En voi tajuta, että me ollaan oltu vanhempia jo kymmenen isänpäivän ajan. Palasin muistelemaan kuluneita isänpäiviä tehdessäni tällä viikolla isänpäiväteemaista reels-videota Instagram-tililleni. Palasin niihin hetkiin, kun Otto piteli sylissään meidän 46-senttistä vastasyntynyttä ensimmäisiä kertoja. Niihin, kun hän opetti kahta taaperoa potkupyöräilemään ja niihin, kun saimme tietää odottavamme kolmatta lasta. Kyllähän siinä herkistyy vähemmästäkin. Meillä on takana niin monia hienoja hetkiä yhdessä. Hienojen lisäksi toki myös vähemmän hienoja. En koskaan tule unohtamaan sitä, kuinka huonosti nukuimme Oton ensimmäistä isänpäivää edeltäneen yön ja kuinka väsyneitä ja kärttyisiä olimme molemmat. Se oli meidän ensimmäinen huono yö kuusiviikkoisen esikoisen kanssa, onneksi se jäi myös yhdeksi ainoista kolmesta huonosta yöstä ekan vuoden aikana. Myöhemmin koimme niitä huonoja öitä kyllä vielä runsain mitoin, mutta niistäkin selvittiin.

Otto on kasvanut isänä ihan valtavasti näiden vuosien aikana, mutta alusta asti hän on yrittänyt parhaansa. Hänen omien sanojensa mukaan kulunut vuosi on ollut ehkä kuitenkin yksi opettavaisimpia. Varmasti johtuen sekä maailmantilanteesta että omasta elämäntilanteesta. Olemme viettäneet todella paljon aikaa ihan vain oman perheen kesken ja se on kasvattanut meitä molempia vanhempina entisestään. Se on tiivistänyt meidän entisestäänkin tiiviitä välejä ja kasvattanut ymmärrystä ja kunnioitusta toisiamme kohtaan vielä lisää. Vaikka toki silloinkin oltiin paljon yhdessä kun Otto oli vanhempainvapaalla kuopuksen kanssa tai muutenkin Oton ollessa opintovapaalla, se oli erilaista. Silloin nähtiin paljon ihmisiä ja tehtiin kaikkea muutakin kuin oltiin kotona. Tänä vuonna elämä keskittyi pitkän aikaa pelkästään kotiin, kotipihalle ja kotiympäristöön, vain meidän viiden kesken.

Kun tämä vuosi on välillä pelottanut, ahdistanut ja aiheuttanut epävarmuutta, Otto on ollut se vakaa tuki ja turva, joka vakuuttaa, että aina kaikki järjestyy. Ja niin on aina järjestynytkin. Olen maailman kateellisin Oton lehmän hermoista. Hän stressaa lähinnä jotain omia koulujuttujaan, mutta ei koskaan mitään oikeasti isoja asioita. Onneksi mun rinnalla seisoo tuollainen vahva tyyppi, joka osaa rauhoittaa omat laukkaavat ajatukseni aina.

Otto on ylpeä siitä, että hän on kolmen tytön isä. Ja hän kasvattaa tyttöjään ajattelemaan, kyseenalaistamaan, edistämään ja vaatimaan tasa-arvoa kaikessa. Siitä olen maailman onnellisin. Meidän arvot kohtaavat 100% niin kasvatuksessa kuin elämässäkin.

Mulla on joskus Oton rinnalla sellainen olo, että hän on paljon parempi vanhempi kuin minä. Tiedän, että molemmat teemme paljon lasten kanssa yhdessä ja pyrimme olemaan läsnä niin paljon kuin pystymme. Mutta varsinkin tänä vuonna kun itse olen tehnyt aika paljon töitä ja Otolla on ollut koulun kanssa joustavampaa, Oton rooli vanhempana arjessa on korostunut entisestään. Hän on hoitanut kaikki lasten kuljetukset, tehnyt useammin ruokaa kuin minä ja pitänyt huolen siitä, että arki rullaa kaikin puolin. Ja hänestä on huokunut se, että hän tekee sen kaiken mielellään.

Otto jaksaa hassutella ja höpsötellä lasten kanssa joka ilta vielä hammaspesujen aikaan ja hymyilee onnellisena kun hän saa kokkailla jotain arkipöperöä keittiössä ja tuijotella lasten touhuja samalla. Hän lukee aina vielä yhden luvun iltasatukirjasta lisää, jos lapset sitä pyytävät. Ja sitten hän käppäilee alakertaan onnellisena kertomaan, miten joku lapsista sanoi tai teki jotain hauskaa ja miten kiva oli lukea. Hän on ollut juuri se pullantuoksuinen koti-iskä, vaikka oikeasti hänkin on hoitanut omia opintojaan ennätysnopeudella siinä samalla. En käsitä miten hän siihen pystyy, voin vain ihailla vierestä ja tukea parhaani mukaan.

Kenties siihen vaikuttaa se, että siinä missä itse teen töitäni melko tasaisesti joka arkipäivä 7-12h, Otto on suorittanut opintojaan nopeissa pyrähdyksissä. Välillä hän ottaa arjessa niitä hetkiä, että hän keskittyy 110% kouluun 48h ajan ja tekee hulluna hommia näppäimistö sauhuten ja mä otan silloin päävastuun. Muuten hän tekee rennommalla tahdilla ja pienissä erissä, jolloin hän voi pitää sitä vetovastuuta arjesta. Niin tai näin, se on toiminut meillä. Olen iloinen siitä, että ollaan löydetty oma tapa sumplia opinnot, työt ja perhearki. Ja tietty se vertailu on ihan turhaa, että kumpi on parempi vanhempi. Se on selvää, että molemmat pyrimme olemaan niin hyviä kuin pystymme. Ja se riittää. Olen ihan valtavan kiitollinen siitä, että Otto on niin hyvä ja läsnäoleva isä ja puoliso, eikä mun ikinä ole tarvinnut miettiä, että tekisipä hän enemmän. Päin vastoin.

Meidän arki tulee muuttumaan jälleen ensi vuonna, kun Otto palaa kahden vuoden opintovapaan jälkeen takaisin työelämään. Se innostaa ja jännittää samaan aikaan. Nyt on kuitenkin käynnissä opintojen loppurutistus ja sen jälkeen vielä parin viikon vapaa sitten kun kaikki on valmista. Kiitos Otto kun olet juuri sinä, paras isi ja puoliso!

Loppuun vielä lasten ajatuksia isästä:

”Isi tietää kaiken kaikista peleistä ja auttaa aina kaikessa jos pyytää.”

”Isi on tosi hyvä rakentamaan ja se on tosi hauska.”

”Kun isi aina halii mua ja esimerkiks kun isi antaa ankan (Oton vanha pehmolelu) mulle.”

Hyvää isänpäivää Otolle ja kaikille muille ihanille iseille, isoisille ja isän roolissa toimiville!

Otin käyttöön joskus aikanaan vuosia sitten arkea helpottaakseni 15 minuutin säännön. Se tarkoitti sitä, että laitoin munakellosta 15 minuuttia aikaa ja siivottiin koko perhe sen vartin ajan. Se oli todella käytännöllinen sääntö, koska vartti ei ole pitkä aika. Lapsille oli hauskempaa siivota, kun he kilpailivat kelloa vastaan. Ja itselle oli helpompi tarttua toimeen, kun tiesi, että vartti on oikeasti lyhyt aika ja oli draivi saada mahdollisimman paljon aikaan mahdollisimman lyhyessä ajassa. Usein siinä ajassa sai kerättyä ylimääräiset kamppeet paikoilleen ja järjesteltyä eteisen ja keittiön.

Siivouksesta 15 minuutin sääntö laajeni arjessa pikkuhiljaa moneen muuhunkin asiaan. Etenkin treenissä se vartti on jotenkin sellainen ratkaiseva aika. Varttia on helppo lähestyä ja siinä ajassa saa kuitenkin oikeasti jo aika hyvän hien pintaan. Usein käy niin, että vartin treenin jälkeen on sellainen olo, että hitto mä vedän vielä toisen vartin. Ja sitten saakin aikaiseksi puolen tunnin treenin, vaikka alkuun olisi tuntunut, ettei jaksa treenata edes sitä varttia. Käytän tätä vartin sääntöä sellaisina viikkoina, kun treeni ei vaan maistu. Tai jos on vaikka monta harmaata sadepäivää putkeen ja ei jaksaisi millään lähteä lenkille, päätän, että menen edes vartiksi. Usein vartin kohdalla on se fiilis, että miksi mä lopettaisin nyt, kun vastahan pääsin alkuun. YouTube on myös täynnä ilmaisia 15 minuutin treenejä, kenties juuri tästä syystä. Itse käytän usein esim. Pamela Reifin nopeita HIIT-treenejä.

15 minuutin sääntö toimii hyvin myös lasten leikeissä, joihin aikuinen menee mukaan. Joskus  voi olla vaikka työpäivän jälkeen väsynyt, eikä millään jaksaisi keskittyä leikkimään barbeilla tai legoilla. Päätän, että menen kuitenkin vartiksi mukaan, koska se on tärkeää lapselle ja vartti on niin lyhyt aika, että sen aikaa voin keskittyä ihan hyvin. Usein joko käy niin, että vartissa itsekin innostuu leikkimään sitten kuitenkin – tai lapsi saa hyvän leikin alkuun ja jatkaa sen vartin jälkeen leikkiä mieluusti itsenäisesti. Tähän disclaimer, että meillä myös lapset leikkivät paljon muutenkin itsenäisesti tai keskenään ja olen siitä tosi iloinen! Ja usein mielellään menen leikkiin ja innostun tosiaan itsekin pidemmäksi aikaa, mutta joskus on niitäkin hetkiä kun ei vaan itse jaksaisi juuri silloin kun lapsella on se fiilis, että kaipaa äitiä mukaan leikkiin. Silloin voi halutessaan kokeilla tätä vartin sääntöä.

15 minuutin sääntö on sovellettavissa hyvin myös työntekoon. Itse esimerkiksi kertakaikkiaan inhosin ennen sähköpostien kanssa venkslaamista, kunnes otin käyttöön tämän taktiikan. Nykyään pyrin tekemään niin, että esim. heti työpäivän aluksi yritän käydä läpi ja vastata niin monta meiliä kuin vartissa pystyn ja sitten pidän taukoa. Loppupäivästä voin ottaa toisen vartin ja vastata taas niin moneen kuin ehtii. Kun pilkkoo sen ei-niin-lemppari homman pieniin palasiin, se menee jouhevammin. Ja täytyy tässä antaa itselleni nyt ihan positiivista palautetta, joka tuli mieleen tässä kirjoittaessani. Olen nykyään todella paljon tunnollisempi mun sähköpostien kanssa kuin vaikka pari vuotta sitten, jolloin mun oli tosi vaikea motivoida itseäni niiden pariin. Nykyään hoidan mun mielestä sähköpostit jopa aika hyvin.

Keksin miljoona muutakin asiaa joihin tätä vartin sääntöä voisi soveltaa. Yleissiivouksen lisäksi toimii loistavasti niin pyykkien kanssa kuin pihahommissakin. Tämä toimii, jos on vaikka luettavana joku tietty kirja, jota ei millään jaksaisi lukea, mutta on esim. koulun takia pakko (olen neuvonut tämän säännön kirjojen kanssa esim. Otolle opiskeluaikana). Jos hyvissä ajoin alkaa lukemaan vartin päivässä, saa kuivakammankin kirjan kahlattua läpi.

Koululaisten kanssa voi käyttää vähän lyhyempiäkin sääntöjä kuin vartin sääntöä. Esimerkiksi kertotaulujen ulkoa harjoitteleminen on tehokasta, kun käyttää siihen intensiiviset viisi minuuttia kerrallaan. On helpompi jaksaa keskittyä kunnolla ja sisäistää uutta, kun harjoittelee täysillä lyhyitä pyrähdyksiä, toisen sieltä ja toisen täältä. Tämä toimii loistavasti ainakin meillä.

Me ei tehdä kaikkea vartin pätkissä (heh), mutta tällaiset lyhyet aikapyrähdykset ovat meillä tehokas arjen apukeino aina ajoittain. Joskus on kausia, että koti pysyy siistinä kuin huomaamatta ja ei tarvitse yhtään motivoida itseään mihinkään muuhunkaan. Mutta silloin kun motivaatio tai jaksaminen on joskus hukassa, mutta jotain pitäisi saada tehtyä, 15 min sääntö pelastaa! Kannattaa kokeilla jos ei vielä ole kokeillut!

Minä olen niitä tyyppejä. Niitä, jotka hilloavat ikivanhoja kenkiä tai vaatteita, joihin liittyy rakkaita muistoja. Vaikka ei olisi varmuutta, tuleeko niitä enää koskaan käyttämään. Olen säilönyt kaapissa esimerkiksi kolmea paria Converse All Starseja yläkoulusta asti. Ostin ensimmäiset valkoiset Converset kutosen ja seiskan välisenä kesänä ollessani 12-vuotias. Minulla on ne siis edelleen tallessa. Käytin niitä todella ahkerasti koko yläkoulun ajan ja vielä lukiossakin, enkä koskaan pessyt. Silloin oli coolimpaa, että kengät olivat nähneet elämää (vaikkakin minun kengät olivat nähneet ulkonäöstään päätellen hieman liikaa).

Ostin toiset conssit 14-vuotiaana silloin, kun äiti oli vasta saanut aivoinfarktin. Valkoiset, joissa oli mustia pilkkuja ja pitsikuviota. Rakastin niitä, ne oli niiiiiiiiin hienot. Ostin ne Oulun Spirit Storesta ja ne olivat sellaiset vähän paremmat conssit, joita en pitänyt joka päivä, toisin kuin niitä harmaantuneita entisiä valkoisia. Mulla on nekin edelleen tallessa.

Lukiossa ostin komannet conssit, mustat batmankuvioiset, käytettynä yhdeltä kaverilta, joka oli ostanut ne Lontoosta aikoinaan. Olin ihastellut niitä hänen jalassaan jo pitkään ja olin niin iloinen, kun hän halusi myydä ne minulle. Ne olivat aivan priimakuntoiset edelleen ja tietty mustat pysyvät muutenkin valkoisia helpommin puhtaana. Niitä en koskaan ottanut arkikäyttöön, ne olivat vain todella harvoihin tilaisuuksiin. Nekin ovat minulla edelleen tallessa.

Kerron tässä vaiheessa, että minullahan oli tavoitteena kerätä 100 paria kenkiä ennen kun täytin 18 (keksin tämän joskus 10-vuotiaana), eikä silloin ollut niinkään puhetta vielä siitä, onko ihan ok tai ekologista omistaa 100 paria kenkiä. Tai jos oli, se ei kantautunut mun korviini. Ajattelin sen samanlaisena harrastuksena kuin vaikka postimerkkien tai keräilyhahmojen keräämisen. Minä vain keräsin kenkiä. Kolmet Converset olivat siis yksi pieni kärpäsen kakka kenkäkokoelmassani, joka oli massiivinen. Minulla ei ole enää ollut vuosikausiin sataa paria kenkiä, vaan olen lahjoittanut niitä eteenpäin, mutta nämä kolmet Converset olen säästänyt aina.

No, anyway, olen siis säästänyt näitä kolmea kenkäparia sieltä 12-vuotiaasta eteenpäin. Muistan, kuinka silloin kun olin 12 ja minulla oli uunituoreet valkoiset conssit, meidän yksi ihana (silloin ehkä kolmikymppinen) naapuri kaivoi varastosta omat valkoiset conversensa, jotka hän oli ostanut teini-iässä. Musta se oli niin coolia, että hänellä oli tallella ne vielä ja ajattelin, että minäkin haluan säilyttää omani aikuiseks asti! Ja niin olen myös tehnyt. Hauskaa, miten naapurilla oli tällainen kauaskantoinen vaikutus mun elämään. Se minua kyllä naurattaa, että en oikeasti ole koskaan pessyt niitä, vaan olen vaan säilönyt aivan älyttömän likaisia harmaantuneita kenkiä asunnosta toiseen, 16 vuoden ajan.

Sain viime viikonloppuna varmaan jonkun akuutin mielenhäiriön varastoa siivotessa, kun mulle yhtäkkiä tuli mieleen, että hitsi, minähän voisin juuri nyt tänään päättää kokeilla puhdistaa näitä likaisia kenkiä. Ja niin sitten tein. Otin avuksi Vanishin, sappisaippuan ja valkaisujauheen. Pilkulliset conssit lähtivät yhdellä liotuksella ja pesulla, valkoiset liotin ja pesin kolme kertaa pesukoneessa eri pesuainecoktaileilla. Ja arvatkaa mitä, sain ne niin puhtaaksi, että kehtaan jopa käyttää! En olisi ikinä uskonut. Tuntui jotenkin todella oudolta katsoa niitä converseja nyt puhtaampana kuin ovat koskaan olleet sitten kesän 2004. Kelpaa! Kannatti säilöä.

ENNEN

JÄLKEEN

Olen viime aikoina himoinnut Conversen kenkiä taas pitkän tauon jälkeen, mutta en kyllä mitenkään olisi kehdannut ostaa uusia tietäen, että minulla on jo kolmet ehjät kaapissa. No nyt ne ovat puhtaat, tai ainakin puhtaammat, ja nyt voin käyttää niitä! Niin mahtavaa. Meidän esikoinen myös testaili mun consseja ja oli sitä mieltä, että hän ottaa keväällä jotkut niistä käyttöön kun olivat jo nytkin lähes sopivat. Tuntuu jotenkin ihanalta, että tämä menee juuri niinkuin aina villeimmissä haaveissa toivoin. Että minulla on joskus omia lapsia, jotka haluavat käyttää ja ajattelevat cooleina jotkut minun vanhat vaatteet tai asusteet, joita olen säästänyt omilta teinivuosilta! Vitsit, että voikin olla kiitollinen siitä, että haaveet toteutuu. Ja samalla myös kyllä tuntuu ihan hullulta, että ollaan siinä vaiheessa vanhemmuutta, että minun asusteiden ja vaatteiden lainaaminen alkaa olla ajankohtaista meidän lapsille. Vastahan he olivat kaikki vauvoja!

Heippa lokakuu ja tervetuloa marraskuu! Tällä viikolla vietettiin halloweenia ja pyhäinpäivää. Mun mielestä molemmat juhlat toivat kaivattua ekstraa sateiseen ja pimeään viikkoon. Ja halloweenin vietto siivittää ihanasti kohti joulun odotusta. Lokakuu on aina se viimeinen pitkä kuukausi kun vaan odotan sitä, että vihdoin saan odottaa joulua. Halloweeniin hetkeksi keskittyminen saa ajan kulumaan ja piristää sopivasti ja tästä päivästä eteenpäin saankin jo jouluttaa rauhassa.

Perjantaina pidettiin pienet halloweenjuhlat kotona perheen kesken. Oton sisko tuli meille juhlavieraaksi ja lapset saivat innoissaan maalata tätinsä kasvoille kissakasvomaalauksen. Siitä tuli tosi hieno! Itse maalasin itseni tiikeriksi ja löytyi täältä myös leopardi, merirosvo ja peura. Oli niin hauskaa testailla erilaisia kasvomaalauksia. Mä niin nautin kun saan tehdä käsillä, oli se sitten kasvomaalaus tai kankaalle maalaus.

Kuunneltiin halloweendiskossa kaikkia hurjia lauluja, kuten Thrilleriä ja muita Spotifyn Halloween-listan hittejä, tanssittiin ja syötiin karkkia. Siinä missä mä innoissaan maalasin kasvomaalauksia koko viikon, en  jaksanut hirveästi panostaa hirmuisiin herkkuihin, kuten moni muu. Instassa vilisi monilla toinen toistaan mahtavamman näköisiä kauhuherkkuja, jollaisia itsekin harkitsin tekeväni, mutta en vaan sitten jaksanut. Onneksi lapsia se ei tuntunut haittaavan, he olivat oikein tyytyväisiä pizzaperjantaihin!

Lauantaina eli pyhäinpäivänä otettiin tosi rennosti. Siivottiin pyjamahousut jalassa ulkovarastoa, katsottiin leffaa ja käytiin viemässä Hietaniemen hautausmaan muualle haudattujen muistomerkille kynttilät läheisille pimeän tultua. Onneksi varauduttiin siihen, että moni muukin on varmaan liikkeellä ja mentiin maskit päällä. Siellä olikin aika paljon porukkaa, mutta onneksi oltiin ulkona ja pystyttiin kuitenkin pitämään myös turvavälit, eikä oltu paikalla kuin muutama minuutti. Sytytettiin kynttilät etukäteen siellä missä oli väljää ja nopeasti vaan vietiin ne muistomerkin portaille yksi kerrallaan lasten odottaessa toisen vanhemman kanssa kauempana. Näky oli jälleen kerran upea. Juuri siksi käydään aina pyhäinpäivänä Hietaniemen hautausmaan muistomerkillä, koska se on vaan niin kaunis ja mahtipontinen pimeällä. Lapsetkin ihastelivat näkyä.

Kaiverrettiin lauantaina myös kurpitsa hienoksi lyhdyksi ja tehtiin sisuksista amerikkalaista kurpitsapiirakkaa. Siitä tuli ihanan mausteista ja hyvää, eikä yhtään liian makeaa. Kauhuherkkuja en tehnyt mutta sentään kurpitsapiirakan elämäni ensimmäistä kertaa. Pitää tehdä toisenkin kerran. Onneksi sitä on vielä vähän jäljellä jääkaapissa!

Se oli sellainen halloween. Piristi oikeasti ihanasti kaiken pimeyden, sateen ja koronan keskellä. Mutta nyt vihdoinkin on marraskuu ja mä saan alkaa odottaa joulua! Otin jo hieman varaslähtöä laittamalla tunnelmavalot olkkariin jo aiemmin ja yhden jouluvideonkin olen jo tehnyt instaan, (puhumattakaan siitä, mitä kaikkea olen tehnyt jo blogijoulukalenteria varten), mutta tästä tämä kuulkaa lähtee. Nyt alan odottamaan joulua. Huomenna avautuu jouluradio fm-taajuuksilla, joten säädetään tietenkin se autossa päälle. Tänään jo kuuntelinkin joululauluja Spotifysta kun siivosin kuopuksen vaatekaappia. Tästä tämä lähtee ja en voisi olla enemmän innoissaan!

Ihanaa marraskuuta ja alkavaa uutta viikkoa kaikille! 

Perjantaina joissakin kouluissa vietetään halloween-naamiaisia oman luokan kesken, mikä on musta ihana juttu! Meilläkin lapset odottivat kovasti jo keväällä jokavuotista halloween-diskoa, mutta tänä vuonna sitä ei tietenkään koronan takia tule. Onneksi sentään perjantaina saa koulupäivän ajaksi pukeutua, mikä on sekin kivaa ja normista poikkeavaa. Jos jotain, niin tässä korona-aikana on oppinut ottamaan niistä pienimmistäkin tavallisuudesta poikkeavista asioista kaiken irti. Jo se, että pukeutuu naamiaisasuun riittää tuomaan juhlafiiliksen ainakin mulle! Ollaan kokeiltu jo useampia naamiaisasuja ja kasvomaalauksia tälle syksylle.

Postasinkin jo aiemmin meidän perheen ja lasten naamiaisasuvinkkejä ja niiden kaveriksi tässä tulee helppo 15min tutoriaali half skull eli puoli-pääkallo kasvomaalauksen tekemiseen. Tämä on siitä kiva kasvomaalaus ainakin meidän lasten mielestä, että silmiin ei tule mitään, eli se on helpompi putsata sitten kasvoilta. Tämä on myös nopea tehdä. Näitä tehdessä tajuttiin, että nämähän näyttää vähän kasvomaskeilta, joten sopii aivan loistavasti 2020-teemaan, vaikka suoja kyllä jää olemattomaksi. Mutta jos haluaa mennä kauppaan ja ei jaksa pestä maskia ollakseen vähemmän pelottava, voi hyvin vaan laittaa kasvomaskin tähän päälle, niin jää koko maalaus piiloon. Kätevää!

Half Skull Face Paint Tutorial | Puolikas pääkallo-kasvomaalaus:

Tarvikkeet:

Valkoinen vesiliukoinen kasvomaali (parhaat on Grimasin, maksavat 5,90/nappi ja ovat todella riittoisia ja pysyy hyvin)

Musta vesiliukoinen kasvomaali

Meikkivoidesivellin

Ohutkärkinen sivellin

Pumpulipuikko

2kpl mukilliset vettä

Ohjeet:

1. Aloita maalaamalla puolet naamasta valkoiseksi. Yritä saada pitkillä vedoilla mahdollisimman tasainen valkoinen lopputulos.

2. Maalaa sitten nenään ”musta aukko”.

3. Tee seuraavaksi ”suuaukko” eli maalaa musta viiva huulten keskelle  ja suun sivuille.

4. Seuraavaksi poskien varjostusten ääriviivat. Maalaa kuvan mukaisesti mustat ääriviivat poskivarjostuksille.

5. Musta viiva on keskipiste, josta lähdetään tekemään ylä- ja alahampaat. Maalaa mustia n. 5mm viivoja ylöspäin ja alaspäin keskiviivasta.

6. Ota pumpulipuikko tai meikkisieni ja kasta veteen ja sitten mustaan väriin kevyesti. Tee hammasjuurten varjostukset suttaamalla aiemmin maalaamiesi mustien viivojen päistä ylös ja alaspäin.

7. Täytä poskivarjostusten aukot maalaamalla mustaksi. Pehmennä rajaa hampaiden ja varjostusten välillä pumpulipuikolla pyörittelemällä.

8. Reunusta varjot ohuilla mustilla ääriviivoilla. Voit halutessasi vielä varjostaa poskivarjojen alapuolelta pumpulipuikolla harmaaksi, mutta tämä ei ole pakollista.

9. Rajaa maski leuasta paksulla mustalla viivalla.

10. Rajaa maski yläpuolelta ohuella mustalla viivalla nenän molemmin puolin.

11. Valmista tuli! Yhdistä maskiin mustat vaatteet ja avot! Upea halloween-luuranko on syntynyt.

Tämä kasvomaalaus on tosiaan niin helppo ja nopea, että sain tehtyä jopa meidän 3-vuotiaalle. Hän katsoi yhden jakson Ryhmä Hauta ja pysyi hienosti paikoillaan sen aikaa kun maalailin. Hän oli aivan innoissaan hienosta pääkallo-maskista. Kovasti yritettiin taas kaikki olla oikein vakavia ja hurjia pääkallotyyppejä kuvassa, vaikka meinasi naurattaa ensin!

Halloween on ihan nurkan takana jo! Tällä viikolla saa jo kaivertaa kurpitsat ja tehdä vaikka jenkkityyliin Pumpkin Pieta sisuksista. Ihanaa viikon jatkoa kaikille!