Meidän tyyppi täytti tänään jo kuukauden, kiitos muutaman päivän muita kuukausia lyhyemmän helmikuun. Vauvan ensimmäinen kuukausi hujahti ohi ainakin satakertaisella nopeudella hänen syntymäänsä edeltäneeseen kuukauteen verrattuna. Vastasyntynyt rimpula on alkanut pikkuhiljaa muuttua vauvanpyöreyttä keränneeksi tarkkasilmäiseksi neidiksi joka viikonloppuna väläytteli isälleen ensimmäisiä tarkoituksellisia hymyjä. Ihan niinkuin ennen vauvan syntymää hänelle kirjoittamassani kirjeessä ennustinkin, ekan hymyn sai isi. Kyllä mä jotain tiesin, hah!

Vauva seuraa jo yllättävän tarkkaan mitä ympärillä tapahtuu, ja tykkää kuunnella mummun ostamaa tuutulaulukirjaa josta isosiskot tapailevat laulunsanoja heleällä äänellä. Aamuisin heti herättyään hän on kaikkein pirteimmillään, taitaa siis tulla aamuvirkkuudessa äitiinsä, mutta onneksi unta riittää ainakin toistaiseksi vielä sinne kahdeksaan tai yhdeksään asti. Aamuisin hän on hyvällä tuulella ja hengailee meidän kanssa.

Hän viihtyy masullaan pötkötellen lattialla tosi hyvin hereilläkin ja kovasti jo muka nostaa päätään vaikka ei sitä hirveän pitkään jaksakaan vielä kannatella. Hän tykkää olla kylvyssä ja oikein nauttii kun untuvaista tukkaa pestään lämpimällä vedellä. Vauvatuesta hän tosin ei pidä ollenkaan vaikka se kätevä olisikin, vaan hän haluaa ehdottomasti olla isin tai äidin käsivarsilla ammeessaan.

Vauva on jo aivan konkari autolla matkustamisessa ja viihtyy siellä hyvin nukkuen. Hän tykkää myös olla vaunuissa ja ollaankin käyty jo useampaan kertaan vaunulenkillä ihanassa kevätauringossa. Pian on tarkoitus ottaa myös kantoreppu vauvatuen kanssa käyttöön, saa nähdä mitä hän siitä tykkää. Kantoreppu on hyvä varmasti ainakin aamuisin, jos vauva vaan siitä tykkää, kun silloin vauva on pitkään hereillä mutta olisi kiva myös välillä touhuilla samalla kun hänen kanssaan hengailee, ja laittaa vaikka pyykkejä kuivumaan tai siivota keittiötä. Kantorepussa hän saa olla lähellä ja menossa mukana.

Tämä kulunut kuukausi on ollut kyllä varmasti mun elämäni ihanin, parhaan siitä tekee se että oon saanut jakaa sen meidän kolmen ihanan tyttären ja Oton kanssa. Kyllä vaan just tää neiti oli se meidän perheen puuttuva palanen, ja tuntuu niinkuin hän olisi aina ollut meidän kanssa. Hän on niin oma ja sopii meidän porukkaan täydellisesti. En malta odottaa millaisia seuraavat kuukaudet hänen kanssa tulevat olemaan <3

Ihanaa maanantaita kaikille!

Ihanaa maaliskuun ensimmäistä! Otto palasi eilen töihin ja isommat lapset päiväkotiin, ja me aloitettiin arkeen totuttelu kolmen viikon vauvakuplailun jälkeen. Viikonloppu meni laskiaistunnelmissa, tehtiin omalle pihalle pieni pulkkamäki, syötiin laskiaspullaa, katsottiin leffaa yhdessä ja rakennettiin legoilla lentokone ja lentokenttä yhdessä koko perhe. Käytiin myös vaunulenkillä, ja nautittiin vaan vikoista vapaapäivistä.

Vauva kulkee hyvin menossa mukana ja hänen päiväuniaikaan ehtii hienosti touhuta isompien lasten kanssa, tai tehdä töitä niinkuin nyt olen eilen ja tänään tehnyt. Mua jännitti ihan hirveästi että miten saan kaiken toimimaan mutta ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut oikein hyvin, toivottavasti näin myös jatkossa. Ja yritän tehdä aina hommia varastoon silloin kun ehdin, jotta sitten mahdollisina ”huonompina päivinä” ei tarvitse ottaa töistä ollenkaan stressiä, vaan voi keskittyä jaksamaan sen päivän läpi vaan.

Tavallaan aika ihanaakin palata arkeen, ja isommat tytöt olivat myös aivan onnesta soikeana kun pääsivät päiväkotiin monen viikon tauon jälkeen. He vikalla lomaviikolla melkein joka päivä totesivat jo kuinka kova ikävä on kavereita. Eilen iltapäivällä päiväkodista tuli kotiin siis kaksi hyvin tyytyväistä neitiä. Täytyy toivoa että pysytään kaikki terveenä vaikka arki onkin alkanut ja ollaan poistuttu kuplasta. Onneksi vauva kasvaa ja vahvistuu kuitenkin joka päivä.

Multa on kyselty paljon että onko arki kolmen lapsen kanssa ollut sellaista kuin kuvittelin, ja täytyy sanoa että mä en uskaltanut oikein odottaa etukäteen mitään. Meillä oli aiempaa kokemusta kahdesta hyvin hyvin erilaisesta vauvavuodesta, ja vielä melko tuoreessa muistissa arki vastasyntyneen ja puolitoistavuotiaan kanssa. Eli ei ainakaan mitään kovin ruusuisia kuvitelmia ollut etukäteen, kun tiesi miten rankkaa se arki voi olla.

Tämä muutaman viikon elo vastasyntyneen ja kahden isomman mukulan kanssa on yllättänyt siis erittäin positiivisesti. Tottakai olen kokoajan varautunut siihen että voi alkaa masuvaivat tai mustasukkaisuus tai mitä hyvänsä milloin tahansa, mutta samalla olen vaan nauttinut jokaisesta ihanasta päivästä ja yöstä joka ollaan saatu nukkua. En jaksa murehtia etukäteen mahdollisesti eteen tulevia hankalampia päiviä tai vaiheita, kun voin nauttia siitä että juuri nyt on ihanaa.

En voi sanoa yhdenkään päivän tai yön olleen rankka, koska kaikki on mennyt todella kivasti, paljon hienommin kuin uskalsin edes haaveilla. Tottakai hyvin nukkuvan vastasyntyneen kanssa kaikki on vielä todella helppoa, enkä tiedä ”oikeasta” kolmen lapsen arjesta vielä yhtään mitään. Mutta olen kiitollinen siitä kaikesta mitä meillä on, ja siitä millaista elämä on juuri nyt näiden ihanien huipputyyppien kanssa.

Kun mä kirjoitan tätä, vauva nukkua tuhisee kolmatta tuntia mun vieressä sohvalla. Välillä hän päästää ihania pieniä ääniä tai hymyilee unissaan. En voi lakata ihastelemasta meidän vauvaa, tunnen vaan olon niin siunatuksi kun olen saanut näin ihanan perheen. Vaikka vauvakupla on ehkä jo vähän puhjennut, niin rakkauskupla ei puhkea ikinä. Olen onnekas kun saan tuntea eläväni honeymoon-vaihetta vielä kuuden vuoden jälkeenkin näiden neljän kanssa.

Ihanaa maaliskuuta kaikille <3

Tänään vauva on kaksi viikkoa vanha. Hänen oma persoonansa on alkanut tulla yhä enemmän esiin hereillä vietettyjen minuuttien lisääntymisen myötä. Ja pakko sanoa: meidän vauva on aivan mahtava tyyppi! Kuinka voi tuijotella jotain sydänlasit silmillä vaan kokoajan? Hän on ihan hurmaava neiti ja tekee meidät kaikki niin onnelliseksi.

Hän pitää maailman söpöintä pientä ähinä-ääntä, jonka seassa kuuluu jo välillä ihan pieniä jokelluksiakin. Välillä hän vaan tuijottelee suurilla silmillään ihan hipihiljaa vaikka kuinka kauan. Hän osaa jo katsoa suoraan syvälle silmiin ja seurata lelua ja ääntä katseellaan. Hän voisi katsella isosiskojaan vaikka kuinka pitkään, ja viihtyy ihanasti molempien sylissä sohvalla.

Vauva on rauhallinen tyyppi ja melko kärsivällinenkin. Hän viihtyy lattialla oman peiton päällä hengaillen, ja usein nukahtaakin siihen. Hän nukkuu pitkiä päiväunia melkeinpä missä vaan, ja on kehittänyt itse itselleen omanlaisensa rytmin, johon kuuluu täsmällinen ruokailu 2-3h välein päivisin. Joka ilta hän bulkkaa tissillä tunnin-pari jotta jaksaa sitten nukkua pidempiä pätkiä yöllä. Hän on kova syömään ja kasvaa hienosti. 50cm housut ovat jo jääneet pieneksi meidän pitkäsäärelle, 50cm bodyt taas ovat edelleen aivan sopivia.

Vauva hymyilee ihanasti vahingossa unissaan. Tarkoituksellista hymyä saadaan varmaan odottaa vielä jonkin aikaa mutta ai että nuo pienet vahinkohymyt sulattavat sydämen. Voisin vaan tuijotella tyttöä oikeasti vaikka koko illan kun hän nukkuu ja paijata hänen silkinsileää pientä poskeaan. Silloin kun vauva nukkuu päiväunia jossain muualla kuin mun sylissä, mulle ehtii tulla häntä jo ihan hirmuinen ikävä, vaikka hän olisi metrin päässä.

En malta odottaa että saan oppia tuntemaan vauvaa vielä enemmän. Mistä hän tykkää, millainen hänen äänensä on kun hän puhuu, miltä hänen naurunsa kuulostaa. Samaan aikaan en kuitenkaan haluaisi mennä enää yhtään minuuttia eteenpäin, vaan jäädä tähän ihanaan täydelliseen hetkeen. Hän on niin ihana, voisiko ajan vaan pysäyttää?

Ei me uskallettu haaveillakaan että vauva-arki voisi alkaa näin ihanasti tällä kertaa, ja musta tuntuu että joka päivä hämmästellään monta kertaa ääneen että kaikki on vaan niin hyvin. Vaikka aika kuluu eteenpäin, vauva kasvaa ja arki arkistuu – näillä ainutlaatuisen ihanilla ensimmäisillä päivillä tulee olemaan kyllä iso paikka mun sydämessä ikuisesti. Kaiken sen odotuksen ja toivomisen ja kaikkien viime vuoden rankkojen juttujen jälkeen tämä tuntuu täydelliseltä, ihanalta ja voimaannuttavalta.

Vauva on varastanut meidän kaikkien sydämet ihan kokonaan, ja olen varma että ihastutaan häneen vaan päivä päivältä enemmän <3

Hei ihanat ja kiitos ihan mielettömän paljon onnitteluista ja kauniista sanoista ja ihanista viesteistä joita olette viime päivinä lähettäneet <3 Me ollaan syvällä vauvakuplassa, ja ai että täällä on ihanaa. Kyllä oli todellakin odottamisen arvoista ja kaikki on lähtenyt aivan ihanasti käyntiin. Mä olen jo aloitellut kirjoittamaan synnytyskertomusta ja tulen kyllä sen julkaisemaan heti kun se on kokonaan valmis, mutta voin jo nyt paljastaa että synnytys oli nopea ja intensiivinen mutta jälleen kerran ah niin ihana kokemus.

Vietettiin sairaalassa perhehuoneessa puolitoista vuorokautta, jotka sujuivat oikein hyvin ja synnytyksestä olen toipunut onneksi tosi nopeasti. Oli ihan mielettömän ihanaa saada viettää vauvan ensihetkiä yhdessä Oton kanssa jo sairaalassa, aivan erilaista kuin viimeksi kun Otto ei voinut olla sairaalassa kuin hetken. Tytöt olivat päiväsaikaan meidän kanssa sairaalassa ja illan ja yön sitten Oton perheen luona lellittävänä. Oikein hyvä ratkaisu näin. Otto oli niin suuri tuki ja turva ensimmäisinä tunteina ja hetkinä kun kaikki oli niin uutta. Saimme yhdessä ihmetellä ja tutustua meidän pikkuiseen tyttäreen.

Vauva on lungi tyyppi, joka nukkuu tosi paljon mutta jaksaa myös ihmetellä välillä hereilläkin sekä sisaruksiaan että vanhempiaan. Hänellä on suuret kauniit silmät, ja ehdottomasti molempien siskojensa näköä. Hän ilmaisee pontevasti nälkänsä ja sen jos vaipassa on tavaraa, mutta muuten on hyvin rauhallinen ja jaksaa killitellä hereillä tyytyväisenä pitkiäkin aikoja. Selkeästi hän on virkeämpi kun kerkesi kerätä mahassa voimia vähän pidempään kuin isosiskonsa.

Muistin kyllä miten ihania ne ensimmäiset päivät vauvan kanssa ovat, mutta silti tämä on taas ylittänyt kaikki mun odotukset. Olin unohtanut miten vastasyntyneet ähisevät hassusti, ja miten hupsulta näyttää kun he nukkuvat silmät puoliksi auki välillä. En muistanut, miten luja vauvan sormen puristus on jo ensimmäisestä päivästä alkaen, tai miten ihanasti pienet varpaat käpertyvät kippuraan. Jokaisesta hetkestä vauvan kanssa haluaa pitää kaksin käsin kiinni, ja hormonit laittavat itkemään kun ei haluaisi että aika kuluu yhtään eteenpäin. Vaikka tottakai sitäkin odottaa kun vauva kasvaa ja kokemuksesta tietää miten ihania isommatkin lapset on, mutta nämä ensihetket on vaan niin ainutlaatuisia, ei mikään tunnu samalta.

Vauva on tänään viisi päivää vanha, ja nämä viisi päivää ovat olleet niin ihania että en kestä. Olen silittänyt tytön pehmeää untuvatukkaa, hän on puristanut mua sormesta ja tuijottanut suoraan silmiin vaikka ei kovin hyvin varmaan vielä näekään. Hän on nukkunut mun sylissä, ottanut isänsä kanssa päikkäreitä ja naurattanut meitä ihanilla hassuilla äänillä joita on päästellyt nähdessään unia. Imetys on lähtenyt ihanasti käyntiin, neiti hiffasi heti synnytyssalissa homman jujun ja kertaakaan ei ole ollut mitään ongelmia imuotteen tai minkään muunkaan kanssa.

Tytöt ovat ottaneet vauvan aivan ihanasti vastaan eikä minkäänlaista mustasukkaisuutta ole ollut havaittavissa. He ovat pitäneet tyttöä sylissä, tuoneet harsoa tai vaihtovaatteita tarvittaessa ja auttaneet vaipanvaihdossa. Se katse heidän silmissään kun he katsovat pikkusiskoa on jotain uskomatonta, mua alkaa itkettää joka kerta. Tyttöjen rakkaus pikkusiskoa kohtaan on valtavan suurta. Kaikki on niin ihanaa tällä hetkellä että melkein pelottaa, siksi nautin jokaikisestä hetkestä täysillä.

Ihanaa viikonloppua kaikille, mä menen halimaan vauvaa joka juuri heräilee uniltaan ihanasti ähisten. <3

PS: Päivitän instagramia ahkerammin kuin blogia näiden ensimmäisten päivien ja viikkojen ajan, seuratkaa siis siellä @iinalaura jos haluatte pysyä menossa mukana. 

Ja hän on ihana <3 Meidän perheen kuopus, ihana pieni tytär, syntyi maanantai-iltana 6.2.2017 klo 20.51 mitoin 3570g & 49cm. Päästiin tänään mun ja Oton kolmannen hääpäivän kunniaksi kotiin aamulla koko perhe ja ollaan maailman onnellisimpia. Nautitaan vauvakuplasta nyt aivan täysillä ja palaan kertomaan enemmän sitten kun siltä tuntuu. Vauva ja minä voidaan tosi hyvin, ja hän on niin pieni ja rakas ja ihanin tyyppi juuri meidän perheeseen. Tuoreet isosiskot ovat myös ottaneet tulokkaan hienosti vastaan ja ovat hänestä niin ylpeitä, niinkuin mekin heistä kaikista kolmesta neidistä. Kiitos hurjasti kaikille onnitteluista ja tsempistä ja tuesta mitä ollaan teiltä saatu <3 Ihanaa iltaa tyypit, mä uppoudun takaisin vauvantuoksuun <3