Raskausviikko 27 (26+0-26+6)

01.06.2021

Eilen kun seisoin eteisessä ja meikkasin peilin edessä, mua alkoi vaan naurattaa kun tajusin, että mulla oikeasti menee aivan nurinkurisesti tämä raskaus verrattuna aiempiin. Musta tuntuu, että mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä parempi ja helpompi olo mulla on ja sitä enemmän jaksan ja pystyn tekemään. Ehkä kyse on mulla myös siitä, että kun raskaus on pidemmällä, uskaltaa ottaa jo rennommin, eikä säikähdä enää niin paljon esim. supistusten mahdollisuutta. Muistelin jotain raskausviikkoa 13, jolloin mulla verinen vuoto oli loppunut vasta pari viikkoa aiemmin, oltiin juuri saatu kurkata ultrassa vauvaa ja olo oli jo paljon parempi kuin silloin alkuun. Silti kävelin super hitaasti, pelkäsin supistuksia aina kun liikuin ja oli sellainen paineen tunne kohdussa aina liikkeellä ollessa.

En olisi silloin ikinä uskonut, että tulen siitä muutaman kuukauden kuluttua jaksamaan helposti olla pystyssä koko päivän, siivoilemaan ja laittamaan ruokaa ja kyykkimään ja tekemään ties mitä, ilman supistuksen supistusta. Silloin viikolla 14-15 kun mulla tuli ekat harjoitussupistukset, olin jotenkin niin varautunut siihen, että nyt ne taas alkavat ja niitä tulee sitten koko ajan ja kaikesta. Edelleen saa melkein nipistellä itseä, että voi uskoa sen, että mulla tulee niitä supistuksia vain muutama viikossa ja nekin kivuttomina. Kaikki on vaan niin paljon helpompaa kun ei tarvitse pelätä niitä ja olen niin kiitollinen, että ne ovat jo entisestäänkin rauhallisesta rauhoittuneet vielä lisää.

Kun kohtu on kasvanut ja noussut ylemmäs, se ei myöskään paina alaspäin samalla tavalla. Tällä hetkellä pystyn liikkeellä ollessa melko helposti unohtamaan koko mahan vielä. Portaiden kävely ylöspäin aiheuttaa supistuksen kyllä (huom yhden :D), mutta ihan perus kävely ei tee mitään, eikä tunnu miltään. Se on mulle niin luksusta. Maha ei tunnu vielä lainkaan painavalta tai hankalalta, eikä ole tiellä. Varmasti se sitten lopussa alkaa painaa enemmän, etenkin jos vauva laskeutuu ja kiinnittyy.  Toistaiseksi nautin siitä, että hän viihtyy vielä pääosin ylempänä.

Onpas muuten hassut mustelmat mulla jalassa rivissä, siis ei ole yhtään kipeät onneksi, mutta kolautin viikonloppuna mun säären kun siivosin, ja jäi tollanen tosi tyylikäs mustelmarivi.

Tämän raskausviikon jälkeen voi taas hieman huokaista lisää. ”Jos 27 raskausviikkoa ehtii täyttyä ennen lapsen syntymää, ennenaikaisuus ei enää johda kuolemaan, vaan käytännössä kaikki sen jälkeen syntyvät keskoset selviävät, ellei muita sairauksia ole.” sanoo vau.fi. Tärkeä merkkipaalu, kun vauvalla on yhtä hyvät selviytymismahdollisuudet kuin täysiaikaisella vauvalla. 

Olen saanut nukuttua oikein hyvin tällä viikolla, enkä ole heräillyt yöllä. Ihan parasta, kun on hyvin levännyt olo. Vauva on edelleen tosi aktiivinen, eikä tarvitse laskea tai tarkkailla liikkeitä, kun niitä tulee muutenkin niin runsaasti. Hän vetää vieläkin ihan kunnolla ympäri mahassa, joten välillä potkut ja nyrkit tuntuvat alaspäin ja välillä ylöspäin. Hän on nyt ollut aika aktiivinen aina kun olen mennyt nukkumaan illalla. Onneksi hän välillä rauhoittuu, jos Otto laittaa käden ja tunnustelee liikkeitä. Siksi ollaan sitten nukkumaanmennessä tehty niin, jos riehulivauva on riehuloinut oikein olan takaa.

Kun vointi on ollut hyvä, olen uskaltanut tehdä jonkin verran kesäsuunnitelmia nyt kesäkuulle vielä ainakin rohkeasti. Loppukesällä varmaan rauhoitutaan enemmän kotiympyröihin. Kesäkuussa olisi tarkoitus tehdä vielä pikkureissu kotimaassa nyt kun rajoituksia on purettu ja koronatilanne vaikuttaa paremmalta.

Checklist viikko 27:

Vauvan koko hedelmänä: Talvikurpitsa (wau, kuulostaa tosi isolta!)

Cravings: Nyt ei ole ollut oikein mitään himoja, paitsi perus jäätelönhimo joka iskee aina kun mittari näyttää +15 astetta, hah. 

Oireet: Ei juurikaan oireita, muita kuin satunnaisesti niitä samoja, mistä on mainittu: yksittäisiä supistuksia, hetkellisiä liitoskipuja. 


Raskausviikko 21 (20+0-20+6)

20.04.2021

Tuntuu ihan kreisiltä, että pian on kesä ja kesän lopussa meillä on vauva. Ei sitä voi käsittää. Jokainen viikko tuntuu vaan vilistävän eteenpäin hurjaa vauhtia. Vasta jännättiin omaa viikon 17 ultraa. Nyt jännään jo muutaman viikon perässä tulevan ystävän ultraa. Ja vastahan me molemmat kerrottiin toisillemme vauvasuunnitelmista!  Tällä viikolla meillä on vihdoin oma kauan odotettu rakenneultra, joka tietysti jännittää myös. Toivotaan kovasti, että kaikki on siellä hyvin ja vauva kasvaa edelleen mallikkaasti, kuten tähänkin asti. Ainakin tuntuu siltä, että hän on ottanut taas kunnon kasvuspurttia, sillä varsinkin isoimmat käännökset ovat alkaneet tuntua jopa kivuliaalta välillä.

Vauva viihtyy edelleen vasemmalla puolella pääosin ja etenkin jos hän isosti kääntää itseään aivan eri päin, niin kyljessä ja vasemmalla vatsassa ja selässä tuntuu todella kova paine. Hassua, miten hän on ottanut vasemman puolen omakseen ja oikea puoli saa yleensä hengailla tyhjillään. Eilen juuri kun olin menossa nukkumaan, vauva päätti kääntyä ihan täysin ympäri ja poikittain mun mahassa. Hän potki tosi kovaa vasemmalle alas ja sitten nyrkkeili oikealle alas. Hän oli siis poikittain tosi alhaalla mahassa ja se oli kyllä aika epämukavan tuntuista, yhdistettynä paineeseen kääntymisestä. Onneksi hän sitten pikkuhiljaa rauhoittui, en tiedä onko hän edelleen poikittain, mutta ainakin nyt mun maha on taas tavallisen muotoinen.

Muutama päivä sitten Otto pöristi mun mahaa ja vauva potkaisi Ottoa suoraan naamaan. Meitä nauratti niin paljon. Mutta mitäs isi häiritsi toisen rauhallista chillailua pöristelyillään. Ihanaa kun Ottokin vihdoin kunnolla tuntee liikkeet, eikä vaan satunnaisesti. Ja yllättävän kärsivällisesti hän aina jaksaa tulla kun käsken tulla kokeilemaan miten vauva potkii. Toki en nyt ihan joka kerta huutele Ottoa kokeilemaan, kun vauva kuitenkin liikkuu läpi päivän jopa joka tunti useamman kerran. Mutta varsinkin iltaisin on ihanaa tunnustella yhdessä vauvan liikkeitä.

Olen jaksanut olla yllättävänkin aktiivinen ja aion kyllä jatkaa samaan malliin niin kauan kun supistukset antavat myöten. Ulkoilu ja kävelyllä käyminen tekee tosi hyvää niin mielelle kuin kropallekin ja pitää yllä toimintakykyä. Olen myös yrittänyt joogata 1-3 kertaa viikossa, jotta etenkin niska ja hartiat pysyy vetreänä. Viikonloppuna ekaa kertaa meidän suhteen aikana Otto ehdotti, ttä hän voi liittyä mun seuraan joogan ajaksi. Ja niin me tehtiin yhdessä YouTubesta raskausjooga-harjoitus, vitsit olin kuin puulla päähän lyöty. Enpä olisi tätä(kään) asiaa 10 vuotta sitten voinut aavistaa, että joskus me joogataan yhdessä vapaaehtoisesti lauantaiaamuna. Se oli ihanaa! Ja Otto oli sen jälkeen sitä mieltä, että tämän voisi ottaa ihan tavaksi. En pistä ollenkaan pahitteeksi, eikä varmaan Oton hartiatkaan.

Tällä viikolla olen himoinnut todella paljon vappumunkkeja! Vielä en ole saanut aikaiseksi niitä leipoa, mutta kovasti on tehnyt mieli. Muuten ei ole hirveästi tehnyt mitään herkkuja mieli, mutta jostain syystä vappumunkin kuvat kiiluu mun silmissä ja tekisi mieli rynnätä kaupan leivonnaisosastolle. Mutta en aio sitä tehdä, herkuttelen munkeilla sitten kun aika on. Niistä on paljon enemmän iloa vappuna, kun en syö niitä etukäteen. Tällä kerralla olen pystynyt melko hyvin vastustamaan (epäterveellisiä) raskaushimoja ja olen siitä tyytyväinen. Yritän pitää kiinni siitä, että en ahmi arjessa sokeria, en piilosokeria enkä rehellistäkään sokeria liikaa. Ja mitä vähemmän sokeria syö, sitä vähemmän sitä tekee mieli. Se helpottaa välttelyä, kun ei ole sokerikoukussa. Vaikka nytkin on tehnyt mieli vappumunkkia, on ollut helppo päättää, että syön niitä vasta sitten vappuna.

Fiilis on oikein hyvä ja energinen, eikä juurikaan mitään raskausoireita ole. Ihanaa nauttia tästä keskiraskaudesta. Vielä on muutama viikko siihen, että viimeinen kolmannes alkaa. Ja enää tasan viikko siihen, että raskaus on kestänyt tasan 22 viikkoa <3 Ainoa viime aikoina vaivannut ”oire” on mun siitepölyallergia, joka viikonlopun lämpiminä päivinä alkoi nostaa päätään. Onneksi HUSin sivuilla oli hyvin listattu raskausaikana sallitut nenäsumutteet ja silmätipat ja niistä on ollut apua. Toivottavasti pääsisin mahdollisimman helpolla allergian suhteen tänä keväänä, eikä tarvitse pitkään käyttää allergialääkkeitä. Yleensä mulla on mennyt pahimmat oireet ohi 1-2 viikossa, koska olen allerginen lähinnä näille kevään lepälle ja koivulle, enkä niinkään myöhemmin kukkiville pujolle ja heinälle. Sormet ristissä!

Ihanalla ja positiivisella mielellä kohti raskausviikkoa 22! 

Checklist raskausviikko 21:

Vauvan koko hedelmänä: Verkkomeloni.

Cravings: Vappumunkit! Voin maistaa sen ihanan sokerin ja kardemumman kun laitan silmät kiinni. 

Oireet: Ei juuri mitään oireita, paitsi edelleen satunnaiset supistukset ja hyvin satunnaiset liitoskivut. 


Kehonkuva & muutokset kehossa raskausaikana

19.04.2021

Nyt kun ollaan jo ylitetty puoliväli, musta tuntuu, että keho on muuttunut jo kovastikin. On tullut paljon lisää pehmeyttä ihan joka puolelle ja vatsa alkaa olla iso. Pari viikkoa sitten neuvolassa puntari näytti 3kg enemmän kuin lähtöpaino, mikä on maltillinen nousu tässä puolivälissä, mutta koen, että keho on silti käynyt läpi jo suuren muutoksen. Ja tiedän, että se tulee muuttumaan vielä tulevina viikkoina paljon enemmän. Käsivarret, reidet, kasvot, pehmeys lisääntyy joka puolella. Se on mulle tyypillistä raskausaikana.

Mulle on tullut jokaisen raskauden myötä muutama raskausarpi lisää vatsaan, kolmannessa niitä tuli viimeisten parin viikon aikana enemmän kuin kahdessa aiemmassa yhteensä. Uskon, että jos tämäkin raskaus kestää yhtä pitkään tai jopa pidempään kuin kolmas, arpia tulee jälleen lisää. Varsinkin nuorempana jouduin käymään itseni kanssa paljon keskustelua, että pystyin  hyväksymään arvet.

Mua on auttanut kovasti se, miten somesta olen saanut nähdä paljon erilaisia kehoja ja erilaisia jälkiä raskaudesta. Silloin kun odotin esikoista, suurin osa kuvastosta oli vielä sitä, että joko ollaan palauduttu täydellisesti ja nopeasti, tai sitten sitä omaa raskauden jälkeistä kehoa ei näytetä lainkaan.

Silloin mulla oli kovat paineet itselleni ja halusin palautua nopeasti.  Ehkä halusin näyttää, että vaikka tulinkin nuorena äidiksi, olin edelleen se ihan sama minä ja kuten muutkin ikäiseni nuoret. Ensimmäisen kahden raskauden jälkeen palauduin tosi nopeasti ja mulla oli yhteensä ehkä kolme raskausarpea, joten tavallaan sain helposti ahdettua itseni siihen äärimmäisen tiukkaan muottiin, jonka itselleni asetin. Silti mietin kelpaanko sellaisena kuin olen. Kelpaanko äidiksi, kelpaanko naiseksi, olenko oikeanlainen?

Sitten tuli erilaiset somehaasteet ja erilaiset kehot. Se kuvasto muuttui, jota itselleni päivittäin syötin. Aloin seuraamaan erilaisia ihmisiä, erilaisia kehoja ja kokemuksia. Samalla kun ne antoivat mulle voimaa, aloin kuitenkin törmätä mediassa ajatukseen, jonka mukaan oikeat äidit näyttivät tietynlaiselta. Oltiin menty ääripäästä toiseen lehtiotsikoissa. ”TÄLTÄ NÄYTTÄVÄT OIKEAT NAISET, KATSO KUVAT”. Sain myös osakseni jatkuvaa negatiivista kommentointia somessa mun hoikkuudesta. Tuntui, että en sopinut mihinkään kategoriaan. En ollut tarpeeksi virheetön ollakseni jotain, eikä mussa ollut tarpeeksi jälkiä ollakseni jotain muuta.

Kuka edes näyttää äidiltä? Kehosta ei mitenkään voi päällepäin sanoa kuka on äiti ja kuka ei, ei ole olemassa mitään standardi-äitivartaloa. Äiti voi näyttää ihan miltä tahansa. Litteä ja lihaksikas vatsa arvettomalla silkinsileällä iholla voi ihan hyvin kuulua äidille. Ja joku, jolla on vatsa täynnä venymäarpia, ei välttämättä koskaan ole ollut raskaana. Ja joku, joka ei koskaan ole ollut raskaana, voi silti olla äiti. Toisen kehosta ei voi eikä tarvitse (eikä mielestäni myöskään saa) päätellä tämän kohdun tilannetta tai perhestatusta. Munkin on luultu olevan raskaana silloin kun en ole ollut.

Kolmannen raskauden aikoihin musta oli huhuttu jo vuosia, että mulla on anoreksia (jota mulla ei koskaan ole ollut), kutsuttu oksettavan laihaksi, luuviuluksi, pakkasen raiskaamaksi pulkannaruksi. Se oli järjettömän inhottavaa ja loukkaavaa.

Raskausaikana mun kroppa muuttui ja alle kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen sain vahingoniloisen kommentin. ”No, läskihän susta jäi.” Anoreksiahuhujen ja läskiksi kutsumisen välissä ei ollut kymmentäkään kiloa. Se kommentti satutti, vaikka tiesin, että se oli täysin turhaa ja perusteetonta ilkeilyä. Jos jotain, niin se oli vaan hieno esimerkki siitä, että aina tulee olemaan joku, joka arvostelee ja jolle ei kelpaa sellaisena kuin on, ihan sama millainen on.

Yritin silloin olla itselleni armollinen ja suhtautua lempeästi siihen, että kolmannella kerralla mun kroppa ei palautunut enää niin salamannopeasti kuin kahdella ensimmäisellä. Se oli kuitenkin vaikeaa, eivätkä ulkopuoliset paineet tehneet siitä ainakaan yhtään helpompaa. Olen kuitenkin saanut nähdä, että kyllä se mun kroppa palautui kolmannellakin kerralla, vaikka tahti oli hitaampi. Sain kuin sainkin toimivan kehon, joka mahdollisti juoksulenkit ja joka tuntui lopulta voivan paremmin kuin koskaan ennen. Se tieto auttaa tällä kertaa, jos palautuminen sujuu jälleen rauhallisemmassa tahdissa. Ei ole mitään kiirettä, vaan mun täytyy antaa keholle rauhassa aikaa ja mahdollisuus toipua.

Olen kiitollinen siitä, että osaan olla lempeämpi itselleni tänään. Miten paljon helpompaa mulle on nyt ottaa vastaan näitä muutoksia ja miten paljon vähemmän odotuksia ja paineita asetan omalle raskauden jälkeiselle itselleni. Osaan ajatella, että se raskauden jälkeinen pehmeä vatsa on voimakas ja tehnyt ihan valtavan suuren työn. Se on kasvattanut sisällään uuden elämän, eikä se muutu yhtään vähemmän voimakkaaksi, kun se elämä jatkaa kasvuaan vatsan ulkopuolella. Päin vastoin.

Vaikka olen ollut joka kerta himpun verran armollisempi raskauden jälkeiselle keholleni, en ole vielä ikinä ottanut itsestäni selfietä verkkopikkareissa synnytyksen jälkeisen suuren vatsan kanssa sairaalassa. Olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että se vatsa häviää pikkuhiljaa ja jäljellä olisi vain pieni pömppis. Mutta miksi se isokin pömppis ei olisi mielestäni ikuistamisen arvoinen? Tietenkin se on! Tällä kertaa oikein odotan, että voin tallentaa sen hetken muistoksi. Miten ainutlaatuinen on se hetki, kun oma keho pikkuhiljaa alkaa supistua vauvan kodista takaisin vain mun omaksi kehoksi. Ja tästäkin ajatuksesta kiittäminen on kaikkia niitä rohkeita äitejä, jotka ovat näyttäneet oman synnytyksen jälkeisen verkkopikkaripömppiksensä.

Mulla on edelleen joskus haastavampia kehopäiviä, jolloin omaan kehoon ja sen muutoksiin on vaikea suhtautua. Olen silti tullut kauas niistä armottomista ajatuksista, joita mulla joskus oli. En todellakaan osaa olla täydellisen itsevarma, enkä varmasti koskaan tule osaamaankaan. Mutta se ei haittaa. Yritän suhtautua kehooni neutraalisti. Mun ei tarvitse rakastaa sen jokaista kohtaa, mutta ei myöskään vihata. Mun ei tarvitse aina ajatella sen olevan kaunis, mutta ei rumakaan. Ruma on sana, jota mielestäni ei tarvita lainkaan sanavarastoon kun puhutaan ulkonäöstä. Käytös voi olla rumaa, ihminen ei. Jokainen keho on arvokas ja hyvä sellaisena kuin se on.


Raskausviikko 18 (17+0-17+6)

30.03.2021

Jälleen yksi raskausviikko takanapäin. Viime viikon isoin juttu oli ultra, tämän viikon rutiiniverikokeet eivät tuntuneet lainkaan niin jännittävältä, heh. Loppuviikosta mulla on tämän raskauden ensimmäinen neuvolalääkäri, jota odotan kyllä, mutta siellä tuskin tulee mitään sen suurempaa. Ihan kiva kuitenkin, jos kuunnellaan sydänäänet. Rakenneultraan on vielä reilut kolme viikkoa.

Vauvan liikkeet ovat alkaneet voimistumaan ja nyt Ottokin on tuntenut hyvin jo vatsan päältä jopa potkuja. Pari kertaa on tullut sellainen kunnon kova monotus, joka on näkynyt ulospäin niiden isompien kääntyilyjen lisäksi. Vauva vaikuttaa tällä hetkellä olevan tosi aktiivinen ja liikkeitä tuntuu monta kertaa päivässä. Se on aivan ihanaa. Voisin vaan pötkötellä sohvalla tunnustelemassa vauvan liikkeitä vaikka koko ajan. On ihana miettiä millainen tyyppi mahassa kasvaa. Onko hän vauhdikas vai rauhallinen? Onkohan hänellä ruskea vai vaalea tukka, vai ei tukkaa ollenkaan? Onkohan hänelläkin saman väriset silmät kuin meillä kaikilla muilla? Oppiikohan hän ensin puhumaan vai kävelemään? Mikähän on hänen ensimmäinen sanansa?

Ollaan makusteltu hänen mahdollista tulevaa etunimeään nyt jo pari viikkoa ja etenkin saatuamme aavistuksen mahdollisesta sukupuolesta, se nimi jonka keksimme on alkanut tuntua tosi hyvältä. Toinen ja kolmas nimi on vielä ihan auki, vaikka meillä tietyt toiveet onkin niistä kummastakin. Sopivan yhdistelmän päättäminen on aina hankalinta. Mutta tärkeintä on se, että se etunimi, jolla häntä kutsutaan, on alkanut tuntua tosi hyvältä. En nyt vielä sano, että ollaan lyöty se lukkoon, mutta aika pitkälle ollaan kuitenkin mietitty.

Ajatuksissani mietin häntä jo sillä nimellä. Meillä ei taas(kaan) ollut vauvalle työnimeä, taisi tämä mahdollinen tuleva etunimi nyt kaapata sen paikan. Mutta puheissa hän on silti edelleen pääosin ”vauva”. Se hetki kun jotain saa kutsua nimellä vauva on niin ohikiitävän lyhyt, että nautin vaan täysin rinnoin kun saan puhua meidän vauvasta. Sitten on koko loppuelämä aikaa puhua hänestä ja hänelle nimellä.

Edelleen nautin keskiraskaudesta ja toivon, että saan nauttia siitä mahdollisimman pitkään. Supistuksia ei onneksi tule liikaa, mutta tulee kuitenkin. Varsinkin pitkään seisoskelu supistelee, rauhallinen kävely tuntuu paljon mukavammalta. Ruokaa laittaessa supistaa helpommin kun rauhallisesti kävelyllä. Se on hassua, kun kävelyssä on kuitenkin enemmän liikettä. Mutta en valita, tykkään muutenkin ennemmin kävellä kuin seisoa ja onneksi meillä on baarijakkarat, niin ruokaa voi laittaa istuskellenkin tarvittaessa. Supistusten ja satunnaisten liitoskipujen lisäksi olen muuten onneksi edelleen oireeton. Voi kun tämä hyvä fiilis jatkuisi niin lähelle loppua kuin mahdollista!

Tuntuu hurjalta, että nyt on 45% raskaudesta takana. Toiset 45% ja ollaan aivan loppusuoralla. Mihin tämä aika vaan hujahti? Tiedän ihan varmuudella, että kesä tulee menemään ihan älytöntä vauhtia, koska kesäloma menee aina ihan hillittömän nopeasti. Joten kohtahan vauva on jo täällä. Viimeistään tuossa rakenneultran jälkeen aletaan tekemään enemmän hankintoja, koska kesällä sitten halutaan enemmän keskittyä lomailuun ja chillailuun. Toistaiseksi olen ollut edelleen tosi laiska niitä tekemään, vauvalle tehdyt ostokset mahtuvat yhden pienen paperikassin pohjalle, heh. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Mieluummin kokoan harkitusti ja hitaasti vain ja ainoastaan ne tarpeelliset tavarat, kuin haalin kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

Checklist raskausviikko 18:

Vauvan koko hedelmänä: Granaattiomena.

Cravings: Appelsiinit edelleen ja muutenkin kaikki kirpeän sitruksiset jutut. 

Oireet: Liitoskivut satunnaisesti, harjoitussupistukset. 


Raskausviikko 16 (15+0-15+6)

16.03.2021

Jo 17. raskausviikko alkoi, hurjaa! Kulunut 16. raskausviikko oli aika mukava. Jaksoin fyysisesti paremmin kuin moneen viikkoon ja kävelinkin pitkiä matkoja ilman, että supistukset pahasti vaivasivat. Jaksoin hyvin tehdä kaikenlaista. Toisaalta, mulla oli useana päivänä päänsärkyä, mikä oli kurjaa. Tässä raskaudessa päänsärkyä ei ole ollut niin paljon kuin aiemmissa, mutta se on tullut sellaisina kummallisina aaltoina. Että aina välillä voi mennä viikkokin, ettei ole lainkaan päänsärkyä, ja sitten taas on monen päivän putkia. Tällä raskausviikolla siis oli ensin monen monta hyvää päivää edellisen päänsäryttömän viikon jatkoksi, mutta sitten loppuviikosta päänsärky kiusasi päivittäin ja jatkui edelleen vielä maanantaina ja tänäänkin.

Päänsärkyä lukuunottamatta olen muuten siis voinut todella hyvin. Vauva on liikkunut ja olen tuntunut hentoisia liikkeitä jopa päivittäin. Samalla se liikkeiden lisääntyminen synnyttää jotain paradoksaalista huolta. Silloin kun liikkeet oli epäsäännöllisempiä ja niitä tunsi harvemmin, ei niitä osannut kaivata ja olettaa. Mutta nyt kun niitä tuntuu enemmän, sitä tulee heti vähän huolestuneeksi, jos jonain päivänä tuntuu, ettei niitä meinaa kuulua. Vaikka toki tiedän, että tässä vaiheessa vauva on vielä ihan pikkuruinen tyyppi, ja saattaa helposti majailla välillä niin piilossa, että liikkeet vaan eivät aina tunnu. Ei pitäisi huolestua, mutta silti sitä kuitenkin aina kaipailee niitä. Onneksi tämä tyyppi vaikuttaa olevan melko liikkuvaista sorttia ja on nyt ilmoitellut hyvinvoinnistaan melko usein.

Eilen jopa ekaa kertaa näin kunnolla vauvan liikkeet ulospäin, kun hän muljahti ja työnsi selkää ylöspäin. Maha meni ihan vinoon. Tänään näin saman uudelleen jo kaksi kertaa. Ehkä hän sieltä vakuuttelee, että älä murehdi, hyvin mulla täällä menee! Potkut eivät varmasti vielä hetkeen näy, mutta nämä isommat käännökset kyllä. Ihanaa!

Meillä on ensi viikolla ylimääräinen ultra yksityisellä, koska halusin käydä kurkkaamassa vauvaa myös niskapoimu-ultran ja rakenneultran välissä. Niiden välissä on niin hurjan pitkä aika, että ehdottomasti haluan käydä kurkkaamassa, että mini kasvaa ja kehittyy siellä ja voi hyvin. Aiemmin olen jaksanut odottaa tämän pitkän välin ilman ylimääräisiä ultria, mutta koska tämä raskauden alku oli mitä oli, tuntuu nyt todella tärkeältä saada tietää säännöllisesti, että kaikki on hyvin. Olen odottanut tuota ultraa jo monta viikkoa ja ihanaa, kun se lähestyy. En malta odottaa, että nähdään taas meidän pikkuinen. Päivät tuntuvat matelevan ennen sitä, mutta pian se jo koittaa.

Vatsan koko ja muoto vaihtelee edelleen päivittäin ja jopa vuorokauden aikojen mukaan. Mulla ei ole muuten turvotusta, mutta vatsa on selkeästi pinkeämpi ja turvonneempi aina iltaisin ja aamuisin se on taas pehmeämpi ja aavistuksen pienempi. Välillä se on pyöreämpi ja toisinaan taas terävämpi. Hassua, miten paljon se muuttuu ihan muutamissa tunneissa. Kasvu on hidasta, mutta kyllä sitä tapahtuu. Jos vertaa tämän viikon kuvia vaikkapa muutaman viikon takaiseen, on maha kasvanut ainakin hieman. Mutta se kasvu alkaa kiihtyä enemmän vasta sitten puolivälin jälkeen mulla. Toistaiseksi nautin siitä, että maha on vielä niin pieni, ettei se ole tiellä, tai tunnu kävellessä hankalalta.

Nautin niin paljon siitä, että nyt on fyysisesti helpompi olla ja mua ei supistele niin paljoa. Se helpottaa arkea ja elämää ja aion fiilistellä tätä vaihetta niin kauan kuin sitä vain kestää. Ainahan sitä voi toivoa, että ne supistukset eivät kiusaisi loppuraskaudessakaan, mutta hieman epätodennöiseltä se tuntuu, kun tähänkin asti niin on aina ollut. Mutta sitä on turha miettiä etukäteen, kun nyt voi vaan nauttia tämänhetkisestä tilanteesta.

Checklist raskausviikko 16:

Vauvan koko hedelmänä: Avokado.

Cravings: Edelleen ne samat mansikat, ja pitkästä aikaa myös suklaa. Suklaata ei ole tehnyt mieli koko raskaudessa ennen tätä viikkoa, mutta tällä viikolla on tullut vähän syötyä myös sitä. Toivottavasti tämä suklaanhimo menee ohi! 

Oireet: Päänsärky, harjoitussupistukset satunnaisesti, mutta harvemmin kuin edellisellä viikolla.