Treenivaatteita syksyyn & juoksuinnon löytyminen uudelleen

30.09.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Prisman kanssa.

Syksy on kunnolla käynnissä ja käynnistyneet ovat myös syksyn harrastukset. Meidän isommilla treenikertoja on viikossa jo useampia. Otto käy kiipeilemässä ja mä olen löytänyt uuden innon juoksulenkkeilyyn, kiitos Oton siskon, joka kannusti mut alkuun. Juoksu tuntuu pienen tauon ja reippaiden kävelyiden jälkeen taas niin hyvältä ja virkistävältä. Toinen iso apu juoksussa on muuten myös podcastit, joita kuuntelen.

Osansa mun juoksutauosta aiheutti myös se, että sain pari vuotta sitten useamman kerran migreenin kun kuuntelin musiikkia kuulokkeilla (sekä juostessa että vaikka bussimatkalla). Olin jo ihan luovuttanut ja ajatellut, että en voi enää kuunnella mitään kun lenkkeilen. Ja ilman musiikkia en osannut juosta, vaan kävin sitten kävelyillä ja soitin kavereille tai otin kaverin mukaan. Podcastit eivät kuitenkaan aiheuta tietenkään migreeniä samalla tavalla kuin bassot korvakäytävässä ja nykyään juoksu onkin ihan parasta niiden parissa. Olen niin iloinen siitä, että löysin vanhan lempiharrastukseni uudelleen. Toivottavasti en enää kadota intoa juoksuun.

Me käytiin lasten kanssa valitsemassa meille uusia treenivaatteita Prisman urheiluvaateosastolta, mistä niitä on tullut ennenkin ostettua. Prismassa on mun mielestä hyvä valikoima sporttivaatteita koko perheelle ja musta on kiva, kun niitä voi tarvittaessa käydä ostamassa ihan kauppareissun yhteydessä, eikä tarvitse lähteä erikseen mihinkään pyörimään.

Meidän molemmat isot tytöt ottivat hurjan kasvupyrähdyksen kesällä ja nyt alkusyksystä ja molemmilla oli tarvetta uusille treenitrikoille. Löydettiinkin Prisman lastenosastolta Danskinin ihania viininpunaisia treenitrikoita, joissa on kauniit nyöri-yksityiskohdat. Meidän keskimmäiselle ei ollut niistä kokoa, niin hän päätyi ottamaan ihan tavalliset Housen mustat trikoot. Esikoinen kuitenkin valitsi itselleen Danskinin trikoot. Molemmat ihastuivat myös Puman lyhyisiin huppareihin, jotka toimivat niin treeneissä ja treenien välissä kuin koulu- ja eskarivaatteenakin.

Löysin Prisman naisten urheiluvaateosastolta itselleni samanlaiset Danskinin treenitrikoot kuin meidän esikoinen oli valinnut ja pakkohan ne oli valita, että voidaan samistella! Mä käytän treenitrikoita lenkkeilyhousujen lisäksi paljon ihan vaan kotihousuina kun ne on niin mukavia ja siksi ne kuluvatkin esim. polvista, kun konttaan ja leikin taaperon kanssa lattialla. Oli siis tarvetta trikoille, joissa on ehjät (molemmat) polvet.

Lapset löysivät myös mulle samanlaisen Puman mustan hupparin, jonka olivat itse valinneet. Mä kuitenkin ihastuin itse enemmän Ellessen harmaaseen huppariin, joka tuntui monikäyttöiseltä. Se menee niin lenkkeillessä kuin sitten vaikka farkkujen kanssa tai kotivaatteena. En ollut edes huomannut, että Prismassa myydään Ellesseä mutta niin siellä vaan oli sitäkin, kuten myös esim. Filaa ja jo aiemmin mainittua Pumaa.

Prismassa on muuten kattava ja edullinen valikoima myös urheiluvälineitä ja varusteita. Meillä on sieltä esimerkiksi jumppamatto ja kaksi eripainoista kahvakuulaa, joita välillä käytän kun teen lihaskuntotreeniä kotona. Mä olen treenaajana itse sellainen helpoimman kautta menijä. Toisin sanoen haluan treenata silloin kun mulle sopii, oman kodin rauhassa tai pukemalla kengät vaan jalkaan ja lähtemällä juoksemaan. Nautin kyllä esim. ryhmäliikunnasta, mutta en silti jaksa käydä siellä säännöllisesti. On vaan niin paljon helpompaa, kun voi itse päättää aikatauluista eikä tarvitse lähteä mihinkään. Siksi on kiva, kun kotonakin on varusteita niin saa treenattua vähän monipuolisemmin.

Nyt meillä on taas treenikamppeet hetken kunnossa, ennen kuin seuraavat polvet kuluvat puhki ja lapset kasvavat taas hurjaa vauhtia, mikä voi tapahtua nopeammin kuin uskonkaan. Freeseillä kamppeilla on kiva treenata!

Millaisista treenivaatteista te tykkäätte? Oletteko ostaneet urheiluvaatteita Prismasta?


Minut itseni kanssa – pitkän matkan jälkeen

11.07.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Prisman kanssa.

Postasin jo kerran tällä viikolla ihan tavallisen asupostauksen, jonka jälkimaininki oikeastaan vain boostasi tämän postauksen tekemistä. Tänään puhutaan nimittäin siitä, miten mä olen oppinut olemaan minut itseni kanssa. Voin kertoa, että ei ole ollut kaikkein helpointa kasvaa äidiksi ja aikuiseksi kymmenien tuhansien silmäparien alla. Mä aloitin tämän blogin 19-vuotiaana epävarmana nuorena naisena, ja näiden reilun seitsemän vuoden aikana musta on tullut kolmen lapsen äiti, vaimo, täystyöllistetty yrittäjä ja ennen kaikkea M I N Ä.

Tämä postaus on osa Prisman kampanjaa, mutta pääroolissa olen minä. Minä kaikkine piirteineni, hyvine ja huonoine puolineni, ihan vaan minä juuri sellaisena kuin olen.

Nuorena, ja vielä näin ensisynnyttäjien keski-ikää pikkuhiljaa lähestyvänä kolmen lapsen äitinä olen yrittänyt mahduttaa itseäni kaikenlaisiin muotteihin. Olen halunnut antaa itsestäni aikuisen, vastuuntuntoisen ja fiksun kuvan kaikilla tavoilla. Olen yrittänyt pukeutua vaatteisiin, joissa näytän äidiltä. Olen halunnut olla vanhempien äitien silmissä ja rinnalla tasavertainen. Olen pohtinut, voinko äitinä pukeutua minihameeseen, ylipolvensaappaisiin tai tennareihin ja tyllimekkoon. Jo muutama vuosi sitten tajusin sen, että ei ole olemassa mitään muottia, johon mun pitäisi äitinä mahtua. Tajusin sen, että en koskaan kykene täyttämään kaikkia niitä odotuksia, joita äitejä kohtaan luodaan eri puolilta.

Sitä luulisi, että kun sen tajuaa, lakkaa yrittämästä olla standardi-äiti jokaisella elämän osa-alueella. Mutta mitä vielä, mulla meni monta vuotta lakata yrittämästä. Sen sijaan, että olisin antanut itselleni luvan olla hyvä juuri sellaisena kuin olen, yritin kahta kauheammin olla hyvä kaikilla tavoilla. Se heijastui myös pukeutumiseen. Ne paineet ja odotukset itseä kohtaan istuivat niin syvällä, että vielä tänä keväänäkin löysin itseni miettimästä, voinko äitinä pukeutua glitterhameeseen ja vaaleanpunaiseen neuleeseen, vai näytänköhän jonkun mielestä tyhmältä. Kun kirjoitin tuon lauseen ylös, mä vihdoin koin herätyksen. En näyttänyt tyhmältä, vaan kuulostin tyhmältä. Mitä väliä sillä on, vaikka näyttäisinkin jonkun mielestä tyhmältä? Mitä väliä sillä on, jos jonkun mun mielestä mun asuun sopisi paremmin toiset kengät, jos itse tykkään niistä mitkä mulla on jalassa? No ei kertakaikkiaan yhtään mitään.

Tänä keväänä, mä olen vihdoin löytänyt sen varmuuden itsestäni, ja tajunnut, että kukaan muu ei kanna mun kroppaa ja mun vaatteita, kuin minä. Ainoa, jota mun vaatekaapin täytyy miellyttää on minä. Ainoa, jonka mielipiteellä mun vaatteista on väliä, on minä. Lisäksi kuuntelen vähän meidän lapsia, koska heillä on yleensä tosi hyviä asuideoita. Mutta noin niinkuin muuten, oikeasti ihan sama, mitä muut ajattelevat. Ihan sama jos mulla on sun mielestä rumat housut tai liian pieni paita, ihan sama jos mun kengät ei sun mielestä sovi mun asuun, ihan sama jos et ikinä pukisi mun mekkoa päällesi. Älä pue, pue ihan mitä haluat. Mä puen mitä mä haluan. Ja yleensä mulla on mun lasten mielestä ihan törkeän siistejä asuja, ja näytän tosi hyvältä. Mä luotan niiden arviointikykyyn, kun ne on cooleja muutenkin, eikä ikinä hauku toisia.

Prisma haluaa, että jokainen voisi olla minut itsensä kanssa. Mitä se mulle tarkoittaa, olla minut itseni kanssa? Se tarkoittaa sitä, että voin tehdä juuri niitä valintoja, joita oikeasti haluan tehdä, välittämättä siitä, mitä muut ovat siitä mieltä. Oli kyse sitten vaatteista, tai mistä tahansa, mä voin tehdä juuri niin, kuin musta ja meidän perheestä tuntuu hyvältä. Some-aikakaudella on todella helppoa sortua paineen alla, ja yrittää miellyttää muita. Mutta me itse ollaan kuitenkin ne, jotka itsemme ja valintojemme kanssa eletään. Siksi me itse ollaan ne kaikkein tärkeimmät ihmiset, joita pitäisi miellyttää.

Mä valitsin itselleni asuksi IvanaHelsingin mielettömän upean Rosalin-mekon, joita on tänä keväänä ja kesänä saanut Prismoista kautta maan. Rosalin-mekko on kaunis ja näyttävä, ja menee yhtä hyvin arjessa ja juhlassa, kun vain vaihtaa asusteita. Me kuvattiin tämä asu Suomenlinnassa, kun oltiin siellä meidän perheen, appiukon ja Oton pikkusiskon kanssa retkellä yhtenä päivänä. Yhdistin asun mun lemppari-Vanseihin, joilla oli helppo kävellä mukulakivikaduilla. Olen yhdet korkkarit pilannut Suomenlinnassa vietetyissä häissä, ja sen jälkeen opin, että sinne paras valinta on mukavat, matalat kengät.

Me ollaan varmaan juuri sellainen Prisma-perhe, joista mediassa on paljon puhuttu. Mutta sitten me ollaan niin paljon muutakin kuin juuri sitä, ja juuri siksi mä haluan rohkeasti kirjoittaa täällä kaikesta mitä ajattelen, ja mitä meidän elämään kuuluu. Mun mielestä on ihan mielettömän mageeta olla Prisma-perhe. Yleensä kun me käydään Prismassa, meillä on hauskaa, paitsi kerran, kun kuopus oli juuri oppinut sanomaan ”pois täältä” ja hän huusi koko kauppareissun ajan rattaissa ”pois täältä, apuaa, äitii, isiii, pois täältä!”. Mä haluan näyttää, että ei ole olemassa mitään perhemuottia, eikä ole olemassa mitään Prisma-perhettäkään, koska ihan oikeasti jokainen  perhe on erilainen.

Prisma on muuten oikeasti myös aika hyvä kauppa, oli perhettä tai ei. Mä fiilaan ihan täysillä Prisman arvoja, ja olen samaa mieltä siitä, että muodin kuuluisi olla kaikkien halukkaiden saatavilla. Prisma haluaa demokratisoida muodin ja riisua muodista elitistisyyden, sillä muoti ei kuulu vain catwalkeille, vaan ihan kaikille. Itsensä hyväksymisen lisäksi Prisma (ja minä) haluaa kannustaa kaikkia hyväksymään myös toiset ihmiset sellaisina kuin he ovat. Jokaisella meistä on oikeus olla oma itsensä, sellaisena kuin itse itsensä kokee hyväksi.

Prismoissa on tälläkin hetkellä saatavilla vaikka mitä ihania vaatteita, niin tunnetuilta merkeiltä kuin Prisman omiltakin merkeiltä. Tämä mun mekko on IvanaHelsingin, ja mun mielestä on ihan mahtavaa, että Prismoista saa myös muita kotimaisia huippumerkkejä, kuten Neulomoa. Kotimaisten vaatteiden lisäksi kauppareissun yhteydessä löytää myös tunnettuja ulkomaisia merkkejä, urheiluvaatteita ja kaikkea mahdollista.

Tämän postauksen kirjoittaminen oli voimaannuttavaa, ja mitä enemmän mä kirjoitin, sitä enemmän mulle tuli se fiilis, että mä riitän just tällaisena. Ja te kaikki siellä riitätte myös just sellaisina kuin te olette. Ollaan kaikki minut itsemme kanssa!