Blogimaailmassa kiertänyt #Boyfriend -kysymyssetti on nyt rantautunut tännekin, ja Otto ystävällisesti vieraili omalta tontiltaan tännepäin vastatakseen 25:n kysymykseen koskien minua. Pakkohan mun oli tämä toteuttaa koska paloin salaa halusta kuulla Oton vastaukset kysymyksiin, joihin niin monien muiden vastaukset olin jo lukenut. Mun mielestä Oton vastaukset oli ainakin aika huippuja, ja aika lähelle hän myös osui monessa vastauksessa, yllättävän lähelle, eikä unohtanut pientä kettuilua omaan ottomaiseen tyyliinsä.

Postauksen kaikki kuvat on muuten ottanut meidän neiti melkein-neljä-vee eli Tiara. Kolmijalkaan kameran kiinnittävä välikappale oli teillä tietymättömillä, kiitos minun joka olen tukkinut sen jonnekin mihin se ei kuulu, ja siksi piti vähän soveltaa. Tiara on ilmeisen kiinnostunut usein mukana pyörivästä kamerasta, ja oli erittäin tyytyväinen saadessaan auttaa äitiä ja isiä ottamalla kuvia. Pitääpä antaa jatkossakin neidin harjoitella kuvaamista jos vain kiinnostus riittää! Mun mielestä nämä kuvat ovat aika hitsin hienoja, jos miettii että kuvaaja kokeili tätä kameraa ensimmäistä kertaa, ja kokemusta ei juurikaan ole kuvaamisesta. Tästä voisi ehkä päätellä että Olympuksella onnistuu aika moni, jos nelivuotiaan jälkikin on tällaista ;).

1. Jos hän katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii? Enemmän kuin todennäköisesti jonkinsortin reality. Idols, Voice of Finland sekä kaiken maailman sokkona alasti anopin kanssa naimisiin ovat Iinalle ihan ykköskamaa.

Oikein, mutta yleisesti ottaen mä tykkään ainoastaan ekoista jaksoista realityissä. Katson kaikesta aina ekan jakson, mahdollisesti tokankin jos siisteimmät jutut venytetään sinne asti, ja sitten siirryn seuraavan sarjan seuraavaan ekaan jaksoon.

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa? Jonkun kevyen voimakkaan öljypohjaisen, harvemmin meillä mitään valmista kastiketta edes on. Sinappia, hunajaa, punaviinietikkaa ja pippuria öljyyn niin kaikki tykkää. Paitsi lapset.

Nami, kyllä!

3. Mikä on hänen inhokkiruoka? Maksalaatikko, monen muun ”perinteisen” suomalaisen ruoan kaverina. Tiedättekö te kuinka rankkaa on on luopua hernekeitosta? Yksin itken ja syön sitä aina kun vaimo lapset ovat jossain.

Kyllä mä syön hernekeittoa mutta mulla ei koskaan tee sitä mieli, kun kaupassa Otto kysyy että mitä tekee mieli! Niin kerta. Mutta jos tulisin kotiin ja täällä odottelisi höyryävä hernari pekonikuutioiden ja sinapin kanssa niin kyllä mä söisin. Maksalaatikkoa ei pelasta edes pekoni.

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa? Joko jonkinsortin pastan tai jotain missä on kalaa. Parhaassa tapauksessa molempia yhdessä. Sen harvan kerran kun drinkki korvaa veden on mojito helppo voittaja.

True dat!

5. Mikä on hänen kengänkoko? Pieni?

36-37, kai se on aika keskiverto?

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi? Jotain helvetin fiksua ja tärkeetä. Kuten verhoja, tai värikyniä.

Oikea vastaus olisi ollut laukkuja, koska niitä mä kerään ja Otto auttaa mua keräämään niitä. Mutta kai noi värikynätkin ihan hyvä keräyskohde olis.

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä? Nyt täytyy ihan rehellisesti tunnustaa että tuskin yhtään mitään. Kaikenmaailman herkkusafkoista innostutaan kuukaudeksi kerrallaan, ja sit se onkin ”ällöä”. Toast skagen ehkä paras ehdokas, jota sattuneesta syystä teen vain muutaman kuukauden välein.

Otto tuntee mut liian hyvin! Mutta suklaata mä syön joka päivä jossain muodossa, se on totta että kyllästyn usein johonkin tiettyyn herkkuun ja sitten siirryn seuraavaan. Toast skagen on hyvää, voisitko Otto tehdä tänään?

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee? Todella vaihtelevaa. Kaikki Apulannasta dubsteppiin uppoaa jossain määrin, mutta aina kun Iina haluaa laittaa musiikkia, pamahtaa Spotifyn top-lista päälle.

Ihan totta. Mulla on tosi laaja musiikkimaku, mutta yleensä en jaksa miettiä ja kuuntelen vaan top-listaa. Joskus innostun soittamaan lapsille kaikkia nuoruuden lemppareita ja laulan täysillä.

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää? Stereotyyppisen naiselliseen tapaan kaikki romanttiset komediat uppoavat vaikka kuinka olisi oikeasti armotonta paskaa, mutta muuten kaikesta mikä määritellään ”hyväksi”. Avengers, Tarantinon leffat yms. Paitsi Taru Sormusten Herrasta/Hobitti, jumalauta.

Toiminta on jees, yleensä toimintaleffat on aina edes keskivertoja, siksi ne on jees. Ja kaikki älykkäät leffat ja suuret draamat. Taru Sormusten Herrasta- ja Hobitti -leffat ei vaan uppoa, silmät menee väkisin kiinni ja alkaa haukottaa vaikka kuinka monta kertaa kokeilisi.

10. Minkä väriset silmät hänellä on? Vasta auringon aamuisesta hellästä syleilystä nauttivan taivaanrannan siniset, eiku.

Voi ihana! Mulla on samanväriset siniharmaat kuin koko meidän perheellä.

11. Kuka on hänen paras ystävä? Ihan parhaita parhaita ystäviä löytyy kaksi jostain sianpieremän rajan takaa, Netta ja Emmis. (Ootteko harkinneet tänne sivistyksen pariin muuttamista joskus? Täällä on Iina ja kummilapsia.)

No Netta ja Emmis on ollut lukiosta asti mulle superläheisiä, ja parhaita ystäviä todellakin, mutta onneksi täältä lähempääkin löytyy lisää parhaita ystäviä<3 En toki pistäisi pahitteeksi jos kaikki parhaat kaverit löytyisivät vaikka tästä saman kadun varrelta, mutta onneksi on whatsapp ja puhelin ja juna ja auto ja lentokone.

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä? En tee koskaan mitään ärsyttävää, olen täydellinen.

HAH! No okei, ei kovin montaa tollasta asiaa ole. Mutta yksi  on se tuoli johon Otto kerää aina vaatteita. Ensin siinä on vain edellispäivän vaatteet ja sitten siihen pikkuhiljaa kertyy lisää ja lisää jokapäivä.

13. Missä hän on syntynyt? Helsingissä, kättärillä.

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi? Pieni, ruma, tahmainen ja littana.

Voi rakas Otto! Mä olisin iloinen pienestä, rumasta, tahmaisesta ja littanastakin kakusta, kunhan siinä olis suklaata.

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja? Kännykkänsä. Nettikaupat, Facebook, iltalehdet ja muu sosiaalinen media. Mitä enempää voisi nainen tarvita?

Otto unohti listasta asunto- ja äkkilähtösivut, candy crushin ja blogit! Mutta ikäväkseni mulla ei koskaan ole aikaa selata puhelinta muutamaa minuuttia kauempaa kerrallaan,  joten ton kysymyksen voisi muotoilla ”viettäisi”. Ja hei, kyllä toi aviomieskin on ihan kiva tyyppi jonka kanssa vietän monia tunteja tai voisin olla vaikka 24/7. 😉

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin? Moniajon jalon taidon. Ellei kyse ole kännykästä niin koskaan ei voi tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan, aina seitsemää. Minimaalisin vahingoin jopa. Ei voi ymmärtää.

Multitasking is my middlename.

17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää? Riippuu keneltä kysyy, yleinen mielipide vissiin se että minä olen outo, mutta raaka kala. Sushi. Se on herkkua, he sanoivat. Kokeile edes, he sanoivat. Olen kokeillut, kahdesti. Ei ota pysyäkseen sisällä.

Juuri niin Otto, sushi ei ole outoa.

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan? Samaa kolmea kuin kaikki muutkin, avaimia, puhelintaan ja lompakkoa.

Jep, ja näin kesällä lisään vielä aurinkolasit, ilman niitä ei voi mennä mihinkään!

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään? Se kun siivotessa minä usein aloitan omasta tietokonepöydästäni/miesnurkastani. Sori nyt vaan muru mutta pakko sekin on siivota, olohuoneessa kun on. Keittiö ei karkaa mihinkään.

TÄMÄ! Tämä olis pitänyt olla silloin aiemmin kun kysyttiin miehen usein tekemistä asioista joista en pidä. Kun voisi esimerkiksi keskittyä sellaiseen yleissiisteyteen, imurointiin ja pölyjen pyyhkimiseen ensin ja sitten näperrellä ne johdot kauniisti ja pyyhkiä sen yhden sormenjäljen tietokoneen ruudusta kun kaikki muu on siistiä. Mutta ei, se pitää tehdä ensin, vaikka vieraat olisivat tulossa puolen tunnin päästä. Ei voi ymmärtää, mutta olen oppinut sietämään tässä vuosien aikana.

20. Entäs piristymään? Se kun saan miesnurkkani siivottua, eiku. Kyllä se on se pyhä kolminaisuus, suklaa, sohva ja Netflix. Laatusarjoja alle kympillä kuussa, myös mobiililla, kokeile nyt!

Juuri näin. Mutta pyhä kolminaisuus on Otto, sohva ja Netflix <3

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee? Rihannaa?

No en varsinaisesti ihaile ketään julkisuuden henkilöitä. Mutta ihailen monia eri elämänalueilla menestyneitä ihmisiä ja imen itseeni inspiraatiota. Rihanna on kyllä aika ihana silti.

22. Millainen hän on tyttöystävänä? Rakastava, hellä, huolehtiva ja voimaannuttava. Ja sit me mentiin naimisiin.

Otto on ihana.

23. Milloin hän tapasi vanhempasi? Nyt täytyy pistää oman heikon muistin piikkiin mutta en ole satavarma. Isäni hän tapasi jokusen vuotta sitten jossain. Äitini haudalla ei olla vielä yhdessä käyty.

Kyllä se oli vuosi 2011 kun tavattiin ensi kerran sun isän kanssa.

24. Mikä on hänen uusin villityksensä? Tällä hetkellä ei mitään ”villitystä” varsinaisesti ole. Kämppää pistettiin vähän uusiksi mutta sekin oli yhteinen juttu. Oma kestosuosikkini Kotisinappi ruisleivän päällä on löytänyt tiensä Iinankin iltapalaan, innolla odotetaan onko kyseessä villitys vai ei.

Kotisinappi on yksi hienoimpia asioita joita Otto on mulle opettanut. Joulukinkkuleivistä se lähti, ja laajeni sitten muuallekin.

25. Millainen on hänen kotilook? Täysin päinvastainen kuin blogin asukuvat. Levinneet meikit jos meikkiä ollenkaan, eripariset sukat, reikäiset pieruverkkarit puoliksi jalassa, hiukset miten sattuu, kulahtanut toppi ja rintsikat jossain ihan muualla kuin päällä. Sellainen kotitonttu.

Se on totta, mä olen kotona kunnon rönttöinen kotitonttu.

Joku kommentoi edelliseen postaukseen, että on ikävää kun kysymyksiä ja vastauksia ei ole erotettu toisistaan mitenkään. Postauksessa kysymykset oli kyllä lihavoitu, mutta en sitten tiedä jos sivu ei vaikkapa ladannut kunnolla tai oli jotain muuta ongelmaa. Tässäkin postauksessa nyt kysymykset on erotettu lihavoimalla, Oton vastaukset on normaalilla tekstillä ja mun kommentit on kursivoitu. Toivottavasti toimii ettei mene sekavaksi.

Kiitos hurjasti Otolle vaivannäöstä, on se kyllä aika ihana mies <3

Alkuviikko on kulunut töiden parissa, mutta tänään lähdin vähän aiemmin ja me repäistiin ja käytiin ostamassa auto ja turvaistuimet lapsille. Ollaan harkittu tätä autoasiaa niin pitkään ja nyt sitten sattui sopiva kohdalle ja ajateltiin että miksipä ei. Otto koeajoi auton ja tehtiin kaupat, ja käytiin sitten samantien ostamassa lapsille Lastentarvikkeesta vielä turvaistuimet, kun eihän meillä sellaisiakaan tietenkään ollut. Nyt on jotenkin tosi hassu fiilis, meillä on oikeasti auto, ja ei enää tarvitse raahata ruokakasseja bussilla tai kävellen rattaiden kanssa kotiin viikonloppuisin. Sen kun vaan hurautetaan autolla kauppaan ja takaisin. Ihan uskomatonta! Ja ah mä pääsen vihdoin Ikeaan, se on kutkuttava ajatus.

Joillekin auto on ihan sellainen perusjuttu joka vaan kuuluu olla, mutta meille tämä tuntuu ihan mielettömältä luksukselta. Ei aiota jatkossakaan kulkea esimerkiksi työmatkoja autolla, koska julkiset kulkee niin hyvin mutta juuri kauppareissuja ja erityistilanteita varten auto on kyllä ihan huippu juttu. Ja nyt on Oulussa käyminenkin helpompaa, kun voi ajaa sinne omalla autolla. Huomenna Otto kuitenkin käy viemässä mut aamulla tyttöjen kanssa autolla töihin, pakkohan se on kerran kokeilla sellaista ylellisyyttäkin edes kerran.

Muuta ihmeellistä meidän alkuviikkoon ei olekaan mahtunut, ihan sitä perus loma-arkea. Eilen illalla käytiin kauniissa ilta-auringossa tyttöjen kanssa leikkimässä rannalla. Napattiin saippuakuplapyssyt mukaan ja tytöt kiljuen kastelivat varpaansa meriveteen ja tekivät hulluna kuplia. Siinä rannalla eilen, lasten ja Oton iloisia kasvoja katsoessa mut valtasi onnen tunne, ei ensimmäistä eikä varmasti viimeistä kertaa. Miten onnekas mä olenkaan kun saan elää mun elämää juuri noiden tyyppien kanssa, joita rakastan enemmän kuin mitään muuta.

Heidän kanssaan kaikki tuntuu paremmalta, ja he tekevät musta paremman ihmisen. Heidän kanssaan ilo on suurempaa, ja suru pienempää. Ja kun sanon että ilo on suurempaa, mä todella tarkoitan sitä. Jos joku olisi kuunnellut meidän hehkutusta tästä autoasiasta tänään, sillä olisi varmaan tullut meidän höpötykset jo korvista ulos. Musta siinä ei ole mitään vikaa että on pikkujutuistakin ihan fiiliksissä, sehän vaan tekee elämästä hauskempaa ja rikkaampaa.

Mä liikun nyt sohvalla metrin vasemmalle, suoraan Oton kainaloon joka kuopuksemme mukaan on ”hikinen ja tahmainen”, ja me aletaan katsomaan jälleen House of Cardsia. Hitsi että on muuten koukuttava sarja, ei voi muuta sanoa! Onneksi tajuttiin alkaa katsomaan sitä vasta nyt, koska nyt meillä on vielä huuuurjan monta jaksoa jäljellä Netflixissä ennenkuin kaikki on katsottu. Ihanaa tiistai-iltaa kaikille, olette parhaita!

Sää vaikuttaa mulla mielialaan tosi paljon, ja tunnen olevani yleensä miljoona kertaa pirteämpi ja iloisempi aurinkoisella ja lämpimällä säällä. Mutta koska tämä kesä nyt on ollut vähän mitä on, ei siitä auringonpaisteen puutteesta ole voinut oikein masentuakaan, muutenhan kesästä tulisi ihan tylsä. Ehkä kesässä ei kuitenkaan ole tärkeintä se että pääsee mahdollisimman usein rannalle, vaan se kokonaisvaltaisen rento kesäfiilis. Oli sää mikä hyvänsä, valoa kuitenkin on enemmän, ja kesällä on silti se olo että kaikki on mahdollista.

En mä ole sitä mieltä että tämä on ihan surkea kesä vain koska säät ovat olleet huonot. Me ollaan koettu jo paljon hauskoja yhteisiä hetkiä viime viikkoina, ja koska viime vuosi on ollut niin hektinen, ja mäkin olen aloittanut säännöllisen päivätyön, niitä vapaita päiviä osaa arvostaa ihan uudella tavalla. Oton loma lähenee loppuaan, tai no ensi viikko vielä, ja sääennusteet näyttävät nollaa hellepäivää. Kyllähän se vähän harmittaa, mutta ihan oikeasti, ei se onni ole säästä kiinni, ei saa olla. Onni tulee noista kolmesta rakkaasta pallerosta, ja siitä että saa olla heidän kanssaan.

Lapset eivät onneksi säästä paljoa välitä, heillä on ihan omat meiningit aina ja melkein mikä tahansa voi olla heidän mielestään ”maailman parasta ikinä”. Sadesäälläkin voi keksiä kaikenlaista hauskaa, tänään me suunnattiin Itiksen leikkiasemalle lasten kanssa ja pyörittiin siellä tunnin verran, ennenkuin lähdettiin syömään. Syömisen jälkeen käytiin tsekkaamassa nopeasti olisiko löydetty mulle vaaleansinistä mekkoa ensi viikolla oleviin ystäviemme häihin, mutta ei löytynyt. Joka paikka oli täynnä valkoisia, punaisia ja mustia mekkoja, juuri niitä värejä joita en joko a) voi laittaa häihin tai b) voi yhdistää uusiin vaaleansinisiin kenkiin jotka ehdottomasti haluan laittaa häihin. Löysin kuitenkin vaaleansiniset rusettipinnit ja pampulat lapsille, ja ne mätsäävät täydellisesti mun kenkiin, pieni voitto sentään hei!

Saapa nähdä mitä huomiseksi keksitään. Huomiseksi oli vain yksi suunnitelma: etsiä Tiaran kadonnut Rainbow Dash -pinni, mutta löysinkin kauan kadoksissa olleen pinnin sohvan rakosesta juuri kun lastenhuoneen ovi oli laitettu kiinni ja tytöt alkaneet nukkumaan. Aikamoinen sattuma! Otto kävi vielä näyttämässä löytynyttä pinniä esikoisellemme, ja vannon että hän nukahti maailman levein korvasta-korvaan -hymy kasvoillaan. Rainbow Dash on tärkeä. Nyt kun operaatio pinnin etsintäkin on jo hoidettu, voisi huomisen ohjelmana olla ei yhtään mikään, mennään fiiliksen mukaan.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille ja hyvää yötä <3

PS: Mun lempparitee on nimeltään Sadepäivän ilo, vitsit se on hyvää ja nyt alkoi tekemään mieli kun oikoluin postausta ja pysähdyin miettimään tuota otsikkoa. Pitääkin mennä kaivelemaan kaappeja josko sitä löytyisi!

Moikka pitkästä aikaa! Mä pidin tällaisen lauantain mittaisen miniloman kaikesta kun juhlittiin eilen Oton ja Simon viiskymppisiä, ja yövyttiin Oton kanssa kahdestaan hotellissa. Saimme kahdenkeskisen hotelliyön Indiedaysin ja Indigo Hotelsin yhteistyökampanjan myötä.

Junamatka perjantaina kotiin sujui oikein mainiosti tyttöjen kanssa, vaikka oltiinkin aika myöhään kotona. Nukuttiin hyvät yöunet, ja eilen aamulla ulkoiltiin lasten ja Armas-koirulin kanssa pari tuntia helteessä aamupäivällä. Sitten olikin aika suunnata kohti Oton ja Simon bailuja. Onneksi sää oli niin mielettömän hyvä eilen, ja saatiin nauttia ulkoilmasta ja piknikin muodossa järkätyistä bileistä. Siellä mulla ei ollut kameraa mukana, lähinnä siksi ettei mene puistossa rikki. Nähtiin paljon kavereita ja moikattiin monia tyyppejä joita ei oltu nähty vuoteen tai jotain, oli huippua vaihtaa kuulumisia kaikkien kanssa ja juhlat olivat tosi onnistuneet.

Muut lähtivät vielä baariin jatkoille mutta vähän matkan päässä odotellut ylellinen hotellihuone Hotel Indigo Helsinki Boulevardissa houkutteli mua ja Ottoa siihen malliin että lähdettiin kävelemään sitä kohti jo kahdentoista maissa. Oltiin käyty onneksi päivällä jättämässä tavarat hotellihuoneeseen ennenkuin lähdettiin juhlimaan, ja käveltiin pieni matka Hesperian puistosta Bulevardille kaikessa rauhassa, Burger Kingin kautta tottakai. Se tunne kun sai rojahtaa hotellin queen size bediin egyptiläisesta puuvillasta valmistettuihin lakanoihin Oton kanssa pitkän päivän jälkeen oli ihan paras. Yleensä meillä on pitkä matka kotiin jos ollaan keskustassa viettämässä iltaa, joten oli ihanaa kun ei tarvinnut lähteä pitkälle vaan sai jäädä keskustaan.

Bulevardi 26:ssa sijaitseva Indigo Hotel on muuten Pohjoismaiden eka, vaikka maailmalla Indigo Hoteleja on yli 60. Kerrankin Suomessa on jotain ennenkuin Ruotsissa! Tämä oli varmaankin yksi hienoimpia hotellihuoneita joissa olen koskaan yöpynyt, ei ollenkaan sellainen perussiisti hotellihuone, vaan kaikkiin yksityiskohtiin tapetista saippuaan oli panostettu ihan täysillä. Hotel Indigo on IHG:n upscale-tason boutique-hotellibrändi, ja sen kyllä huomasi ihan kaikessa. Huoneissa oli koriste-esineenä mm. Minna Parikan kenkiä, meinasi vähän harmittaa kun piti tyytyä ihailemaan upeita tennareita vaan lasin läpi, mäkin haluan!

Me ei olla vietetty kunnolla kahdenkeskistä aikaa varmaan ikuisuuteen, viimeksi taisi olla meidän hääpäivän aikoihin helmikuussa, joten oli tosi tervetullutta vaihtelua saada olla yksi yö ja aamupäivä vaan kaikessa rauhassa kahdestaan. Juteltiin yöllä niin pitkään että meinasi tehdä tiukkaa herätä aamulla niin että ehdittiin hotellin ravintola Brödissä tarjoillulle aamiaiselle ajoissa. Onneksi sitä kuitenkin sai yhteentoista asti, ja istuttiin ihanan aurinkoiselle sisäpihaterassille nauttimaan herkuista juuri ajoissa.

Mä olisin halunnut käydä vielä testaamassa hotellin saunoja, joita löytyy yhteensä neljä, sekä liianijoogasalia jollaisesta en ole ennen kuullutkaan, mutta me nautittiin siitä että sai kerrankin nukkua rauhassa, ja jätin sen kokeilun toiseen kertaan. Kävin kuitenkin hotellihuoneessa suihkussa ja kääriydyin pehmeään kylpytakkiin lukemaan huoneessa ollutta sisustuslehteä ja haaveilemaan kaikista sisustusjutuista.

Mä asuin ennen tosi lähellä (Ullanlinnassa) Punavuorta missä hotellikin sijaitsi, ja sinne mä kaipaan kyllä vieläkin. Punavuori huokuu vaan just sellaista fiilistä, mistä mä Helsingissä eniten tykkään. Paljon pieniä kahviloita, ravintoloita ja kivijalkaliikkeitä, kauniita rakennuksia ja puistoja. Ja aina tapahtuu jotain! Tänäänkin hotellin respa vinkkasi meille uloskirjautuessa Koffin puistossa käynnissä olleesta kirppistapahtumasta, mikä oli mun mielestä tosi hyvää palvelua. Hotelli sopi Punavuoren fiilikseen just eikä melkein urbaanin nuorekkaalla tyylillään.

Voitaisiin kyllä ottaa vaikka tavaksi sen että aina muutaman kuukauden välein käytäisiin Oton kanssa viettämässä yksi yö hotellissa. Pitkillä yöunilla ja ennenkaikkea sillä kahdenkeskisellä ajalla on vaan niin piristävä vaikutus, että ei sitä voi edes sanoin kuvailla. Vaikka meillä menee muutenkin hyvin ja osoitetaan paljon hellyyttä ihan normiarjessa, niin kyllä sitä vaan ainakin mulle käy niin että rakastun vielä tulisemmin uudestaan kun saan hetkeksi uppoutua vain siihen parisuhteeseen. Onhan toi Otto nyt aika ihana mies, ei voi muuta sanoa.

Tämä päivä on mennyt vähän tämmöisessä ällösöpöhuumassa tyylillä ”oot niin söpö” kun toinen istuu vaan pelaamassa. Huomenna arki jatkuu  parin viikon reissaamisen jälkeen, mutta onneksi Otto ja tytöt ovat vielä lomalla. On ollut ihana tehdä kaikkea spesiaalia, ja tämän päivän uintireissu tyttöjen kanssa oikein kruunasi vielä tämän viikon touhut, mutta toisaalta on ihana mennä töihinkin ja olla kotona nyt. Reissaamisessa on puolensa, mutta kyllä se on aina oma koti kullan kallis!

Jos teillä on hakusessa hyvä hotelli Helsingistä, niin TÄÄLTÄ pääsee varaamaan Indigo Hotelista huoneen. Hotelli on tosi suosittu, joten kannattaa varata nopeasti että saa vielä sille päivälle mille haluaa. Hotelli löytyy myös Facebookista ja Instagramista.

Ensi viikolla luvassa ainakin vastausvideota, asupostausta ja kaikkea muuta kivaa. Ja saatiin me yksi hauska yhteinenkin postausidea Oton kanssa höpötellessä, siitäkin lisää myöhemmin! Hyvää yötä ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Tarina jota en koskaan sen kummemmin ole jakanut on se kuinka Otto kosi mua aikoinaan. Juhannus ja kesä muutenkin on monelle rakkauden aikaa jolloin löydetään rakkaus, kihlaudutaan tai haaveillaan kihloista, joten mikäs sen parempi aika jakaa vihdoin vuosien jälkeen oma näkemykseni asiasta.

17.9.2011 mä olin viikolla 35+ raskaana, olin juuri päässyt kotiin sairaalasta vuodelevosta, ja malttamattomana odottelimme vain koska meidän esikoisneitimme päättäisi syntyä. Olin aivan loppu koko raskaanaolemiseen, jatkuviin supistuksiin ja siihen epätietoisuuteen. Tiesin että seuraavana päivänä olisi mun 20-vuotissynttärit, ja tiesin että me ei tehtäisi mitään ihmeellistä, koska liikkuminen oli mulle niin pirun hankalaa siinä vaiheessa. Olin hyväksynyt että mun synttärit kuluisivat kotona eineksien ja telkkarin kanssa, enkä mä muuta kaivannutkaan. Tuolta illalta on olemassa kuva, kuva joka kaikessa inhorealismissaan on aika hauska. Mä olen siinä isompi kuin ikinä muulloinkaan elämässäni, röhnötän sohvalla ja leviän joka suuntaan, mutta naamalla on onnellinen hymy.

Otto oli luvannut mulle jo kauan ennen sitä iltaa, että hän kosii mua ennenkuin meidän lapsi syntyy. Ei mun pyynnöstä, vaan omasta halustaan, kun joskus näistä asioista juteltiin. Aikaa ei supistuksista päätellen ollut enää kovin paljoa, mutta en mä stressannut, tuskin se mitään olisi muuttanut vaikka oltaisiin odoteltu pidempäänkin. En osannut odottaa kosintaa missään tietyssä tilanteessa, enkä ajatellut ikinä että onkohan tämä se päivä kun Otto kosii mua.

En muista enää mitä me katsottiin telkkarista, muistan vain meidän vanhan halvan Ikeasohvan jonka huonosti paikoillaan pysyneiltä irtotyynyiltä mun oli 18:sta etupainotteisen lisäkilon kanssa äärimmäisen tukalaa päästä ylös. Kello 00.00, vuorokauden vaihduttua mun syntymäpäiväksi, meidän kodin täytti kuitenkin vaivalloinen ähinä, kun Otto yhtäkkiä pyysi mua nousemaan sohvalta ylös. Ja mähän nousin, Oton avustuksella.

Sitten Otto polvistui mun eteen lattialle, ja kysyi ”Haluutsä olla aina mun oma?”

Ja mä vastasin että tottakai mä haluan. Taisin itkeä tirauttaa aikamoiset itkutkin siinä onnesta, niihin aikoihin kun mulla oli hormoneissani tapana itkeä vaikka kaupassa jos en osannut päättää mitä jugurttia ostaisin. Se kosinta oli täydellisempi kuin koskaan olisin osannut kuvitella, ei mitään vaivaantuneisuutta, jännitystä eikä muita elokuvista tuttuja juttuja. Vain Otto, kysymys ja ilmiselvä vastaus. Sekuntiakaan mun ei tarvinnut miettiä, koska mä tiesin että haluan olla aina Oton oma.

Oton kosinta ei ollut ehkä ulkopuolisten silmin romanttinen, ja ei se mitään kukkia, kynttiläillallista tai edes sitä sormusta sisältänytkään, mutta se oli rehellinen. Mä en ollut pettynyt siitä etten saanut hummereita, ilotulituksia ja maailman suurinta timanttia, vaan mä olin ja olen edelleen onnellinen siitä mitä mä sain. Mä sain maailman parhaan miehen, ja mä sain aloittaa äitiyden sillä tiedolla, että tuo mies ei ole menossa mihinkään, paitsi mun kanssa naimisiin.

Sovittiin, että katsellaan niitä sormuksia ja illallisia sitten joskus kun jaksan liikkua kultasepänliikkeeseen asti. Halittiin ja ihmeteltiin, että nyt sitä sitten ollaan kihloissa. Ajoitus kosinnalle oli enemmän kuin täydellinen, sillä siitä kahden päivän kuluttua syntyi Tiara. Reilua kuukautta sen jälkeen me lopulta päästiin sormusliikkeeseen asti ostamaan kahdenkympin hopeiset rinkulat nimetöntä koristamaan. Olisi ehkä kannattanut odottaa vielä vähän pidempään, se hopeinen rinkula on nimittäin nykyään mulle niin iso että tippuisi ilman sen päällä hengailevaa vihkisormusta. Mun timantein koristeltu vihkisormus ja se kihlasormus eivät sovi ollenkaan yhteen, mutta mä en halua luopua mun kihlasormuksesta, koska se muistuttaa mua aina siitä mistä me ollaan lähdetty.

Kosinta on piirtynyt mun mieleen täydellisenä hetkenä juuri sellaisena kuin se oli, ja se tärkein, eli lupaus naimisiinmenosta, me toteutettiin viime vuonna. Kun mä mietin näin jälkeenpäin sitä kosintaa, päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus Otolle siitä, että hän oli rohkea ja uskalsi ottaa sen askeleen meidän suhteessa. Se merkitsi mulle ihan uskomattoman paljon silloin, ja se merkitsee mulle paljon edelleen.

Mä en ole ainoa joka sinä iltana meni kihloihin, käykää ihmeessä lukemassa myös kosijan näkökulma.

Miten teitä on kosittu,? Jakakaa ihmeessä kaikki teidän omatkin tarinat koska niitä on niin ihana lukea!