Moikka! Meidän häämatka lähestyy, ja ajattelin tehdä pientä ostoslistaa syksyn varalle, matkalla kun on kuhertelun lisäksi tarkoitus shoppaillakin. Etenkin kun herra aviomieheni hiljattain heräsi siihen, että hän tykkääkin shoppailusta, haha! Viime vuonna tein listausta ennen Tukholman reissua, ja mielestäni sain silloin hyvin mietittyä ostokset valmiiksi, eikä tullut ostettua mitään turhaa. Se ongelma ostoslistoissa ja shoppailussa tietysti on, että aina kun etsii jotain yhtä tai kahta tiettyä vaatetta, ei koskaan löydä juuri niitä, vaan kaikkea muuta siistiä. Siksi ajattelinkin tehdä vähän suuremmat valikoimat listoihin, niin on ehkä suuremmat mahikset että edes jotain hauskaa, mutta tarpeellista, tarttuu mukaan.
Ihan ensimmäiseksi listasin laukkuja. Mulla on jo pitkään ollut haaveissa ostaa joku ajaton, kaunis, musta arkilaukku. Tarpeeksi iso, että se vetää sisäänsä mun peruskamppeet työjuttuihin, eli tabletin tai läppärin ja järkkärin, tai vaihtoehtoisesti peruskamppeet lapsille mukaan, jos mennään vaikka kylään tai puistoon. Mulla ei oikeastaan koskaan ole vielä hajonnut mikään peruslaadukas Zaran, Mangon tai Michael Korsin laukku, mutta olen jo pitkään haaveillut unelmanpehmeästä nahasta sekä tyylikkäästä ja kestävästä mallista.
Olivia Palermoa monta vuotta ihailtuani, on Rebecca Minkoffin laukut nousseet mun suosikeikseni. Ne ovat verrattain edullisia, mutta silti todella tyylikkäitä ja klassisia. Rebecca Minkoffin laukuissa mua vaan häiritsee se, että kun nyt teen tämän suuren laukkuostokseni, mä haluaisin päästä hiplailemaan laukkuja ostotapahtuman yhteydessä, vertailemaan, ja miettimään rauhassa, minkä valitsen. Rebecca Minkoffin laukkuja ei ainakaan sieltä häämatkakohteestamme Berliinistä saa, joten ehkä ne jäävät sitten pois laskuista.
Marc Jacobsilla sensijaan on oma liike Friedrichstrassella Berliinissä, ja siellä pääsisin hiplailemaan. Ja eivät nuo Marcin laukkumallit mielestäni häviä Rebecca Minkoffille ollenkaan ulkonäössä, etenkin ylärivin keskellä oleva Goodbye BB on ihan mun lemppari. Otin kollaasiin mukaan myös tuon River Islandin ihanan pirteän laukun, vaikka se nyt ei määritelmääni unelmanpehmeästä nahasta ja ajattomasta tyylikkyydestä sovikaan. Se on vaan ihan hurjan hauska!
Takeissa mä olen ihastunut tuohon waterfall-malliin, jota ei laiteta kiinni mitenkään, vaan se laskeutuu pehmeästi ja kauniisti kuin vesiputous. Nahkainen waterfall-takki olisi kyllä ihan unelma, jos sellaisen sattuisi löytämään! Varmasti myös lämmin, koska nahkatakit pitävät kuitenkin myös tuulta, ja helppo yhdistää erilaisiin neuleisiin syksyn tullen. Haluaisin myös jonkin lyhyen, skarpimman takin joka menisi niin arkeen kuin juhlaan. Hopean värinen bomber on ihan huikea, ei mikään ajaton ja klassinen vaihtoehto, mutta taatusti katseenvangitsija, jos pukeutuu vaikkapa pikkumustaan.
Ruutupaperikuosi on ollut nyt jonkin aikaa jo pinnalla, mutta vasta hiljattain olen alkanut lämmetä sille. Talveksi haluan mahdollisesti ylisuuren villakangastakin, ja tässä on yksi kiva vaihtoehto. Pääasia loppusyksyn ja talven villakangastakissa on se, että se on lämmin, ja vetää alleen mahdollisimman paljon vaatekerroksia.
Mom jeans & Boyfriend jeans, lämpeättekö kummillekaan? Pitkään pelkkien pillien liputtajana olen yllättynyt siitä, miten kivalta molemmat näyttävät nykyään mun silmään. Kerran olen tänä kesänä kokeillut boyfriend-farkkuja, ja silloin ei riittänyt rohkeus ostamaan, kun ajattelin että jäävät kaappiin pölyttymään. Sitä päätöstä olenkin katunut tässä koko kesän, sillä kyseisiä farkkuja ei löydy enää mistään, eikä mikään muu malli ole istunut yhtä hyvin kuin juuri ne. Tyhmästä päästä saa kärsiä koko vaatekaappi! Lisäksi hakusessa on mustat peruspillit, jotka menevät asuun kuin asuun. Etsin vaihtoehtoa Dr. Denimin plentyille, olen kyllästynyt siihen, että ne kuluvat polvista vaalean harmaaksi alle kaksi viikkoa ostosta, kun leikin lasten kanssa lattialla. Saa suositella superstretch-jeggingsejä!
Laukku, takki ja farkut ovat sellaisia arkipukeutumisen peruspilareita syksyllä, jotka kaipaavat seuraksi vielä muutaman säväyttäjän. Täydellistä takkia asustaa tietysti täydellinen pipo, etenkin huonoina hiuspäivinä, ja River Islandilta löytyi ihania pipojakin. Leijonapipo on niin makea, että menisi vaikka blogipippaloihin, harmaameleerattu pipo taas olisi arjen lämmittäjä. Aika moni taitaa tietääkin, että mustavalkoraita ja kaikki mustavalkoinen ovat mun suuria suosikkeja, ja siksi ihastuin myös tuohon kaulakoruun.
En tiedä mikä tuossa hopeassa nahassa oikeasti vetoaa muhun, en todellakaan sonnustautuisi siihen ylempänä esiteltyyn takkiin ja tuohon hameeseen yhtäaikaa, mutta jokin niissä vain saa mut ihastumaan. Yksinkertainen musta toppi, mustat peittävät sukkikset ja jotkut kivat nilkkurit olisivat niin kivat tuon hameen kanssa. Rento harmaa college, ja pari kivaa kuvioitua kauluspaitaa pelastaisivat monta pukeutumiskriisiä, ja harmaa college multa vielä puuttuu, vaikka muissa väreissä niitä löytyykin.

Kollaasien kuvat: hunter-boot.com, riverisland.com, topshop.com, shopbop.com, ja marcjacobs.com
Hunterit, Hunterit, Hunterit. Kaksi vuotta mä oon niitä pyöritellyt, kerran Tukholmassa sovittanut ja jättänyt ostamatta, ja taas syksyn tullen ne palaavat mun mieleeni kummittelemaan. Kuvissa näkyvä malli on juuri se, mitä sovitin, mutta kollaasien tekemisen jälkeen tutustuin malleihin enemmän, ja ajattelin kokeilla vielä takaosasta säädettävää mallia, jos se istuisi paremmin. Viimeksi jätin Hunterit ostamatta siksi, että siihen varteen olisi mahtunut vaikka mun molemmat jalat ja ne vaan näyttivät liian tyhmältä, mutta jos sitä saisi säädettyä vähän enemmän, ne mukailisivat paremmin mun oman jalan muotoa.
Uudet nilkkurit tukevalla korolla, ovat myös ostoslistalla, koska en uskalla toivoa että viimetalven vähälumisuus toistuisi tänäkin vuonna, ja saisin kipitellä liukkailla piikkikoroilla koko vuoden. Lisäksi etsin vielä niitä täydellisiä, teräväkärkisiä korkkareita. Nilkkaremmi on ihana yksityiskohta, mutta toisaalta ihan perus avokkaatkin olisivat hyvät ja monikäyttöisemmät.
Syksyn ostoslistalla siis: Laadukas musta arkilaukku, skarpimpi lyhyt takki ja mukavan väljä ja lämmin pidempi takki, mom- tai boyfriend farkut, mustat superstretch jeggingssit, kivoja asusteita, hame, college, kauluspaitoja, sekä nilkkurit, kumpparit ja korkkarit. Ei nyt mikään ihan mahdoton lista, etenkin kun niitä kaikkein lämpimimpien yksilöiden ostamista voi lykätä vielä vähän syksymmälle.
Mitä teidän syksyn vaatehaaveistanne löytyy? Mitkä olivat lempparit mun kollaasien kengistä ja muista?