Sain tänään itse kokea sen bloggaajien (kuten myös minun) niin usein käyttämän ärsyttävän sneak peekin, kun meidän maailmanparhaat hääkuvaajat eli Täydenkuunkuvan ihanat Reetta ja Niko lähettivät mulle muutaman otoksen lauantailta. Tiesin että kuvista tulee ihan mielettömiä, sillä olen jo nähnyt kaikki boudoir-kuvauksen tuotokset joista tuli ihan uskomattomia, ja tiesin että Reetta ja Niko osaavat kyllä todella hommansa. Nyt kun olen nähnyt jo muutaman, en malttaisi todellakaan odottaa enää sekuntiakaan että näen loput, mutta toki tiedän että dokumentäärisen valokuvauksen tuhannet kuvat vievät todellakin oman aikansa ja odotan kärsivällisesti että saadaan paras mahdollinen lopputulos.

Saamani kuvat ovat ihan satunnaisia otoksia koko lauantailta niin valmistautumisesta, kuin itse illastakin ja valitsin niistä omia suosikkejani tähän postaukseen. Kuvat ovat mustavalkoisia kaikki, vaikka sain jo muutaman värillisenkin, sillä mä vaan ihastuin näihin mustavalkoisiin kun niissä on ihanaa tunnelmaa. Värikuviakin on luvassa runsaasti, älkää huoliko!

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

Mä oon niin tyytyväinen mun kampaukseen, meikkiin ja hääpukuun että en olisi voinut valita paremmin! Lisäksi olen todella tyytyväinen siihen, että valitsimme Otolle ja bestmaneille asuiksi smokit vaikka se etikettivirhe onkin. Pojat olivat niin tyylikkäinä kaikki, ja tuo Oton mustavalkoraidallinen rusetti kruunasi mielestäni kokonaisuuden! Mä tulen kertomaan yksityiskohtia meidän vaatteista, koruista ja omasta kampauksestani sekä meikistäni hääblogin puolella vielä, kunhan saan yksityiskohtaisemmat kuvat kaikesta ja pääsen kunnolla esittelemään.

Mä oon edelleen täällä ihan sekaisin lauantaista, siinä päivässä oli vaan niin uskomaton tunnelataus. Kaikki rouvat siellä ruudun toisellapuolella varmaan tietävät sen tunteen kun haluaisi vaan elää koko päivän uudelleen, uudelleen ja uudelleen? Olo on jotenkin tosi haikea, eikä mulla oikeastaan ole edes sellaista ”helpotusta” siitä että kaikki on ohi, sillä järjestelytkin sujuivat jotenkin niin kivuttomasti enkä ottanut pahaa stressiä. Mutta kai se on pikkuhiljaa hyväksyttävä, että se päivä meni jo, se meni loistavasti ja antoi meille mielettömiä muistoja, ja keksiä sitten uutta mukavaa odotettavaa keväälle!

Kiitos ihan uskomattoman paljon kaikille teille kauniista sanoistanne ja ajatuksistanne, kyynelistä joita vuodatitte meidän onnen vuoksi ja kommenteista jotka jaksoitte kirjoittaa. Mä oon niin otettu ja onnellinen siitä että siellä ruudun takana on tuollaisia huipputyyppejä♥

En tiedä mitä sanoa! Koskaan, ikinä, milloinkaan en ole ollut näin onnellinen, eilinen päivä oli täydellinen. 8.2.2014 meni niin nappiin kuin vain on mahdollista, en uskaltanut edes toivoa mitään niin ihanaa. Takki on aika tyhjä nyt, mä oon niin häkeltynyt siitä miten upeita ihmisiä meidän ympärillä on, miten aidosti ja ihanasti meidän läheiset ovat onnellisia meidän puolesta ja ennenkaikkea siitä; miten ihanan aviomiehen vaimo mulla on kunnia olla.

Kun mä kävelin eilen kohti alttaria mun papan taluttamana, mä olin yllättävän rauhallinen. Naureskeltiin papan kanssa ja heitettiin läppää muka aivan tyynenä, mutta mitä lähemmäs kävelin Ottoa, sitä enemmän mua alkoi jännittää, kuulemma mä jopa vähän tärisin. Kuitenkin sillä samalla sekunnilla kun mä siirryin Oton käsipuoleen ja me asteltiin yhdessä alttarille, mut valtasi levollinen fiilis. Miksi jännittää kun on tekemässä sitä mitä on odottanut jo kauan, rakastamansa miehen kanssa?

Se fiilis kun me viimein sanottiin toisillemme tahdon ja pujotettiin sormukset sormiin, oli aivan mieletön. Vihkiseremonian aikana mulla ei tullut yhtään kyyneltä, mutta kirkon takahuoneessa uloslähtöä odotellessa kahdelleen, ensimmäistä kertaa miehenä ja vaimona, meillä molemmilla aukesi kyllä hanat oikein urakalla. Eivät olleet illan viimeiset kyyneleet todellakaan,  mutta jokainen kyynel tuli puhtaasta onnesta. Sitä ei voi uskoa, miten on voinut ansaita jotain näin upeaa ja hienoa elämäänsä.

Kuten mun ystävä totesi Facebookissa, on kuin onnen hyökyaalto olisi pyyhkäissyt meidän päältä eilen. En tiedä mitenpäin olla, kun kiemurtelen tässä vaaleanpunaisessa rakkaushötössä. Eilinen oli niin uskomattoman tunteikas päivä, etten ole kokenut mitään vastaavaa ellei lasten syntymää oteta lukuun. Meidän häissä oli aivan mielettömiä puheita, mutta itse en pitänyt puhetta, keskityin kuiskimaan rakkaudentunnustuksia Oton korvaan. Mutta jos olisin pitänyt puheen, se mitä olisin tahtonut koko hääyleisölle tai vaikka koko maailmalle kuuluttaa, on suunnaton ylpeyteni ja rakkauteni Ottoa kohtaan.

Otto tuli mun elämään kolme vuotta sitten, mullisti kaiken ja teki musta sen ihmisen joka mä oon tänä päivänä. Me oltiin molemmat koettu kovia, mutta meidän rakkaus korjasi kaiken sen mitä aiemmin oli mennyt rikki. Me ollaan kasvettu yhdessä vanhemmiksi, ja tästä meidän yhteinen elämä vasta alkaa. En malta odottaa mitä kaikkea ihanaa saan kokea tuon rakkaan aviomiehenki kanssa vielä elämässä!

Lisää hääkuvia- videoita ja tarinoita on tulossa mahdollisimman pian, suurin osa hääblogin puolelle, sillä But I’m a human not a sandwich palailee jo pikkuhiljaa tavalliseen arkeen useammin ilmestyvine postauksineen ja kommenttien vastauksineen. Mutta vielä tänään mulla on lupa käpertyä Oton kainaloon ja unohtaa kaikki muu. Kiitos tuhannesti teille kaikille ihanille mielettömistä onnitteluviesteistä, kommenteista ja tykkäyksistä. Sen lisäksi että mä rakastan Ottoa ihan uskomattoman paljon, mä rakastan myös sitä että saan blogata ja olla tekemisissä teidän kaltaisten huipputyyppien kanssa harva se päivä. Hyvää yötä ihanat, rouva Hyttinen kuittaa!

Meillä oli ihana isänpäivä! Voisi sanoa että kerrankin meidän isänpäivä sujui aika isänpäivämäisesti. Meidän perheen aiemmista marraskuun toisista sunnuntaista voi lukea täältä jos ne eivät ole vielä teille tuttuja, mutta lyhyesti kerrottakoon että emme ole vielä varsinaisesti päässeet juhlatunnelmiin isänpäivän kunniaksi ennen eilistä. Eilen kuitenkin kaikki sujui juuri niinkuin oppikirjoissa; tytöt nukkuivat yön hyvin ja herättiin aamulla tekemään Otolle aamupalaa ja leipomaan kakkua. Otto nukkui pitkään ja herätettiin hänet tyttöjen kanssa kun kaikki oli valmista ja Tipa sai ojentaa isilleen itse tekemänsä hienon taulun.

Tiaran piirtämässä taulussa on meidän koko perhe ja isi vielä kahteen kertaan piirrettynä koska isi on paras. Taulua piirtäessään Tiara totesi että ”Tästä minä tykkään, isistä!” ja se oli kyllä niin ihanasti sanottu että se piti kirjoittaa tauluun ylös! Otto tykkäsi lahjastaan kovasti ja Tiara oli niin ylpeänä! Mä askartelin Otsukalle tuon superhienon piparin jossa tekstin perässä hengaava epämääräinen pläntti yrittää esittää sydäntä.

Aamiaiseksi me nautiskeltiin (taas) banaanilettuja, joiden ohjetta multa kyseltiinkin ja mä ajattelin että jaan oman erittäin yksinkertaisen versioni teille kaikille: Tuon ylimmässä kuvassa näkyvän lettupinon saa aikaiseksi kolmella reilunkokoisella banaanilla ja neljällä munalla.  Mä en laita koskaan banaanilettutaikinaan mitään sokeria tai muutakaan makeutusta, mun mielestä banskun oma aromi riittää makeutukseksi oikein hyvin (varsinkin kun letun kuorruttaa vaahterasiirapilla). Mä oon huomannut lukuisien yritysten jälkeen että letut pysyy parhaiten kasassa kun ne pitää maltillisen kokoisina eikä lähde tavoittelemaan mitään koko pannunpohjan halkaisijaltaan olevia jättilettuja. Pienempää on helpompi hallita, ainakin mun poropeukaloilla.

Lettujen ja vaahterasiirapin kaverina oli mansikoita ja maailman parasta God Morgon -appelsiinimehua, sekä tietysti lauantaina leivottuja pipareita ja torttuja. Otolla on tasan kaksi aamupalavaihtoehtoa mitä hän kykenee aamulla syömään ja nää banaaniletut vaikka sitten siirapilla kyllästettynä on se huomattavasti terveellisempi versio kun vertaa siihen toiseen vaihtoehtoon eli pekoniin ja muniin.

Mä halusin eilen pukea tytöille nätit mekot kun niille tulee niin harvoin tarvetta että harmittaa roikottaa niitä vaan kaapissa ja isänpäivä on mun mielestä oikein hyvä syy mekolle vaikka oltaisiinkin ihan vian oman perheen kesken. Laitoin sitten itsekin tuon keltaisen Zaran suosikkimekkoni, piristämään syystalven pimeyttä kirkkaalla värillään! Vaalensin juurikasvun pois viime viikolla ja nyt on hiuksissakin paljon freesimpi olo, muussa tukassa pidin väriä viisi minuuttia niin että kastelin tukan ensin ja se riitti kirkastamaan onneksi jo pahoin kellastuneen kuontaloni eivätkä hiukset kärsineet kun vaikutusaika oli niin lyhyt.

Mä en ehkä kestä miten söpöt tytöt ja miten söpö Otto mulla on! Yhdessä ne on vielä söpömpiä, mulla meinas kyynel vierähtää poskelle kun otin noita yhteiskuvia Otosta ja muksuista ja ajattelin että noi kolme söppänää on mun. Viime isänpäivänä me vasta toivottiin että raskaus sujuu hyvin ja me saadaan toinenkin terve tyttö ja nyt Zelda jo istuu pontevana isänsä sylissä. Ja voi miten Tiara onkaan kasvanut, noista kuvistakin huomaa että meillä asuu pieni kaksivuotias leidi nykyään, eikä mikään taapero enää.

Illalla nautiskeltiin vielä lasagnetteillallisen jälkeen maailman parasta mutakakkua vaniljajäätelön ja mansikoiden kera, ja sitä tarjoillaan tänään mun äidillekin joka tänään saapuu meille auttamaan muutamaksi päiväksi kun mulla on niin paljon hääjuttuja, duunijuttuja ja menoja tällä viikolla. Keskiviikkona on ihan huippu yhteistyöjuttu josta lisää myöhemmin ja lauantaina Indiedays Inspiration Day jonne suuntaan moikkaamaan ihania blogikavereita ympäri Suomen!

Huh, tulipas pitkä postaus noiden kuvien takia, toivottavasti tykkäsitte! Mä alan nyt hoitamaan vielä vähän hääjuttuja ja vastailen myöhemmin illalla kommentteihinkin. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille♥

PS: Käykää osallistumassa vielä Stilissiman vapaavalintaisen Vanhojentanssipuvun arvontaan jos ette ole käyneet! Stilissimalla on nyt myös uudet mielettömän hienot nettisivut joista unelmapukujen selaaminen onnistuu kätevästi.

Te valitsitte parisuhdepostauksen ensimmäisenä toteutettavaksi teemapostaukseksi ja mä olin oikeastaan siitä iloinen vaikka kirjoistakin haluan toki kirjoittaa. Mulla on kuitenkin pyörinyt viime aikoina tää aihe mielessä jonkinverran kun tuntuu että joka perhelehdessä ja -nettisivulla toitotetaan ”toisen lapsen kriisistä” ja siitä miten parisuhde menee viimeistään toisen lapsen myötä pilalle tai vähintäänkin muuttuu järkyttäväksi ongelmavyyhdiksi. Mä en yhtään ihmettele sitä miksi näin kirjoitetaan, sillä toinen lapsi on iso muutos elämään vaikkei välttämättä uskoisi.

Usein ajatellaan että se on vain se ensimmäinen lapsi joka muuttaa kaiken, mutta loppujenlopuksi yhden lapsen vanhemmilla on kuitenkin rutkasti aikaa toisilleen – ainakin meillä oli. Yhden lapsen kanssa kaiken lapsen nukkuma-ajan voi viettää haluamallaan tavalla kun taas vauvan ja taaperon vanhempana ainakin näin ensimmäisinä kuukausina lähestulkoon aina on jompikumpi hereillä (tai sitten kello on niin paljon että pitäisi itsekin nukkua) ja mukuloiden yhteiset päiväunet ovat harvinaista luksusta.

Aluksihan toki vastasyntynyt nukkuu 24/7 ja se luo ehkä hieman petollisen illuusion siitä että kaikki on kuin ennen. ”Vauvahan vain nukkuu!” Silloin alussa me saatiinkin kunnon läheisyystankkausta kun Otto piti heti useamman viikon isyyslomaa ja vietettiin ne viikot tosi perheen kesken. Zelda nukkui ruokataukoja lukuunottamatta kokoajan joten meille jäi runsaasti kahdenkeskistä aikaa. Se oli ihanaa aikaa ja varmasti yksi suurimpia tekijöitä sille että ollaan vältytty suuremmilta parisuhdekriiseiltä. Kumpikaan ei väsähtänyt uudenlaisessa arjessa kun saatiin heti aluksi opetella rauhassa kuukauden verran yhteiseloa neljästään ja Zelda kotiutui osaksi meidän perhettä vaikka paljon nukkuikin.

Sittemmin yhteisen ajan puute on vaivannut meitäkin, Zeldan syntymän kanssa samaan syssyyn sattuivat vielä hääjärjestelyiden alkaminen ja mun blogiharrastuksen muutos harrastuksesta osa-aika duuniksi ja ne ovat todella syöneet niitä yhteisiä tunteja. Kuitenkin, koen että kaikki on mennyt paremmin kuin odotin ja olemme saaneet sitä yhteistäkin aikaa enemmän kuin uskalsin toivoa. Me saadaan olla onnellisia siitä että meille on siunaantunut perustyytyväiset, terveet tyttäret jotka tykkäävät nukkua öisin. Vaikka päivisin tytöt eivät useinkaan nuku yhtäaikaa, iltaisin ja öisin me ollaan saatu aina niitä rauhallisia kahdenkeskisiä hetkiä kun ollaan vähän nipistetty omista yöunista, mikä näkyy pienten silmäpussien radikaalina eskaloitumisena koko naaman roikkumiseksi.

Sen lisäksi että yöllä ollaan nautittu toistemme seurasta, me ollaan opeteltu iloitsemaan niistä pienistäkin kahdenkeskisistä hetkistä. Muistan kun oltiin alkukesästä kaupassa ja molemmat neidit sattuivat nukahtamaan alun jälkeen ensimmäistä kertaa yhtäaikaa rattaisiin. Se tunne kun sai käydä kaupassa ja liihotella kahdestaan valitsemassa herkkuja oli jotain sanoinkuvailemattoman ihanaa! Sittemmin ne kerrat ovat jo lisääntyneet ja usein tulee lähdettyä yhdessä kävelylle juuri Tiaran päiväuniaikaan kun tietää että Zeldakin nukahtaa takuuvarmasti kun vaunut ovat liikkeellä ja saadan näinollen pari tuntia kahdenkeskistä jutteluaikaa ja vielä ulkoilut kaupanpäällisiksi.

Pienten yhteisten hetkien lisäksi me ollaan yritetty ajatella toisiamme ja välillä muistaa pienillä ylläreillä, tuomalla kaupasta toisen lempiherkkua yllätykseksi, viemällä lapsia ulos että toinen saa hetken ihan omaa aikaa tai hieromalla illalla hartioita. Lisäksi meillä on myös sallittua sanoa jos väsyttää ja ei jaksa, silloin toinen voi leikkiä lasten kanssa ja toinen saa nukkua tai tehdä mitä ikinä haluaakaan. Tästä ehkä johtuukin että meillä ei usein kuule noita sanoja ettei jaksa, kun tietää että jos sellainen tilanne oikeasti tulee niin sitten saa ihan rauhassa hetken itselleen.

Kahden lapsen kanssa se on entistä tärkeämpää että molemmat vanhemmat osallistuvat niin lasten- kuin kodinhoitoonkin yhtälailla. Kun kumpikin hoitaa oman osansa on suurempi mahdollisuus ehtiä joskus tekemään jotain myös yhdessä ja kaikki sujuu sutjakammin. Meidän ei onneksi koskaan ole tarvinnut tästä asiasta edes käydä keskustelua, molemmille kun on alusta asti ollut selvää että perhe on perustettu yhdessä ja yhdessä kaikki myös tehdään. Vessanpesu ja imurointi kuuluvat mun suosikkeihin, Otto taas tykkää siivota keittiötä. Molemmat tykkäävät laittaa ruokaa, mutta arkisin ruoka odottaa valmiina kun Otto tulee töistä. Se on mun mielestä mukava tapa toivottaa tervetulleeksi puoliso töistä kotiin ja jutella yhteisellä aterialla päivän jutuista.

En voi myöskään tarpeeksi korostaa sitä miten ihana isä Otto on! Otto jaksaa aina leikkiä lasten kanssa, jutella ja hassutella, lohduttaa, vaihtaa vaippaa, käyttää potalla ja antaa iltapalaa. En olisi kyllä koskaan voinut kuvitella että joku voi olla noin ihana, huolehtiva ja rakastava isä! Tiara on ihan isin tyttö ja Zeldakin varmaan kunhan kasvaaa vähän isommaksi ja on vähemmän ihastunut tisseihin. Imetys asettaa tietysti omat rajoitteensa sille mitä isä voi vauvan kanssa ensi kuukausina tehdä, mikä on vähän harmillista. Mutta  mitä isommaksi Zeldakin kasvaa sitä suuremmaksi Oton rooli tulee ja kunhan kiinteät parin kuukauden päästä astuvat kuvioihin saa Otto tarttua lusikan varteen ja syöttää Zeldaa.

Meillä on käytössä edelleen sama juttu kuin Tiaran pikkuvauva-aikana, eli molemmat saavat nukkua viikonloppuisin pitkään, toinen lauantaiaamuna ja toinen sunnuntaiaamuna. Kun molemmat tietävät että saavat sen oman ihanan rauhallisen aamun niin viikotkin jaksaa heräillä paremmin. Vaikka lasten myötä kyllä se taito nukkua pitkään on vähentynyt, ennen sitä saattoi nukkua 12-14 asti ilman mitään ongelmia ja nykyisin herätään molemmat yleensä viimeistään kymmeneltä vaikka kukaan ei herättäisi.

Vaikka meillä on ihanat, helpot ja tyytyväiset lapset niin kyllä meitä silti joskus väsyttää. Silloin saattaa olla hermo kireällä, varsinkin jos väsymyksen yhdistää stressiin tekemättömistä asioista. Mutta väsymyksen aiheuttamat pikku kinastelut on syytä jättää ihan omaan arvoonsa, kun tietää että ne tosiaan johtuvat vain väsymyksestä.Toisen lapsen myötä nämä väsymyskinastelut ovat tulleet ehkä yleisemmiksi, mutta en kyllä voi sanoa että me edelleenkään riideltäisiin tai edes kinasteltaisiin usein. Ja vaikka yhteistä aikaa on tällä hetkellä vähemmän ja stressiä enemmän, en silti hetkeäkään ole ajatellut että pieni ikäero muksuilla olisi huono juttu. Tiarasta ja Zeldasta on jo nyt niin paljon iloa toisilleen että voin vain kuvitella miten mahtavat leikkikaverit tytöistä tulee. Ja sitten me otetaan Oton kanssa kaikki irti siitä ilosta, hah!

Musta tuntuu että meillä menee paremmin kuin koskaan ennen, vaikka aina on hyvin mennytkin. Meillä on toisemme ja kaksi ihanaa pientä tyttöä jotka kasvavat ja kehittyvät kokoajan ja joista me ollaan maailman ylpeimpiä. Alussa totesin että en ihmettele miksi toisen lapsen kriisistä usein puhutaan, sillä näin suuressa muutoksessa varmasti piilee ainekset pahemmankin luokan taisteluihin vanhempien välillä. Mutta kun muistaa arvostaa toista siitä mitä hän tekee perheen hyväksi, osoittaa rakkautta ja miettiä vähän miten asiat ilmaisee niin sillä pääsee jo pitkälle.

Ällösöpöilmoituksena tähän loppuun vielä että enää 186 päivää siihen että me sanomme toisillemme tahdon ja mä en millään malta odottaa♥

Miten teillä on vaikuttanut toinen lapsi parisuhteeseen vai onko mitenkään? Kuinka paljon vietätte yhteistä aikaa ilman lapsia?

Näin kesäaikaan matkakaipuu ei ole ainakaan mulla ihan niin paha kuin talvella aina, mutta silti on mukavaa kääntää katsetta vähän jo tulevaa häämatkaa kohti. Häiden aikaan helmikuussa taas varmasti tulee oikein mielellään lähdettyä hetkeksi pois pimeästä ja kylmästä Suomesta. Meidän tytöt on vielä aika pieniä, ja vaikka esikoinen on helmikuussa jo melkein 2,5-vuotias, on kuopuksella sensijaan ikää vasta kymmenisen kuukautta silloin. Mulla henkilökohtaisesti tulee tekemään todella tiukkaa olla yhtään yötä pois tyttöjen luota, mutta kyllä mä ehdottomasti haluan silti päästä häämatkalle Oton kanssa.

Me päädyttiin siihen että suunnataan kaupunkilomalle kahdeksi yöksi Euroopan sisällä. Vaikka viikko Miamissa olisi mun unelma, en mitenkään kykenisi olemaan niin kauan pois tyttöjen luota, koska ikävä olisi liian kova. Silloin koko häämatkan idea jäisi aivan toissijaiseksi kun ikävöisin ja murehtisin ihan liikaa. Tarkoituksena olisi sitten lähteä ensi kesänä kunnon ranta- ja löhöilylomalle yhdessä koko perhe, vaikka eihän se tietenkään ole sama asia kuin kahdenkeskinen kuherruskuukausi. Mutta kuherruskuukausille meillä on aikaa vielä roppakaupalla kunhan tytöt kasvavat, juuri nyt meille on tärkeintä olla heille läsnä.

Kuvat: Berliini Wien Lontoo Barcelona

Euroopassa on aivan mielettömän ihania kaupunkeja joista valita matkakohde! Minä olen jo vieraillut Euroopan pääkaupungeista Lontoossa, Tukholmassa, Dublinissa, Tallinnassa ja Wienissä ja niistä sekä Wien että Lontoo kiinnostavat meitä myös häämatkakohteina. Lisäksi ollaan mietitty myös Berliiniä ja Barcelonaa. Suurimmaksi suosikiksi on noussut Lontoo, koska se on hyväksi havaittu ja ihana paikka. Romantiikkaa olisi varmasti monen mielestä Roomassa, Pariisissa tai Venetsiassa paljon enemmän kuin Lontoossa, mutta ne eivät ole meidän juttu ollenkaan.

Barcelona on mun ehdoton suosikki Lontoon lisäksi, mutta se pistää miettimään että olisiko se Barcelona mukavampi kokea vaikkapa parin vuoden päästä kesäisellä kahdenkeskisellä kaupunkilomalla niin saisi samalla nauttia kauniista säästä. Helmikuussa kun ei välttämättä saa Barcelonasta yhtä paljon irti kuin vaikkapa toukokuussa. Berliini olisi musta myös mielenkiintoinen häämatkakohde sillä olen kuullut Berliinistä paljon hyvää ja olen aina halunnut käydä siellä! Jotenkin silti mulla ei tule niin häämatkafiilis kun ajattelen mielikuvaa Berliinistä, mutta voin kyllä olla ihan väärässäkin.

Kuvat 1 2 3 4

Ja varmastihan se häämatkafiilis tulee eniten siitä että saa olla ihanassa ylellisessä hotellissa, ihan kahdenkesken omassa rauhassa kaksi vuorokautta, ilman että kukaan tarvitsee meitä yhtään mihinkään. On vain me kaksi! Voin kertoa että näin pian kahden vuoden pikkulapsiarjen jälkeen ajatus minilomasta miehen kanssa kahdenkesken tuntuu niin äärimmäisen ihanalta ettei mitään järkeä! Vaikka samalla sen ikäväntunteen puristuksen voi tuntea jo nyt kun ajattelee hetkeä jolloin sanoo lapsille helmikuussa heiheit. Tytöt ovat kuitenkin hyvässä ja tutussa hoidossa mun äidillä joten tiedän että kaikki sujuu hyvin!

Mihin kaupunkiin itse lähtisitte kahden yön minihäämatkalle? Missä olette olleet häämatkalla?