Viikonloppu alkoi sillä, että pyöräytettiin kuopuksen huone ja meidän aikuisten makuuhuone toisinpäin.  Joskus alkuviikosta  aloin miettimään meidän huonejärjestystä aivan yhtäkkiä. Kävelin mittanauha kourassa yläkertaan ja mittailin ja ihmettelin. Kutsuin Otonkin sinne ihmettelemään ja ehdotin, että vaihdetaanko meidän huone ja 3-vuotiaan huone/leikkihuone toisin päin. Ajattelin, että saataisiin sillä muutoksella sekä lisää tilaa meille tehdä työtila makuuhuoneen yhteyteen että kuopuksen huoneeseen enemmän avointa tilaa, koska huoneen muoto oli erilainen ja fiksumpi hänen kalusteilleen kuin meidän.

Otto oli samaa mieltä, että se voisi vaikka jopa toimia ja kysyttiin vielä meidän 3-vuotiaalta, että sopisiko huoneiden vaihto hänelle. Hän aivan innostui ja olisi halunnut vaihtaa huoneita jo heti keskellä viikkoa.  Ihan silloin ei kuitenkaan ollut projektille aikaa, mutta me käytiin tuumasta toimeen vihdoin perjantaina iltapäivällä.

Ensimmäisenä käytiin kaikki lasten lelut läpi ja kerättiin kaikki taaperolelut vihdoin pois. Niillä ei tässä kodissa ole leikkinyt enää kukaan, joten ne voi nyt laittaa jemmaan. Sitten siivottiin kaikki kaapit ja purettiin sängyt pienempiin osiin, että ne mahtuivat ovesta ulos. Vaihdettiin ensimmäisenä sänkyjen paikkaa ja huomattiin heti, miten paljon enemmän tilaa molempiin huoneisiin tuli! Ihan uskomatonta, että sänkyjen paikoilla oli niin iso merkitys. Piti vaihtaa vielä kaikkien kaappienkin sisällöt toisinpäin ja roudailla tavaroita huoneesta toiseen.

Koko perjantai vierähti huoneiden vaihdossa ja lauantaina päivällä vielä vähän jatkettiin. Sitten lähdettiin ulkoilemaan äkkiä ennen kun tuli pimeää – ja huoneiden kuvaaminen unohtui. Mun piti kuvata ne tänään, mutta tänään onkin sitten ollut aivan säkkipimeää koko päivän. Joten nyt näytän vain pari nopeaa puhelinräpsyä, jotka eilen nappasin ja näytän sitten paremmat kuvat huoneista, kunhan ne molemmat ovat ihan valmiita. Nyt on vielä melko keskeneräistä, koska ei tehty muita hankintoja kuin ostettiin yksi valtava lelulaatikko kuopuksen duploille.

Meidän työpisteeseen tulee vielä jonkinlainen hyllykkö, sekä mulle seisomatyöpöytä ja lisäksi aiotaan maalata meidän uuden makuuhuoneen seinät. Kuopuksen huoneen seinä saa jäädä sen väriseksi kuin me se keväällä maalattiinkin (eli Tikkurilan sunnuntai). Se sopii hyvin yhteen hänen kalusteidensa kanssa ja hän itse piti väristä myös. Parasta oli, että ollaan kaikki tosi tyytyväisiä muutokseen! Tämä oli niin hyvä juttu ja pelkällä huoneiden vaihdolla saatiin myös lisää tilaa olohuoneeseen, kun Oton työpiste siirtyi sieltä pois.

Nyt Oton työpisteen tilalla portaiden alla on meidän piano, joka on ihana olkkarissa. Sitten kun joulukuusi lähtee, niin sen paikalle tulee kenties vielä nojatuoli, sillä löydettiin tänään Kierrätyskeskuksesta viidellä eurolla aivan ihana nojatuoli! Nojatuoli on kirkkaan punainen rottinkituoli ja väri on vähän kulunut, joten me varmaan maalataan se mustaksi tai harmaaksi ensin, mutta ollaan aivan ihastuneita siihen! Kerrankin ihan loistava kirppislöytö kotiin ja vielä näin edullisesti! Sen aikaa kun joulukuusi on täällä, niin tuoli saa olla vaikka kuopuksen huoneessa, sillä sinne todellakin mahtuu. Kuopuksen huoneesta vaihtuu vielä verhot, kun vähän tuunataan meidän vanhoja eläinkuvioisia lastenhuoneen verhoja lyhyemmiksi. Ja voi olla, että sinne täytyy hommata suurempi matto, kun nyt kaksi pientä mattoa isossa avoimessa tilassa näyttää vähän hassulta. Mutta ei se ole niin justiinsa.

Tämä sunnuntaipäivä on kulunut kirppiskierroksella ja sen jälkeen piparien leivonnassa. Aloitettiin leipomaan iltapäivällä kahden aikaan ja kahdeksalta illalla otettiin viimeiset piparkakkutalon osat uunista. Kaavat piparkakkutalon osiin piirsin aamupäivällä, siinä meni pari tuntia. En malta odottaa, että saadaan kaikki valmiiksi! Mutta tämä on varmasti useamman päivän projekti. Tästä tulee niin hieno, jos se vaan onnistuu!

Sellaista olen miettinyt tässä viikonlopun aikana, että en ymmärrä miten ehtisin tehdä kaikki mulle tärkeät joulujutut, jos alkaisin joulun odottamiseen vasta joulukuussa! Kun nytkin uhkaa jo tulla kiire. En vieläkään ole ehtinyt tehdä meidän vuotuista perhejoulukalenteria valmiiksi, vaikka tarvikkeet on ollut jo viikkoja olemassa ja joulukuu alkaa ylihuomenna! Mutta alan nyt tekemään sitä heti kun saan tämän postauksen julkaistua.

Ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille! 

Löysin ihanasta Iidan matkassa -blogista tämän ”Milloin viimeksi?” -kyselyn ja ajattelin, että tämä olisi aika mielenkiintoista tehdä juuri nyt. Oli hauska pohtia milloin on viimeksi tullut tehtyä sellaisia ihan tavallisen kuuloisia juttuja, kuten lakattua kynsiä, syötyä hampurilaista tai käytyä leffassa. Sen pidemmittä puheitta: tässä tulee mun vastaukset!

Milloin olen viimeksi..

Käynyt juoksulenkillä? Se oli viime viikolla. Kirjoitinkin vähän aikaa sitten mun fiiliksiä juoksemisesta tällä hetkellä. Juoksu on kyllä yksi ihanimpia harrastuksia mitä on ja jos mulla ei olisi mitään ”rajoitteita”, juoksisin varmaan joka päivä. Uskon, että joskus vielä tulee se päivä, kun näin pystyn tekemään.

Värjännyt hiukset? Värjännyt olen viimeksi vuonna 2018 violetiksi. Raidoilla olen vaalentanut hiuksia viimeksi syyskuussa. Välillä kyllä houkutteisi taas testata jotain ihan uutta, kun olen niin pitkään ollut nyt näillä vaaleilla puolipitkillä hiuksilla. Täytyy katsoa mitä keksin ensi kerralla kun käyn kampaajalla.

Käynyt kasvohoidossa? Tämä oli viime vuonna. Rakastaisin käydä kasvohoidossa, mutta täysin hajusteettomia kasvohoitoja/hoitoloita on ainakin oman kokemukseni mukaan melko vähäisesti tarjolla. Ongelmana on myös se, että hajusteeton ei välttämättä ole tuoksuton ja näistä ei aina osata kertoa kaikkea sitä informaatiota, mitä hajusteherkkä tarvitsee. Esimerkiksi hajusteeton luonnonkosmetiikkahoito voi aiheuttaa minulle hirveän migreenin – mikäli hoidossa käytetyt ainesosat ovat luonnostaan tuoksuvia. Migreeniin liittyvän hajusteherkkyyden yhteydessä ei ole mitään väliä onko tuoksu synteettinen vai luonnontuoksu, sillä voimakkaat hajut voivat aiheuttaa migreeniä alkuperästä riippumatta. Ja vaikka minulle tehtävä hoito olisikin hajusteeton ja tuoksuton, saattaa olla, että a)hoitoa tekevällä kosmetologilla on voimakkaasti hajustettuja tuotteita itsellä käytössä, b) tilassa on muita asiakkaita, joille tehdään tuoksuva hoito, c) tilassa on käytetty esimerkiksi huonetuoksua, diffuuseria tms. joka aiheuttaa migreenin. Se on yksi niistä syistä, miksi harvoin uskallan kokeilla uutta.

Tehnyt itse puristettua mehua? Ihan itse kotona puristettiin kannullinen mehua joskus pari vuotta sitten, mutta aina välillä tulee kauppareissun yhteydessä tehtyä niillä kaupan mehupuristimilla mehua.

Käynyt teatterissa? Syksyllä 2018 kävin äidin kanssa ja se oli ihanaa. Naurettiin vedet silmissä!

Käynyt kuntosalilla? Viime keväänä ennen koronaa. Korona-aikana olen käynyt vain Helsingin kaupungin ulkoliikuntapaikoilla, mutta en sisätiloissa kuntosalilla.

Matkustanut junalla? Tämä oli paha! Mutta tulin siihen lopputulokseen, että se oli 2018 syyskuussa. Mulla on tosi harvoin tarvetta matkustaa junalla, koska liikun yleensä muualla kuin junaradan varrella.

Luistellut? Viime keväänä käytiin viimeksi silloin kun oli ulkojäät vielä. Luisteleminen on ihanaa ja odotan jo innolla, että päästään taas lasten kanssa luistelemaan!

Ollut yksin yön omassa kodissa? Aivan häkellyin tästä kysymyksestä, koska en ihan oikeasti ole varma. Ehkä joskus silloin vuonna 2011 ennen kun muutettiin Oton kanssa yhteen? Olen kyllä ollut monesti yksin lasten kanssa yötä kotona ja pari kertaa Oton kanssa ilman lapsia yötä kotona, mutta ypöyksin en ole ollut yötä pian kymmeneen vuoteen. Enkä kyllä haluaisikaan olla.

Yöpynyt hotellissa? Mun synttäreillä syyskuussa yövyttiin Clarion Hotelissa Jätkäsaaressa, oli kyllä ihanaa.

Lentänyt? Helmikuussa lennettiin New Yorkiin ja takaisin. Koko reissu tuntuu edelleen niin utopialta, yksi elämäni hienoimpia kokemuksia, josta olen ihan valtavan kiitollinen.

Pukeutunut uimapukuun/bikineihin? Elokuussa silloin kun oli viimeiset lämpimät ilmat.

Kätellyt? Maaliskuun alussa yhdessä työpalaverissa pari viikkoa ennen kuin korona iski kunnolla Suomeen ja kättely kiellettiin.

Nukahtanut jonkun viereen? Eilen illalla. Maailman parasta kun saa nukahtaa Oton viereen.

Suudellut? Tänään aamulla! Aamupusu on tärkeä!

Käynyt leffassa? Käytiin lokakuussa lukupiirin kanssa katsomassa Tove-elokuva. 300 katsojan salissa oli ehkä yhteensä 20 ihmistä. Oli ihanaa käydä leffassa.

Käynyt ryhmäliikuntatunnilla? Viime vuonna kävin kerran joogassa työn vuoksi. Se oli kyllä kivaa, mutta en vaan löydä itsestäni säännöllistä ryhmäliikkujaa. On niin paljon helpompaa liikkua yksin kotona.

Käyttänyt kynsilakkaa? Mun synttäreillä syyskuussa. Tosi harvoin jaksan lakata kynsiä, kun se haju on niin voimakas, että joudun aina pitämään sellaista raksamaskia päässä kun lakkaan kynnet.

Käynyt viihteellä? Kesällä käytiin Oton, mun tädin ja tädin miehen kanssa Oulussa patiolla yhtenä kauniina iltana. Se oli hauskaa. Mutta tosi harvoin tulee nykyisin käytyä ”viihteellä”. Yleensä jos jonnekin lähtee aikuisten kesken, niin syömään pitkän kaavan mukaan.

Puhaltanut synttärikakun kynttilät? Syyskuussa puhalsin kun Otto ja lapset leipoivat mulle ihanan kakun!

Syönyt hampurilaisen? Viime viikolla, kun yhtenä iltana haettiin Mäkkäristä iltaruuat. Hamppari on aina välillä erittäin pätevä ruoka.

Woltannut? Olisikohan se ollut lokakuussa, kun viimeksi tilasin ruokaa Woltin tai Foodoran kautta. Me monesti napataan ruokaa kauppareissun yhteydessä jostain ostoskeskusten ravintolasta mukaan, joten keskustassa asuviin verrattuna tulee varmaan woltattua melko harvoin.

Tätä oli kyllä hauska tehdä. Tykkäsin täytellä kyselyitä jo muinaisessa IRC-galleriassa sinne ”galtsupäiväkirjaan”, eikä kyllä ole mieltymykset yhtään muuttuneet. Edelleen nautin näistä vähän liiankin paljon, heh!

Tehtiin eilen pieni retki Uunisaareen Kaivopuiston edustalle lasten kanssa. Eiliselle sattui aivan mielettömän upea sää ja oli loistava hetki kävellä tunnelmallista vanhaa siltaa pitkin Uunisaareen ja mennä sinne ihmettelemään. Olen käynyt Uunisaaressa viimeksi joskus omassa lapsuudessani. Sieltä oli niin kauniit näköalat ja lapsille paljon tutkittavaa. Kolmen hehtaarin kokoiseen Uunisaareen pääsee kesäisin lautalla ja talvella sinne kulkee ponttoonisilta. Uunisaaresta on myös silta läheiseen Liuskasaareen.

Tuli kyllä sellainen fiilis, että ensi kesänä pitää ehdottomasti tehdä päiväretki Uunisaaren uimarannalle lasten kanssa jos säät vain suosivat. Jos säät eivät suosi, niin löytyy sieltä paljon muutakin tekemistä: grillailupaikkoja, kahvila, ravintola ja paljon ihania kallioita, joilla kiipeillä.

Ollaan monta kertaa kesäisin veneilty Uunisaaren ohi, mutta vasta nyt käveltiin kunnolla ympäri koko saari ja tutkittiin mitä kaikkea siellä on. Helsingin kaupungin sivujen mukaan siellä on aikanaan toiminut mm. öljynkeittämö ja maalitehdas ja siellä on valmistettu esimerkiksi ruumisarkkuja. 1800-luvun loppupuolella Uunisaarella on toiminut myös kuuluisa merikylpylä ja viime vuosisadan alkupuolella Helsingfors Simsällskapin uimalaitos, joka oli ilmeisen suosittu.

Helsinki on kyllä niin ihana kaupunki, kun täällä riittää niin paljon aina tutkittavaa ja vierailtavaa lasten kanssa. Oltiin sitten ulkona tai sisällä – aina on uusia paikkoja ja tekemistä, niin maksullista kuin ilmaistakin. On niin suuri onni saada asua täällä.

Löydettiin Uunisaaresta myös linnun ruumis, jota ihmeteltiin lasten kanssa vaikka kuinka kauan. Joku eläin oli syönyt linnusta suuren osan ja sen siipiluut olivat esillä. Ei tietenkään koskettu siihen tai menty muutenkaan liian lähelle, mutta etäämmältä katseltiin. Se oli tosi kiehtovaa lapsille, kun harvoin näkee mitään sellaista. Juteltiin yhdessä siitä, mihin lintu oli mahdollisesti kuollut ja miksi, mikä eläin sitä oli ehkä syönyt ja miten ylipäätään kiertokulku luonnossa menee.

Uunisaaressa käveleskelyn jälkeen mentiin vielä vähäksi aikaa Kaivopuiston lohikäärmepuistoon lasten kanssa. Se on aina ollut yksi meidän lempparileikkipuistoista, koska siellä on huikaisevan pitkä liukumäki, hyvät kiipeilykalliot ja lohikäärme, jolla voi myös kiipeillä. Lisäksi siellä on leikkiautoja, keinuja, kiipeilytelineitä ja myös hauska temppurata ja tähystystorni. Kaivari on kyllä sellainen paikka, mihin me lähdetään aina koko perhe ihan innoissaan. Siellä on niin kaunista ja paljon tekemistä. Kaivopuisto on niiin sellaista perinteistä Helsinkiä ja se oli itselleni elämys aina jo omassa lapsuudessa. Kaivarin alueelta löytyy useampia leikkipuistoja ja leikkipaikkoja ja lisäksi tietysti monet ihanat kahvilat ja ravintolat. Ja upeat näköalat!

Viikonloppu oli tosi ihana! Mua vähän jännitti sään takia, kun Otto lähti mökille saareen siinä kauheassa myrskyssä, mutta onneksi kaikki olivat päässeet ehjänä perille. Meillä oli oikein hauska tyttöjen viikonloppu täällä lasten ja mun kälyjen kanssa. Tehtiin hyvää ruokaa, leivottiin, pelattiin lautapelejä, laulettiin Let’s Singiä ja saunottiin. Pitää kyllä ehdottomasti useamminkin järjestää tällaisia viikonloppuja, kun oli niin kivaa!

Tästä on hyvä lähteä marraskuun viimeiseen viikoon. Niin ihanaa, että ensi viikolla on jo joulukuu ja saa avata joulukalenterin ensimmäiset luukut! Mun pitää vielä askarrella meidän perhejoulukalenteri valmiiksi, tarvikkeet kyllä löytyy. Blogijoulukalenteri on myös jo hyvällä  mallilla, enkä malta odottaa, että saan alkaa julkaisemaan kalenteriluukkuja ensi viikolla.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille!

Tämä arkiviikko on tähän asti ollut oikeastaan tosi hyvä, mistä olen hieman yllättynyt. Mulla on ollut tässä nyt PMS pari päivää ja se on toki välillä rassannut, mutta noin niinkun muuten tämä on ollut sellainen hyvien oivallusten ja aikaansaamisen viikko. Jännä yhdistelmä tuo PMS ja se, että olen tehnyt oivalluksia ja saanut monta asiaa hoidettua, yleensä niitä ei voi todellakaan mainita samassa lauseessa. Jokaisen raskauden myötä mun PMS-oireet ovat voimistuneet ja nykyisin olen kyllä usein muutaman päivän ennen menkkoja yleensä aika tunteellinen, räjähdysherkkä ja myöskin turvottaa ja kaikki on vähän hankalaa. Niin on ollut tälläkin viikolla, mutta siitä huolimatta kirjoittaminen on sujunut paremmin kuin pitkään aikaan ja sain kaiken to do -listalta tehtyä hyvässä tahdissa. Mulla on siis oikein hyvä fiilis!

Niistä oivalluksista mitä olen tehnyt: mitä enemmän keskityn niihin asioihin, joista itse nautin ja mitä vähemmän stressaan siitä, että ”pitäisi” tehdä jotain, sitä helpompaa mun on tuottaa sisältöä johon olen tyytyväinen. Ei kuulosta kovin ihmeelliseltä, mutta on oikeasti ollut mulle tärkeä oivallus jälleen kerran. Miten se pääseekin aina välillä unohtumaan ja tulee otettua paineita siitä, että pitäisi tehdä hirveästi jotain muuta. Ei tarvitse.

Tällä viikolla olen kuvannut monta tulevaa kamppista loppuvuoteen, tehnyt tulevaa blogijoulukalenteria (parasta!!) ja kirjoittanut paljon. Käytettiin myös auto huollossa marraskuun myrskyisimpänä päivänä ja pelattiin ihan sikana lautapelejä lasten kanssa.  Katsottiin myös The Queens Gambit sarja loppuun Netflixistä ja se oli aivan älyttömän hyvä. Suosittelen hyvin vahvasti, tarina oli huikea ja mukaansatempaava! Tein muuten myös historiaa, kun sain Oton suostuteltua opettelemaan yhden tanssin Reelsiä varten. Otto vihaa tanssimista, mutta tämän helpon tanssin hän suostui opettelemaan ja olin siitä niiiiin fiiliksissä! Ehkä meistä kuoriutuu vielä sellainen kunnon tanssi-couple kuin Noah Beck Ja Dixie D’amilio konsanaan. No ei, siihen en ihan usko. Mutta tämä on kuulkaa hyvä alku.

Ollaan otettu aika rennolla meiningillä koko viikko ja vaan fiilistelty kotia ja joulua. Otto laittoi jouluvalot meidän kuistille ja ne on niin ihanat. Niin mukava tulla kotiin pimeälläkin kun kauniit jouluvalot toivottavat tervetulleeksi. Vielä on yksi paketti led-valoja laittamatta, aiotaan koristella kyllä taloa lisää ulkopuolelta vielä ennen joulua, mutta kuistin valot olivat hyvä alku. Valoa toi hurjasti myös tänään maahan satanut lumi! Ai että miten ihanaa oli herätä niin kauniiseen maisemaan. Ei olla nähty tätä kotia vielä näin lumisena kertaakaan, kun keväällä lunta ei ollut nimeksikään. Ihana luminen piha ja puut!

Lauantaina aamulla Otto lähtee veljensä ja isänsä kanssa poikien mökkireissulle, joka oli itse asiassa viime vuoden joululahja appiukolleni. Me taas vietetään tyttöjen viikonloppua kälyjeni ja meidän lasten kanssa täällä meillä. Ollaan odotettu tätä jo kauan ja niin kiva kun päästään vihdoinkin pitämään. Suunnitelmissa on ainakin joululeffoja, saunomista, myöhään yöhön höpöttelyä ja paljon ruokaa ja herkkuja. En malta odottaa. Meille tulee varmasti niin ihana viikonloppu yhdessä ja mökkeilijöille varmasti myös. Ihanaa piristystä ja vähän erilaista puuhaa tähän syksyyn, kun niin paljon on tullut oltua perheen kesken.

Tänään kuitenkin nautitaan perheen yhteisestä ajasta ja tehtiin leffapesä olkkariin. Aiotaan pitää joululeffamaratoni yhdessä, koska pitäähän mun testata uutuusleffat, joita suosittelen tulevan joulukalenterin luukussa. Osa on jo katsottu, mutta vielä muutama jäljellä onneksi! Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Eilisen nostalgiapostauksen vuoksi yksi ajatus on nostanut hyvin vahvasti päätään: Olen ihan valtavan kiitollinen siitä, että tulin äidiksi juuri silloin kun tulin, eli 20-vuotiaana. Koska:

1. Olin niin nuori, että en ollut ehtinyt rakentaa itselleni mahtavaa ja tyydyttävää aikuiselämää ilman lapsia. En ollut ehtinyt tottua siihen, että matkustellaan, luodaan täysillä uraa, harrastetaan monta kertaa viikossa omia harrastuksia etc. Olin kuin tyhjä kirja, jonka oli helppo lähteä vauva-arkeen, koska se ei vienyt multa pois mitään. Teinivuosien bilesekoiluja en laske mahtavaksi ja tyydyttäväksi aikuiselämäksi – niistä oli enemmän kuin helppoa luopua kun sai paljon parempaa tilalle. En joutunut luopumaan mistään, vaan aloin rakentaa omaa mahtavaa ja tyydyttävää aikuiselämääni vauva-arjen rinnalle ilman sen kummempia ennakko-odotuksia. Toimii!

2. En osannut pelätä mitään, vaan ajattelin, että kaikki kyllä varmasti järjestyy. Nuoruuden peloton asenne oli valtava etu äidiksi tullessa.

3. Elintaso ei laskenut edes hetkellisesti vauvan myötä, koska se ei koskaan ollut korkea ollutkaan. Päin vastoin – säännöllinen minimi-äitiysraha oli suurin tulo, jota olin koskaan saanut. Pärjäsin sillä siis ihan riittävän hyvin. Vauvan myötä aloimme nuorena perheenä vasta pyrkimään eteenpäin ja nostamaan meidän elintasoa. Vauva ja vanhemmuus kannustivat tähtäämään korkealle, koska halusimme tarjota lapsille parasta.

4. Ei oltu ehditty luoda parisuhteen sääntöjä ja rutiineja kunnolla ennen vauvan tuloa. Ei siis oltu ehditty kangistua mihinkään tiettyihin kaavoihin – eikä vauva muuttanut meidän parisuhdetta juuri mitenkään. Lähes suhteen alusta asti rakennettiin yhteistä elämää vanhemmuuden ympärille ja valmistauduttiin siihen, että vauva on osa sitä. Tuoreessa suhteessa oli helppo löytää parisuhteelle aikaa myös vauva-arjen keskellä, koska meillä oli kunnon honeymoon-vaihe vielä meneillään. Ja kun huomasi, että sitä aikaa järjestyy kyllä jos haluaa, siitä on tullut pidettyä kiinni tähän päivään asti, eikä se honeymoon-vaihe ole oikein koskaan päättynytkään. Se on jatkunut yhden, kahden ja kolmen vanhempina, kaikkien vuosien ajan.

5. Mediassa ei vielä ollut nykyisen kaltaista negatiivista stigmaa vanhemmuuden ympärillä. Kaikki omat käsitykseni vanhemmuuteen liittyen tulivat esim. sukulaisilta, jotka myös olivat tulleet nuorena vanhemmiksi. Lähes poikkeuksetta vanhemmuus oli kaikilla sujahtanut vaan osaksi elämää, eikä siitä tehty mitään valtavaa ”juttua”, tai en ainakaan nuorena osannut sellaista huomata. En siis ehkä osannut kiinnittää myöskään huomiota mihinkään negatiivisiin juttuihin tai etukäteen ajatella, että vauvan kanssa ei varmasti saa nukkua (tämän koin kyllä myöhemmin itse yhden vauvan kanssa), kaikki on tosi rankkaa, vauva muuttaa koko elämän, vauva pilaa parisuhteen tms. Olin avoimin mielin ja koin vanhemmuuden luontevaksi osaksi elämää.

6. Oma lapsuus on edelleen suhteellisen tuoreessa muistissa. On helppoa samaistua lasten tunteisiin ja ymmärtää niitä, kuin muistaa ne omalta kohdalta. Pystyn helposti olemaan empaattinen, kun lapsi ei vaikka millään jaksaisi siivota omaa huonetta, koska muistan hyvin sen, miten ärsyttävää se oli omasta mielestä vaikka 8-vuotiaana. Muistan myös helposti omia lapsuuden lempileikkejä ja niitä juttuja, mitä oli kiva tehdä vanhemman kanssa. On tosi helppoa keksiä miten voisi ilahduttaa omia lapsia esim. yhteisellä tekemisellä, kun muistaa mistä kaikesta itse nautti ja mikä kiinnosti. Ja pystyn suhtautumaan ymmärtävästi myös sellaisiin juttuihin kuten ”mutku kaikki muutkin” -perustelu.

7. Kun esikoisemme täyttää 18, olen juuri täyttänyt 38. Meillä on koko yhteinen elämä edessä ja olen nuori ja energinen! Voin vaan kuvitella mitä kaikkia seikkailuja me tullaan yhdessä kokemaan sittenkin kun meidän lapset ovat aikuisia.

8. Puhumattakaan siitä, miten paljon meillä on Oton kanssa sitten edessä parisuhdeaikaa, kun meidän lapset on isoja. Vuosikymmeniä!

9. Jos olen joskus niin onnekas, että minusta tulee mummu, olen silloin varmasti vielä melko nuori. Jos lapseni tulisivat vanhemmiksi joskus, niin vaikka he olisivat itse esim. 30-vuotiaita, olisin minäkin vasta 50+. Jaksaisin siis hyvin leikkiä lastenlasten kanssa ja minulla olisi luultavasti edessä vielä paljon hyviä mummuvuosia, joiden aikana voisin olla tuki ja turva lapsille ja lapsenlapsille. Olen myös niin nuori, että en ole mitenkään voinut välttyä siltä keskustelulta, että ei koskaan ole ok painostaa omia lapsia tai olettaa tai edes vitsailla, että he tulevat tekemään minusta mummun. Heillä ei ole minkäänlaista velvollisuutta siihen, vaikka kuinka toivoisin lapsenlapsia.

10. Olin teini vielä kymmenen vuotta sitten. Ei siitä niin kauan ole. Kun lapseni lähestyvät pikkuhiljaa teini-ikää, pystyn suhtautumaan siihen toivottavasti lempeän armollisesti ja ymmärtävästi. Voin peilata omaa vanhemmuuttani siihen, mitä itse toivoin teininä vanhemmalta, millaisia rajoja olisin kaivannut ja mitkä asiat saivat mut kunnioittamaan äitiä teini-iän myrskyistä huolimatta, koska muistan sen kaiken hyvin. Muistan myös, että paljon tuli sählättyä – ja siitä huolimatta everything turned out well. Toivottavasti pystyn siis suhtautumaan myös positiivisemmmin ja luottavaisemmin kaikkeen. Että vaikka teinin vanhempana olisin huolissaan, luultavasti kaikki tulisi kuitenkin menemään hyvin.

11. En ole ihan pihalla somesta tai nuorison kielestä tai trendeistä, vaikka en niitä trendejä tai sanoja välttämättä itse käytäkään aktiivisesti. Tietty olen varmasti monen 13-vuotiaan mielestä jo ihan vanha (ja yksi mun serkku sanoi mulle kerran ok boomer, vaikka olin silloin 28 enkä edes sanonut tai tehnyt mitään, mikä olisi oikeuttanut tämän heiton!). Mutta kuitenkin olen ainakin jonkun verran pysynyt kelkassa, kaikki nuorison sanat eivät ole mulle ihan hepreaa ja törmään useimpiin viraali-ilmiöihin melko nopeasti niiden synnyttyä. En todellakaan aio yrittää olla mikään cool mom, mutta aion ainakin yrittää pysyä kärryillä nuorten menosta, jotta voin itse suhtautua ymmärtävämmin ja olla messissä, enkä tulla jätetyksi kokonaan ulkopuolelle, ”koska en kuitenkaan ymmärrä.”

Teini-ikä on toki sellainen juttu, joka meidän lapsilla on vasta edessä ja tämä on toistaiseksi vain arvailua pilke silmäkulmassa. Voihan se olla, että viiden vuoden päästä olen ihan pudonnut kelkasta ja oma nuoruuskin tuntuu jo kovin kaukaiselta, hah! Mutta ainakin yhdeksän ekaa kohtaa pitää paikkansa. Koen, että nuorena äidiksi tuleminen on parasta, mitä mulle on ikinä tapahtunut. Se auttoi asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen, luomaan tavoitteita ja keskittymään siihen, mikä on oikeasti tärkeää. Se on auttanut mua tutustumaan ja luottamaan itseeni ja luomaan kestävän parisuhteen. Montaa asiaa elämässä saan kiittää äitiydestä. Joten kiitos, että saan olla äiti ja kiitos kun sain tulla äidiksi itselleni juuri oikeaan aikaan.

DISCLAIMER: Huom! Nämä ovat omia subjektiivisia kokemuksiani omasta elämästäni, enkä tässä ota kantaa kenenkään muun elämän valintoihin tai vanhemmuuteen tai ikään, jolloin tulee tai on tullut vanhemmaksi. Varmasti joka iässä vanhemmaksi tulemisessa on omat hyvät ja huonot puolensa, enkä usko, että mikään ikä on toista parempi. Jokainen kokee vanhemmaksi tulemisen täysin omalla tavallaan ja jollekin toiselle nuorena äidiksi tulo voi olla vaikka hirveintä ikinä. Ja moni minua vaikka 20 vuotta vanhempi äiti on varmasti perillä nuorisokulttuurista tai muistaa hyvin oman lapsuutensa, vaikka omalla kohdallani koen, että nuorella iälläni on ollut siihen vaikutusta. Nuorena vanhemmaksi tulemisen negatiivisista puolista kuitenkin on jo paljon puhetta mediassa (enkä kiellä etteivätkö nekin olisi totta joidenkin elämässä), joten varmasti myös yksi positiivinen listaus mahtuu joukkoon.