Tänään oli sitten se koko kesän odotettu ensimmäinen kerhopäivä. Hoidettiin aamulla aamutoimet yhdessä, ennenkuin Otto kävi viemässä innostuneen neidin kerhoon, ja minä lähdin työasioille. Aamulla vielä kerrattiin yhdessä, mitä kerhossa tapahtuu, ja neiti lähti oikein hyvillä mielin matkaan. Koko aamun tarkkailin jännittyneenä puhelinta, josko sieltä soitettaisiin ja käskettäisiin tulla hakemaan etukäteen tai jotain muuta. Ei siksi ettenkö olisi uskonut että Tipa pärjää, mutta tiedätte varmaan, että ensimmäinen päivä jännittää aina. Olin innokkaana hakemassa neitiä jo varttia ennen kerhon loppumista, siinä seisoskelin yksinäni pitkän tovin, ennenkuin muut vanhemmat, ja lopulta myös pienet kerholaiset tulivat viimein retkeltään.
Retkeltä palasi hurjan iloinen, innostunut ja mutainen esikoinen, juuri niinkuin pitikin. Maassa oli möyritty, uusia kavereita saatu, joidenkin nimet olivat jo jääneet mieleen, ja käpyjä oli kerätty ainakin sata. Kerhonohjaajat olivat ihania, molemmat kertoivat pyytämättä kattavasti miten päivä oli kenenkin osalta sujunut, ja jäi kyllä tosi hyvä fiilis. Päivä oli kuulemma sujunut oikein kivasti, erittäin puheliaasti kuten yleensä, ja ei ollut kertaakaan tullut paha mieli mistään. Omien sanojensa mukaan hän odottaa jo innolla seuraavaa kerhopäivää, joka tosin on vasta ensi viikolla.

Kerhoon lähdettiin vaatteet oikeinpäin, takaisin tullessa oli housut takin päällä, haha. Toimii se noinkin!
Mua itseä jännitti varmaan enemmän kuin Tiaraa, pitäisi ottaa hänestä mallia. Kun muut vanhemmat tulivat hakupaikalle odottelemaan, he kerääntyivät rinkiin parin metrin päähän musta ja juttelivat keskenään. Mä seisoin sivummalla itsekseni, mikä tuntui aika hölmöltä. Olin juuri ollut aamun pressissä, jossa juttelin ummet ja lammet varmaan kymmenen ihmisen kanssa, joita en ollut tavannut koskaan ennen, eikä mua silloin jännittänyt tippaakaan. Vanhempien kesken tilanne on kuitenkin vähän toinen, silloin mä olen ensisijaisesti äiti. Ja nuorena äitinä en sovi ehkä heti mukaan joukkoon, kun en edusta yleisesti hyväksyttyä 30v +/-2v äitiä.
En tiedä, voin vain arvailla syitä miksi päädyin seisomaan yksin ja vain hymyilemään kohteliaasti toisten jutuille kaukaa. Ehkä muut tunsivat jo entuudestaan, tai ehkä näytin pelottavalta tai pöntöltä, ei voi tietää. Toivottavasti syksyn edetessä mäkin saan edes moikkaustuttuja toisista vanhemmista, se olisi kivaa! Tärkeintä on kuitenkin että Tipalla on kavereita, hänhän se siellä kerhossa käy enkä minä. 😀
Pikkuinen kuumepotilas voi tänään jo vähän paremmin kuin eilen, mutta aika itkuista ja väsynyttä on meininki ollut tänäänkin. Toivottavasti helpottaa viikonloppua kohden, niin päästäisiin edes piipahtamaan Zeldan kummisedän läksiäisjuhlissa tyttöjen kanssa, ennenkuin tämä lähtee vaihto-oppilaaksi toiseen maahan pitkäksi aikaa. Huominen päivä levätään ihan kotosalla, ettei olo mene pahemmaksi. Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3
Miten muilla on sujunut kerhon tai päiväkodin aloitukset tänä vuonna? Jännittikö teitä muitakin vanhempia kovasti? Oletteko nuoret äidit koskaan kokeneet jotenkin erilaista kohtelua siksi, että olette nuorempia äitejä kuin muut?










































