Mun asu / Viitta River Island / Paita Zara / Hame H&M / Koru H&M / Ballerinat H&M / Laukku Marc by Marc Jacobs

Tiaran asu / Takki ZARA / Farkut ZARA / Paita ZARA / Koru H&M / Kengät Lindex

Zeldan asu / Neule Åhlens / Mekko ZARA / Kengät ZARA / Rusetti H&M

Eilen olin sanaton, ja aika sanaton olen vielä tänäänkin. Mä olen vaan uskomattoman kiitollinen siitä että saan elää elämääni Oton ja lasten kanssa, ja meillä on kaikki hyvin. Silti en lakkaa toivomasta että vielä joskus niin on kaikilla muillakin. Eilinen kirjoitus aiheutti keskustelua, mikä on hyvä. Mielipiteitä ei voi muuttaa pakottamalla, mutta jos keskustelee, mieluiten hyvässä hengessä, voi herättää vastapuolessa ajatuksia joita ei muuten välttämättä olisi tullut mieleenkään.

Me ollaan vietetty tyttöjen kanssa pari vapaapäivää ystävien tapaamisen ja rennon hengailun merkeissä. Jotenkin tuntuu tällä hetkellä siltä että haluaa vaan pitää noita kahta kainalossa ja halia ja rutistaa niin paljon kuin vain pystyy. En taida olla ainoa äiti jolla sellainen fiilis on viimeaikoina ollut? Onneksi lapset ovat olleet yllättävän suostuvaisia kainalossa pötköilyyn, yleensä kun pitää viilettää tuhatta ja sataa. Tänään olen saanut ainakin miljoona pusua ja halia, ja toinen vieläpä sanoi että ”Mamma, tinä owet minun wakah makkawa.” Eli rakas makkara.

Mä olen mielelläni rakas makkara, se on paras titteli mitä voi olla. Hyvää yötä teille kaikille ihanille <3

Vihdoin tuntuu että flunssa alkaa helpottaa meillä kaikilla, ja huomenna tytötkin menevät jo takaisin päiväkotiin. Onneksi flunssa meni ohi ajoissa, kun tuo meidän esikoinen on taas laskenut öitä tanssituntiin, olisi ollut harmi jos ei olisi tällä viikolla päässyt. Viime päivinä on kulunut nenäliinapaketteja, iPadilta on katsottu Lasten Yle areenaa ja molemmat neidit ovat nukkuneet päiväunia, väsynyt isi kainalossaan. Mä olen ollut töissä ja Otto on hoitanut tyttöjä kotona. Ollaan maalattu tyttöjen kanssa My Little Ponyja vesiväreillä ja pötkötelty yhdessä sohvalla.

Oli niin ihanaa tulla yksi päivä kotiin, kun tytöt ja Otto nukkuivat sohvalla ihan kasassa, kuten kuvasta näkyi. Sydän meinasi pakahtua rakkaudesta kun mä katselin mun rakkaita jotka kaikki kolme tuhisivat yhdessä.

Odotan jo innolla että päästään puistoon ja muutenkin ulos puuhastelemaan kun nyt ollaan vaan kökitty sisällä. Syksykin on tässä jossain välissä yhtäkkiä saapunut ja helteet ovat tipotiessään, huomenna puetaan päiväkotiin jo ihan kunnon ulkovaatteet, vaikka tietty välikerrokset jäävät pois. Nyt tuntuu että se arki on todella alkanut, kun eka flunssakin on jo sairastettu. Tästä se syksy taas lähtee, ja parin viikon päästä on jo mun ja Tiaran synttärit. Tänään illalla leivoin mustikkapiirakkaa kun tyttöjen isoisä ja täti tulivat piipahtamaan meillä illalla. Siinä oli onneksi tytöille piristystä kerrakseen tylsän sisälläöllöttelyn jälkeen.

Päiväkotiviikko jää tältä viikolta vähän lyhyeksi kun huomenna on ainoa päivä, mutta kieltämättä odotan jo innolla että pääsen itse viettämään kotipäiviä tyttöjen kanssa, kun viime viikolla oli niin paljon menoa työmatkan ja Indiedaysin virkistyspäivän merkeissä. Ihana päästä vaan hengaamaan mun murusten kanssa ja tekemään kaikkea kivaa.

Hyvää yötä kaikille ja ihanaa huomista keskiviikkopäivää<3

Varsinainen parivaljakko kyllä nämä meidän neidit. Molemmilla vahva oma luonne, heissä on paljon samaa mutta paljon myös suuria eroja. Kummatkin rakastavat My Little Ponyja mutta toinen on aivan ihastunut Frozeniin ja toinen taas on jäätävä Minni Hiiri -fani. Molemmat muistavat hassuja pikkuasioita viikkojen ja kuukausien takaa, muistuttavat aina tietyn talon ohi ajaessa tai kävellessä sen olevan meidän kaverin kotitalo ja bongaavat kaikki samanmerkkiset autot kuin meidän oma, ihan sama kuinka nopeasti ne ajavat ohitse tai kuinka nopeasti me mennään niiden ohi.

He ovat empaattisia. Kun toinen istuu vahingossa isin sortsien päälle, toinen hermostuu ja puolustaa isin sortsiraukkoja jotka menevät ihan lyttyyn. Kun toisella kopsahtaa varvas sohvan kulmaan on toinen jo puhaltamassa ja halimassa äidin ja isin apuna. Kun toinen kaataa maidon niin toinen on jo hakemassa paperia ja sanomassa että ei se haittaa mitään. Melkein aina päiväkodista haettaessa he leikkivät samassa porukassa, ja huolehtivat toinen toisistaan. Sitä on niin ihana seurata, varsinkin kun se on jotain sellaista mitä mulla ei ole koskaan ollut!

He näyttävät tunteensa selvästi ja osoittavat toistensa lisäksi rakkautta kaikille muillekin runsain määrin. Toinen on kosaissut unelmiensa aviomiesehdokasta dagiksessa ja saanut myöntävän vastauksen. Toinen on vieläkin vähän äidin ja isin vauva, ja viihtyy sylissä tai kainalossa pötköttämässä pitkiäkin aikoja samalla höpötellen.

He ovat niin me.  Odotusaikana yritin luoda mielikuvia tulevista pienokaisista, miettiä millaisia he olisivat luonteeltaan, miten käyttäytyisivät, miltä näyttäisivät. Nämä kaksi ovat kyllä ylittäneet kaikki toiveet, haaveet ja odotukset, miljoonakertaisesti, vaikka ihanista tyypeistä haaveilinkin. Mä olen saanut kaksi rohkeaa, rakastavaa ja ihanaa tyttöä, joiden kasvua on maailman parasta seurata.

Tyttöjen vaatteet / Zeldan paita Dedicated (T-Shirt Store) / Kaikki muut vaatteet Zara

Ihanaa perjantaita kaikille <3

Kivoja asioita tapahtuu yleensä silloin kun niitä ei osaa odottaa. Niin sitä usein sanotaan, ja mun mielestä se on myös ihan totta. Kaikkein siisteimmät asiat mun elämässä on tapahtuneet nimenomaan silloin kun en ole niiden perään haikaillut.

Sain kaksi maailman parasta ystävää kun aloitin opiskelut lukiossa josta en tuntenut kuin pari hassua tyyppiä entuudestaan. En odottanut silloin tapaavani ihmisiä joista saisin elinikäiset ystävät, mutta niin siinä vain kävi. Nyt me ollaan oltu kavereita jo kahdeksan vuotta, satojen kilometrien välimatkoista huolimatta. Ja edelleen jutellaan melkein päivittäin, ja nähdään aina kuin mahdollista.

Tapasin Oton kun olin asunut puoli vuotta Helsingissä, opiskelin ja olin ihan pihalla siitä mitä elämältä halusin. En etsinyt elämäni rakkautta vaan keskityin lähinnä hauskanpitoon. Sitten yhtäkkiä tuo tyyppi tupsahti mun elämään ja sille tielle jäätiin.

Aloitin bloggaamisen kun olin raskaana ja ajattelin että se voisi olla kivaa tekemistä silloin kun Otto oli töissä tai pelasi. Sain siitä huomattavasti paljon enemmän kuin kivan harrastuksen.

Viime keväänä olin ihan sinut sen asian kanssa että olisin vielä puoli vuotta lasten kanssa kotona kun tarhapaikkaa ei kuulunut, ja syksyllä lapset menisivät osapäivähoitoon ja mä alkaisin tekemään blogia täydellä teholla. Sitten sainkin yhtäkkiä toisen työpaikan, ja tässä sitä ollaan. Tarhapaikat järjestyivät saman tien, ja mä olen tehnyt kahta työtä maaliskuusta asti, enkä voisi olla tyytyväisempi. Saan tehdä kummassakin työssäni juuri niitä asioita joista olen haaveillut, ja joita en ikinä osannut edes haaveilla pääseväni tekemään.

Tämän postauksen ajatus lähti ihan siitä, kun ajattelin tänään että nyt me ollaan nautittu jo kesästä vaikka kuinka pitkään, vaikka koko kesä- ja heinäkuun tuntui että se kesä ei tule enää ikinä. Sitten kun aloin katselemaan syysvaatteita kaupoista, rakastuin uudelleen viininpunaiseen ja keitin ensimmäiset kuumat kaakaot, se kesähelle tulikin. Silloin kun vähiten sitä odotin.

Se on ristiriitaista, kivoja asioita tapahtuu kun ei odota mitään ja antaa kaiken hyvän tulla luokse. Tätä ei kuitenkaan saa sekoittaa siihen, että saavuttaisi elämässä asioita tekemättä mitään niiden eteen. Se mitä mä olen huomannut vuosien aikana on, että kun on itse tyytyväinen ja tekee niitä asioita joita rakastaa, kuin huomaamatta niitä odottamattomiakin kivoja asioita alkaa tapahtua. Pitää vaan olla avoin, ja uskoa siihen että mitä tahansa ihanaa voi tapahtua. Ei pidä pelätä aina pahinta, eikä pidä vaan jäädä lepäämään laakereilleen. Kun tavoittelee itse unelmiaan eikä odota että vastaukset tippuvat valmiina, voi siinä matkan varrella tarttua elämään vaikka mitä hauskaa, kokemuksia, ihmisiä ja uusia unelmia.

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja mahtia alkavaa viikkoa kaikille <3

Meidän minit ovat olleet vauhdissa satukirjojensa kanssa. Olen teroittanut viime päivinä kyniä useammin kuin kertaakaan ala-asteen jälkeen, koti on täynnä värikkäitä A3-papereita ja lapset höpöttävät satuhahmoistaan. Mua hämmentää ja ihastuttaa se miten suurella innolla he ovat lähteneet satuja tekemään, ja ennenkaikkea se miten ihania ja vivahteikkaita tarinoita sieltä tulee. He suhtautuvat puuhaan intohimoisesti ja täydellä panoksella, ihan loistavaa.

Nämä kuvat on otettu lauantaina, kun kirjaprojekti oli vasta aluillaan eivätkä kirjat olleet lähellekään valmiita. Nyt mulla on täällä hieno seitsemän aukeaman kirja, jonka nimi on Kaunotar ja Hirviö, sekä nuoremmalta Kootut tarinat, kaksi aukeamaa. Zeldan tarina tuossa lukee mun kirjoittamana, ja halusin jakaa myös sen miten meidän esikoisen kirja alkaa, koska mun mielestä se on vain niin ihanasti kirjoitettu. Osa ehkä näkee kunnolla kuvasta mitä hän on siihen kirjoittanut, mutta tässä vielä satukirjailijan ensimmäiset lauseet niille joille tekstin loppu on liian hankala tihrustaa:

”Olipa kerran Kaunotar ja Hirviö. Ne kävi ulkona katsomassa kukkia. Kaunottarella oli ihanat kengät ja ihana kaveri eli Monsteri.”

Olisittepa nähneet millaisella intensiteetillä meidän melkein neljävuotias kirjoitti nuo kolme lausetta, keskittyen aivan täydellisesti. Tarinassa on onnellinen loppu, ja siinä on kuulkaa vaikka minkälaista monsteria mukana, mutta ne on kilttejä vaaleanpunaisia monstereita. Ja Kaunotar pääsee treffeillekin, Burger Kingiin syömään hampurilaisen ja pirtelön.

Mä olen sanoinkuvailemattoman ylpeä mun ihanista pienistä tytöistä, ja tihrustin kyllä melkein itkua kun noita yhdessä tehtiin. Ihania, ihania tyttöjä ja niin parhaita juttuja. Näistä tulee arvokkaita muistoja, jotka lupaan säilyttää aina hyvässä tallessa.<3