Tänään oli viimeinen dagispäivä ennen tyttöjen kuukauden mittaista kesälomaa, jes! Huomenna tulee mun äiti, ja viikonlopun jälkeen alkaa meidän viimeinen työviikko ja tyttöjen mummuviikko. Ollaan kaikki aika innoissaan, kaikkein eniten odotan sitä että lähdetään heti loman alettua Ouluun ja pääsen näkemään kaikkia sukulaisia ja kavereita, ja etenkin mummua jota on kova ikävä. Nyt kun tarha-aamut ovat takanapäin voi ottaa jo rennommin. Ensi viikolla ei ole aamuisin rumbaamista pitkin Helsinkiä, voin vaan smoothisti siirtyä töihin ihan yksin suoraan kotoa, ja sama homma iltapäivällä kotiinpäin. Aika täydellistä. Ja kun vielä tietää että lapset ovat tyytyväisinä mummun kanssa ja pääsevät ulos ja hoitamaan Armas-koiraa, niin voi olla siitäkin tyytyväisellä mielellä.

Alkuvuoteen on mahtunut kaikenlaista, välillä maailman mielettömimpiä hetkiä ja välillä huolta ja murhetta. Sitähän se elämä on, välillä on ylämäkeä ja välillä mennään alamäkeä niin että korvissa humisee. Just nyt mulla on tosi hyvä fiilis, meillä on ihana kesä tulossa ja kaikki on vasta alkamaisillaan. Se on ihana, kutkuttava tunne. Meillä ei ole vielä muita lomasuunnitelmia kuin mennä sinne Ouluun, ja se onkin tässä kaikkein parasta. Tehdään vain tasan niitä asioita mitkä tuntuvat hyvältä, eikä oteta stressiä mistään. Sellainen huoleton loma-asenne tuntuu juuri nyt meille parhaalta.

Huomenna meillä olisi kuopuksen 3v-hammastarkastus johon hän on laskenut öitä (ja esikoinen myös), kun ovat niin innoissaan. He haluavat päästä kertomaan sähköhammasharjoistaan ja esittelemään purukalustoaan. Tässä asiassa eivät tytöt selvästi tule yhtään äitiinsä, mulla on nimittäin 9v oikomishoitojen ja erittäin kivuliaan viisurin poiston jälkeen sellainen hammaslääkärikammo että kämmenet hikoaa. Onneksi mulla ei ole koskaan ollut reikiä tai muitakaan ongelmia, ainoastaan nuo jäljellä olevat viisaudenhampaat voivat joskus osoittautua murheenkryyneiksi. Mutta toivottavasti eivät.

Mä kömmin nyt ihanan mieheni kainaloon katsomaan vähän The Unbreakable Kimmy Schmidtiä Netflixistä, se on ihan överihauska komediasarja johon me ollaan jääty koukkuun. Se on mukavan hyväntuulinen, ja lyhytkestoinen, eli kun mä nukahdan kesken en menetä koskaan liikaa. Kannattaa katsoa jos Tina Feyn huumori uppoaa, sarja on nimittäin hänen käsialaansa.

Niin ja Otosta vielä sen verran, että hän lupasi kirjoitella jatkossakin aina välillä tänne, silloin kun hänestä itsestä siltä tuntuu. Eli jatkossakin luvassa Oton ajatuksia täälläpäin.

Mahtavaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Oton jälkeen mun on aina hankala tarttua näppikseen ja saada jotain ulos, ihan vaan koska mikään ei tunnu Oton kirjoituslahjoihin verrattuna olevan tarpeeksi hyvää. Siksi mä päästänkin tänään ääneen lapset,  niin saan vähän pehmennettyä tätä tietä itselleni, hahaa. Älkää ottako vakavasti, en mäkään ota oikeasti. Tämä vaan just nyt tuntui hyvältä tähän väliin.

Ja, fakta on myös se että viime aikoina lapset ovat taas väläytelleet mitä huvittavimpia juttuja ja päästäneet sisäiset sanasepponsa valloilleen. Mä aina yritän muistaa kirjoittaa parhaimpia juttuja ylös, sillä niille on niin hauskaa nauraa myöhemmin. Parhaita ovat juurikin sellaiset spontaanit laukaisut jotka saavat naurunkyyneleet valumaan yllättäen silmistä. Yleensä nämä tapahtuvat vähän hassuissa paikoissa, tai hassuissa tilanteissa, ja se lisää huumoriarvoa entisestään. Musta on ehdottomasti hauskaa haastatella lapsia, silloinkin he voivat yllättää, mutta ihan lemppareita on kyllä nämä varsinaiset älynväläykset joita he keksivät kokonaan itse. Tässäpä siis 10 viime aikojen suosikkia:

1. T: ”Mihin numeroon mun pitää soittaa jos mä haluun puhua intiaanien kaa?”

2. Z: ”Mummu, mä voin opettaa sun koiran pyöräilemään.”

3. T. ”Tämä on erittävän hyvää” totesi lapsi kun söi herkkupäivällistä. Erittäin ja erittävän taisi mennä sekaisin 😀

4. Z: ”Musta tulee pienenä ballerina, ja isona prinsessa.”

5. *Lauloin Dora The Explorerin tunnaria.* Z: ”Äiti! Älä laula, minun korvat on kipeät sinun laulusta!”

6. Z: ”Jag är så mätt att jag ska döööööö.” sanoi neiti ja kävi lattialle makaamaan päivällisen jälkeen.

7. T: ”Ja nyt nää barbiet menee treffeille.” ”Ai treffeille, mitä treffit tarkoittaa?” ”No treffeillä kilistellään laseja, käydään piknikillä ja teekutsuilla. Treffeillä ei saa riehua, lyödä, juosta tai töniä kovaa. Ja treffeillä voi silittää, mut vaan heppoja. Ja treffeille ei saa mennä paidassa ja housuissa vaan pitää olla ihan täydellinen mekko kaikilla.”

8. Z: ”Keittäisitkö äiti minulle iltapäiväteen kun se auttaa minun kuumeeseen?”

9. Z: ”Kato isi, mä tein tatuointeja ihan niinkuin sullakin on!” Ilmoitti lapsi ylpeänä, yltäpäältä sinisen tussikynän peitossa. Lisäsi vielä perään ”Mun jalassa on ukkeli, se on herra perunapää, katso!”

10. Z: ”Isi, sä oot vahvempi kun Hulk! Ollaaks bestiksii?”.

Kuvat nappastiin viime viikolla kun kuvasin Oton tatuointia, ja neidillä oli vielä jalassa omat mahtavat itsepiirtämänsä tatuoinnit, eli ukkeli nimeltä herra perunapää jalassa (ja kaikki muut hienot taideteokset). Taitaa toi isi olla aika kova idoli, ihana.

Nauruntäyteistä keskiviikkoiltaa kaikille <3

Rakastan vaimoani yli kaiken, enemmän kuin kuuta ja taivasta. Rakastan hänen hymyään, hänen nauruaan ja sitä kuinka hän katsoo minua ihaillen vaikka en tekisikään mitään muuta kuin tyhjentäisin astianpesukonetta. Vaimoni on kaikkea mitä minä en ole ja enemmän. Syyni nousta aamuisin sängystä puoli seitsemältä kuten kunnon lampaan kuulu, ja syyni palata päivä toisensa jälkeen kotiin. Vaimoni ajaa minua pelkällä olemassaolollaan parantamaan itseäni ja olemaan hyvä muille.

Älkää kuitenkaan epäilkö sekuntiakaan ettenkö käyttäisi häntä täysin epäröimättä lihakilpenä jonkin uhatessa lapsiamme.

Rakkaus ja vanhemmuus ovat hämmentäviä asioita. Tämä totta kai miehen suusta joka vaimonsa mukaan hämmentyy kaikesta, mutta antakaas kun edes yritän selittää. Jos en mistä se johtuu, niin ainakin sen mitä itse tunnen.

Lapset osaavat olla maanvaivoja, ja ymmärrän kyllä täysin ihmisiä jotka eivät vain kaipaa lapsia omaan elämäänsä. Toisille matkustaminen ja oma ura ovat tärkeämpiä kuin maamme väkiluvun kasvattaminen, ei siinä. Niin kauan kuin ei mennä siihen samaan ääripäähän koiranmyrkyttäjien kanssa, ei kenenkään tarvitse saada yläfemmaa naamaansa puhelinluettelolla. Itselle polku oli kuitenkin täysin oikea, minkä olen saanut tässä useamman kerran todeta.

Otetaan näin esimerkkinä viime viikon keskiviikko. Olin Ruotsissa työmatkalla kun kunto petti miesflunssan pakottavan paineen alla, ja päätin jäädä hotellille niistämään nenääni ruvelle. Ensimmäistä kertaa noin viiteen vuoteen oli minulla päivä vain ja ainoastaan itselleni. Ensimmäistä kertaa siitä hetkestä kun meidän nappisilmäinen esikoisemme tuijotti minua silmiini ensimmäistä kertaa, vietin minä reilusti yli vuorokauden putkeen sängyssä, pelaten pelejä ja katsoen sarjoja. Viime viikon torstaihin asti luulin minä kaivanneeni sellaista päivää kuin jokavuotisia veronpalautuksia.

Väärässä olin. Osittain ainakin.

Siitäkin huolimatta että oloni tokeni ennätysnopeasti, puuttui päivästä jotain. Tai jotkut lähinnä. Lapset.

Ne kaksi neropattia jotka osaavat itse ottaa jo aamupalaa, mutta jättävät ne aina pöydälle lojumaan. Jotka osaavat käyttää kahta eri tablettia ja telkkarin Netflixiä, mutta jotka eivät ymmärrä ettei sohvan käsinojilla tule kiipeillä sadoista kielloista ja kuhmuista huolimatta. Niitä kahta tattia jotka jokaisen työmatkani jälkeen ovat heti ensimmäisenä pamahtaneet ovella vastaan ensin kiljuen ”pappaa” ja heti perään ”mitä me saatiin tuliaisiksi”. Niitä kahta.

Vanhemmuus tuo päiviin aivan uskomattoman määrän sisältöä, tarkoitusta ja haasteita. Opettavaisia hetkiä niin pienille kuin meille perheen päillekin. Ja kaikki tämä, miksi? Koska ne ovat tulleet vaimostani ja muistuttavat meitä? Oli kyse primitiivistä haluista, tai kenties jostain suuremmasta, säilyy se fakta että rakkautta on todella vaikea selittää.

Olin meinaan sataprosenttisen varma ettei maailmassa ole toista samanlaista kuin vaimoni, ihmistä jota kohtaan voisin tuntea niin voimakkaasti ja absoluuttisen varmasti että ”tässä on ihminen jota jaksan tuijottaa kunnes toinen meistä potkaisee tyhjää”. Ihmistä jonka silkka läsnäolo tekee minusta vahvemman kun mikään maailman steroidi. Vaikka väärässä olinkin.

Koska nyt heitä on jo kolme.

Mitä minä ajan tällä kaikella takaa? Kaikkea ja en mitään. Haluaisin osata selittää vanhemmuudenrakkautta paremmin, mistä se johtuu ja mitä se tekee, mutta en osaa. Tiedän vain sen että siinä missä on ihmisiä joille koko maailma on avoinna, on meitä, joiden koko maailma odottaa aina siellä kotona.

Katsotaan taas viiden vuoden päästä uudestaan, jos vaikka lähtisi hotelliin sairastamaan sitä miesflunssaa.

Terkuin,  Otto

Eilen kipiteltiin uimarannalle koko perhe heti aamupäivästä kun oli niin mahtavan kaunis ja lämmin sää. Kun päästiin rannalle asti niin aurinko alkoi mennä pilveen, mutta asteita oli onneksi mukavat 26 ja hyvin tarkeni olla rannalla ja vedessä. Rakennettiin tyttöjen kanssa vaikka mitä hiekkajuttuja,  vesiallas veneelle ja pieni hiekkalinnakin. Oli niin hauskaa ja ihanan lämmintä, meri-ilma tuoksui raikkaalta. Ja ei ollut tukalan kuuma kun aurinko ei polttanut, sanoisin oikeastaan että ihan täydellinen biitsikeli.

Joka ikinen kesä mä vaan rakastun uudelleen ja uudelleen tuohon ihanaan rantaan, on kyllä onni että on kävelymatka niin upealle paikalle. Se on ehdottomasti Helsingin upein ranta, ei kalpene ollenkaan Mallorcalle muussa kuin veden värissä ja aurinkotuolien puutteessa, haha. Toivottavasti tästä kesästä tulee pitkä ja lämmin ja saadaan nauttia ihanasta rantameiningistä mahdollisimman monta kertaa.

Siinä on vaan jotain niin rentouttavaa kun makoilee rannalla, kevyt merituuli heiluttaa hiukset silmille ja lasten nauru raikaa. Siihen tiivistyy mun täydellinen kesähetki.

Meillä oli kyllä niin ihana juhannus, että sen voimalla jaksaa hyvin puurtaa taas töiden parissa. Tuntui niin ihanalta, kun tänään Otto tuli töiden jälkeen normaalisti kotiin meidän luo, ja tiedän että tulee huomenna ja ylihuomenna ja yliylihuomennakin. Sillä on niin iso merkitys että on se toinen siinä arjessa mukana.

Perjantaina mun äitikin tulee tänne pitkästä aikaa, ei olla nähty sitten huhtikuun ja Zeldan synttäreiden ja alkaa olla jo kova ikävä! Onneksi on videopuhelut joista mun äitikin on innostunut, ja monesti tytöt hengailevat mummun kanssa eli höpöttävät videopuhelimeen ja kantavat sitä leikissäkin mukana ja esittelevät mummulle omia leikkejään ja vaikka mitä. Kyllä on mahtavaa että videoyhteyden avulla kaukana olevatkin on ihan siinä vieressä. Ja puhelimen näytölle voi antaa halin ja pusunkin.

Nyt eksyin kyllä jo aivan sivuraiteille tästä ranta-aiheesta mutta eikai se mitään haittaa, päämäärätön höpöttelyhän on just mun erityisalaa eikö vain.

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

Meidän juhannus alkoi rennolla ja rauhallisella perjantailla. Nukuttiin myöhään koko perhe, napattiin pika-aamupalan jälkeen lapsille pyörät ja mentiin ulos. Tovin pyöräilyn jälkeen lähdettiin ostamaan lähikaupasta eilen unohtuneita ruisnachoja ja kevätsipulia, ja päädyttiinkin ostamaan lounaaksi lähikaupan pihaan juhannusaatoksi ilmestyneestä pop-up thai katukeittiöstä herkulliset sapuskat. Oli ihan mielettömän hyvää, harmi kun täällä meidän lähellä ei oikeasti ole mitään thairavintolaa, saisi useamminkin olla tuollaisia kivoja pop-upeja!

Me istuttiin parvekkeella syömässä ruokia ja höpötettiin vaan lasten kanssa ja kuunneltiin sateen ropinaa. Juuri kerettiin sisälle kauppareissulta ennen kuin rupesi satamaan. Sitten laitettiin pyörimään Prinsessa & Sammakko -elokuva Viaplaysta ja mä rakensin Zeldan kanssa legoilla jättilinnan. Mä en ollut nähnyt sitä elokuvaa etukäteen ja se oli tosi symppis, tytötkin tykkäsivät kovasti.

Legojen ja leffan jälkeen oli aika siivota, tytöt siivosivat oman huoneensa ja me siivottiin koko muu asunto Oton kanssa. Toiminnantäyteinen alkuviikko oli ottanut veronsa ja pyykkiäkin oli kertynyt ihan hävyttömän paljon. Onneksi kori on melkein tyhjä jo, ahkeran pyykkäämisen jälkeen.

Iltaruuan jälkeen lähdettiin vielä ulos nauttimaan raikkaasta sateen jälkeisestä ilmasta. Me mentiin ihan mökkikamppeissa, kumpparit ja verkkarit jalkaan ja menoksi. Vaikka me vietetäänkin juhannusta ihan kaupungissa, niin ei se estä poimimasta mökkijuhannuksen parhaita puolia kuten mukavia vaatteita, herkkuruokia ja ulkoilua tännekin.

Kerättiin tyttöjen kanssa taas kukkia, sillä niinkuin kirjoitin: aion ehdottomasti päästä ottamaan kunnon juhannuskuvia kukkaseppeleet päässä. Tällä kertaa tiesin mistä etsiä kukkia, sillä oltiin jo aiemmin tyttöjen kanssa kävellessä huomattu että meidän kauppareitin varrella on ihan superisti kukkia.

Ihanaa kun Otto on kotona, ollaan oltu koko perhe ihan hymy korvissa kun on niin parasta vaan olla yhdessä ja tietää että nyt ei ole mitään reissuja tiedossa hetkeen. Tuntuu melkein hassulta että ei se toinen lähdekään taas parin päivän päästä, vaan nyt saadaan viettää kaikki päivät yhdessä, jotenkin ihan epätodellinen fiilis että kaikki nämä viikot ovat viimein ohitse.

Askartelin kukkaseppeleet lasten kanssa valmiiksi, kostutin ne ja laitoin ne muovipussiin odottamaan huomista, sillä kello oli jo niin paljon kun ne olivat valmiita. Ehkä siis huomenna päästään ottamaan ihania kukkaseppelekuvia ulos, tai sitten ei. Saa nähdä miten selviävät yöstä. Mutta joka tapauksessa oli hauskaa askarrella ja etsiä kukkia.

Ihanaa juhannusta kaikille <3