Tänä päivänä tapahtui vuosina 2011-2020

18.11.2020

Marraskuu on jostain syystä vetänyt nostalgiselle mielelle ja päätin kokeilla tällaista hauskaa postausideaa: mitä meille on tapahtunut marraskuun 18. päivä viimeisinä kymmenenä marraskuuna? Onneksi on blogi, niin täältä voi hyvin luntata. Postauksia löytyi melkein jokaiselle marraskuun 18. päivälle näiltä vuosilta ja niistä oli aika helppo katsoa mitä meille on milloinkin kuulunut. Linkkasin tähän myös alkuperäiset postaukset, jos haluaa käydä nostalgisoimassa siihen, millaista sisältöä tuuttasin ulos vaikkapa yhdeksän vuotta sitten (OMG en suosittele)!

18.11.2011

Meidän esikoinen oli melkein kahden kuukauden ikäinen (kahta päivää vaille). Päivä oli perjantai ja mun äiti ja mummo ajoivat silloin Oulusta pakettiautolla meille tuomaan meille äidin vanhaa ruokapöytää. Ihanat! Mun mummo näki silloin ekaa kertaa meidän esikoisen, se oli ihana hetki. Oltiin siihen asti eletty ilman ruokapöytää ja syöty aina olkkarissa! Kirjoitin postauksen, jossa myös pohdiskelin sitä, kuinka me tehtiin aina jonkun mielestä ”kaikki väärin” lapsen kanssa.

Meillä oli esikoisen kanssa kylpyrutiini joka ilta, eli hän kävi (pelkkä vesi) kylvyssä aina illalla ennen nukkumaanmenoa ja se oli osa iltarutiinia samalla tavalla kuin vaikkapa iltasatukin. Oltiin saatu blogin kommenteissa palautetta, että kylvetämme esikoista liian usein. Joku oli myös ollut huolissaan, kun en ollut pessyt alle 2kk ikäiselle vauvalle lahjaksi annettua pehmolelupupua ennen kuin asetin pupun vauvan viereen babysitteriin. En kestä! Siis tätähän se on ollut jo vuonna 2011, että aina on jollain jotain sanottavaa. Onneksi näin yhdeksän vuotta myöhemmin voin huojentuneena todeta, että ihan hyvä siitä lapsesta tuli vaikka raukka joutui joka ilta kylpemään ja vielä hengailemaan pesemättömän pupun vieressä hetken! Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

18.11.2012

Esikoinen oli vuoden ja kaksi kuukautta ja mahassa kasvoi meidän keskimmäinen. Kirjoitin silloin meidän esikoisen kuulumisia ja iloitsin omasta energisestä keskiraskaudestani. Esikoinen tuntui puhuvan ja ymmärtävän paljon puhetta jo silloin. Mun alkuraskaus oli mennyt rankan väsymyksen ja päänsärkyjen kourissa, joten oli ihanaa kun olo alkoi helpottaa pikkuhiljaa. Oltiin vasta muutettu uuteen kotiin ja koti oli vielä ihan kaaoksen vallassa. Tekstistä paistaa läpi sellainen ihana innostunut fiilis, jonka muistan. Kaikki oli niin ihanaa – uusi kiva koti, vauva tulossa, hyvin nukkuva taapero ja lempivuodenaikani joulukin vielä oli tuloillaan. Sellaista perus sillisalaattifiilistelyä! Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

 

18.11.2013

Tälle päivämäärälle löysin vaan sepostuksen meidän viikon ruuista, mutta 19.11. Otto oli kirjoittanut kantaaottavan mielipidetekstin koskien lasten pelaamista, mikä on pakko jakaa! Koska teksti oli mun mielestä niin hyvä ja edelleen se on ajankohtainen. Teksti on niin ottomaiseen tyyliin tehty, että purskahtelin nauruun sitä lukiessani. Hyvä ja tarpeellinen kannanotto pelaamisen puolesta ja edelleen aivan asiaa.  Me ollaan tekemässä Oton kanssa yhdessä pelaamiseen liittyen uusi postaus tässä ihan lähiaikoina, kunhan Oton koulujutut on valmiina, koska aiheesta kysytään usein. Postauksessa vinkataan eri-ikäisille lapsille sopivia pelejä ja muutenkin annetaan vinkkejä siihen, miten meidän mielestä voi vanhempana sekä tukea pelaamista että pitää huolen sopivista rajoista. Meidän keskimmäinen oli vuonna 2013 tänä päivänä seitsemän kuukauden ikäinen ja muistan, että nukuttiin pätkissä silloin. Oton alkuperäisen tekstin löydät TÄSTÄ.

18.11.2014

2014 meillä oli 3- ja 2-vuotiaat lapset, 3-vuotias kävi metsäkerhossa ja mä tein osa-aikaisesti blogin kautta töitä. Tienasin silloin joitakin satoja euroja kuukaudessa blogin avulla ja panostin blogiin jo selkeästi enemmän. Tänä päivänä 6 vuotta sitten jaoin asukuvia ja kirjoitin lähinnä siihen asuun liittyen, joten kuulumisia postauksesta ei hirveästi irti saanut. Mutta nähtävästi oltiin käyty ainakin ulkona asukuvaamassa, sillä silloin yleensä tein sisältöä tosi ”reaaliajassa”, eli jos kuvasin jotain, julkaisin sen heti samana päivänä. Sisällön suunnittelu oli täysin tuntematon käsite mulle silloin vielä. Alkuperäiseen asupostaukseen TÄSTÄ.

18.11.2015

Sinä syksynä olin aivan loppu, siis aivan loppu, vaikka sen päivän postauksesta sitä ei ehkä huomaa. Tein kahta työtä – sillä keväällä 2015 blogini oli siirtynyt Indieplacelle ja lisäksi olin aloittanut osa-aikatyöt markkinointiassistenttina startupissa kolme päivää viikossa. Assarin hommiini kuului käytännössä siis kaikki sisällöntuotanto mitä oli eri kanaviin, sekä lisäksi testaamista ja asiakaspalvelua, joten tein ihan muuta kuin assaroin. Sen työn lisäksi tein omaan blogiin n. 30 postausta kuussa ja instaakin päivitin melko aktiivisesti. Tänä päivämääränä julkaistussa postauksessa pohdiskelin blogijoulukalenteria ja mä haluaisin vaan antaa halauksen ja rutistaa sen aikaista itseäni! Että ei mun olisi ollut pakko rutistaa sitäkin vielä siihen päälle. Mutta tein sen silti. Onneksi nykyään osaan ja voin levätä enemmän, koska jokainen tarvitsee lepoa. Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

18.11.2016

Odotettiin meidän kuopusta ja oltiin jo käyty rakenneultrassa. Tiedettiin, että hän on pikkuinen tyttö! Löysin 18. päivältä vain kaupallisen yhteistyön, jossa ei ollut kuulumisia, mutta seuraavalle päivälle olin tehnyt postauksen myös. Siinä kerroin, kuinka vietimme Ota lapsi mukaan töihin- ja anna lapsesi pukea sinut -päiviä samana päivänä. Hauskaa! Ja lapset olivat valinneetkin mulle aika hienon asun, joka koristi hienosti mun isoa mahaa. Kirjoitin postauksessa enemmänkin omasta työstäni ja siitä, miten olin ”ottanut lapset mukaan töihin”. Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

18.11.2017

Kuopus oli yhdeksän kuukauden ikäinen, esikoinen eskarissa ja keskimmäinen oli 4-vuotias. Mua itketti kun luin tämän päivän postausta, sillä silloin oltiin Oulussa menossa mun mummon hautajaisiin. Se oli niin surullista aikaa meille. Onneksi saatiin kuitenkin olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä Oulussa ja selvittiin siitäkin. Seuraavalta päivältä löytyy muistokirjoitus, jonka kirjoitin mun rakkaalle mummolle. Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

18.11.2018

Vuoden harmaimman päivän perään vietettiin marraskuun aurinkoisinta viikonloppua. Käytiin lasten kanssa Kaivarissa ulkoilemassa ja leikkipuistossa. Arki oli ihanan tasapainoista, vaikkakin hektistä myös. Olin vielä 1,5-vuotiaan kuopuksen kanssa kotona, vaikka samalla tein töitä yrittäjänä täysillä. Otto oli aloittanut opinnot ammattikorkeassa, mutta teki vielä syksyn ajan töitä ennen kuin jäi sitten seuraavana keväänä opintovapaalle. Leivottiin lasten kanssa pipareita, syötiin ruuaksi teriyakilohta ja nautittiin elämästä selkeästi. Ainakin oltiin paljon ihanammissa tunnelmissa kuin vuotta aikaisemmin. Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

18.11.2019

Kiinnostaako hömppä vielä, vai pitääkö aina ottaa kantaa? Tätä samaa on tullut pohdittua tänäkin vuonna ja olen nähnyt monen muunkin bloggaajan/sisällöntuottajan pohdiskelevan samaa. Nykyinen super-kantaaottava meininki on kaukana siitä, mistä bloggaaminen aikanaan lähti. Toki on hyvä ottaa kantaa ja antaa tilaa tärkeille asioille, mutta edelleen olen sitä mieltä, että aina ei ole pakko ottaa kantaa, eikä jokaiseen aiheeseen ole pakko tarttua. Jokainen oman jaksamisensa mukaan. Viime marraskuusta on vasta vuosi, mutta se tuntuu jotenkin tosi kaukaiselta. Kai elämä silloin oli kuitenkin monella tapaa samanlaista kuin nyt. Otto opintovapaalla, mä teen töitä, lapset koulussa/hoidossa. Vaikka toki paljon on vuodessa myös muuttunut, kuten meidän koti. Alkuperäiseen postaukseen TÄSTÄ.

18.11.2020

Tänään 18.11.2020 olikin aurinkoinen päivä, vaikka säätiedotteet lupailivat muuta. Ihanaa nauttia auringosta. Yritin kuvata mahdollisimman paljon työjuttuja varastoon, koska pimeitä päiviä on varmasti vielä luvassa. Kirjoitin myös tämän postauksen, editoin ison kasan kuvia ja videoita ja vastasin työsähköposteihin. Söin ruuaksi italianpataa lounaalla ja illalla bolognesea. Kaksi kertaa spagettia samana päivänä, mutta ei se mitään. Lapset olivat koulussa ja hoidossa, Otto teki omia kouluhommia päivällä ja illalla oltiin koko perhe yhdessä. Ihanan tavallinen päivä.

Sellainen katsaus! Aika erilaisia marraskuun 18. päiviä on tullut vietettyä vuosien varrella. Iloja, suruja, rakkautta, huumoria. Juuri sitä, mitä elämä yleensäkin on. Eniten tasaista arkea, mutta joukossa myös isoja iloja ja isoja suruja. Jotenkin tosi lohdullista ja konkreettista, että suurtenkin surujen jälkeen elämä jatkuu ja tulee niitä parempia päiviä.


16 vuotta vanhat Converset takaisin valkoisiksi

02.11.2020

Minä olen niitä tyyppejä. Niitä, jotka hilloavat ikivanhoja kenkiä tai vaatteita, joihin liittyy rakkaita muistoja. Vaikka ei olisi varmuutta, tuleeko niitä enää koskaan käyttämään. Olen säilönyt kaapissa esimerkiksi kolmea paria Converse All Starseja yläkoulusta asti. Ostin ensimmäiset valkoiset Converset kutosen ja seiskan välisenä kesänä ollessani 12-vuotias. Minulla on ne siis edelleen tallessa. Käytin niitä todella ahkerasti koko yläkoulun ajan ja vielä lukiossakin, enkä koskaan pessyt. Silloin oli coolimpaa, että kengät olivat nähneet elämää (vaikkakin minun kengät olivat nähneet ulkonäöstään päätellen hieman liikaa).

Ostin toiset conssit 14-vuotiaana silloin, kun äiti oli vasta saanut aivoinfarktin. Valkoiset, joissa oli mustia pilkkuja ja pitsikuviota. Rakastin niitä, ne oli niiiiiiiiin hienot. Ostin ne Oulun Spirit Storesta ja ne olivat sellaiset vähän paremmat conssit, joita en pitänyt joka päivä, toisin kuin niitä harmaantuneita entisiä valkoisia. Mulla on nekin edelleen tallessa.

Lukiossa ostin komannet conssit, mustat batmankuvioiset, käytettynä yhdeltä kaverilta, joka oli ostanut ne Lontoosta aikoinaan. Olin ihastellut niitä hänen jalassaan jo pitkään ja olin niin iloinen, kun hän halusi myydä ne minulle. Ne olivat aivan priimakuntoiset edelleen ja tietty mustat pysyvät muutenkin valkoisia helpommin puhtaana. Niitä en koskaan ottanut arkikäyttöön, ne olivat vain todella harvoihin tilaisuuksiin. Nekin ovat minulla edelleen tallessa.

Kerron tässä vaiheessa, että minullahan oli tavoitteena kerätä 100 paria kenkiä ennen kun täytin 18 (keksin tämän joskus 10-vuotiaana), eikä silloin ollut niinkään puhetta vielä siitä, onko ihan ok tai ekologista omistaa 100 paria kenkiä. Tai jos oli, se ei kantautunut mun korviini. Ajattelin sen samanlaisena harrastuksena kuin vaikka postimerkkien tai keräilyhahmojen keräämisen. Minä vain keräsin kenkiä. Kolmet Converset olivat siis yksi pieni kärpäsen kakka kenkäkokoelmassani, joka oli massiivinen. Minulla ei ole enää ollut vuosikausiin sataa paria kenkiä, vaan olen lahjoittanut niitä eteenpäin, mutta nämä kolmet Converset olen säästänyt aina.

No, anyway, olen siis säästänyt näitä kolmea kenkäparia sieltä 12-vuotiaasta eteenpäin. Muistan, kuinka silloin kun olin 12 ja minulla oli uunituoreet valkoiset conssit, meidän yksi ihana (silloin ehkä kolmikymppinen) naapuri kaivoi varastosta omat valkoiset conversensa, jotka hän oli ostanut teini-iässä. Musta se oli niin coolia, että hänellä oli tallella ne vielä ja ajattelin, että minäkin haluan säilyttää omani aikuiseks asti! Ja niin olen myös tehnyt. Hauskaa, miten naapurilla oli tällainen kauaskantoinen vaikutus mun elämään. Se minua kyllä naurattaa, että en oikeasti ole koskaan pessyt niitä, vaan olen vaan säilönyt aivan älyttömän likaisia harmaantuneita kenkiä asunnosta toiseen, 16 vuoden ajan.

Sain viime viikonloppuna varmaan jonkun akuutin mielenhäiriön varastoa siivotessa, kun mulle yhtäkkiä tuli mieleen, että hitsi, minähän voisin juuri nyt tänään päättää kokeilla puhdistaa näitä likaisia kenkiä. Ja niin sitten tein. Otin avuksi Vanishin, sappisaippuan ja valkaisujauheen. Pilkulliset conssit lähtivät yhdellä liotuksella ja pesulla, valkoiset liotin ja pesin kolme kertaa pesukoneessa eri pesuainecoktaileilla. Ja arvatkaa mitä, sain ne niin puhtaaksi, että kehtaan jopa käyttää! En olisi ikinä uskonut. Tuntui jotenkin todella oudolta katsoa niitä converseja nyt puhtaampana kuin ovat koskaan olleet sitten kesän 2004. Kelpaa! Kannatti säilöä.

ENNEN

JÄLKEEN

Olen viime aikoina himoinnut Conversen kenkiä taas pitkän tauon jälkeen, mutta en kyllä mitenkään olisi kehdannut ostaa uusia tietäen, että minulla on jo kolmet ehjät kaapissa. No nyt ne ovat puhtaat, tai ainakin puhtaammat, ja nyt voin käyttää niitä! Niin mahtavaa. Meidän esikoinen myös testaili mun consseja ja oli sitä mieltä, että hän ottaa keväällä jotkut niistä käyttöön kun olivat jo nytkin lähes sopivat. Tuntuu jotenkin ihanalta, että tämä menee juuri niinkuin aina villeimmissä haaveissa toivoin. Että minulla on joskus omia lapsia, jotka haluavat käyttää ja ajattelevat cooleina jotkut minun vanhat vaatteet tai asusteet, joita olen säästänyt omilta teinivuosilta! Vitsit, että voikin olla kiitollinen siitä, että haaveet toteutuu. Ja samalla myös kyllä tuntuu ihan hullulta, että ollaan siinä vaiheessa vanhemmuutta, että minun asusteiden ja vaatteiden lainaaminen alkaa olla ajankohtaista meidän lapsille. Vastahan he olivat kaikki vauvoja!