Noniin, jos vaikka nyt saisin niitä kuulumisiakin kerrottua, tulihan tässä jo viikon mittainen taukokin niistä. Mitään kovinkaan maailmaa mullistavaa meille ei ole tapahtunut, sellaista ihan tavallista hengailua vain perheen kesken ja kavereiden kanssa, mutta mukavaa on ollut ja paljon ollaan ulkoiltu, kahviteltu, shoppailtu ja leikitty vain ihan kotosallakin. Mä ajattelin tässä postauksessa keskittyä enemmän noihin kahvittelu- ja shoppailukuviin sekä asukuviin kun Tirriskän kuvien parhaimmisto oli esillä jo eilisessä postauksessa. Hassua muuten miten sitä laiskistuu kameran kanssa heti kun pitää pienen postaustauon, jotenkin tuntuu että viikon ajalta kuvia oli vähemmän kamerassa kuin mitä normaalisti on parissa päivässä!

 Mä innostuin  H&M:n pikkukuvastosta joka kolahti alennuskoodeineen postiluukusta ja tilasin itselleni muutaman pikkujutun syksyksi. Musta on kivaa kun noi kaikki vaatteet tuota raitapaitaa lukuunottamatta on yhdisteltävissä kivasti keskenään ja ne on yksinkertaisen tyylikkäitä, toisinsanoen sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Raitapaita on ihanan pirteä ja enhän mä sitä voinut olla ostamatta kun siinä on sitä kuuluisaa leopardikuviota jota ei mun vaatehuoneessa voi koskaan olla liikaa. Tuota mä voin käyttää silloin kun iskee tarve yrittää näyttää vähän vähemmän aikuiselta ja enemmän hauskalta! Mulla on jo musta ja valkoinen tuubikaulahuivi mutta toi beige on kiva lisä niille niin saa sitten aina kaikkien takkien väreihin sopivan huivin valita käyttöön. Ja erityisen ihastunut mä olen tuohon irtokaulukseen! Siis tollahan saa ryhtiä vähän kulahtaneempaankin villapaitaan tai vaikka mekkoon ja toi on ihan mielettömän söpö. Mä ajattelin hamstrata pari tuollaista erilaista lisääkin jos tuo osoittautuu käytössä toimivaksi asusteeksi.

Tirriskälle löysin tänään Zarasta maailman täydellisimmän synttärimekon ikinä! Valkoinen ihana mekko osui heti mun silmään ja mä ihastuin siihen heti. Mua on alkanut hirveesti jotenkin raivostuttamaan kaikki ylikaupalliset piirroshahmot, pallokuvio, röyhelöt ja pinkki väri joita joka ikiseen lastenvaatteeseen on pakko tunkea ainakin yhtä kerrallaan, pahimmillaan noita kaikkia ja mä päätin tehdä vastaiskun ostamalla mahdollisimman yksinkertaisen ja tyylikkään vaatteen. Noi koristeniitit on ihan supersöpöt tossa edessä ja mä uskon että Tirriskäkin viihtyy mekossaan joka oli miellyttävää kangasta myös sisäpuolelta. Zaran avulias myyjä muuten vinkkasi mulle että jos synttäreillä ilmestyy kakkutahroja valkoiseen mekkoon niin ne saa helposti ja hellävaraisesti pois Fairyllä! Enpä olisi koskaan tullut ajatelleeksi että Fairya voi käyttää vaatteisiin, mutta kuulemma sillä lähtee kaikki ruokatahrat todella hyvin pois eikä kangas kärsi ollenkaan.

 Erään sunnuntain rentoiluasu (en mäkään aina jaksa edes yrittää miettiä mun vaatteita)

T-paita – Cheap Monday (Otolta lainattu)

Leggingsit – H&M

Kengät – ZARA

Aurinkolasit – Glitter

 Samaisen sunnuntain lämmike, farkkupaita – Gina Tricot

Ja tässä keskiviikon naamaa kun oltiin menossa käymään Lidlissä josta oon innostunut ihan hirveästi! Kävelymatka vaan oli aivan kauhea, meinattiin nimittäin oikeasti hukkua lentomuurahaisiin! Tiellä ei meinannut edes nähdä eteensä kun niitä oli niin hulluna parvena kokoajan. Mutta selvittiin onneksi Lidlille asti ja tultiin sitten bussilla takaisin. Toi taisikin olla vikoja kertoja kun sai laittaa kesävaatteet päälle, sen verran on kyllä ilmat viilenneet nyt että kai se pitää vaan hyväksyä että syksy on täällä. Maximekko – Gina Tricot

Päivän asu

Valkoinen kauluspaita ja hopea neule – H&M

Mintunvihreä alustoppi – Gina Tricot

Leopardifarkut – Cheap Monday

Kengät – ZARA

Tänään oltiin siis Saran ja Eliaksen kanssa Itiksessä pyörimässä ja pysähdyttiin pienelle ruokatauolle niin Sara ihana otti musta asukuvat. Kotona räpsin vielä muutaman kuvan tuo neule päälläkin, mun mielestä se sopii kivasti tuon paidan kanssa ja lämmitti ihanasti viileässä tuulessa. Mä oon nyt pitänyt lupaukseni ja nyt oli leopardifarkut jo toista kertaa päällä parin viikon sisään! Oli ihana shoppailla Saran kanssa ja lätistä kuulumisia pitkästä aikaa, muksutkin nukkuivat yli puolet reissusta niin keskityttiin kunnolla katselemaan ihania syysuutuuksia kaupoista.

 Viime viikolla kahviteltiin mun vanhan ystävän Krissen kanssa keskustan Stockmannilla ja söin aivan liian hyvää kylmäsavulohibagelia! Jälkiruoka oli kyllä kans todella hyvää, omenapiirakkaa ja kunnon loraus vaniljakastiketta. Yleensä tuntuu että kahviloissa pihistellään sen kastikkeen kanssa mutta tuolla sai ihan kunnon satsin kerrankin! Pakko muuten mainita Stockmannin kahviloista aika huvittava juttu, nimittäin noista ruokien hinnoista. F8-ravintolamaailmassa Stockan ylimmässä kerroksessa esimerkiksi tuo Krissen syömä katkarapuleipä maksaa lähemmäs yhdeksän (!!!) euroa, mutta tuolla neloskerroksen aivan yhtä mukavassa ja paljon rauhallisemmassa kahvilassa samainen leipä ei ole kuin kuusi euroa. Aika huvittavaa miten saman rakennuksen sisällä saman firman tuotteilla voi olla tuollainen hintaero.

 Tässä hieman esimerkkiä siitä kuinka hyvä mä oon ottamaan perhepotretteja peilin kautta hississä matkalla ulos keinumaan! Pitäiskö mun alkaa valokuvaajaksi sittenkin?

Viikon random-jutut: Ensimmäinen kuva: Pasta Carbonara, mun lempipasta kotitekoisista ja yleensäkin se on tosi hyvää mutta tuntuu että tuo kuvassa näkyvä satsi oli parasta tekemääni koskaan vaikka resepti oli tismalleen sama kuin yleensäkin! Toinen kuva, Tirriskä ja Elias päikkäreiden jälkeisellä ruokatauolla Itäkeskuksessa, ihanat pienet ipanat! Kolmas kuva: Me käytiin eilen kipasemassa tollanen Wii -pelikonsoli GameStopista kun mietittiin että ois ihan kivaa kun mäkin voisin vaikka zumbailla tai voitais vaikka yhdessä pelata Super Mariota koko perhe koska se on ainoa peli jota mä osaan pelata (aika surkeaa Oton kannalta että sillä on tällänen täysin peleistä mitään tietämätön ihminen tyttöystävänä). Neljäs kuva: Tirriskälle mahtui vieläkin paremmin kuin hyvin tuo Zaran ihana toppatakki kun kokeilin. Neiti näyttikin aina ihmeen topatulta se päällä viime talvena, nyt tuo malli istuu paljon paremmin vaikka hihat onkin hieman pitkät edelleen. Koko taitaa olla 72cm?

Tirriskän parhaita viikon ajalta: Neiti otti oikein mukavat aamupäikkärit sohvalla rennosti loikoillen! Keinumassa ollaan käyty joka päivä ja parhaimpina päivinä useampaankin otteeseen kun se keinuminen tuntuu olevan neidin mielestä ihan paras juttu edelleen! Ja vikassa kuvassa äidin pieni banaani-apina♥

Moi! Mä oon Tiara, en kyllä osaa oikeesti sanoa vielä mun omaa nimeä mutta osaan monia muita hienoja sanoja! Silloin kun me leikitään piilosta mä huudan aina ”kukkuu” koska isi on opettanut niin. Mä en oo vielä sanonu ”isi”, mut eihän kaikkea voi oppia kerralla! Mut osaan sanoa ainakin ”äiti”, ”ankka”, ”kakka” ja ”kake”. Mä myös kauheesti koitan matkia mitä isi ja äiti puhuu ja oon siinä jo aika hyvä. Mä oon tosi iloinen tyyppi, niinkuin äitikin ja kaikken iloisimmaksi mut tekee se kun isi tulee töistä ja kutittaa mua. Mä oon myös ylpeä itsestäni kun oon niin taitava, aina kun teen jotain hienoa esim. katson itseäni peilistä tai seison ilman tukea niin mä taputan itselleni.Silloin kun mulla on tärkeää asia niin yskäisen painokkaasti että kuulostan vakuuttavammalta ja sitten äiti ja isi hihittelee mulle, I wonder why?

            Mä oon tosi harjaantunut maistaja, enkä vierasta erikoisiakaan ruokalajeja. Mua kovasti kiinnostavia makuelämyksiä on ainakin hiekka, vessapaperi ja Tarjoustalon mainokset. Syön mä tietty oikeaa ruokaakin, mut mua harmittaa kun en vielä kunnolla itse osaa syödä lusikalla. Onneksi äiti on kiva ja antaa mulle usein sormiruokaa, mutta joskus tietysti pitää syödä lusikallakin ja silloin äiti tai isi auttaa mua samalla kun itse harjoittelen lusikoimista. Joskus lusikka lentää seinään tai lattialle, mutta monesti oon saanut ruokaa jo suuhunkin asti! ”Hyvä ruoka, parempi mieli” pätee muhun oikein hyvin; en nimittäin ennen perustanut kauheasti pottailusta vaikka olisin saanut kaikki maailman lelut ja kirjat tai äiti ois laulanut mulle samalla. Mutta heti kun äiti vihdoin hiffasi antaa mulle banaanin potalle natusteltavaksi niin johan alkoi tapahtumaan! Ja nykyään mä käyn aina unien ja ruokailun jälkeen potalla ihan mielelläni ja jopa ilman sitä banaania. Sain nimittäin ensimmäisellä pottakerralla sellaiset kehut että mä tajusin potan olevan ihan kiva kaveri!

         Äiti hamstraa mulle kauheasti kirjoja koska se on sellanen lukutoukka itse ja niitä on kertynytkin jo kymmeniä tuonne hyllyyn. Iltaisin mä tykkään kauheasti meidän iltasatuhetkistä, mut päivisin mun lempipuuhaa on levittää niiden kaikkien kirjojen lisäksi äidin kaikki Voguet lattialle ja selailla ihania muotikuvia. Muistatteko sen tytön joka osasi 3-vuotiaana nimetä kaikki maailman pääkaupungit? No odottakaahan kun mä täytän kolme niin luettelen jokaisen couture-merkin ulkomuistista! Mä oon jo nyt aika tarkka mun vaatteista, en tykkää sukista esimerkiksi ollenkaan joten otankin ne aina heti pois kun vain saan tilaisuuden. Mutta hiuspantojen mä annan olla paikallaan ihan nätisti ja käyn aina välillä ihailemassa itseäni peilistäkin kun hiuspannat on niin söpöjä!

Mun lempileikki piilo-leikin lisäksi on cd- ja dvd-levyjen repiminen alas hyllyistä aina uudelleen ja uudelleen kun äiti saa ne kerättyä. Äiti aina yrittää tehdä mulle kaikenlaisia omia tavarakätköjä esim keittiön alalaatikoihin joissa on jos jonkinmoista purkkia ja kauhaa että pysyisin edes hetken poissa uunista ja astianpesukoneesta silloin kun äiti tekee meille ruokaa. Mutta minkäs mä sille voin että ne kamppeet on jännimpiä joihin ei oikeasti saisi koskea! Keittiössä mukavaa on myös pakastimen ovesta roikkuminen ja jääkaappiin samalla kurkkiminen. Kuten sanoin niin ruoka on lähellä mun sydäntä ja näinollen jääkaappi on tietysti maailman jännittävin asia!

           Mä voisin käyttää kaikki päivät kiipeilyyn ja vaikka joskus pienempänä sohva tuntui vähintään Mt. Everestin korkuiselta niin kohta mä ihan oikeasti pääsen sinne. Oon myös oppinut jo tosi hyvin seisomaan ilman tukea ja kävelenkin aika hienosti tukea vasten kuten varmaan sillä videolla näitte. Mä muuten tykkään ihan hirveästi myös katsella videoita äidin kanssa, siis sellaisia joita äiti ja isi on musta kuvannut! Ei äiti mun paljoa anna niitä katsoa, mutta silloin kun joskus saan katsoa niin kiljahtelen riemusta kun on niin hauska katsoa itseä videolta!

         Ulkoilu on tietysti myös tosi kivaa, en tosiaankaan ikimaailmassa suostuisi olemaan kokonaista päivää sisällä eikä mun onneksi tarvitsekaan. Ulkona mukavinta on keinumisen lisäksi nykyisin hiekassa möyriminen. Mä siis pääsin mun hiekkafobiastani eroon, ei se hiekka ollut oikeasti niin pelottavaa mutta mun piti saada tutustua siihen rauhassa. Onneksi Elias näytti mulle kilttinä bestiksenä mallia ja nykyisin hiekka on ihan paras juttu! Elias on kyllä kans ihan loistotyyppi, sen kanssa voisin vipeltää päivät pääksytysten ja on mukavaa kun samanikäinen ja ihana kaveri löytyy ihan läheltä.

Mä oon nyt höpötellyt ihan hirveesti, joten en jaksa enää enempää koska mä oon vielä vähän vauva kumminkin niin mun pitää päästä nukkumaan mutta toivottavasti teistä oli kiva kurkistaa mun maailmaan! Onnea minä 11kk klo 23.23 *taputtaa*!

 Sellainen Tiaran oma postaus, toivottavasti tykkäsitte! Onnea vielä meidän ihanalle neidille, tästä se vauvavuoden viimeinen kuukausi nyt sitten lähti käyntiin, apua! Huomenna meillä on suunnitelmissa ainakin Saran ja Eliaksen kanssa hengailua, mutta ajattelin sitten huomisiltana tulla mahdollisesti vihdoinkin kertomaan niitä kuulumisia kun tänään mä vain näin mahdollisuuden yhdistää neidin perinteisen kk-postauksen tähän postaustoiveeseen ja halusin panostaa tähän kunnolla (mistä johtuen en toista postausta kerennyt tekemään). Ihanaa tiistaipäivää kaikille♥ 

Jepaa, eli osasyy siihen miks me päädyttiin/Iina päätyi tähän ratkasuun et tänää kirjallisena ja viikolla loput videolla on se että mulla on suuongelmia. Mua on useita vuosia piinannut jo sellane ongelma et out-of-fucking-nowhere mun suu täyttyy haavoista ja sit mä joko itken ja puhun, tai leikin mykkäkoulua noin viikon ajan. Nyt on taas menossa se vaihe. Jos jollakulla on jotain konstia tähän ni pliis auttakaa mua, alkaa olee hanurista ku mikään ei auta. Mut ei siinä, siirrytään eteenpäin!

No jos totta puhutaan niin on. Musta on tullut huomattavasti vakavampi. Tai sillee, vastuuntuntosempi? Tylsempi? En oikeen osaa selittää. Musta on tullut vähän faijamainen. Housut noussu pikkuhiljaa ylemmäs. Lompakosta ei enää löydy kondomeja vaan kuitteja. Mä moikkaan bussikuskeja ihan oletukselta vaikka kuinka ois huono päivä. Musta on vissii vaa tullu vähemmän mulkku?

En vielä. Tätä on pari kertaa käyty läpi jo, mut mä kelasin että alan sitä ruotsia kattoon sit ku neiti eka alkaa suomea oppimaan. Tai edes ymmärtämään käsitystä kieli. Ja vaikkei tuo ruotsia heti oppiskaan sit ni onpahan sit hyvä pohja mistä lähteä.

No en kai mä oo sitä oikeen minään kokenu? Mä oon vaa aina osannu kahta kieltä ja käyny sit koulut ruotsiks. Vaikka mä siellä suomea puhuinkin noin 90% ajasta. Kaverit kaikki samanlaisia jääräpäitä ku mä. Ruotsi on ”pakollinen paha”, puhuttiin keskenään suomea eikä kukaan meistä ollu niin aktiivinen koulussa et ois pahemmin tarvinu ruotsia maikkojen kaa vääntää.

Lähinnä se mua jääny vaivaamaan et joutunu monta termiä opetteleen suomeks omatoimisesti ku ei niit koskaan kuullu ku ruotsiks. Mut neki enemmän tai vähemmän johonki bilsaan / matikkaan liittyviä mitä ei hirveemmin tuu käytettyä. Iina tosin aina nauraa ku sanon ”motivoi” ku tarkotan ”perustele”. Ruotsin ”motivera” jotenki jääny jonnekki aivojen taaimmaiseen nurkkaan eikä oikeen halua sieltä hävitä.

Jaa-a, positiivesti ehkä se olo minkä isyys antaa. Jotenki sellanen tietty ylpeys pukkaa aina jostain. Vaikka ei leijua tarkotakkaan ni aina tulee hyvä viba ku saa kertoo jotai stooria et mitä meidän pikkuapina taas keksiny / oppinu. On jotenki sellane olo et on oikeesti saavuttanu jotain elämässään, vaikkei loppupeleissä olekkaan mitään poikkeavaa tehnyt.

Negatiivisesti se että kaikki ei aina välttämättä hiffaa et meikäl on skidi. Sit suututaan ku ei pääse lähtee mihkää sellai vartin varotusajalla. Kyl mun lähimmät ystävät onneks on ihan tilanteen tasalla ja tulee sit mielummin käymään tänne, ei siit oo kauaa aikaa ku yks kaveri tuli tänne koneensa kaa ja pidettii kunnon datissessiot keskellä yötä. Toiset sit taas, ei vaa hiffaa.

Täytyy myöntää et tolla on aikalailla sama itsenäinen asenne jonka mäki oon äitiltäni periny. Semmone jännä, itä-helsinkiläinen. En tiedä miten sen muuten oikeen selittäis.

Enpä oikeestaan. Sen pari päivää ehkä aina sillon ku julkastaan joku uus siisti peli ja haluisin vetää sellasen 36h-putken ihan vaan et oisin muita pidemmällä. Mut sit tuo tulee läpsii naamaan ja huutaa ”kakka!” ni unohtuu seki sit.

En mää kyl pahemmin koven monen kaa, pari sellasta pidempää suhdetta ja ihan muutama vähän lyhyempi. Ja sit tottakai random säpinät siihen päälle. En mä tässä asiassa oo mitenkään poikkeava.

No johan on. Parasta? Vissii se että tuo on ensimmäisiä ihmisiä joihin uskallan luottaa aivan täysin. Ja uskokaa tai älkää se kertoo jo paljon. Tuo on mun nainen ja hyvä niin.

Ärsyttävintä ehkä se että Iina tietää että mä en hirveesti tykkää tehä asioita liian lyhyellä varotusajalla, ja silti se muuttaa suunnitelmia just silleen et ollaan jo matkalla jonnekki. Mut tuoki lähinnä mun omaa syytä. Musta on tullu vähän tylsä.

Tää o vähä sellane keissi et ei tohon oo mitään yhtä vastausta. Se riippuu niin monesta tekijästä. Onko kyseessä joku mun kaveri vai mulle tuntematon? Missä tilanteessa tää tulee ilmi, kysytäänkö multa vai aattelinko muuten vaan kertoa? Mä en ihan rehellisesti osaa sanoa. Kaikki mun kaverit on tavannu Iinan sillä meiningillä et oon soittanu kaverille et ”tuu tänne pelaa boxii mun kaa, Iina lupas laittaa ruokaa”. Yks mun vanhimmista frendeistä pyörii tääl aina miten sattuu ja ihan hyvin nuo kaks on sillä meiningillä tullu toimeen. 

En pahemmin jos totta puhutaan. Mutta tämä siksi että sillon ku Iina menee näkemään kavereitaan ja ottaa Tirriskän mukaansa ni mä oon sillon duunissa, enkä pysty pahemmin neitiä kattomaan. Ja niinä harvoina hetkinä kun minä jaksan kotoa lähteä frendien kaa johonki, ni me yleensä tehään jotain sellasta mihin ei oikee tollasta mukulaa oteta mukaan. Esimerkkinä ens viikonlopun mökkireissu, jollon me vedetään pitkästä aikaa jätkäporukalla kalsarikännit. Kyllä Iina tietää että jos oon kotona ja se haluu tehä jotain ni senkus jättää neidin mulle. Se vaa tykkää raahata sitä mukanaan.

Leffoista. Ihan oikeesti. Meillä on jossain määrin niin erilainen leffamaku et siit tulee aina hirvee sanaharkka. Iina haluaa aina romanttisia komedioita ja minä kauhua. Toinen asia on kalaruuat. Se on mulle jotenki niin ongelma, vaikka kalasta tykkäänki aina ku tuo sitä tekee.

No aikalailla samoja joo. Poikkeuksena tietenki pyykit jotka on Iinan heiniä, koska mä vaa sössisin ne värit keskenään, ja roskien vienti joka on vaa jotenki jämähtäny mun hommaks.

Iina-mummo? :DDDDDDDDDDDDDD Ei saamari en mä pysty. Jotenki semmone ryppynen turbomummo joka on aina menossa johonki suuntaan. Aina pakko olla (lapsen?)lapsenlapset hoidossa. Ja vieläkin pakko kattoa niitä hiivatin romanttisia komedioita.

No siis mähän oon suunnitellu mun häitä siitä asti ku olin vielä pieni tyttö! Kyllä mustu tuntuu et menee kutakuinki sillee että Iinalla lähestulkoot vapaat kädet, sillä poikkeuksella että mä toimin järjen äänenä siin vaiheessa ku koitetaan saada häämarssi siten että kyyhkyset soittaa ne harpulla.

No mä isken joka perjantai tuolin tohon keskelle olkkaria ja vyötän itteni siihen, ja istun vähintään puolisen tuntia siinä päristelemässä, kattilankansi rattina ja sateenvarjo vaihdekeppinä. (Paitsi jos mua laiskottaa, sillon mä leikin että mulla on automaativaihteisto ja jätän sateenvarjon pois.)

Kyl mä pääsen autolla ajamaan aina sillontällön. Se on vähä sellane et ei se vaa hävii mihkään ku sen kerran kunnolla oppii.

Jaa-a. Mä en nyt kyl ala luottelee mitään lapsuuden märkiä unia tähän näin. Jos totta puhutaan ni Dodge Caliber (tai Avenger) on perhanan hienoja/käteviä autoja. Eikä mikään ihan täysin mahdoton haave. Ja kyllä mä oon aina noista jenkkiraudoista tykänny. Fordilla muutamia hauskoja vehkeitä ja faijan Chryslereista jääny hyvät fiilikset. Dodge Viperin takia kyl täytyy se Dodge sanoa voittajaks.

No mun musamaku vaihtelee hyvin laajalti. Fiilispohjalla mennään. Välillä natsaa Arttu Wiskari, välillä taas In Flames. Massapoppia en pahemmin kuuntele, ja kyl mä aika usein päädyn vähän raskaampaan settiin. Täl hetkel kuuntelen ehk eniten Chunk! No, Captain Chunk!:ia, Four Year Strong:ia ja Bury Tomorrow:ta. Sit on tietenkin _tämä_, mut siihen ei nyt lähetä.

Mulla on melkeen liikaa safkoja et osaisin yhen all time favoriten poimia kaikkien joukosta. Pastat ja pizzat ehkä siinä mielessä et niist on niin paljon variaatioita. Vapianon pastat on herkkua. Tacot ja tortillat on kyl sellane et yhdessä parin Solin/Coronan kanssa mä ängen niitä sisääni aina siihen malliin etten liiku pöydästä puoleen tuntiin, ja sit ku liikun ni sillonki vaan sohvalle makaamaan toiseksi tunnin puolikkaaksi.

No alkuruuaks mä vääntäsin jonku oikein hifistelynaposteltavan. Toast Skagenia, jotai mozzarellaleipiä, tai sit blinejä, jota oon aina halunnu kokeilla tehdä. Pääruokana mä yritän jotain mahtipontista, kuten pestokuorrutettua nautaa tai vastaavaa, jossa epäonnistun surkeasti ja masennun, jonka jälkeen jälkiruokana nautitaan erilaisia jäätelöitä/leivonnaisia sohvanpohjalta, jossa Iina koittaa vakuutella mulle että oli se pääruoka oikesti hyvää. Ja sit me tehdään keskellä yötä uus satsi alkupalaa, joka oikeasti onnistui. Aina sama kaava.

Tupakkaa ja energiajuomaa. Oon vähän jonne siinä asiassa. Vaikka en meekkään keskustaan pärisemään.

Iina. Mä aina kysyn siltä että paljonko kahvia/vettä mä laitan. Perkele tuo nainen tietää paremmin ku minä että miten mä tykkään kahvini juoda.

EDIT: Tuossa alempana on myös mun vastauspostaus, käykääs kurkkimassa sekin! T. Iina

Elikkäs, tänään mä ajattelin julkaista sekä omien kysymysteni, että Oton kysymysten vastaukset ihan kirjallisena postauksena. Suurin osa toivoi vastauksia videolla, joten saatte myös videovastauksia, mutta koska osa toivoi myös kirjoitettuja vastauksia niin me päätettiin tehdä sellainen kompromissi että vain jommallekummalle esitettyjen kysymysten vastaukset tulee kirjallisena ja sitten yhteisten kysymysten vastaukset me höpötellään teille videolla. Video tulee alkavan viikon aikana, kunhan löytyy sopivan rauhallinen päivä tehdä se! Yritin myös ottaa teidän toiveita huomioon eli jos oli nimenomaan toivottu vastauksia kirjoitettuna/videolle niin toimin sen mukaan vaikka kysymys olisikin yhteinen (normisti videolle) tai vain toiselle osoitettu (normisti kirjoitettu vastaus). Olipas sekava selitys, mutta pidemmittä höpötyksittä, tässä olisi vähän vastauksia!

Joo oon mä! Ala-asteella sain ruotsista ainakin ja sit ysiluokalla mä sain peräti kuusi (!) stipendiä, muistaakseni ruotsista, englannista, äikästä ja sit jotain sellasia yleisiä koulumenestysstipendejä ne loput kolme. Muistan kun ihan fiiliksissä menin lunastamaan niitä stipendishekkejä heti seuraavana maanantaina :D!

Luitko paljon yo-kirjoituksiin?En lukenut ollenkaan, hävettää jälkeenpäin että tein niin vähän töitä niiden eteen mutta onneksi siitä ei ollut mitään suurta haittaa kun ihan hyvin ne kuitenkin sujui.

 Äidinkielen, historian, englannin ja ruotsin.

No tossa juuri väänsin tuon pitkän postauksen aiheesta, mutta tää kysymys taisikin tulla jo ennen sitä. Eli tälleen tiivistettynä: Mulla on vielä vähän auki se, milloin mä menen takaisin kouluun, mutta se on varmaa että töihin mä lähden heti kun löytyy sopivalta etäisyydeltä mukava työpaikka. Mulla nimittäin oli yksi kiva duunipaikka jo kiikarissa, mutta matkat olis kestäneet julkisilla 1,5h/suunta joten mun työpäivät olis venyneet 11h mittaisiksi mikä ei taas millään tasolla ole oikein Tiaraa kohtaan. 

No nyt kun tätä on vielä vähän aikaista miettiä niin en oikein osaa ehkä suhtautua, ei ainakaan jännitä, enemmänkin innolla odotan sitä aikaa kun vihdoin pääsen opiskelemaan ja saan tutkinnon ja saan imeä itseeni uutta tietoa. Mä ihan oikeasti nautin opiskelusta ihan hirveän paljon, pienenä olin aina nenä kiinni kirjassa opettelemassa mitä ihmeellisimpiä asioita, ja ihan vapaaehtoisesti.

 Lyhyt matikka, ja en pärjännyt mitenkään kovin hyvin. Matemaattiset aineet ei oo koskaan olleet se mun juttu ja lukiossa sen kyllä todella huomasi. Lukioon asti mulla oli matikka aina 8 tai 9 mutta lukiossa ei kyllä noi numerot enää kauheesti koristaneet matikan kohdalla todistusta. 

No mä en tiedä voiko tässä iässä enää vauvauintia aloittaa? Mutta siis en usko että aloitetaan, täällä vauvauinnit järjestetään ainakin aivan järjettömän aikaisin aamulla, viikonloppuisin, ja koska mä oon mukavuudenhaluinen niin en halua mitään sovittua menoa joka lauantaille tai sunnuntaille kello 8.30 kun ihan yhtä hyvin voisin nukkua senkin ajan. Meillä on siis sopimus Oton kanssa että lauantaisin Otto nukkuu niin pitkään kuin haluaa ja sunnuntaisin mä nukun niin pitkään kuin haluan (satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta), enkä kyllä halua uhrata kummankaan aamua kun ne on kyllä niin ihanaa luksusta arjen keskelle. Uiminen on kyllä kivaa ja nyt kunhan Tirriskä vielä vähän tuosta kasvaa niin aivan varmasti viedään se kyllä ihan omin päin uimahalliin kun se selkeästi vedestä kumminkin tykkää.

 No tää on mun mielestä sellainen asia joka ei kuulu blogin puolelle oikeastaan. Mun mielestä se riittää (tai on ehkä liikaakin) kun kerron että mä en ole mun isäni kanssa missään tekemisissä mutta mulla on maailman paras äiti♥

Ollaan me ajateltu, varmaan tässä seuraavan vuoden aikana eli 1-2 -vuotiaana.

Otto on sellanen wannbe-nuori vaari ihan varmasti! Käyttää viel 80-vuotiaanakin hupparia,  pillifarkkuja, Converseja ja bändipaitoja. Se nauttii eläkkeelle päästyään siitä että vihdoinkin elämässä on aikaa tehdä ihan mitä haluaa, milloin haluaa (=pelata) ja viihdyttää varmaan kaikkia meidän tulevia lapsenlapsia sen pelikonsolimuseolla (sille on jo hyvää vauhtia kasaantumassa sellanen). Aina välillä se kokkailee mulle kaikkea ihanaa ja yllättää mut uudella ryppyvoiteella, toivottavasti!

No tähän oon vastannut jokaisessa kysymyspostauksessa, siksi mä linkitin ne siihen postaukseen jossa saitte näitä kysymyksiä laittaa, ettei tulisi ehkä niin paljoa samoja kysymyksiä. Mutta kuten oon aiemminkin sanonut niin menin onnesta sekaisin♥

No tää kuuluu kans tohon jokaisessa kysymyspostauksessa kysytyt kysymykset -kategoriaan (joten niistä voi halutessaan käydä kurkkimassa kattavamman vastauksen), mutta siis aiemmin oltiin jo yhdessä juteltu aiheesta ja testin tehtyäni mä soitin Otolle ja kerroin että se oli positiivinen. Seuraavana päivänä sitten menin Oton luo yöksi ja me paijailtiin masua ja katottiin Salkkareita monta tuntia putkeen.

Mä oon monesti kuvaillutkin, viimeksi tässä muutama päivä sitten kun kävin yhden vanhan ystävän kanssa kahvilla. Ainakin tälle mun vanhalle ystävälle mä kerroin että Otto on maailman kiltein ja kultaisin mies. Loistava isä, ihana kihlattu. Arvostaa mua ja ottaa mut kaikessa huomioon, niinkuin Tiarankin. Ahkera tekemään töitä, mutta osaa myös rentoutua kotona. Niin ja on se myös maailman rakkain!

 Uskokaa tai älkää, kalaruuista! Otto haluais aina syödä jotain kalapuikkoja ja ranskalaisia, ja mun mielestä kalapuikkoja ei voi edes kutsua kalaruuaksi (tai ruuaksi ylipäätään). Mä tykkään aina laittaa uunilohta tai lohimedaljonkeja, kalakeitosta tykkäisin myös tai vaikka savukalasalaatista, mutta Otolla on aina joku ongelma kun kerron että haluan syödä kalaa tänään. Mutta sitten kumminkin kun laitan ruuan, herra syö sen hyvällä halulla, ottaa lisää ja lopuksi vielä kehuu kuinka hyvää oli. Aina sama juttu!

 Mä en koskaan vie roskia, se on Oton heiniä ja sitten taas pyykit on se mun juttu, kuten myös vessanpesu jota rakastan (ihan oikeesti rakastan, toi ei ollut sarkasmia!). Muuten me jaetaan aika tasan kaikki aina keittiön siivouksesta lähtien, mut tietty mulla tulee enemmän yleisesti siivoiltua siksi koska siivoilen päivän mittaan silloin kun Otto on töissä. Viikonloppuisin siivotaan yhdessä ja arkisin ei siivouksesta oteta stressiä. 

 Missä vaiheessa päivää yleensä teet postauksesi, illallako? 

 No se vaihtelee aika paljon, useimmiten illalla joo mutta sitten jos taas saan inspiraation niin saatan kirjoitella päivällä kun Tiara on päikkäreillä tai jos Tiaralla on hyvät leikit menossa eikä se kaipaa mua siihen häsläämään niin saatan kirjoittaa valmiiksi aina muutaman lauseen tai kappaleen/lisätä muutaman kuvan ja jatkaa myöhemmin lisää.

 No sekin vaihtelee aika reilusti. Yleensä n. 1-2 tuntia yhteensä, mutta mä en koskaan melkeinpä tee postausta silleen että istun alas kahdeksi tunniksi ja teen kaiken yhdeltä istumalta (ellei kyseessä ole joku lyhyt postaus tai vaikkapa mielipidekirjoitus jonka taas tykkään kirjoittaa putkeen ettei ajatus katkea). Mä yleensä lisään kuvat koneelle jossain vaiheessa päivää ja valitsen mitä kuvia haluan käyttää postauksessa. Sitten taas saatan jossain vaiheessa istahtaa ja kirjoitella pätkän tekstiä (joko puhelimella muistiin jonkin ajatuksen jonka myöhemmin kopioin sieltä postaukseen, tai sitten suoraan bloggeriin). Lopuksi mä lisään kuvat ja käyn tekstin läpi, sekä kirjottelen loppuun vielä viimeiset jutut ja sitten se on valmis. Eli vaikka 1-2h päivässä kuulostaa ehkä paljolta, niin ei se siltä tunnu kun tekee pienissä pätkissä pitkin päivää.

 Ei mulla iltaisin ole mitenkään kova väsymys tai jos on niin silloin en yleensä postaa. Ja kuten tuosta postausarkistostakin näkyy niin yleensä postailen n. 15-20 kertaa kuukaudessa, eli en läheskään joka päivä. Ja en kyllä usko että Ottoa haittaa, kyllä se varmaan myös ihan mielellään 15-20 kertaa kuukaudessa viettää hetken omaa aikaa sillä välin kun mä teen postausta!

Mistä oot keksiny blogis nimen?
 LMFAO:n biisistä jonka sanoituksessa on kohta  mistä blogin nimi tulee.

Mä en koe jakavani ”lähes mun koko elämää kaikille” tässä blogissa. Mä kerron vain ne asiat jotka itse haluan, ja usein mulle tuleekin myös kommentteja siitä miksi en kerro sitä, tätä tai tuota.  Se että lukee blogista jonkun kuulumisia useita kertoja viikossa ja seuraa vaikkapa juuri lapsen kasvua, luo lukijalle illuusion että ikäänkuin tuntisi bloggaajan. Siinähän se blogien viehätys juuri piileekin, on mukava seurata ”tuttujen” ihmisten kuulumisia
ja ajatuksia. Mutta todellisuudessa täällä blogissa on vain pienenpieni osa mun/meidän elämän sisällöstä. Vai kuinka moni mun lukija esimerkiksi tietää mun bestikset nimeltä, meidän pankkitilien saldon tai kadun jolla me asutaan, Oton työpaikasta puhumattakaan?

 Ei, juurikin siitä syystä että ihmiset ei tiedä kovinkaan paljoa meidän asioista. Jos mun elämässä ei tapahtuisi mitään muuta kuin blogissa kerrotut asiat niin eläisin aika köyhää ja sisällötöntä elämää loppupeleissä.

No kun sitähän ei voi koskaan tietää kuka alkaa vainoamaan ja ketä, vaikka kuinka sulautuisi massaan ja kävisi mahdollisimman vähän ulkona. Jos joku hullu haluaa meitä vainota niin eiköhän se silloin löydä meidät ihan muutenkin. Kovasti toivon etteivät stalkkerit ole kiinnostuneita meistä (tai kenestäkään muustakaan) mutta en tosiaankaan aio elää elämääni peläten tollasta asiaa.

Joo! Mua harmittaa kauheesti kun mulla ei ole omaa vauvakirjaa missä kaikki tollaset ihanat ensimmäisten vuosien jutut olis ylhäällä! En usko olevani sen yli-innokkaampi kuin kukaan muukaan äiti, kyllä sen sitten ymmärtää kun itse on samassa tilanteessa. Enkä myöskään koe että kakka-sana olisi shaibaa (tai jos kirjaimellisesti ottaa niin joo, mut mun mielestä on aika hienoa että Tiara osaa noinkin hyödyllisen sanan).

 Miltä tuntuu olla monen ihmisen tunnistama bloggari?
Absurdilta, koska en ole ajatellut asiaa tuolta kannalta. Tai no silloin oon ajatellut että ”ihanaa kun mua tultiin moikkaamaan!” jos joku lukija on tullut kadulla kiskaisemaan hihasta, mutta noin muuten niin en mä sitä edes tajua että joku saattaa mut vaikka tunnistaa kun käyn kaupassa tms. Hassua! Mut enhän mä nyt todellakaan ole edes yhtä tunnettu kuin joku ö-luokan ex-bb-kilpailija joten en  usko että tuun koskaan sitä sen enempää ajattelemaankaan. 

Oletko ollut aina yhtä iloinen persoona?Joo! Kyllä mä oon, tietysti teini-iässä välillä oli niitä kausia että ”kaikki on ihan pyllystä” mutta yleisesti ottaen niin kyllä mä oon aina ollu aika ilonen. Mitäs sitä turhia synkistelemään!

 En omista ja se harmittaa vietävästi! Mä haluaisin Jopon! Viimeistään sitten kun Tiara voi alkaa ajelemaan pyörällä niin hankin kyllä itsellenikin. Mulla on viimeksi ollut ihana pinkki Tunturi vuonna 2009 ja se varastettiin multa meidän talon pihasta 3kk ostamisen jälkeen vaikka siinä oli joku ihan hullu turbolukkoviritelmäkin! Vieläkin ketuttaa. 

Napakorun otin 17-vuotiaana ja ei sattunut ollenkaan. Eikä se onneksi tulehtunut vaikka mut heitettiin vaatteet päällä laiturilta mereen seuraavana päivänä sen ottamisesta! Mä hoidin sitä tuota sattumusta lukuunottamatta tosi huolellisesti ja se ei oo koskaan ollut kipeä.

Lempiruokasi?Vapianon pastat ja sitten ihan sama kenen tekemät kaikki mahdolliset salaatit. Tykkään myös lasagnettesta ja kaikista muistakin kuin Vapianon pastoista tosi paljon.

Mitä valmistaisit Otolle kolmen ruokalajin illalliseksi? 

Hauska kysymys! Alkuruuaksi mä valmistaisin varmaan jotain jännää ja erilaista salaattia ja pääruuaksi tekisin oikein kermaista pastaa mahdollisesti vuohenjuustolla tai gorgonzolalla höystettynä. Jälkkäriksi joku hullu creme brulé -viritelmä tai sitten vaikka ihan perinteistä omenapiirakkaa vaniljakastikkeella.

Mitä ostat melkein aina kauppareissulla ruokakaupasta? Coca-cola zeroa, joka kerta! Ja sipulia, en tiiä ees miksi mut tuntuu että aina lukee kauppalistassa ”sipuli” vaikka ostaisin niitä seitsemän kerralla ja kävisin joka päivä kaupassa? Mutta ei me kyllä mun mielestä syödä sipulia edes mitenkään epätavallisen paljon eikä niitä kyllä loju miljoonaa ylimääräistä kaapissakaan. Meillä asuu varmaan joku sipulimonsteri joka käy aina yöllä puputtamassa kaikki sipulit!

Kumpi keittää paremmat kahvit, sinä vai Otto? 😀
Minä ehdottomasti! Koska jos Otto ”keittää kahvit” niin se tarkottaa sitä että se laittaa sinne tasan sen verran vettä ja tasan sen verran höystöjä kun käsken sen laittaa kun se ei itse osaa!

Nyt mä alan painumaan tästä untenmaille ja huomenna mä lupaan kertoa vähän kuulumisia ja vastailla kommentteihin kun on ne molemmat jääneet ”vähän” turhan vähälle huomiolle viimeaikoina, pahoittelut siitä! Mullehan tuli siis torstaina migreeni, joka kesti sellaiset mukavat kolme päivää. Tänään ei ole ollut päänsärkyä enää aamun jälkeen joten on ollut vähän mukavampi päivä sentään. Torstainen postaus alkoi saamaan osakseen turhan ilkeitä kommentteja joidenkin kannalta joita en migreenissäni jaksanut kontrolloida ja siksi poistin sen. Postauksen mukana tuo aihe on nyt loppuunkäsitelty mun blogissani, ja mä en tule enää kertaakaan julkaisemaan aiheeseen liittyviä kysymyksiä/kommentteja/yhtään mitään. Kiitos teille kaikille jotka olette mua tukeneet ja kannustaneet. Blogissa puhaltavat nyt uudet tuulet, joista tulen tarkemmin kertomaan ensi viikolla! Te olette maailman parhaita lukijoita♥ Hyvää yötä ja alkavaa viikkoa kaikille!

Lukijaa nimittäin, mieletöntä, että teitä on jo näin paljon! En ikimaailmassa ensimmäisen postauksen tehtyäni olisi voinut kuvitella että reippaan vuoden kuluttua niin moni ihminen jaksaisi mun höpinöitä lueskella. Tai no 1300 lukijaa bloggerin kautta, tuohon sivussa olevaan ikäkyselyynkin vastauksia on pamahtanut pitkästi yli 4000, ihan mahtavaa! Bloggailusta on muodostunut mulle tärkein harrastus joka mulla koskaan on ollut, niin tärkeä että tekisin tätä mielelläni vaikka työkseni jos Suomen blogimarkkinat vastaisivat suuruudeltaan edes puolta läntisen naapurimme Ruotsin vastaavista ja itsensä elättäminen blogilla olisi mahdollista. Ja älkää ymmärtäkö väärin tuota, en siis missään nimessä haluaisi mun blogista mitään rahastussivustoa joka elättäisi mut siten että mainostan kaikkea mahdollista ja unohdan omat ajatukseni kokonaan, vaan sitä että olisi upeaa tehdä rakastamaansa harrastusta kokopäivätyökseen. Tänään myös Essin ihanan postauksen luettuani aloin törkeästi Tiaran haaveammatin sijasta miettimään omia haaveammattejani ja sitä, että olisiko kirjoittaminen sittenkin oikeasti se mun juttu, ihan oikeaksi ammatiksi asti? Olisinko mä sittenkin enemmän toimittajakoulun kuin parturi-kampaajan tutkinnon kannalla? Riittäisikö mulla taidot, kestäisikö kantti? 

             Ennen lukiota mä olin aina aivan järjettömän kunnianhimoinen ja ahkera, ylä-asteen päättötodistuksen keskiarvona komeili 9,6 ja stipendejäkin sain kuusi kappaletta kun ysiltä pääsin. Lukiossa koulumotivaatio laski kuin lehmänhäntä, olihan mun elämään tullut muita niin mahdottoman tärkeitä juttuja kuten kaverit, pojat, bileet ja meikkaaminen! Siitä mä oon onnellinen että sitten loppujenlopuksi suoritin lukion hyvillä arvosanoilla läpi ja ylioppilaskirjoitukset myöskin, mutta asia miksi otin lukioajan koulumotivaation esille on se, että uskon nyt selättäneeni sen aikaisen laiskuuden ja nyt mulla on varmasti taas intoa opintoihin sitten kun kouluun menen. Ylä-asteella mä aina haaveilin lähteväni lukion jälkeen yliopistoon lukemaan historiaa, mutta lukion lopussa mä tiesin ettei mulla riittäisi motivaatio siihen puuhaan. Tähän asti mä oon kokoajan ajatellut että toki jatkan parturi-kampaajan opintoja enkä oo ottanut huomioon ollenkaan sitä että oon nyt ehkä vähän eri ihminen kuin pari vuotta sitten ja että mulla on nyt ihan erilaiset valmiudet keskittyä asioihin ja olla tekemisissäni pitkäjänteinen. En elä enää pelkästään hetkessä vaan haluan suunnitella tulevaisuutta ja päästä elämässä eteenpäin!

                          Historiakin kiinnostaa edelleen, kuten myös kauneusala, mutta eniten mua on alkanut kiinnostamaan se toimittajan työ. Hassua oikeastaan että kirjoitan tästä yhtäkkiä tällä tavalla julkisesti, en nimittäin ole kertonut tästä kellekään, edes Otolle, koska en oo tajunnut olevani näin vahvasti tätä mieltä. Eniten kiinnostaisi muoti- tai kauneusalan toimittajan työt, en nimittäin ole kovinkaan kiinnostunut vaikkapa urheilusta tai viihdeuutisista ja ulkonäköasiat taas on aina olleet lähellä mun sydäntä. Mulla on edelleen kaikki ovet avoinna ja vaikka heti keväällä voin pyrkiä haluamaani kouluun, enkä koe menettäneeni 9kk parturi-kampaajaopinnoilla mitään jos se ei olekaan se mun juttu. Mutta tää on kaikki vain pohdintaa, mitään en ole päättänyt eikä mun tarvitse vielä päättääkään kun ensiksi suunnitelmana on kuitenkin olla vielä hetki Tiaran kanssa kotona ja sitten mennä töihin joksikin aikaa. Mutta miten mä sitten tiedän kun tulevaisuudenvalintoja teen että mikä on se oikea suunta? Miten voin olla varma etten vanhana kiikkustuolissa kadu sitä että aloinkin parturi-kampaajan sijasta toimittajaksi tai toisinpäin?

Mä en tiedä miten ihmeessä tässä nyt näin kävi, mun oli nimittäin tarkoitus tulla kirjoittelemaan ihan muuten vain kuulumisia ja höpötellä ja laittaa parit videot ja kuvat kuluvalta viikolta. No tuossapa kumminkin yksi kuva eiliseltä vaunulenkiltä, tänään mä en luultavasti kerkeä enää postailla koska pian alkaa neidin iltapuuhat ja sen jälkeen on vuorossa elokuvan katselua murusen kanssa, mutta huomenna meillä on neidin kanssa ihan perus kotipäivä ulkoilulla höystettynä mikä tarkoittaa sitä että kerkeän neidin päikkäriaikaan kertomaan niitä kuulumisiakin aivan rauhassa.

        Mulla olis monta hauskaa sattumusta ja kuvaa jaettavaksi viime päiviltä, ja kaikki muut säästänkin huomiseksi mutta nyt on pakko vielä hehkuttaa yhtä juttua: Me lähdetään lokakuussa risteilylle, Minä, Otto, Äiti ja Tiara siis! Me käytiin ennen äidin kanssa kaksi kertaa vuodessa (sen jälkeen kun täytin 1v sinne vuoteen 2008 asti) aina Tukholmassa mutta nyt en oo käynyt vuoden 2008 jälkeen joten oon enemmän kuin täpinöissäni, mä rakastan Tukholmaa! Enää vajaat pari kuukautta ja pääsen astelemaan ihanalle Drottningsgatanille ja ihastelemaan Topshopin syysuutuuksia!  Ihanaa iltaa kaikille♥