”Kuten kaikki tietävät ei arki ole aina ruusuilla tanssimista niin olis kiva kuulla miten teidän perheessä ratkotaan ristiriitatilanteita ja miten te vanhemmat riitelette lasten läsnä ollessa”

Tällaisen postaustoiveen vastaanotin tällä viikolla, ja päätin heti tarttua siihen, koska aihe on ihan älyttömän kiinnostava. Mulle ristiriitojen ratkaiseminen ja riitely eivät ole synonyymejä, vaan ne ovat tavallaan vastakohtia. Vaikka toki molemmissa tavoissa ne ristiriidat usein ratkeavat, eli lopputulos voi olla sama, mutta ratkaisutapa on eri.

Mulle riitely ajatuksena tuntuu inhottavalta, riitely sellaisena kuin mä sen käsitän. Se tuntuu tarpeettomalta, ja sellaiselta, mitä en ideaalitilanteessa halua omaan elämääni tai omaan parisuhteeseeni. Ristiriidat ja ristiriitatilanteet taas kuuluvat elämään. Niitä tulee väistämättä jokaiselle eteen, vaikka kuinka on onnellinen ja rakastava elämäntilanne. Mä haluan uskoa, että aina ei ole pakko riidellä, jos molemmat osaa ja/tai haluaa ratkaista ristiriitatilanteita muilla keinoilla. Yleensä pyrin ratkaisemaan ristiriidat muuten kuin riitelemällä. Toisille taas riitely on keino ”puhdistaa ilmaa” ja siinä ei ole mun mielestä mitään pahaa. Jokaisella parilla on omat keinot ratkaista ristiriitatilanteet, ja niin sen pitää ollakin.

Mun ei koskaan tee mieli huutaa Otolle tai loukata Ottoa, enkä koe olevani riidanhaluinen. Oton ei koskaan tee mieli huutaa mulle tai loukata mua, eikä hänkään ole riidanhaluinen. Jos ollaan jostain asiasta eri mieltä en ajattele, että Otto on tyhmä, Otto on ärsyttävä tai Otto on väärässä. Mä haluan ymmärtää Ottoa, mä haluan ymmärtää miksi me ollaan eri mieltä, ja miten me voidaan ratkaista ristiriita mielipiteiden välillä, jos se on joku asia, joka on pakko ratkaista. Haluan myös hyväksyä sen, että joistain asioista me vaan satutaan olemaan eri mieltä, ja sekin on aivan ok. Ei kaikessa tarvitse olla samaa mieltä, kunhan ne tärkeimmät asiat ovat sellaisia, joista ollaan samaa mieltä. Ja meillä ne ovat. Me jaetaan samat arvot ja ollaan samoilla linjoilla kaikista isoista asioista, kuten rahasta, kasvatuksesta, asumisesta, töistä, koulutuksesta, tasa-arvosta ja muista.

Me ollaan oltu kohta kahdeksan vuotta yhdessä. Vaikka se on aivan super lyhyt aika jos vertaa vaikka mun isovanhempien 59-vuotiseen avioliittoon ennen mun mummun kuolemaa, se on kuitenkin sen verran pitkä aika, että ollaan opittu tuntemaan toisemme aika hemmetin hyvin.

Me tiedetään mikä saa toisen herkästi ärsyyntymään tai pahoittamaan mielensä ja osataan myös ennakoida. Tiettyyn aikaan kuukaudesta mä olen herkempi ja alakuloisempi. Aamuisin taas Otolle ei kannata puhua mitään sen tärkeämpää ennen kuin hän on juonut aamukahvinsa, sillä luultavasti hän ei jaksa keskittyä vielä. Töiden jälkeen me molemmat halutaan, että toinen tervehtii ja kysyy miten päivä on mennyt, ennen kuin alkaa papattamaan arjen asioista. Pieniä juttuja, mutta isoja juttuja, jotka ehkäisevät riitojen syntymistä. Kumpikin pyrkii olemaan tuomatta ristiriitoja esille juuri näissä hetkissä, ellei se ole aivan välttämätöntä, mitä se harvoin on.

Me ei myöskään aleta käymään ristiriitoja läpi silloin, kun on kiire jonnekin tapaamiseen, ollaan keskellä lasten pukemisrumbaa päiväkodissa tai kun kaikilla on hirveä nälkä. Hyvin yksinkertaisia periaatteita, mutta oikeasti ehkäisevät todella paljon sellaista turhaa kinastelua. Sen sijaan me keskustellaan rauhassa pitkään iltaisin, kun saadaan olla kahdestaan. Tai keskustellaan kun ollaan lasten kanssa kävelyllä: isot lapset pyöräilevät edellä hirveää vauhtia, taapero nukkuu rattaissa ja me kävellään perässä ja puhua pälpätetään. Autossa me jutellaan tosi paljon, autossa on hyvä keskustella. Yleensä me keskustellaan ihan kaikesta maan ja taivaan välillä, eikä mistään ristiriidoista, mutta jos sellaisia tulee, nämä ovat niitä hyviä hetkiä niistä(kin) keskustelemiseen.

Mistä asioista meillä sitten tulee tai on tullut ristiriitoja?

1. Matkustelusta. Tämä on vuosien aikana ollut ehkä meidän suurimpia ristiriitoja, sillä mä olen aina halunnut matkustaa enemmän ja kauemmas ja pidemmäksi aikaa kuin Otto. Mutta vuosien saatossa meidän toiveet ja tarpeet ovat hioutuneet lähemmäs toisiaan. Ollaan puhuttu juurta jaksaen siitä, miksi kumpikin haluaa tehdä tai olla tekemättä mitäkin, ja hyväksytty ne syyt ja mielipiteet. Ollaan etsitty kompromissi, kultainen keskitie, jossa toisesta ei tunnu, että ei pääse ikinä mihinkään ja toisesta ei tunnu, että rampataan liikaa tai jätetään koti liian pitkäksi aikaa. Mä olen hyväksynyt sen, että niitä matkahaaveita ehtii toteuttaa hitaamminkin, eikä tarvitse heti muuttaa puoleksi vuodeksi ulkomaille. Otto on hyväksynyt sen, että mäkin haluan nähdä maailmaa, koska olen matkustanut omassa lapsuudessani niin vähän, enkä vieläkään ole käynyt Euroopan ulkopuolella ikinä, toisin kuin hän moneen kertaan.

2. Kalenterista ja menoista. Mä olin pitkään aivan todella huono merkkaamaan menoja kalenteriin ylös. Sitten saattoi käydä niin, että koko viikko oli aivan täynnä tekemistä ja jotkut menot olivat päällekkäin. Se oli kuormittavaa ja ihan pyllystä. Otto taas ei ennen ollut kauhean spontaani. Hän halusi olla mahdollisimman paljon kotona, eikä tykännyt tehdä asioita niin ex tempore kuin minä. Meidän kompromissi on ollut se, että mä olen opetellut kalenterin ja Otto on opetellut spontaaniutta. Nykyään Ottokin ehdottelee yhteistä spontaania tekemistä sunnuntaipäivänä, ja lähtee innostuneena mukaan jos ehdotan jotain puolen tunnin varoitusajalla. Mä taas olen itsekin fiiliksissä siitä, että pidän kalenterista nykyisin huolen, koska se on mulle itsellenikin paljon helpompaa. Silloin on myös helpompaa olla spontaani, kun tietää millloin on oikeasti vapaata.

3. Pikkuasioista. Juuri niistä ärsyttävistä pikkuasioista, joista tulee herkästi kinasteltua nälkäisenä tai väsyneenä tai PMS-oireisena tai huonosti nukutun yön jälkeen. Juuri niistä asioista, jotka kumpikin yrittää parhaansa mukaan ignoorata silloin kun on huono hetki. Klassikko: meidän ensimmäinen ”riita” vuonna 2011, jota en koskaan unohda. Tapeltiin S-marketissa siitä, ostetaanko tavallisia katkarapuja vai jättikatkarapuja. Meille oli syntynyt vauva hyvin lyhyen seurustelun jälkeen ja oltiin edetty aivan älytöntä tahtia muutenkin, ja meidän ensimmäinen riita oli katkaravuista vähän esikoisen syntymän jälkeen. Siihen kuului myös mökötystä ja muuta mukavaa, mutta taidettiin kuitenkin leppyä nopeasti. Jos me siis satutaan joskus kinastelemaan jostain, koska nälkä tai väsy tai PMS vie järjestä voiton, kyse on yleensä juurikin jostain yhtä tärkeästä kuin ne katkaravut. Nykyään ei tosin harrasteta enää mököttämistä. Enemmänkin se on sitten vaan kiivaampaa keskustelua.

Kohdat 1 ja 2 on juuri sellaisia, joista on hyvin voitu vuosien varrella keskustella silloin kun sille on ollut rauhassa aikaa. Kohta 3 on sellainen, mikä joskus harvoin kantautuu lastenkin korviin: turha kinastelu pikkuasioista. Vaikka sitä pyrkii välttämään viimeiseen asti, joskus sitä vaan tulee kinasteltua. Ja joskus lastenkin kuullen. Silloin lapset kuulevat kinastelun lisäksi sanat ”Anteeksi, mä rakastan sua, ei kinastella turhasta.” Ja se kai on tärkeintä. Oli riitelyä sitten vähän tai paljon, lasten kuullen tai ei, huutaen tai kuiskaten, tärkeintä on pyytää anteeksi ja muistaa kertoa se, miksi rakastaa toista. Ja jos on riidelty lasten kuullen, ne ihanat sanat on tärkeää myös sanoa lasten kuullen.

Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen: meillä ratkotaan ristiriitatilanteita keskustelemalla, mutta joskus harvoin sorrutaan myös kinastelemaan turhista asioista. Silloin muistetaan pyytää anteeksi ja kertoa, että rakastetaan. 

Tällä viikolla mä luin jotain, mikä sai mun leuan lähes tippumaan lattiaan. Se joku, oli sysmäläisen koulun rehtorin haastattelu YLEllä. On uskomatonta, että uutta sukupolvea kasvattaa korkeassa asemassa oleva ihminen, joka toteaa mm. näin:

”– Minusta on aika outoa, että jo 12-vuotiaat rupeavat ilmoittamaan olevansa homoja tai lesboja tai jotakin tällaista. Siihen liittyy hyvin erikoinen pukeutuminen. Se herättää toisissa oppilaissa närkästystä, vihastusta ja ehkä pelkoakin. Sitten he tietysti kohtelevat tätä oppilasta sillä tavoin kuin tuntevat. Sitten tulee kokemus siitä, että kiusataan ja syrjitään, vaikka oppilas tavallaan on itse hakenut sen huomion.” (lähde: yle.fi)

Tässä lausunnossa on kaikki niin pielessä, että en edes tiedä mistä voisin aloittaa. Rehtori tässä implikoi, että erikoinen pukeutuminen ja seksuaalinen suuntautuminen ovat syitä kohdella ihmisiä eriarvoisesti. Hän myös lausunnossaan väittää, että eriarvoinen kohtelu on vain kiusatun kokemus eikä totuus, ja että kiusattu itse on syyllinen kiusaamiseen olemalla erilainen kuin muut. Haastattelu jatkuu siten, että hän kertoo naureskellen joidenkin lasten näyttävän ihan huoralta, ja toteaa, että, ”Sehän (sen ääneen sanominen) on tavallaan jo loukkaus. Mutta kun näyttää siltä”. Rehtorin mielestä aikuisten pitäisi ymmärtää, että jokainen saa olla erilainen ja oma itsensä, ”Mutta niin, että ei provosoi ja ärsytä omalla käytöksellään toisia. Eihän me heterotkaan tuoda seksuaalista suuntautumistamme julki jatkuvasti.” (lähde: yle.fi)

Eli siis käytännössä ei saa olla oma itsensä, eikä varsinkaan erilainen.

Miten voi olla mahdollista, että tällaisia virheellisiä käsityksiä on sallittua jakaa eteenpäin _koulun rehtorina_? Ja kun tätä lähtee miettimään pidemmälle: kuinka yleistä on se, että vanhemmilla on tällaisia ajatuksia, jos jopa rehtorillakin on? Ja kuinka usein he sanovat niitä ääneen lasten kuullen? Me ei koskaan tulla saamaan tästä(kään) sukupolvesta tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta yhtenäisesti kannattavaa, mikäli lapset kuuntelevat aikuisten suusta tällaisia lausuntoja.

Kuva: Canva

Vaikka ihminen näyttäisi miltä tahansa tai olisi millainen tahansa, syy kiusaamiseen on aina kiusaajan puolella. Ei koskaan kiusatun. Syy voi olla kiusaajan kotitilanteessa, vaikeissa elämän kokemuksissa, pahassa olossa, jonkun toisen esimerkissä tai ihan vaan ilkeässä luonteessa, mutta se syy löytyy aina kiusaajan puolelta, ei koskaan kiusatun. Kiusaaja tekee sen päätöksen sanoa ne ilkeät sanat tai tehdä ne hirveät teot, ei kiusattu. Kiusaaja on se, joka satuttaa, ei kiusattu. 

Jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja toteuttaa omaa itseään juuri siten kun itse haluaa, kunhan ei sillä omalla olemassaolollaan satuta toisia. Kenelläkään ei ole oikeutta mennä kouluun esimerkiksi paljastelemaan itseään alasti, vaikka kuinka se tuntuisi omalta jutulta, koska se on nimenomaan toisia satuttavaa. Mutta jokaisella meillä on oikeus laittaa juuri sellaiset vaatteet tai meikit tai hiukset, tai tykätä mistä sukupuolesta huvittaa, puhua sellaisella äänellä kuin haluaa, tykätä mistä väristä haluaa ja kuunnella sellaista musiikkia kuin haluaa.

Vaikka valinnat olisivat valtavirran mieltymyksistä poikkeavia, ne eivät ole ”provosoimista” tai syy kiusaamiseen. Syy ei myöskään voi olla kiusatun vanhemmissa, tai siinä, millaiset vaatteet he pukevat lapselleen tai minkä nimen antavat lapselleen. Syy ei voi olla kiusatun sisaruksissa, harrastuksissa tai kengissä. Päätös kiusata lähtee AINA kiusaajan puolelta.

Syrjivä kiusaaminen eli kiusaaminen, joka liittyy ulkonäköön, sukupuoleen, ihonväriin tai kieleen, vammaisuuteen, perheeseen tai uskontoon, on kiusaamista, jonka lapset oppivat joltain toiselta. He oppivat sen vanhemmiltaan, toisilta lapsilta tai vaikka sitten rehtorilta. Kukaan lapsi ei syrji toisia sisäsyntyisesti. Kukaan lapsi ei opi kiinnittämään negatiivista huomiota erilaisuuteen sisäsyntyisesti, vaan se tulee joltain toiselta.

Siksi on ihan äärettömän tärkeää, että me vanhemmat mietitään erittäin tarkkaan, miten itse puhutaan toisista ja miten itse kohdellaan toisia. Ne aikuisten harmittomaltakin tuntuvat heitot autossa toisista autokuskeista, tai julkkisten toilailuiden päivitteleminen kovaan ääneen, muokkaavat lasten ajatusmaailmaa. Jokainen vanhempien toisten sukupuolesta, ulkonäöstä, seksuaalisesta suuntautumisesta, kansallisuudesta, vammaisuudesta, uskonnosta tai perheestä sanottu ikävä asia muokkaa lasten ajatuksia ja käsitystä siitä, miten muita ihmisiä on ok kohdella. Mä en ainakaan ikimaailmassa halua siirtää yhtäkään turhaa ennakkoluuloa omille lapsilleni.

Siksi ei ole ok sanoa, että joku tosi tv-julkkis näyttää ihan huoralta. Siksi ei ole ok sanoa, että onpas tuolla lapsella ihan helvetin ruma nimi. Siksi ei ole ok sanoa, että taas surkea naiskuski liikenteessä. Siksi ei ole ok sanoa, että homot on ärsyttäviä. Siksi ei ole ok sanoa, että suomenruotsalaiset ovat snobeja. Siksi ei ole ok haukkua jonkun hiustenväriä tai päivitellä kovaan ääneen, miksi johonkin perheeseen on tulossa jo viides lapsi. Siksi ei ole ok sanoa näitä asioita, ei päin naamaa eikä selän takana. (huom. ks. lauseet usein esim. somesta lukemiani stereotyyppisiä esimerkkejä, eivät todellakaan omia ajatuksiani)

Monet ihmiset tuntuvat ajattelevan, että meillä kaikilla on joku syntymäoikeus ilmaista sitä, miten erilaisuus on väärin. Että oman mielipiteen ilmaiseminen on sama asia, kuin muiden haukkuminen tai arvosteleminen. Newsflash: näin ei ole. Oma mielipide on esim. että ei haluaisi itsellensä oranssia tukkaa. Haukkumista on sanoa jonkun toisen oranssia tukkaa hirveäksi. Siitä ei mitenkään saa tehtyä tarpeellista mielipiteen ilmaisemista, että haukkuu toisen ulkonäköä. Se, että ei tykkää jonkun tukasta, ei ole sen tukan omistajan syy millään tavalla, vaan se on ihan vaan sen syy joka ei siitä tykkää.

Ne omat pienet kommentit eivät ole harmittomia, vaan ne ovat synty sille ajatukselle lapsen mielessä, että on ok arvostella ja haukkua toisia. Ja se taas on pohja kiusaamiselle. Sitä pohjaa mä en halua koskaan luoda, ja toivottavasti ei kukaan muukaan. Jos kotona kuulee usein muiden ihmisten arvostelua, on helpompi ajautua mukaan siihen kiusaamiseen, tai ainakin olla hiljainen hyväksyjä. Jos taas kotoa saa sellaisen mallin, että toisten haukkuminen ei ole ok ja kaikki me ollaan yhtä arvokkaita, on todennäköisempää, että ei hyväksy inhottavaa kohtelua, eikä ainakaan lähde siihen mukaan.

Vuoden eka arkiviikko alkaa olla pulkassa. Viikko on alkanut aikaisilla herätyksillä, mutta kuitenkin rennoilla päivillä. Tänään Otolla on ollut vapaapäivä, sillä hänellä on muutama arkivapaa, jotka ”pitää” vielä käyttää ennen opintovapaan alkua. En siis ollenkaan valita, kun saadaan jo tammikuussa nauttia hieman kevyemmistä viikoista, kun on ainakin yksi ylimääräinen vapaapäivä.

Tällä viikolla olen:

– Käynyt neurologilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni mun migreeniä tutkittiin kunnolla, ja sain siihen myös tehokkaampia lääkkeitä, joita voin tarvittaessa ottaa. Tämä huojensi mun mieltä tosi paljon, ja päänsärkykin on onneksi helpottanut, vaikka en edes vielä käynyt ostamassa lääkkeitä. Miten se helpottikin, kun arki taas alkoi? Taisin ottaa lomalla liian rennosti, heh.

– Katsonut uimahallin 360-näkymää tietokoneelta joka päivä. Taapero tykkää seikkailla virtuaalisesti lähiuimahallissa aina kun ei ole siellä uimassa. Joka päivä katsotaan lasten altaan delfiinit ja sammakot läpi. Voisi olla taas uintireissun paikka tälle viikolle, vai eskaloituukohan tämä vaan sen jälkeen? Hän on myös rakentanut oman ”uima-altaan” (bObleseista), täyttänyt sen ”uimaleluilla” (ryhmä hau- ja pipsa possu -leluilla) ja vedellä (torkkupeitolla) ja istunut siellä uikkarit päällä vaikka kuinka kauan leikkimässä.

– Käynyt optikolla näöntarkastuksessa. Mä saan SILMÄLASIT! Tilasin jo ne, ja nyt vaan odottelen, että ne valmistuvat. Aika jännittävää!

– Käynyt kevään ekoissa pressitilaisuuksissa ja tavannut paljon kollegoita. Siitä saa aina niin paljon iloa ja inspiraatiota omaankin tekemiseen, kun juttelee muiden samaa työtä tekevien kanssa.

– Leikkinyt joka päivä kauppaleikkiä taaperon kanssa. Hänen lempileikkinsä tällä hetkellä on kauppaleikki, jossa hän on kassamyyjä ja minä (tai muut perheenjäsenet) olemme asiakkaita. Hän myy esimerkiksi hedelmiä ja leipää, jotka hän pilkkoo valmiiksi ja kaikki maksaa aina viisi euroa.

– Syönyt paremmin kuin pitkään aikaan. Tällä viikolla olen oikeasti syönyt ainakin sen suositellun puoli kiloa kasviksia päivässä, niinkun pitäisi aina. Nyt vaan yritän pitää tätä yllä taas, koska ei se oikeasti ole niin hankalaa pilkkoa sitä avokadoa ja tomaattia leivälle arki-aamuna itsellekin samalla kun pilkkoo lapsille.

– Leikkinyt joka päivä ulkona lasten kanssa. Ollaan saatu nauttia niin upeasta säästä ja lumesta! Ja ehkä eka kertaa mun elämässä meidän tekemän lumiukon päälle satoi joku 20cm lunta päälle, eikä se ole sulanut pois vaikka siitä on jo useita päiviä kun rakennettiin se.

– Katsonut ihan super hyvän sarjan nimeltä Ozark loppuun Oton kanssa. NIIIN koukuttava, ihan älyttömän koukuttava, suosittelen! Löytyy Netflixistä siis.

– Saanut  kutsuja Pariisin muotiviikoille muotinäytöksiin. Mutta en mä niihin voi mennä mihinkään, koska just nyt ei ole hyvä hetki lähteä. Olisin lähes kuollut onnesta teininä, jos olisin tiennyt, että joskus saan kutsuja tällaisiin tilaisuuksiin. Ja nyt vastaan vaan EI, koska ei onnistu kyllä tällaisella kahden viikon varoitusajalla tässä elämäntilanteessa alkaa organisoimaan mitään Pariisin reissua meidän perheeltä aikataulujen vuoksi. Harmittaako? Vähän! Mutta ehkä vielä joskus ehdin varautua ja pystyn lähtemään, se vasta olisi upeaa. Vaikka en olekaan enää teini, niin kyllä nämä kutsut aika paljon lämmittää mieltä edelleenkin.

– Tehnyt joka päivä seisten töitä koneella. En ole istunut kertaakaan koneen äärellä, vaan seissyt aina kun olen tehnyt hommia. TOIMII! Niskajumi on alkanut pikkuhiljaa hellittää.

– Saanut vihdoin edistettyä useampaakin projektia, joista olen tosi innoissani, mutta jotka vaan seisoivat loman ajan. Niin innostunut ja iloinen fiilis, kun viimein alkaa tapahtua!

Tämä on ollut aika kiva viikko, ja en voi sanoin kuvailla miten huojentavalta ja ihanalta tuntuu olla vihdoin ilman jatkuvaa päänsärkyä. Olen nauttinut täysin rinnoin jokaisesta päivästä tällä viikolla, kun olen saanut olla ilman kipua.  Onneksi se meni ohi. Nyt täytyy vaan pitää taas hyvää huolta niskasta ja hartioista, niin kyllä tämä taas tästä lähtee.

Että sellaista meille, ihana arkinen tavallinen tammikuinen viikko! Mitäs teille?

Vietimme lauantaina lapset päättää -päivää, ja lapset yllättivät meidät sekä vaatimattomuudellaan että sillä, miten ne samat tutut asiat ovat niitä heille kaikkein mieluisimpia. Se oli aika ihanaa huomata. Lapset päättää -päivä oli yksi meidän perhejoulukalenterin luukuista, mutta koska se ei onnistunutkaan juuri sinä päivänä kun se ilmestyi joulukalenterista (huonoa organisointia minulta) me sovittiin, että se luukku toimii lahjakorttina joululomalle. Ja näin me sitten pidettiin lasten toisiksi viimeisenä lomapäivänä kovasti odotettu lapset päättää -päivä. Toisaalta ihanaa, että joulukalenterista oli paljon iloa vielä joululomallakin, kuten kalenterin ehdottamana rakennetun piparitalon tuhoaminen ja tämä päivä.

Lapset aloittivat päivän pitämällä yhteisen tuumailutuokion ja kirjoittamalla päivän aikataulun yhdessä paperille. Taaperokin sai osallistua suunnitteluun, hän toivoi hippaleikkiä. Isommat päättivät yhdessä, että aivan ensimmäisenä mennään Hoplopiin, kuten viime kerrallakin. Päivä oli mitä aurinkoisin ja kaunein talvipäivä, mutta he halusivat mennä juuri sinä päivänä juuri Hoplopiin, ja mehän mentiin. Ei edes yritetty suostutella ennemmin johonkin ulkoiluaktiviteettiin kauniista säästä huolimatta, koska päivän idea on juuri se, että lapset päättää kaiken.

Ajettiin Ruoholahden Hoplopiin, jossa oli paljon tilaa riehua ja liikkua, vaikka lauantai tuntui olevan erittäin suosittu sisäleikkipuistopäivä. Me juostiin ympäri Hoplopia muutaman tunnin ajan lasten kanssa, ja pysähdyttiin välillä juomatauolle. Lapset toivoivat jäähilejuomia ja taapero omaa jäätelöä, ja sellaiset he saivat. Sen jälkeen riehuttiin vielä vähän aikaa liukumäissä ja pallomeressä, ennen kuin lähdettiin ruokakauppaan ostamaan tarvikkeita lasten toiveillalliseen.

Lapset toivoivat, että tehdään yhdessä itsetehtyä pizzaa. Jokainen sai valita itse haluamansa täytteet ja pizzoista tuli ihan megahyviä. Tämä oli niin ihana ja iisi idea lapsilta, että muutaman tunnin sisäleikkipuistoriehumisen jälkeen me todellakin kiiteltiin Oton kanssa. Oli kiva tehdä yhdessä pizzaa, ja tehtiin samalla isompi satsi niin saatiin siitä myös seuraavalle päivälle lounaspizzat.

Pizzatuokion jälkeen lapset halusivat leikkiä arvausleikkiä, ja sitä leikittiin. Meinasi mennä sormi suuhun kun en keksinyt tarpeeksi haastavia arvattavia juttuja, mutta onneksi google auttoi mua, ja löysin sieltä matematiikan tehtäviä ja muita, joita luin ääneen.

Lopuksi lapset halusivat katsoa telkkarista tulleen Inside Out -leffan ja erityisluvalla syödä karkkipäivän jämäkarkit. Yleensä meillä on niin, että kun karkkipäivänä jää karkkia (sitä jää yleensä aina, vaikka he valitsevat yleensä n. 1€ verran irtokarkkeja itselleen), ne säästetään seuraavaan karkkipäivään. Nyt tehtiin lapset päättää -päivän kunniaksi poikkeus, ja he saivat syödä  niitä jämiä samalla kun katsoivat leffaa.

Iltapalaksi kaikki halusivat puuroa, ihana toive! Ja iltapalaksi saivat sitten puuroa, ja leffan ja puuron jälkeen nukkumaan meni kolme erittäin tyytyväistä tyyppiä, jotka nukahtivat ihan sekunnissa. Ihan paras päivä yhdessä!

Me ollaan kyllä niin onnekkaita, kun saadaan olla näin ihanien lasten vanhempia. Ihan valtava onni näistä ihanista tyypeistä, jotka ovat fiksuja, kekseliäitä ja niin täynnä rakkautta. Isommat saivat lukea tämän tekstin ja valitsivat siihen nämä kuvat. Kiitos lapset että ootte just te <3

Niin se lasten joululoma on vaan humpsahtanut ohi ja nyt on enää huominen sunnuntai ennen kuin koulu taas jatkuu. On ollut ihanaa kun lapset ovat olleet kotona! Mun vuoden alkua on varjostaneet edelleen päänsäryt ja migreenit, tosin eilen ja tänään olen viimein saanut olla ilman niitä kunnolla. Se on niin tylsää, kun aina välillä migreeni iskee pidemmäksi aikaa, mutta onneksi on sitten yleensä taas pitkän aikaa myös pois. Puolet lasten lomasta meni päänsäryssä, joten ei päästy tekemään ihan niin paljon kaikkea hauskaa kuin etukäteen toivoin. Toisaalta ollaan otettu tosi rennosti koko perhe, eikä olla suoritettu lomaa, vaan sekä levätty että touhuttu kivoja asioita.

Isot tyypit ovat olleet kavereiden luona yökylässä yhden yön, ja päässeet heidän kanssa uimaan. Ollaan käyty mun äidin ja lasten kanssa Oodissa ja ulkoilemassa. Ollaan tutustuttu uusiin ystäviin ja käyty leikkitreffeillä. Ollaan vietetty uusi vuosi ystävien kanssa yhdessä. Eilen me käytiin myös Jääpuistossa luistelemassa isojen tyttöjen ja mun ystävän Pauliinan kanssa. Lapset ovat leikkineet paljon naapurin lasten kanssa ulkona, ja ollaan myös katsottu paljon leffoja. Aika ihana loma mun mielestä, ja kuulemma myös lasten mielestä. Se onkin tärkeintä.

Vietettiin sellaista isojen tyttöjen päivää perjantaina, kun käytiin eka leikkitreffeillä ja sitten mentiin luistelemaan ja kaakaolle. Lapset nauttivat tosi paljon siitä, kun vietettiin muutama tunti vain ”isojen kesken”. Toisaalta, sitten kun pikkusisko ja Otto liittyivät meidän seuraan, oltiin kaikki ihan onnesta soikeana. Kyllä sitä vaan ehtii muutamassakin tunnissa tulla ikävä, ja on ihana katsoa miten kaikkien lasten kasvot loistavat, kun he saavat kaikki olla yhdessä ja halia.

Me oltiin Jääpuistossa ekaa kertaa ja kokemus oli vähän ristiriitainen. Luistelu oli suht edullista (6€/aikuinen & 3€ lapsi), jää oli tietysti hyvässä kunnossa ja miljöö aivan ihana, mutta toinen pukuhuone oli kokonaan kiinni ja luisteluharjoitteluun tarkoitettuja telineitä oli käytössä vain neljä, vaikka pieniä luistelijoita oli hurjasti enemmän. Olin kuullut aiempina vuosina, että telineitä on paljon enemmän, ja pukuhuoneitakin on ennen ollut käytössä kaksi, joten se oli vähän harmi. Lisäksi jäin kaipaamaan lukollisia kaappeja, joihin tavarat voisi laittaa luistelun ajaksi, nyt ne piti joko ottaa kentän reunalle ja tuijotella niitä, tai jättää ne avonaiselle hyllylle minikokoiseen pukuhuoneeseen johon pääsee kuka tahansa. Eihän niitä kaappeja tietysti ole missään kaupungin ilmaisilla jäilläkään, mutta silloin kun maksaa kokemuksesta niin ne toisivat mukavasti lisäarvoa luistelun hinnalle, vaikka toimisivatkin kolikkopantilla tms.

Muuten kokemus oli kyllä ihana ja me kaikki nautittiin ulkoilusta ja luistelusta niin paljon! Luisteltiin melkein pari tuntia ja luistelun jälkeen lapset jäivät vielä kiipeilemään aivan jättimäiseen lumikasaan luistelukentän laidalle. Oli ihanaa nähdä, miten niin lyhyessä ajassakin taidot karttuvat niin paljon. Tänä talvena tullaan varmasti käymään luistelemassa useamman kerran, kun se on isojen kanssa niin iisiä jo.

Tänään me vietettiin vielä Lapset päättää -päivää, joka oli aika mahtava lopetus lomalle. Siitä tulee oma postauksensa vielä, koska päivä oli jälleen kerran aivan ihana ja yllättävä! Ihanaa viikonloppua kaikille ja toivottavasti teillä on ollut ihana vuoden alku!