Me tultiin eilen tänne Ouluun mun tädin luo ja täällä on aivan parasta. Lapset nauttivat ja me aikuiset nautitaan. Oulun reissu aloitettiin kunnon saunaillalla ja se oli ihana tapa rentoutua ja päästä Oulu-fiiliksiin. Tänään ollaan käyty katsomassa mun äidin uutta kotia ja moikkaamassa mun pappaa. Lapset ovat hyppineet trampoliinilla suurimman osan päivästä ja me ollaan nautittu vaan tästä rennosta meiningistä. Niin ihanaa olla täällä.

Löysin äidin luota vaikka mitä aarteita, joita esittelin tänään mun instagram storiesissa (näkyy vielä huomiseen iltapäivään asti @iinalaura). Oli ihanaa nähdä äidin uusi koti, josta olen kuullut niin paljon. Ja oli niin nostalgista löytää muutama juttu, joiden luulin jo kadonneen ikiajoiksi, mutta jotka äiti olikin löytänyt muutossa. Äidin uudessa kodissa lapsillakin oli tilaa leikkiä ja touhuta ja he aikovat kuulemma pian mennä mummulle yökylään pitkästä aikaa. Lapset sanoivat, että mun äidin uusi koti on maailman paras mummula. Aika ihanasti sanottu, vai mitä!

Huomenna mennään Oton serkun luo viettämään juhannusaattoa ja muuten vietetään juhannusta täällä mun tädillä ihan rennosti. Grillaillaan ja nautitaan hyvästä seurasta, ei mitään sen ihmeellisempää. Mä askartelin tänään itselleni ja lapsille juhannusseppeleet valmiiksi ja ne ovat nyt jääkaapissa muovipussissa sumuteltuna odottelemassa juhannuksen viettoa. Ostin tosin kukat ihan kukkakaupasta enkä poiminut luonnon kukkia, kun punkit ja muut öttiäiset ahdistivat liikaa. Olen tainnut lukea ihan liikaa punkkiuutisia viime aikoina, kun tuntui siltä, että en vaan uskalla lähteä keräämään neljän hengen seppeleisiin tarvittavaa määrää kukkia ja käsitellä niitä pitkää aikaa ja laittaa vielä päähän. Kaupan kukilla oli turvallisempi fiilis, vaikka luonnon kukat olisivat olleet kyllä ihanampia. Joka tapauksessa kranssien askartelu oli hauskaa puuhaa ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Mä vetäydyn juhannuksen viettoon perheen kanssa ja pidän parin päivän juhannusvapaan, mutta palailen juhannuskuulumisilla joko sunnuntaina tai maanantaina. Instaa ja instagram storiesia päivitän kuitenkin myös vapaan aikana silloin kun siltä tuntuu ja instassa on vielä huomenna yksi juhannusylläri luvassa, joten siellä kannattaa seurailla. Blogi siis hiljenee nyt pariksi päiväksi, mutta palailen viimeistään ensi viikolla!

Ihan mielettömän ihanaa ja toivottavasti lämmintä ja aurinkoista juhannusta kaikille <3 

Pidettiin tuossa keväällä mun ystävän Kokit ja potit -blogin Hannele Hyvärisen kanssa instassa Q&A lapsen puheen kehityksestä, joka oli aivan älyttömän suosittu. Saatiin siitä valtavasti positiivista palautetta, ja sen kunniaksi päätettiin jatkaa aiheesta vielä blogipostauksen verran. Hannele on toki loistava ruokabloggaaja, mutta sen lisäksi hän on myös koulutukseltaan puheterapeutti, joka työskentelee erilaisten puheen ja kielen haasteiden kanssa.

Koska monissa perheissä puhumaan oppiminen tai erilaiset puheen tuoton tai ymmärtämisen haasteet ovat juuri tälläkin hetkellä ajankohtaisia, me päätettiin Hannelen kanssa yhdessä jakaa toimivat vinkit lapsen puheen kehityksen tukemiseen arjessa. Ja aina ei tarvitse olla edes mitään haasteita, näillä konkreettisilla vinkeillä jokaisen lapsen puheen kehitystä on helppo tukea pienestä asti ja ehkä myös ehkäistä joitakin mahdollisia tulevaisuuden haasteita. Kaikkeen ei voi omalla toiminnalla vanhempi vaikuttaa, mutta joihinkin asioihin voi.

HANNELEN 5 VINKKIÄ

1. LUE KIRJOJA

”Lukeminen kannattaa aina” on sanontana kulunut, mutta turhaan sitä ei ole toisteltu. Kirjojen lukeminen lapsella on yksi helpoimmista tavoista lisätä lapsen kuuleman kielen määrää – ja laatua.

Eikä kyse ole mistään pikkujutusta: lapsen ympärillä olevien aikuisten käyttämän, lapselle suunnatun kielen määrä ja laatu ovat keskeisessä asiassa lapsen kielen kehityksessä. Lapsi oppii kielen kokemuksista ja vuorovaikutuksessa – kirjojen parissa molemmat tulevat kuin itsestään.

Vanha kunnon iltasatu on ihan tosi hyvä tapa rauhoittua päivän päätteeksi, olla lähekkäin ja heittäytyä sadun hurmaan. Ajatella mitä kaikkea kirjojen kautta voi kokea: Viidakkoseikkailuja! Pelottavia hetkiä mörköluolassa! Suuria tunteita, ihan samanlaisia kuin arjessa! Samalla opitaan yksisarvisen söpöysmerkeistä tai erilaisista tavoista ajatella ja elää.

Olen kirjoittanut muutama vuosi sitten 10 syytä lukea lapselle –vihkosen, josta löydät lisää syitä tarttua kirjaan. Löydät sen täältä.

2. NÄE LAPSI LUOVANA ONGELMANRATKAISIJANA

Eikö olekin aika tuttu tilanne, että vanhempi nostaa pudonneen lusikan melkein jo ennen kuin se kilahtaa lattialle. Tai jätskipakettia lasten katsoessa avaava aikuinen nappaa sakset laatikosta sanomatta sanaakaan, jos näppivoimat eivät riitä.

Joskus elämän huiskeessa molemmat tapaukset ovat arjen sujuvuuden kannalta ainoita mahdollisia tapoja päästä päivä iltaan. Toisena hetkenä, kun voimia on enemmän, asiaa voi pysähtyä miettimään uudelta kannalta: Nämähän ovat loistavia vuorovaikutus- ja kielen oppimisen tilanteita!

Entä jos jumissa olevaa jätskipakettia avatessa ihmettelisi lapselle ääneen, että mistä tämä oikein aukeaa. Tai miten ihmeessä me saataisiin tämä auki. Luultavasti lapsi, ainakin ajan kanssa, alkaisi ideoida ratkaisuja tilanteeseen: repäise tuosta, haetaan sakset, leikataan se kahtia tai syödään se myöhemmin (hah, no ei sentään).

Tai entä jos aikuinen jaksaisi odottaa pienen hetken, että lattialle lusikan pudottanut lapsi tekee aloitteen. Ehkä katsoo aikuista tai lusikkaa, ehkä kiljahtaa tai karjuu kuin leijona – kommunikaatiota yhtä kaikki.

Kun lapsen näkee luovana ongelmanratkaisijana, lapsen kielellisen ajattelun ja mielikuvituksen kehitys saa vauhtia. Tärkeää tietysti on muistaa, että kun lapsi tarvitsee aikuisen apua, tarpeeseen tulee vastata. Kun aikuinen huomioi lempeästi lapsen avuntarpeen, lapsi kokee olevansa huomioitu ja turvassa, ja tilaa luovuudelle ja ongelmanratkaisuille on.

3. KERRO ENEMMÄN, KYSY VÄHEMMÄN

Aikuisilla on usein ihana, ja tosi tärkeä, tapa kysyä lapselta vaikkapa hoitopäivän jälkeen, mitä lapsi on tehnyt ja syönyt tai kenen kassa hän on leikkinyt. Pidä tavasta kiinni! Kuulumisten vaihtaminen on hirmuisen tärkeää.

Kerro samalla omista kuulumisistasi: mikä tänään töissä tai kotona on sujunut, mikä harmitti tai miltä ystävältä tullut viesti tuntui. Näin lapsi kuulee aikuisen ajatuksia ja mielipiteitä.

Kerro enemmän, kysy vähemmän –teemaa voi toteuttaa vaikka myös kirjoja pienelle lapselle lukiessa. Usein aikuisten tulee osoiteltua kuvia ja kysyttyä ”mikä tuo on?” Kysyminen on tietysti ihan ok, mutta jos aikuinen kertoisi vaikka joka toisesta kuvasta itse useammalla sanalla, saisi lapsi mallia kielen laajentamisesta. Kokeile!

4. KIELELLISTÄ YMPÄRISTÖÄ, AJATUKSIASI, MAAILMANKUVAASI JA TUNTEITASI

Väliotsikko kertoo kaiken olennaisen, ja samaisesta asiasta on puhuttu aiemminkin tässä postauksessa. Lapsen kanssa jutteleminen, omien ja lasten tunteiden ja ajatusten ja ympäristön asioiden ääneen sanominen on aivan valtavan tärkeää. Se on lapsen kielenkehityksen tukemisen ydin.

Pienelle lapselle nimetään yksittäisiä asioita: auto, pilvi, katupöly, päivänkakkara ja nenäkarva. Vähän isommalle lapselle sanojen ympärille liitetään kuvailevia sanoja: iso punainen auto, ihan kamalan synkkä pilvi, ärsyttävä katupöly, ihana päivänkakkara tai hassu nenäkarva.

Kun lapsi alkaa jo itse tuottaa kieltä, voidaan laajentaa lisää. Samalla voidaan pohtia, kuka tykkää päivänkakkaroista tai millaisen auton mummi haluaisi, jos voittaisi lotossa.

5. LAULA LAPSEN KANSSA

Laulaminen ja rytmikäs loruttelu on vanhan kansan tapa leikkiä lasten kanssa. Miten viisas vanha kansa! Laulaessa sanojen rytmi toistuu aina samanlaisena puhujasta ja murteesta riippumatta, joten se on lapsen helppo kuulla ja muistaa.

Laulaminen kehittää mm. kuulomuistia ja äänenpainojen erottelua, jotka taas ovat tärkeitä kielellisiä osataitoja vaikkapa keskusteltaessa. Ja ennen kaikkea: yhdessä laulaminen on ihan superhauskaa!

Kiitos Hannelelle aivan loistavista vinkeistä! Mä itse tunnistan juuri tuon, että mulla on tapana kysellä kauheasti lapsilta. Kerron kyllä omia kuulumisia laajastikin, mutta paljon tulee myös kyseltyä heiltä, etenkin taaperolta. Olen kokeillut viime aikoina sitä, että olen kysynyt taaperolta ”Miltä tämä tuntuu sinusta” tai ”Mitä ajattelet tästä?” sen sijaan, että kysyisin, että ”Onko kivaa?” tai ”Tykkäätkö tästä?”. Silloin on jäänyt myös enemmän tilaa hänelle kertoa omin sanoin sen sijaan, että vastaisi vaan ”joo” mun valmiiseen kysymykseen. Ja miten ihania vastauksia sieltä on tullut! On selvinnyt mm. että ”Äiti minua jännittää tämä karuselli!”.

Me tykätään koko perhe lukea yhdessä ja itsekseen tosi paljon, siitä saan olla kiitollinen. Kaikkia ei lukeminen innosta, mutta siihen motivoimiseen on monia keinoja. Jos lapsi on vielä tosi pieni, voi vaikka vaan ihmetellä kirjan kuvia ja tapahtumia sen sijaan, että yrittäisi heti ensin lukea ääneen koko tarinaa. Sitten kun kirjat tuntuvat kivalta, niitä voi alkaa lukemaan ”kunnolla”. Ihmettelyä ja analysointia ei silti kannata unohtaa ainakaan mun kokemuksella. Lapsen omat huomiot kirjasta ja kuvista ovat just niitä kaikkein hauskimpia.

Isompia lapsia on helppo motivoida lukemaan yhdessä aikuisen kanssa tai itsekseen esim. Äidin puheenvuoron Inarin loistavalla keksinnöllä lukuaika = pädi/puhelinaika. Eli niin kauan kuin lukee kirjaa, saa olla puhelimella tai pädillä. Olen huomannut Inarin instasta, että tämä toimii ihan älyttömän monella! Jos lapsi jaksaa lukea puoli tuntia kirjaa, hän saa olla puoli tuntia pädillä. Mahtavaa!

Kukaan ei jaksa kaikkina päivinä selittää joka ikistä asiaa juurta jaksain tai ihmetellä kaikkea tai antaa lapsen ratkaista kaikkia ongelmia turvallisesti ja hauskasti samalla oppien. Ja se on enemmän kuin fine. Mutta se, että pyrkii tukemaan lapsen puheenkehitystä mahdollisimman usein esimerkiksi näillä em. keinoilla, tukee myös omaa vanhemmuutta super hyvin. Mitä enemmän lapsi oppii ilmaisemaan itseään, sitä helpompaa hänen kanssaan on kommunikoida.

Siis mä en kestä! Nyt on jo juhannusviikko, aika vaan juoksee. Viime viikko oli mulla tosi työntäyteinen ja se on omalta osaltaan vielä nopeuttanut ajankulua. Toisaalta, viikko oli myös älyttömän antoisa. Pääsin tekemään tosi mielenkiintoisia ja kivoja työjuttuja ja tapaamaan ihania tyyppejä vielä ennen kun kaikki alkavat vuorotellen lomailemaan. Siinä missä ekalla viikolla mentiin ja tehtiin ihan hirveästi kesäjuttuja, toka viikko otettiin iisimmin ja paiskittiin Oton kanssa vuorotellen hommia.

Otto käytti lapsia videopelimuseossa ja leikkipuistossa mun työpäivinä. Ollaan käyty yhdessä tihkusadekävelyllä ihmettelemässä kymmeniä kotiloita, jotka olivat löytäneet metsätielle. Ollaan käyty puistossa koko perheellä, tehty palapelejä ja kokattu. Taidettiin me grillatakin yhtenä päivänä.  Perjantaina Otto teki koulujuttuja ja taapero oli mun mukana työtapaamisissa ja vietettiin vähän laatuaikaa kahdestaan niiden välissä. Isot tytöt olivat kavereiden luona leikkimässä. Taapero nukkui hyvät päiväunet ja mä kerkesin sillä aikaa käydä myös metsästämässä Otolle synttärilahjan.

Lauantaina juhlittiin Oton vikat kaksikymppiset synttärit. Aamulla tehtiin yhdessä herkkuaamupala Otolle, kun hän täytti 29 vuotta. Seuraavaksi juhlitaankin sitten Oton pyöreitä vuoden päästä, ihan älytöntä. Vastahan Otto oli 20 ja mä 19 kun me tavattiin. Ja vastahan me juhlittiin Oton ylläri 22v-synttäreitä. Ihan vasta oli meidän keskimmäisen kastejuhla Oton 23v- syntymäpäivänä ja siitäkin on jo kuusi vuotta. Ja tuntuu kuin vasta oltaisiin juhlittu Oton 27v-synttäreitä Oulussa ja käyty pikatreffeillä kahdestaan ekaa kertaa kuopuksen syntymän jälkeen.

Viime vuonna juhlittiin Oton synttäreitä meidän terassilla grillibileillä kavereiden kanssa, mutta tänä vuonna me juhlittiin meidän ystävän valmistujaisia lauantai-iltana. Juhlittiin siis Ottoa ihan vaan perheen kesken päivällä ja juhlitaan sitten isommin vasta niitä kolmekymppisiä. Voi tosin olla, että Oulussa vien Oton syömään synttäreiden kunniaksi, siellä on nimittäin meidän yksi lemppariravintola eli Kauppuri5. Synttäridinneri siellä voisi olla Otolle mieleen. Ehkä pyöräiltäisiin kahdestaan keskustaan ja vietettäisiin rauhassa treffi-iltaa.

Otto sai tytöiltä hienot itse confeteista ja kartongista askarrellut ilmapallo-synttärikortit ja mä annoin Otolle lahjaksi ajattoman ja laadukkaan kauluspaidan. Meinasi pokka pettää perjantai-iltana, kun Otto tupisi, ettei hänellä ole mitään hyvää kauluspaitaa sinne valmistujaisiin, kun kaikki on ihan kulahtaneita ja vanhoja. Hymisin itsekseni kun tiesin, että mun lahjapussissa odottaa oikein hyvä kauluspaita. Onneksi se oli Otolle mieluisa, tuli itsellekin hyvä mieli.

Valmistujaiset menivät ihanasti ja lapset viettivät sillä aikaa leffailtaa kotona Oton siskon kanssa. Viikonloppuna varmistui myös meidän lomareissu tälle vuodelle: lähdetään syyskuussa reissuun Oton perheen kanssa Mallorcalle. Tälle kesälle ei nyt sitten äkkilähtöä tullutkaan, mutta aika ihanaa päästä sitten syyskuussa vielä pidentämään kesää ja vielä huikean isolla porukalla! Odotetaan sitä tosi innolla. Mutta täytyy katsoa jos nyt kesällä tehdään kuitenkin joku pienempi laiva- ja/tai autoreissu lasten kanssa tai kahdestaan.

Tällä viikolla on tosiaan jo juhannus ja me lähdetään Ouluun, kunhan työhommat on tehty täällä Helsingissä. Aiotaan myös nauttia auringosta ja ihanasta ulkoilmasta lasten kanssa, ei varmaan yllätä ketään. Nämä lämpimät ja pitkät kesäillat on niin best!

Ihanaa juhannusviikkoa kaikille <3

Lasten ollessa kesälomalla on ihanaa välillä antaa isompien lasten valvoa vähän myöhempään. Koulu- ja dagisarjessa meillä lapset menevät aina jo 20-20.30 aikaan nukkumaan, joten se että saa kesälomalla joskus vaikka valvoa kymmeneen on heille jo iso juttu. Silloin me vietetään isojen tyttöjen aikaa tai tehdään Oton ja isojen kanssa kaikkea siistiä, mihin taapero ei niin paljon jaksa vielä keskittyä. Katsellaan yhdessä leffoja tai Netflixin dubattuja esiteinisarjoja, pelataan rauhassa lautapelejä tai tehdään isoja palapelejä. Joskus luetaan pitkiä kirjoja, lakataan kynsiä tai ihan vaan jutellaan. Se on niin parasta! Vaikka meidän lapset on aina ollut ihania tyyppejä joiden kanssa hengata, niin jotenkin musta tuntuu että tämän ja viime kesän välillä isot ovat oikeasti kasvaneet niin paljon.

Ihan mahtavaa, miten hauskaa on hengailla kahden vanhimman kanssa. Ja en missään nimessä tarkoita, etteikö heidän kanssa olisi ollut ihanaa ja hauskaa ennenkin tai etteikö taaperon kanssa olisi tälläkin hetkellä. Todellakin on. Mutta kasvu tuo tosi paljon uusia ulottuvuuksia yhteiseen keskusteluun ja hengailuun. Se on samaan aikaan jännittävää, innostavaa ja hauskaa.

Tottakai lasten ollessa ihan pieniä on joskus miettinyt millaista se on sitten, kun he ovat isompia. Tai ehkä on joskus miettinyt millaista on sitten kun he ovat teinejä. Mutta loppupeleissä se etukäteen spekulointi on vähän hyödytöntä, kun lapset kuitenkin kasvaa ja kehittyy tosi omalla tavallaan. En olisi ikimaailmassa osannut etukäteen ajatella, että 6- ja 7,5-vuotiaiden kanssa voi olla jo näin siistiä. Ja jotenkin tässä koko ajan kasvaa vaan se fiilis, että samaan aikaan kun kauhistelee ajankulua ja toivoo lasten pysyvän ikuisesti äidin vauvoina, odottaa myös sitä, että saa oppia heistä vielä lisää.

Se on ihan älyttömän ihanaa ja helpottavaa miten paljon he jo ymmärtävät. On mahtavaa, miten armollisia he ovat meille vanhemmille. Jos jonakin iltana meitä vanhempia väsyttää, mutta lapset haluaisivat vielä valvoa sen jälkeen kun pienin menee nukkumaan, heille voi myös hyvin sanoa suoraan jos ei jaksa. Että tänään äiti ja isi on herännyt aikaisin taaperon kanssa ja tehnyt päivällä vuorotellen koulu- ja työjuttuja ja meitä väsyttää ja halutaan itsekin mennä nukkumaan, tai katsoa vähän aikaa aikuisten sarjaa. Ja he ymmärtävät.

He keksivät joko ratkaisun ”voidaanko mennä kahdestaan sitten omaan huoneeseen lukemaan vielä kirjoja”, tai sitten tsemppaavat ja kertovat ymmärtävänsä ja menevät nätisti nukkumaan. Ei tulee mitään ”Mikseiii miksei jooko jooko jooko pliiiiis me halutaan” -litanioita, vaan tulee armoa ja ymmärrystä meille, jopa myötätuntoa. Meidän lapset arvostavat sitä, että heille puhuu suoraan ja perustelee. Ja jos on perustelut, ne on helppoa myös ymmärtää. He myös tietävät, että se ettei jonakin iltana saakaan valvoa ei tarkoita, etteikö vaikka toisena iltana voisi hyvin taas höpötellä vähän myöhempään.

Mä oon jotenkin niin fiiliksissä tästä elämänvaiheesta just nyt. Isompien lisäksi myös taapero on kasvanut ihan älyttömästi tänä keväänä. 2v tahtoikä tuntuisi olevan tällä hetkellä jo vähän seesteisemmässä vaiheessa. On ihanaa seurata myös hänen kehitystään ja tällä hetkellä koko perheen kesken on super helppoa mennä ja nähdä ja kokea. Kaikki ovat kivassa iässä ja kehitysvaiheessa juuri nyt ja esim. reissaaminen on tosi helppoa. Me nautitaan tästä ihan täysillä ja otetaan kaikki irti tästä kesästä.

Kiitos meidän mahtityypeille että saadaan olla just teidän vanhempia. Ja kiitos kun sain lukea tän teille ääneen ja tykkäsitte <3

Mä olen aina ollut kova jännittämään yleisön edessä puhumista. Jännitin sitä jo lapsena niin, että punastuin aina kun pidin esitelmää. Sillä ei ollut mitään väliä kuinka hyvin olin valmistautunut tai kuinka paljon harjoitellut, mua vaan jännitti ihan älyttömän paljon. Jännitin kirjaesitelmiä, yhteiskuntaopin esitelmiä ja uskonnon esitelmiä. Jos sain tehdä ryhmätyön ja puhua yhdessä kaverin kanssa, se ei ollut niin paha. Mutta yksin puhuminen? Ihan älyttömän kuumottavaa! En kärsinyt niin vahvasta esiintymiskammosta, että olisin pyörtynyt tai oksentanut. Mutta mun ääni värisi, posket punoittivat ja tuli aina yhtäkkiä tosi kuuma. En myöskään rentoutunut esityksen edetessä, päin vastoin. Se oli ihan yhtä pelottavaa alusta loppuun.

Pitkään ajattelin, että ihmisten edessä puhuminen ei olisi mun juttu. Että se ei vaan sovi mulle, enkä voi sitä oppia. Olin väärässä, ihan valtavan väärässä.

Kuten tiedätte, meidän häissä ei puheita pidetty ja valatkin me lausuttiin vaan papin perässä. Me ei haluttu missään nimessä olla esillä, edes omissa häissämme. Pikkuhiljaa häiden jälkeen mä olen kuitenkin ajautunut tilanteisiin, joissa olen joutunut yleisön eteen. Kerran olin messuilla paneelikeskustelussa muutaman muun perhebloggaajan kanssa keskustelemassa. Kerran mua haastateltiin toisilla messuilla radioon ja ympärillä oli paljon ihmisiä. Vaikka se oli pelottavaa, huomasin, että aloin tykätä siitä myös. Vaikka joka kerta kun suostuin johonkin, mua ahdisti ja jännitti etukäteen, olin kuitenkin ylpeä, että olin suoriutunut tehtävästä. Ja mä sain puhuttua, punaposkisena ja hikisenä, mutta sain kuitenkin.

Pikkuhiljaa aloin järjestää näitä ahdistavia ja jännittäviä puhumistilanteita ihan itse itselleni. Järjestin viime kesänä omasta aloitteestani koulutuksen muutamalle bloggaajalle. Päätin pitää puheen meidän hääpäiväbileissä, vaikka kukaan ei sitä multa vaatinut. Suostuin puhujaksi isoon vaikuttajatilaisuuteen pyydettäessä, olin ehkä vähän salaa unelmoinut siitä etukäteen, että joskus mua pyydettäisiin. Halusin ehdottomasti myös pitää kaasona puheen ystäväni häissä.

Aloin jopa vähän haaveilla siitä, että saisin puhua enemmänkin. Olen halunnut päästä jakamaan kaikkea sitä, mitä olen itse vuosien saatossa kokemuksella ja erilaisissa koulutuksissa ja projekteissa oppinut. Meidän ala on tosi vaikea oppia, jos kukaan ei jaa omia kokemuksiaan. On niin paljon sellaista, mitä ei googlettamalla löydä ja mitä ei voi opetella Pinterest-tauluista. Olen kokenut, että mulla voisi olla paljon sellaista arvokasta, jota jakamalla voisin auttaa muita eteenpäin. Olen haaveillut siitä, että saisin pitää enemmänkin koulutuksia. Ja kun haaveet sanoo ääneen oikeille ihmisille ja tekee töitä niiden eteen, ne saattavat vaikka toteutua.

Eilen pääsin pitämään mun tähänastisen elämän suurimman koulutuksen. Se ei ollut mikään valtava, paikalla oli vain reilut kymmenen ihmistä. Mutta se oli valtava harppaus mulle. Mä voitin yhden mun suurimmista peloista jälleen kerran ja uskaltauduin vetämään täysin itse suunnittelemani koulutuksen, puhumaan juuri niistä asioista, joista halusin puhua ja kertoa muille. Se oli mulle niin tärkeää!

Tuntui hyvältä myös saada tilaisuuden jälkeen vuolaasti kiitoksia ja oli upeaa, miten paljon keskustelua koulutuksen aikana heräsi. Siinä puhuessani mulla oli vaan sellainen fiilis, että TÄÄ ON NIIN MUN JUTTU, TÄTÄ LISÄÄ! Hymyilin varmaan ihan pönttönä siinä. Mutta oli niin hauskaa ja olen hurjan kiitollinen, että sain tämän mahdollisuuden. Toivottavasti niitä tulee jatkossa paljon lisää!

Aion jatkaa tästä eteenpäinkin itseni haastamista, koska usein ne parhaat asiat ja saavutukset elämässä tulee juuri niistä asioista, jotka on ensin olleet vähän epämukavia.  Niitä asioita, joita tekisin jos en pelkäisi. Ja kun olen lakannut miettimästä pelkoa ja vaan tehnyt, olen päässyt eteenpäin. Toivottavasti pääsen tulevien vuosien aikana pitämään paljon lisää koulutuksia ja puhumaan paljon lisää tärkeistä aiheista. Omaksikin yllätyksekseni olen huomannut, että mä suorastaan nautin puhumisesta nykyään. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että voin joskus vielä sanoa näin.

Suuri kiitos tästä pelon voittamisesta kuuluu myös kaikille niille ihanille ihmisille, joille olen saanut puhua. Ihmisille, jotka ovat kiittäneet ja kannustaneet. Ja ihmisille, jotka ovat auttaneet mua toteuttamaan mun haaveita ja järjestäneet niitä tilaisuuksia, joissa olen saanut puhua.

Mä haluan rohkaista kaikkia muitakin voittamaan omat pelot, koska silloin pääsee eniten eteenpäin! Mikä sun pelko estää tai on estänyt ennen sua saavuttamasta sun haaveita? Minkä pelon olet onnistunut  voittamaan ja miten?