Kaksikielisyys-kuulumisia

04.08.2019

Lupasin päivittää meidän kaksikielisyys-kuulumisia sitten, kun kuopus on aloittanut dagiksen. On ollut vaan niin paljon kaikkea muuta asiaa tässä keväällä ja kesällä, että tämä aihe on unohtunut aivan kokonaan. Edellisen kerran olen kirjoittanut kaksikielisiyydestä yli vuosi sitten, joten nyt on ihan hyvä hetki tehdä tilannekatsausta ja palata tähän aiheeseen, josta moni on sanonut, että se on jopa yksi kaikkein eniten kiinnostavista aiheista mun blogissa. Pahoittelut, että palaan siihen niin harvoin! Lähinnä sitä vain haluaa varmistaa, ettei toista aina samoja juttuja vaan olisi myös jotain uutta kerrottavaa. Nyt on, vuodessa ehtii tapahtua paljon kehitystä.

Meidän koululaisella on jo ekaluokka takana ja toinen luokka alkaa alle kahden viikon kuluttua. Ensimmäisellä luokalla äidinkielen (ruotsin) lisäksi koulussa alkoi myös suomen kieli. Suomen tunteja oli muistaakseni kerran viikossa ja oppilaat oli jaettu kahteen eri ryhmään. Toinen ryhmä oli MoFi eli niille, joille suomi on toinen äidinkieli. Toinen ryhmä oli NyFi eli niille, joille suomi on uusi kieli. Meillä molemmat kielet on kotona tasavahvoja, joten esikoinen oli siinä MoFi -ryhmässä. Me saatiin nähdä suomen kielen tehtäviä ja välillä niihin kuului yhdessä tehtäviäkin juttuja. Aika rentoa ja leikin omaista oli suomen opiskelu vielä ekaluokalla, kuten oletin etukäteen. Tämä kahteen eri ryhmään jakaminen on mun mielestä tosi hyvä juttu, niin silloin ei tarvitse kenenkään turhautua tunneilla siitä, ettei opetus vastaa omaa tasoa.

Nyt 2. luokalla ruotsinkielisissä kouluissa Helsingissä alkaa jo kolmas kieli, eli englanti. Käsittääkseni suomenkielisissä kouluissa englanti alkaa jo ekaluokalla, mutta ruotsinkielisissä sitten vuotta myöhemmin, ettei tule liikaa uutta kerralla. Esikoinen on jo odottanut englannin tunteja, sillä hän tykkää kovasti kielten opiskelusta ja englanti on tuttu kieli monista hänen lempparisarjoista ja leffoista, sekä musiikista. Mä uskon vahvasti että kolmen kielen cocktail sujuu hyvin ja odotan jo innolla, että päästään näkemään tyypin englannin läksyjä. Hän suunnittelee jo aloittavansa saksan tai ranskan opinnot 5. luokalla, jännä nähdä kumman hän sitten valitsee, tai pysyykö tämä haave.

Ruotsin kieli on esikoisella edelleen ehkä aavistuksen vahvempi kuin suomi, mutta hän on tässä kuluneen vuoden aikana lukenut ihan älyttömästi pitkiä kirjoja ruotsin lisäksi myös suomeksi. Olen huomannut että suomeksi lukeminen on tukenut tosi paljon sitä suomen kieltä, ja vaikka hän käyttää arjessa ruotsia tosi paljon, suomen kielen kielioppi on parantunut lukemisen ansiosta. Olen iloinen siitä, että hän voi lukea molemmilla kielillä ja käyttää molempia mielellään. Esikoinen puhuu ruotsia mieluusti isälleen ja siskoilleen.

Keskimmäinen aloittaa ihan pian esikoulun ruotsiksi. Hän on osannut lukea jo 1,5 vuoden ajan ja kirjoittaa vielä kauemmin, mutta edelleen hän lukee ja kirjoittaa vain suomeksi. Me ollaan kannustettu molempien kielten kirjojen pariin, mutta ei koskaan pakotettu tai painostettu. Hän ei vielä ole itse halunnut opetella lukemaan tai kirjoittamaan ruotsiksi, mutta eskarissa ja koulussahan sitä ehtii ihan hyvin sitten oppia. Eihän luku- tai kirjoitustaito ole ollenkaan pakollinen vielä eskarissa millään kielellä.

Koen, että ainakin esikoisella kielitaito otti kaikkein suurimman harppauksen eteenpäin juuri esikoulussa, joten ehkä samaa on odotettavissa myös keskimmäisellä? Hän käyttää kyllä ruotsin kieltä puheessa todella sujuvasti ja ymmärtää ihan yhtä paljon ruotsiksi kuin siskonsa, mutta kieliopissa, lähinnä sanajärjestyksissä, on välillä vielä harjoiteltavaa hiukan. Mutta sehän on vain hyvä, että on jotain mitä harjoitella. Keskimmäiselle suomen kieli on tainnut aina tuntua hieman luontevammalta ja hän puhuu suomea kotona enemmän kuin ruotsia. Isälleen hän vastaa ruotsiksi, mutta esim. siskoilleen puhuu suomea. Hänkin kuitenkin mielellään katsoo ruotsinkielisiä sarjoja ja kuuntelee satuja yhtä mieluusti molemmilla kielillä.

Kuopus aloitti ruotsinkielisen dagiksen maaliskuun alussa ja se sujui tosi hienosti. Nyt hän on tietysti ollut jo kaksi kuukautta kotona kesälomalla, mutta kevät toi kielitaitoon jo paljon lisää. Hän oppi dagiksessa ymmärtämään vielä paremmin kaikki arkipäivän perusasiat ruotsiksi. Sieltä tarttui nopeasti myös uusia sanoja ja sellaisia arkipäiväisiä lauseita: God morgon pappa, tack för maten, kom hit, NÄÄÄÄ, gå ut, klä på sig ja leka. Vaikka hän ei aina osaa vastata ruotsiksi, sen huomaa että hän ymmärtää, koska osaa vastata ruotsiksi kysyttyyn kysymykseen oikein suomeksi. Joskus hän myös toistaa Oton ruotsiksi sanoman lauseen suomeksi kysyvästi, ikään kuin varmistaakseen, että ymmärsi sen oikein.

Dagiksesta tarttui myös ihania lauluja ja loruja, ”ramsoja”. Hän laulelee usein bä bä vita lamm ja tykkää leikkiä baka baka kaka. Yhdessä vaiheessa kuopus kieltäytyi täysin kuuntelemasta ruotsinkielisiä satuja, eikä vastannut jos hänelle puhui ruotsia, vaan suorastaan närkästyi. Siskot ovat kuitenkin sinnikkäästi opettaneet hänelle Ryhmä Hau -pentujen nimet myös ruotsiksi ja nyt hän kuuntelee Ryhmä Hau -satuja myös ruotsin kielellä mieluusti ja opettaa ruotsinkielisiä nimiä (samat kuin englanniksi) meille vanhemmille. Hän katsoo esim. Buu-Klubbenia ruotsiksi, mutta suuttuu jos vaihtaa esim. Netflixissä suosikkisarjan ruotsin kielelle suomen sijaan. Jännää katsoa miten kieli lähtee taas kehittymään sitten, kun hän jatkaa dagiksessa nyt syksyllä.

Arjessa me jatketaan edelleen samaa vuosien varrella hyväksi havaittua tapaa, että lasten ollessa hereillä Otto puhuu ruotsia ja mä puhun suomea, siis myös toisillemme. Se on kaikkein selkeintä, niin ei tarvitse kenenkään vaihdella. Se ei haittaa ettei meillä ole yhteistä kieltä, kun kaikki ymmärtävät molempia yhtä hyvin. Silloin kun meillä on suomenkielisiä kavereita tai sukulaisia kylässä tai ollaan itse jossain kylässä, missä ei puhuta ruotsia, käytetään kaikki suomea.

Kirjoitin viimeksi vuosi sitten sanamokista, joita meidän lapsilla tuli kääntäessään puhetta suoraan ruotsista suomeksi. Ne ovat oikeastaan aikalailla jääneet pois nyt. Toisaalta, suomenkieliseen puheeseen on sekoittunut enemmän ruotsia ja englantia on sekoittunut molempiin kieliin. Eli enää ne eivät ole mokia, vaan enemmänkin sellainen tarkoituksellinen valinta. Esimerkiksi kun lapset kertovat jotain ja kuvailevat, että joku oli ”tyyliin” jonkunlainen, niin he käyttävät tuon suomenkielisen sanan sijaan ruotsin sanaa ”typ”. Esimerkiksi että ”siellä oli typ 20 ihmistä” tai ”se oli typ metrin kokoinen”. Varmaan siksi, koska se on lyhyempi sana ja puheenhan pitää olla aina muka mahdollisimman tehokasta ja nopeaa lasten ja nuorten mielestä.

Sellaisia kaksikielisyyskuulumisia! Jatketaan näistä, ehkä sitten taas vuoden päästä? Koen, että tällä hetkellä meillä on tosi hyvä tilanne tämän kieliasian suhteen ja uskon, että kaksikielisyys säilyy luontevana meidän lasten elämässä tästä hamaan tulevaisuuteen asti.

Tsekkaa myös kaksikielisyyteen liittyvät aiemmat postaukset:

Kaksikielisyys – kuinka se sujuu nyt v. 2018

Kuinka sujuu kaksikielisyys v. 2016

Kaksikielisyys – isin ja tyttären oma juttu v. 2013

Mitenkäs muilla kaksikielisillä perheillä? Miten koulun aloitus on vaikuttanut kielen kehitykseen? Mitä mieltä olette vieraiden kielten opetuksen ajankohdista? Miten on sujunut päiväkodin aloitus kaksikielisillä lapsilla? Mitä kieltä teillä puhutaan suomen lisäksi?


Ekaluokkalaisen ensimmäinen koulupäivä

14.08.2018

Tänään se sitten koitti, ekaluokkalaisen ensimmäinen koulupäivä. Hän heräsi unenpöpperöisenä puoli kahdeksalta, mutta karisti hyvin nopeasti unihiekat silmistään, ja alkoi valmistautumaan kouluun. Vaikka haikeilin etukäteen, tämä aamu tuntui vaan jotenkin niin oikealta meistä kaikista. Ekaluokkalainen söi reippaasti aamupalat, hoiti aamupesut ja pukemiset. Puki repun selkäänsä, ja hoputti meitä. Hän oli niin VALMIS, ei kuulemma jännittänyt tippaakaan.

Koulun pihalla odottivat kaikki tutut kaverit eskarista, ja otettiin hillitön liuta kaverikuvia ja kiherrettiin innosta, vaihdettiin vähän kesäkuulumisia ja käytiin jalkapallokentällä juoksemassa. Kaikki lapset tuntuivat venähtäneen ainakin kilometrin kesän aikana. Opettaja ja rehtori tulivat pihalle vastaan, kertoivat vähän yleistä infoa, ja sitten oli nimenhuuto. Sen jälkeen oli aika sanoa heipat, ja  niin lapset lähtivät reippaana jonossa opettajan johdolla sisälle kouluun.

Mä en edes itkenyt, vaikka olin etukäteen ajatellut vuodattavani vesiputouksen verran kyyneleitä. Ei pisaraakaan. Hymyilin vaan, ja vilkuiltiin Oton kanssa toisiamme vähän väliä hömelönä hymyillen. Kaikki muutkin vanhemmat näyttivät hymyilevän iloisena, en mä ainakaan spotannut kyyneliä mistään suunnasta. Luulen, että tällä porukalla on helppoa aloittaa koulu, kun kaikki tuntevat toisensa. Silti tuntui niin hassulta vaan lähteä. ”Sinne se meidän lapsi nyt vaan jäi kouluun”.

Sitten käytiin viemässä keskimmäinen isojen ryhmään päiväkotiin, ja hänkin jäi niin reippaasti sinne, niin kuin olisi siellä aina ollutkin. Missä välissä hänestäkin on tullut noin iso ja rohkea? Sinne hän sujahti leikkimään kauppaleikkiä vanhojen tuttujen kavereiden kanssa, ja huusi vaan heipat ovelta. Tutut opettajat olivat vastassa, kyselivät kuulumisia ja

Sitten me mentiin käymään kuopuksen kanssa kaupassa, ja tultiin kotiin ihmettelemään. Ison kauppareissun jälkeen ekaluokkalaisen koulua oli jäljellä enää puolisen tuntia, ja me käytettiin se aika sitten legoleikkeihin kaikki kolme yhdessä.

Puoliltapäivin ajettiin hakemaan ekaluokkalaista, ja saatiin häneltä ”muutama” vastalause, hän kun olisi halunnut jo ekana päivänä jäädä eftikseen. Mutta tuli sitten kuitenkin kotiin, kun luvattiin, että huomenna saa mennä eftikseenkin vielä. Tänään oli kuulemma ihan liian lyhyt koulupäivä, ja hän moneen kertaan ihmetteli, että miksi koulupäivät on niin lyhyitä. Onneksi huomenna saa jäädä vielä koulun jälkeen sinne kavereiden kanssa.

Otolla on vielä isyysvapaata vajaat kolme viikkoa ennen kuin hän palaa takaisin töihin, ja oltiin ajateltu, että esikoisen ei ole pakko mennä vielä iltapäiväkerhoon elokuun aikana, vaan menisi vasta sitten kun Otto palaa töihin. Mutta mitä vielä, hän ehdottomasti haluaa mennä sinne, niin tietenkin saa sitten mennä. Aiotaan kuitenkin pitää päivät molemmilla isoilla tytöillä lyhyempinä nyt elokuussa, kun ehtii niitä pidempiä päiviä tulla sitten myöhemminkin.

Koulupäivän jälkeen fiilis oli loistava, ekaluokkalainen oli saanut ekat pienet läksytkin, omakuvan piirtämisen loppuun. Hän kertoi pulpeteista, banaanihipasta, puhelinsäännöistä ja huomisen ohjelmasta. Me saatiin muutama lippulappu täytettäväksi, ja Wilma-tunnukset aktivoitaviksi. Tuntui niin epätodelliselta kirjautua Wilmaan, kun aina on vaan lukenut siitä kaikenlaista ja kuullut muilta vanhemmilta, ja tietty sitä tuli käytettyä silloin kun itse olin yläkoulussa ja lukiossa. Oli se hieman ainakin päivittynyt siitä, kun itse olin lukiossa 2007-2010, näytti huomattavasti toimivammalta nyt.

Hän puhua pulputti päivästään niin onnellisena, sitä oli ihana kuunnella. Tästä alkaa ihan mieletön matka ja ihan uusi aikakausi hänen elämässään. Koulu. Mua hymyilyttää kun sanon sen. Me ollaan nyt koululaisen vanhempia. Me kuvattiin eilisillan koulurepun pakkailut, ja tämän aamun fiilikset videolle, ja ajattelin tehdä niistä neiti ekaluokkalaiselle ihanan muistovideon talteen, jota hän voi sitten isona katsoa, ja muistella miten innoissaan hän oli.

Mä oon ollut niin häkeltynyt, kiitollinen ja onnellinen kaikista teidän viesteistä ja myötäelämisestä. Niin huikeaa, että monet teistä on seuranneet meidän kasvua vanhemmiksi sieltä esikoisen odotusajasta asti, ja nyt esikoinen meni jo kouluun. Vaikka takana on yli seitsemän vuotta, mä vakuutan, että edessä on vielä pitkä matka yhdessä kuljettavaksi. Pysykää mukana ihanat. Vielä kerran hurjasti onnea kaikille ekaluokkalaisille ja vanhemmille, sekä muille, jotka aloittavat uusia hienoja ajanjaksoja elämässään juuri nyt <3