Kaupallinen yhteistyö: BioGaia

Muistatteko, kun aloitettiin BioGaia Drops +D3 -tipat vauvalle 2 viikon iässä? Edelleen ne ovat meillä käytössä nyt vauvan ollessa puolivuotias ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä niihin. 

BioGaia Drops +D3-tipoissa on siis L. reuteri Protectis® DSM 17938 -maitohappobakteeria sekä D3-vitamiinia vauvalle sopivassa tippa-muodossa. Päiväannos eli 5 tippaa sisältää 100 miljoonaa elävää L.reuteri Protectis -maitohappobakteeria lempeässä auringonkukkaöljyssä, sekä suositellun 10 mikrogramman päiväannoksen D3-vitamiinia vauvalle. Kaikille vauvoille suositellaan D-vitamiinilisää 2-viikkoisesta alkaen (*thl.fi: D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa lapsilla.) ja mä itse olen kokenut, että BioGaia Drops +D3  on siihen tosi hyvä tuote. 

Monessa vauvaperheessä ainakin eri somen vuosi- ja kuukausivauvaryhmien mukaan käytetään vauvalle jotain maitohappobakteerivalmistetta ja näin ollaan myös me tehty sekä kolmannen että neljännen vauvan kanssa.. Mulle on tärkeää maitohappobakteerivalmistetta valitessa se, että siinä ei ole mukana mitään ylimääräistä tai täyteaineita, vaan pelkästään tutkittuja ja turvallisia ainesosia.

Lactobacillus reuteri Protectis® DSM 17938 on yksi maailman tutkituimmista maitohappobakteereista, jota esiintyy myös luontaisesti ihmiselimistössä. L.reuteri Protectis DSM 17938 -maitohappobakteerikanta on eristetty äidinmaidosta ja siitä on tehty yli 170 kliinisissä julkaisuissa julkaistua tutkimusta. Esimerkiksi alle 1–vuotiaille vauvoille on tehty yhteensä 54 eri tutkimusta juuri tästä bakteerikannasta, ja niihin on osallistunut yhteensä 6854 vauvaa. 

Markkinoilla on paljon erilaisia maitohappobakteerivalmisteita eri kannoista ja erilaisilla määrillä ja yhdistelmillä vauvoille, mutta yksittäisen valmisteen tehosta kertoo nimenomaan siitä saatu kliininen tutkimusnäyttö, ei se, kuinka paljon maitohappobakteeria tai kuinka montaa eri bakteerikantaa valmisteessa on. Jos valmisteessa on useamman kannan yhdistelmä, teho tulee osoittaa kliinisin tutkimuksin. Eri kannoilla on erilaiset vahvuudet, eli se, että jossakin on vaikka miljardi bakteeria ja toisessa vain sata miljoonaa, ei tarkoita, että se jossa on enemmän olisi “tehokkaampi”. Eli kannattaa olla tarkkana kun valitsee valmistetta ja varmistaa, että se on tutkittu. Apteekin henkilökunta auttaa siinä varmasti mielellään. 

Me ollaan oltu tosi onnekkaita, kun meidän vauva on ollut niin tyytyväinen alusta asti. Kun vauvalla on hyvä olla niin koko perhe jaksaa paremmin. 

BioGaia Drops +D3 -tippoja voi antaa vauvalle suoraan suuhun tai esimerkiksi lusikkaan annostelemalla viisi tippaa, tai sen voi sekoittaa ruuan tai juoman sekaan. Meillä vauva ei ensimmäisinä kuukausina ollut niin lusikan fani (hänen mielestä suuhun ei kuulunut laittaa muuta kuin tissi), mutta nykyään kun hän syö kiinteitä, hän oikein innoissaan laittaa itse lusikan suuhun ja annetaan tipat siitä. Tipat tulevat kätevässä muovituubissa, josta annostelu on tosi helppoa ja kätevää, kun sitä voi puristaa (vrt. esim. lasipullo). 

BioGaia Drops +D3 -tipat ovat turvallisia käyttää jo 2-viikkoiselle ja sopivat toki myös aikuisille sekä raskausaikana käytettäväksi. L. reuteri Protectis® DSM 17938 -kanta säilyy tutkitusti elävänä läpi ruuansulatuskanavan ja lisää hyvien bakteerien määrää suolistossa. 

BioGaia Drops +D3 -tippoja myydään vain apteekeissa ja ne tunnistaa valkokeltaisesta värityksestä. BioGaia Drops +D3-tipat tunnettiin aiemmin Rela-tipat nimellä, mutta nykyään ne ovat siis BioGaia Drops +D3-nimisiä (mikään muu ei ole tuotteessa muuttunut kuin nimi ja ulkoasu). Nykyisin myytävät Rela-tipat taas ovat eri valmiste. Tämä myös aiheuttaa välillä hämmennystä, että mikä on se vanha tuttu tuote, jota on käyttänyt vaikka aiemmalle lapselle, jos haluaisi löytää sen saman käyttöön tämän hetken vauvalle.

BioGaia halusi järjestää nimikilpailun heidän hauskalle keltaiselle maskotille, joka näkyy myös tippapullon kyljessä. Käy mun instassa @iinalaura ehdottamassa keltaiselle tyypille nimeä ja osallistut samalla koko perheen BioGaia-tuotepaketin arvontaan! 

Lähteet: 

thl.fi

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01286

www.biogaia.fi

Niinhän siinä pääsi käymään, että viime viikolla vauvalle tuli jo puoli vuotta ikää mittariin. Tällä viikolla meillä oli myös puolivuotis-neuvola ja siellä kaikki oikein mallikkaasti. Kirjoitan tähän postaukseen hieman vauvan kuukausikuulumisia ja taitoja.

Tällä hetkellä vauva nousee sylissä itse karhukävelyasentoon, seisomaan ja istumaan ja osaa peruuttaa sylistä esim. sohvalle istumaan merenneitoasennon kautta. Mutta lattialla hän ei vielä itse mene näihin asentoihin. Lattialla hän vetää mittarimatoa, pyörii akselinsa ympäri ja kääntyilee selältä mahalleen ja mahalta selälleen. Hän saa varpaat suuhun ja kierimällä ja peruuttelemalla liikkuu kyllä jo välillä metrin tai pari suuntaan tai toiseen.

Mutta ei onneksi ole ottanut ihan samanlaista kehitysspurttia kuin isosiskonsa tässä iässä, joka oppi silloin juuri ennen puolivuotispäivää viikon sisällä yhtäkkiä kaiken mahdollisen. Ensin peruuttamaan nopeasti ryömien, sitten konttausasennon, istumaannousun, polville nousun ja konttaamisen. Siitä parin viikon päästä hän jo nousi seisomaan ja otti askelia tukea vasten. Olen todella kiitollinen siitä, että nelonen pysyy vielä paikallaan ja kerää ensin hieman lisää ikää ennen kuin alkaa suhaamaan paikasta toiseen ja kiipeilemään ja seisomaan. Siinä pääsee paljon helpommalla vanhempana, kun ei tarvitse olla vielä näin pienen kanssa sydän syrjällään.

Neuvolassa hän sai kuitenkin valtavasti kehuja motorisista taidoistaan ja etenkin käsien motoriikka on kehittynyt sormiruokaillessa tosi vauhdilla. Hän saa hyvin jo pieniäkin juttuja, kuten puffeja, vietyä suuhun, ja nauttii kovasti syömisestä. Myös smoothiepussista syöminen sujuu jo itsenäisesti. Sormiruokailu aloitettiin 5,5kk iässä kun valmiudet täyttyivät ja nyt kuukauden aikana ollaan edetty siihen, että hän syö jo viisi ateriaa päivässä ja on maistanut eri viljat, eri lihat ja kalat, monet vihannekset, hedelmät ja marjat sekä pähkinät läpi. Ollaan ainakin tehty parhaamme allergiariskin minimoimiseksi, eikä reaktiota ole tullut mistään ruoka-aineista.

Sormiruokailu on ollut tälläkin kerralla tosi hauskaa, edullista ja helppoa. Jos et oo vielä lukenut mun postausta sormiruokailun aloituksesta, perussäännöistä ja vinkeistä, niin käy ihmeessä lukemassa, jos teille ruokahommat ajankohtaisia. Ensi viikolla on tulossa myös instassa ja täällä blogissa vinkkejä ja reseptejä helpoista sormiruuista. Esimerkiksi viime sunnuntaina käytin tunnin kokkailuun ja tein vauvalle pakkaseen valmiiksi neljää eri sormiruokaa, joita aina helppo sieltä yksitellen sulattaa silloin, jos meidän muun perheen ruoka on sellaista, ettei suoraan sovellu (ilman suolaa) vauvalle. Ne riittävät hyvin pariksi viikoksi monelle eri aterialle.

Hampaita meidän tyypillä ei vielä ole puhjennut, mutta neuvolasta saatiin jo hieno tummansininen hammasharja mukaan. Lisäksi vinkattiin, että heti kun eka hammas puhkeaa, niin saa alkaa antamaan pienen murusen xylitol-pastillia aina ruuan jälkeen. Kyllä vaan Herra Hakkarais-pastillien kulutus on aivan valtaisaa nykyään jo kolmen lapsen kanssa ja kohta kun tämä pieni liittyy mukaan niin saisi ostaa varmaan jätesäkillisen niitä kerralla, että riittäisi edes hetkeksi, hah. Sormiruokailu on onnistunut mainiosti ilman hampaitakin, eihän niitä pehmeiden ruokien kanssa tarvitse mihinkään ja ikenillä saa varsin hyvin nyhdettyä ja muussattua ruokaa pienemmäksi.

Vauvan lempiruokia ovat mm. itse tehdyt bataattipihvit ja kalapuikot, luumusose, puurorieskat, mansikka, kurkku ja hunajameloni. Hän maistaa tosi ennakkoluulottomasti kaikkea ja ei ole ainakaan vielä hirveästi tullut vastaan sellaisia ruokia, joista hän ei olisi tykännyt. Hän jaksaa hienosti keskittyä ruokailuun ja ruokaa menee myös masuun asti. On ihanaa kun nykyään hän syö aina samaan aikaan kun muu perhe, niin jokainen saa keskittyä omaan ruokaansa ja syödä sen lämpimänä.

Vauvan lempipuuhia on kirjojen lukeminen (etenkin sama vanha suosikki kuin isosiskoilla, Pikku-Eetu), uiminen vauvauinnissa, peilistä katseleminen, kirahvin jäytäminen ja siskojen kanssa leikkiminen tai ihan vaan heidän puuhien seuraaminen. Isosiskot rakastavat leikkiä vauvan kanssa ja pitää häntä sylissä ja kaikki haluavat tehdä sitä mahdollisimman paljon joka päivä. Mut on suorastaan yllättänyt se, miten kovasti siskot haluavat olla vauvan kanssa, se ei ollut mitään alkuhuumaa vaan meillä jaellaan edelleen lasten toiveesta minuutilleen tarkkoja vuoroja, kuinka paljon jokainen saa kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa.

Päiväunia vauva nukkuu näin puolen vuoden iässä yleensä normipäivänä kolmet. Kahdet lyhyemmät 30min-1h unet ja sitten yhdet pidemmät n. 2-3h unet. Joskus saattaa tämän lisäksi nukahtaa jollakin random automatkalla hetkeksi. Öisin hän nukkuu edelleen n. 11-12 tuntia putkeen, kuitenkin välissä syömään havahtuen. Nyt on ollut taas reilun viikon ajan vähän enemmän havahtumisia yön aikana, ehkä 5-7 kertaa on syönyt. Mutta onneksi kuitenkin jatkaa aina samantien unia, eikä herää kokonaan. Vauva saa edelleen rintaa aina halutessaan niin päivällä kuin yöllä ja syö yleensä n. 10-12 kertaa vuorokaudessa ainakin. Koska rintamaito on edelleen pääasiallinen ravinto alle 1-vuotiaalle, niin hän saa aina ensin maitoa ja sitten sormiruokaa päälle.

Hän on kyllä meidän ihana pieni aurinko, niinkuin on ollut syntymästään asti. Ilahduttaa meidän jokaista päivää ja on niin ihanasti messissä kaikessa. Onnea vielä rakkaalle suloiselle ja ihanalle puolivuotiaalle vauvalle. On niin valtavan suuri onni, että saimme hänet vielä meidän perheeseen <3

Meillä tuli tällä viikolla tällaiset numerot täyteen ja aika hullulta – ja hullun ihanalta – se tuntuu. Pitäessämme parisuhde Q&A:ta Instagram storyssa viime viikolla  Oton kanssa satuin törmäämään vanhaan postaukseen, jonka olin kirjoittanut tänne blogiin kesällä 2011. Se oli niin ihanan naiivisti ja rakastuneesti kirjoitettu, että oikein nauratti. Eniten kuitenkin nauratti se, että olin ihan oikeassa sitä kirjoittaessani. Sitä ei moni varmaan uskonut silloin. Tässä on katkelma postauksesta:

”Tossa pojassa on kaikki mitä mä oon aina halunnu ja toivonu ja miljoona kertaa enemmän. Nykyään meidän suhde on tällast rauhallista arkielämää ja mä en tiiä kauan sen ns. kuherruskuukauden pitäis kestää mut must tuntuu et meil on se meneillään vielki koska mikään ei oo muuttunu yhtään tylsemmäks siitä ku alettiin seurustelemaan. Nyt vaan yhdessä valmistaudutaan siihen että meidän pikkuneiti tulee maailmaan, kirjotellaan vauvakirjaa ja sisustetaan vauvanurkkausta. Käydään yhdessä neuvolassa ja perhevalmennuksessa ja ollaan onnellisia. Lokakuussa meidän elämä sit rikastuu yhdellä uudella ihanalla ihmisellä. Onhan tää kaikki tapahtunu hullun nopeesti mut mitä sitten? Jos meidän suhde toimii ja kaikki on hyvin niin sillä ei mun mielestä oo mitään väliä kauanko ollaan tunnettu, me ollaan kumminkin niin samalla aaltopituudella siinä et mitä halutaan elämältä.”

Okei, tartutaan ensin mun kirjoitustyyliin. Hyvänen aika sentään miten kiitollinen olen siitä, että vuosien varrella olen oppinut kirjoittamaan aavistuksen vähemmän puhekielellä. Enkä pääse yli siitä, että käytin ilmaisua ”nykyään” meidän parisuhteesta, niinkuin sillä olisi ollut tuossa vaiheessa jo pitkäkin historia, kun oikeasti sitä oli takana viisi kuukautta sinä päivänä kun tuon postauksen julkaisin. Kyllä sille saa hihitellä. Mutta väärässä en ollut. Vaikka kaikki tapahtui hullun nopeasti, me tosiaan oltiin alusta asti samalla aaltopituudella siitä, mitä elämältä haluttiin. Ja 11 vuotta ja neljä lasta myöhemmin ollaan edelleen.

Se jatkuvan kuherruskuukauden muutos pitkäksi parisuhteeksi ja arjeksi on ollut niin saumaton, että en osaa paikantaa milloin se muka olisi tapahtunut. Aina kun ehdin katsoa Ottoa silmiin tai halata, tai nauretaan yhdessä jollekin meidän huonolle vitsille, musta tuntuu edelleen ihan samalta, kuin vuonna 2011 ruusunpunaiset lasit silmillä ja perhoset mahassa. Ei, meillä ei edelleenkään ole koskaan yhdessä tylsää. Eikä meidän mielestä arjen kuulu tai tarvitse olla tylsää, arki ei ole meille synonyymi tylsälle tai kaavoihin kangistuneelle, vaan arki on vaan se, mitä me suurin osa vuodesta eletään. Mutta me ollaan oltu siitä onnekkaita, että ollaan voitu luoda perusarjesta meidän näköistä. Vaikka arki on täynnä palasia joihin ei voi vaikuttaa, ne palat joihin voidaan vaikuttaa, on sellaisia mistä me tykätään.

Ja niiden ilmiselvien kommunikaation ja huumorin lisäksi se varmaan onkin se meidän pitkän ja edelleen onnellisen ja rakkauden täyteisen parisuhteen salaisuus.

Ihan alusta asti ollaan priorisoitu toisemme ja se meidän yhteinen aika todella korkealle. Toisille toimii toisenlainen tapa, toiset kaipaavat enemmän ja säännöllisemmin omaa aikaa ihan yksin tai ainakin ilman puolisoa, ja se on enemmän kuin ok. Mutta meille se kahdenkeskinen aika on perheajan lisäksi ollut se juttu. Me ei kaivata taukoja toisistamme – vaan se meidän yhteinen aika on se, mikä antaa meille voimaa ja iloa. Niinpä me ollaan vuosien varrella rakennettu yhdessä sellainen arki, jossa me voidaan viettää paljon aikaa yhdessä, lasten kanssa tai ilman. Näin vauvavuonna toki pääosin lasten/lapsen kanssa, mutta aina kun mahdollista, myös kahdestaan, edes pieniä hetkiä.

Pidetään kiinni arkipäivien yhteisistä iltapaloista, leffahetkistä ja halimisesta viikonloppuaamuisin. Silitetään toista kun kävellään ohi. Jatketaan vahingossa toistemme lauseita ja nauretaan toisen vitseille. Kerrotaan toisillemme mitä ajatellaan, mitä tunnetaan ja mitä meille kuuluu. Muistetaan kysyä sitä myös toiselta. Hemmotellaan toisiamme pienillä yllätyksillä, käydään kahdestaan lounaalla aina kun mahdollista ja otetaan joskus se staycation.

Uskon, että meidän kummankin kokemat asiat teini-iässä vaikuttavat siihen, että me ollaan jo teiniparina tajuttu miten samperin arvokasta se on, että rinnalla on ihminen, jonka kanssa haluaa olla ja jonka kanssa saadusta ajasta haluaa ottaa kaiken irti. Koskaan kun ei voi tietää milloin on viimeinen päivä, jonka saa viettää toisen kanssa. Synkkä ajatus taustalla, mutta se on se, mikä todella on saanut meidät aina ottamaan yhteisistä päivistä kaiken ilon irti ja olemaan aina pohjattoman kiitollisia siitä, mitä meillä yhdessä on. Oli se sitten vuokrakaksio Meri-Rastilassa ja kahdenkympin kihlasormukset, tai nykyinen arki neljän lapsen kanssa. Kiitollisia siitä, että löysimme toisemme ja kiitollisia jokaisesta päivästä, joka ollaan saatu ja saadaan elää yhdessä. Olosuhteista viis, meillä on toisemme. Ja se on todella paljon.

 

Ja ehkäpä tämän tausta-ajatuksen vuoksi meidän molempien lähtökohta parisuhteeseen on aina ollut se, miten voidaan tehdä se toinen tyyppi mahdollisimman onnelliseksi siinä rinnalla. Ei se, millaisia asioita vaaditaan siltä toiselta, vaan miten voidaan itse tehdä sen toisen elämästä mahdollisimman ihanaa, hemmotella toista mahdollisimman paljon ja rakastaa ja oppia toisesta. Se toimii, jos molemmat ajattelevat näin. Jos vain toinen ajattelee niin, toinen voi hukuttaa itsensä toisen palvelemiseen ja tulla pahasti satutetuksi ja omat tarpeensa jäädä täysin laiminlyödyksi. Mutta jos molemmat ajattelevat ja toimivat niin, se toimii. 

 

Kun meiltä kysyttiin mikä on ollut parasta näissä yhteisissä vuosissa, en osannut sanoa mitään yksittäistä hetkeä. Parasta on se, että me ollaan saatu kokea ne vuodet yhdessä ylipäätään. 11 vuotta on pitkä aika. Kuinka hitsin onnekkaita me ollaan, että me ollaan saatu olla jo niin monta vuotta yhdessä. Ja kuinka hitsin onnekkaita me ollaan, että löydettiin toisemme jo niin nuorena. Jos onni on myötä, meillä on vielä ihan hemmetin pitkä yhteinen elämä edessä, kun tässä vasta kolmikymppisiä ollaan.

Kiitos Otto jokaisesta yhteisestä päivästä. Toivottavasti meillä on ainakin ziljoona yhteistä päivää edessä. Sisälsivät ne sitten fine diningia tai oksennuksen pyyhkimistä, toivottavasti saadaan olla yhdessä.

Päätän tämän postauksen samoihin sanoihin kuin 11 vuotta sitten, tosin numeron vaihdoin.

”Semmonen tarina ja tää tarina vaan jatkuu, part 3 tulee sit kymmenen vuoden päästä eiku.”

Nosta käsi ylös jos säkin kuulet just nyt päässä TikTokista tutun Katja Hartin ihanan ”Helou Helsinki” -huudahduksen. Siinäpä vasta ihanan sympaattisia videoita. Tammikuu on takana ja kuten Vainkeskiluokkajutut totesivat, niin ensi kuun jälkeenhän on jo huhtikuu, eli melkein jo voisi sanoa että alkaa olla kevättä rinnassa. Olen ollut jotenkin vähän hakoteillä tämän alkuvuoden kanssa, että miten tässä kuuluisi olla. Viime vuoden tammikuusta en muista muuta kuin loputtoman huolen ja ahdistuksen, sekä ihan todella ällöttävän olon ja sen kuinka imeskelin kirpeitä karkkeja pulkkamäen laidalla, että pystyin seisomaan oksentamatta.

Nyt ei ole ollut lainkaan pahaa oloa ja huoleen tai ahdistukseenkaan ei ole ollut mitään syytä. Silti on ollut vähän jotenkin sellainen tylsä fiilis tammikuusta. Ehkä se jotenkin vielä juontaa juurensa viime vuoden kokemuksista. Viime vuoden tammikuussa mun elämä kutistui sohvan nurkkaan hematooman vuoksi saadun lepokäskyn ja pahoinvoinnin myötä. Silloin oli tosi kurja ja pelottava fiilis ja fyysisestikin huono olla. Nyt olen yrittänyt vältellä sitä sohvan nurkkaa ihan viimeiseen asti ja tekisi mieli vaan mennä ja tehdä ja touhuta nonstop. Ollaan käyty luistelemassa ja kirjastossa, vauvauinnissa ja lounaalla, lenkillä ja kävelyillä ja ystävillä kylässä. Jotenkin ollut silti sellainen olo, että olisipa tammikuu jo ohi, vaikka eihän tuossa tämän vuoden tammikuussa mitään vikaa ollut.

Mutta nyt voi unohtaa tammikuun, koska tänään alkoi helmikuu. Se on yksi mun lempikuukausista, koska kyllä te tiedätte: syyskuun ohella se on se meidän perheen tärkein juhlakuukausi. Tänä vuonna vieläkin enemmän, kun saa juhlia ihan uutta juhlaa: meidän vauvan puolivuotissynttäreitä! Juhlia ei voi olla liikaa. Ekaksi juhlitaan siis vauvan puolivuotisia, sitten meidän kolmosen 5v-synttäreitä (what, ei voi olla!) ja siitä muutaman päivän päästä vielä meidän kahdeksatta hääpäivää, sekä yhdettätoista vuosipäivää. Ihan älytöntä, että sinne meni taas vuosi.

Meillä on suunnitelmana viettää hääpäivänä ekaa kertaa sitten vauvan syntymän vähän kahdenkeskistä aikaa. Nyt kun vauva syö jo kiinteitäkin ja pärjää pari tuntia hyvin ilman tissiä, niin hän saa jäädä sisarustensa kanssa Oton siskon hellään huomaan hetkeksi. Kolmen (tai seitsemän) ruokalajin illalliselle ei ajateltu mennä, mutta jos nyt vaikka ne pääruuat kävisi syömässä kahdestaan. Sekin tuntuu ajatuksena jo ihan luksukselta. Tähän asti ollaan kyllä hyvin pärjätty ilmankin treffejä ja toki oltaisiin päästy aiemminkin jos oltaisi haluttu, mutta just nyt alkaa tuntua meille sopivalta hetkeltä mennä. Uskon, että vauvalla sujuu oikein hyvin kun on tuttu hoitaja ja tietty siskot mukana menossa myös.

Kivaa, että nyt helmikuun alusta noita kokoontumisrajoituksiakin purettiin, niin uskalletaan varmaankin järjestää meidän tulevalle 5-vuotiaalle jopa ihan juhlat. Ihanaa saada kutsua rakkaita läheisiä juhlistamaan häntä, kun viime vuonnakin juhlittiin 4-vuotissynttäreitä aivan minipienesti vain Oton sisarusten ja isän kanssa. Hän on kovasti odottanut synttäreitä ja minäkin kieltämättä odotan innolla, että saan ne järjestää. Pidetään juhlat vasta parin viikon kuluttua, mutta kuitenkin huomattavasti enemmän ajallaan kuin mitkään muut synttärit pitkään aikaan. Ajattelin tilata pitkästä aikaa leipomosta kakun ja muutenkin leipoa myös itse, ihana päästä suunnittelemaan teemajuhlat. Tällä viikolla taidetaan viettää synttärisankari päättää -päivää hänen oikeana synttäripäivänään.

Tällainen juhlakuukausi on tosi tervetullut, ja onhan tässä vielä ystävänpäivä ja laskiainen ja vaikka mitä muutakin! Ja lisäksi iloa tuo helmikuuhun vielä lasten hiihtoloma, jota Helsingissä vietetään viikolla 8. Toistaiseksi meillä ei ole vielä hiihtolomalle mitään sen suurempia suunnitelmia, mutta jotain hauskaa me varmasti keksitään.

Tässä kuussa blogin puolella luvassa juhlajuttuja, hääpäivää, vauvan puolivuotispostausta, sormiruokaohjeita, kuulumisia ja kaikkea muutakin kivaa! Toivotan kaikille ihanaa iloista ja valoisaa helmikuuta <3 

1,5 viikkoa sormiruokailua takana vauvan kanssa ja nyt alkaa tuntua, että ollaan päästy hyvin käyntiin. Ruokaa menee jo masuun asti ja vauva maistelee todella innokkaasti. Tämä on ihan mahtava vaihe. Olen kirjoittanut sormiruokailusta viimeksi vuonna 2017 kun meidän kolmonen aloitteli sormiruokailua. Hänen kanssa saatujen ihanien kokemusten jälkeen meille oli itsestäänselvää, että tälläkin kertaa me valitaan nimenomaan sormiruokailu kiinteiden aloitukseen soseiden sijaan. Tähän alkuun haluan huomauttaa vielä itsestäänselvyyden, eli sen, että en ole ravitsemuksen asiantuntija ja kaikki tekstissä mainitut asiat ovat omakohtaisia näkemyksiä ja kokemuksia, eivät ravitsemusneuvoja kenellekään toiselle. Aina jos jokin asia mietityttää, kannattaa konsultoida ammattilaista.

Sormiruokailu eli baby-led weaning tarkoittaa vauvantahtista ruokailua, jota vauva itse ohjailee. Sormiruokailun ei tarvitse tapahtua nimenomaan sormilla, se tarkoittaa myös sitä, kun vauva syö itse esim. puuroa pussista, appelsiinia maistelututista tai kun hän oppii käyttämään lusikkaa, haarukkaa ja veistä ja syö niillä itse. Tärkeintä on se, että vauva itse vie ruoan omassa tahdissaan suuhun ja lopettaa syömisen itse sitten kuin haluaa.

Kun sormiruokailua aloittaa, on tärkeää, että vauvalla on valmiudet siihen kunnossa. Tämä tapahtuu täysiaikaisena syntyneillä vauvoilla yleensä n. 5-7kk iässä. Valmiudet sormiruokailuun kehittyvät jokaisella vauvalla yksilöllisessä tahdissa ja jos ei itse ole varma, kannattaa kysyä esimerkiksi neuvolassa, että täyttyvätkö valmiudet jo. Meidän vauva syntyi kuukauden etuajassa ja tästä syystä itsekin varmistin erikseen neuvolasta ennen aloitusta, että meillä on varmasti valmiudet kunnossa, vaikka omasta mielestäni ne jo täyttyivät. Neuvolassa oltiin samaa mieltä, että hyvin voidaan aloittaa. Mitä ne valmiudet ovat?

Lapsen valmiuksista kiinteiden aloitukseen kertovat mm. seuraavat asiat:

• Lapsi on kiinnostunut muiden ruuista ja tavoittelee niitä
• Hän hallitsee pään liikkeitä ja osaa kohdistaa katseensa
• Lapsi osaa poimia ruoan käteen ja viedä sen itse suuhun
• Jotain siitä ruuasta jopa jää sinne suuhun, eikä tule heti ulos
• Lapsi osaa itse istua tukevassa pystyasennossa joko aikuisen sylissä tai syöttötuolissa

(lähde: https://simppelisormiruokakeittio.com/sormiruokailunabc) 

Miksi me valittiin sormiruokailu soseiden sijaan?

No, siihen on montakin syytä. Meille ehkä ne suurimmat syyt ovat helppous ja hauskuus. Joku toinen voi kokea sormiruokailun ihan eri tavalla, mutta meidän mielestä se on nimenomaan helppoa ja hauskaa.

Se on helppoa siksi, että kun vauva syö ruokansa itse, me aikuisetkin saamme pöydässä keskittyä omiin ruokiimme, eikä toisen tarvitse olla syöttämässä. Olen syöttänyt kahta ensimmäistä lastamme ja minun rehellinen oma henkilökohtainen kokemukseni on se, että sormiruokailuun verrattuna syöttäminen on ihan megatylsää. Sormiruokailu on helppoa myös siksi, että vauvan sormiruoat valmistuvat samalla siinä missä meidän omatkin ruoat, ilman suolaa ja muita vauvalta kiellettyjä ainesosia tietenkin. Ei tarvitse käyttää aikaa erikseen soseiden valmistamiseen (tai ostaa valmiina kaupasta joka aterialle), vaan vauvan ruuat ovat pääosin samoja kuin ne meidän omat. On helppoa napata vauvalle osa sivuun ennen suolan tai chilin lisäämistä ja me syödään muutenkin paljon sellaista ruokaa, joka sopii pienesti muunneltuna loistavasti myös vauvalle.

Se on hauskaa siksi, että on ihan mahtavaa seurata sitä, kun vauva tutustuu ruokiin ja kokeilee. On hauska miettiä mitä vauvalla maistattaa ja on hauska katsella miten nopeasti hän oppii ensin viemään ruokia suuhun, miten hän reagoi niihin ja miten nopeasti hän vie suuhun itse jo lusikkaakin. Motoriset taidot kehittyvät valtavalla vauhdilla kun vauva saa kokeilla itse. Se on hauskaa myös siksi, että sormiruokaillessa voi edetä reippaassa tahdissa, eikä tarvitse esim. syöttää lusikan kärjellistä samaa yhden maun sosetta kymmentä päivää, kuten edelleen joissakin neuvoloissa ohjeistetaan kiinteiden aloitukseen ainakin vauvaryhmien mukaan. On kurjaa, että kaikissa neuvoloissa ei ole vieläkään saatavilla ajantasaista tietoa vauvan ruokailun suhteen, ja toisissa taas on rohkaistu monipuoliseen maisteluun jo yli viisi vuotta sitten.

Vastustan elämässä yleensäkin tylsyyttä kaikin mahdollisin keinoin ja sormiruokailu on meille yksi keino muiden joukossa tehdä vauva-arjesta hauskempaa.

Onko sormiruokailu turvallista?

Ehkä yleisin vanhempia mietityttävä asia sormiruokailussa tuntuu olevan se, että onko se turvallista? Tuntuu niin paljon turvallisemmalta ajatukselta syöttää vauvalle vaan sileitä soseita, ymmärrän sen. Mutta jos aikuinen osaa sormiruokailun perussäännöt, se on ihan yhtä turvallista kuin soseruokailukin.

Lapsen tulee osata istua tukevassa istuma-asennossa.

Aikuisen tulee ymmärtää lapsen kakomisrefleksin toiminta. Lapsella kakomisrefleksi on huomattavasti herkempi kuin aikuisilla ja laukeaa jo ruuan ollessa vielä suun etuosassa. Kakominen on tärkeä taito, eikä sitä tarvitse pelätä, vaikka se voi kuulostaa pelottavalta aikuisen korvaan.

Lasta ei saa koskaan missään olosuhteissa jättää valvomatta silloin kun hän sormiruokailee. 

Lisäksi toki on hyvä osata ensiaputaidot (ja nimenomaan vauvan ensiaputaidot), mutta ne ovat tärkeitä muutenkin, eivät pelkästään sormiruokailun kannalta.

Viimeinen tärkeä tekijä on se, että ruoka tarjotaan sopivassa muodossa niin, että siitä ei ole mahdollista irrota sellaisia palasia tai se ei lähtökohtaisesti ole sellaista, johon lapsi voisi oikeasti tukehtua. Esimerkiksi kovat raa’at hedelmät on parempi tarjota raasteena ja kovat raa’at vihannekset (esim. porkkana) höyrytettynä pehmeäksi. Kokonaisia pähkinöitä, kokonaisia kirsikkatomaatteja tai kokonaisia viinirypäleitä ei esim. missään nimessä voi tarjota sellaisenaan vauvalle. Myös esim. sitrushedelmien kalvot täytyy poistaa ennen vauvalle antamista (tai tarjota esim. appelsiinia maistelututin läpi) ja kalan tulee olla ruodotonta.

Lisää näistä turvallisuustekijöistä voi lukea Neuvolan ohjeesta tai  Simppelin sormiruokakeittiön sivuilta.

Sormiruokailun aloitus – millä ruoalla me aloitettiin?

Kun sormiruokailua aloittaa, ruoan koostumuksen on hyvä olla niin pehmeä, että ruoka menee mössöksi suussa heti sinne mennessään. Me aloitettiin todella pehmeäksi keitetyllä bataatilla, jonka olin leikannut sopiviksi paloiksi, että vauva saa vietyä ne helposti suuhun kädellä. Seuraavana päivänä kokeiltiin pehmeäksi keitettyä parsakaalia ja sitten raakaa mutta hyvin kypsynyttä pehmeää avokadoa. 1,5 viikon aikana ollaan maisteltu jo monia eri makuja niiden lisäksi kuten kalvotonta veriappelsiinia, banaania, omenaa ja tällä viikolla otettiin mukaan kaura, riisi ja ruodoton uunissa paahdettu lohi myös. Sormiruokaillessa makuja voi tarjota monipuolisesti useamman kerralla samalla aterialla, ei tarvitse siis totutella yhteen makuun montaa päivää.

Jo nyt voi huomata miten nopeasti vauva on oppinut käsittelemään erilaisia ruokia ja miten kovasti hän on kiinnostunut syömisestä. Ja jo nyt voin huomata miten ihanaa on, kun hänellä on aina omaa kiinnostavaa puuhaa samaan aikaan kun me syödään itse. Kenenkään ei tarvitse huolehtia vauvan viihdyttämisestä ruoka-aikaan, eikä hän halua silloin tissille, vaan hänellä on omaa kiinnostavaa puuhaa. Hän on mukana ruokailussa ihan kuten koko muu perhe ja hän nauttii siitä aivan täysillä.

Ruoan määrä & imetys

Me ollaan toistaiseksi edelleen maisteluvaiheessa, eli määrät, joita mahaan asti menee ovat melko pieniä ja imetän vauvan aina ennen maistelua. Tissimaito on hänen pääasiallinen ravintonsa ja kiinteisiin vasta tutustutaan. Ekalla viikolla maisteltiin kerran-pari päivässä ja nyt ollaan maisteltu n. kolme-neljä kertaa päivässä tällä viikolla. Viimeistään 6kk iässä me aletaan kehittämään hänelle samanlaista viiden päivittäisen aterian rytmiä kuin meillä itselläkin on. Mahdollisesti jo aiemmin, mutta viimeistään silloin. Silti rintamaito toimii meidän vauvan pääasiallisena ravintona sinne 1-vuotiaaksi asti, enkä ota mitään stressiä siitä kuinka paljon hän syö kiinteitä määrällisesti. Määrät kyllä kasvavat sitä mukaa kun taidotkin karttuvat. Tärkein merkki ruuan riittävyydestä on vauvan tasainen kasvu omalla käyrällä. Eli ei kannata vertailla vauvan syömiä tai hänelle tarjottuja määriä kenenkään toisen vauvan syömiin määriin, vaan mennään ihan oman vauvan tahdissa.

(lähde: Neuvolan sormiruokailuohje)

Sormiruokailun hyödyt vauvalle & koko perheelle

Aiempien kokemusten perusteella sormiruokailusta on ollut meille valtavasti hyötyä! Jo aiemmin mainittujen yhteisten ruokahetkien lisäksi hyötynä on ainakin meillä ollut se, että pienestä sormiruokailijasta kasvaa ennakkoluuloton maistelija, joka pienestä asti syö monipuolisesti erilaisia ruokia. Myös motoriset taidot kehittyvät nopeasti kun lapsi saa ihan itse kokeilla, eikä istu passiivisesti odottamassa, että joku laittaa ruokaa suuhun. Itse ajattelen myös niin, että se tukee lapsen tervettä ruokasuhdetta, että hän saa pienestä asti ihan itse päättää kuinka paljon ja mitä syö, eikä joku päätä sitä hänen puolestaan. Silloin lapsi itse oppii tunnistamaan milloin maha on sopivan täynnä.

Sellainen juttu vielä tähän lopuksi, että ruuan jälkeen me huuhtaistaan vauvan suu ihan pienellä vesitilkalla esim. lasista hörpyttämällä. Vauvan janojuoma on tissimaito näin ekan vuoden ajan, mutta on ihan hyvä putsata suu, ettei sinne jää ruokaa pyörimään ja tule sen myötä esim. sammasta. Hampaita aletaan pesemään sitten kun niitä tulee ja jossain vaiheessa hampaiden ilmestyttyä xylitol-pastillit astuvat myös mukaan aina ruokailun jälkeen.

Tulen jakamaan sormiruokailujuttuja edelleen paljon esim. Instagramin puolella storyissa (@iinalaura) ja kunhan ollaan hetki maisteltu, niin voisin jakaa vaikka meidän lemppari reseptejä täällä blogissakin. Helmikuussa tulen jakamaan myös vinkkejä sormiruokien kokkailuun ja säilömiseen.