Koko viikko on ollut ihanan aurinkoinen tätä päivää lukuunottamatta, ja eilenkin nautittiin Ainolan puiston kauniista maisemista. Lähdettiin sinne Oton ja tyttöjen ja mun kummipojan kanssa joskus aamupäivällä ja ihan ekana mentiin testaamaan leikkipuisto, joka oli kokenut melkoisen muutoksen siitä mitä se oli mun viimeksi siellä käydessä. Leikkipuisto oli ihan mahtava, siellä oli vaikka ja mitä tekemistä ja isommille ja pienemmille omat puolet. Meidän hurjapää 3v viiletti tosin siellä näiden isompien perässä isojen puolella ja meni karuselliinkin vaikka äitiä hirvitti että miten siinä käy. No hyvin kävi, hän puristi karusellia ja hymyili tyytyväisenä, eikä pudonnut.

Puistossa riehumisen jälkeen me käytiin tutkimassa ihania kasvihuoneita täynnä trooppisia kasveja, ja sitten lapset pääsivät kiipeilypuuhun. Mun kummipoika kiipesi ihan hurjan korkealle ja mä olin tietty ihan paniikissa. Mutta kyllä se sieltä tuli ehjänä alas. Sitten syötiin vielä jäätelöt ennen kuin käppäiltiin takaisin autolle. Matkalla esittelin tytöille mun vanhaa koulua, Myllytullin koulua, jonka piha oli myös ihan erilainen nyt mitä melkein 10 vuotta sitten kun siellä opiskelin yläasteella.  Se oli kyllä ihana koulu, mulla on sieltä mun luokasta niin lämpimät muistot, meillä oli niin kiva porukka kuvisluokalla ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Terkkuja vaan jos on joku mun vanha koululainen siellä kuka lukee!

Illalla käytiin yhdessä mun tädin perheen ja mun äidin kanssa syömässä, ja tänään ollaan käyty taas mun isovanhemmilla. On niin ihanaa kun on voinut nähdä heitäkin joka päivä. Mun mummu pääsi kotiin taas vähäksi aikaa hoitokodista ja on ollut paremmassa voinnissa. Tänäänkin juteltiin vaikka ja mitä. Lapset piirsivät hänelle innoissaan kuvia ja kirjoittivat niihin jotain supisupisalaisuuksia.

Me ollaan täällä jossain lomaonnellisuuskuplassa vaan, ja siksi en ole nyt kirjoitellutkaan niin usein. Tällä hetkellä meidän päivät on aika pitkälti sellaisia lomaa-perheonihana-sukulaisetonihania-jeejee -päiviä,  enkä usko että voisin joka päivä kirjoittamalla saada niistä joka kerta erilaista sisältöä aikaiseksi. Mutta ensi viikolla me jo palataan kotiin ja on enemmän aikaa ja halua kirjoitella ja esitellä viime aikojen ostoksia ja kokeilla vaikkapa uusia reseptejä tai Helsingin nähtävyyksiä. Täällä mä otan kaiken ilon irti tästä ajasta näiden ihmisten kanssa joita en turhan usein näe, ja siksi ehkä istun vähän vähemmän koneella.

Nyt mä lähden syömään tortillanjämiä kun tehtiin tänään niin hyvät pöperöt! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3

Mun viekussa istuu kikattava mukulakolmikko jotka testaavat snapchatin filttereitä ja ihmettelevät kuvia joissa ovat vaihtaneet naamoja keskenään. Parasta hupia kuulemma, kun ei jaksa enää keskittyä mihinkään järkevään koko päivän pihalla juoksemisen ja hyppimisen ja uimisen jälkeen. Lapsille on tullut joka ilta uni varmaan kolmessa minuutissa nukkumaanmenon jälkeen, kun päivät on olleet niin täynnä touhua. Itsellekin on kieltämättä uni maistunut, ja aamuisin ollaan nukuttu kaikki jopa yhdeksään.

Meillä on niin hyvä olla täällä, että ei tekisi mieli lähteä ikinä pois. Onneksi ei vielä tarvitsekaan. Ja joo, on käynyt taas mielessä että mitä jos asuisikin täällä, eikä Helsingissä. Kummassakin on puolensa ja järkisyynsä, ja en usko että tulen koskaan olemaan 110% varma että kumpikaan paikka on meille se juuri oikea paikka asua. Uskon että Helsinki tulee aina vetämään mua puoleensa, se on kuitenkin mun synnyinkaupunki jossa olen kasvanut ja jonne olen rakentanut melkein koko elämäni. Ja Oulussa on aina mun ”extended family”  ja muut sukulaiset ja ystävät joita ikävöin ja joiden kanssa on hyvä olla. Olisi niin paljon helpompaa jos Helsinki ja Oulu olisivat vierekkäin. Tai ainakin vähän helpompaa. Vaikka kyllä sen huomaa että ei aina sekään riitä että on vierekkäin, kotona ollessa taas arvotaan Oton kotikaupunki Kauniaisten ja Helsingin välillä, että kummassa olis kivempi asua.

On niin hankalaa kun pitää itse päättää näitä asioita, ja miettiä että mikä on oikea ratkaisu kaikkien kannalta ja missä kaikilla olisi paras olla ja mikä olisi tulevaisuuden kannalta paras ratkaisu. Oli niin paljon helpompaa olla se lapsi ja teini jonka puolesta päätettiin, ja sitten piti vaan tyytyä osaansa ja napista vähän jos ei ollut heti tyytyväinen. Vaikka aikuisuudessa ja vanhemmuudessa on etunsa niin tämä on ehkä se kaikkein raskain osuus ainakin mun mielestä, isojen päätösten tekeminen ja niiden punnitseminen. Pliis sanokaa etten ole ainoa joka joskus kamppailee tämän kanssa, haha.

Ei meillä nyt oikeasti mitään maailmanluokan asuinpaikkakriisiä täällä ole, kunhan spekuloin. Mutta välillä pyörivät nämä(kin) asiat mielessä kaiken muun lisäksi. Ehkä joskus tulevaisuudessa voin teleportata kolmen sepän patsaalta toripolliisille ja viettää tarpeeksi aikaa kummassakin rakkaassa kaupungissa. Se olis ihan parasta!

Mitäs muuta meille tänne? Ollaan käyty mun toisen tädin mökillä ja torilla ja pannukakkutalossa ja herkuteltu jätskibuffetilla, sekä tietysti nähty mun isovanhempia. Otto on jahdannut pokemoneja siitä asti kun lapset lähtivät Ouluun, ja mä olen tässä kasvavaa hulluutta joka puolella seuratessani miettinyt että pitäiskö munkin. Ainakaan vielä en ole lähtenyt villitykseen mukaan, mutta ehkä vielä joku päivä. Toistaiseksi tyydyn ihastelemaan Oton pokemonkokoelmaa.

Tuntuu hassulta että huomenna on jo perjantai, viikko on mennyt ihan överinopeasti. Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Meidän tytöt lähtivät eilen yöjunalla mun äidin ja Armas-koiran kanssa mummolaan Ouluun pariksi yöksi, ja me jäätiin Oton kanssa kahdestaan kotiin näin kesäloman alkajaisiksi. Tytöt viettävät mummolassa kaksi yötä ennen kuin me ajetaan perässä Ouluun ja pääsen kaappaamaan neitokaiset maailman isoimpaan halaukseen. Tytöt itse keksivät idean, he  halusivat mennä junalla Ouluun ja olla mummolassa yötä koska eivät ole ikinä olleet niin että itse muistaisivat. Me ei mahduta koko perhe yöpymään mun äidin luona kerralla, mutta lapset mahtuvat sinne oikein hyvin.

Mä vietin aina lapsena kesällä mummolassa vähintään pari viikkoa yksin ilman äitiä, ja mulla on niistä mummolakesistä ihania muistoja. Mä sain aina kunnon pitkän kesäloman, kun äiti lähetti mut etukäteen mummolaan ja sen jälkeen meillä oli aina vielä äidin neljän viikon loma yhdessä. Silti mulla puristi rinnasta eilen kun odoteltiin junaa juna-asemalla innosta tärisevien tyttöjen kanssa. Mä tiedän että heillä menee reissu tosi hyvin, ja yö junassa oli mennyt jo hienosti omassa makuuhytissä nukkuen, mutta silti mulla on ikävä, pakko myöntää. Ehkä se johtuu siitä, että lasten syntymän jälkeen me ei olla koskaan vietetty yötä kotona ilman lapsia, eivätkä lapset ole olleet yökylässä ennen, ainoastaan kotona yötä mun äidin kanssa niin että me ollaan oltu jossain. Eikai tämä siis eroa aiemmasta muuten, kuin että nyt mä olen ollut täällä tyhjässä kodissa yksin koko päivän kun Otto on vielä tänään töissä vaikka mulla alkoi jo loma.

Mun mielestä on tosi tärkeää että tytöt saavat viettää aikaa isovanhempiensa kanssa, ja myös muiden sukulaisten kanssa, jotta he saavat hyvät ja läheiset suhteet sukulaisiin. Mulle perhe ja suku on aina ollut kaikki kaikessa, ja olisi kauheaa jos meidän lapset olisivat vaan ”kaukaisia Helsingin pikkuserkkuja” tai muuta. Mä haluan että he saavat kokea sen saman lämmön ja ”koko suku kasvattaa” -meiningin niinkuin olen itsekin saanut lapsena kokea. Ja mun äiti on aina näyttänyt esimerkkiä, että ei se 600km välimatka ole matka eikä mikään.

Mä olen laiskotellut koko ensimmäisen lomapäiväni, olen makoillut sohvalla, syönyt jämäruokaa ja katsonut turhia ohjelmia telkkarista. En muista milloin viimeksi olisin rentoutunut näin. Tämä on ollut ihanaa ja olen kyllä ollut ihan tällaisen tarpeessa. On ollut tosi outoa olla ihan yksin kotona, vailla mitään  pakollista tehtävää, sellainen olo että voiko tämä edes olla tottakaan että tässä makaan sohvalla ja syön mansikoita ja katson huonoa telkkariohjelmaa keskellä päivää eikä mun tarvitsekaan tehdä mitään muuta. Ehdin viikata pyykit kaappiin myöhemminkin.

Otto tulee ihan kohta kotiin, ja sen jälkeen meillä on suunnitelmissa ajella, hakea jotain tulista ruokaa kotiin ja katsoa leffaa. Sellainen perjantai joita me usein vietettiin kahdestaan viisi vuotta sitten, kun vasta odotettiin Tiaraa. Paitsi silloin ei kyllä kovin usein haettu ruokaa kotiin ja ajeltiin lähinnä metrolla, mutta käytettiin paljon kotona chilikastiketta. Nostalgista! Musta tuntuu että tästä tulee aika kiva ilta. Parasta on se että aamulla saa nukkua pitkään, ei herätyskelloa eikä lasta ilmoittamassa että ”äiti kello alkaa jo seiskalla nyt voi herätä”, vaikka kieltämättä ne aamuseiskan pusuhyökkäysherätykset aika symppiksiä onkin.

Me nautitaan parista vapaapäivästä, kahdenkeskisestä ajasta, aamulla pitkään (ainakin kasiin asti siis) nukkumisesta ja siitä että on aikaa jutella ja höpötellä keskeytyksettä aamusta iltaan kaikesta. Ja sunnuntaina ajellaan Ouluun ja aloitetaan kesäloma koko perhe yhdessä. Siitä tulee parasta!

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Moi! Viikko on alkanut kivasti, vaikkakin jotenkin tavallista nopeammin. Tai siis tuntuu siltä että aika on mennyt ihan hirveän nopeasti, tuntuu oudolta että nyt on muka jo tiistai-ilta. Lapset ovat olleet päivät mummun ja Armaksen kanssa ja me ollaan oltu töissä.

Aamutkin ovat olleet jotenkin tavallista sutjakkaampia kun ei ole tarvinnut kiertää dagiksen kautta vaan on voinut suunnata suoraan toimistolle. Silti mä tavallaan kaipaan niitä aamuisia bussimatkoja ja kävelyitä tyttöjen kanssa. Heidän tekemiään ihania huomioita ympäristöstä, hassuja höpötyksiä ja sitä kun he laulavat bussissa ja saavat kanssamatkustajat hymyilemään. Mulla on niin paljon ihania muistoja lasten tarha-aamuista että niistä saisi varmaan oman kirjan.

Ehkä parhaiten on silti jäänyt mieleen viime talvena pulkalla suoritettu muutaman kilometrin matka dagikseen, uppohangessa ja tiskirättilumisateessa. Matkan aikana fiilis oli ajoittain hieman epätoivoinen mutta kun sain lapset vietyä ja talsittua ABC:lle ostamaan itselleni ison kuuman kahvin työmatkalle, oli meininki jo aika positiivinen. Tunsin itseni niin voittajaksi, hah. Hauskoja muistoja,joille on hyvä nauraa näin jälkeenpäin. Onneksi noita ihania huomioita ja höpötyksiä ehtii kuunnella loman aikana yllinkyllin, en malta odottaa.

Eilen lapset halusivat leikkiä Mallorcaa, leikki oli meidän kolmevuotiaan kuopuksen keksimä. Ensin muka lennettiin lentokoneella, sitten metsästettiin matkalaukkuja ja ajettiin bussimatka hotellille. Sitten uitiin, käytiin ravintoloissa ja lasten diskossa. Ja loman jälkeen taas bussiin, matkalaukkujen luovutus ja lentokoneeseen. He muistivat yllättävän tarkkaan kaikki mitä me lomalla tehtiin ja olivat ihanan kekseliäitä leikissä. Ja tähän leikkiin ei tarvittu yhtäkään lelua, pelkkää mielikuvitusta vain. Se oli ihana leikki, musta on niin parasta että tytöt ovat jo niin isoja että heidän kanssaan voi tehdä kaikkea tällaista.

Mä menen nyt halimaan Ottoa ja katsomaan vähäksi aikaa Netflixiä ennenkuin uni tulee, mä en taida ikinä oppia kunnolliseksi netflixin tuijottelijaksi kun aina nukahdan kesken kaiken. Tai sitten Oton kainalossa on vaan liian mukavaa ja nukahdan siksi, tätä veikkaan oikeaksi syyksi.

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3

Pari viime päivää ovat olleet aika täydellisiä ja ihania kesäpäiviä. Ollaan ulkoiltu, syöty ja nautittu auringosta. Zeldan kummisetä on käynyt meillä kylässä, ja mun äiti ja Armas tulivat eilen. Aamulla käytettiin tyttöjen kanssa Armasta pitkällä lenkillä ihan heti ekaksi, ja se oli ihanaa, siinä ainakin heräsi hyvin kun meni ihan ensimmäiseksi raikkaaseen ulkoilmaan. Eilen illalla oltiin lasten kanssa vaikka kuinka kauan ulkona leikkimässä saippuakuplapyssyillä, jotka oltiin ihan unohdettu. Ne on kyllä niin huippuja kun tulee ihan superpaljon kuplia kerralla, ja kummatkin neidit osaavat käyttää niitä ihan itse.

Me istuttiin Oton kanssa penkillä ilta-auringon paisteessa ja tytöt tekivät kuplia toisensa perään. Meidän ohi käveli muutama lapsiperhe ja kaikki olivat ihan innoissaan kuplista. Meidän kuplapyssyt taitavat olla jostain Toys ’r’ usista viime vuonna ostettu, näin ainakin mun äiti muisteli, jos joku haluaa vaikka samanlaiset.

Mulle tuli tässä sellainen tahaton parin päivän postaustauko, kun jotenkin en vain saanut itsestäni mitään irti. Silloin on parempi olla hiljaa eikä väkisin yrittää vääntää. Kesällä joskus tuntuu että päivät ovat niin samanlaisia ettei niistä saa mitään uutta joka kerta raapustettua, ja niin oikeastaan nytkin. Ollaan me käyty jätskillä ja shoppailemassa, kävelemässä ja puistossa. Ihan sitä samaa ihanaa kesähöttöä mitä aina silloin kun siihen on mahdollisuus. Mä olen onnellinen siitä että saan nauttia näistä kesäpäivistä oman ihanan perheeni kanssa, ja aion nauttia näistä mahtavista päivistä ihan täysillä.

Ihanaa viikonloppua ja alkanutta heinäkuuta kaikille <3