Me saatiin Oton blogin kautta kutsu mennä katsomaan Tatu & Patu supersankareina -näytelmää Espooseen, teatteri Hevosenkenkään. Me ollaan Oton kanssa ihan mielettömiä Tatu & Patu -faneja, sillä niitä kirjoja lapsille lukiessa pokka ei pidä ikinä kun jutut ovat niin kekseliäitä ja hauskoja. Näytelmä oli siis koko perheelle soveltuva, ja kestoltaan n. 50 minuuttia. Mua vähän jännitti että miten meidän nuorempi neiti jaksaa paikoillaan näytelmän  loppuun asti, mutta näytelmä oli niin mukaansatempaava että ei ollut mitään ongelmaa. Päinvastoin hän istui kuin tatti koko esityksen ajan.

Siitä on vuosia kun olen käynyt viimeksi teatterissa, ja en edes muistanut enää miten intensiivinen ja hauska kokemus se on. Ja lasten kanssa oli ihan parasta mennä katsomaan näytelmää, niin kivaa kun he ovat jo sen verran isoja että ovat kiinnostuneita ja jaksavat keskittyä ja nauttivat esityksistä. Mä rakastin pienenä käydä teatterissa, ja kyllä se on vieläkin kivaa. Haluan tuoda siitä yhteisen perinteen meidänkin tyttöjen lapsuuteen, niinkuin se oli mulla, koska kulttuuria ei voi koskaan kokea liikaa ja teatteriesitykset ovat parhaimmillaan ihan loistavaa viihdettä.

Näytelmä alkoi vasta puoli seitsemän aikaan illalla, ja meillä oli esityksen jälkeen vielä ajomatka kotiin Espoosta, mutta onneksi tytöt olivat nukkuneet päiväkodissa päikkärit niin he jaksoivat vielä valvoa kotiin asti ennenkuin menivät nukkumaan. Ymmärrän kyllä myöhäisen ajankohdan vaikka kyseessä onkin lasten näytelmä, arkipäivinä kun monet ovat töissä myöhäiseen iltapäivään asti niin moni ei pääsisi myöskään esitykseen paikalle jos se olisi vaikka viideltä tai puoli kuudelta.

Näytelmä oli ihan mahtavan hauska, me Oton kanssa nauraa rätkätettiin koko näytelmän ajan. Jos ette ole vielä tutustuneet Tatuun ja Patuun niin kannattaa ihmeessä lukea, kirjat ovat hauskoja myös ruotsiksi, Sixten & Blixten. Esityksen jälkeen bloggaajille oli vielä mukava kahvitilaisuus ja saatiin kuulla vähän lisää Hevosenkengän toiminnasta. Teatteri täyttää tänä vuonna jo 40 vuotta, ja ihana vanha puutalo oikein huokui teatterin historiaa. Esillä oli vanhojen näytelmien nukkeja ja julisteita. Mä tykkäsin kotoisasta ja rennosta tunnelmasta, tämä oli juuri sopiva ensimmäinen näytelmä lapsille kun ei menty heti mihinkään isoon jättiteatteriin. Siellä on muuten näytelmiä myös ruotsin kielellä, jos kiinnostaa!

Huomenna me vietetäänkin tyttöjen kanssa kotipäivää, kun mun täti ja serkku ovat vielä meillä, niin keretään viettää edes yksi aamupäivä heidän kanssaan ennenkuin he lähtevät takaisin Ouluun. Tytöt ovat nauttineet hurjasti kun he ovat olleet meillä, tänäänkin mun serkku teki heille hienot kampaukset päiväkotiin ja molemmat olivat ihan tohkeissaan. Ihanaa kun on sukulaisia kylässä.

Oletteko te käyneet teatterissa lasten kanssa?

Hyvää yötä <3

Noniin ja matkakertomus jatkuu! Viimeinen päivä Lontoossa me aloitettiin ihan rennosti. Nukuttiin ja hengailtiin hotellihuoneessa, mietittiin mitä halutaan tehdä. Sitten lähdettiin kävelemään kohti Knightsbridgeä, ja mentiin Pret A Mangerissa syödyn aamiaisen jälkeen kiertämään koko Harrod’s jossa ei oltu vielä käyty yhdessä, vaikka ohi oltiinkin kävelty.

Harrod’s oli kyllä ihan uskomaton kokemus. Siellä on ihan kaikkea, ja vielä vähän enemmän. Mitään me ei sieltä juotavaa lukuunottamatta ostettu, mutta se oli ihana vaan kävellä läpi. Upeat vaatteet, ja teknologiaosasto joka arvatenkin oli Oton mieleen, olivat meidän suosikkeja. Harrod’silla on myös jo avattu ihana joulumaailma, mutta sieltäkään mä en ostanut mitään. Sanokaa vaan pihiksi, mutta mun mielestä 10 puntaa on liikaa yhdestä pienestä kuusenkoristepallosta.

Me pyörittiin vielä vähän aikaa muissa kaupoissa, ja käveltiin Harrod’silta takaisin Oxford Streetille tekemään viimeiset ostokset, sillä meillä alkoi jo tulla kiire sinne Fall Out Boyn keikalle. Käytiin nopeasti hakemassa iltapalatarvikkeet Sainsbury’sista hotellille, koska keikka kesti aika myöhään ja haluttiin että meillä on jotain syötävää siellä kun tullaan takaisin. Kauppareissun jälkeisellä kävelyllä hotellille kävi sitten tämä aiemmin mainitsemani onnettomuus jossa oltiin silminnäkijöinä, ja sen takia me ei sitten ehdittykään mennä kunnolla syömään ennen keikkaa vaan haukattiin melkein seisaaltaan vaan Burger Kingistä hampparit naamaan. Oli sekin kyllä ihan hyvää, vaikka ruokahalu oli kateissa kun säikähdin niin kovasti.

Matka Wembleyn The SSE Arenalle taittui kätevästi metrolla Jubilee-linjalla, ja areenalle oli helppo kävellä kun seurasi vain kaikkia ruutupaitaisia ja/tai Fall Out Boy- hupparisia teinejä. Päästiin nopeasti sisälle, ja meillä oli hyvät paikat siellä. En saanut ostaessani enää seisomapaikkoja kun tajusin liput niin myöhään, mutta saatiin istumapaikat takaa ihan keskeltä, suoraan vastapäätä lavaa. Keikalle sai tuoda oman vesipullon, mutta siitä otettiin ovella korkki pois. Kameraa en saanut tuoda, koska siinä on vaihdettavat objektiivit eli se luetaan ammattilaiskameraksi. Otettiin sitten puhelimella muutama kuva ja video.

Ensimmäiseksi esiintyivät Matt & Kim, ihan huippuhauska duo joilla oli sellaista hyvän fiiliksen häröily- ja bilemusiikkia. Tämän jälkeen esiintyi Professor Green, jota odotinkin kovasti. Emeli Sandén ja Professor Greenin Read all about it oli joskus ihan mun lemppari, ja oli mieletöntä kuulla se livenä.

Oikeastaan oli kiva juurikin istua Oton kanssa, kolmen päivän kävely jätti jälkensä jalkoihin ja monen tunnin seisominen hikisessä ihmisjoukossa ei ehkä olisi ollut se kaikkein mukavin vaihtoehto. Istumapaikoilla oli fiilistä myös, jengi seisoi ja tanssi ja lauloi messissä jokaisella penkkirivillä koko areenalla. Fall Out Boy oli mieletön! Ensimmäisten 45 minuutin jälkeen tuli parin minuutin tauko, ja yhtäkkiä he olivatkin ihan lähellä meitä, seisoma-alueen takaosassa, ja vetivät kaksi biisiä akustisesti siinä. Sen jälkeen keikka jatkui vielä toiset 45 minuuttia lavalla. He soittivat kaikki biisit joita toivoinkin,  ja oli ihana kuulla sekä vanhaa että uutta, kun olen kuitenkin bändiä kuunnellut jo lähemmäs 10 vuotta.

Keikan jälkeen me ehdittiin juuri sopivasti metroon, joka tuli ihan täpötäyteen. Ajeltiin sillä Bond Streetille ja siitä vielä toisella, Central-linjalla, sitten Queenswayn asemalle joka oli ihan meidän hotellin lähellä. Meidän hotelli oli Central Park Hotel joka sijaitsi siis Bayswaterissa. Varattiin hotelli Ebookersin kautta, ja sivuilla oli kuvia siisteistä ja kivoista huoneista. Hotelli oli tosi siisti ja kiva muuten, mutta meidän huone ei ollut yhtään sitä mitä kuvissa luvattiin sen tason huoneesta. Siellä oli vain sänky ja pöytä, joiden välissä oli puoli metriä tilaa. Lisäksi ihan pieni telkkari. Huone oli katutasossa, ja ikkunoista ei nähnyt ulos ollenkaan kun edessä oli mun korkuinen pensasaita.

Lisäksi he mainostivat ebookersissa täysin ilmaista wi-fiä, joka osoittautuikin ilmaiseksi vain aulassa. Ilmainen wi-fi huoneessa oli suurin syy miksi päädyttiin juuri tähän hotelliin jäljellä olleista vaihtoehdoista, joten kieltämättä vähän harmittaa. Eli omasta wi-fistä olisi pitänyt maksaa 12 puntaa per laite per vuorokausi, mikä on aika jäätävä summa. Kolmelta päivältä ja kahdelta laitteelta 72 puntaa, ja tähän laskin vain puhelimet. Oman mobiilinetin käyttö roaming-hinnoillakin tulisi reippaasti halvemmaksi.

En siis suosittele hotellia, vaikka se ihan siisti olikin. Uskon että samaan hintaan voi saada myös paremman hotellihuoneen. Tosin kyse saattoi olla myös siitä, että hotelli oli tupaten täyteen buukattu ja meidät tungettiin sitten jonnekin jämähuoneeseen, kun ne kunnon huoneet olivat kaikki myös täynnä. Onneksi me ei kuitenkaan oltu hotellissa kuin nukkumassa, joten pienet tilat eivät sillä tavalla ahdistaneet. Ainoa harmittava juttu oli se wi-fi, koska aina kun halusi katsoa google mapsista reittejä tai vaikka laittaa kuvan instagramiin, piti mennä sinne aulaan. Siksi instagram & snapchat eivät päivittyneetkään ihan niin ahkeraan kuin toivoin.

Hotellihuone ei näytellyt isoa roolia meidän reissulla, joten siksi tuntuukin hassulta edes tällä tavalla ”valittaa” siitä. Tuli kuitenkin mieleen, että kannattaa olla tarkkana noissa, ja aina edes Tripadvisorista käyttäjäkokemusten lukeminenkaan ei valmista siihen mitä saattaakin olla vastassa. No joo, ei siitä sen enempää.

Kaikenkaikkiaan reissusta jäi tosi hyvä fiilis, vaikka yhdynkin siihen Oton ”Jotain kummallista Lontoossa on” -fiilikseen. Hassua kyllä, en huomannut sitä edellisellä reissulla. Silloin tosin en ollut mistään vastuussa itse, koulun reissu kun oli, ja tiesin etukäteen että yövymme youth hosteleissa joissa ei aina edes ollut joka huoneessa omaa vessaa. Huomenna luvassa ekojen Lontoon ostosten esittelyä, sekä sitä ihan tavallista arkea mitä ollaan täällä vietetty paluun jälkeen! Kyllä Lontoojuttuja on edelleen tulossa, mutta pitää huomenna katsoa vähän nykyhetkeenkin eikä antaa blogin elää vain Lontoon aikoja.

Ihanaa torstai-iltaa teille huipputyypeille <3

Blogimaailmassa kiertänyt #Boyfriend -kysymyssetti on nyt rantautunut tännekin, ja Otto ystävällisesti vieraili omalta tontiltaan tännepäin vastatakseen 25:n kysymykseen koskien minua. Pakkohan mun oli tämä toteuttaa koska paloin salaa halusta kuulla Oton vastaukset kysymyksiin, joihin niin monien muiden vastaukset olin jo lukenut. Mun mielestä Oton vastaukset oli ainakin aika huippuja, ja aika lähelle hän myös osui monessa vastauksessa, yllättävän lähelle, eikä unohtanut pientä kettuilua omaan ottomaiseen tyyliinsä.

Postauksen kaikki kuvat on muuten ottanut meidän neiti melkein-neljä-vee eli Tiara. Kolmijalkaan kameran kiinnittävä välikappale oli teillä tietymättömillä, kiitos minun joka olen tukkinut sen jonnekin mihin se ei kuulu, ja siksi piti vähän soveltaa. Tiara on ilmeisen kiinnostunut usein mukana pyörivästä kamerasta, ja oli erittäin tyytyväinen saadessaan auttaa äitiä ja isiä ottamalla kuvia. Pitääpä antaa jatkossakin neidin harjoitella kuvaamista jos vain kiinnostus riittää! Mun mielestä nämä kuvat ovat aika hitsin hienoja, jos miettii että kuvaaja kokeili tätä kameraa ensimmäistä kertaa, ja kokemusta ei juurikaan ole kuvaamisesta. Tästä voisi ehkä päätellä että Olympuksella onnistuu aika moni, jos nelivuotiaan jälkikin on tällaista ;).

1. Jos hän katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii? Enemmän kuin todennäköisesti jonkinsortin reality. Idols, Voice of Finland sekä kaiken maailman sokkona alasti anopin kanssa naimisiin ovat Iinalle ihan ykköskamaa.

Oikein, mutta yleisesti ottaen mä tykkään ainoastaan ekoista jaksoista realityissä. Katson kaikesta aina ekan jakson, mahdollisesti tokankin jos siisteimmät jutut venytetään sinne asti, ja sitten siirryn seuraavan sarjan seuraavaan ekaan jaksoon.

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa? Jonkun kevyen voimakkaan öljypohjaisen, harvemmin meillä mitään valmista kastiketta edes on. Sinappia, hunajaa, punaviinietikkaa ja pippuria öljyyn niin kaikki tykkää. Paitsi lapset.

Nami, kyllä!

3. Mikä on hänen inhokkiruoka? Maksalaatikko, monen muun ”perinteisen” suomalaisen ruoan kaverina. Tiedättekö te kuinka rankkaa on on luopua hernekeitosta? Yksin itken ja syön sitä aina kun vaimo lapset ovat jossain.

Kyllä mä syön hernekeittoa mutta mulla ei koskaan tee sitä mieli, kun kaupassa Otto kysyy että mitä tekee mieli! Niin kerta. Mutta jos tulisin kotiin ja täällä odottelisi höyryävä hernari pekonikuutioiden ja sinapin kanssa niin kyllä mä söisin. Maksalaatikkoa ei pelasta edes pekoni.

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa? Joko jonkinsortin pastan tai jotain missä on kalaa. Parhaassa tapauksessa molempia yhdessä. Sen harvan kerran kun drinkki korvaa veden on mojito helppo voittaja.

True dat!

5. Mikä on hänen kengänkoko? Pieni?

36-37, kai se on aika keskiverto?

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi? Jotain helvetin fiksua ja tärkeetä. Kuten verhoja, tai värikyniä.

Oikea vastaus olisi ollut laukkuja, koska niitä mä kerään ja Otto auttaa mua keräämään niitä. Mutta kai noi värikynätkin ihan hyvä keräyskohde olis.

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä? Nyt täytyy ihan rehellisesti tunnustaa että tuskin yhtään mitään. Kaikenmaailman herkkusafkoista innostutaan kuukaudeksi kerrallaan, ja sit se onkin ”ällöä”. Toast skagen ehkä paras ehdokas, jota sattuneesta syystä teen vain muutaman kuukauden välein.

Otto tuntee mut liian hyvin! Mutta suklaata mä syön joka päivä jossain muodossa, se on totta että kyllästyn usein johonkin tiettyyn herkkuun ja sitten siirryn seuraavaan. Toast skagen on hyvää, voisitko Otto tehdä tänään?

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee? Todella vaihtelevaa. Kaikki Apulannasta dubsteppiin uppoaa jossain määrin, mutta aina kun Iina haluaa laittaa musiikkia, pamahtaa Spotifyn top-lista päälle.

Ihan totta. Mulla on tosi laaja musiikkimaku, mutta yleensä en jaksa miettiä ja kuuntelen vaan top-listaa. Joskus innostun soittamaan lapsille kaikkia nuoruuden lemppareita ja laulan täysillä.

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää? Stereotyyppisen naiselliseen tapaan kaikki romanttiset komediat uppoavat vaikka kuinka olisi oikeasti armotonta paskaa, mutta muuten kaikesta mikä määritellään ”hyväksi”. Avengers, Tarantinon leffat yms. Paitsi Taru Sormusten Herrasta/Hobitti, jumalauta.

Toiminta on jees, yleensä toimintaleffat on aina edes keskivertoja, siksi ne on jees. Ja kaikki älykkäät leffat ja suuret draamat. Taru Sormusten Herrasta- ja Hobitti -leffat ei vaan uppoa, silmät menee väkisin kiinni ja alkaa haukottaa vaikka kuinka monta kertaa kokeilisi.

10. Minkä väriset silmät hänellä on? Vasta auringon aamuisesta hellästä syleilystä nauttivan taivaanrannan siniset, eiku.

Voi ihana! Mulla on samanväriset siniharmaat kuin koko meidän perheellä.

11. Kuka on hänen paras ystävä? Ihan parhaita parhaita ystäviä löytyy kaksi jostain sianpieremän rajan takaa, Netta ja Emmis. (Ootteko harkinneet tänne sivistyksen pariin muuttamista joskus? Täällä on Iina ja kummilapsia.)

No Netta ja Emmis on ollut lukiosta asti mulle superläheisiä, ja parhaita ystäviä todellakin, mutta onneksi täältä lähempääkin löytyy lisää parhaita ystäviä<3 En toki pistäisi pahitteeksi jos kaikki parhaat kaverit löytyisivät vaikka tästä saman kadun varrelta, mutta onneksi on whatsapp ja puhelin ja juna ja auto ja lentokone.

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä? En tee koskaan mitään ärsyttävää, olen täydellinen.

HAH! No okei, ei kovin montaa tollasta asiaa ole. Mutta yksi  on se tuoli johon Otto kerää aina vaatteita. Ensin siinä on vain edellispäivän vaatteet ja sitten siihen pikkuhiljaa kertyy lisää ja lisää jokapäivä.

13. Missä hän on syntynyt? Helsingissä, kättärillä.

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi? Pieni, ruma, tahmainen ja littana.

Voi rakas Otto! Mä olisin iloinen pienestä, rumasta, tahmaisesta ja littanastakin kakusta, kunhan siinä olis suklaata.

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja? Kännykkänsä. Nettikaupat, Facebook, iltalehdet ja muu sosiaalinen media. Mitä enempää voisi nainen tarvita?

Otto unohti listasta asunto- ja äkkilähtösivut, candy crushin ja blogit! Mutta ikäväkseni mulla ei koskaan ole aikaa selata puhelinta muutamaa minuuttia kauempaa kerrallaan,  joten ton kysymyksen voisi muotoilla ”viettäisi”. Ja hei, kyllä toi aviomieskin on ihan kiva tyyppi jonka kanssa vietän monia tunteja tai voisin olla vaikka 24/7. 😉

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin? Moniajon jalon taidon. Ellei kyse ole kännykästä niin koskaan ei voi tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan, aina seitsemää. Minimaalisin vahingoin jopa. Ei voi ymmärtää.

Multitasking is my middlename.

17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää? Riippuu keneltä kysyy, yleinen mielipide vissiin se että minä olen outo, mutta raaka kala. Sushi. Se on herkkua, he sanoivat. Kokeile edes, he sanoivat. Olen kokeillut, kahdesti. Ei ota pysyäkseen sisällä.

Juuri niin Otto, sushi ei ole outoa.

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan? Samaa kolmea kuin kaikki muutkin, avaimia, puhelintaan ja lompakkoa.

Jep, ja näin kesällä lisään vielä aurinkolasit, ilman niitä ei voi mennä mihinkään!

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään? Se kun siivotessa minä usein aloitan omasta tietokonepöydästäni/miesnurkastani. Sori nyt vaan muru mutta pakko sekin on siivota, olohuoneessa kun on. Keittiö ei karkaa mihinkään.

TÄMÄ! Tämä olis pitänyt olla silloin aiemmin kun kysyttiin miehen usein tekemistä asioista joista en pidä. Kun voisi esimerkiksi keskittyä sellaiseen yleissiisteyteen, imurointiin ja pölyjen pyyhkimiseen ensin ja sitten näperrellä ne johdot kauniisti ja pyyhkiä sen yhden sormenjäljen tietokoneen ruudusta kun kaikki muu on siistiä. Mutta ei, se pitää tehdä ensin, vaikka vieraat olisivat tulossa puolen tunnin päästä. Ei voi ymmärtää, mutta olen oppinut sietämään tässä vuosien aikana.

20. Entäs piristymään? Se kun saan miesnurkkani siivottua, eiku. Kyllä se on se pyhä kolminaisuus, suklaa, sohva ja Netflix. Laatusarjoja alle kympillä kuussa, myös mobiililla, kokeile nyt!

Juuri näin. Mutta pyhä kolminaisuus on Otto, sohva ja Netflix <3

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee? Rihannaa?

No en varsinaisesti ihaile ketään julkisuuden henkilöitä. Mutta ihailen monia eri elämänalueilla menestyneitä ihmisiä ja imen itseeni inspiraatiota. Rihanna on kyllä aika ihana silti.

22. Millainen hän on tyttöystävänä? Rakastava, hellä, huolehtiva ja voimaannuttava. Ja sit me mentiin naimisiin.

Otto on ihana.

23. Milloin hän tapasi vanhempasi? Nyt täytyy pistää oman heikon muistin piikkiin mutta en ole satavarma. Isäni hän tapasi jokusen vuotta sitten jossain. Äitini haudalla ei olla vielä yhdessä käyty.

Kyllä se oli vuosi 2011 kun tavattiin ensi kerran sun isän kanssa.

24. Mikä on hänen uusin villityksensä? Tällä hetkellä ei mitään ”villitystä” varsinaisesti ole. Kämppää pistettiin vähän uusiksi mutta sekin oli yhteinen juttu. Oma kestosuosikkini Kotisinappi ruisleivän päällä on löytänyt tiensä Iinankin iltapalaan, innolla odotetaan onko kyseessä villitys vai ei.

Kotisinappi on yksi hienoimpia asioita joita Otto on mulle opettanut. Joulukinkkuleivistä se lähti, ja laajeni sitten muuallekin.

25. Millainen on hänen kotilook? Täysin päinvastainen kuin blogin asukuvat. Levinneet meikit jos meikkiä ollenkaan, eripariset sukat, reikäiset pieruverkkarit puoliksi jalassa, hiukset miten sattuu, kulahtanut toppi ja rintsikat jossain ihan muualla kuin päällä. Sellainen kotitonttu.

Se on totta, mä olen kotona kunnon rönttöinen kotitonttu.

Joku kommentoi edelliseen postaukseen, että on ikävää kun kysymyksiä ja vastauksia ei ole erotettu toisistaan mitenkään. Postauksessa kysymykset oli kyllä lihavoitu, mutta en sitten tiedä jos sivu ei vaikkapa ladannut kunnolla tai oli jotain muuta ongelmaa. Tässäkin postauksessa nyt kysymykset on erotettu lihavoimalla, Oton vastaukset on normaalilla tekstillä ja mun kommentit on kursivoitu. Toivottavasti toimii ettei mene sekavaksi.

Kiitos hurjasti Otolle vaivannäöstä, on se kyllä aika ihana mies <3

Te varmaan olette mun hehkutuksesta huomanneet että meidän hääpäivä on sunnuntaina. Kuten tavallista, meillä ei oikeastaan mikään mene ihan oppikirjan mukaan, ja suunnitelmatkin ovat aivan alkutekijöissään. Yhden asian olen kuitenkin hoitanut, jopa niin etuajassa että tänään salailun tuska kävi jälleen kerran niin sietämättömäksi että joo, mä annoin Otolle sen hääpäivälahjan, jo nyt, viisi päivää etuajassa. Oton blogia facebookissa seuraavat tietävätkin jo mitä mä herralle hommasin, mutta mä vien teidät muut nyt läpi samanlaisen avaamisprosessin, jonka laitoin Oton läpikäymään tänään töistä tullessa.

Metri kertaa puoli kokoinen iso pahvilaatikko, valkoisella lahjanauhalla. Sisällä megakokoista kuplamuovia ja pieni pussukka, jonka sisällä olevassa viestissä lukee ”Suuri lahja vaatii suuren laatikon”. Kaiken muovin alla toinen, keskikokoinen laatikko, joka pitää sisällään kortin ja kirjeen Otolle. Kirjeen lopussa oli vihje, ”lahja, joka on jotain mitä voimme odottaa yhdessä”. Lopulta tämän toisen laatikon sisältä paljastuu vielä yksi tiukkaan paketoitu laatikko, jonka sisällä on mitäs muutakaan kuin pumpulia, juhlimmehan sunnuntaina ensimmäistä, pumpulihääpäivää. Onneksi kaiken pumpulin kaivettuaan Otto löysi vielä pienenpienen pussin, jossa oli kaksi lippua. Lippua, joissa luki Fall Out Boy, The SSE Arena, 12th October 2015. Eikä tyyppi vieläkään hiffannut kunnolla, onneksi tämän pussukan alla oli vielä toinen kortti, Lontooaiheinen, jonka takana kerroin että ostin meille liput lokakuulle Fall Out Boyn Lontoon keikalle.

Eli sinne, mun lempparikaupunkiin me suunnataan kahdestaan lokakuussa, ja mä en millään malttaisi odottaa! Fall Out Boy on yksi meidän molempien pitkäaikaisimmista lempparibändeistä, ja Otto oli aika paljon hehkuttanut bändin uudelta levyltä julkaistuja biisejä, kun keksin idean joskus viikkoja sitten. Onneksi Otto jatkoi koko levyn hehkutusta siihen malliin, että mä olin varma että tämä lahja on tismalleen oikea. Ja olihan se, olisittepa nähnyt sen ilmeen, kun tuo toinen puolisko tajusi mitä on saanut lahjaksi. Taisin saada tämän vuoden pisimmän halauksen, ja kyllä mulla vierähti pieni kyynelkin poskelle, kun tajusin antaneeni mieluisan lahjan.

Mä olen aina ollut tälläinen, että en jaksa odottaa lahjojen antamista. Jouluisin mä skarppaan, koska on pakko kun olen niin jouluihminen etten vaan voi antaa joululahjoja etukäteen. Mutta melkein kaikki muut Oton lahjat mä annan aina vähän etuajassa, ellen sitten ennakoi ja jätä lahjan ostoa sille päivälle jona aion sen antaa. Tätä lahjaa en voinut jättää hääpäivälle, koska liput olisi saattaneet loppua kesken, ja siksi mulla petti itsekuri tänään. Onneksi Otto tuntee mut aika hyvin, ja häntä ei haittaa saada lahjoja etuajassa, päinvastoin.

Omaa lahjaa mä sen sijaan odottelen ystävänpäivään saakka, koska silloin me vietetään aikataulujen vuoksi vasta kunnolla meidän hääpäivää. Sovittiin yhdessä että vaihdetaan hääpäivän ja ystävänpäivän paikkoja tänä vuonna. Sunnuntaina syödään sydämenmuotoisia suklaita ja katsotaan ällösöpöromanttista komediaa peiton alla lasten mentyä nukkumaan. Ystävänpäivänä mennään sitten kahdestaan syömään, mä saan mun hääpäivälahjan ja keksitään jotain muutakin kivaa. Ihan passeli järjestely, ei se ole niin päivän päälle.

Mä kuvasin tänään tämän lahjaprosessin, ja sunnuntaina kuvasin ihan huipun pätkän mulla tällä hetkellä tekeillä olevaan kivaan videoylläriin, mutta valitettavasti mun muistikortti päätti tänään muuttaa kuvat ja videot tyhjiksi kansioiksi joiden nimet olivat käsittämätöntä siansaksaa, ja säästää vain kaksi kuvaa melkein täynnä olleelta kahdeksan gigan muistikortilta. Siksi saatte tyytyä näihin lumiukonrakennuskuviin, jotka eivät mitenkään liity asiaan. Onneksi onneksi onneksi kyseessä oli vain yksi muistikortti, josta en vielä ollut ehtinyt siirtää kaikkea turvaan. Kaikki muut tiedostot mulla on turvassa eri paikoissa, useampanakin kopiona.

Mä en malta odottaa lokakuuta, olen niin innoissani tästä ettei mitään järkeä. Tänään jäljellä 251 päivää!

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3

Ja nyt en puhu sellaisesta tahtomisesta, että rakkaus olisi tahdon asia, että voisi rakastaa toista vain koska tahtoo rakastaa. Nyt puhun siitä mihin mun mielestä rakkaus ja parisuhde, ja oikeastaan kaikenlainen kanssakäyminen perheen ja muiden rakkaiden läheisten kanssa perustuu. Lähimmäisenrakkaudesta.

Ihastumisessa  voi olla itsekäs. Voi etsiä ja tavoitella sellaista puolisoa joka miellyttää itseä, etsiä niitä ominaisuuksia joista itse tykkää ja ehdottaa sellaisia treffejä jotka ovat omaan mieleen. Voi miettiä mikä on itselle helpointa, millainen tapaamisjärjestely sopii itselle, kuinka paljon tarvitsee aikaa itselle ja kuinka usein haluaa huomioida toista. Voi pelata pelejä, leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, pitää jännitystä yllä.

Rakkauden ja ihastumisen mun mielestä erottaa sellainen yksinkertainen tosiasia, että rakastaminen on kaikkea muuta kuin itsekästä. Rakastaminen on halua tehdä toinen onnelliseksi, pyrkimystä tehdä toiselle mahdollisimman paljon hyvää, joka päivä. Jos on parisuhteessa, ja itsellä on halu tuottaa toiselle onnea ja iloa, osoittaa toiselle rakkautta ja ennenkaikkea pyrkiä tekemään arjesta mahdollisimman mukavaa sille toiselle, on musta aika oikeilla jäljillä. Jos se toinen vielä ajattelee samalla tavalla, niin mikäs sen parempaa. Jos taas haluaa tehdä arjesta mahdollisimman mukavaa itselleen, miettii miten pääsisi itse kaikkein helpoimmalla, miten saisi toiselta mahdollisimman paljon rakkaudenosoituksia ja miten ehtisi tekemään mahdollisimman paljon omia asioitaan, ei mun mielestä ole kyse rakkaudesta.

Useinhan sanotaan, että rakkaus on sitä että ajattelee toista ennen itseään, ja mun mielestä se on juuri niin. ”Tee toiselle niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän”, pitää paikkansa, niin kauan kuin sanoja ei vääristellä muotoon ”tee näin ja näin niin saat puolisosi tekemään sinulle näin ja näin”. Mä en suostu uskomaan että maailma olisi täynnä niin aaseja miehiä (tai naisia) että näitä lehtien viekkaita puolison ohjailuvinkkejä tarvittaisiin sen takia.  Parisuhde ei perustu sille, miten saa puolison toimimaan mahdollisimman hyvin oman pillin mukaan.

Kun sanon että rakkaudessa pitäisi ajatella kaikessa toista ennen itseään, tarkoitan tietenkin terveissä rajoissa. Nämä terveet rajat on yleensä olemassa, silloin kun rakkaus on molemminpuolista. Näin ei ole, mikäli toinen pyrkii tahallaan satuttamaan toista, vaikka toinen tekisi kaikkensa tehdäkseen hänen olonsa mukavaksi ja osoittaisi rakkauttaan. Kun rakastaa, ei halua satuttaa. Mun mielestä terveessä, rakastavassa parisuhteessa ei tarvitse itse taistella oman aikansa tai omien huomionosoituksiensa puolesta, vaan molemmat haluavat antaa niitä toisilleen koska rakastavat. Tietenkään ei voi olettaa että toinen lukee ajatuksia, ja osaa automaattisesti antaa vaikkapa enemmän apua tai siivota vessan useammin, jos ei siitä koskaan hänelle erikseen sano.

Siksi tahtomisen tärkein kumppani, on mun mielestä puhuminen. Pelkkä halu tehdä toiselle hyvää ei riitä, jos ei tiedä miten sitä hyvää parhaiten tekisi. Puhumisesta ei voi puhua liikaa, niinkuin kasvatuksessa, myös parisuhteessa se on tärkeää. Siinä missä lapselle ei saa antaa liikaa päätösvaltaa, eikä kysyä liian hankalia kysymyksiä ettei lapsi koe oloaan turvattomaksi, parisuhteessa pitää pystyä puhumaan kaikesta. Ei ole asiaa, jonka haluaisin salata omalta kumppaniltani, siltä ihmiseltä johon luotan eniten maailmassa.

Mä olen seurustellut ennen Ottoa, ja Otto ennen mua, ja me ollaan kyllä molemmat nähty millaista rakkaus ei ole. Vaikka meidän suhde on edennyt äärettömän nopeasti, me ei päädytty yhteen siksi koska oli pakko. Ei ollut. Me päädyttiin yhteen, koska me nähtiin, että tässä se rakkaus nyt on. Viime keväänä alttarilla, me tahdottiin rakastaa samalla tavalla sinne asti kunnes kuolema meidät erottaa. Me ollaan nähty, että meille rakkaus ei ole sitä että toisen naama ärsyttää niin paljon että miettii miten voisi ärsyttää sitä vielä enemmän. Meille rakkaus ei ole sitä, että joutuu itkemään tai pelkäämään toisen ilkeiden sanojen tai tekojen takia. Meille rakkaus ei ole sitä, että riidellessä uhkaillaan erolla. Rakkaus on molemminpuolista luottamusta.

Sitä, että riidellessä ei tarvitse pelätä että toinen jättää tai suuttuu liikaa. Sitä, että uskaltaa kiukutella huonona päivänä, eikä peittele tunteitaan koska pelkää että toinen ei kestä niitä. Sitä, että niistä rankoistakin vaiheista selvitään yhdessä, vaikka mitä tapahtuisi. Kyllä meilläkin kiukutellaan, koska kenelläpä ei joskus olisi väsymys, nälkä, huono päivä tai kaikkea sitä yhtäaikaa? Mutta meillä ei kiukutella tahallaan, eikä loukata toisia tahallaan, ikinä. Meidän suhde ei ole ollut mitään ruusuilla tanssimista, vaikka se joskus siltä on voinut vaikuttaa. Ehkä suurimpia koetuskiviä meidän koko perheen elämälle on ollut mun kuukausien vuodelepo Zeldan odotusaikana, jolloin mun äiti asui meillä, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa Oton ollessa töissä ja mun ollessa täydessä nostelu- ja liikkumiskiellossa. Äiti oli maailman suurin apu, ja vielä tänä päivänäkin olen kiitollinen tuosta avusta. Mutta jokainen voi kuvitella omalle kohdalleen oman äitinsä tai anoppinsa kolmen hengen ja raskausmahan asuttamaan kerrostalokolmioon kolmeksi kuukaudeksi, ja itsensä samalla kykenemättömäksi toimimaan, ja pelkäämään oman lapsensa hengen puolesta.

Rakkaus on turvallisuutta. Vaikka noina aikoina meillä kaikilla oli hermot välillä äärimmilleen kiristyneenä, en koskaan pelännyt että se olisi meidän suhteen tuho. Se oli vaan välivaihe, josta me selvittiin ja saatiin maailman suurin palkinto, terve ihana tytär joka syntyi tismalleen täysi-aikaisena viikolla 37+0.

Rakkaus tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, mulle rakkaus on ehdotonta ja kokonaisvaltaista molemminpuolista huomioimista. Mä olen onnekas kun olen löytänyt kumppanin, jolle rakkaus tarkoittaa samoja asioita, ja joka vielä jopa sattuu rakastamaan mua. Se miksi mä alleviivaan sanoja mun mielestä, on siksi, että rakkaus on maailman henkilökohtaisin asia, ja mä tiedostan täysin, että on olemassa muunlaistakin rakkautta, kuin sitä mikä meillä tai mun mielestä toimii. Mun mielipiteet eivät todellakaan ole absoluuttinen totuus, eikä se mikä toimiii meillä toimi kaikilla muilla. Kaikki rakkaus on yhtä kaunista, niin kauan kun kaikilla sen osapuolilla on hyvä olla. Tasan viikon päästä on meidän ensimmäinen hääpäivä, ja kieltämättä sen lähestyminen saa tunteet pintaan. <3