Oulussa on ollut viileää nämä päivät kun ollaan oltu täällä, ja takki ei ole ollut ollenkaan liikaa. Onneksi ollaan kuitenkin nautittu auringosta, ei se viileys mitään haittaa. Me käytiin yhtenä päivänä Oton kanssa treffeillä, ja napattiin samalla nämä asukuvat Oulun keskustassa. Sen olen huomannut, että viisi minuuttia enemmän aikaa tekee asukuvissa mulla super ison eron. Jos yritetään ottaa kuvat vaan äkkiä viidessä minuutissa, niistä ei tule mitään. Jos taas otetaan ne kaikessa rauhassa, meillä menee maksimissaan kymmenen minuuttia, ja kuvissa on paljon suurempi onnistumisprosentti. Kai se on vaan se kiireen tuntu joka häiritsee. Jos tuntuu siltä, että olisi ”pakko” saada kuvat otettua nopeasti, ei pysty rentoutumaan kameran edessä, jolloin kuvien ottaminen on ihan turhaa.

Näihin kuviin me käytettiin varmaan se lähemmäs kymmenen minuuttia, ja otettuja kuvia selatessa mua hymyilytti. Musta tuntui kerrankin, että suurimmassa osassa kuvia näytän siltä, miten itse näen itseni peilistä. Se oli ihanaa, koska joskus epäonnistuneita kuvia katsellessa tulee sellainen ”näytänkö mä oikeasti tuolta, ja näenkö itseni peilistä väärin?” -fiilis. Kuvakulmat ja kiireetön fiilis vaikuttaa vaan niin paljon siihen lopputulokseen.

Niillä kuvakulmilla on oikeasti ihan jäätävän suuri merkitys, ja joku kerta kun uskallan, voisin tehdä postauksen niiden vaikutuksista omaan ulkonäkööni kuvissa. Mitä olette mieltä? Sellainen ”Iinan pahimmat vs. Iinan parhaat kuvakulmat”. Kaikki nyt oikeasti tietää sen, että etukameralla alhaalta päin otetussa kuvassa lähes jokaisella on enemmän kuin yksi leuka. Mutta mikä merkitys on kameran korkeudella ja linssin asennolla? No paljonkin. Mä olen vuosien varrella kerännyt varmasti paljon tähän sopivaa materiaalia, sillä joka kerta kun kuvia otetaan, on siellä joukossa niitä huonoja kuvakulmia ja hyviä kuvakulmia.

Tästä tietty päästäänkin siihen aiheeseen, että kummat kuvat ovat lähempänä todellisuuttta? Ne omasta mielestä parhaat, vai ne omasta mielestä kauheimmat? Mitä mieltä te olette? Mä itse haluan ainakin uskoa, että kun olen ihan tavallinen oma itseni, olen lähempänä niitä mun mielestä hyviä kuvakulmia. Toki silloin kun röhnötän sohvalla selaamassa puhelinta, olen varmasti lähempänä sitä etukameran vahinkolaukausta, ja olen silloinkin oma itseni. Voihan se olla että mun käsitykseni omasta itsestäni on ihan virheellinen, ja oikeasti näytän 90% ajasta siltä, kuin niissä ”huonoissa” kuvissa. Miten te näette itsenne? Järkytyttekö joskus, jos näette itsenne vaikka jonkun toisen ottamassa kuvassa?

Treffien asu koostui mun lempparifarkuista, Rodokselta ostetusta pellavatopista, tekonahkarotsista ja luottokengistä, eli Vanseista. Ihanan rento ja mukava treffiasu viileään kesäpäivään. Pellava on materiaalina aivan ihana, ja kesällä niin kevyt ja hengittävä, sekä kuumempina että viileämpinä päivinä. Mä en shoppaillut Rodoksella mitenkään super paljon, mutta kävin tsekkaamassa Sephoran, Bershkan, Pull & Bearin sekä Stradivariuksen, joita ei meiltä Suomesta löydy. Kahdesta jälkimmäisestä ostin yhteensä kaksi toppia ja yhdet housut, ja Sephorasta ostin muutaman loppuneen tuotteen tilalle uudet, mutta muuten ei tullut ostosteltua juurikaan, kun ei mitään erityisempää tarvetta ollut.

Toppi Pull & Bear | Takki Lindex | Farkut Gina Tricot | Vyö Gucci | Kengät Vans | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Aurinkolasit H&M | Kaulakoru H&M | Kello Daniel Wellington (saatu)

Kuvista vielä sen verran, että pakko kyllä antaa PALJON krediittiä Otolle kaikesta siitä kärsivällisyydestä, mitä hän on näiden reilun seitsemän vuoden aikana osoittanut asukuvauksessa. Hän on kaikki nämä vuodet räpsinyt kuvia, opetellut, auttanut mua ja kehittynyt ihan huiman paljon kuvaajana, vaikka lähdettiin aivan nollasta. Jos näitä kuvia vertaa blogin ekojen postausten asukuviin, on kehitys aivan uskomaton. Kiitos Otto <3

Viime viikolla eräänä pilvisenä päivänä me käytiin lasten kanssa ajelemassa, ja mentiin Kaivopuiston Lohikäärmepuistoon, missä on jättikokoinen liukumäki jota meidän lapset rakastavat. Käytiin samalla nappaamassa asukuvat Oton kanssa, tosin se täytyy disclaimerina todeta tähän alkuun, että en todellakaan ollut korollisissa sandaaleissa leikkipuistossa, vaan ihan perus tennareissa. Kuvia varten vaihdoin kuitenkin kengät, sillä halusin korostaa housujen muotoa, ja tuoda ne kauniisti esiin. Korkkarit korostavat jalkoja kivasti, ja ainakin mulle ne ovat sellainen kunnon itsetuntoboosti, jotka saavat mut tuntemaan itseni naiselliseksi.

Tajusin yksi päivä asukuvia selaillessani, että nämä mun luottokorkkarit ovat oikeasti ilahduttaneet mua jo yli neljä vuotta, ja kestäneet aivan uskomattoman hyvin kaikki gaalat, mukulakivillä kompastelut  ja muut. Ne olivat todella hyvä löytö vuonna 2014 – niistä ei nimittäin ole kertaakaan vielä vaihdettu edes korkolappuja, vaikka ne ovat oikeasti olleet tosi kovassa käytössä. Harvoin käy näin hyvä munkki korkkareiden kanssa jos ostaa ihan perus ketjuliikkeestä.

Myös tämä Coachin laukku on ollut käytössä jo vuodesta 2014 asti, sillä silloin sen ostin meidän häämatkalla Berliinin Galerie Lafayettelta. Laukku on toiminut hoitolaukkuna, ja mun arkilaukkuna lähestulkoon joka päivä sen jälkeen kun sen ostin, ja se on edelleen ihan kuin uusi. Nahka on pehmeää, siinä ei ole kulumia missään, ja se näyttää edelleen juuri siltä, kuin sinä päivänä kun sen ostin. Ainakin siis ulkopuolelta. Sisäpuolella on keksin murusia, smoothietahra ja kaikkea muuta ihanaa. Mutta jos ne puhdistaisi, niin laukku näyttäisi ihan uudelta myös sisältä. Ajaton musta malli on ihan loistava, enkä ole ostanut uutta isoa käsilaukkua sen jälkeen, kun ei ole ollut tarvetta.

Asun vaatteet ovat kaikki vanhoja mallikappaleita. Ne ovat siis olleet showroomilla, lainattavana ja kuvauksissa käytössä tietyn ajanjakson, ja sen jälkeen ne ovat saaneet mun luota uuden kodin. Takin esittelin tarkemmin jo toukokuussa asupostauksessa. Monet mun ”uudet” vaatteet ovat todellisuudessa olleet käytössä ties kuinka monta kertaa ennen kuin ne tulivat mulle. Ja se on musta ihanaa! Joskus mallikappale-vaatteista puuttuu esimerkiksi nappeja (mikä on helppo korjata), tai niissä on jokin tahra joka täytyy ensin poistaa, mutta mulle tulee siitä hyvä fiilis, että vaate saa lisää käyttöaikaa mun päällä. Joskus mallikappaleissa on mukana myös jotain ihan uniikkeja vaatteita, jollaisia ei koskaan ole päätynyt myyntiin asti, vaan niistä on tehty jokin erilainen versio. Mulla on esimerkiksi yksi ihana paita, josta tehtiin eri värityksellä myynti-versio. Niitä on näkynyt tosi monella, mutta mun oma eri värinen paita on uniikkikappale.

Mä nautin edelleen ihan uskomattoman paljon siitä, että voin taas käyttää rohkeasti eri värisiä vaatteita, kun on neutraalin värinen tukka. Aivan ihanaa kun voi leikitellä väriyhdistelmillä, ja käyttää vaikka jotain räikeällä kuviolla varustettua vaatetta, kun ei tarvitse ottaa hiusten väriä huomioon. Niin parasta!

Takki Lindex | Paita Cubus | Housut Gina Tricot | Korvakorut Gina Tricot | Laukku Coach | Kengät Zara

Iskeekö teihin keltaisen ja sinisen yhdistelmä, vai tuleeko ihan Ruotsi-vibat?

Aina välillä tulee vastaan trendejä, joihin ihastuminen ottaa mulla vähän pidemmän aikaa. Yksi tällainen trendi on ollut culottes-housut. Mä olin aikanaan niitä tyyppejä, jotka alkoivat käyttää pillifarkkuja jo silloin, kun niitä ei edes saanut Suomen kaupoista. Ostin ekat pillifarkut 12-vuotiaana Tukholmasta. Kun mä puin ne kouluun, niitä ihmeteltiin ja niille vähän hihiteltiin, olihan vuosi 2003 vielä bootcutien kulta-aikaa. Olen aina rakastanut kapeita lahkeita, ja sitä, miten ne korostavat mun pitkiä jalkoja. Seiska- ja kasiluokalla pillejä alkoi vähitellen ilmestyä kaikille muillekin, enkä enää ollut niin outo omissani.

Pointti oli kuitenkin se, että kapeat lahkeet on aina ollut enemmän mun juttu. Vaikka leveät lahkeet ovat jo pitkään tehneet uutta tulemista, mä olen pysytellyt pilleissä. Ostin ensimmäiset culottes-pökät jo viime kesänä, mutta ne jäivät silloin melko vähälle käytölle. Tänä kesänä olen kuitenkin jotenkin löytänyt ne. Se voi olla, että viime kesänä mun kroppa ei tuntunut hyvältä culottesien kanssa, jotenkin ne tuntuivat leventävän mua ihan mahdottomasti (omasta mielestäni). Tänä kesänä culottesit ovat päässeet mun jalkaan jo monta kertaa, ennen kaikkea siksi, että ne ovat niin mukavat. Kuumilla hellesäillä ne ovat olleet ihanan ilmava vaihtoehto silloin, kun on halunnut kuitenkin shortsia pidemmät lahkeet jalkaan.

Tämä asu oli mulla päällä eräissä työhön liittyvissä kuvauksissa viime viikolla. Mulla oli silloin lyhyt, harmaa tukka, koska haalistin sitä blondausta varten. Olin tukkani suhteen hieman epävarma, mutta tämä asu tuntui tosi hyvältä ja omalta. Hiukset laitoin simppelisti kiinni taakse, jolloin koin että ne eivät kiinnittäneet niin paljoa huomiota. Käytiin nappaamassa kuvat työjutun jälkeen Oton kanssa Roihuvuoren japanilaistyylisen puutarhan portailla. Se on ihana kuvauspaikka, jonne on meiltä nopea mennä.

Mä rakastan värikkäitä jugend-taloja ja ihania keskustan kujia, ja haluaisin usein niitä kuvieni taustalle, niin kuin monilla upeilla muotibloggaajilla on. Meiltä kotoa on kuitenkin pitkä matka lähteä keskustaan ottamaan kuvia, ja usein silloin kun siellä on, ei kuvaukselle ole sopivaa hetkeä. Siksi mä olen ”joutunut” etsimään vaihtoehtoisia kuvauslokaatioita. Toisaalta, nämä idän puutarhat, puistot, venesatamat ja muut ympäristöt ovat enemmän sitä meidän tämänhetkistä elämää, kuin ne upeat jugend-talot. Ja upeitahan ne nämäkin ovat! Toki meidän elämä on joskus niitä jugend-talojakin, ja paljon vietetään keskustassa aikaa, mutta täällä luonnon keskellä on kuitenkin meidän koti. Ja miksi mun pitäisi tehdä kaikki samalla tavalla kuin muut? En tiedä. Eihän missään lue, että asukuvat eivät voi olla upeita ilman citytunnelmaa.

Mä huomasin, että tämä on tämän kevään kymmenes asu, jonka esittelen blogissa. Vasta kymmenes! Olen ehdottomasti petrannut viime vuodesta, mutta tahti on kuitenkin huomattavasti hitaampi, kuin joskus ennen. Koen vieläkin vissiä itsekriittisyyttä asujen, kuvien ja ulkonäön suhteen, vaikka haluaisin ottaa rennommin. Mutta ehkä tämä kesä ja lämpö nyt kannustavat mua esittelemään taas asuja useamminkin.

Tämä on muuten sama paita, joka mulla oli päällä myös maaliskuussa esitellyssä asussa! Tämä paita sopii moneen tilanteeseen, ja rennot raitapaidat on olleet yksiä tämän kevään suosikkivaatteita ehdottomasti. Niissä voi hyvin imettää, ja ne sopivat niin farkkujen kuin hameiden ja culottesienkin kanssa. Nyt kun ei ole enää violettia tukkaa, on punainen väri entistäkin helpompi käyttää. Vaikka käytin sitä myös violetin tukan kanssa, on se huomattavasti parempi ja raikkaampi vaalean tukan kanssa mun mielestä.

Paita Gina Tricot | Housut Zara | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Kengät Flattered (saatu) | Korvakorut H&M | Aurinkolasit H&M |

Olin melko kriittinen näistä kuvista ensin, ja kamerasta niitä katsoessani ajattelin, että ei näitä voi julkaista. Nyt kun katson niitä uudelleen mietin, että miksi ihmeessä ei olisi voinut. Tältä mä näytin, ja se on ihan fine! Vaikka olen luvannut itselleni, että olen rohkeammin oma itseni, taistelen silti melkein joka kerta asupostausta tehdessäni näiden samojen ajatusten kanssa. Mutta mitä enemmän sanon niitä ääneen, sitä hölmömmältä ne tuntuvat. Jatkan siis edelleen asujen jakamista, ja rohkaistun toivottavasti joka kerta edes himpun verran lisää. Ehkä vielä joku kaunis päivä olen yhtä varma pukeutuja, kuin vielä pari vuotta sitten olin.

Olin tiistaina elämäni ensimmäistä kertaa PING Festivalilla, johon mut tänä vuonna kutsuttiin ensimmäistä kertaa. Tapahtuma oli ihan mahtava, ja voin kertoa, että tulette toivottavasti huomaamaan kaiken tapahtumasta ammentamani inspiraation täältä blogista tämän vuoden aikana positiivisina juttuina. Jotenkin musta tuntuu että tiistaina mä koin aika montakin valaistumista, ja uskon että siitä voi seurata pelkkää hyvää tänne. Se pointti miksi kirjoitan PINGistä on, että siellä oli myös Elina K. -glitter- ja siirtotatuointipiste, ja kävin siinä ottamassa itselleni mahtavat festariglitterit ohimoille, ja siirtotatuoinnin ranteen sisäpuolelle.

Mullahan ei ole yhtään oikeaa tatuointia, joten tällainen parin päivän siirtotatska ranteessa on mulle jännittävä kokemus ja ajatusleikki siitä, osaisinko olla pysyvän kuvan kanssa. Otolla on paljon tatuointeja, ja tykkään hienoista tatuoinneista iiiiihan sikana. Olen monta vuotta mietiskellyt tatuointeja, ja uskon että tulen joskus ottamaan ainakin yhden. Imetysaikana en tietenkään ole menossa tatuoitavaksi, mutta ehkä sitten kun imetys on päättynyt? Mun haaveissa siintää sellainen tatuointi, johon yhdistäisin tyylikkääksi kokonaisuudeksi kaikki rakkaat ihmiset ja asiat. Kuulostaa massiiviselta ja täyteen tungetulta, mutta mulla on siihen sellainen kiva idea, jolla uskon että saisin sen toteutettua oikeasti hienosti, eikä siitä niin jättisuurta tulisi.

Mulla on suuri halu ikuistaa iholle lasten syntymät ja kaikki muu merkittävä mitä elämässä on, mutta omalle iholle en osaa sellaisia perinteisiä lapsitatuointeja kuvitella, vaikka monet niistä muilla hienoja ovatkin. Mutta katsotaan milloin ja miten se tapahtuu. En myöskään usko että tulen koskaan ottamaan kovin montaa tatuointia, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Otolla tykkään tatuoinneista ja oikein toivon ja odotan että hän ottaa niitä lisää, kun ne on niin siistejä. Siirtotatuointi ei omalla iholla ainakaan häirinnyt, mutta ei kyllä pysynytkään kovin kauaa. Musta tuntuu että ranne ei ole kovin hyvä paikka tatuoinnille sellaisella, joka vaihtaa vaippaa monta kertaa päivässä ja muutenkin joutuu pesemään käsiä jatkuvasti.

Palataanko takaisin asuun? Mä ra-kas-tan tätä Björn Borgin toppia, joka on kiva farkkuhameen tai muiden korkeavyötäröisten alaosien kanssa. Se on ihanan yksinkertainen, hyvin istuva ja jotenkin tuntuu niin omalta. Farkkuhame on ihan mun lemppari myös! Muistatteko, kun kirjoitin etsiväni nahkatakkia, joka olisi mahdollisimman eettisesti ja ekologisesti tuotettu? Sain teiltä hyviä ajatuksia ja kommentteja aiheesta.

En ehtinyt vielä edes alkaa kuitenkaan selvityspuuhiin täydellä vauhdilla, kun törmäsin mallikappaleena kevään ajan showroomilla käytettyyn tekonahkatakkiin, jolle etsittiin uutta omistajaa. Malli oli mulle täydellinen, koko juuri sopiva ja mä rakastuin siihen heti! Takki on Lindexin mallikappale, ja se on siis ollut käytössä kuvauksissa ja esittelykappaleena. Ja niin musta sitten tuli sen uusi onnellinen omistaja. Ja se on musta myös ihan hyvä eettinen ja ekologinen valinta, että ottaa käytetyn vaatteen itselleen, ja antaa sille uuden kodin.

Takki Lindex | Toppi Björn Borg | Farkkuhame Gina Tricot | Kengät Vans | Vyö Gucci | Kello Daniel Wellington* | Korvakorut H&M |

Tässäpä oli nyt paljon asiaa näin perjantain kunniaksi, taattua Iinan sillisalaattia eikö! Mä rakastan vaan höpötellä ilman mitään sen kummempaa päämäärää ihan yhtä paljon kun rakastan kirjoittaa tiukkaa asiaakin. Vaihtelu on best!

Ihan mahtavaa viikonloppua kaikille <3

Gaalahumusta on jo muutama päivä, mutta nyt on aika ottaa tsekkaus mun gaala-asuun ja iltaan muutenkin. Kuten kirjoitinkin, tarkoituksena oli alunperin lainata gaala-asu, kuten olen tehnyt jo vuosia. Nyt en kuitenkaan onnistunut löytämään hyvin istuvaa asua, joka olisi sopinut ja näyttänyt juuri siltä kuin toivoin. Niinpä oli käännyttävä kauppojen valikoiman puoleen. Mulla oli asulle vain yksi kriteeri: koska ostin sen, sen piti olla sellainen, jolle löytyy 100% varmasti käyttöä myös myöhemmin. Haussa oli siis mahdollisimman monikäyttöinen ja tyylikäs asu, joka sopii just mulle.

Kiertelin viime viikolla kauppoja vaikka kuinka paljon, mutta mikään ei oikein tuntunut omalta. Etsin ja etsin, mutta oikein mikään asu ei herättänyt sellaista ”TÄSSÄ SE ON!” -fiilistä. Oman osansa tähän etsintään toi haastetta myös hiusten väri, ihan kaikki ei nimittäin sovi pastelliliilan kanssa. Aina kun löytyi joku ihana malli, väri oli sellainen että se olisi tukahduttanut violetin, tai riidellyt pahasti sen kanssa. Aikani soviteltuani päädyin siihen, että sopivan puvun pitäisi olla joko keltainen tai valkoinen. Keltainen tuntui ihanan keväiseltä, ja valkoinen taas tylsältä. Kunnes..

..Astelin sisään Mangoon, ja heti ensimmäisenä iskin silmäni kokovalkoiseen pukuun. Päätin valjastaa gaalaan sisäisen Barney Stinsonini, ja ääni päässäni huusi: SUIT UP! Kävelin bleiserin ja housujen kanssa sovituskoppiin, ja nehän istuivat kuin hansikas. Eli hyvin, jos on oikean kokoiset hanskat. Tai puku. Suoraan sanottuna tuli tunne, että yksikään vaate ei ole vuosiin näyttänyt päälläni yhtä hyvältä, jos koskaan. No hääpuku oli aika täydellinen, ja sekin oli valkoinen. Miksi ihmeessä siis ajattelinkaan, että valkoinen olisi jotenkin tylsä? Päin vastoin! Se on rohkea, raikas ja mielettömän kaunis väri.

Puku päällä tuli ihan saman tien se olo että nyt löytyi se oikea. Sitten pitikin vielä metsästää pukuun sopivaa toppia. Pukua henkarissa katsellessani ajattelin, että minähän laitan sen rohkeasti ilman paitaa kokonaan, kuten Hollywood-tähdet. Päälle sen puettuani totesin, että ehkä kaula-aukko on aavistuksen turhan antava, jos 10 senttiä housunkaulusta näkyy siitä. Niinpä siis oli ehdottomasti löydettävä toppi. Sekin tuntui olevan oikea projekti, sillä oikean väristä ja mallista hyvin istuvaa toppia ei vaan löytynyt. Luovutin ja lähdin kotiin, ja päätin vielä kerran käydä kaapit ja vaaterekin läpi. Löysin viime vuonna ostamani nudenvärisen pitsitopin, ja se oli puvun kanssa tosi hyvä match. Onneksi! Sillä mikään muu ei ollut. Asu oli löytynyt.

Bleiseri Mango | Housut Mango | Toppi H&M | Kengät Zara | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Korvikset H&M

Kuvat: Emilia Huttunen Edit: meitsi

Asustin kokovalkoisen puvun lempilaukullani, sekä luotto-gaalakorkkareillani, joilla olen ollut gaaloissa jo monta vuotta, eli mustilla yksinkertaisilla sandaleteilla, joissa on kultainen korko. Lisäksi laitoin vaan suuret valkoiset tupsukorvikset, jotka sopivat pukuun. Hiukset auki vähän taaksepäin kammattuna, ja simppeli meikki. Joskus yksinkertainen vaan toimii, ja nyt se mun mielestä toimi. Kokonaisuutena olin asuun ihan super tyytyväinen!

Kuvat: Henri ilanen

Gaala-ilta oli mahtavan hauska, ja oli niin kiva nähdä kaikkia tuttuja! Joitakin tuttuja en ollut nähnyt jopa pariin vuoteen, kun olen ollut niin paljon pois iltatapahtumista raskaus- ja imetysaikana. Oli niin kivaa vaihtaa kuulumisia. Voittoa tai edes sijoitusta ei tällä kertaa tullut, mutta haluan kiittää silti ihan hurjasti kaikkia äänestäneitä! Tällä kertaa voittajat valittiin niin, että vain kolmasosa pisteistä tuli yleisöäänistä. Arjen Sankari -voitto meni ihanalle Puutalobaby -blogille, ja voitto oli kyllä ehdottomasti ansaittu! Puutalobaby näyttää hienosti, miten siitä arjesta voi tehdä juuri oman näköistä, ja viettää vaikka talvet kokonaan Aurinkorannikolla. Onnea Kristalle ja Puutalobabylle, sekä kaikille muille upeille voittajille!

Me oltiin tapahtumassa liikkeellä Emilian, Topiaksen ja Emilian siskon Eveliinan kanssa, ja ilta oli kyllä niin hauska. Se on parasta, että on ystäväpariskunta, jonka kanssa molemmilla klikkaa niin hyvin. Meillä on aina porukalla hauskaa ja niin pöntöt jutut että vieläkin naurattaa kaikki.

Mitä mieltä kokovalkoisesta, iskeekö teihin?