Jälleen yksi raskausviikko takanapäin. Viime viikon isoin juttu oli ultra, tämän viikon rutiiniverikokeet eivät tuntuneet lainkaan niin jännittävältä, heh. Loppuviikosta mulla on tämän raskauden ensimmäinen neuvolalääkäri, jota odotan kyllä, mutta siellä tuskin tulee mitään sen suurempaa. Ihan kiva kuitenkin, jos kuunnellaan sydänäänet. Rakenneultraan on vielä reilut kolme viikkoa.

Vauvan liikkeet ovat alkaneet voimistumaan ja nyt Ottokin on tuntenut hyvin jo vatsan päältä jopa potkuja. Pari kertaa on tullut sellainen kunnon kova monotus, joka on näkynyt ulospäin niiden isompien kääntyilyjen lisäksi. Vauva vaikuttaa tällä hetkellä olevan tosi aktiivinen ja liikkeitä tuntuu monta kertaa päivässä. Se on aivan ihanaa. Voisin vaan pötkötellä sohvalla tunnustelemassa vauvan liikkeitä vaikka koko ajan. On ihana miettiä millainen tyyppi mahassa kasvaa. Onko hän vauhdikas vai rauhallinen? Onkohan hänellä ruskea vai vaalea tukka, vai ei tukkaa ollenkaan? Onkohan hänelläkin saman väriset silmät kuin meillä kaikilla muilla? Oppiikohan hän ensin puhumaan vai kävelemään? Mikähän on hänen ensimmäinen sanansa?

Ollaan makusteltu hänen mahdollista tulevaa etunimeään nyt jo pari viikkoa ja etenkin saatuamme aavistuksen mahdollisesta sukupuolesta, se nimi jonka keksimme on alkanut tuntua tosi hyvältä. Toinen ja kolmas nimi on vielä ihan auki, vaikka meillä tietyt toiveet onkin niistä kummastakin. Sopivan yhdistelmän päättäminen on aina hankalinta. Mutta tärkeintä on se, että se etunimi, jolla häntä kutsutaan, on alkanut tuntua tosi hyvältä. En nyt vielä sano, että ollaan lyöty se lukkoon, mutta aika pitkälle ollaan kuitenkin mietitty.

Ajatuksissani mietin häntä jo sillä nimellä. Meillä ei taas(kaan) ollut vauvalle työnimeä, taisi tämä mahdollinen tuleva etunimi nyt kaapata sen paikan. Mutta puheissa hän on silti edelleen pääosin ”vauva”. Se hetki kun jotain saa kutsua nimellä vauva on niin ohikiitävän lyhyt, että nautin vaan täysin rinnoin kun saan puhua meidän vauvasta. Sitten on koko loppuelämä aikaa puhua hänestä ja hänelle nimellä.

Edelleen nautin keskiraskaudesta ja toivon, että saan nauttia siitä mahdollisimman pitkään. Supistuksia ei onneksi tule liikaa, mutta tulee kuitenkin. Varsinkin pitkään seisoskelu supistelee, rauhallinen kävely tuntuu paljon mukavammalta. Ruokaa laittaessa supistaa helpommin kun rauhallisesti kävelyllä. Se on hassua, kun kävelyssä on kuitenkin enemmän liikettä. Mutta en valita, tykkään muutenkin ennemmin kävellä kuin seisoa ja onneksi meillä on baarijakkarat, niin ruokaa voi laittaa istuskellenkin tarvittaessa. Supistusten ja satunnaisten liitoskipujen lisäksi olen muuten onneksi edelleen oireeton. Voi kun tämä hyvä fiilis jatkuisi niin lähelle loppua kuin mahdollista!

Tuntuu hurjalta, että nyt on 45% raskaudesta takana. Toiset 45% ja ollaan aivan loppusuoralla. Mihin tämä aika vaan hujahti? Tiedän ihan varmuudella, että kesä tulee menemään ihan älytöntä vauhtia, koska kesäloma menee aina ihan hillittömän nopeasti. Joten kohtahan vauva on jo täällä. Viimeistään tuossa rakenneultran jälkeen aletaan tekemään enemmän hankintoja, koska kesällä sitten halutaan enemmän keskittyä lomailuun ja chillailuun. Toistaiseksi olen ollut edelleen tosi laiska niitä tekemään, vauvalle tehdyt ostokset mahtuvat yhden pienen paperikassin pohjalle, heh. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Mieluummin kokoan harkitusti ja hitaasti vain ja ainoastaan ne tarpeelliset tavarat, kuin haalin kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

Checklist raskausviikko 18:

Vauvan koko hedelmänä: Granaattiomena.

Cravings: Appelsiinit edelleen ja muutenkin kaikki kirpeän sitruksiset jutut. 

Oireet: Liitoskivut satunnaisesti, harjoitussupistukset. 

Tällä viikolla olen saanut useamman kerran itseni kiinni miettimästä, että olenko mä raskaana ollenkaan! Varsinkin aamupäivällä ja päivällä on ollut monesti jopa epätodellisen hyvä ja energinen olo. Se energinen keskiraskaus on ilmeisesti todellakin alkanut. Toisaalta sitten taas illalla supistelee tiheästi ja on sellainen ”pallo” olo, jos on päivän aikana touhunnut paljon. Eli esimerkiksi jos täytyy käydä kaupassa tai haluaa käydä lenkillä, se on parempi hoitaa aamupäivällä, jolloin supistukset eivät kiusaa joka askeleella vielä ja askel kulkee kevyesti kuin ei raskaana olisikaan.

Vauva liikkuu ja tunnen hänen liikkeensä, mutta välillä voi olla, että tunnen vain kerran päivässä ja välillä tunnen useamman kerran päivän aikana.Tämäkin lisää sitä epätodellista fiilistä, että onko siellä ketään  ja kasvaako hän hyvin, kun potkujen määrä ei vielä ole lisääntynyt mitenkään valtavasti siitä, mitä se oli pari viikkoa sitten. Mutta pikkuhiljaa hän vahvistuu ja kasvaa ja varmasti pian liikkeitäkin alkaa tuntumaan useammin. Enää seitsemän viikkoa siihen maagiseen 22 viikon rajaan.

Mulla oli tämän viikon aikana myös neuvola, joka sujui hyvin. Siinäkin tosin vauva karkaili, kun yritettiin saada sydänäänet kuuluviin. Varmaan kolme kertaa kävi niin, että saatiin just syke kuulumaan muutamaksi sekunniksi, sitten vauva potkaisi doppleria ja karkasi niin, että ääniä sai taas etsiä vaikka kuinka kauan. Mutta syke oli vahva ja hyvä, oli ihana kuulla se.

Painoa mulle oli tullut nyt tähän 15. viikon neuvolaan mennessä lähtöpainosta 1,8kg. Olin jopa hieman yllättynyt, että niin vähän, kun mulla on ollut jotenkin niin pehmeä olo viime aikoina ja kun liikunta oli niin vähäistä silloin, kun oli lääkäriltä lepokäsky monen viikon ajan. Mutta kai se pehmeys on enemmän mun päässä, heh. Ihan hyvä, että painoa tulee maltillisesti näin alussa, kun yleensä sitten keskivaiheilla mulla on tullut enemmän.

Kaikki oli neuvolassa normaalia, hemoglobiini oli edelleen hyvä 133 ja kaikki muutenkin mallikkaasti. Olipa ihanaa kun nyt tälle neuvolakäynnille sain meidän ”oman” terveydenhoitajan. Jouduin ekassa neuvolassa menemään toiseen neuvolaankin, että kerkesin saada lähetteen ajoissa niskapoimu-ultraan. Sielläkin oli aivan ihana ja mukava terveydenhoitaja, mutta onhan se aina eri käydä sillä tutulla.

Meillä on ollut sama neuvolan terveydenhoitaja esikoisen raskausajasta lähtien (tai no siitä, kun muutettiin meidän ekaan yhteiseen kotiin Oton kanssa mun ollessa raskausviikolla 15 tai 16. Eli nyt tulee huhti-toukokuussa kymmenen vuotta! Hän on aivan ihana ihminen ja seurannut meidän tarinaa alusta asti, nähnyt meidän lasten kasvun ja toivottanut kahdelle vanhimmalle jo hyvää matkaa koulutielle. Hän on aina kohdannut meidät lempeästi ja arvokkaasti, vaikka kymmenen vuotta sitten olin vasta 19-vuotias teini. Hän on käynyt meidän jokaisessa kodissa neuvolan kotikäynnillä katsomassa vastasyntynyttä, ja ollut aina mukana meidän elämässä. Ihanaa, että saadaan pitää hänet edelleen!

En siis meidän muuton myötä vaihtanut neuvolaa, vaan käydään edelleen samassa kuin ennen juuri siksi, koska haluttiin pitää sama terveydenhoitaja. Ja nykyään kun on auto, niin ei sillä neuvolan sijainnilla ole mitään merkitystä sinällään, ekan neuvolakäynnin kävin Viiskulman neuvolassa keskustassa, kun sieltä löytyi vapaa aika. Sekin oli hauska sattuma, sillä myös esikoisen raskausaikana kävin sen ekan käynnin nimenomaan Viiskulman neuvolassa, kun asuin silloin vielä Ullanlinnassa. Jotenkin tämän raskauden kohdalla niin monessa jutussa on sellainen ”ympyrä sulkeutuu” -fiilis, että just näin tämän pitikin mennä.

Silloin 10 vuotta sitten kävin Viiskulman neuvolassa epävarmana 19-vuotiaana teininä ja nyt sain mennä sinne uudelleen itsevarmana tulevana neljän lapsen äitinä, joka ei tuntenut itseään yhtään huonommaksi kuin ketään muutakaan. Ja ei, en missään nimessä ollut 19-vuotiaanakaan ketään muuta huonompi. Mutta silloin tuntui siltä. Nyt mua hymyilytti istua siellä samassa odotushuoneessa kuin silloin. Muistin sen jännityksen ja epävarmuuden ja miten me Oton kanssa silloin istuttiin siellä pyörittelemässä peukaloita, eikä yhtään tiedetty mitä odottaa. Nyt oli ihan toinen fiilis, kaikki meni rutiinilla ja oli jo entuudestaan tuttua, paitsi se, että nyt saakin syödä pehmeitä pastöroituja juustoja, kunhan niissä on hyvin päiväystä jäljellä.

Asiasta kukkaruukkuun, nyt olen myös alkanut nukkumaan heräämättä öisin pissalle, mikä on I-H-A-N-A-A! Nyt nautin tästä niin kauan, kunnes sitten loppuraskaudessa se vessaramppaaminen öisin alkaa uudelleen. Vielä viime viikolla heräsin kuuden-puoli seiskan maissa aamuisin ja olin aina hereillä ennen kaikkia muita. Mutta nyt eilen nukuin jopa 7.50 asti ja tänäänkin heräsin vasta herätyskelloon 7.15. Eli ehkä tässä on nyt toivoa, että saisi hetken aikaa nauttia ihan tavallisista katkeamattomista yöunista ja normaaleista aamuherätyksistä? Ihanaa!

Loppuun vielä samanlainen koonti kuin viime viikolla:

Checklist raskausviikko 15:

Vauvan koko hedelmänä: Päärynä.

Cravings: Tuoreet mansikat.

Oireet: Harjoitussupistukset liikkeessä, muuten ei oireita.