Postaus on osa Indiedaysin ja McDonald’sin kampanjaa.

Nyt on sellainen sisustuselementti, joka varmasti jakaa mielipiteitä mutta johon me ollaan Oton kanssa aivan ihastuneita: Big Mac -kuosiset lakanat, jotka saimme McDonald’sin Bic Mac Shopista. Eikä vähiten ihastuneita siksi että Big Mac on suoranainen tribuutti sille mistä meidän kahden tarina on alkanut.

Meidän seurustelun ensimmäisinä kuukausina Otto oli töissä Mäkissä, ja näistä ihan mahtavista hamppareista tulee aina hymy huulille kun mietin mistä ollaan lähdetty ja mihin ollaan tultu. Otolla oli Mäkissä huippu työporukka, ja me käytiin pari kertaa mun raskaushimojen aikaan Oton työpaikka-Mäkissä syömässä silloin vuonna 2011. Tilasin Big Macin ja kyselin paniikissa kassalta, onko juusto tehty pastoröidusta maidosta. Ai että, miten nuoria me silloin oltiin, oi niitä muistoja.

Siis onhan nää lakanat aivan älyttömät, mutta juuri siksi niin hauskat! Ja yllättävää kyllä, mun mielestä myös aika raikkaat vaikka hamppareita niissä onkin. Valkoinen pohja on loisto näinkin räikeälle kuosille. Lakanat ovat 100% puuvillaa ja oikein pehmeät ja mukavat.

McDonald’s on tosiaan avannut uuden Big Mac Shopin josta löytyy klassikkohampparin kuosissa lakanoiden lisäksi päheitä sadetakkeja ja kumppareita, koiran takki, uimahousut, aluskerrastot sekä ihan ehdottomat festarikamppeet: Big Mac makuupussit ja teltta. Siis jos mä olisin lähdössä festareille ensi kesänä, niin mun olisi pakko hommata toi teltta, koska se on juuri sopivan kreisi festariteltaksi! Rohkeimmille kaupasta löytyy jopa Big Mac -tapettia, huh!

Ikonista Big Macia on myyty vuodesta 1968 asti, ja sille on avattu jopa oma museo, joten ei ihme että sille avattiin myös oma kauppa. Klassikkohampurilaista on aikojen alussa yritetty myydä myös nimillä ”Aristocrat” ja ”Blue Ribbon Burger”, mutta vasta kolmas nimi, Big Mac, oli se joka nosti purilaisen suosioon. Se on Mäkkärin suosituin hampurilainen kautta aikojen, ja Big Macin avulla jopa mitataan maiden hintatasoa. Leikkimielinen Big Mac -indeksi on arvostetun The Economist -lehden indeksi, jolla voi mitata eri maiden hintatasoa, koska standardoidun Big Macin hintaan sisältyy sekä työvoiman että raaka-aineiden hinta.

Mun mielestä hampparilakanoissa saa hyvät unet, en tosin ole nähnyt kyllä hampurilaisista unta, mutta kuitenkin! Kurkatkaa ihmeessä näitä hassuja tuotteita Big Mac Shopista, mitkä on teidän lempparit?

Mahtia päivää kaikille <3

Ollaan vietetty pitkää viikonloppuvapaata yhdessä koko perhe, ennenkuin ensi viikolla alkaa taas oikea arki ja seuraavan kerran lomaillaankin sitten vasta pääsiäisenä. On ollut ihanaa vaan nukkua aamulla pitkään, hengata yökkäreissä puoleen päivään ja lähteä pulkkamäkeen silloin kun siltä tuntuu. Ollaan syöty aamupalaa pitkän kaavan mukaan ja Otto on innostunut kokkaamaan  perheelleen vaikka mitä herkkuja. Hauskaa oli myös lähteä keskellä päivää kahville, ja saada hyvä spotti Stockmannin Espressohousesta, eikä jouduttu edes jonottamaan yhtään. Arkivapaiden loistavia etuja viikonloppuihin nähden!

Otto on tehnyt niin maailman herkullisinta tomaattikeittoa kuin kananmunaleipiä ja pannukakkuakin. Ja on muuten ollut hyvää kaikki! Keskiviikkoiltana oltiin lasten tanssitunnilla ja odoteltiin kahdestaan heitä Oton kanssa siellä sen 45 minuuttia mitä tanssitunti kesti. Istuttiin siinä kainalokkain ja katsottiin kokkausvideoita Oton puhelimella ja kuola valui molemmilla ja suunniteltiin mitä kaikkea kokataan seuraavaksi. Sillä hetkellä tuntui että onni oli juuri siinä hetkessä, ja oikeastaan siltä on tuntunut näinä kaikkina päivinä mitä ollaan yhdessä vietetty. Kuinka onnekas sitä onkaan että kaikki on hyvin, ja on oma kulta jonka kanssa katsella vaikka niitä kokkausvideoita. Otto on mun paras ystävä siinä missä aviomieskin.

Niinkuin keskiviikkona postasin Instagramiinkin, nuo kolme ovat vaan niin hurjan rakkaita että tuntuu kuin sydän halkeaisi, mutta ei onneksi. Ei ole maailmassa mitään parempaa kuin olla yhdessä koko perhe ja tehdä kaikkea pönttöä mitä me nyt yleensä tehdään. Luetaan kirjoja, riehutaan pulkkamäessä, kokataan, shoppaillaan, rakennetaan legoilla, tehdään temppuratoja kotiin, tanssitaan, hasutellaan ja katsotaan leffoja.

Ei ole myöskään parempaa kuin hihitellä Oton kanssa lasten leikeille,esimerkiksi sille kun he leikkivät Frozenia melkein joka päivä. Toinen menee aina lastenhuoneeseen Elsa-mekko päällä, ja toinen on sitten lettipäinen Anna. ”Elsa” laittaa lastenoven kiinni, ja ”Anna” koputtaa oveen, sitten he leikkivät sitä ”Lumiukko tehtäisiinkös?” -kohtausta Frozenista aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. niin höpöjä en kestä! Molemmat osaavat laulun kaikki sanat ulkoa, ja vuorosanat myös. Frozen-elokuva on katsottu myös tämän viikonlopun aikana, kuinkas muutenkaan! Mä osaan jo kaikki laulut kolmella kielellä, siitä voitte päätellä moneenko kertaan elokuvaa on tullut katsottua, hah!

Esikoinen muuten laukaisi hienosti kahvilareissulla, että ”Villakoirat on tehty lampaista, koska lampaista tulee villaa”. Että niin kerta! Joo-o, huomenna on sitten lasten kaverin synttärit ja naamiaiset joihin suunnataan iltapäivällä. Tulee varmasti mukava sunnuntai, hieno päätös tälle muutenkin mukavalle viikolle.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3

Luukusta numero kymmenen paljastuu joulun Tuttujuttu show Oton kanssa, eli toisinsanoen kymmenen kysymystä  joihin minä ja Otto saimme molemmat sekä arvata toistemme vastaukset, että vastata itse.

Iinan arvaus Otosta: Oloasuhaalari ja joku peli

Oton oikea vastaus: Oloasu, sukkia taas vuodeksi eteenpäin ja uusi kello.

Oton arvaus Iinasta: Jokin vähän jumalattoman kallis laukku.

Iinan oikea vastaus: Rebecca Minkoff Love -laukku

Iinan arvaus Otosta: Rakkautta vain

Oton oikea vastaus: Yleisesti ottaen en siedä, Will Ferrelin Elf on poikkeus. Tosin viime katselukerrasta sen 10 vuotta.

Oton arvaus Iinasta: Lyhytelokuva siitä lumiukosta. Tai sit se yks ällösöpö romanttinen komedia jonka nimeä en ikinä muista.

Iinan oikea vastaus: Holiday, Rakkautta vain ja Lumiukko.

Hahah aika hauskaa, monet vastaukset menivät yksiin ja jotkut taas eivät ollenkaan! Ja miksei Otto ollut aikaisemmin kertonut mulle että haluaa kellon lahjaksi, damn tässähän tulee kiire! Mutta hyvä että selvisi sekin. Ihanaa keskiviikkoaamua kaikille! Ja omg, enää kaksi viikkoa jouluun!

Viime  yö meni mulla muutaman tunnin yöunilla, kun melkein heti nukahdettuani mulla alkoi nousemaan kuume tosi korkealle ja tuli ihan jäätävä päänsärky ja kurkkukipu. Ei sitten näköjään se parin viikon takainen flunssa mennytkään ohi vaan tuli kahta kauheampana takaisin. Kuume laski vasta aamulla joskus seitsemän aikaan ja sitten sain nukuttua pari tuntia ennen kuin tytöt heräsivät. Tsemppasin vielä aamulla ja tein Otolle isänpäiväaamupalan pekonisydämineen, munakokkeleineen ja hedelmineen, mutta sitten oli kyllä voimat ihan loppu ja on edelleen. Huomenna pitää mennä lääkäriin jos vaikka sieltä saisi avun joka katkaisisi tämän ikävän flunssakierteen.

Oton isänpäivä ei siis ole sisältänyt huonepalvelua, lapsivapaata tai muuta erityistä sen aamupalan ja lahjojen lisäksi, vaan lähinnä lasten kanssa satumetsän leikkimistä, ruuanlaittoa ja isänä olemista. Ja kuulemma hänellä on ollut juuri passeli isänpäivä, eikä hän olisi kaivannut mitään enempää. Mua harmittaa että Oton isänpäivä kului mun sairasteluun, mutta onneksi häntä ei tunnu harmittavan muu kuin se että mulla on huono olo. Parempi onni ensi kerralla, ja onneksi isää voi muistaa ihan tavallisenakin sunnuntaina.

Lapset saivat kertoa isästään omin sanoin, kun askarreltiin Otolle yhdessä kortti. Lapset kuvailivat Ottoa näin:

..Isi näyttää hyvältä.

..Isi on rakas.

..Siwwä itiwwä on muhta tukka. (Sillä isillä on musta tukka.)

..Hän on ihana.

..Isin kanssa on kivaa leikkiä legoilla.

..Isi osaa ajaa tosi hyvin autolla.

..Isin kanssa voi pelata Rocket Leagueta ja Hohokumia.

..Ja Wocowocoa (Locorocoa).

..Iti voi pewata myöh Owaf-tikkupewiä. (Isi voi pelata myös Olaf-tikkupeliä.)

..Isi on paras isi koska sen kanssa voi hassutella.

..Iti on pawah kohka tihki. (Isi on paras koska siksi.)

Mun mielestä Otto on paras isi, koska hänestä näkee miten paljon hän rakastaa lapsiaan ja miten paljon hän nauttii siitä että saa olla heidän kanssaan. Tytöt pukeutuivat tänään aamulla My Little Ponyiksi, koska kuulemma isi tykkää poneista, kovasti. Ehkä siitäkin voi jotain päätellä Oton heittäytymisestä. Vaikka tiedän että ponit ja barbien korkokengät eivät ole ehkä oikeasti Oton kiinnostuslistan kärkipäässä, hän ei anna sen häiritä leikkiä lasten kanssa. Ja lapset tuntevat olevansa tärkeitä isälleen, aina. He tietävät että isi kuuntelee aina, ja isille voi kertoa ihan mitä tahansa.

Olen maailman onnekkain kun olen saanut itselleni ja lapsilleni noin ihanan miehen ja isän. Otto on kaikkea sitä, mitä ikinä olisin voinut omalta isältäni toivoa, jos mulla sellainen olisi ollut. Olen kiitollinen siitä, että meidän lapsilla on ihana, rakastava ja välittävä isä. Isä jonka syliin kiivetä, isä jolta kysyä hupsuja ja vähemmän hupsuja kysymyksiä, isä joka kuorii omenoita kun äiti on allerginen. Isä joka innostuu hassuista jutuista, ja jonka kanssa lapset saavat pelata pelejä ja kokea ihan erilaisiakin asioita kuin äidin kanssa.

Hyvää isänpäivää Otto ja kaikki muut ihanat isit <3

Lähestyvä Halloween sai mut miettimään meidän parisuhdetta. Ei siksi että oltaisiin tavattu Halloweenina, vaan siksi että me melkein tavattiin Halloweeninä 2010. Oltiin menossa samoihin Halloween-kotibileisiin, mun silloisen ystävän luokse. Tai mentiinkin, molemmat, mutta eri aikaan. Mä jäin odottelemaan hidastellutta kaveria Kamppiin, ja sillä aikaa Otto oli jo ehtinyt käydä niissä juhlissa ja lähteä pois ennenkuin itse saavuin paikalle. Oli varmaan vartista kiinni etteikö tavattu silloin.

Jos me oltaisiin tavattu silloin, olisikohan kaikki mennyt eri tavalla? Oltaisiinkohan me ihastuttu toisiimme, alettu seurustelemaan ja perustettu perhe? Sitä ei voi tietää. Ja jossittelu on ihan turhaa. Saan vaan olla onnellinen siitä että kaikki sitä seuraavat Halloweenit olen saanut viettää Oton kanssa yhdessä. Tänä vuonna me vietetään jo viidettä yhteistä kauhujuhlaa. Joka vuosi ei olla Halloweenia juhlittu, mutta yhdessä ollaan oltu aina.

Me ollaan Oton kanssa aika yhteenhitsautuneita. Alusta asti ollaan yritetty löytää ne parhaat tavat toimia yhdessä, ja se on ollutkin meidän kantava voima. Ollaan aina ajateltu että tehdään elämästä mieluummin mukavaa kummallekin yhteisesti, eikä niin että ajettaisiin molemmat omaa etua suhteessa. En tiedä miten me ollaan tämä asia hiffattu jo silloin vuosia sitten, koska kuitenkin ihmisinä ollaan kasvettu niin paljon näiden vuosien aikana, ja ollaan oltu melko lapsia molemmat silloin kun ollaan tutustuttu. Kun kaikki muu naurattaa siinä, millainen viisi vuotta sitten on ollut, niin tuosta asiasta voi olla ylpeä ja onnellinen.

Kun alusta asti on rakentanut suhdetta oikealle pohjalle, ei tarvitse alkaa nyt toivomaan että voi kun toi ja toi asia muuttuisi tai katumaan sitä ettei viisi vuotta sitten sanonut mitään ja vieläkin ärsyttää samat asiat. Ei ärsytä. Kaikesta voi puhua, ja jos joku asia ärsyttää niin se ärsytys kestää vuosien sijaan pikemminkin minuutin, sen hetken että siitä asiasta saa sanottua.

Ennen me oltiin tosi erilaisia luonteelta, kiinnostuksenkohteilta ja oikeastaan melkein kaikessa. Vaikka ei koskaan tietoisesti olla pyritty muuttumaan toistemme kaltaisiksi, mä huomaan että todella monissa asioissa me ollaan ikäänkuin sulauduttu yhteen. En tiedä mitä ihmettä mulle on tapahtunut, mutta mä nykyään innostun itse Anime-sarjoista. Siis joita ennen pidin maailman turhimpina, tylsimpinä ja ärsyttävimpinä katsottavina ja hihittelin Oton innostukselle. Mä olen katsonut jo useamman sarjan loppuun, ja saatan jopa itse ehdottaa Animen katsomista. Nykyään mä nautin siitä kun katson piirrettyä lentopalloa, enpä olisi ikinä voinut kuvitella. Oton ansiosta olen päässyt yli omista rajoittuneista näkemyksistäni ja saanut jotain uutta ja siistiä tilalle. En usko että yksin olisin osannut kiinnostua esimerkiksi Animesta ikinä.

Vaikka olen Oton kautta löytänyt paljon uusia kiinnostuksenkohteita, en silti koe että minä, tai kumpikaan meistä, olisi kuitenkaan luopunut niistä omista jutuista. Otto pelaa edelleen, siihen mä en ainakaan vielä ole hurahtanut. Ja mä edelleen luen kirjoja ja lehtiä, bloggaan ja seuraan kaikkea muotiin liittyvää. Mun kautta Otto on taas innostunut vaatteista ja asusteista, kun hän ennen käytti pelkkiä bändipaitoja ja samoja pillifarkkuja. Ehkä avainsana on se että kumpikaan ei ole koskaan väkisin tuputtanut omia juttujaan toiselle, vaan kun on vuosien aikana huomannut toiselle tärkeät asiat, on itsekin vaan kiinnostunut niistä.

Kummallakaan meistä ei oikeastaan ole sellaisia harrastuksia, jotka veisivät säännöllisesti pois kotoa. Mulla on toki työn kautta jonkin verran tapahtumia ja iltamenoja, mutta muuten me pyritään viettämään mahdollisimman paljon aikaa kotona, koska nautitaan siitä. Ja vaikka ollaankin molemmat paljon kotona, me tehdään niitä omia juttuja eikä kyhjötetä kylki kyljessä kokoajan, vaikka se ihanaa olisikin. Kesällä jotkut pitivät mua naurettavana, kun kirjoitin että mulle tulee ikävä Ottoa kun hän lähtee kahden päivän mökkireissulle. En vaan ymmärrä että miksi? Mitä väliä sillä on jos ikävöi ja kaipaa toista ihmistä vierelleen, kunhan sitä ei tee toista syyllistäen tai rajoittaen? Meillä ikävä on molemminpuolista, eikä niin että toinen olisi vaan toisesta riippuvainen.

Meidän kahden suurin yhdistävä tekijä on kyllä varmasti kollektiivinen urpous. Yksi ilta me naurettiin varmaan viisi minuuttia sille kuinka ärsyttävää oli kun telkkarin valo heijastui meidän molempien nenästä. Siis maailman hölmöin juttu, mutta yhdessä siitä irtosi huumoria. Joku varmaan muistaa vielä kuinka viime vuonna(?) kerroin että me puhuttiin toisillemme laulamalla kaikki Frozenin ”Do u wanna build a snowman”in sävelellä. No, me tehdään sitä vieläkin aina välillä. Ihan parasta, ja lapsia naurattaa.

Parin viikon takainen Lontoon reissu oli kyllä ehdottomasti yksi kivoimpia juttuja mitä ollaan yhdessä tehty. Se oli pisin aika mitä ollaan vietetty kahdestaan sitten syyskuun 2011. Vaikka samaan aikaan oli ihan huikeaa olla kahdestaan ja vaan höpöttää rauhassa, me kyllä yhdessä mietittiin aina välillä (:usein) miten ikävä on lapsia ja miten kiva lasten kanssa olisi käydä siellä ja täällä.

Parisuhteen toimivuus on tärkeää, mutta tärkeää on myös se että kasvatuksessa vedetään yhtä köyttä ja ollaan samoilla linjoilla. Jos meillä olisi ihan erilaiset toimintaperiaatteet, eihän vanhemmuudesta tulisi mitään. Joitakin näkemyseroja meillä joskus on, mutta niistäkin selviää keskustelemalla. Joskus kyse on vaan siitä että tarkoitetaan samaa asiaa, mutta ilmaistaan se eri tavalla. Sitten nauretaan lopuksi että ”No sitähän mäkin kokoajan yritin sanoa”. Vaikka kuinka hyvin tuntee toisen, niin ei silti aina vaan osaa lukea ajatuksia ja siksi se asioista puhuminen on niin tärkeää.

Otossa on ihanaa se että hän ei koskaan säästele kehuja tai rakkaudenosoituksia, eikä pelkää näyttää tunteitaan. Hän uskaltaa kertoa mulle kuinka onnellinen on siitä mitä meillä on yhdessä, ja kuinka paljon rakastaa mua. Sama tietysti toisinkin päin. Hän huomioi mua kaikessa, ja vaikka Otolla olisi kuinka rankka viikko töissä, niin jos mä tulen kipeäksi ottaa hän kaiken mahdollisen hoitaakseen, ruoanlaitosta tanssiin kuskaamiseen, kauppareissusta lasten iltasatuun ja mulle teen keittämiseen ja yllärisuklaan ostamiseen. Juuri niinkuin tällä viikolla.

Mä en missään nimessä toivo että Otto tulee kipeäksi, mutta haluan päästä antamaan vähän hellyyttä ja huolenpitoa takaisinkin. Heti kun paranen, on mun vuoro hemmotella Ottoa. Kelpaisikohan herralle peli-ilta, chilihodarit ja hänen valitsema leffa? Toivottavasti <3

Mä yritän parannella itseäni tästä ekasta syysflunssasta, jotta olen lauantaina sitten toimintakunnossa kun on Indiedaysin Inspiration Day ja Blog awardsit! Onneksi kirjoitin tämän postauksen loppua lukuunottamatta jo ennen sairastumista valmiiksi, sillä juuri nyt kuume sahaa ylös alas ja on ihan kökkö olo. Onneksi Blog Awardsit on naamiaiset niin saa maskeerata flunssan jäljet ronskilla kädellä piiloon jos on tarvetta, terveisin mustat silmäjätesäkit polvissa asti ja kirkkaanpunainen nenä.

Postauksen kuvitus by esikoinen.

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille!