Be a lady they said

28.02.2020

Girls Girls Girls -lehdessä julkaistu Cynthia Nixonin tähdittämä mieletön video inspiroi mua kirjoittamaan, koska videon sanat ja lauseet kuulostivat juuri niiltä sanoilta ja lauseilta, joita mullekin on sanottu niin monta kertaa. Monet sanat, joita nuorempana luin itsestäni, ovat porautuneet ikuisesti mun mieleen, enkä koskaan tule unohtamaan niitä. En, vaikka olen kovasti itselleni sanonut, etteivät ne ole totta. En, vaikka olen vuosien ajan kovettanut itseäni ja yrittänyt unohtaa ne. Monet sanat nykyäänkin satuttavat, ainakin sen hetken kun niitä luen.

”Älä välitä”

”Älä anna niille huomiota, ne vain innostuu”

”Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos”

Niin sanotaan aina, kun näistä kertoo. On parempi hiljaisesti hyväksyä, lukea niitä yksin hiljaa ja olla kertomatta, ettei ne vaan innostu enää enempää. Usein se auttaakin, ainakin hetken, että ei vaan sano mitään. Kunnes on jotain uutta sanottavaa. Niiden sanojen kanssa on niin yksin, eikä tiedä mitä niille tekisi. Vaikka tietää, ettei kannata välittää, ei osaa olla välittämättä. Vaikka tietää, että ne sanat on valhetta, ne satuttavat silti. Suurimmaksi osaksi kommentointi on tietenkin onneksi positiivista ja ihanaa, mutta joskus se ottaa koville, kun hyväntahtoisen palautteen lisäksi ulkonäkööni, naiseuteeni ja jokaiseen tekemääni tai tekemättä jättämääni asiaan takerrutaan kynsin hampain joka ikinen päivä.

Kauniimpi, rumempi, luonnollisempi, panostaisit itseesi enemmän, läskihän susta jäi, onko sulla anoreksia? Näytät oksettavalta. Sulla on huoran maine, ei susta vaimoa saa. Olet läheisriippuvainen, teetkö koskaan mitään ilman miestäsi? Miehesi juoksee baarissa joka viikonloppu ja pettää sua, kun olet niin ruma. Hevosnaama, anorektikko, pyöristyneet kasvot. Luonnoton,  liikaa meikkiä, pinnallinen. Liian luonnollinen, nuhjuinen. Raha, raha, raha, välität vain rahasta. Eikö perhe ole tärkein? Tekisit oikeita töitä. Etkö osaa olla hetkeäkään ilman perhettäsi? Huono esimerkki, liian siloiteltu, epäaito, huolehtisit ulkonäöstäsi, nuorena olit kauniimpi kun meikkasit enemmän. Onneksi et enää näytä samalta kuin ennen. 

Huomaatko sinäkin ristiriidan? Koskaan et minkäänlaisena voi olla riittävän hyvä, että kelpaisit kaikille. Mun anoreksia- ja läskikommenttien välissä on pahimmillaan ollut viisi kiloa. Siksi ei kannata edes yrittää kelvata kaikille. Mutta ääni päässä huutaa aina silti, että yritä yritä yritä! Mä kuulen näitä sanoja enemmän, koska olen esillä. Se ei silti oikeuta niitä. Eikä mun ikinä oikeasti tarvitse yrittää miellyttää ketään. Ei, vaikka joka päivä saan kuulla olevani jollain tavalla vääränlainen tai tekeväni jollain tavalla väärin. Näissä kuvissa näkyvät kommentit ovat jäävuoren huippu yhdeksän vuoden ajalta, ne muutamat, joita en ole poistanut suoraan, jotka löytyivät yleisimmillä ikävillä sanoilla blogin kommenttihausta. Oma lukunsa ovat ne, joista varsinaiset haukkumasanat puuttuvat tai ne postausten mittaiset tiivistelmät siitä, mikä kaikki minussa, meidän elämässä tai mun tekemässä työssä on pielessä. 

 

Videon tarkoituksena oli kiinnittää huomiota nimenomaan naisten kohtaamiin ahtaisiin ja ristiriitaisiin muotteihin ja arvosteluun yhteiskunnassa. Kun katsoin videota, en edes ajatellut miehiä. Niistä ilkeistä ja inhottavista sanoista mulle ei tullut mieleen miehet tai miesten mulle asettamat paineet, vaikka niihin haluttiin videolla kiinnittää huomiota.

Mulle tuli mieleen tämän blogin kommentit ja mun 90% naisista koostuva seuraajakunta. Ne ihmiset, jotka mulle näitä sanoja sanovat, ovat (ainakin pääosin) naisia. Naisia, jotka itse elävät näiden samojen vaatimusten ja arvostelun ristitulessa ja silti siirtävät niitä eteenpäin toisille jatkuvasti. Vastuu tämän kulttuurin muuttamisesta on myös meidän naisten omissa käsissä. Naisten vaatimukset toisilleen ovat ihan yhtä ristiriitaisia kuin tuolla videolla. Me naiset eletään maailmassa, jossa edelleen ollaan monessa asiassa heikommilla kuin miehet. Siksi se tuntuukin niin hemmetin typerältä, että naiset itse myös ylläpitävät niitä naurettavia vaatimuksia, slutsheimaavat ja arvostelevat niin elämän valintoja, arkea, kehoja kuin ulkonäköäkin ja samalla kaventavat entisestään sitä muottia, johon meitä ahdetaan.

Video sanoitti hienosti sen, millaisessa vaatimusten ristitulessa koen ainakin itse olevani. Todella monet ovat sen jakaneet ja siihen samaistuneet, vaikka toki se on saanut myös kritiikkiä. Mulle tämä video oli voimaannuttava, koska usein näiden sanojen ja tunteiden kanssa on tosi yksinäinen olo. Nyt sain huomata, että en ole niiden kanssa yksin. Tiesinhän minä sen, mutta usein se unohtuu. Siksi arvostan ihan älyttömän paljon sitä, että näistä asioista keskustellaan ja niitä nostetaan esiin. Vain siten näistä ristiriitaisista vaatimuksista voidaan luopua.

Ymmärrän sen, että ne ahtaat muotit ja vaatimukset ovat syvällä rakenteissa, eivät toisia haukkuvat naiset niitä itse ole keksineet. Mutta jokainen voi itse valita olla arvostelematta toisia. Jokainen voi itse valita, että kun tekee mieli haukkua toisen ulkonäköä, arvostella toisen työtä tai äitiyttä tai kommentoida toisen vaatteita negatiivisesti, onkin hiljaa, ei sano mitään. Jokainen voi myös valita puuttua ja puolustaa, kun huomaa jonkun toisen kohtaavan ristiriitaisia vaatimuksia.

En halua pienentää itseäni, vaan haluan rohkeasti olla juuri sitä mitä olen. En halua, enkä aio antaa koskaan sitä valtaa jollekin toiselle, että hän saisi määritellä kuka ja millainen mä olen naisena, äitinä tai ihmisenä. En halua olla hiljaa asioista, jotka ovat minulle merkityksellisiä, koska pelkäisin, etten ole oikeanlainen puhuessani niistä. En halua pukeutua vähemmän huomiota herättävästi, koska pelkäisin, että näytän jonkun mielestä naurettavalta. En halua kovettaa itseäni, jokaisella on oikeus olla herkkä. En halua esittää, etten pahoittaisi mieltäni ilkeistä sanoista.

Video oli todella tarpeellinen ulostulo ja keskustelun herättäjä. Se toimi ainakin mulle tärkeänä vertaistukena. Olen niin kiitollinen siitä, että nykyään tällaisten sisältöjen tekeminen ja laajalle leviäminen on mahdollista. Tällaiset rohkeat teot rohkaisevat myös minua. Mitä rohkeammin uskallan itse puhua, sitä vähemmän ilkeillä sanoilla on muhun valtaa.


Minut itseni kanssa – pitkän matkan jälkeen

11.07.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Prisman kanssa.

Postasin jo kerran tällä viikolla ihan tavallisen asupostauksen, jonka jälkimaininki oikeastaan vain boostasi tämän postauksen tekemistä. Tänään puhutaan nimittäin siitä, miten mä olen oppinut olemaan minut itseni kanssa. Voin kertoa, että ei ole ollut kaikkein helpointa kasvaa äidiksi ja aikuiseksi kymmenien tuhansien silmäparien alla. Mä aloitin tämän blogin 19-vuotiaana epävarmana nuorena naisena, ja näiden reilun seitsemän vuoden aikana musta on tullut kolmen lapsen äiti, vaimo, täystyöllistetty yrittäjä ja ennen kaikkea M I N Ä.

Tämä postaus on osa Prisman kampanjaa, mutta pääroolissa olen minä. Minä kaikkine piirteineni, hyvine ja huonoine puolineni, ihan vaan minä juuri sellaisena kuin olen.

Nuorena, ja vielä näin ensisynnyttäjien keski-ikää pikkuhiljaa lähestyvänä kolmen lapsen äitinä olen yrittänyt mahduttaa itseäni kaikenlaisiin muotteihin. Olen halunnut antaa itsestäni aikuisen, vastuuntuntoisen ja fiksun kuvan kaikilla tavoilla. Olen yrittänyt pukeutua vaatteisiin, joissa näytän äidiltä. Olen halunnut olla vanhempien äitien silmissä ja rinnalla tasavertainen. Olen pohtinut, voinko äitinä pukeutua minihameeseen, ylipolvensaappaisiin tai tennareihin ja tyllimekkoon. Jo muutama vuosi sitten tajusin sen, että ei ole olemassa mitään muottia, johon mun pitäisi äitinä mahtua. Tajusin sen, että en koskaan kykene täyttämään kaikkia niitä odotuksia, joita äitejä kohtaan luodaan eri puolilta.

Sitä luulisi, että kun sen tajuaa, lakkaa yrittämästä olla standardi-äiti jokaisella elämän osa-alueella. Mutta mitä vielä, mulla meni monta vuotta lakata yrittämästä. Sen sijaan, että olisin antanut itselleni luvan olla hyvä juuri sellaisena kuin olen, yritin kahta kauheammin olla hyvä kaikilla tavoilla. Se heijastui myös pukeutumiseen. Ne paineet ja odotukset itseä kohtaan istuivat niin syvällä, että vielä tänä keväänäkin löysin itseni miettimästä, voinko äitinä pukeutua glitterhameeseen ja vaaleanpunaiseen neuleeseen, vai näytänköhän jonkun mielestä tyhmältä. Kun kirjoitin tuon lauseen ylös, mä vihdoin koin herätyksen. En näyttänyt tyhmältä, vaan kuulostin tyhmältä. Mitä väliä sillä on, vaikka näyttäisinkin jonkun mielestä tyhmältä? Mitä väliä sillä on, jos jonkun mun mielestä mun asuun sopisi paremmin toiset kengät, jos itse tykkään niistä mitkä mulla on jalassa? No ei kertakaikkiaan yhtään mitään.

Tänä keväänä, mä olen vihdoin löytänyt sen varmuuden itsestäni, ja tajunnut, että kukaan muu ei kanna mun kroppaa ja mun vaatteita, kuin minä. Ainoa, jota mun vaatekaapin täytyy miellyttää on minä. Ainoa, jonka mielipiteellä mun vaatteista on väliä, on minä. Lisäksi kuuntelen vähän meidän lapsia, koska heillä on yleensä tosi hyviä asuideoita. Mutta noin niinkuin muuten, oikeasti ihan sama, mitä muut ajattelevat. Ihan sama jos mulla on sun mielestä rumat housut tai liian pieni paita, ihan sama jos mun kengät ei sun mielestä sovi mun asuun, ihan sama jos et ikinä pukisi mun mekkoa päällesi. Älä pue, pue ihan mitä haluat. Mä puen mitä mä haluan. Ja yleensä mulla on mun lasten mielestä ihan törkeän siistejä asuja, ja näytän tosi hyvältä. Mä luotan niiden arviointikykyyn, kun ne on cooleja muutenkin, eikä ikinä hauku toisia.

Prisma haluaa, että jokainen voisi olla minut itsensä kanssa. Mitä se mulle tarkoittaa, olla minut itseni kanssa? Se tarkoittaa sitä, että voin tehdä juuri niitä valintoja, joita oikeasti haluan tehdä, välittämättä siitä, mitä muut ovat siitä mieltä. Oli kyse sitten vaatteista, tai mistä tahansa, mä voin tehdä juuri niin, kuin musta ja meidän perheestä tuntuu hyvältä. Some-aikakaudella on todella helppoa sortua paineen alla, ja yrittää miellyttää muita. Mutta me itse ollaan kuitenkin ne, jotka itsemme ja valintojemme kanssa eletään. Siksi me itse ollaan ne kaikkein tärkeimmät ihmiset, joita pitäisi miellyttää.

Mä valitsin itselleni asuksi IvanaHelsingin mielettömän upean Rosalin-mekon, joita on tänä keväänä ja kesänä saanut Prismoista kautta maan. Rosalin-mekko on kaunis ja näyttävä, ja menee yhtä hyvin arjessa ja juhlassa, kun vain vaihtaa asusteita. Me kuvattiin tämä asu Suomenlinnassa, kun oltiin siellä meidän perheen, appiukon ja Oton pikkusiskon kanssa retkellä yhtenä päivänä. Yhdistin asun mun lemppari-Vanseihin, joilla oli helppo kävellä mukulakivikaduilla. Olen yhdet korkkarit pilannut Suomenlinnassa vietetyissä häissä, ja sen jälkeen opin, että sinne paras valinta on mukavat, matalat kengät.

Me ollaan varmaan juuri sellainen Prisma-perhe, joista mediassa on paljon puhuttu. Mutta sitten me ollaan niin paljon muutakin kuin juuri sitä, ja juuri siksi mä haluan rohkeasti kirjoittaa täällä kaikesta mitä ajattelen, ja mitä meidän elämään kuuluu. Mun mielestä on ihan mielettömän mageeta olla Prisma-perhe. Yleensä kun me käydään Prismassa, meillä on hauskaa, paitsi kerran, kun kuopus oli juuri oppinut sanomaan ”pois täältä” ja hän huusi koko kauppareissun ajan rattaissa ”pois täältä, apuaa, äitii, isiii, pois täältä!”. Mä haluan näyttää, että ei ole olemassa mitään perhemuottia, eikä ole olemassa mitään Prisma-perhettäkään, koska ihan oikeasti jokainen  perhe on erilainen.

Prisma on muuten oikeasti myös aika hyvä kauppa, oli perhettä tai ei. Mä fiilaan ihan täysillä Prisman arvoja, ja olen samaa mieltä siitä, että muodin kuuluisi olla kaikkien halukkaiden saatavilla. Prisma haluaa demokratisoida muodin ja riisua muodista elitistisyyden, sillä muoti ei kuulu vain catwalkeille, vaan ihan kaikille. Itsensä hyväksymisen lisäksi Prisma (ja minä) haluaa kannustaa kaikkia hyväksymään myös toiset ihmiset sellaisina kuin he ovat. Jokaisella meistä on oikeus olla oma itsensä, sellaisena kuin itse itsensä kokee hyväksi.

Prismoissa on tälläkin hetkellä saatavilla vaikka mitä ihania vaatteita, niin tunnetuilta merkeiltä kuin Prisman omiltakin merkeiltä. Tämä mun mekko on IvanaHelsingin, ja mun mielestä on ihan mahtavaa, että Prismoista saa myös muita kotimaisia huippumerkkejä, kuten Neulomoa. Kotimaisten vaatteiden lisäksi kauppareissun yhteydessä löytää myös tunnettuja ulkomaisia merkkejä, urheiluvaatteita ja kaikkea mahdollista.

Tämän postauksen kirjoittaminen oli voimaannuttavaa, ja mitä enemmän mä kirjoitin, sitä enemmän mulle tuli se fiilis, että mä riitän just tällaisena. Ja te kaikki siellä riitätte myös just sellaisina kuin te olette. Ollaan kaikki minut itsemme kanssa!