Okei, okei, mä lupasin että ei enää joulujuttuja ennen joulukalenterin starttia. Mutta jos nyt ihan pikkuisen kuitenkin? DIY Pariskuntajoulukalenteri, otsikon mukaisesti, on mun aikainen joululahja kaikille jotka etsivät hauskaa tapaa huomioida puolisoaan joulun alla ja haluavat samalla virittäytyä joulutunnelmaan ja tehdä vähän hyvääkin. Lapsille on vaikka mitä omanlaisiaan joulukalentereita, miksi aikuisetkin eivät siis saisi pitää vähän joulukivaa ja nauttia tästä ihanasta perinteestä? OTTO, stop tähän, et saa lukea pidemmälle!

Tässä postauksessa siis joulukalenteri, jonka mä olen tehnyt mulle ja Otolle, ja kaikille muillekin pariskunnille jotka siihen haluavat ottaa osaa. Kuvissa stereotyyppisesti akka- ja ukko-muotit kun meillä oli molempia vain yksi, mutta itse joulukalenteri sopii ihan kaikille pariskunnille tai vaikka kämppiksen kanssa toteutettavaksi, olen kuitenkin siinä huomioinut myös pienten lasten vanhempia kiinnittämällä huomiota siihen että lapsiperheen joulukiireissä löytyisi sitä parisuhdeaikaa myös edes pikkuisen joka päivä.

Allaolevat 24 luukkua voit kopioida ja vaikka tulostaa ja leikata, piilottaa pieniin pussukoihin ja sitten avata yhdessä puolisosi/ystäväsi kanssa yhden joka päivä. Mä en ole vielä suorittanut tätä askarteluosuutta, mutta pian suoritan ja sitten on Otollakin ensimmäistä kertaa vuosiin joulukalenteri josta availla luukkuja. Mua ei yhtään haittaa myöskään että itse tiedän sisällön etukäteen, raskausaivojen ansiosta en luultavasti muista puoliakaan ja yllätyn itsekin joka aamu iloisesti. Tässä siis 24 luukkua, olkaa hyvä!

DIY Pariskuntajoulukalenteri:

1. Sytyttäkää kynttilät ja nauttikaa lasilliset kuumaa lempiglögiä.

2. Aloittakaa joulusiivous, ja kuunnelkaa samalla lemppari joululaululistaa Spotifysta.

3. Tehkää joululahjaostokset lapsille, kummilapsille tai pikkusisaruksille kahdestaan. Jos ei lapsille löydy hoitajaa, niin lapsiparkkeja löytyy isoimmista kauppakeskuksista ja tavarataloista.

4. Pitäkää paketointi-iltamat kera joulumusiikin ja glögin.

5. Tehkää lumiukko jos sää sallii, tai kirmatkaa pulkkamäkeen koko perhe. Jos sataa vettä ja on pimeää, pelatkaa lautapelejä.

6. Koristelkaa yhdessä joulukuusi.

7. Hierokaa toistenne hartioita illalla.

8. Menkää ostoksille ja valitkaa toisillenne kaupan törkeimmät jouluneuleet.

9. Kutsukaa kaverit kylään tortulle ja glögille tai pitäkää vaikka jouluneulebileet.

10. Ostakaa ja paketoikaa joululahjat yhdessä hyväntekeväisyyskeräykseen.

11. Valmistakaa itse gift in a jar -lahjat ystäville. Ohjeita löytää esim. Pinterestistä tai mun blogin tulevasta joulukalenterista.

12. Selatkaa yhdessä Tastya tai muita ihania ruokasivustoja, ja keksikää joku ihana uusi jouluherkku jota valmistatte.

13. Ostakaa salaa toisillenne joulupyjamat ja käärikää ne pakettiin jouluaattoon asti.

14. Valmistakaa ja koristelkaa yhdessä piparkakkutalo. Tai skipatkaa valmistaminen ja kasatkaa ja koristelkaa kaupan valmis piparkakkutalo.

15. Kirjoittakaa paperiset rakkauskirjeet toisillenne ja piilottakaa ne aattoiltaan asti.

16. Pitäkää joululeffamaraton, kummatkin saavat valita ainakin yhden oman lempparin.

17. Lähtekää ajelulle ja laulakaa joululauluja autossa täysillä ja nuotin vierestä.

18. Paketoikaa toistenne joululahjat, piilossa toisiltanne tietenkin.

19. Tehkää kuumaa vaahtokarkkikaakaota joulumausteilla ja nauttikaa ne toistenne kainalossa pipareiden kera.

20. Käykää viemässä jouluyllätykset ja lahjat ystäville ja kummilapsille.

21. Menkää illalliselle lempiravintolaanne.

22. Katsokaa yhdessä Love, Actually ja ottakaa varaslähtö suklaakonvehteihin.

23. Valmistakaa yhdessä vähintään yksi jouluruoka, tai kaikki, riippuen siitä missä joulua vietätte ja kenen kanssa.

24. Tehkää toisillenne sinappikinkkuvoileipiä tai muuta lemppari-jouluiltapalaanne ja käpertykää sohvalle uusissa jouluyökkäreissänne katsomaan joulun telkkariohjelmia.

Toivottavasti tykkäsitte ideasta! Mun mielestä parisuhteeseen ei voi panostaa liikaa, ja näiden pikku aktiviteettien lomassa tulee vietettyä ihanasti aikaa yhdessä ja samalla hoidettua tarpeellisia ja vähemmän tarpeellisia tehtäviä joulua varten. Mä ajattelin itse tulostaa nämä luukut, leikata ja laittaa ne pieniin söpöihin kirjekuoriin jotka kiinnitän seinälle. Mutta tämänhän voi toteuttaa ihan miten haluaa, ja yhdistellä luukkuihin vaikka pieniä konvehteja tai mitä tahansa itse haluaa tai tietää puolisonsa arvostavan.

Kertokaa ihmeessä jos teitte tämän, musta ois ihan mahtavaa tietää jos tästä on ollut jollekin iloa! 🙂 Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Kolmannen raskauden aikana itse raskaus ei ole vaikuttanut kauheasti mun mielestä enää parisuhteeseen. Molemmat ollaan otettu rennosti alusta asti ja katsottu miten raskaus etenee, ja parisuhde on mennyt siinä mukana. Raskaus ei ole muuttanut mua hormonihirviöksi, mutta herkistänyt se kyllä on niin että olen ehkä tavallista tunteellisempi ja dramaattisempi, ja kaipaan enemmän läheisyyttä. Onneksi se ei tunnu Ottoa haittaavan, yhdessä me ollaan täällä rakenneltu pesää tämäkin viikko, halittu sohvalla ja ihasteltu tuoksukynttilöitä ikkunalaudalla ja kasvavaa lumikinosta ikkunan toisella puolen.

Me ollaan oltu pian kuusi vuotta yhdessä Oton kanssa, ja sinä aikana kolme raskautta on aika paljon. Elämä on mullistunut näiden vuosien aikana hurjasti mutta yksi asia on säilynyt samanlaisena läpi vuosien, ja se on nimenomaan meidän parisuhde. Se on ollut sellainen ankkuri ja turvasatama, mihin me molemmat ollaan tarrattu kiinni aina kun koko muu elämä on ollut yhtä vuoristorataa. On helpottavaa kun tietää että vaikka kaikki muu olisi aivan sekavaa, on yksi asia joka on aivan selkeä ja toimii juuri niinkuin pitää. Niin se on ollut alusta asti, joka vuosi ollaan jossain määrin suunnattu kohti tuntematonta – mutta aina yhdessä, aina toisiamme tukien.

Oma puoliso on just se tyyppi jonka kanssa uudet asiat kuuluukin kohdata, ja johon kuuluukin turvautua. Harmittavan usein pikkulapsiarjessa kuitenkin kuulee niitä tarinoita, kuinka raskaus tai vauvavuosi ovat karkottaneet puolisot kauemmas toisistaan. Osa jopa eroaa sen ensimmäisen vauvavuoden aikana. Tärkeintä on kuitenkin ehkä ymmärtää että vaikka se vuosi olisi ihan hitsin raskas, niin se ei helpotu sillä että puolisot asettuvat toisiaan vastaan. Ja toiseksi – vuosi on ihan naurettavan lyhyt aika, ainakin jos mielii viettää toisen kanssa loppuelämänsä.

Mistä se sitten johtuu että osa ajautuu erilleen jo raskausaikana? Mä uskon että jos on ollut pitkään yhdessä ja rakentanut tietynlaisen kuvan toisesta ihmisestä ja oppinut siihen että hän on aina tietynlainen, se voi tulla suurena yllätyksenä miten paljon raskaus voi (hetkellisesti) muuttaa ihmistä. Pahin virhe on kuitenkin luulla että se muutos on lopullinen. En itsekään ole aina sellainen kauppaitkupilli jota harmittaa kun ei tiedä minkä jäätelön valitsisi, tai joka kriiseilee omasta ulkonäöstään joka päivä. Mutta raskausaikana olen usein ollut, ja Otto on osannut suhtautua siihen huumorilla, mutta mua lohduttaen. Raskaudetkin ovat erilaisia, toisen raskauteni aikaan olin seesteinen viilipytty ja muistan itkeneeni ainoastaan kerran sen raskauden aikana, tai oikeastaan välittömästi sen jälkeen: silloin kun sain tyttäreni ensi kertaa rinnalle.

Olen aina ajatellut että meille se on ollut etu että kaikki kävi niin nopeasti. Että kuukauden seurustelun jälkeen asuttiin jo yhdessä ja oltiin matkalla vanhemmiksi. Monen mielestä se on sulaa hulluutta, mutta meille se on nimenomaan ollut etu. Kumpikaan ei ehtinyt luoda minkäänlaisia odotuksia toista kohtaan, ei paineita ei vaatimuksia. Me vaan mentiin päivä kerrallaan, yhdessä, kohti sitä vanhemmuutta ja uudenlaista elämäntilannetta. Me oltiin nuoria ja naiiveja, eikä osattu pelätä että joku menisi meidän kahden välillä pieleen. Nuori ja naiivi olen vieläkin, ja ylpeä siitä. Kyynisyys aiheuttaa enemmän ikävyyksiä kuin naiivius. Mä voin edelleen katsoa Ottoa, ja ajatella että en tiedä yhtäkään asiaa maailmassa joka voisi tulla meidän väliin ikinä. Ja tiedän että kun hän katsoo mua, hän voi ajatella samaa.

En sano että kaikkien kannattaisi alkaa perustamaan perhettä ensitreffeillä, mutta sanon että raskauteen ja vauvavuoteen kannattaa suhtautua avoimin mielin, oli se ensimmäinen, toinen tai seitsemäs. Ei kannata ikinä uskoa että tietää jo etukäteen mitä tuleman pitää, vaan kannattaa ottaa vastaan se mitä tulee, rauhallisin mielin ja ennen kaikkea yhdessä. Kenenkään toisen parisuhteeseen, raskausaikaan, vauvavuoteen, tai mihinkään kokemuksiin ei kannata omia odotuksia perustaa koska maailmassa ei ole toista samanlaista paria kuin sinä ja kumppanisi. Ja te yhdessä päätätte millaista teidän elämänne on tai tulee olemaan. Meillä on Oton kanssa aina ollut sellainen taisteluasenne, me vastaan maailma, ja se pätee kaikkeen. Vaikka me ei olla vastaan kaikkea, me ollaan yhdessä kaikkia mahdollisia vaikeuksia vastaan. Ja yhdessä me ollaan vahvempia ja selvitään kaikesta helpommin.

Kun uusi vauvavuosi koittaa, me saatetaan olla ihan pirun väsyneitä ja välillä kiukkuisia. Tai sitten ei, etukäteen ei voi tietää. Mutta mä tiedän että sen mahdollisen väsymyksenkin keskellä lupaan etsiä niitä hyviä asioita Otosta ja meidän perheestä, enkä osoittaa sormella sitä minkä voisi tehdä paremmin. Lupaan halata ennemmin kuin huutaa, ja lupaan että en luovu siitä minkä koen olevan parisuhteessa tärkeintä: halusta tehdä toinen onnelliseksi. Siitä kaikki lähtee, että ei halua tehdä kaikkea mahdollisimman kivaksi ja helpoksi itselle, vaan toiselle. Ja siitä että tämä halu on parisuhteessa molemminpuolinen.

Kiitos Otto, että elät tätä jännittävää matkaa vanhemmaksi mun kanssa jo kolmatta kertaa, ja kiitos siitä että olet niin hyvä isä ja puoliso <3

 

Me syödään Oton kanssa joka ilta yhdessä iltapalaa, yleensä ruisleipää, samalla kun katsotaan Netflixistä sarjoja. Se on meidän yhteinen iltarutiini, jonka aikana voi rentoutua ja nauttia yhdessäolosta ja jutella ja heittää tyhmää läppää. Siksi lähdin innolla mukaan Vaasan Ohut Herkku -kampanjaan, joka oli kuin meille tehty. Siinä me päästiin testaamaan Vaasanin uusia Ruispalat Ohut Herkku -leipiä, jotka ovat nimensä mukaisesti ihanan ohuita ja joista löytyy ruisleivälle tyypillistä ihanaa sitkoisuutta hieman tavallista enemmän.

Lapsiperheen arjessa ne parisuhdehetket löytyvät arkipäivästä, kun ei välttämättä ole joka viikko mahdollisuutta, halua tai jaksamista lähteä yhdessä seinäkiipeilemään, fine dining -ravintolaan tai viikonloppumatkalle. Arkipäivän onnessa se parisuhde rakentuu, ja siinä iso tekijä on nimenomaan yhdessä tekemisellä ja toisen huomioimisella. Me tehdään usein yhdessä ruokaa, mutta ruuanlaitto tapahtuu yleensä tietenkin silloin kun lapsetkin ovat hereillä ja he ovat siinä usein mukana. Se on sellaista koko perhettä yhdistävää puuhastelua. Iltapalan laittaminen sen sijaan on sitä meidän kahdenkeskistä aikaa.

Mä uskon että voin kiittää osaksi iltapalahetkiä siitä että meidän parisuhde edelleen pian kuuden vuoden ja kolmen lapsen jälkeen voi näin hyvin. Iltapalaa tehdessä, siinä ruisleipää rapsakaksi paahtaessa, on aikaa jutella päivän tapahtumista tai ihan mistä tahansa ikinä haluaakaan. Parisuhteet usein alkavat voida huonosti siinä vaiheessa kun toista ei enää tunne. Ei tiedä mikä häntä kiinnostaa, mikä pelottaa, mistä hän haaveilee, eikä enää tiedä miten tekisi toisen onnelliseksi. Se ongelma on helppo korjata sillä että huomioi toista, antaa sen jakamattoman huomion ja on kiinnostunut siitä mitä toinen haluaa sanoa, ihan joka päivä.

Iltapalaa tehdessä ei ole häiritsemässä puhelimet ja iPadit, vaan silloin ollaan läsnä, voidellaan leipää, pilkotaan leivän päällisiä ja keitetään teetä. Niiden lomassa ajatuskin kulkee kun ei ole liian haastavaa, ja voi oikeasti keskittyä siihen mitä toisella on sanottavana. Vaikka se hetki ei ole pitkä, kestää ehkä kymmenen minuuttia tai vartin, sillä on iso merkitys. Näin pienellä jutulla voi estää toista ajautumasta kauaksi itsestä.

Meillä usein höpötys jatkuu vielä iltapalan valmistumisen jälkeenkin, ja Netflix saa odottaa. Mutta vaikka ei jatkuisikaan, on se vartti tehnyt paljon. Ilman sitä mä en tietäisi puoliakaan siitä mitä olen näiden vuosien aikana miehestäni oppinut. Miettikääpä sitä, että kuudessa vuodessa niistä minuuteista on tullut 547,5 tuntia eli yhteensä 22,81 vuorokautta. Eli yli kolme viikkoa jakamatonta huomiota ja keskustelua puolisoiden välillä yhteensä. Sillä on iso merkitys.

Vaasanin uudesta Ruispalat Ohut Herkku -leivästä tuli meidän iltojen suosikki. Toinen ihastui siihen paahdettuna ja super ohuena ja rapsakkana, toinen tykkää sitkoisesta rakenteesta paahtamattomana. Leipä on lisäaineeton ja runsaskuituinen, ja maistuu aivan älyttömän hyvälle. Kannattaa maistaa!

Yhteistyössä Vaasan.

Tykkäättekö te syödä iltapalaa yhdessä puolison kanssa? Mahtavaa päivää kaikille!

Kahdenkeskinen viikonloppu Oton kanssa oli mahtava. Vaikka heräsin aamulla jo ennen kahdeksaa kumpanakin päivänä (kuten etukäteen vähän ounastelinkin), olo on levännyt ja oli kivaa aloittaa loma näin. Perjantai sujui noutoruuan, leffan ja Oton kainalossa köllöttelyn voimin. Me katsottiin Pitch Perfect 2 joka oli ihan täydellinen hömppäleffa täynnä pönttöjä juttuja ja hyvää fiilistä. Oli niin outoa olla kahdestaan kotona, se että ”aikuisten” leffaakin pystyi alkaa katsomaan jo aikaisin illalla eikä tarvinnut odotella että lapset menevät nukkumaan. Mäkin pysyin kerrankin hereillä ihan leffan loppuun asti mitä ei tapahdu useinkaan silloin kun leffan laittaa vasta ysiltä pyörimään.

Lauantainakin heräsin jo ennen kasia, ja luin vaan lehtiä ja söin rauhassa aamupalaa. Menin Oton viereen nukkumaan vielä uudestaan joskus kymmenen jälkeen ja nukuttiin vielä yhdessä reilu tunti. Oli hassua nukkua päikkärit, niitäkään ei kovin usein tule otettua. Viimeksi ehkä joskus sillon kun Zelda oli vauva. Ei pidetty mitään kiirettä, vähän siivoiltiin ja pakkailtiin kaikessa rauhassa. Illalla me käytiin pitkästä aikaa Vapianossa syömässä, ja sen jälkeen mentiin vielä ystävän läksiäisjuhliin piipahtamaan ennen kuin ajettiin autolla kotiin nukkumaan ajoissa.

Vapianossa oli uutta kanttarelli-pekoni-sokeriherne-pastaa joka oli ihan superduperhyvää. Ei olla käyty tosiaan tuolla Helsingin Vapianossa varmaan kolmeen vuoteen, mutta oli ilo huomata että edelleen sieltä sai hyvää ja herkullista pastaa. Pitäisi joskus varmaan testata risotot ja pizzatkin. Siellä on sopivan rento meininki ja musta se on vaan ihanaa että ruoka valmistetaan siinä silmien edessä.

Oli parasta ottaa vain rennosti ja jutella ja olla tekemättä mitään. Siihen jäi vähän koukkuun, ja blogitaukokin venähti hieman aiottua pidemmäksi. Eilen me tosiaan ajeltiin tänne Ouluun ja oltiin iltapäivällä perillä. Koko matkan me höpötettiin ja laulettiin ja huudatettiin radiota vähän turhan kovalla. Puolimatkassa vaihdettiin radio Novalle ja sieltä tuli vaikka mitä helmiä, kuten Celine Dionin My Heart Will Go On jota hoilattiin täysillä yhdessä. Ja hihiteltiin sille miten vanhoja meistä on tullut, aina teininä ärsytti kun vanhemmat halusi kuunnella Novaa vaikka itse olisi halunnut NRJ:n tai Kiss FM:n ja nyt me oltiin itse ihan fiiliksissä jostain ikuisuuden vanhoista hiteistä. Taidetaan kuunnella Novaa jatkossakin.

Täällä meitä odottivat reippaat ja iloiset tytöt jotka halusivat heti näyttää miten polskuttelivat uima-altaassa mun serkkujen kanssa. Nyt ollaan ehditty jo käydä moikkaamassa mun mummua ja pappaa ja tytöt ovat leikkineet ulkona tuntikausia mun serkut seuranaan. Täällä sielu lepää ja on niin hyvä meininki. Kohta aletaan laittamaan uusia pottuja ja sipulivoikastiketta, NAMI! Mä yritän vähän aktivoitua ja kirjoitella nyt enemmän  kun on saanut tämän alkulomahuuman eletyksi, täältä Oulusta riittää höpinää ja me voitaisiin vaikkapa jakaa parhaat Ouluvinkit lapsiperheelle kunhan ollaan keretty kokeilemaan kaikkea kivaa. Ainakin meinattiin käydä Angry Birds -puistossa, Vauhtipuistossa ja torilla. Saa kertoa oululaiset teidän parhaita lapsiperheen Ouluvinkkejä, tai jos on joku pariskuntavinkki niin vinkatkaa ihmeessä siitäkin. Täällä lapsilla on niin paljon kavereita että me päästään vaikka treffeillekin jos halutaan, mitä luksusta!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3

Tänään Otto täytti 26 vuotta. Tuntuu ihan kreisiltä, että ihan oikeasti Otto täytti kaksikymmentäkuusi vuotta! Kun me tavattiin, Otto oli 20 ja mä 19, ja siitä on ikuisuus. Tiedän että ollaan me edelleenkin nuoria mutta kuitenkin, ei sitä pysty vaan käsittämään. Nämä oli Oton kuudennet synttärit meidän yhdessäolon aikana ja silti musta tuntuu että ne Oton ensimmäiset synttärit jotka yhdessä vietettiin oli aivan vasta.

Palataan hetkeksi niihin tunnelmiin, niihin viiden vuoden takaisiin tunnelmiin kun Otto täytti 21. Hitto me oltiin silloin nuoria, hölmöjä, ja rakastuneita, se täytyy sanoa nyt ihan alkajaisiksi. Luin äsken viisi vuotta sitten kirjoittamani postauksen, ja kyllä sellainen kevyt häpeäaalto pyyhkäisi ylitseni. Mutta jostain sitä on lähdettävä etenemään, eikö?

Ja mitä matalammalta aloittaa, sitä paremmalta se tuntuu kun pääsee elämässä eteenpäin. Me aloitettiin sieltä ihan pohjalta, missä kukaan ei odottanut meistä mitään. Sieltä, missä ihmiset lukivat mun blogia naureskellakseen, tai nähdäkseen meidän eroavan ja epäonnistuvan vanhempina ja puolisoina täydellisesti. Meistä piti tulla ne varoittavat esimerkit joiden jo valmiiksi pilalle menneelle tulevaisuudelle tuhahdeltiin selän takana. Ja mä ymmärrän sen kyllä, ulospäin se varmaan näytti juuri tasan siltä, olisin mäkin meille tuhahdellut jos en olisi itse ollut minä.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Saatiin esikoinen, saatiin kuopus, mentiin naimisiin, eikä meistä tullutkaan kaikkien odottamia yhteiskunnan elättejä. Suuri kiitos siitä kuuluu Otolle. Hän on tehnyt töitä perheensä eteen alusta asti, välillä painanut töitä seitsemän päivää viikossa jotta päästiin muuttamaan hienompaan kotiin ja paremmalle alueelle silloin kun mä odotin vasta Zeldaa ja olin kotona Tiaran kanssa, eivätkä omat tuloni päätä huimanneet.

Mä olen onnellinen, että nykyään voin korvata Oton näkemää vaivaa omalla panoksellani. Oton tuki on mahdollistanut sen, että olen nyt missä olen, sillä ilman Ottoa mä en koskaan olisi yltänyt samaan. Ja en mä ole Otosta ylpeä vain isänä tai puolisona, vaan myös siitä mitä hän on saavuttanut itse omalla urallaan.

Hän on edennyt määrätietoisesti eteenpäin vuosi vuodelta, ja tavoitellut haaveitaan. Kun katsoo matkaa taaksepäin, se on pitkä ja kivinen ja mutkainen, mutta tässä hän nyt seisoo, tai no ei tässä vaan työmatkalla toisessa maassa. Nauttimassa synttäri-illallista työkavereiden kanssa. Videopuhelun päässä musta. Ajattelin laulaa luikauttaa vielä onnittelulaulun, kunhan tyyppi pääsee takaisin hotellille eikä kukaan muu kuule mun epävireistä Paljon Onnea Vaanta.

Me ollaan kuin paita ja peppu, mutta tavallaan nämä työmatkat ovat tehneet hyvääkin. Me ollaan huomattu, että pärjätään myös hetki ilman toisiamme. Vaikka puhelinlinjat käyvät kuumana, ja me höpötetään kokoajan ja ikävä on järjetön – me ollaan selvitty jo monta viikkoa ja vieläpä ihan hyvin. Ennen näitä reissuja me ei juuri olla oltu toisistamme erossa paria yötä kauempaa.

Me ollaan edelleen toisillemme ihan samanlaisia kuin viisi vuotta sitten. Kiusoitellaan toisiamme kokoajan, ja riidellään vaan hölmöistä jutuista. Yleensä nälkäisenä ja väsyneenä, muutoin ei. Ja me pussaillaan vieläkin paljon, ihan joka päivä jos van ollaan yhdessä. Edelleen mun mahassa on perhosia aina kun odotan että näen Oton, oli hän sitten hakemassa mua autolla normi työpäivän jälkeen tai tulossa lentokentältä kotiin.

Mä uskon että tämä fiilis tulee säilymään sinne asti että ollaan oltu yhtä kauan yhdessä kuin mun mummo ja pappa, ja mikäli terveys sallii niin pidempäänkin. En osaa kuvitella millaista olisi, jos en ensimmäisenä aamuna saisi sanoa tuolle höperölle huomenta, ja jos en illalla saisi viimeisenä toivottaa hänelle hyvää yötä. Otto on itsepäinen, sopivasti nörtti, kova höpöttämään vaikka moni ei uskoisi, ja niin hauska että poskiin sattuu kun naurattaa. Ja välillä se jopa nauraa mun jutuille, se on parasta.

Paljon Onnea Otto 26v, sä olet maailman paras ja mä rakastan sua <3