Aloitan matkapostaukset kertomalla kymmenen mieleenpainuvinta hetkeä meidän Kreikan matkalta. Hetkiä oli paljon enemmänkin, mutta jotenkin juuri nämä kymmenen hetkeä ovat ne, joita kelailen uudelleen ja uudelleen hymy kasvoilla. Miten uskomattoman ihana reissu meillä olikaan!

Kuvassa kuopus huutaa ”MIAUUUUUUUUUUUUUU!”

1. Se kerta kun kuopus näki ekan kerran kissan. Sitä miaun määrää! Miten voi edes innostua niin paljon, kuin hän innostui kissasta! Hän huuteli miau, miau, miau, miau ihan koko ajan vaan, ja etsiskeli kissoja sieltä täältä. Ekan kerran kun nähtiin kissa, me oltiin juuri tulossa supermarketista meidän hotellin vierestä. Suloinen valko-oranssi kissa oli pysähtynyt kaupan eteen, ja rattaissa istunut kuopus näytti siltä, että ilman valjaita ampaisisi nanosekunnissa kissaa paijaamaan.

2. Ensimmäinen yhteinen aamupala hotellin ravintolassa. Ensimmäinen matkapäivä oli rankka, koska herätys oli jo kolmen aikaan yöllä, että ehdittiin superaikaiselle aamulennolle. Näin ollen ensimmäinen päivä Rodoksella meni pienoisessa väsymyksessä läpi, vaikka ihana sekin oli uinteineen ja rannalla katsottuine auringonlaskuineen. Ekan yön jälkeen oltiin onneksi kaikki ihan pirteitä ja täynnä intoa. Aamupalalla lapset puhua pulputtivat uima-allassuunnitelmista, leikeistä, uusista ruokalajeista ja hakivat reippaasti itse mehua automaatista. Eka aamu oli niin toivoa ja iloa täynnä, että sitä on ilo muistella.

3. Kirjan lukeminen aurinkotuolissa altaalla. Isommat lapset leikkivät Oton kanssa, ja kuopus nukkui päiväunia. Mä join hassun nimistä sitruunalimua (toisella puolella luki Ban ja toisella Vap eli nimettiin se Ban-Vap-limuksi) ja luin Maria Veitolan kirjaa aurinkovarjon alla. Melkein tunnin. Se oli täydellinen, rauhallinen hetki keskellä päivää. Miten harvinaislaatuisia tuollaiset hetket ovatkaan. Se oli jotenkin niin utopistista, että en meinannut melkein uskoa, niin piti ottaa ihan kuva todisteeksi.

4. Lapset minidiskossa joka ilta. He nauttivat niin paljon siitä puolen tunnin diskosta, leikeistä, lauluista ja kavereista. Kansainväliset ohjaajat olivat kaikki hauskoja, ja parasta oli se, miten he pitivät lasten lisäksi huolen siitä, että jokainen vanhempi myös osoitti huomiota omalle lapselleen. Jos vanhemmat yleisössä eivät taputtaneet tarpeeksi kovaa, tuli aika nopeaan palautetta, että ”Parents wake up, clappy, clappy, they are your little stars here on the stage!”. Kuopuskin osallistui niin into piukassa diskoon, ja isommat tytöt aivan ihanasti huolehtivat hänestä tanssin vilinässä. En ollenkaan pistänyt pahitteeksi myös Macarenan ja YMCA:n opettelemista uudelleen vanhempien osallistuessa vikoihin tansseihin. Miten ne olivatkin päässeet unohtumaan?! Päässä soi vieläkin ”Veo veo que ves una cosita y que cosita es, empieza con la ”A”, que sera, que sera, que sera” niinkuin lasten lempileikissä laulettiin, ja disko loppui aina vanhempien ja lasten yhteiseen junaleikkiin jonka taustalla soi El Tren.

5. Ensimmäinen kerta kun uitiin Lindoksen rannalla. Aurinko oli juuri laskemassa vuorien taakse, vesi oli lämmintä kuin linnunmaito ja aurinko ei ollut enää polttava kuumuus vaan miellyttävä lämpö iholla. Siinä hetkessä jotenkin tiivistyi kaikki se mitä rakastan meidän perhe-elämässä. Yhdessäolo, nauru, hassut jutut, täysi läsnäolo ja välittäminen. Hurjapää-yksivuotiaan kanssa rannalla oleminen sisältää myös paljon syöksymistä tämän perään, kun hän mielellään esim maistaisi merivettä tai hiekkaa, tai sukeltaisi vaikka ei osaa. Se rannalla oleminen on täynnä pieniä sydänkohtauksia, kuten vanhemmuus yleensäkin. Mutta se on niin parasta, ja niin meidän juttu. Sydänkohtausten välissä on naurua, halauksia, simpukoiden etsimistä, yhteen äneen fiilistelyä ja hiekkakakkuja ja paljon rakkautta.

6. Lapset kuivattelemassa yhdessä pitkän uintipäivän jälkeen hotellihuoneessa. He vaan pötköttelivät yhdessä pyyhkeisiin kääriytyneenä, kikattelivat ja höpöttelivät. Isommat kutittelivat pienempää, ja pienempi tökki isompia nenään. Maailman ihanimpia pieniä pöhköjä!

7. Extempore lähialueen tutkiminen, kun missattiin bussi Falirakiin. Meidän oli siis tarkoitus lähteä käymään Kolymbia Beachilta Falirakissa, n. 10km matka piti taittaa bussilla. Bussi ei kuitenkaan koskaan pysähtynytkään siinä pysäkillä, missä seisoskeltiin, vaan meidän olisi pitänyt tajuta mennä kyytiin, kun bussi tuli vastakkaisesta suunnasta ja jätti matkustajat tien reunaan (toiselle puolelle tietä kun missä alueen ainoa bussipysäkki oli). Mietittiin hetki siinä, että mitäs nyt, että odotellaanko seuraavaa bussia puoli tuntia vai mitä ihmettä tehdään. Päätettiin vaan lähteä käppäilemään eteenpäin ja katsoa mitä löydetään. No me löydettiin aivan lyhyen kävelymatkan päästä ihana ja sympaattinen taverna, jossa oli ihan törkeän hyvää ruokaa ja mukava omistaja, josta lapsetkin tykkäsivät. Esittelen tämän myöhemmin vinkkipostauksessa!

8. Shoppailu yhdessä esikoisen kanssa Sephorassa ja muissa Rodoksen putiikeissa. Hän halusi tulla äidin  kanssa pyörimään sillä aikaa kun 5v ja kuopus menivät isin kanssa juotava- ja jäätelöostoksille. Meillä oli niin hyvät keskustelut, ja hän on jo niin iso tyttö, että sitä on vaan vaikea käsittää. Tuntui enemmän kuin olisi shoppaillut kaverin, kuin oman 6-vuotiaan kanssa, kun hän osallistui vaatteiden ja meikkien tutkimiseen ihan kuin isommat ainakin. Oli niin rentoa ja kivaa!

9. Kun 5-vuotias löysi vihdoinkin kunnollisen ehjän ja ison simpukan! Hän oli niin ylpeä ja onnellinen löydöstään, ja kovan etsinnän jälkeen se oli ihan huippu löytö. Ihana pieni simpukoiden etsijä. Se onnellinen hymy kasvoilla oli niin suloinen.

10. Viimeinen ilta Rodoksella. Ajettiin autolla pieni road trip ja käytiin tutkimassa saarta ihan omin päin. Käytiin Pefkasissa, Lardoksessa ja päätettiin ilta Lindokselle, missä haluttiin käydä vielä kerran ihailemassa aaseja ja uimassa uskomattoman ihanassa merivedessä. Se ilta oli paras mahdollinen päätös meidän reissulle. En varmasti ikinä unohda kuopuksen hiekkaista naamaa, meidän muiden hiekkaisia varpaanvälejä tai sitä miten onnellisia me oltiin juuri siellä.

Olen kyllä ikuisesti kiitollinen mun perheelle siitä, miten ihanan viikon sain heidän kanssa viettää Kreikassa, ja miten mahtavaa heidän kanssa on reissata – tai ihan vaan olla kotona. Näiden tyyppien kanssa mä en epäröi mitään, ja juuri siksi meillä on aina hauskaa kommelluksista huolimatta. Nämä ihanat hetket on kuitenkin kaikessa ihanuudessaan melko tavallisia – uusia kokemuksia joo, mutta eivät silti mitään ”uskomattoman ihmeellisiä”, vaan juuri niitä ohikiitäviä pieniä hetkiä, jotka elämästä tekevät merkityksellistä, jos niissä osaa olla läsnä. Uskomattoman ihmeellisellä mä tarkoitan jotain sellaista, mikä vaatii suurta järjestelyä, jättibudjettia tai muuta kulkukissaa eksklusiivisempaa. Juuri niistä pienistä hetkistä mä tulen onnelliseksi, ja toivottavasti myös muu perhe.

Ihania hetkiä kaikille <3

Moikka ihanat pitkästä aikaa ja terkut Rodokselta! Tultiin tänään iltapäivällä kotiin, ja loppupäivä on mennyt koomaillessa, ja ihmetellessä jäätävää pyykkimäärää, jota ei tosin alettu vielä purkamaan, ihmeteltiin vaan. Tämän päivän piti olla vielä ihan lomapäivä, mutta lasten mentyä nukkumaan aloin selaamaan kuvia reissulta, ja tuli sellainen fiilis että mun on _pakko_ päästä sanomaan moikat teille jo nyt! Loma oli niin ihana, siis se oli kaikkea sitä mitä toivoin ja vielä paljon enemmän. En uskaltanut edes toivoa, että kaikki voisi olla niin leppoisaa ja ihanaa kuin meillä oli.

Me ollaan ainakin miljoona uutta muistoa rikkaampia, kuopus on oppinut tämän viikon aikana enemmän uusia sanoja ja lauseita kuin koskaan ennen, ja ollaan koettu yhdessä niin paljon kaikkea ihanaa. Mulla on ihan hurjasti kerrottavaa ja näytettävää reissusta, ja tämä ei nyt ole se postaus mihin tiivistän kaiken yhteen, nämä on vaan moikat.  Mulla on kyllä tässä perheessä maailman siisteimmät matkakaverit, joiden kanssa ei tule tylsää. Vaikka kolmen lapsen kanssa matkustaessa ajattelisi, että ei ehdi niin hirveästi rentoutumaan, niin sain mä kuitenkin luettua reissun aikana kokonaisen 350-sivuisen Veitola-kirjan ja ehdittiin katsoa iltaisin leffoja ja dokkareita. Se kokonainen kirja viikossa on huomattavasti enemmän, kuin yleensä saan luettua kuukaudessa tällä työtahdilla.

Reissun aikana kuultiin ainakin n. triljoona kertaa ”miau”, sillä kuopuksen Rodos-harrastus oli kissojen bongailu, ja niiden ihasteleminen, sekä maukuminen. Rodokselta hän valitsi mukaansa myös kissa-pehmolelun (kuinka ollakaan), kissa-postikortteja, ja halusi minidiskossa kissa-kasvomaalauksen. Olen aina tiennyt että hän on eläinrakas, mutta tämän reissun aikana se piirre sai aivan uusia mittasuhteita. Rodos oli eläimiä täynnä, ja ihan luonnossa, eikä missään tarhoissa. Aasit, vuohet, ankat ja lehmät, ja ne kissat.

Isommat tytöt ovat jälleen osoittaneet sen, miten uskomattoman omatoimisia, fiksuja ja ihania tyyppejä he ovat. Miten he voivat olla jo niin isoja, vaikka ovat vielä ihan pieniä?? He osallistuivat yhdessä meidän kanssa matkapäivien suunnitteluun, ja melkein joka päivään sisällytettiin minidisko iltaisin. He kävivät myös omasta erittäin painokkaasta vaatimuksestaan hotellin kansainvälisessä lastenkerhossa, jossa muut lapset olivat saksalaisia, italialaisia, englantilaisia ja ruotsalaisia, ja puhuivat siellä englantia. Mä kerkesin kuulla esittelykierroksen, kun täytin samalla lasten tietoja kerhon infolappuihin. En todellakaan tiennyt, että he osaavat niin sujuvasti englanniksi esitellä itsensä, kertoa ikänsä ja lempiharrastuksensa, joka on muuten dancing.

Parasta reissussa oli se täydellinen yhdessäolo ja hetken fiilistely. Se kun me kahlattiin unelman lämpimässä välimeressä Lindoksen rannalla iltaseitsemältä, ja lapset sanoivat, että tämä on paras reissu ikinä ja he rakastavat meitä universumin ympäri ja takaisin. Oli ihanaa voida olla täysillä 24/7 läsnä omalle perheelle, ilman stressiä deadlineista tai yhtään mistään. Loma teki niin hyvää.

Tänään lentokoneella lensi takaisin yksi täydellisen rentoutunut ja onnellinen perhe, joka tulee muistelemaan tätä reissua vielä pitkään (voin vaan kuvitella, kun Mallorcan reissu pyöri lasten puheissa lähes päivittäin melkein kaksi vuotta). Olen vaan niin kiitollinen siitä, että saatiin kokea tämä ihana matka yhdessä, ja nyt saadaan vielä nauttia Oton kesälomasta yhdessä koko perhe. Kiitos myös teille aivan ihanista viesteistä, kommenteista ja vinkeistä, joita matkan aikana laitoitte. Mä vastailen kaikkeen alkavan viikon aikana, mihin en vielä ole ehtinyt vastata! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja kiitos kärsivällisyydestä tauon aikana <3

Tänään meidän lentokone lähti aikaisin aamulla kohti Kreikkaa ja Rodosta, ja viikon päästä tullaan takaisin. Tämän viikon ajan meidän meininkejä voi seurata instagramissa @iinalaura-tililläni. Tietokone jää kotiin, ja uusia blogipostauksia ei ilmesty sinä aikana kun Kreikassa ollaan, sillä tämä on mun eka loma yli kahteen vuoteen. Hotellissa on kuitenkin lukemani mukaan nopea wi-fi, ja Insta stories sekä normi instafeedini päivittyvät tavalliseen tapaan suunnilleen reaaliajassa. Reissupostauksia on luvassa sitten kun palataan kotiin, ja varmasti kuvataan myös videomateriaalia matkalta, niin pääsette näkemään vielä paremmin!

Kevät on ollut todella intensiivinen ja täynnä mahtavia työjuttuja. Välillä on ollut mehut lopussa, mutta toisaalta voin katsoa kulunutta kevättä taaksepäin ja tiedän, että olen todellakin tehnyt parhaani ja panostanut täysillä. Nyt on kuitenkin aika keskittyä 100% vain ja ainoastaan perheaikaan, parisuhteeseen, lasten höpsöihin ja ihaniin juttuihin, ja pieniin varpaisiin hiekassa. Siitä tulee niin parasta!

Me ollaan ihan super innoissaan matkasta, ja toivotaan että reissusta tulee unohtumattoman ihana. Varmasti siitä tulee, kun saa olla kaikessa rauhassa rakkaiden lempparityyppien kanssa koko viikon. Rodoksella näyttäisi olevan melko lämmintä koko viikon ajan, joten UV-puvut ja aurinkorasvat on todellakin messissä. Toivottavasti ollaan tämän postauksen ilmestyessä jo päästy kastamaan varpaat ja kaikki muutkin ihanaan lämpimään Välimereen, ah! Me nautitaan reissulla puolihoidosta, joten luvassa on sopivasti uusien ihanien ravintolakokemusten metsästystä ja helppoja vaivattomia aamiaisia ja illallisia. Aiotaan rentoutua ihan täysillä, ja mennään spontaanilla meiningillä. Toisina päivinä chillataan altailla, ja toisena ehkä tutkitaan Rodoksen upeaa vanhaa kaupunkia.

Mua jännittää hurjasti jättää blogi kokonaan viikoksi, koska en ole koskaan ennen tehnyt sitä näin. Mutta tiedän, että se tekee hyvää mulle ja meille, ja toivon että tulette sitten viikon jälkeen takaisin seurailemaan meidän juttuja. Faktahan on se, että vaikka mulle itselleni viikko on pitkä tauko, suurin osa teistä ei varmasti edes huomaa sitä. Siksi en aio stressailla tauosta, vaan nautin siitä, että voin oikeasti täysillä lomailla, ja palaan sitten vielä entistäkin suuremmalla innolla takaisin blogin pariin.

Kiitos ihan hurjasti kuluneesta keväästä ja alkukesästä teille kaikille. Teille on niin ilo tehdä tätä, ja tämä on ehdottomasti paras työ maailmassa, mitä voisin ikinä itselleni kuvitella. Viikon kuluttua blogin pariin palaa toivottavasti hurjasti D-vitskua ja aurinkoenergiaa tankannut ja rentoutunut Iina, jolla on ihania reissumuistoja ja tarinoita kerrottavanaan. Jos teillä on jotain toiveita tulevia Kreikka-postauksia koskien, niin niitä saa heitellä kommenttiboksiin tai Instassa DM:llä.

Mielettömän ihanaa viikkoa ja juhannusta teille kaikille, me vietetään juhannusta tänä vuonna taatusti lämpimässä, toivottavasti Suomessakaan ei nähdä perinteisiä jussin räntäsateita ja raekuuroja. γεια χαρά! eli Heippa! Nähdään viikon kuluttua!

En ole melkein vuoteen kirjoittanut meidän perheen kaksikielisyydestä, vaikka postausta kielijutuista on toivottu. Syynä on ollut lähinnä sopivan hetken puute, ei ole ollut sellaista hyvää hetkeä kirjoittaa näistä jutuista. Ja toisaalta myös se, että kielestä on turhaa kirjoitella liian usein, koska muuten ei välttämättä olisi mitään uutta sanottavaa. Nyt kuitenkin on tullut aika ottaa pieni tsekkaus siihen, miten kaksikielisyys sujuu nyt meidän koulun aloittajalla, 5-vuotiaalla ja 1-vuotiaalla tällä hetkellä. Niille joille meidän perheen kaksikielisyys tulee uutena juttuna, suosittelen lukemaan mun edellisen postauksen aiheesta, jossa kerron enemmän meidän kielellisistä taustoista, ja siitä, miksi meillä puhutaan kahta kieltä, vaikka molemmat vanhemmat ollaan suomenkielisiä sukujuuriltamme.

Koululaisen kielitaito

Tuleva ekaluokkalainen puhuu tällä hetkellä ruotsin kieltä paremmin kuin suomea. Hän nauttii ruotsin kielestä, ja puhuu sitä mielellään kotonakin. Hänellä sujuu vaihtaminen kielestä toiseen tosi luontevasti, ja hän kirjoittaa ja lukee sujuvasti sekä ruotsiksi että suomeksi. Suomen luku- ja kirjoitustaito tuli hänelle n. neljävuotiaana, mutta ruotsin kielen lukeminen ja kirjoittaminen alkoi sujua vasta vuotta myöhemmin, n. 5-vuotiaana. Ensin oli opittava lukemaan sujuvasti suomeksi, että ymmärsi sen, miksi asiat kirjoitetaan ja lausutaan eri tavalla ruotsiksi. Nykyään se sujuu kuin vettä vaan.

Helsingissä on meneillään kokeilu, jossa suomen kielen tunnit aloitetaan jo ekaluokalla ruotsinkielisissä kouluissa. Tämä on musta tosi hyvä juttu, koska ollaan huomattu, että suomen kieli kaipaa myös tukea. Eskarin ansiosta esikoinen on kuullut viimeisen vuoden aikana enemmän ruotsin kieltä kuin suomea, ja sen huomaa puheesta. Jotkut suomenkieliset sanat unohtuvat välillä tai korvautuvat ruotsinkielisillä sanoilla, ja joskus hän myös kääntää ruotsinkielisiä fraaseja suoraan suomeksi puheessa. Se on hauskan kuuloista, mutta tietenkin oikeakielisyys on tärkeää, ja mä yritän pitää huolen että puhun itse oikein suomeksi kotona. Pääosin hän kuitenkin puhuu molempia kieliä tosi hyvin, selkeästi ja oikein. Uskon että molempien kielten oppiminen sujuu myös koulussa oikein hyvin.

Miten menee viisivuotiaalla

Suomi ja ruotsi ovat aikalailla tasavahvoja meidän viisivuotiaalla, tosin hän yleensä puhuu mieluummin kotona suomea. Hänkin kyllä vaihtaa sujuvasti kielestä toiseen, ja osaa hyvin ruotsin kieltä, mutta ainakin toistaiseksi suomi tuntuu hänelle kotona luontevammalta. Olen huomannut, että myös kavereilla on kielen kehityskessä merkitystä. Viisivuotiaalla on pari dagiskaveria, jotka puhuvat dagiksessa kavereille ennemmin suomea. Esikoisen kaksi BFF:ää taas ovat molemmat vahvemmin ruotsinkielisiä, jolloin he puhuvat aina keskenään ruotsia.

Keskimmäinen ymmärtää kaiken ruotsiksi hyvin, ja ilmaisee itseään sujuvasti molemmilla kielillä, vaikka usein valitseekin suomen kielen silloin kun saa itse päättää. Ääntäminen sujuu hyvin, ja on luontevaa. Viisivuotias on nyt tämän kevään ajan lukenut suomeksi helppolukuisia kirjoja, ja on hauskaa nähdä että meneekö hänelläkin se suunnilleen vuosi ennen kuin lukeminen alkaa luonnistua täysillä myös ruotsiksi. Yksittäiset sanat taitavat jo onnistua, mutta kokonaisia kirjoja hän ei vielä lue ruotsiksi.

Kaksikielisen 1-vuotiaan puhumaan oppiminen

Kuopus on meidän lapsista se, joka on kuullut ruotsia ihan syntymästään asti. Isompien tyttöjen ollessa kotona Otto on puhunut systemaattisesti ruotsia koko kuopuksen elämän ajan, mutta aina välillä (vähän turhan usein) kolmestaan ollessa ollaan sitten puhuttu vaan suomea. Kuten isommilla tytöillä, myös kuopuksella suomen kieli on vahvempi kuin ruotsi tässä vaiheessa elämää. Olisi hauskaa tietää, olisiko näin, jos mun sijaan kotona olisikin ollut Otto tämän kevään ajan. Syksyllä Oton vanhempainvapaan aikaan nimittäin kuopus oppi uusia sanoja molemmilla kielillä suunnilleen samassa tahdissa, mutta kevään aikana se on vaihtunut niin että suomi on huomattavasti vahvempi, ja ruotsinkielisiä sanoja on unohtunut ja jäänyt pois.

Ruotsiksi hän ymmärtää kyllä monet perusjutut, kuten ”kom hit”, ”kommer du bort”, ”ska vi läsa en bok?” ym. mutta suomeksi hän ymmärtää paremmin ja enemmän. Suomeksi sanavarastoa on mahdoton laskea, kun sanoja tulee joka päivä monia uusia ja lauseitakin on tullut jo parin kuukauden ajan. Ruotsiksi tulevia sanoja on kuitenkin helposti laskettava määrä: boll, bebbe/bebis, sova, pappa, mamma, tacktack ym.

Meidän pitäisi selkeästi siis skarpata tässä lisää. Lohtua tuo kuitenkin se, että tiedän jo valmiiksi, että hän oppii sitten kielen viimeistään dagiksessa, kuten meidän isommatkin tytöt aikanaan. Hän myös ymmärtää ruotsin kieltä, eikä se ole hänelle täysin uusi asia, vaan ihan tuttu juttu. Ei oteta stressiä, mutta kiinnitetään entistä paremmin huomiota. Mitä enemmän hän osaa ja ymmärtää, sitä helpompi kieltä on puhua hänelle.

Ruotsin kieli arjessa

Arjessa meillä kuulee kotona molempia kieliä. Edelleen Otto tosin tekee niin, että jos meillä on ei-ruotsinkielisiä ihmisiä kylässä, tai ollaan itse kylässä jossain missä ei puhuta kahta kieltä, niin hän vaihtaa kokonaan suomeksi, koska se on hänelle helpompaa. Tämä ei onneksi ole ollut meille ongelma ainakaan toistaiseksi, enkä usko että se loppupeleissä vaikuttaa kovinkaan paljoa kielen kehitykseen. Nykyään lapsilla on aika paljon leikkitreffejä ja synttäreitä ruotsinkielisten kavereiden kanssa, ja siitä syystä he kuulevat kieltä nykyään useammin kuin vain isältään tai päiväkodissa.

Joskus pari vuotta sitten lapsia piti maanitella katsomaan ennemmin BUU-klubbenia kuin Pikkukakkosta, mutta nykyään on ihan toisin päin. He katsovat tosi mielellään ruotsinkielisiä lasten ohjelmia, ja esimerkiksi Yle Areenan Hajbon sarjat ja videot on meidän pikkukoululaisen lemppareita. Meidän lapset leikkivät keskenään useimmiten suomeksi, mutta välillä myös kannustetaan leikkimään ruotsiksi, varsinkin silloin kun kuopus on mukana leikissä. Me luetaan paljon kirjoja, sekä suomeksi että ruotsiksi. Lapset lukevat itsekseen ja toisilleen, ja me luetaan Oton kanssa heille molemmat omilla kielillämme.

Hauskat sanamokat suomeksi

Isommilla tytöillä tulee aina välillä hauskoja sanamokia, kun he puhuvat suomea ja ajattelin nyt jakaa niistä muutaman. Ruotsiksi on sanonta ”pikulitet” silloin kun joku on tosi pieni. Meidän tytöt on käyttäneet samaa etuliitettä myös suomeksi ja muidenkin sanojen kanssa. ”Pikuvarovasti” oli kuulemma ”tosi varovasti”. Ruotsiksi sanotaan ”jag tror inte så” eli suomeksi ”en usko”. Mutta meidän tytöt sanovat ”mä en luulisi niin”, koska tro tarkoittaa sekä uskoa että luulla. Jos vaikka kysyn, että ”onkohan teillä huomenna jumppaa” niin vastauksena voi olla ”mä en luulisi niin”.

Suomeksi sanotaan esim. että ei ole tehnyt jotain ”pitkään aikaan”, mutta ruotsiksi sanotaan ”på länge” eli vaan ”pitkään”. Siksi joskus meidän lapset sanoo vaikka että ”mä en oo piirtänyt pitkään” tai ”me ei olla käyty täällä pitkään” kun he oikeasti tarkoittavat ”pitkään aikaan”. Muita hauskoja juttuja joita viime aikoina on tullut olivat esimerkiksi ”triangelin muotoinen” eli kolmion muotoinen ja ”kirjoittaa alas” (ruotsiksi skriv ner, suomeksi vastaava ilmaisu ”kirjoittaa ylös”).

Aina kun huomaan näitä suoria käännöksiä, niin pyrin korjaamaan niitä lempeästi, jotta jatkossa sama ilmaisu onnistuisi oikein. Monia juttuja saa korjata useaan kertaan, koska ne varmaan tuntuvat niin luontevilta. Se ei kuitenkaan haittaa, koska 99% ajasta molemmat kielet sujuvat tosi hienosti, ja lapsia ei myöskään haittaa, että korjaan. Me ollaan aina oltu kielen suhteen tosi kannustavia, eikä koskaan naureta vaikka tulisikin virheitä, vaan kannustetaan ja kehutaan.

Kuinka jatkossa

Aiotaan jatkaa samalla linjalla, kuin tähänkin asti. Vuosi vuodelta ruotsin kielestä on tullut luontevampi ja luontevampi osa meidän arkea. Lapsille se on ihan selkeästi tunnekieli siinä missä suomikin, ja he osaavat ilmaista itseään tosi rikkaasti myös ruotsiksi. Me jatketaan edelleen samalla mallilla, että Otto puhuu ruotsia, ja mä suomea, ja lasten nukkuessa sitten puhutaan keskenään suomea. Kun Oton loma pian alkaa, hän on taas enemmän kotona ja ehkä myös kuopuksen ruotsinkielinen sanavarasto lähtee kasvamaan kohinalla jälleen. Uskon että kaksikielisyys tulee olemaan suuri rikkaus meidän lasten elämässä myös tulevaisuudessa, ja siitä on varmasti hyötyä sekä koulussa muita germaanisia kieliä opiskellessa että työelämässä.

Tiedän että blogia lukee monia kaksikielisiä perheitä, miten teillä on sujunut koulun aloitus ja suomen tunnit?

Olen ottanut tavaksi kirjoittaa aina ylös, kun joku meidän perheessä sanoo jotain meidän mielestä hauskaa. No en aina, arvatenkin suurin osa kaikesta hauskasta menee ohi siinä hetkessä kun se tapahtuu, eikä sitä muista enää jälkeenpäin. Mutta aina silloin kuin muistan, niin rustaan näitä päättömiä juttuja ylös. Niitä on hauska lukea myöhemmin ja lapsiakin naurattaa, kun heille joskus lukee ääneen jotain juttuja, mitä he ovat pienempänä sanoneet. Täältä siis pesee muutama juttu, suurin osa on lasten sanomia, mutta yksi myös mun suusta. Varsinkin tällä tavalla asiayhteydestä irroitettuna ne ovat jotenkin vielä tavallistakin höpsömpiä, vai mitä te olette mieltä?

Lapset keskustelevat keskenään:

”Kuinka kauan mun pitää viel olla lapsi?” ”No muutama vuosi.” Joo ihan muutama vaan, täysi-ikäisyyteen ei ole kuin 13 vuotta. Mutta muutaman määritelmähän on Suomen lain mukaan 3-99 eli periaatteessa se oli aivan oikein ilmaistu, eikö?

”Voitteko te ostaa mulle taas tänään piimää kun mä tykkään siitä niin paljon. Mä oon sun kaa suklaakaveri ja isin kaa piimäkaveri.” Ostettiin lapselle piimää.

”Mä otan nyt tuoretta kahvia jossa kukaan ei ole uittanut lyijykynää.” Tämä oli eräänä aamuna, kun olin ottamassa ensimmäistä hörppyä höyryävän kuumasta kahvimukillisesta, ja kuopus päätti tulla sekoittamaan sitä lyijykynällä. Vanhemmuuden iloja!

”Miks Kaapolla on aina samat vaatteet päällä?” Se on kyllä harvinaisen hyvä kysymys. Ehkä Kaapo haluaa keskittyä olennaiseen, ja olla yhtä tehokas kuin Steve Jobs aikoinaan omassa päivittäisessä uniformussaan.

Jälleen lapset keskustelevat keskenään:

”Sun pompulassa on kinkkua.” ”Oho.” *kinkku jatkaa pompulassa olemistaan kunnes äiti puuttuu peliin*

”Äiti mä haluisin sellaset silverit pääkallokorvakorut koska must tulee muotisuunnittelija JA rokkitähti.” En epäile kyllä sekuntiakaan etteikö hänestä voisi ehdottomasti tulla molemmat, varsinkin hopeisissa pääkallokorvakoruissa.

”Mä oon vielä tän kesän ajan pieni ja sotken, mut sit kun meen syksyllä kouluun niin mä haluun pitää mun huoneen aina siistinä, koska sit jos tulee vaik mun koululuokkalaisii kylään, nii pitää olla siistii.” Toim. huom. ne on niitä samoja ”koululuokkalaisia” jotka ovat kyläilleet meillä myös tarha- ja eskarivuosina.

”Kreikassa tulee tosi kuuma. Mut jätskibaarissa ei tuu kuuma, koska siel on sellanen varjo. Mut se varjo ei kyl ehkä kestä sellasta kuumuutta. Ehkä se sulaa. Niinku jätski.” Mä putosin ihan kärryiltä, mutta lapsi itse vaikutti ylpeältä ajatuksen kulustaan.

Tällainen loppukevennys arkiviikon päätteeksi, ja sitten nautitaan ihanasta ja rentouttavasta (ja TYHJÄSTÄ) viikonlopusta, ai että! Ihanaa viikonloppua kaikille, toivottavasti aurinko paistaa ja lämpöä piisaa edes vähän enemmän kuin näinä tuulisina päivinä.