Pojat on kilpailunhaluisia ja tytöt itkee

11.06.2016

Olen ottanut ennenkin kantaa sukupuolirooleihin ja niiden tarpeellisuuteen blogissani, ja nyt tämä asia nousi jälleen mieleen kun törmäsin ihan muutaman päivän sisään pariinkin eri juttuun joista nousi vahvat tunteet.

Silmiini osui Facebookissa Kaksplussan nosto. Poikien äiti kirjoitti veljesrakkaudesta blogissaan, ja teksti herätti mussa paljon ajatuksia. Mä uskon, että erilaisia sisarusten välisiä suhteita on ihan yhtä monta kuin sisaruksiakin maailmassa. Toki eri sukupuolten välillä voi olla joskus havaittavissa tiettyjä erityispiirteitä, mutta ei kyllä voi yleistää. Olen itsekin kirjoittanut omien lasteni sisarussuhteesta blogissani, mutta olen pidättäytynyt siinä että kyse on nimenomaan meidän lapsista. Ei siskoksista yleensä. Omakohtainen kokemus ei nimittäin mielestäni riitä arvioimaan kaikkia yleisesti, eikä se anna oikeutta esittää omia fiiliksiä totena. Erityisen ikävää mun mielestä on, jos vielä vuonna 2016 tarkoituksella joku haluaa vahvistaa sukupuolistereotypioita ja iskeä kaikki pojat tai tytöt muottiin sukupuolensa perusteella.

Mä en missään nimessä halua hyökätä yksittäistä ihmistä vastaan, vaikka tämä oman postauksen idea osittain lähtikin tästä tekstistä liikkeelle. Sen sijaan haluan kiinnittää huomiota siihen, miten tiukassa ne sukupuolistereotypiat istuvat. Miten Suomen suurin vanhemmille suunnattu lehtikin jakaa tällaisia stereotypioita eteenpäin, mahdollisesti huomaamattaan.

Marja Hintikka, modernin vanhemmuuden sanansaattaja, jonka ajatuksia olen hehkuttanut blogissani aiemmin, jakoi tällä viikolla kuvan, ”Jalkapallo for mommies”. Koska eihän äidit ymmärrä yhtään mitään jalkapallosta, äitejä yleisesti turhauttaa tämä kuukauden kestävä pallonpyörittelyrumba, ja kaikki miehet tunnetusti ovat aivan intsinä jalkapallosta. Eivät muuten ole. Mä en sano, etteikö tällaisia hauskoja kuvia saisi tehdä, mutta miksi siinä ei lukenut ”Jalkapallo for dummies”. Miksi ei voi ajatella, että tehdäänpä tällainen hauska jalkapallokuva kaikille niille PUOLISOILLE, miehille tai naisille, joita jalkapalloon hurahtanut puolisko ja/tai lapset naurattavat tai turhauttavat.  Sofia kirjoitti blogissaan loistavasti tästä. Että vaikka se kuva on hauska ja moni nainen siihen samaistuu, ei tarkoita että äidit yleisesti eivät ymmärrä jalkapalloa tai että kaikki miehet hullaantuisivat siitä.

Olen aiemminkin kirjoittanut sukupuolirooleista blogissani, ja edelleen olen ihan samaa mieltä kuin silloin. Saa olla niitä stereotyyppisiä tyttöjen ja poikien juttuja, tyttö voi olla ihan rauhassa niin tyttömäinen kuin ikinä haluaa ja sama pojalle, vanhemman tehtävä on välttää ahtamasta itse lasta mihinkään muottiin. Halun olla jonkunlainen tulee lähteä lapsesta itsestään. Niin että kaikki voisivat tehdä mitä ikinä haluavat, pelkäämättä että toiset lapset kiusaavat päiväkodissa tai koulussa väärälle sukupuolelle tyypillisestä valinnasta. Tai ilman että kukaan äiti tai isä ajattelee, että ”olispa mun lapsi normaali, tykkäispä se jalkapallosta niinkun muutkin pojat”. Ilman että sanottaisiin että pojan kuuluu olla vahva ja tytön herkkä. Tärkeintä on että lapsi saisi olla sellainen kuin on, eikä kukaan kertoisi hänelle sanoin tai teoin millainen hänen kuuluisi olla.

Kuva: Shutterstock

Tuoreen Psychology of Women Quarterly -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan yhä edelleen valtaosa naisista ja miehistä uskoo siihen, että tytöt ovat kiltimpiä ja pojat kilpailunhaluisempia, siitäkin huolimatta että aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet että todellisuudessa sukupuolten väliset erot ovat todella pieniä tai olemattomia. Kilpailunhaluisia löytyy yhtä paljon naisista kuin miehistä, ja molemmat sukupuolet olisivat ihan yhtä herkkiä, jos saisivat siihen luvan. Yhä edelleen tutkimukseen vastanneiden mielestä on olemassa naisten ammatteja ja miesten ammatteja, harrastuksia ja luonteenpiirteitä, mikä tuntuu pöyristyttävältä kun ajattelee mitä vuotta me eletään. Vaikka erot ovat mitättömiä, ihmiset itse antavat niille suuret mittasuhteet ja liioittelevat niiden merkitystä. Tutkimusta oli analysoitu loistavasti tänä keväänä julkaistusssa Women’s Health Magin artikkelissa. Kannattaa käydä vilkaisemassa.

Näennäisesti tasa-arvoinen on tämän hetken yleisin suuntaus. Moni kohkaa siitä, että kyllä homot on ihan yhtä hyviä vanhempia miksi ne ei saa adoptoida ja kyllä nyt on voi voi kun naisen euro on vaan 80 senttiä. Mä olen ihan samaa mieltä! Mutta ne avaimet näiden asioiden muuttamiseen paremmaksi on meidän omissa käsissä. Vastuu on meillä kaikilla. Erityisesti se on niillä joilla on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Suurilla aikakauslehdillä, suosituilla bloggaajilla, yleisradion tv-juontajilla, toimittajilla, ja ennenkaikkea vanhemmilla. Se ei riitä, että aina kohun tullen mennään muiden mukana ja ollaan tasa-arvon asialla.

Näihin asioihin pitää kiinnittää huomiota arjessa, jatkuvasti. Silloinkin kun kirjoitetaan iloisia otsikoita kesäkuun kasvatusekstraan, ja silloin kun jaetaan hassuja kuvia. Kyse on niin pienistä asioista että niitä ei huomaa jos ei huomioi, mutta joilla on suuri vaikutus pitkässä kaavassa. Sanoista. Ja on taidon puutetta, jos ei itse osaa kirjoittaa kaikkia kunnioittavasti. Aina ei tarvitse pyllistää johonkin suuntaan, kyse on sanavalinnoista ja pienistä vivahteista. Ei mistään sen vaikeammasta. Tämä pätee myös silloin kun ollaan lasten kanssa ostoksilla, ja lapsi ihastuu omasta mielestä väärän sukupuolen vaatteeseen tai leluun, ja silloin kun mietitään miten suhtaudutaan lapsen itkuun, harrastukseen, kiinnostuksen kohteeseen tai kuvaillaan oman lapsen luonnetta muille. ”Meidän Maija nyt on sellainen poikatyttö ja tykkää vaan poikien jutuista ja me annetaan sen leikkiä autoilla” on ihan yhtä stereotypisoivaa kuin se että sanoisi että naiset ei ymmärrä jalkapalloa tai että ”pojat nyt on poikia ja vähän villejä”.

Usein kun nämä asiat ottaa puheeksi, se kuitataan tuhahtelulla, naureskelulla tai siihen suhtaudutaan jopa vihamielisesti. Aivan kuin tasa-arvo olisi vastenmielistä. On tiedonpuutetta jos kuvittelee, että sillä ei ole mitään merkitystä että ahtaa omaa tai muiden lapsia sukupuolirooleihin. Sillä on kaikki merkitys. Ja vaikka se oma lapsi olisi maailman stereotyyppisin lapsi kaikessa mitä tekee, se ei ole häneltä pois että häntä tai muita ei kasvateta tietoisesti tiettyyn rooliin, päin vastoin. Se on suuri rikkaus, kaikille. Se mahdollistaa sen että jokainen voi tuntea olevansa hyväksytty omana itsenään, sillä lapset itse eivät opi osoittelemaan erilaisuutta sormella, ellei joku sitä ensin heille näytä.

Mä toivon vaan että niihin näennäisesti pieniltä tuntuviin asioihin kiinnitettäisiin huomiota enemmän. Ne on tärkeämpiä kuin moni uskoo.


Liminuunuu?

13.12.2012
Kyllä, luitte ihan oikein tuon otsikon. Raskaus on tosiaan tehnyt tehtävänsä ja pehmittänyt mun aivot, telkkarissa mainostettiin K-marketin tarjouksessa olevia miniluumutomaatteja ja mä innoissani selitin Otolle että nyt haetaan niitä liminuunuutomaatteja monta rasiallista! Eikä toi ollut ainoa sammakko mun suusta tällä viikolla, tai varmaankaan edes tänään. Onneksi mun päätoiminen virkani on tällä hetkellä kotiäitiys ja mun keskustelukumppanina toimii suurimman osan ajasta tuo 1-vuotias joka ainakin toistaiseksi nyökyttelee melko hyväksyvästi lähes kaikelle mitä sanon riippumatta siitä sanonko sen oikein vai väärin. Tänään tosin vastauksena kaikkeen on ollut aikalailla painokas päänpudistus tai lohduton itku kun Tiaralle iski ensimmäinen ihka oikea flunssa, tähän asti kun on ollut vain kerran pieni nuha ja yksi vauvarokko. Kuume nousi korkealle eikä ruokakaan pahemmin maistunut neidille, nestettä sentään onneksi sain uppoamaan vähän pitkin päivää kun annettiin juoda pillillä. On se kyllä niin inhottavaa katsoa kun pienellä on paha olla, heti aamulla huomasin että ei oo kaikki kyllä nyt kunnossa kun mentiin sohvalle istumaan ja sen sijaan että Tiara olis hyörinyt ja pyörinyt ympäri sohvaa se makoili mun kainalossa puoli tuntia höpöttelemässä ja puristi sormesta tiukasti kokoajan. Aika sisukkaita sissejä nuo muksut silti on, vaikka posket helottivat tulipunaisina ja silmät suunnilleen seisoivat päässä kuumeen takia niin täällä se neiti silti veteli vähän väliä ympäri kämppää ja halusi piirtää ja lukea ja purkaa kirjahyllyn sisältöä ahkerasti. Saatiin onneksi kuume laskemaan särkylääkkeellä ja nyt Tiara tuhisee tyytyväisenä omassa sängyssään, toivottavasti huomenna olisi parempi päivä jo! Jos jotain positiivista pitää sanoa niin ainakaan tämä flunssa ei iskenyt sitten jouluaattona, vaan onneksi näin etukäteen.
                Tänään ajattelin kertoa vähän masukuulumisia, tai no ei mulla mitään hirveän mullistavaa kerrottavaa ole muuta kuin että paksusti voidaan ja avokadohimo on vaihtunut oliivienhimoon. Tämä on varmaankin viimeinen masupostaus ennen rakenneultraa, siihen kun ei ole enää kuin muutama hassu päivä joten ajattelin että jos haluatte niin arvailkaa ihmeessä tämän postauksen kommenttiboxiin tyypin sukupuolta ja saa laittaa perustelutkin arvaukselle jos sellaisia keksii! Mullakin on vain selittämätön tunne sukupuolesta, ilman minkäänäköisiä fiksuja perusteluja että pelkkä arvaus riittää oikein hyvin myös. Mä kerron mun tyttö-/poikaolosta vasta sitten ultran jälkeen sillä nyt en halua vaikuttaa mitenkään omilla ajatuksillani teidän veikkauksiin, mutta ajattelin tehdä näin toivottavasti viimeisten sukupuolesta epätietoisten päivien kunniaksi näitä perinteisiä tyttö/poika -”testejä” ihan huvin vuoksi, näkeepähän sitten ensi viikolla että osuivatko ne oikeaan!
Kiinalaisen syntymäkalenterin mukaan meille tulee poika
Vau.fi Tyttö vai Poika -testin mukaan meille tulee poika
TYTTÖ

* Vatsasi on levinnyt sivulle.
* Mielesi tekee makeita ja herkkuja ja hedelmiä.
*Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiopäivää
* Viiva vatsassasi päättyy napaan.
* Vauva potkii hillitysti.
*Edellinenkin lapsesi on tyttö.
* Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta.
* Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.
* Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin.
* Kätesi on aiempaa pehmeämmät.
* Vauvasi sydämen syke on yli 140. 
* Olet normaalia kiukkuisempi.
* Vauvasi hikottelee usein.
* Ikenet verestävät odotusaikanasi


 4/14 tyttö
 
POIKA
 
 * Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin. 
 * Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa. 
 * Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan. 
 * Viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle. 
 * Vauvan potkut ovat voimakkaita. 
 * Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika. 
 * Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina.
 * Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä. 
 * Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt. 
 * Kätesi kuivuvat helposti.
 * Vauvasi sydämen syke on alle 140. 
 * Olet rauhallinen ja hyväntuulinen. 
 * Vauvan isä lihoo odotusaikanasi.
 * Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.
7/14 poika
Multa toivottiin vertailua ensimmäisen ja toisen raskauden kesken ja mun mielestä se oli hauska idea, joten ajattelin nyt tähänastisten kokemusten valossa kertoa mikä on mennyt samalla ja mikä eri tavalla näissä raskauksissa. Moni asia on mennyt eri tavalla tällä kertaa: Tiaraa odottaessani mä kärsin ensimmäisellä ja toisella kolmanneksella rajuista aurallisista migreeneistä useaan otteeseen, nyt toisessa raskaudessa mulla on ollut paljon vielä ensimmäistä raskautta enemmän kovaa päänsärkyä, mutta vähemmän niitä aurallisia (=eli näköhäiriöt sisältäviä)  migreenikohtauksia. Ensimmäisessä raskaudessa mua inhotti kahvi, jo pelkkä ajatuskin sai närästyksen polttelemaan kurkussa, nyt taas kahvi maistuu ihan normaalisti. Tällä kertaa mulla ei ainakaan vielä ole ilmestynyt Linea Negraa, Tiaraa odottaessani se taas tuli aika varhain näkyviin ja jatkui navan yli. Uuden tulokkaan syke on ollut reilusti alhaisempi kuin Tirriäisellä, ainakin viimeksi vauvan syke oli 144 ja Tiaralla se huiteli aina 155-160 välillä. Tämä vauva on myös ollut paljon rajumpi liikkeissään ja liikkeet alkoivat tuntumaan reilusti aikaisemmin kuin ensimmäisessä raskaudessa. Ensimmäinen maha tuntui levinneen joka suuntaan ja se näkyi takaakin selvästi, tässä raskaudessa masu on pysytellyt lähinnä vain edessä ja ollut aika säännöllisen muotoinen pallo.
                        Vaikka moni asia on mennyt eri tavalla, on myös ollut samanlaisiakin juttuja paljon! Sinappisilli on ollut mun salainen ruokahimoni molemmissa raskauksissa. Alussa oli molemmilla kerroilla jatkuva 24/7 ällötys  ja mitään ruokia ei tehnyt mieli, mutta pahoinvoinnista en silti ole kärsinyt ollenkaan. Alkuraskauden väsymys on ollut myös yhtä voimakasta molemmilla kerroilla, sellaista että nukuin 12-16h yössä ja ainakin yhdet päikkärit joka päivä, mieluummin kahdet jos vain oli siihen mahdollisuus. Keskiraskaus taas on ainakin toistaiseksi ollut mulla yhtä
pirteää aikaa kuin viimeksikin eli mahtavaa vastapainoa alkuraskauden saamattomuudelle. Molemmissa raskauksissa vauva on tykännyt hengailla navan oikealla puolella paljon ja työnnellä pyllyä masusta ylös. Paino on myös noussut viikko viikolta grammalleen samaan tahtiin kuin viime kerralla, vaikkakin nyt tokassa raskaudessa painoa on ainakin toistaiseksi vähemmän kuin viimeksi näillä viikoilla koska aloituspaino oli pienempi.
Sellaisia pohdintoja! Mä oon ihan hämmästynyt siitä miten moni asia on mennyt eri tavalla kuin viimeksi, vaikka kyllähän noita samankaltaisuuksiakin oli paljon! Nyt voisin laittaa vielä masukuvaa, tuntuu että toi rantapallo on taas viikossa kasvanut ainakin tuhat kertaa isommaksi, vai mitä ootte mieltä?

Kiitos kaikille eiliseen postaukseen kommentoineille rohkaisevista sanoista ja tuesta! Mä alankin nyt vastailemaan teidän kommentteihin ennenkuin siirryn lepuuttamaan mun pehmenneitä raskausaivoja Criminal Mindsin ja konvehtirasian pariin. Hyvää yötä kaikille ja ihanaa alkavaa viikonloppua jo etukäteen!