Naputtelin alunperin tässä tekstiä siitä miten rentoa ja kivaa meillä on Oulussa, ja todellakin onkin. Mutta säästän sen tekstin toiselle päivälle, koska nyt mua alkoi liikaa mietityttämään asia johon törmäsin jälleen kerran FB-ryhmien ihmeellisessä maailmassa. Nimittäin kurittaminen, ja se miten lapsena kurittamista, toisinsanoen perheväkivaltaa, kokeneet itse kirjoittavat siitä näin aikuisena.

Kaikenlainen kurittaminen, niin piiskaaminen, tukistaminen kuin luunapitkin, on ollut kiellettyä lailla Suomessa jo vuodesta 1984 asti, eli 33 vuotta. Silti mm. moni oman ikäluokkani tyyppi on sitä vielä kokenut omassa lapsuudessaan, ja siksi tämä on edelleen pöydällä oleva puheenaihe. Vaikka lähes kaikki sanovatkin (onneksi) että eivät ikinä kurittaisi omia lapsiaan, mua huolestuttaa enemmänkin se ajatusmaailma joka monella tuntuu olevan itse kokemaansa kuritukseen. Nimittäin se, että piiskan saaminen, avokämmenellä läppäisy, luunappi tai tukkapölly olisi ollut jotenkin ”ihan oikein” ja ”ansaittua”.

Musta se on tosi surullista, että lapsuudesta on jäänyt sellainen fiilis että se että vanhempi (jonka pitäisi olla se tuki ja turva ja rakkaus johon turvautua kaikissa tilanteissa) ratkaisi asioita satuttamalla lasta, olisi ollut oikein. Sehän on aivan nurinkurista! Väkivalta ei missään tilanteessa ole oikein, ja vaikka siitä ei ehkä jää kaikille traumaa ja sen voi antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin, ei missään tilanteessa saa ajatella että sen olisi itse ansainnut, tai vielä pahempaa ”musta olisi varmaan tullut ihan kauhea jos en olisi saanut piiskaa ja luunappeja”.

Ymmärrettäväähän se on että vielä 80- ja 90-luvulla on näihin keinoihin turvauduttu. Silloin laadukasta ja oikeaa tietoa kasvatuksesta ei ollut yhtä helppoa saada kuin nykyään. Ei ollut miljoonaa vanhemmille suunnattua nettisivua yhden klikkauksen päässä puhelimessa, eikä näistä asioista puhuttu yhtä laajasti kuin nykyään. Perhetyö ei ollut kovin yleistä, eikä työkaluja ja tukea ristiriitatilanteiden ratkaisuun saanut niin helposti yhteiskunnan toimesta silloin kun sitä olisi tarvittu.

Oli vain omilta vanhemmilta periytyneet tavat ja arvot, ja muistikuva siitä että jos lapsi käyttäytyi oikein huonosti niin sille näytettiin ”koivuniemen herraa”. Joku lehtinen neuvolasta annettiin vauvaa odottaessa mutta ei sitä kaikki lukeneet. Ei silloin opetettu aikuisille miten käydään lapsen kanssa ristiriitatilanteita läpi, vaan uskottiin että rankaiseminen on hyvä tapa ratkaista asioita. ”Eihän ne muuten opi”. En siis halua syyttää sen ajan vanhempia tällä tekstilläni, eihän tiedon puutteesta voi suuttua kenellekään jos ei tieto ole tarpeeksi helposti ollut saatavilla.

Monia tuntuu naurattavan lapsena saadut luunapit ja tukkapöllyt, tai esimerkiksi väkivallalla uhkailu. ”Aina meitä risulla uhkailtiin ja itse saatiin valita remmi vaatekaapista, mutta ei sitä koskaan käytetty”. Vaikka varsinaista fyysistä väkivaltaa ei olisi käytetty, on sillä uhkailu jo itsessään väkivaltaa. Eikä se ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin fyysinenkään väkivalta.

Mä en voi ymmärtää, miten kukaan voi suhtautua näihin asioihin kevyesti naureskellen. Se on ihan mahtavaa jos ei ole traumoja jäänyt ja jos pystyy ymmärtämään miksi vanhemmat on näin toimineet ja suhteet heihin on kunnossa. Mutta mä toivon että jokainen joka on kokenut kurittamista, väkivaltaa, ymmärtäisi että ei mitenkään ole sitä omalla käytöksellään ansainnut. Vaikka lapsi tekisi mitä tahansa ikinä, ei siihen oikea vastaus ole väkivalta. Ei vanhemman eikä kenenkään muunkaan toimesta. Ei suuri väkivalta, ei pieni väkivalta, ei sillä uhkailu, eikä mikään muukaan pelottelu. Lapsi ei koskaan ansaitse väkivaltaa.

Väkivalta ja uhkailu ei opeta lapselle mitään muuta kuin että hän ei saa näyttää todellisia tunteitaan tai suuttua tai tehdä virheitä koska vanhempi ei kestä sitä ja satuttaa. Rakkaus, tunteiden sanoittaminen, kielteistenkin tunteiden vastaanottaminen, keskustelu ja näiden keinojen ollessa riittämättömiä – ulkopuolinen apu – auttavat paljon enemmän, rakentavasti ja turvallisesti.

Mä toivon että jokainen joka ajattelee niin että olisi itse ansainnut satuttamisen tai jopa kokee saaneensa siitä jotain hyvää, tarkistaisi omaa ajatusmaailmaansa ja arvostaisi itseään vähän enemmän.

Oletko sinä kokenut kurittamista tai väkivaltaa lapsuudessasi? Miten suhtaudut siihen nykyään?

Tätä postausta varten pidin tarkkaa kirjaa töistäni kokonaisen viikon ajan, ja se avasi omat silmät näkemään mitä kaikkea mä teen viikon aikana. Mitä kaikkea vaatii sisällön tuottaminen blogiin, jota lukee kuukaudessa keskimäärin yli 85 000 uniikkia ihmistä?

Yrittäjänä ja bloggaajana jokainen viikko on oikeastaan aika erilainen, työn määrä ja siihen käytetty aika vaihtelee tosi paljon. Välillä jos ennakoin oikein hyvin, pystyn olemaan useamman päivänkin niin että käytän töihin maksimissaan tunnin-pari päivässä. Ja sitten taas on näitä viikkoja, kuten viime viikko, jolloin töihin kuluu enemmän aikaa kuin perus kasistaneljään -työntekijän työviikkoon, ja työt jakautuvat koko päivälle niin että melkein koko päivä on täynnä työntekoa, aamusta iltaan. Veikkaan että kuukaudelle tasaisesti jaettuna mun työhön käytetty aika on suunnilleen sama kuin perus toimistoaika, tai aavistuksen pienempi.

Mä tykkään itse henkilökohtaisesti sekä täydemmistä että väljemmistä päivistä, sillä vaihtelu virkistää. Välillä on mahtavaa tehdä ihan superpaljon kun on hyvä draivi päällä ja saa tosi paljon aikaan. Blogin kirjoittaminen on sellainen juttu mitä ei vaan voi pakottaa, mä en koskaan kirjoita postauksia silloin kun ei tunnu siltä, koska siitä ei vaan synny mitään hyvää. Mutta onneksi silloinkin kun ei ole se hyvä kirjoitusflow, voi tehdä paljon muuta, kuten editoida kuvia tai vaikka suunnitella postauskalenterin sisältöä. Ja ainahan on tietysti kirjanpitohommat, niihin ei tarvita mielikuvitusta.

Maanantai 5.6.2017

8.00-9.55 1300:n sanan mittaisen postauksen kirjoitus ja edellisenä iltana muokattujen kuvien lisäys tekstiin

9.55-10.00 Tauko: Nova syö

10.00-11.00 600 sanan mittaisen postauksen kirjoittaminen

11.00-11.30 Kampanjapostauksen kuvien ottaminen

11.30-12 Sähköpostin läpikäyminen ja vastaaminen, paketin vastaanottaminen kotona yhteistyökumppanilta

12.00 Lounastauko, Nova syö myös

12.30-13 Ajomatka yhteistyökumppanin liikkeeseen Espooseen, autossa viesteihin vastailua

13.00 Kuvien ottaminen postaukseen

13.15-16.00 Tauko töistä ja ajanviettoa lasten kanssa. Samalla pari klippiä instan mystoryyn, Nova syö pariin otteeseen

16.00-16.15 Kuvien ottaminen postaukseen yhteistyökumppanin liikkeessä

16.15-17.00 Ajomatka kotiin, kahteen työviestiin vastaaminen

16.30-19.30 Tauko töistä, lasten kanssa hengailua ja ruokailua koko perheellä

19.30-20.00 Postausidean hahmottelua asiakkaalle

20.00-21.00 Gif-videon tekoa asiakkaalle yhdessä tuottajan kanssa, instakuva, kommenttien julkaisua

Päivän työsaldo: 7h10min

Saadut sähköpostit: 26

Lähetetyt sähköpostit 7

 

Tiistai 6.6.2017

7.00-7.30 Kuvien muokkaus päivän postaukseen ja oikeinkirjoituksen tarkistaminen, sekä postauksen julkaisu

7.30-8.20 Kampanjapostauksen kirjoittamista

8.20-8.30 Tauko: Nova syö

8.30-9.00 Kampanjapostauksen kuvien läpikäymistä ja editointia

9.00-9.45 Laskutusta ja kirjanpitoa

9.45-10.00 Sähköpostin tsekkaus ja vastaus muutamaan viestiin, sekä aiemmin ajastetun kampanjapostauksen julkaisun toimivuuden tarkistus

10.00-11.45 Tauko töistä, Novan ruokailut

11.45-12.15 Ajomatka asiakkaan luokse, sähköpostin tsekkaus autossa

12.15-14.00 Lounastapaaminen asiakkaan luona yhteistyökumppanin ja kampanjatuottajien kanssa, Nova syö siinä samalla

14.30-15.00 Ajomatka takaisin kotiin, sähköpostin ja kommenttien tsekkaus

15.00-15.45 Tauko töistä 

15.45-16.00 Päivän kampanjapostauksen nosto FB & Instagram (eri kuin se jota aamulla kirjoitin)

16.00-16.30 Kommentteihin vastailua, sähköpostin tsekkaus ja yhteen viestiin vastaus. Kuvan lähettäminen asiakkaalle.

16.30-20.00 Tauko töistä

20.00-20.30 Postauksen nostaminen FB & IG, kommentteihin vastailua

Päivän työsaldo: 6h50min

Saadut sähköpostit: 20

Lähetetyt sähköpostit: 3

 

Keskiviikko 7.6.2017

9.00-10.00 Postauksen kuvien läpikäynti ja editoiminen, postauksen kirjoittaminen

10.00-10.30 Kaksi työpuhelua yhteistyökumppaneiden kanssa, keskustelua tulevista mahdollisista yhteistöistä

10.30-11.30 Tauko töistä, brunssi, Nova syö

11.30-12.30 Sähköposteihin vastailua

12.30-14.30 Tauko töistä, suihku ja valmistautuminen, Nova syö

14.30-15.00 Ajomatka yhteistyökumppanin liikkeeseen

15.00-15.45 Tapaaminen liikkeessä, tutustumista tuotteisiin ja valokuvausta

15.45-16.00 Nova syö, Ajomatka koulutukseen

16.00-18.00 Lightroom Workshop: kuvien editointia Lars Johnsonin johdolla

18.00-18.15 Ajomatka kotiin

18.15-20.30 Tauko töistä, Lasten ja turkulaisten kanssa hengailua

20.30-21.00 Postausten nostot FB:ssä ja Instagramissa, kommentteihin vastailua

Päivän työsaldo: 6h45min

Saadut sähköpostit: 19

Lähetetyt sähköpostit: 5

 

Torstai 8.6.2017

8.00-09.50 Postauksen kirjoitusta & kuvien valintaa ja läpikäyntiä, editointi kollaaseiksi

09.50-10.00 Nova syö

10.00-10.30 Postauksen julkaisu, päivän kaupallisen kampanjan ajastuksen toimivuuden tsekkaus

10.30-11.00 Sähköpostin läpikäyntiä ja kommenttien julkaisua

11.00-14.00 Tauko töistä, lounas Novan ja kaverin kanssa keskustassa

14.00-14.30 Kommentit ja sähköpostit, vastaus pariin sähköpostiin

14.30-15.40 Tauko töistä, Novan kanssa hengailua ja neidin päiväunet sylissä sekä ruokailu

15.40-16.00 Ajomatka koulutukseen

16.00-18.15 Photoshop Workshop: kuvien editointia Lars Johnsonin johdolla

18.15-18.30 Ajomatka kotiin

18.30-20.30 Tauko töistä, ruokaa kaikille ja lasten kanssa hengailua

20.30-21.30 Postausten nostot FB:ssä ja Instagramissa, kommentteihin vastailua

Päivän työsaldo: 7h10min

Saadut sähköpostit: 25

Lähetetyt sähköpostit: 3

 

Perjantai 9.6.2017

9.30- 12.00 Postauksen kirjoittaminen ja taustatietojen tarkistaminen, hakukoneoptimointi

12.00-12.30 Tauko töistä, lounas ja ruokaa Novalle

12.30-13.30 Kuvien ottaminen ja editoiminen postausta varten

13.30-14.00 Instagram-kuvan ottaminen ja editoiminen

14.00-15.45 Yhden hankalamman työjutun selvittelyä puhelimitse ja sähköpostitse

15.45-16.00 Nova syö

16.00-17.00 Kuvien editointia, Instakuvien tekstien valmistelua ja julkaisu

17.00-19.00 Tauko töistä, lasten kanssa hengailua, kauppareissu ja ruoka

19.00-19.15 Muutaman kuvan nappaaminen lasten kanssa postausta varten

19.15-21.00 Tauko töistä, lasten kanssa pikareissu puistoon ja iltatoimet sekä nukkumaanmeno

21.00-00.00 Postauksen kuvien editointi ja postauksen kirjoitus sekä hakukoneoptimointi

Päivän työsaldo: 8h

Saadut sähköpostit: 18

Lähetetyt sähköpostit: 4

 

Lauantai 10.6.2017

9.30-10.00 Kuvien ottaminen postausta varten

10.00-10.10 Nova syö

10.00-12.00 Kuvien läpikäyminen ja editoiminen kahteen eri postaukseen

12.00-13.00 Postauksen kirjoittaminen, ajastaminen ja hakukoneoptimointi

13.00-20.00 Tauko töistä, kaverit kylässä ja grillailua (tosin jaoin pari instakuvaa)

20.00-20.30 Postauksen nostaminen somekanavissa ja kommentteihin vastaaminen

Päivän työsaldo:3h50min

Saadut sähköpostit: (töihin liittyviä 0)

Lähetetyt sähköpostit: 0

 

Sunnuntai 11.6.2017

9.00-9.30 Kuvien editointia ja läpikäymistä päivän postaukseen

9.30-10.30 Postauksen kirjoitus, hakukoneoptimointi ja nosto somekanaviin

10.30-11.00 Tauko töistä, Nova syö ja pari erää Mario Kartia

11.00-12.00 Tämän päiväkirjan täyttämistä ja seuraavan päivän postauksen valmistelua

12.00-14.00 Kampanjapostauksen reseptin valmistusta sekä kuvaamista

14.00–> Tauko töistä, normi sunnuntain viettoa paria 10min instagramkuvan jakoa lukuunottamatta

Päivän työsaldo: 4h50min

Saadut sähköpostit: (töihin liittyviä 0)

Lähetetyt sähköpostit: 0

YHTEENSÄ:

VIIKON TYÖSALDO: 44h35min

VIIKON SAADUT TYÖSÄHKÖPOSTIT: 108

VIIKON LÄHETETYT TYÖSÄHKÖPOSTIT: 22

Viime viikko oli työntäyteinen monestakin syystä. Viime viikolle sattui sekä kaksi koulutusta, että kolme asiakastapaamista, ja sen lisäksi oli meneillään viimeinen kiireisempi markkinointiviikko ennen kuin kesän ajaksi taas hiljentyy hieman. Sähköpostin suhteen tosin hiljentymistä on ollut havaittavissa koko kesäkuun ajan, kevään muina kuukausina sellainen perusmäärä työhön liittyviä sähköposteja päivässä on n. 40-60kpl.

Mulla oli monta tosi mielenkiintoista projektia, ja mä oon huomannut esimerkiksi ruokayhteistöitä tehdessäni, että mä nautin aivan mielettömän paljon sekä reseptiikan kehittelystä, että ruoka- ja tuotekuvaamisesta. Se on sellainen ala jolla mä haluan kehittyä paremmaksi ja paremmaksi, luovien tuote- ja ruokakuvien kuvaaminen siis. Haluaisin joskus pystyä ottamaan niitä muutenkin kuin vain tuottaakseni sisältöä omaan blogiini. Toisaalta ruokabloggaajaksi musta ei ikinä olisi, mutta sellainen tuotteisiin ja/tai ruokaan liittyvä sisällöntuotanto on ihan mun lempijuttuja.

Viime viikolla pääsin tapaamaan paria isompaa asiakasta, joiden kanssa olen tehnyt jo pitkään yhteistyötä, ja paljon on vielä tulossa, mutta en ollut tavannut koskaan henkilökohtaisesti heitä aiemmin. Blogatessa on aina ihan mahtavaa, kun saa viesteille kasvot ja äänen, ja pääsee kuulemaan ihan livenä palautetta omista töistä. Se on harvinaista herkkua, ja tuntuu joka kerta yhtä häkellyttävän hienolta. Bloggaajana pääsee ihan älyttömän hienosti näkemään sen sielun yritysten takana.

Moni ajattelee että yhteistyöt on vaan helppoa rahaa, ja bloggaajat mainostaa mitä vaan rahan takia, edes sen kummempia ajattelematta. Mä olen täysin päinvastaista mieltä. Jokainen yhteistyö jonka mä teen on tarkoin valittu – miettikääpä vaikka tuota sähköpostien määrää jonka saan, versus se määrä joka kaupallisia kampanjoita on mun blogissa kuukausittain. Usein joudun sanomaan ei myös kivoille jutuille koska aika ei yksinkertaisesti riitä enkä halua täyttää blogia kokonaan kaupallisella sisällöllä, vaan tehdä sitä miksi alunperin aloin bloggaamaan: kertoa meidän arjesta ja elämästä.

Vaikka joskus teen paljon yhteistöitä tiheänkin ajan sisällä, pyrin vastapainoksi tuottamaan enemmän sitä normisisältöä. Esimerkiksi tämän postauksen ilmestyessä olen julkaissut kesäkuussa 18 postausta (tänään on 15. päivä), ja niistä kaupallisia kampanjoita on ollut viisi. Mielestäni 13-5 on ihan hyvä suhde. Joskus kampanjat vaan ajoittuvat tiheään asiakkaiden tarpeiden vuoksi, mikä on ymmärrettävää. Jos heillä esimerkiksi pyörii vasta ilmestyneen uuden tuotteen ympärillä valtakunnallinen kampanja yhtäaikaa televisiossa ja radiossa ja blogeissa vaikkapa kesäkuun ensimmäisellä ja toisella viikolla, ei ole mitään järkeä että mä postaan tuotteesta juhannuksen jälkeisenä tiistaina.

Viime viikkoa ajatellen on myös vertailun vuoksi on kerrottava, että tällä viikolla mä olen käyttänyt maanantaina töihin kolme tuntia, tiistaina 30 minuuttia, keskiviikkona kaksi tuntia ja tänään tähän mennessä kaksi tuntia. Aika paljon kevyempää meininkiä siis, kiitos viime viikon ennakoinnin. Ensi viikko on varmasti jotain näiden kahden viikon väliltä, ja sekin on ihan ok. Viikkotuntimäärää- ja kuukausituntimäärää lisää tietysti se, että teen töitä pääosin joka ikinen päivä ilman vapaapäiviä, maanantaista sunnuntaihin kuukaudesta toiseen. Vaikka pyrin pitämään viikonloput vapaana silloin kun tytöt ovat päiväkodissa, näin loma-aikaan työt jakaantuvat tasaisemmin koska voidaan viettää sitä vapaapäivää ihan yhtä hyvin tiistaina kuin lauantainakin. Mä nautin siitä että jokainen päivä ja viikko on erilainen, se on yrittäjyydessä parasta. Kirjanpidollisista hommista en nauti kovinkaan paljoa, mutta onneksi mulla on erittäin hyvä kirjanpitäjä joka huolehtii suurimman osan niistä jutuista, mun tarvitsee vain toimittaa tarvittavat tiedot.

Tämä postaus keskittyy nyt täysin työn määrään, kaupallisuuteen ja esimerkkityöviikkoon, mutta aiheessa riittää toki paljon muutakin kerrottavaa. Lähiömutsi kirjoitti pari viikkoa sitten tosi hyvän ja informatiivisen postauksen bloggaajan tuloista ja kulurakenteesta omassa blogissaan, jos kiinnostaa niin kannattaa käydä vilkaisemassa. Varmasti heti kun painan julkaise-nappulaa niin mieleen ryöpsähtää satatuhatta muutakin asiaa jotka olisin halunnut mainita tässä postauksessa, mutta olen vaan unohtanut. Kysykää vaan jos jotain tulee mieleen niin vastaan mieluusti!

Ihanaa päivää kaikille!

Sattui vastaan niin hauska haaste että oli pakko tarttua itsekin: 10 profiilikuvaa, 10 vuotta. Tämä Mamma rimpuilee -blogista lähtöisin oleva postausidea on niin mahtava että en epäröinyt hetkeäkään vaan rupesin selaamaan profiilikuvakansiotani naurunpyrskähdysten saattelemana. Tässä siis tulee kymmenen kuvaa mun kymmeneltä Facebookissa vietetyltä vuodelta, kronologisessa järjestyksessä.

#1 – 2007. Tällä kuvalla mä liityin Facebookiin vuonna 2007. Kuva on otettu mun ekoissa järjestämissäni kotibileissä ikinä, 2007 marraskuussa. Muistan sen illan vieläkin niin hyvin, koska mua jännitti ihan superisti että tuleeko meille edes ketään ketä olin kutsunut. Tulihan meille, ja hauskat juhlat oli ja kämppäkin pysyi kunnossa. Näiden jälkeen biletittiin vähän villimminkin sitten, mutta onneksi ei koskaan mitään kovin pahaa tapahtunut tai kämppä mennyt hajalle. Netta ja Emmis, Alppila in my mind <3

#2 – 2008. Ihana mustavalkoinen filtteri ja vuosi 2008. Muistan vieläkin tuon topin, koska ostin sen Topshopista Tukholman reissulla, ja kun olin käyttänyt sitä kerran niin hukkasin sen jonnekin! Se oli ihana toppi. Kymmenen vuotta sitten oli tosi trendikästä laittaa kuvaan photofiltrellä mustat kehykset jotta se muka näytti hienommalta IRC-galleriassa. Vähänpä silloin tiesin, ei hyvänen aika.

 

#3 – 2009. Tämän kuvan otti mun serkku neljävuotiaana, siksi istun lattialla mustassa juhlamekossa keskellä kuumaa kesäpäivää. Valjastin serkun valokuvauspuuhiin kun hän oli meillä yökylässä ja halusin uuden profiilikuvan. Tuo mekko oli mun rippijuhlamekko, ilmeisesti tuntui hyvältä idealta pukeutua siihen profiilikuvaa varten. Mulla on se vieläkin tallessa, se on ihanan ajaton polvipituinen mekko levenevällä helmalla. En tosin ole käyttänyt varmaan tuon kuvan ottamisen jälkeen. Kai se pitäisi konmarittaa pois, mutta siihen liittyy muistoja.

#4 – 2010. Tämä kuva oli myös mun ylioppilasjuhlien kutsussa, otin sen oikein sitä varten kaverin kanssa mun ekassa omassa kodissa, johon olin muuttanut muutamaa kuukautta aiemmin äidin luota. Aika hurjat meikit mutta ei hurjimmat mitä sinä keväänä oli, mä meikkasin silloin tosi paljon. Muistan tuon kevään muutenkin, viimeiset yo-kirjoitukset ja 25 asteen pakkaset jotka ainakin herättivät kunnolla kirjoituksia varten.

#5 – 2011. Tässä kuvassa me oltiin seurusteltu Oton kanssa muutama kuukausi ja mä odotin Tiaraa, asuttiin jo meidän ekassa yhteisessä kodissa ja olin aloittanut bloggaamisen muutamaa viikkoa aiemmin. Näytän aidosti onnelliselta, toisin kuin edellisen kuvan aikaan. Naurattaa vaan nuo mun kulmakarvat, muistan että niistä tuli kommenttia blogiinkin silloin ja ajattelin vaan että ”minähän meikkaan omat karvani miten haluan”. Näin jälkeenpäin voin kiittää teitä vinkeistä joilla kesti vielä muutama vuosi upota tähän kovaan kaaliin, hah!

#6 – 2012. Zeldan odotusaikana mun tukka oli niin hyvässä kunnossa, ai että olisin iloinen jos saisin vielä kasvatettua tästä tukasta yhtä pitkän kuin vuonna 2012 ja 2013. Tämä kuva on taidettu ottaa hetkeä ennen kuin muutettiin, muistan tuolta ajalta alkuraskauden väsymyksen ja migreenit sekä epätodellisen onnellisuudentunteen, ”apua miten ihanaa, meille tulee toinen vauva!”.

#7 – 2013. Tässä kuvassa Zelda on kolme päivää vanha, ja mä muistan tuon hetken kuin eilisen. Mä olin haljeta onnesta ja oli ihanaa olla pienen kanssa kotona, iloitsin silloin siitä että päästiin kotiin vain 30h synnytyksen jälkeen, kun ensimmäisellä kerralla sairaalassa vierähti yli viikko. Zelda ihana pieni menninkäinen siinä mun sylissä, aww miten pieni tyyppi! Tässäkin tukka oli vielä hyvässä kunnossa kun en värjännyt kertaakaan raskausaikana, ja pitkä kun en edes leikannut sitä.

#8. – 2014. Kirsikkapuut kukkivat ja ne oli pakko ikuistaa tämän kuvan taustalle. Mulla oli 2014 keväällä ponnarivaihe ja pidin ihan kokoajan pidennettyä tukkaani korkealla ponnarilla. Olisiko liittynyt yksivuotiaaseen Zeldaan että koin kiinni olevat hiukset kätevänä. Kaulakorulla on ainakin ihan kiitettävästi kokoa, apua!! Se taisi olla statement-kaulakorujen kulta-aikaa.

#9 – 2015. Keväällä 2015 olin juuri aloittanut markkinointiassistentin hommat ja lapset olivat menneet päiväkotiin. Se oli hektistä aikaa mutta olin niin innoissani ja oli ihanaa tehdä kolmen ja puolen kotivuoden jälkeen jotain ihan omaa. Tämä asu oli työtapaamista varten, start up-toimistolla meininki oli pukeutumisen suhteen aika paljon rennompaa niin kai se piti ikuistaa kun kerrankin oikein panostin. Tosin meni jo melkein vähän tätimäisen puolelle näin jälkeenpäin tarkasteltuna. Tuo hiekan vaalea tukanväri oli kuitenkin aika kiva, ehkä kokeilen sitä joskus vielä uudelleen.

#10 – 2016. Viime vuosi ja violetti tukka, ai että!! Tästä vähän vastapainoa edellisen kevään tätityylille. Mä rakastin rakastin rakastin tuota tukkaa vaikka se vaatikin hurjasti ylläpitoa, jolle ei kahden työn ja kahden muksun arjessa oikein koskaan tahtonut löytyä aikaa. Tässä kuvassa nään kuitenkin itseni enemmän kuin peilissä tällä hetkellä, ja se tarkoittaa sitä että nyt alkaa olla korkea aika tehdä jotain omalle ulkonäölle. Ensi viikolla saattaa olla että näytän taas enemmän itseltäni!

Olipa hauskaa palata näihin kuviin ja tunnelmiin hetkeksi ja vähän analysoida omaa ulkonäköä kymmenen vuoden ajalta. Aika kreisiä että olen ollut Fb:ssä yli kymmenen vuotta, siis vastahan mä liityin sinne ja se oli ihan uusi juttu.

Tämä oli ihan mahtavan hauska postausidea, on ollut tosi kiva lukea muiden postauksia aiheesta!

Mikä kuva oli teidän mielestä paras, mikä pahin?

Takana on kolme kuukautta kolmen lapsen vanhemmuutta. Vastaanotin postaustoiveen siitä, millaista se on ollut ja mitä haasteita on tullut vastaan.  Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe josta mulla on paljon sanottavaa. Tarkka postaustoive kuului näin:

”Voisitko kirjoittaa joskus postausta siitä, millaisia ns. hankaluuksia teillä tulee vastaan kolmen lapsen kanssa. Lapset ja perhe-elämä näkyy vahvasti blogissasi ja olen saanut postaustesi perusteella sellaisen kuvan, että lapsenne ovat varsin hyväkäytöksisiä. Olisi mielenkiintoista kuulla näistäkin puolista teidän arjessa, kun kaikki ei aina menekään ihan putkeen. Ainakin olettaisi, että kolmen lapsen perheessä tällaista esiintyisi jonkin verran. Lähinnä siis siitä näkökulmasta, että miten sinä ja Otto vanhempina reagoitte/toimitte niissä tilanteissa, jos lapset esim. riehuvat tai kiukuttelevat kauppareissulla tmv. Myöskin miten vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on vaikuttanut sinuun/teihin ja miten se on muuttanut ajatus- ja arvomaailmaa.”

Lähtökohtaisesti kolmen lapsen kanssa ei mielestäni ole tullut mitään sellaisia hankaluuksia vastaan mitkä johtuisivat nimenomaan siitä että lapsia on kolme. Ellei sitä lasketa että meidän auton kyytiin ei enää mahdu muita kun oman perheen jäseniä. Mutta se ei liity taas kasvatukseen mitenkään. Joskus on tietysti kädet täynnä, eikä aina kerkeä vaikka osallistumaan isompien leikkiin silloin kun haluaisi, koska vauva tarvitsee jotain. Mutta noin muuten en koe että kolmen lapsen perheessä olisi sen enempää hankaluuksia kuin kahden lapsen perheessäkään, ainakaan toistaiseksi.

Oikeastaan eipä tuohon tarvitsisi laittaa tuota ”ainakaan toistaiseksi” perään. Olen tässä melkein kuuden blogivuoden aikana saanut oman osani ”odotappa vaan” -kommenteista. Kyllä te äidit tai tulevat äidit tiedätte: aina kun iloitsee jostain mikä on sujunut hyvin, joku tulee sanomaan että on sulla nyt helppoa mutta odotappa vaan kun sitä ja tätä. Ei, ei ja ei. Olen nyt kuusi vuotta odottanut vaan ja kyllä voin sanoa että on vieläkin ihanaa, mahtavaa ja helppoa. Joo, joskus on väsyttävämpiä päiviä ja joskus on hetkiä kun riittämättömyyden tunne iskee, kun kaikki haluavat jotain yhtäaikaa, mutta pääpiirteittäin kolmen lapsen vanhemmuus on ihan samanlaista kuin kahdenkin.

Luotan meihin vanhempina, ja uskon että mun ei tarvitse tuota ”ainakaan toistaiseksi” lisätä tuohon lauseen perään. Me jatketaan samalla kaavalla kuin tähänkin asti, se toimii meillä. Kasvatetaan sellaisia muksuja joiden kanssa meidän itsemme on kiva hengata, ja joiden kasvatukseen voidaan itse olla tyytyväisiä.

Tuo kaupassa riehuminen tai kiukuttelu on mulle sellainen vähän absurdi ongelma. Se on meillä nimittäin todella harvinaista, olen joskus aiemminkin kertonut täällä että meidän lasten kauppakiukuttelut on laskettavissa yhden käden sormilla. Siis kaikkien kolmen yhteensä. Nämä eivät sisällä yhtäkään lattialle heittäytymistä tai kaupasta kesken poistumista, sillä sellaista ei ole koskaan tapahtunut. Toki lapset joskus ovat kaupassa riehakkaita tai huonolla tuulella, mutta eivät niin että se häiritsisi muita asiakkaita tai että itse menettäisin malttini. Yleensä vaan kehoitan rauhoittumaan jos lapset ”riehuvat”, tai ohjaan huomion muualle. Lähtökohtaisesti lapset kuitenkin ovat mukana punnitsemassa hedelmiä, vetämässä ostoskoria perässä ja valitsemassa jugurtteja. Näin oli ennen Novaa ja näin on nytkin. Kauppareissuja ei kannata tehdä väsyneiden tai nälkäisten lasten kanssa pitkän päivän jälkeen, silloin niitä huonon tuulen hetkiä tulee kaikille helpommin.

Kerran kun oltiin kaupassa, Novalla oli masuvaivoja, mutta kauppareissu oli vaan ihan pakko hoitaa juuri sillä hetkellä juuri sillä porukalla, kun meillä oli sinä päivänä tiukka aikataulu. Minä juoksin isompien tyttöjen kanssa ympäri markettia etsimässä ostoslistan tarpeita ja Otto käveli Novaa sylissä hytkytellen ympäri kauppaa. Onneksi se oli vaan silloin kerran, ja yleensä ennakoimalla pääsee pitkälle. Nyt kun meillä on Oton vanhempainvapaan ansiosta mahdollisuus tehdä kaikki mahdollisimman helpoksi, ei tehdä kauppareissuja kiireessä tai nälkäisten tai väsyneiden lasten kanssa, ja käydään kaupassa juuri silloin kun sille on sopiva hetki, koska me voidaan.

Musta se on surullista että perusoletus on että lapset kiukuttelevat ja riehuvat päivittäin ja perhe-elämä on raskasta. Sen ei tarvitse olla niin, eikä se kaikilla ole niin. Ei meillä ainakaan. Joskus on toki väsynyttä, mutta mä olen kirjoittanut tänne blogiin esimerkiksi meidän kaikista tämän kevään hankaluuksista. Olen kirjoittanut oksennustaudista, olen kertonut kun meillä oli huono yö vauvan kanssa. Olen kertonut palautuneeni hitaammin tällä kertaa raskaudesta. Olen kirjoittanut kaikista asioista teille, jotka olen kokenut tänä keväänä raskaaksi tai hankalaksi. Olen maailman onnellisin ja kiitollisin siitä että meidän hankaluudet ovat olleet noin pieniä. Ikinä ei tiedä mitä elämässä tulee vastaan ja jokaisesta hyvästä päivästä täytyy olla kiitollinen.

Meidän kummankaan elämä ei ennen lapsia ole tosiaankaan ollut mitään ruusuilla tanssimista. Toinen meistä on elänyt vuosia äidin vakavan sairauden kanssa ja toinen menettänyt äitinsä vakavalle sairaudelle. Ehkä siinä on osasyy sille miksi pyritään nauttimaan jokaisesta päivästä ja elämään täysillä, eikä murehdita tai ärsyynnytä pienistä.

Omasta arjesta ja perhe-elämästä kannattaa tehdä sen näköistä kun itse haluaa, niissä puitteissa mitä itselle on suotu. Näin me ollaan tehty, ja voin selkä suorana sanoa että on todellakin ollut sen arvoista. Meidän lapset on mahtavia tyyppejä kaikki kolme, ja me pelataan perheenä aina kaikki yhteen pussiin. Ollaan tiimi joka toimii. Lasten kanssa on kiva lähteä eri paikkoihin ja tehdä eri asioita, eikä tarvitse murehtia että he eivät osaisi käyttäytyä. Varsinkin kun isommat lapset ovat jo noin isoja, heidän kanssaan on oikeasti hauskaa ja mielenkiintoista hengailla. Heillä on hyviä juttuja, ja he osaavat keskustella ja ottaa toisetkin huomioon.

Vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on kasvattanut myös meitä Oton kanssa ihan hurjasti. Meille tärkeyslistan ykkösenä on koko perheen hyvinvointi, ja kun kaikki perheessä pyrkivät siihen että elämä on kollektiivisesti mukavaa, on arki toimivaa. No, Nova nyt pyrkii lähinnä kasvamaan ja opettelee kääntymistä selältä vatsalleen, mutta muuten. Me kaikki puhalletaan yhteen hiileen, ja myös lapsista huomaa että he haluavat että kaikilla on kivaa, ei että vain heillä itsellään on.

Sellaista. En pysty kirjoittamaan mitään paljastuspostausta siitä miten kulissien takana oikeasti on rankkaa, koska näin ei ole. En ”jätä mainitsematta negatiivisia asioita”, olen kyllä kertonut silloin kun joku on tuntunut negatiiviselta. Mun blogi on ihan yhtä elämänmakuinen kuin joku toinenkin perheblogi, tämä vaan maistuu meidän elämältä. Toivoisin että kaikki jotka sitä epäilevät voisivat tulla kärpäsenä kattoon hengailemaan ja kurkistamaan millainen on vaikka meidän yksi arkiviikko. Tämä ei nyt kosketa tätä vastaanottamaani postaustoivetta, vaan monia aiempia kommentteja joissa kyseenalaistetetaan se että voiko perhe-elämä muka olla tällaista. Kyllä se vaan voi ja on. Jokainen tehköön omasta elämästään omansa näköistä.

Loppuvuodesta 2016 oli blogeissa paljon näitä ”Epäsuositut mielipiteet” -postauksia ja niitä oli musta tosi hauska lukea. Mietin silloin itsekin että pakko tehdä tällainen, mutta silloin se vain jäi jostain syystä. Joulukuussa postauskalenterissa oli melkein 50 postauksen verran muutakin sisältöä niin en ehkä saanut itsestäni silloin vielä tätäkin irti. Mutta nyt on aika mun epäsuosittujen mielipiteiden. Epäsuositut mielipiteet sinällään on hassu termi, jolla on varmasti jokaiselle kirjoittajalle oma merkityksensä.

Mä koen tämän niin että nämä mielipiteet jakavat kansaa, ja löytyy monia jotka varmasti ovat mun kanssa eri mieltä näistä asioista. Varmasti löytyy niitäkin jotka ovat samaa mieltä. Mikä tekee jostain mielipiteestä epäsuositun? Ei välttämättä mikään. Ehkä ne postaukseen listatut asiat lähtevät vaan ihan kirjoittajan omalta fiilispohjalta, minkä itse kokee olevan sellaista jota ei välttämättä uskalla ihan kaikissa keskusteluissa sanoa ääneen tai tuoda esiin. Mutta, tässä sen pidemmittä puheitta mun epäsuositut mielipiteet perusteluineen.

Jos parisuhteessa uhkailee erolla on parempi erota samantien. Olen myös sitä mieltä että jos oman suhteen tilaa joutuu epäilemään, ei suhde vaan toimi. Toimiva parisuhde perustuu sille että molemmat haluavat tehdä toisen onnelliseksi ja kuunnella toista, ja laittaa toisen itsensä edelle, sekä myös toimivat näin käytännössä. Uhkailu tai pelko ei kuulu parisuhteeseen missään muodossa.

Fine dining ei ole mun juttu. Olen kyllä syönyt tosi hyvää ruokaa fine dining -ravintoloissa mutta sitä on aina liian vähän, siis ihan liian vähän. Mä otan ennemmin ison annoksen jotain superhyvää, kuin kymmenen pikku makuannosta joista jää aina vaan sellainen fiilis että olisipa tätä saanut lisää. Bistro-henkiset ravintolat on enemmän mun juttu.

Kookos haisee ja maistuu ikävälle kaikissa muodoissaan. Olen perinyt tämän kookoskammoni äidiltä, meillä ei koskaan käytetty mitään kookosjuttuja kun asuin äidin kanssa koska hän inhoaa kookosta, enkä siis koskaan tottunut siihen. Vanhempana ekoja kertoja kookosta maistaessani ja kookosbuumin myötä haistaessani, on fiilis vaan vahvistunut: ei ole mun makuun. Aina tasaisin väliajoin kokeilen että josko nyt tämä maistuisi tai jos nyt tykkäisin tästä kookosrasvasta, mutta ei. Muilla ihmisillä kookos ei haittaa mua, mutta omaan kroppaani tai kotiini en sitä halua.

Puolison haukkuminen ja hänestä alentavasti puhuminen somessa (tai muutenkaan) on väärin. Tätä tapaa en voi kertakaikkiaan ymmärtää. Nykyään varsinkin miehistä tuntuu olevan sallittua puhua ihan miten vaan. Omien miesten joukkolynkkaus tuntuu olevan suurtakin hupia toisille, ja sellaiset ”mikä on sun miehen ärsyttävin tapa”  ja ”mikä miehessäsi saa sinut raivon partaalle?”-ketjut on yleistyneet hämmästyttävää tahtia. En vaan tajua, mutta ehkä mun ei tarvitsekaan. Varmasti kaikilla meistä on joku ärsyttävä tapa mutta siinä vaiheessa kun sama tyyppi on ensin kommentoinut miehestään kaksi ärsyttävää tapaa ja sen jälkeen vielä kommentoinut toisten listaamien tapojen alle että ”hei mun miehel on tääki ja tää ja tää” niin tulee jo tunne että miksi sitten olette edes yhdessä jos noin paljon ärsyttää. En myöskään tajua miten se hyödyttää omaa parisuhdetta että avautuu näistä ärsytyksenaiheista vieraille ihmisille? Enemmän ehkä hyödyttäisi jos ottaisi ne puheeksi sen oman puolison kanssa hyvässä hengessä.

Raskausajan ruokakieltojen tietoinen noudattamatta jättäminen on vauvan hengellä leikkimistä. Erikseen on suositukset joissa oma harkinta on aivan ok ja kohtuullisesta määrästä ei ole haittaa, mutta jos tietoisesti suoranaisesta kiellosta välittämättä ottaa sen riskin että sairastuu listeriaan niin kakan osuessa tuulettimeen ei voi muuta kuin katsoa peiliin.

Valitsen mieluummin päiväkodin kuin perhepäivähoidon myös pienelle lapselle. Tiedän että on olemassa todella ammattitaitoisia ja ihania perhepäivähoitajia, mutta mulla on omasta lapsuudestani kesien varahoidosta eri perhepäivähoitajilla sen verran ikäviä kokemuksia, että päätin mieluummin luottaa omien lasteni kanssa päiväkotiin. Mulle tulee turvallisempi olo siitä että on useampi aikuinen joiden toimintaa valvotaan, kuin vain yksi tyyppi joka yksin ohjaa päivien kulkua ja voi vanhemman silmän välttäessä käyttäytyä ihan miten tahansa lasta kohtaan, kun kukaan ei ole valvomassa. Oli mulla pienenä yhdessä päiväkodissakin ikävä aikuinen jota pelkäsin, mutta sentään siellä oli useampi muu joihin luotin ja turvauduin.

”Mua ärsyttää..”. Ymmärrän jos joskus on huono päivä, mutta jatkuvan valittamisen kuunteleminen on raskasta. Sellaiset ihmiset joita aina ärsyttää kaikki ovat mahdottomia energiasyöppöjä joiden kannattaisi miettiä omaa käytöstään ja todellisia syitä kaikesta (turhasta) ärsyyntymiseen. Elämä on kivempaa kun ei ärsyynny asioista jotka eivät liity itseen tai joihin ei voi itse vaikuttaa.

Mun mielestä pakollinen ruotsin opiskelu peruskoulussa on ok. Sen lisäksi että se edelleenkin on kotimaamme toinen virallinen kieli, ruotsin kieli auttaa pitkälle työllistymisessä tai opiskelussa Ruotsin lisäksi muissakin Pohjoismaissa, sillä sen opittuaan ymmärtää jo aika hyvin myös norjaa ja tanskaa.  Monissa norjalaisissa tai tanskalaisissa työpaikkailmoituksissa joissa etsitään työntekijää Suomesta, on vaatimuksena ruotsin kielen taito (kyllä, harrastan huvikseni työpaikkailmoitusten kahlaamista aamukahvin kera aina välillä, vaikka olen täystyöllistetty yrittäjä enkä haaveile muutoksesta).  Toki tämä on vaikea asia, onhan alueita Suomessa, sekä työpaikkoja joissa ruotsin kieltä ei tarvitse ollenkaan, mutta koska muka kielen opiskelusta olisi ollut haittaa? Ehkä ratkaisuna olisi kahden kielen pakko – toisena kielenä englanti ja toinen vapaavalintainen kieli? Silloin kielitaito karttuisi, mutta sellaisella kielellä joka itseä kiinnostaa. En siis ole sitä mieltä että kaikkien pitää osata juuri ruotsia, mutta sitä mieltä olen että  kannattaa kartuttaa omia taitojaan opiskelemalla muutakin kieltä kuin vain englantia.

Siinäpä mun omat epäsuositut mielipiteet. Kuten sanottua, eivät välttämättä epäsuosittuja, mutta kuitenkin sellaisia jotka jakavat ihmisiä. Nyt on teidän vuoro! Mitkä on teidän epäsuositut mielipiteet? Ja löytyikö juttuja mistä olette samaa tai täysin päinvastaista mieltä mun kanssa?