Meidän taapero on nyt siinä iässä, että hän tuntee hyvin vahvasti, ja myös reagoi voimakkaasti koko kehollaan silloin kun jotain tapahtuu. Hän on ihan täysillä iloinen ja hymyilee niin aurinkoista hymyä, että valaisisi vaikka koko maapallon kerralla, puhumattakaan onnen kiljahduksista ja räkätyksestä. Suuttuessaan hän osoittaa todella voimakkaasti jokaisella solullaan, että nyt ei muuten ole yhtään kivaa. Ja se on ihan mahtavaa, lapsen primitiiviset tunteet ovat voimakkuudessaan hienoja, ja niin aitoja. Jotta kuitenkin jossain vaiheessa lapsuutta päästään siihen, että lapsi ei enää heittäydy spagetiksi ja karju kurkku suorana esimerkiksi joutuessaan tulemaan ulkoa sisälle (vaan ymmärtää, että vaikka nyt harmittaa niin sisälle on mentävä, mutta ulos voi tulla toisena päivänä uudelleen), on tärkeää alkaa sanoittaa lapsen tunteita aina, kun niitä tulee, ihan jo alusta asti.

Milloin lapsen tunteita voi alkaa sanoittamaan?

Vastaus: Heti! Tunteiden sanoittaminen kannattaa jo ihan pienen vauvan kanssa, koska mitä aiemmin sen ottaa osaksi elämää, sitä helpompaa siitä tulee. Vaikka monesta tuntuu hölmöltä vaikkapa sanoa vauvalle tai taaperolle joka ei vielä puhu, että ”Äiti ymmärtää, että sinua nyt harmittaa että joudut tulemaan sisälle kesken kivan leikin”, se ei ole ollenkaan hölmöä. Lapsi ei ehkä tajua sitä ekalla kerralla kun sen sanoo, eikä välttämättä kolmannella tai kolmannellakymmenennelläkään kerralla, mutta kun toistuvasti sanoittaa lapsen tunteen ja osoittaa ymmärrystä, jossain vaiheessa lapsi osaa itsekin tunnistaa tämän tunteen. Silloin hän tietää, että nyt juuri harmittaa, mutta luultavasti myös kokemuksesta tietää, että se tunne menee jossain vaiheessa ohi.

Vaikka se meille aikuisille tuntuu itsestään selvältä, että lasta nyt suututtaa, kun hän huutaa kurkku suorana, se ei ole sitä lapselle. Lapsi ei tiedä mikä on tämä hirveä tunne joka tuntuu niin musertavalta, ja se voi olla hänelle pelottavaa. Kun hän ei tiedä mistä se on kyse, hän ei osaa hallita tunnetta.

Miten lapsen tunteiden sanoittaminen auttaa lasta ja vanhempaa?

Lapsen tunnetaitojen kehittyminen alkaa siitä, että hän tunnistaa omat tunteensa. Se on ensimmäinen askel kohti tunteiden säätelyä, kannattelua ja hallintaa. Lapsi oppii tunnistamaan tunteitaan, kun vanhempi tai muu tärkeä aikuinen sanoittaa niitä aina kun mahdollista, ei vain esimerkiksi kriisitilanteissa, vaan myös ilon hetkellä. Kun aikuinen sanoittaa, lapsi voi opetella ymmärtämään ja nimeämään omia tunteitaan. Harmituksen, ilon, innostuksen ja pelon, sekä miljoonat muut tunteet, joita pienen ihmisen vuoristoradassa on joka päivä. Kun lapsi osaa nimetä tunteensa, hän oppii myös säätelemään omaa käyttäytymistään, eli sitä, miten hän tuo erilaisia tunteita esiin. Lisäksi hän oppii kertomaan niistä, ja näin ollen aikuisen on helpompaa auttaa lasta käsittelemään omia tunteitaan. 

Meille kaikille on tärkeää omien tunteiden lisäksi tunnistaa ja ymmärtää myös muiden ihmisten tunteita. Silloin osaamme paremmin toimia erilaisissa tilanteissa, ja ottaa muut ihmiset huomioon. Vaikka lapsen empatiakyvyn sanotaan kehittyvän vasta 4-6-vuotiaana, se ei tarkoita etteikö lapsi voisi aiemminkin oppia ottamaan muiden tunteita jossain määrin huomioon. Kun lapsi esimerkiksi oppii niinkin yksinkertaisen asian, kuin ”Siskoa sattuu jos lyöt häntä”, hän saattaa lakata lyömästä, koska ei halua satuttaa siskoaan. Pohja empatiakyvylle luodaan jo vauvaiässä.

Miten tunteiden sanoittamisen voi ottaa osaksi arkea?

Jos tuntuu vaikealta puhua tunteista, eikä se ole itselle luontainen juttu, ei hätää. Sitä voi hyvin opetella itsekin. Samalla kun opettelee sanoittamaan lapsen tunteita, voi paremmin oppia tunnistamaan ja hallitsemaan myös omia tunteita, ja niiden syitä. Jos on vaikeaa sanoa tunteita ääneen lapselle, voi harjoittelun aloittaa vaikka siitä, että silloin kun itseä vaikkapa suututtaa, voi omassa päässä miettiä, että ”Miksi mua ärsyttää juuri nyt?”. Ihan pienten kanssa tunteet kannattaa sanoittaa mahdollisimman yksinkertaisesti: ”Oletpa sinä iloinen!”, ”Ihanaa kun olet noin innoissasi!”,”Nyt sinua taisi sattua kun kaaduit”, ”Sinua itkettää kun isi lähti töihin”, ”Sinua taitaa vähän jännittää kun täällä on paljon uusia kavereita”. Vähän isompien kanssa voi enemmän puhua tunteiden lisäksi niiden syistä, ja siitä miten voisi käsitellä vallitsevaa tunnetta.

Hyvä keino tutustua tunteisiin lapsen kanssa on myös lukea kirjoja, joissa erilaisia tunteita nimetään. Monesti mä itse eläydyn lukiessani tunteeseen josta luen. Esimerkiksi lukiessani sanan ”vihainen” yritän kuulostaa ja näyttää vihaiselta sanan ajan, ja lukiessani sanan ”innostunut” yritän kuulostaa innostuneelta. Lapsista äänen muuttaminen on hurjan hauskaa, ja onhan se myös havainnollistavaa. Varhaiskasvatuksessa tunnetaitoja opetellaan mm. erilaisten ilmeiden kautta, ja ainakin meidän lapsille on annettu päiväkodissa tunnekasvatustunneilla peilit käteen, ja he ovat saaneet tarkkailla omia ilmeitään ja reaktioitaan, ja harjoitella miltä näyttää esimerkiksi kun on ”vihainen”.

Entä jos ei tiedä mistä paha mieli johtuu?

Joskus on tilanteita, että vanhempi tai lapsi itse ei tiedä miksi suututtaa tai itkettää. Ainakin mulla itselläni näitä tilanteita oli monesti raskausaikana, tuli vaan niin surullinen mieli vaikka kesken kauppareissun, että alkoi itkettää. Eikä tiennyt ollenkaan, miksi. Ehkä juuri näissä tilanteissa ymmärtää parhaiten, miten rankkaa se on pienelle lapselle kun hän ei tiedä mitä ne omat tunteet ovat ja mistä tulevat. Meille kaikille tulee joskus tilanteita, että ei vaan tiedä miksi tuntuu joltain, ja lapsellekin voi opettaa, että tunteita tulee ja menee, ja että aina niille ei tiedäkään syytä, ja sekin on ihan fine. Onneksi pikkulasten tunteet ovat yleensä melko helposti tunnistettavissa ja sanoitettavissa.

Mitä tapahtuu, jos lapsi ei opi tunnistamaan ja hallitsemaan tunteitaan?

Silloin lapsi saattaa jatkaa voimakkaasti reagoimista, ja tutuilla tavoilla itsensä ilmaisemista. Hän voi olla hämmentynyt, ja osoittaa tunteitaan esimerkiksi heittäytymällä maahan makaamaan ja huutamaan, lyömällä, puremalla, heittelemällä tavaroita. Pahinta mitä voi sanoittamatta jättämisen lisäksi tehdä, on kieltää tuntemasta. Jos lasta itkettää, ei koskaan saisi sanoa että ”älä itke” tai ”Lopeta”. Silloin lapsi jossain vaiheessa oppii vaan piilottamaan tunteensa, ja ymmärtämään että aikuinen ei kestä hänen tunteitaan, vaikka juuri se lapsen tunteiden peilaaminen on vanhemman tärkeimpiä tehtäviä. Lapsen tunteille ei kannata myöskään nauraa, eikä lasta saa koskaan nolata tunteidensa vuoksi.

Entä jos aikuinen tekee väärin ja aiheuttaa lapselle pahan mielen?

Silloin on tärkeää pyytää anteeksi. Varmasti jokainen vanhempi joskus tekee virheen, ja aiheuttaa lapselle pahan mielen. Esimerkiksi sisarusten riitoja ratkoessa joskus helposti uskoo sitä, joka yleensä on se jolle vääryyttä on tapahtunut, vaikka joskus olisikin paikallaan uskoa sitä toista. Niissä tilanteissa on tärkeää sanoa olevansa pahoillaan ja todeta, että aina me aikuisetkaan ei osata toimia ihan oikein vaikka yritetään parhaamme.

Meidän perheessä kenellekään ei huudeta, eikä mulle tule mieleen yhtäkään tilannetta tästä vuosien varrella, että olisin huutanut lapsille tai Otolle, tai Otto meille. Kyse ei ole siitä, että meillä olisi jotenkin lehmän hermot, ei todellakaan ole. Joskus joku tilanne ärsyttää niin paljon että tekisi vaan mieli karjua ihan täysillä. Mutta tiedän että se ei auta mitään, eikä siitä tulisi mitään muuta kuin paha mieli kaikille. Tilanteet on helpompaa ratkoa, kun hengittää syvään, ja alkaa purkamaan tilannetta keskustelemalla. Sanon kyllä ihan suoraan ääneen omat tunteeni myös, mutta mun ei tarvitse huutaa niitä, vaan voin kertoa ne rauhallisesti. Tunteita sanoittavat meillä molemmat aikuiset, sekä lapset. Taaperokin osaa sanoa jo ”hammi”.

90-luvulla musta tuntui että ihan kaikkien vanhemmat yrittivät ratkoa tilanteita huutamalla tai kiristyksen, uhkailun ja lahjonnan pyhällä kolminaisuudella, enkä muista että siitä olisi koskaan ollut mitään hyötyä. Korkeintaan se aiheutti pelkoa, mutta ei vaikuttanut huutamiseen johtaneen tilanteen syihin. Meillä mikään näistä keinoista ei ole käytössä, enkä usko että tulee koskaan olemaankaan.

Meillä tämä meidän tapa toimii tosi hyvin, ja olen huomannut että myös meidän lähipiirissä tunteita sanoitetaan paljon lapsille, ja se tuntuu toimivan. Kaikilla on mukavaa, ja lapset ymmärtävät toisiaan ja kohtelevat toisiaan kivasti. Päiväkodista ja eskarista ollaan aina saatu positiivista palautetta siitä, miten meidän lapset osaavat kertoa tunteistaan niin monipuolisesti, ja ottavat toisetkin huomioon. Jokainen perhe toimii omalla tavallaan, mutta haluan ehdottomasti kannustaa kaikkia perheitä ottamaan tunteiden sanoittamisen osaksi omaa arkea. Haittaa siitä ei ainakaan voi olla, että vanhemmat ja lapset ymmärtävät paremmin itseään ja toisiaan.

Otto lähti viikonlopuksi Topiaksen polttareihin Turun lähelle, ja me tytöt jäätiin tänne kotiin. Ei ollakaan pitkään aikaan vietetty tyttöjen viikonloppua, viimeksi silloin kun Otto oli Zeldan kummisedän polttareissa viime kesänä Virossa ja Latviassa. Vaikka aina olen kaikkein mieluiten yhdessä Oton kanssa kun saan valita, niin oli tämä tämmöinen ”tyttöjen viikonloppukin” ihan hauska, sillä nyt ollaan nähty viikonloppuna paljon kavereita ihan kaikessa rauhassa. En tarkoita etteikö Oton kanssakin voisi nähdä kavereita rauhassa, ehdottomasti voi, mutta se on erilaista, kun silloin ollaan yleensä isommalla porukalla (obviously, kun puolisot lisätään mukaan niin tulee jo neljä henkeä). Välillä on ihanaa vaihtelua olla jonkun kaverin kanssa ”kahdestaan” jos lapsia ei lasketa.

Eilen meille tuli jo aamulla ihana Maria lapsineen, ja suunnattiin heti ekana leikkipuistoon. Sitten haettiin kaupasta lounastarpeita, ja tultiin meille kokkaamaan. Lapsilla meni leikit hurjan hyvin yhteen, ja vauvojen päikkäriaikaan ehdittiin jopa juoda kupit kahvia kuumana ja höpötellä täysin keskeytyksettä. Kuinka loistavaa että meidän taaperon ja Marian vauvan unet olivat ihan yhtäaikaa. Me tehtiin vielä illallinenkin yhdessä, ja pian sitten olikin jo iltapuuhien aika. Me tosin innostuttiin illalla tyttöjen kanssa lukemaan yhtä kirjastosta lainattua kirjaa, jossa on kaikkia jännempiä suomalaisia sanoja, sekä tavallisempiakin sanoja (Sen sadan sortin sanakirja), ja siellä oli myös sellainen hauska aukeama jonka avulla oli helppo kehitellä omia satuja. Me vaan röhnötettiin sohvalla keksimässä satuja, ja tytöt menivät vasta ysin maissa eilen nukkumaan. Ihana ilta!

Illalla mä tein työjuttuja siihen asti että menin nukkumaan, ja uni tulikin pitkän päivän jälkeen salamannopeasti. Taisin akun vähentymisestä päätellen jälleen kerran nukahtaa niin että BookBeat jäi vaan auki mun naaman viereen loistamaan valoa. No, ei se ole niin justiinsa.

Heräsin tänään aamulla jo ennen lapsia, ja aloitin tekemään tätä postausta. Ihanaa kun sai rauhassa aloittaa ennen kun lapset heräsivät. Lapset katsoivat hetken aikaa aamupiirrettyjä, ja nyt isommat alkoivat yhteistyöllä tyhjentämään astianpesukonetta ja mun on aika siirtyä seuraavaan ohjelmanumeroon: lupasin lapsille tänään aamiaiseksi banaanilettuja, vaahterasiirappia ja mansikoita. NAM! Taidetaan laittaa lempparibiisit soimaan ja pitää pienimuotoinen aamudisko samalla kun tehdään yksisarvislettuja yhdessä. Kuopuksella on ihan omat muovailuvahamuottien järjestelyleikit menossa tässä keittiön lattialla, ja hän on vielä autuaan tietämätön pian syötävästä herkkuaamiaisesta.

Loppupäivän ohjelmassa on lisää kavereiden näkemistä, ja sitten kun Otto tulee niin me (taas) grillataa, ah! Ehkä illalla voisi vielä piipahtaa kahlaamassa, jos tänäänkin on lämmin päivä.

Ihanaa sunnuntaita kaikille, ootte ihania <3

Takana on ihan mielettömän aurinkoinen viikonloppu, kesän voi oikein aistia jo jo! Puut on alkaneet vihertää joka puolella, mittari näytti parhaimmillaan 16 astetta, ja ensi viikollakin on lämmintä tiedossa. Meillä on ollut kyllä tosi kiva viikonloppu, sillä tänä viikonloppuna ollaan:

..Grillattu Oton perheen luona Kauniaisissa. Syötiin kevään ekat grillivihannekset, pihviä, juustoa ja jälkkäriksi tietenkin jäätelöä. Ai että mä olin kaivannut grilliruokaa! Ensi viikolla on kyllä pakko grillata itsekin ekaa kertaa tälle keväälle.

..Metsästetty esikoisen eskarikaverille jättisaippuakuplia synttärilahjaksi. Onneksi lopulta löytyi tosi hyvät, niin hyvät että taidetaan ostaa kotiin vielä samanlaiset.

..Ihmetelty yhdessä taaperon kanssa hiekkaa puistossa. Hän siis istui elämänsä ensimmäistä kertaa ilman hanskoja hiekkalaatikolle, ja sen jälkeen häntä ei olisi saanut siitä pois millään. Edes kestosuosikki kii-kaa ei kiinnostanut, kun hän vaan rakasti koskea hiekkaan paljailla sormilla. Hän siirteli hiekkaa ämpäriin ja pois ämpäristä, ja lapioi niin varmoilla otteilla. Keinumaan ei ehditty sillä reissulla, sillä hän ei hievahtanut milliäkään hiekkalaatikolta.

..Syöty kesän ensimmäiset jäätelöt ulkona omalla terassilla ihanassa ilta-auringossa. Tänä viikonloppuna on tosissaan herkuteltu, mutta joskus se on ihan paikallaan.

..Katsottu lasten kanssa aamulla meidän sängyssä piirrettyjä lämpimän peiton alla. Telkkari makkarissa ei ole ollut meillä kovinkaan kovassa käytössä sen jälkeen kun se sinne laitettiin. Oikeastaan me ei muisteta sen olemassaoloa edes joka viikko, tai kuukausi. Se, että on tämä mahdollisuus vaan pötkötellä tyynykasassa rakkaiden kanssa joskus ja katsoa piirrettyjä siellä, on kuitenkin aivan ihanaa.

..Hämmästelty taaperon uusia sanoja ja lauseita, sekä hänen ihanan elehtiviä käsiään. Kun hän esimerkiksi sanoo ”kiipee” hän tekee samalla käsillään kiipeävää liikettä, se on vaan niin suloista. Monet muutkin asiat hän elehtii sanoessaan, ja on keksinyt tämän jutun ihan itse. En ole huomannut että muut meidän perheessä tekisivät samaa, ja siksi tämä tuntuu niin söpöltä ja hassulta ja ihanalta.

..Tajuttu että ensi viikollahan on helatorstai – jälleen kiva koko perheen ekstra vapaapäivä keskellä viikkoa. En pistä ollenkaan pahitteeksi. Silloin voisi keksiä jotain kivaa yhteistä tekemistä, tai sitten ottaa vaan ihan rennosti ja lähteä vaikka pitkälle lenkille.

Ihana viikonloppu parhaassa seurassa, ja mahtava ja jännittävä uusi viikko edessä. Toukokuu on alkanut hienosti, ja voi vain toivoa että nämä upeat säät ja meiningit jatkuvat koko kesän! Ihanaa ensi viikkoa tyypit!

PS: Ensi viikolla blogi täyttää seitsemän vuotta, mun oma ekaluokkalainen <3 Pysykää siis kuulolla, sillä jotain kivaa on luvassa!

Viikonloppuna juhlittiin Emilian polttareita Game Of Thrones -teemalla Turussa, ja minähän olen yksi kaasoista, eli hyvin vahvasti järjestelyissä mukana. Postailen huikeista polttarimeiningeistä kaason näkökulmasta, kunhan neiti polttarisankari on ensin saanut kirjoitettua oman versionsa kaikessa rauhassa. Mutta sen voin jo sanoa nyt, että oli kyllä huippu hauskaa, ja jäi niin hyvä fiilis kaikesta. On helppoa pitää hauskaa kun on hyvä porukka.

Otto ja lapset viettivät myös viikonlopun Turussa Topiaksen ja lasten kanssa, mikä oli tosi hyvä järjestely. Mä sain helpot edestakaiset kyydit Turku-Hki -välille, ja Otto ja minit saivat mahtavaa seuraa mun ollessa poissa. Isät ja lapset olivat pyöräilleet, käyneet heppatallilla ja Prismassa, ja lapset olivat leikkineet intoa puhkuen koko viikonlopun, ja nukkuneet kaikki yhdessä.

Tultiin eilen illalla kotiin, ja on ihanaa olla taas kotona. Polttarit on aika intensiiviset juhlat, ja sen huomasi siitäkin, miten vaikea oli sitten yöllä rauhoittua nukkumaan niiden jälkeen. Luin sängyssä varmaan yli tunnin kirjaa hotellihuoneessa, ja silti kesti vielä kauan ennen kuin sai unen päästä kiinni. Sitä on niin tottunut kotona niihin omiin iltarutiineihin, ja rauhalliseen meininkiin, että sitten tuollaisen jännittävän päivän jälkeen on vaikea saada unta. Mutta eipä se yksi yö onneksi mitään haittaa. Viikonlopun jälkeen oli kuitenkin vähän sellainen mehut pois -fiilis, että teki vaan mieli pötkötellä sohvalla lapset kainalossa katsomassa leffaa, ja niin me eilen illalla tehtiinkin. Kauhea ikävä tuli kun oltiin erossa, mutta kaikilla kolmella lapsella oli mennyt oikein hyvin ja ollut hauskaa, eivätkä he olleet tainneet ikävöidä mua ollenkaan, toisin kuin minä heitä.

Tänään onkin jo sitten vappuaatto, ja me ajateltiin lähteä tsekkailemaan karnevaalitunnelmia johonkin päin lasten kanssa tässä illan päälle. Munkit on paistettu ja simaakin löytyy, mutta nakit ja perunasalaatti-ainekset pitää vielä kipaista kaupasta  jossain vaiheessa tänään, jos niitä on vielä jossain kaupassa jäljellä. Tytöillä oli tänään naamiaiset eskarissa ja dagiksessa, ja he halusivat tietysti ehdottomasti mennä, vaikka muuten olisin mielelläni pitänyt heidät pitkän viikonlopun verran kotona, kun huomennakin on vapaata. Haettiin heidät kuitenkin kotiin heti naamiaisten jälkeen, niin päästään juhlistamaan vappua ihan koko porukalla. Nyt mulla onkin jo kiire sonnustautua vappuvermeisiin, kun tytöt ja Otto ovat jo valmiina. (Meinasin kirjoittaa että tytöt ja Otto ovat jo yksisarvispuvut päällä, mutta huomasin virheeni ajoissa. Oton koossa meiltä ei vielä yksisarvispukua löydy valitettavasti).

Huomenna ajateltiin olla kotona, ulkoilla ja syödä paljon vappuruokaa. Se kuulostaa täydelliseltä ainakin mun korvaan!

Mä palailen vapputunnelmien kanssa huomenna illalla, toivottavasti teillä on kaikilla aivan ihana ja hauska vappu, ja toivottavasti säät suosivat joka puolella Suomea!

Havahduin siihen, että en ole kirjoittanut meidän kuulumisia pitkään aikaan. On ollut niin paljon sellaisia rajattuja aiheita, joista kirjoittaa, että ne ihan perus kuulumiset on jääneet ihan kokonaan pois täältä. No mitä meille sitten kuuluu? Hyvää!

Kirjoitin pari viikkoa sitten meidän lähestyvästä lomasta, ja siitä miten lasketaan siihen päiviä kaikki. No kävi niin, että tein heti silloin sen lomalaskurin lapsille. Arvatkaa milloin muistettiin ekan kerran vetää siihen rastit ruutuun? Eilen. Ruksattiin aika monta päivää kerralla, lapset hihkuivat ilosta kun oli mennyt jo niin monta päivää ja niin nopeasti. Tässä on ollut niin paljon puuhaa, että ei olla ehditty ees odottelemaan reissua, vaikka se odottelu ja jännäilyhän on puoli ruokaa. Mutta kyllä tässä vielä ehtii odotella ja jännäillä myöhemminkin, onneksi.

Meidän 5v on oppinut pyöräilemään (ilman apupyöriä siis), ja ollaankin käyty yhdessä lenkillä niin, että isot tytöt on pyöräilleet ja me ollaan kävelty reipasta vauhtia Oton kanssa. Pyöräilystä on tulossa juttua myöhemmin tällä viikolla, tai siis pyöräilemään oppimisesta ja vinkeistä siihen liittyen. Nyt meidän perheessä onkin enää yksi tyyppi, joka ei itse vielä osaa pyöräillä, mutta hänkin istuu jo terhakkaasti oman nelipyöräisen potkupyöränsä selkään. Siitäkin lisää varsinaisessa pyöräilypostauksessa sitten.

1-vuotias on kulkenut mun mukana tapaamisissa tällä(kin) viikolla, ja loppuviikosta on luvassa kaikki tämän kevään pressipäivät. Ollaan käyty parissa tapaamisessa, ja molemmat sujuivat tosi hyvin. Ollaan myös ulkoiltu ja touhuttu kotona. Joillakin pressipäivillä ajattelin mennä käymään, mutta kaikkiin en mitenkään ehdi vaikka haluaisinkin.

Taaperotyyppi tulee tietysti mukaan, ja saapa nähdä miten reissut sujuvat. Tällä hetkellä tuntuu olevan ihan arpapeliä, että onko meillä rauhallinen reissu, vai super aktiivinen reissu. Välillä hän on niin rauhallinen ja hengailee vaan yhdessä paikkaa ihmettelemässä jotain, ja toisena päivänä hän on ihan all over the place ja hikikarpalot otsalla yritän vain pysyä hänen perässään. Onneksi hän on ollut ihanan iloinen, vaikka vähän kujeileekin. Tämä 1v ikä on kyllä hikikarpaloista huolimatta niin ihana, että melkein joka päivä poskiin sattuu kun hymyilyttää ja naurattaa niin paljon hänen toilailunsa.

Meille kuuluu hyvää, ja fiilis on loistava! Tulevat päivät ja viikot on täynnä kaikkea kivaa, mutta onneksi välissä ehtii aina ottaa ihan iisistikin ja vaan olla kotona ja ulkoilla. Se tasapaino on paras, että on sopivasti jännittävää puuhaa, ja sopivasti rentoa spontaania hengailua ja verkkareita. Enempää ei voisi toivoakaan. Tänään tehtiin kauppareissu, ja sen jälkeen haettiin meille kaikille pizzat kotiin. Ison kauppareissun jälkeen on ihan parasta, kun ei tarvitse alkaa laittamaan ruokaa, vaan saa syödä jonkun muun laittamaa herkkua.

Ihanaa ja toivottavasti aurinkoisempaa viikkoa kaikille <3