Vappuaaton meininkejä

01.05.2016

Helou tyypit! Saatiin Otto viikonlopuksi kotiin ja ollaan vietetty perheaikaa oikein urakalla. Eilen herättiin Oton kanssa siihen kun lapset perinteisesti kiipesivät meidän sänkyyn kello puoli kahdeksan ja alkoi armoton pulputus = parasta. Lähdettiin  jo aamupäivästä keskustaan tsekkailemaan muksujen kanssa vappumeinkejä, ja olihan siellä porukkaa. Rautatientorillakin oli vapputori, ja me käytiin siellä pyörimässä kun siellä oli vähän vähemmän jengiä ja sellainen kyläjuhlamainen tunnelma. Jotenkin kotoisaa ja sopivasti ihmisiä, sekä pomppulinnaa ja trampoliini ja metrilakua, mitäpä muuta sitä olisi voinut kaivatakaan.

Lapset tykkäsivät hirveästi vappupöhinästä, ja muistan itsekin kuinka vappuna oli aina lapsena ihana lähteä keskustan ihmisvilinään. Silloin Helsinki herää talvihorroksesta eloon ja joka paikassa on värikkäitä ja iloisia ihmisiä. Ostettiin pussillinen metrilakua ja syötiin niitä siellä ulkona, vesimelonin makuinen on ihan parasta.

*Tyttöjen kaulakorut saatu blogin kautta.

Säät on todellakin suosineet, eilen oli mahtavan lämmin päivä eikä kerrankin tuullut juuri ollenkaan, ja upea sää näyttää jatkuvan tänäänkin. Keskustassa pyörimisen jälkeen tultiin kotiin syömään kotiin, ja tehtiin vielä lasten kanssa pyörä- ja potkulautalenkki rantaan. Oli ihanaa, eilen oli täydellinen päivä kaiken hulinan jälkeen.

Lasten mentyä nukkumaan me lähdettiin vielä piipahtamaan kaverin Gatsby-teemaisilla 25v-synttäreillä Jätkäsaaressa autolla. Oli aivan ihanaa pukeutua 20-luvun teemaan ja tehdä kampaus ja kaikki, me kerettiin juuri kuvata asu ja kampaus kunnolla ennenkuin tuli pimeää, ja niistä lisää myöhemmin. Puolen yön aikaan ajeltiin takaisin kotiin nukkumaan, ja tänä aamuna ollaankin herätty pirteinä lasten kanssa leikkimään junaa ja valmistelemaan vappubrunssia.

Pian meille tulee kylään Tiaran kummitäti avomiehensä kanssa, sekä Zeldan kummisetä, ja taidetaan pitää vappubrunssia aurinkoisella parvekkeella. Tästä tulee varmasti ihana päivä!

Mahtavaa vappupäivää kaikille <3


Värikkäät Oreo-valkosuklaa popcornit juhliin

28.04.2016

Vappu lähestyy kovaa vauhtia, ja jos kaipaat super iisiä ja herkullista tarjottavaa, tsekkaa tämä ohje: Oreo-valkosuklaa popcornit. Suolaisen ja makean pyhä liitto ei petä ikinä, siksi erilaisten makeiden herkkujen sekoittaminen popcorniin on mun mielestä aina toimiva vaihtoehto. Popcornin sopivuus makeisiin herkkuihin on tiedostettu Jenkeissä jo vuosikaudet, mutta rantautunut kunnolla tänne meidän koti-Suomeen vasta viime vuosina. Itse tutustuin erilaisiin makeisiin poppariherkkuihin vasta viime vuonna erään elintarvikekampanjan yhteydessä.

Zeldan Jali ja Suklaatehdas-juhliin piti keksiä mahdollisimman hauskoja ja helppoja tarjottavia, ja yhtäkkiä mulla Pinterestiä selatessa välähti mitä mä haluan kokeilla. Värikästä ja herkullista popcorniherkkua, jonka tekeminen ei ole rakettitiedettä vaan onnistuu ihan keneltä tahansa. Popcornit veivät kielen mennessään ja aion tarjoilla niitä myös vappuherkkuna. Meidän vaaleanpunaiset popcornit jäivät vähän vaaleiksi koska meillä oli liian vähän valkosuklaata, tässä ohjeessa valkosuklaata on riittävästi.

Värikkäät Oreo-valkosuklaa popcornit

2 ps. popcornia valmiina

300g valkosuklaata

1 pkt Oreo-keksejä

1-2 eri sävyistä elintarvikeväriä

Valmista popcornit ohjeen mukaan mikrossa. Sulata valkosuklaa mikrossa aina välillä tsekkaillen. Murskaa keksit käsin. Murun ei tarvitse olla ihan pientä, vaan sellaista mistä jää kiva suutuntuma. Liian pieni muru värjää koko jutskan ruskeanharmaaksi, eli kannattaa jättää vähän kokoa jos on tärkeää saada herkusta vaikka pinkkiä. Sekoita pari tippaa elintarvikeväriä valkosuklaan joukkoon. Yhdistä kaikki ainekset keskenään ja anna jähmettyä huoneenlämmössä tai jääkaapissa. Tarjoile pienistä pahvikipoista, esim. muffinssivuoista. Tästä ohjeesta tulee kunnon satsi isompiinkin juhliin (n. 30 annosta).

Mikä on teidän lemppari makea popcorniherkku?


Vappupiknik

01.05.2015

Aivan ihanaa vappupäivää kaikille! Meidän tämänvuotinen vappu noudatti aika samaa kaavaa kuin edellinenkin, himona ruokaa kätevästi oman olkkarin lattialla. Haluttiin ehdottomasti pitää vappupiknik, mutta kun sää nyt oli mitä oli, me pidettiin piknik omassa kodissa Tähtitorninmäen sijaan, juuri niinkuin viime vuonnakin. Ruuan jälkeen oli hyvä lähteä ulkoilemaan sitten, mutta tuolla kauheassa tuulessa piknik kahden taaperon kanssa olisi ainakin mun mielestä voinut olla.. no ei ainakaan niin mukava ja helppo kuin tämä sisäversio.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapset olivat aivan innoissaan, en usko että heitä hirveästi haittasi se että sisäpiknikkeiltiin, onhan se pienillekin helpompi syödä kun ei ole kaikki ulkovaatteet ja muut päällä. Lähdetään sitten taas ulos viltin ja herkkujen kanssa kun lämpömittarissa on enemmän asteita ja tuuli ei ole sitä luokkaa että vappupallot pyörivät hurrikaanina toistensa ympäri. Ruuaksi me syötiin viime vuoden tapaan kana-halloumi-mansikkasalaattia, joka on ihanan raikas ja kesäinen lemppari. Salaatin resepti tulossa viikon arkiruokareseptinä myöhemmin, jos joku sitä kaipaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lisäksi tarjolla oli patonkia, Lidlistä ostettuja kuivattuja espanjalaistyyppisiä maustettuja leipiä, marinoituja oliiveja, tuorejuustoa ja pikkupullo skumppaa puoliksi meille. Lapset nauttivat Raikastamon Luomu-pillimehuja, joista on tullut ihan meidän lemppareita. Ostin niitä itse jo parisen viikkoa sitten ja esittelin tyytyväisenä instagramissa, ja eilen saatiin vielä pari kappaletta lapsille maisteltavaksi. Jälkkäriksi sitten munkkeja, tippaleipää ja karpalo-valkosuklaacookieita, joita en kyllä valitettavasti ollut itse leiponut. Mutta herkullisia olivat!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän lattiapiknikillä oli rento meininki, kuopus pötkötteli masullaan ja maisteli mansikkaa, ja molemmat jäivät vielä viltille istumaan ja ottivat lisääkin siinä vaiheessa kun meillä Oton kanssa tuli ähky ja mentiin sohvalle makaamaan, hahaa paljastuksia! Pienen ruokalevon jälkeen käytiin ulkona vappukävelyllä, ja sitten tultiin kotiin katsomaan MM-kisojen ekaa Suomipeliä. Vaikka tytöt niin hienosti askartelivat ihan itse liput ja vielä jaksoivat kolme erää täällä selostaa pelejä ja kiljua ”Hyvä Suomi! Hyvä Suomi!” niin tappiohan sieltä tuli. Mutta ei anneta sen lannistaa, tänään on ollut aivan ihana ilta silti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tytöt saivat itse valita vappuvaatteensa Lindexin pre-vappupiknikiltä saadulla lahjakortilla maanantaina, ja ovat odottaneet koko viikon että saavat pukeutua niihin. Zeldan mekko on uutta Lindexin Holly & Whyte lastenmallistoa, ja Tiaran tyllihame Lindex kidsin. Paita on Nextiltä viime joulun aikaan tehty löytö, joka on neidin suosikki ”prinsessapaita”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapset menivät jo koisimaan ja nyt me aletaan Oton kanssa viettämään kahdenkeskistä leffailtaa. Taidetaan hakea tuolta vielä viimeiset vappuherkut iltapalaksi ja öllötellään loppuilta sohvalla viltin alla. Ihanaa Vappupäivän iltaa kaikille, ja mahtavaa viikonloppua myös! Toivottavasti teidän vappu on sujunut mukavissa tunnelmissa.


Kotona picnikillä

01.05.2014

Me päätettiin tänä vuonna tehdä tällainen vähän luovempi ratkaisu, ja picniköidä olkkarin matolla perinteisen Kaivarin tai Espan puiston sijaan. Flunssatoipilaana tuo kolean satainen sää ei oikein houkutellut istuskelemaan nurmikolle, ja tämä oli helppo ja hauska ratkaisu. Tiara oli ratketa liitoksistaan kun tiistaina saimme Tigerilta jättimäisen picnik-kassin huopineen, ilmapalloineen ja picnik-astioineen. Kassissa oli kaikenlaista hauskaa vappusälää, ja täytyy kyllä oikein todella kiittää Tigeria, sillä tässä flunssa+allergia -yhdistelmässä mulla ei yksinkertaisesti olisi ollut energiaa järjestää minkäänlaista picnikiä itse, ellei olisi saatu tuota huippua kassia!

Juhlapyhien ajankohdat eivät tunnu jotenkin tänä vuonna natsaavan meidän perheelle ollenkaan, kun pääsiäisenä oltiin kiireiden kourissa, ja nyt vappu meni puolikuntoisena. Ehkä juhannuksena parempi onni sitten? Mutta onneksi me osataan ottaa kaikki irti juhlista, oli tilanne mikä hyvänsä. Tänäkin vappuna nautittiin kuitenkin ennenkaikkea herkullisesta ruuasta, kuten lämpimästä itsetehdystä loimulohi-pastasalaatista, mansikka-halloumi-kanasalaatista, joka on mun kesäbravuuri, sekä Tigerin ja Fazerin tarjoamista pikkuherkuista, kuten hollantilaisista minivohveleista, mustikkasuklaasta ja herkullisista Dumle-minicookieista.

Zelda laitettiin istumaan syöttötuoliin, jonka onneksi saa myös lattiatasolle, sillä muuten meidän picnikistä olisi ollut sekunnin murto-osan jälkeen jäljjellä vain järjetön kaaos. Neiti sai syöttötuolissaankin jo aikamoisen kaaoksen aikaan, kun pahvilautanen oli ilmeisesti tosi hauska lelu ja mansikat lentelivät ympäri olohuonetta. Zelda oli selvästi riehakkaissa vapputunnelmissa, hyvä niin! Tipa sen sijaan söi onnesta soikeana viltin päällä lautasen tyhjäksi ja otti vielä lisääkin, ihanaa kun ruoka taas maistuu.

IMG_1812x IMG_1817x IMG_1825 IMG_1837 IMG_1871 IMG_1877x IMG_1883xMä haluan pitää kiinni ylioppilaslakkiperinteestä vappuna, vaikka oltaisiin ihan vain kotioloissa, niin myös tänä vuonna. Ei me tietenkään koko päivää kökötetty hatut päässä, hahah, mutta ruuan ajan ja sen aikaa kun kuviteltiin lähtevämme ulos. Ruoan jälkeen katsottiin ikkunasta, että sade taukosi mukavasti ja ajateltiin lähteä testaamaan myös Tigerin kassissa ollutta mahtia saippuakuplapyssyä ulos hetkeksi. Puettiin, huristeltiin hissillä alas, ja melkein jo astuttiin ovesta ulos ennenkuin huomattiin että sataa kaatamalla. Ei siis päästykään ulos, onneksi parvekkeella ei sada, ja siellä sitten ammuttiin saippuakuplia hyvän tovin verran, ennenkuin siirryttiin sisälle heittelemään jättiläisilmapalloja.

IMG_1920 IMG_1940x IMG_1953x IMG_1971x IMG_1976xNuo ilmapallot oli kyllä tän vapun paras juttu, ihan mahtavia meidän kaikkien mielestä, kun ne oli sellaisia vähän tukevampia, melkein kuin rantapalloja. Pakko tunnustaa, vaikka häpeänkin tätä jälkeenpäin, että me heiteltiin noita Oton kanssa kahdestaan lastenhuoneessa ja räkätettiin varmaan puoli tuntia sen jälkeen kun tytöt oli lakanneet osallistumasta ilmapalloleikkiin ja keksineet legot. Mutta hei, kyllähän sitä vappuna saa olla vähän lapsi itsekin, eikö vain!

Yhteistyössä Tiger ja Fazer.

1176152_10201742037730886_548105345_nIhana vappu, uskomatonta, että tämä oli jo mun ja Oton neljäs yhteinen vappu, ja kolmas vappu lasten kanssa. En kykene ymmärtämään, miten nopeasti aika voi kulua!! Toivottavasti teilläkin oli kaikilla ihana vappu, ja nyt on mahat täynnä vappusapuskaa ja rento mieli kohti viikonloppua, joka onneksi alkaa jo huomenna. Ihanaa vappupäivän iltaa ja hyvää yötä kaikille, sekä kiitos teidän ihanista kommenteista joita olette laittaneet eiliseen postaukseen♥♥


Meidän vappu

02.05.2013

IMG_0884x IMG_0755 IMG_0760 IMG_0770 IMG_0780 IMG_0787 IMG_0806 IMG_0807 IMG_0820 collagevappuherkutHeippa! Vappukuulumisia taitaa nyt tulla joka tuutista näin blogimaailmassa, mutta meidän vappu nyt ei kamalasti poikennut viimeviikkojen normipäivistä muuten kuin että syötiin vähän enemmän herkkuja (parmankinkkusalaattia, vadelmamutakakkua vaniljakastikkeella, munkkeja ja tippaleipää) ja laitettiin valkolakit Oton kanssa päähän. Ja olihan Tipalla tietysti vappupallo, neiti itse valitsi kaupan valikoimista ”pöötsin” vaikka kovasti yritin tarjota yksisarvista, nallepuhia ja vaikka mitä muitakin.

Ei viitsitty lähteä keskustan hälinään vauvan kanssa vaan jäätiin kiltisti kotikonnuille ja käytiin kävelyllä merenrannassa nauttimassa ihanan keväisestä säästä. Tiara käveli innoissaan ilmapallo kädessä ja kävi isinsä kanssa ihmettelemässä merivettä sillä aikaa kun mä nautiskelin auringosta kasvoilla ja vauva veteli sikeitä vaunuissa. Ensi vuonna vappua voisi sitten (sään salliessa) juhlistaa taas vaikka ihanalla piknikillä kuten viime vuonna, kun pienempikin napero on sitten vähän isompi. Kävelyn jälkeen hengailtiin vain kotosalla ja illalla käytiin sitten vielä kotipihalla testaamassa Tiaran uusia hiekkaleluja lumen alta paljastuneella hiekkalaatikolla.

Vauvalla oli tänään neuvolakäynti ja paino oli noussut edelleen hienosti ja pituuttakin neiti on ehtinyt kasvamaan huikeat kaksi senttiä 2,5:n viikon aikana! Neuvolatäti ihmetteli miten vauva oli niin rauhallinen vaikka heräsi kesken unien kun piti mittailla ja punnita ja muutenkaan ei hermostunut vaikka käänneltiin ja testailtiin refleksejä. Vauvelilla on nyt selkeästi jo enemmän hereilläolojaksoja päivisin, saattaa valvoa parikin tuntia mutta vastapainoksi nukkuu sitten 3-4h päiväunia. Myös öisin ainakin toistaiseksi ollaan edelleen nukuttu hyvin ja vauva on syönyt sen 1-2 kertaa yössä.

IMG_0566x IMG_0630 IMG_0632 IMG_0640 IMG_0652 IMG_0658x IMG_0672 IMG_0673x IMG_0677xMe laitettiin Tiaran kanssa neuvolaan lähtiessä samis -asut päälle ja Tiara oli innoissaan kun meillä oli samanlaiset housut jalassa! Onhan niissä pieni sävyero kun neidillä on keltaiset ja mulla neonkeltaiset mutta lapsen silmään ne olivat riittävän samikset. Pitää vissiin vauvalle vielä hommata omat keltaiset pillit niin voidaan olla samanlaisia kaikki kolme!

IMG_0487x IMG_0491xTiaran asu: Huppari / Iglo Kids (saatu) Farkkuleggingsit / Kappahl Kengät / ZARA

Mun asu: College-paita / ZARA  Neonkeltaiset farkut / BikBok Kengät / ZARA

IMG_0525x IMG_0850x IMG_0865Vauvakuvien joukossa vilkkuu myös tämä mun uusi tukka, mitäs tykkäätte? Mun mielestä toi pari astetta vaaleampi sävy on juuri oikea, oon siihen tosi tosi tyytyväinen! Väri on paljon kirkkaampi kuin vanha samea ja sekava eriväristen ruskeiden kirjo, mutta ei kuitenkaan liian vaalea ja mikä tärkeintä: ei ollenkaan kellertävä! Mua pelotti hirveesti värjätä tukkaa että mitä jos mulle olisi raskausaikana vaikka jostain yhtäkkiä tullut hiusväriallergia kun en ollut niin pitkään aikaan värjännyt (joo tiedän, olen hysteerinen) mutta onneksi ainakaan tuo Garnierin uusi Olia-väri ei mitään reaktioita aiheuttanut eli uskallan jatkossakin värjätä hiuksia.

Meillä alkaa nyt tässä viimeinen pitkä viikonloppu ennen kuin Otto palaa tiistaina töihin ja uusi arki alkaa kahden muksun kanssa. Tosin ensi viikko on aika pehmeä lasku arkeen kun maanantai on Otolla vielä vapaa ja torstai on helatorstai. Ihan kiva aloittaa arki leppoisan lyhyellä viikolla! Mua vähän ehkä jännittää että miten pärjään yksin kahden pienen kanssa mutta aika luottavaisin mielin oon kuitenkin, Tiara ei ainakaan toistaiseksi ole harjoittanut minkäänlaista imetys- tai vaipanvaihtotilanteiden terrorisointia tai muutakaan sellaista että arjestaselviytyminen oikeasti pelottaisi. Arkea myös helpottaa se Tula-kantoreppu josta mainitsin, ja joka mun täytyy nyt lähipäivinä kuvata ja ottaa esittelyyn kun vauva on viimein ylittänyt painorajan sen käyttöön!

Ihanaa torstaipäivää kaikille, mä alan syöttämään vauvaa että päästään Tipa-neidin, vauvan ja Oton kanssa pihalle leikkimään ja puhaltelemaan saippuakuplia kunhan Tipa herää päiväuniltaan!