Kynnet kuntoon ennen kesälomareissua

09.06.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Offerillan kanssa.

Me lähdetään tässä kuussa Kreikkaan koko perhe, ja mä ajattelin, että olisi kivaa jos reissussa olisi jalat ja kädet hoidettuna, ja kynnet kauniina. Viime vuonna kokeilin Oulussa geelilakkausta sormien kynsiin, ja olin niin vaikuttunut sen kestosta, että halusin geelilakkauksen myös tälle kesälle. Geelilakat pysyivät mulla kauniina viitisen viikkoa, ja sitten oma kynsi alkoi kasvaa niin paljon alta, että sen huomasi. Otin kuitenkin lakat sen verran neutraalissa sävyssä, että ne saivat kasvaa luonnollisesti pois, eikä sekään näyttänyt pahalta.

Geelilakkaus on niin helppo, nopea ja vaivaton tapa pitää kynnet kauniina ja kestävinä. Viime vuonna tosiaan kokeilin geelilakkausta vain sormien kynsiin, mutta nyt otin sen myös varpaiden kynsiin. Jalat ovat päässeet tänä kesänä esille avonaisissa kengissä kauniiden säiden ansiosta, mutta täytyy hieman nolona myöntää, että kuljin viimeiset kolme viikkoa sandaaleissa kuivilla jaloilla, joiden kynnet oli lakannut meidän viisivuotias harmaalla glitter-kynsilakalla. Siis silloin kolme viikkoa sitten lakannut. Ei kovin nättiä.

Varasin itselleni jalkahoidon ja manikyyrin, sekä geelilakkauksen Offerillan lahjakortilla. Ajanvaraus onnistui tosi nopeasti, ja Offerillan lahjakortilla mani-pedi & geelilakkaus tulivat tosi edulliseksi. Ihanan helppoa, ja sitten ei tarvitse miettiä kynsiä moneen viikkoon. Riittää kun kosteuttaa jalkoja ja kuorii ihoa aina välillä, niin jalkahoidon tulokset pysyvät nättinä. Mä en ollut koskaan ennen käynyt jalkahoidossa, joten se oli mukavaa hemmottelua, tuli niin hyvä mieli kun sai tunnin ajan vaan istuskella ja rentoutua. Pitää ehdottomasti käydä useamminkin! Offerillan lahjakorttihan on myös loistava lahjaidea jos osuu vaikka läheisten synttäreitä kesälle, kenellepä ei nimittäin kelpaisi hemmottelu tai vaikka ihana lounas ravintolassa.

Tässä kuussa löysin Offerillasta myös Cafe Köketin lounas-lahjakortit ja ostin sellaisetkin jo valmiiksi, pitää käydä Oton kanssa lounaalla kunhan sattuu sopiva päivä. Saattaa olla että se jää reissujen takia sitten ensi kuulle, mutta onneksi lahjakortissa oli voimassaoloaikaa ihan hyvin. Mä tykkään hirveästi siitä, miten Offerillan ansiosta törmää ihan uusiin ravintoloihin, hemmotteluhoitoihin, perheen yhteiseen tekemiseen ja vaikka mihin hauskaan. Sen lisäksi että sieltä saa ideoita, ne ideat voi myös toteuttaa tavallista edullisemmin Offerillan kautta. Ihan täydellistä, ja paras kaveri kesälomatekemisen suunnitteluun! Nytkin siellä on Flamingo-lippupaketteja, tramppapuistolippuja, ravintolalahjakortteja ja vaikka mitä muuta.

ARVONTA: VOITA 40€ LAHJAKORTTI OFFERILLAAN

Mitä sinä haluaisit tehdä Offerillan lahjakortilla? Kommentoi postaukseen ja käy tilaamassa Offerillan uutiskirje, niin olet mukana 40€ arvoisen Offerilla-lahjakortin arvonnassa! Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 16.6. klo 23.59 asti.  Onnea arvontaan kaikille!

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Hauskaa tekemistä isollekin perheelle edullisesti

11.05.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Offerillan kanssa.

Me tykätään tehdä porukalla paljon kaikkea, ja käydään ainakin useamman kerran kuukaudessa jossain koko perheen aktiviteetissa. Joskus sisäleikkipuistoissa, kylpylöissä, huvipuistossa tai vaikka ihan vaan ravintolassa syömässä. Se piristää arkea kun tekee yhdessä kaikkea hauskaa, ja lapset rakastavat uusia kokemuksia, ja koko perheen yhteistä aikaa. Meillä on nykyään kolme lasta, kuten kaikki varmasti tiedätte (heh), ja se tarkoittaa sitä, että meidän perheeseen kuuluu viisi henkeä. Vaikka yksivuotiaasta ei joka paikassa menekään vielä täyttää hintaa, on fakta se, että viisihenkisen perheen rannekkeisiin tai pääsylippuihin saa uppoamaan sievoisen summan rahaa, varsinkin jos niitä ostaa usein.

Me rakastetaan kyllä olla kotonakin, mutta silti sellainen jatkuva kotona möllöttäminen ei tunnu meidän perheelle sopivalta vaihtoehdolta. Aktiivisuus ja kokemukset on meidän juttu, eikä missään vaiheessa olla ajateltukaan jämähtää kotiin, oli meitä monta tai ei. Me halutaan elää meidän näköistä arkea, ja siihen kuuluu yhteinen puuhastelu ja uusien paikkojen tutkiminen. Me ollaan valmiita panostamaan yhteiseen tekemiseen paljon, niin aikaa kuin resurssejakin, mutta joskus ei haittaa päästä edullisemmin. Siksi mä usein kurkistan Offerillan valikoiman ennen kuin päätetään mitä tehdään.

Koska ollaan aika spontaaneja meille ei välttämättä ole väliä, mitä se yhteinen tekeminen on. Etsitään usein inspiraatiota, ja nimenomaan uusia paikkoja. Monesti tsekkaan Offerillan sivut perjantai-iltana ihan ex tempore, kun mietitään mitä tehtäisiin yhdessä vaikka lauantaina. Sieltä ollaan löydetty pari uutta ravintolaa, käyty sitä kautta sekä unelmatreffeillä aikuisten kylpylässä että vietetty yhteistä perheaikaa Flamingossa. Offerillalla on melkein aina pakettitarjouksia erilaisiin sisäleikkipuistoihin, ja nyt viimeksi käytiinkin juuri Hoplopissa yhdessä. Se nyt ei ollut ehkä uutta tekemistä, mutta sitäkin hauskempaa.

Offerillan sivuilla on paljon erilaisia diilejä myös yhteisen tekemisen lisäksi suurilla 50-90% alennuksilla. Sieltä voi ostaa diilejä ravintoloihin, autokorjaamoihin, kauneushoitoloihin, kuntosaleihin ja moniin muihin arjessa tai juhlassa tarpeellisiin palveluihin. Just nyt siellä olis tarjolla esimerkiksi wakeboardausta Helsingissä, muuttopalvelua ja hemmotteluhoitoja äideille äitienpäivälahjaksi. Tänään ehtii vielä ostaa mieleenpainuvan äitienpäivälahjan hyvällä alennuksella, ja itseasiassa ehtii vielä sunnuntainakin jos iskee lahjapaniikki, koska Offerillan lahjakortit tulee suoraan sähköisenä!

Palvelulahjakorttien lisäksi myynnissä on myös tuotteita. Mun mielestä Offerillan diilit madaltavat kynnystä tutustua uusiin juttuihin, ja toki niiden avulla voi säästää myös vanhoista tutuista suosikeista. Alueellisia palveluita on myynnissä Pääkaupunkiseudulla sekä Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun seuduilla. Tilaamalla Offerillan uutiskirjeen pysyy helposti kärryillä uusista tarjouksista ja palveluista.

LUKIJAKILPAILU: VOITA 70€ LAHJAKORTTI OFFERILLAAN

Tilaa Offerillan uutiskirje ja osallistu arvontaan kommentoimalla postausta! Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, ja kerro kommentissasi mitä sinä haluaisit tehdä Offerillan lahjakortilla. Osallistumisaikaa on 18.5. klo 22.00 asti ja arv onnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

ALEKOODI:

Koodilla imahuman10 saatte 10% alennuksen Offerillan tarjouksista! Nyt on siis vieläkin edullisempaa kokeilla uusia tai vanhoja juttuja. Alekoodi on voimassa 31.5.2018 asti.

Aurinkoista ja ihanaa päivää kaikille <3


Hääpäivää viettämässä – Flamingo Spa & rento päivällinen

14.02.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Offerillan kanssa.

Vietettiin viime viikon torstaina meidän 4. hääpäivää Oton kanssa, ja päästiin ekaa kertaa yli vuoteen ihan kunnon treffeille. Mun äiti jai kotiin lasten kanssa, ja me otettiin auton nokka kohti Vantaata. Käytiin ensin kahdestaan kiertelemässä kaupoissa, ja ostettiin toisillemme pienet hääpäivälahjat. Mä ostin Otolle korun, ja hän osti mulle yksisarvisen. Ei ihan oikeaa, mutta sellaisen ihanan glitterisen laukkuun kiinnitettävän Coachin yksisarvisen, joka toi ison korvasta korvaan -hymyn mun kasvoille.

Sen jälkeen mentiin illalliselle, rennosti ja reteästi Classic American Dineriin hamppareille. Ollaan käyty American Dinerissa pari kertaa ennenkin syömässä, koska tykätään rennosta meiningistä ja hamppareista. Tähän mennessä oltiin testattu Lahden ja Turun Classic American Dinereitä, ja tykätty. Aina välillä on kiva käydä jossain fine dining -ravintolassa esimerkiksi ystävien kanssa, mutta yleensä jos kahdestaan mennään niin meidän valinta on laadukas mättö, ennemmin kuin maistelumenut.

Mahat täynnä ja sopivasti vähän pömpöttäen suunnattiin sitten Jumbosta Flamingoon, ja kohti Flamingo Spata. Mä en ollut koskaan aiemmin käynyt Flamingo Spassa, eikä ollut Ottokaan. Myöskään vesipuisto ei ollut meille entuudestaan tuttu, joten ei oikein edes tiedetty mitä odottaa. Meidän leuat suunnilleen loksahti, kun käveltiin Spahan. Siellä oli niin rentoa, tunnelmallista, hämärää ja ihanaa rentouttavaa musiikkia. Kukaan ei juossut tai huutanut, ei ollut kirkkaita valoja ja vesi oli uskomattoman lämmintä ja ihanaa.

Spa-osastolla nautin yhden mojiton uima-altaassa, ja se oli varmaan yksi tähänastisen elämäni parhaita mojitoja. Oli niin luksusta vaan hengailla kuumassa altaassa Oton kanssa, ihan kahdestaan ja jutella kaikessa rauhassa ilman keskeytyksiä. Käytiin testaamassa myös mineraalivesiallas, ja muutama erilainen sauna johon Spassa miehet ja naiset pääsevät yhdessä. Tehtiin myös pikapyörähdys vesipuiston puolelle, jonne pääsi samoilla lipuilla. Sielläkin oli aika ihanaa, ja päätettiin heti että sinne on pakko tulla pian lasten kanssa. Sitten suunnattiin äkkiä takaisin Spa:n puolelle.

Offerilla -kamppis tuli mahtavaan saumaan, meillä ei nimittäin ollut vielä mitään suunnitelmia hääpäiväksi, ja kamppiksen myötä tuli tutkittua vaikka ja mitä eri vaihtoehtoja yhteiseksi treffitekemiseksi. Olin ostanut aiemmin vain kerran diilisivustolta, silloin kun odotin meidän keskimmäistä. Sain silloin todella huonon kokemuksen eräästä sen ajan sivuston tarjoamasta palvelusta, ja olin onnistunut monessa vuodessa oikeastaan unohtamaan diilisivustojen olemassaolon kokonaan, kun se jäi niin harmittamaan mua. Nyt mulle tarjoutui kuitenkin mahdollisuus kokeilla Offerillaa tämän yhteistyön myötä, ja näin oli helppo antaa uusi mahdollisuus diilisivustoille.

Tämän kokemuksen jälkeen täytyy sanoa, että sivuston käyttö oli todella helppoa, ja tarjonta uskomattoman monipuolinen, eri diilejä on tarjolla yli 1300! Viiden vuoden takaisesta kokemuksestani ajattelin ensin, että saapa nähdä millaisia juttuja oikein on tarjolla. Yllätyin todella positiivisesti siitä, miten Offerillan sivuilta löytyi hurjasti diilejä sellaisiin firmoihin ja palveluihin joita olen muutenkin jo käyttänyt. Alkuperäinen mielikuvani diilisivustojen tarjonnasta oli siis aivan väärä. Sieltä löytyi Subwayta, Robert’s Coffeeta ja Flamingo Spata. Paljon hienoja ravintoloita hienoilla paikoilla, ja sisäleikkipuisto jossa esikoisemme piti 6v-kaverisynttärinsä.

Me pohdittiin ensin että lähdetään japanilaiseen ravintolaan illalliselle Helsingin keskustaan, mutta onneksi huomattiin Flamingo Spa:n huikea diili ja mentiin rentoutumaan ihanaan K-18-kylpylään oikein ajan kanssa. Se tuli todella tarpeeseen. Spa-diiliä ostaessamme tsekkasimme samalla, jos kylpylän kanssa samalta suunnalta löytyisi vielä ravintoladiili, ja löytyihän sieltä: Jumbon Classic American Dinerista kaksi burgeria yhden hinnalla. Hääpäivän suunnitelmat tehtiin ihan extempore vain pari päivää etukäteen, ja ne onnistuivat mainiosti. Kahden hengen luksus- spareissulle ja ravintolaillalliselle tuli yhteishinnaksi 58,90. Ei paha, sanon minä. Ilman diilejä sama setti olisi maksanut 112,60€, eli kyseessä oli aika iso säästö.

Jos haluaa vaikkapa kokeilla jotain uutta hauskaa tekemistä, on tosi hyvä vaihtoehto katsoa löytyisikö siihen diili Offerillasta. Siellä on pakohuonepelejä, joogaa, VR-pelikokemuksia, hemmotteluhoitoja, ja useampia sisäleikkipuistoja. Ja yli tuhat muuta diiliä. Sama juttu ravintoloiden kanssa, paljon pienempi kynnys lähteä kokeilemaan entuudestaan tuntematonta raflaa, kun siihen on diili jonka avulla se tulee edulliseksi. Silloin ei niin paljoa harmittaisi vaikka ruoka ei olisikaan niin hyvää. Diilejä löytyy Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun seuduilla.Palvelulahjakorttien lisäksi myynnissä on myös elämää piristäviä tuotteita. Alennusprosentti on yleisesti 50-90%. Offerillan uutiskirjeen tilaamalla pysyy helposti kärryillä kaikista sivuston tarjoamista diileistä.

Meillä oli kyllä ihan huippu hääpäivä, ja diilin myötä tuli todettua miten mahtava paikka se Flamingo Spa oli. Jatkossa voi sitten hyvällä mielellä ostaa ne liput myös ihan täyteen hintaan, kun on kerran käynyt kokeilemassa.