Multa toivottiin postausta siitä millaista on tulla nuorena vanhemmaksi. Mitä siinä on hyvää, mitä huonoa. Olenko kohdannut ennakkoluuloja tai muita vaikeuksia jotka korreloivat suoraan ikääni? Mitä nuori vanhempi tekee paremmin, mitä huonommin? Vai onko eri ikäisten vanhempien toimintatavoissa edes eroa? Mihinkään näistä kysymyksistä en tietenkään voi esittää mitään yksiselitteistä vastausta, kaikki mun mielipiteet ja näkemykset kun pohjaavat ainoastaan mun omiin kokemuksiini. Mutta mä oon yrittänyt pohtia tätä aihetta kuitenkin mahdollisimman laajasti ja miettiä myös muita nuoria äitejä kuin itseäni.

Mikä sitten on nuori äiti, tai kuka? Nuori äiti on ikänsä puolesta tavallaan väliinputoaja, johon ei välttämättä osata suhtautua. Nuori äiti kun ei ole enää teiniksi luokiteltava, mutta ei kuitenkaan keskivertoensisynnyttäjäkään. Usein nuoret äidit niputetaankin samaan kastiin teiniäitien kanssa, vaikka niin henkiset kuin aineellisetkin resurssit vanhemmaksi saattavat olla aivan eri luokkaa kuin vaikka yläkoulua lopettelevalla nuorella joka tulee raskaaksi. Mä en itse millään tavalla halua paheksua teiniäitejä, enkä missään nimessä voi sanoa että olisin muutaman lisäikävuoden takia jotakin muuta parempi äiti. Mutta silti koen loukkaavaksi sen että usein nuoret äidit perusvalmiuksiltaan rinnastetaan vielä teineihin. Tuskinpa kukaan teini-ikäinenkään haluaisi tulla rinnastetuksi 11-12 -vuotiaaseen varhaisteiniin tai vastaavasti vaikkapa keski-ikäinen eläkeikäiseen?

Ikä ei mun mielestä vanhemmuudessa loppupeleissä merkkaa mitään, vaan se millaiset valmiudet vanhemmaksi on muuten. Lisäksi ikä numeroina on erittäin häilyvä käsite, ei kukaan osaa sanoa tarkkaa ikää milloin joku muuttuu nuoresta aikuiseksi. Ihmisen lähtökohtiin olla vanhempi vaikuttavat monet muut tekijät paljon enemmän kuin itse ikä, kuten vaikkapa aiemmin elämässä koetut asiat, perhesuhteet, parisuhde, tukiverkko tai sen puuttuminen vain muutamia mainitakseni. Ja se millainen vanhempi joku lopulta on, ei mielestäni kuitenkaan riipu todellakaan ainoastaan siitä millaiset lähtökohdat on saanut, vaan kaikkein eniten ihmisen luonteesta. Kuka tahansa voi osoittaa toisten ennakkoluulot vääriksi ja olla aivan loistava vanhempi vaikka tilanne olisi mikä hyvänsä, ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa saattaa myös palaa loppuun.

Mulla on ollut omasta mielestäni hyvät lähtökohdat vanhemmuuteen. Rakastava avomies joka on tukenut alusta asti, huolehtiva äiti joka on aina valmis tulemaan avuksi jos vain pyydetään ja lisäksi mahdollisuus myös taloudellisesti tarjota Tiaralle ja tulevalle vauvalle kaikki tarvittava ja enemmänkin. Alusta asti olen myös tiennyt olevani henkisesti valmis äidiksi ja valmis siihen että lapsi muuttaa koko elämän. Silti niin monet tutut ja puolitutut ovat olleet ennakkoluuloisia mun kyvystä olla vanhempi, ihan vain siksi että olen myös elänyt normaalia nuoruutta enkä ole ollut mikään absolutisti tai seurustellut 12-vuotiaasta asti saman pojan kanssa.

Mulla on tämänhetkisenä koulutuspohjana ylioppilastutkinto ja keskenjääneet parturi-kampaajan opinnot. Suurimmat ennakkoluulot ainakin mun käsityksen mukaan nuorten vanhemmuudessa liittyvät koulutukseen – tai sen puutteeseen ja siihen että koulutuksen puute tarkoittaa automaattisesti huonoa taloudellista tilannetta johon ei ole hyvä tuoda lasta. Kuitenkin totuus on se että monet nuoret aikuiset tulevat oikein hyvinkin toimeen töitä tekemällä, vaikkei korkeakoulututkintoa vielä olisikaan takataskussa. Se ei myöskään tarkoita automaattisesti koulunkäynnin lopettamista, että tulee vanhemmaksi. Ainakin mulla on tarkoitus pyrkiä sinne korkeakouluun heti kun kuopus on tarpeeksi vanha, mutta siihen asti bloggaaminen riittää mulle sivutyöksi kotiäitiyden lisäksi oikein hyvin.

En missään nimessä ole sitä mieltä, etteikö siis toisen asteenkin tutkinnolla pärjäisi elämässä ja vanhempana ihan mainiosti, mun urahaaveet vaan nykyisin vaatii sitä korkeakoulututkintoa ja siksi olen sinne pyrkimässä. Tiedän myös monta muuta opiskelevaa nuorta äitiä ja isää, eikä mielestäni ole lainkaan epätavallista että nuoret vanhemmat ovat urahaaveidensa suhteen kunnianhimoisia. Ainakin mulla äidiksi tuleminen on toiminut todellisena kunnianhimoboostina, ennen en ollut kovinkaan kiinnostunut suunnittelemaan tulevaisuutta pitkälle, mutta nykyään mulla on tarkat suunnitelmat ja tiedän että mä pystyn saavuttamaan mun haaveet kunhan teen tarpeeksi kovasti töitä.

Vanhemmaksi tuleminen kasvattaa ja opettaa vastuuta. Se opettaa rakastamista ja pyyteettömän rakkauden vastaanottamista. Vanhemmuus tuo mukanaan kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä (niiden kaikkien miljoonien muiden upeiden asioiden lisäksi). Mulle äitiys on ollut maailman paras kasvattaja, ellen mä olisi äiti, musta ei välttämättä vieläkään olisi tullut mitään kovin järkevää enkä välttämättä olisi selvillä siitä mitä elämältä haluan.

Se, että monikaan ei usko nuorten hyvään vanhemmuuteen saattaa ruokkia jo entisestään syrjäytymisvaarassa olevien nuorten äitien ja isien huonoa itsetuntoa vanhempina. Silloin on ehkä matalampi kynnys luovuttaa: ”en mä kuitenkaan onnistu, ei kukaan usko että muä pystyn tähän!”. Itse olen siitä onnekas, että en ole varsinaista paheksuntaa koskaan kohdannut esimerkiksi neuvolan taholta, mutta tiedän moniakin joita neuvolantädit eivät varmastikaan ole kohdelleet samantasoisesti vanhempien äitien kanssa ja ovat jopa avoimesti halveksuneet.

Toisaalta sen olen huomannut itsekin tässä kahden raskauden aikana, että nyt toista kertaa raskaanaollessani esimerkiksi äitiyspolilla mun huoli supisteluista otettiin paljon enemmän tosissaan nyt kuin Tiaraa odottaessani. Eli mahdollinen alentuva käytös nuorta kohtaan saattaa myös selittyä pelkästään sillä että on tulossa ensimmäistä kertaa vanhemmaksi eikä muka tiedä vielä mistään mitään. Mutta tämä taas ei sitten liity nuorena vanhemmaksi tulemiseen millään tavalla, vaan on jo ihan oma aiheensa.

Mä koen sen olleen ainoastaan positiivinen asia, että olen nuori. Silloin kun Tiara ei vielä nukkunut kokonaisia öitä ja oli pienempi, me jaksetttiin Oton kanssa hyvin. Toki välillä väsytti, mutta eiköhän kaikkia vanhempia väsytä joskus. Ja uskon että jaksan hyvin myös valvoa toisen vauvan kanssa, jos vauva ei nukukaan vaikka yhtä hyvin kuin isosiskonsa. Mä en tiedä johtuuko se nuoruudesta vaiko mun luonteestani, mutta koen olleeni vanhempana valveutunut ja innostunut selvittämään hyviä keinoja toimia kasvattajana. Mut ja mun ikätoverit on jo pienestä pitäen opetettu tiedonjanoisiksi ja me ollaan myös saatu hyvät valmiudet oppia etsimään sitä tietoa.

Me ollaan Oton kanssa suhteellisen nuoria vielä silloinkin kun Tiara ja pikkutyyppi saavuttavat täysi-ikäisyyden ja ainakin tilastojen valossa meillä on hyvät mahdollisuudet nähdä mahdollisesti vielä lapsenlapsenlapsienkin kasvu ja kehitys ainakin aikuisuuden kynnykselle asti. Mun mielestä se on ihana asia, ja vaikka en vielä osaa itseäni kuvitellakaan pullantuoksuisena mummona tai isomummona varsinkaan, tulen iloiseksi ajatellessani meidän mahdollisesti jonain päivänä suurta perhettä joka monessa polvessa juhlii vaikkapa meidän 50-vuotishääpäivää.

Mä en aio vedota kliseeseen siitä miten ennenkin on tultu  vanhemmiksi jo nuorena, jopa nuorempana kuin mitä itse olen koska se on fakta että ajat ovat muuttuneet, kasvatus on muuttunut ja nuoret ovat muuttuneet. Ennen ei ollut teini-ikää, vaan hypättiin lapsuudesta suoraan aikuisuuteen. Nykyään kenenkään ei yleisesti ottaen edes oleteta olevan tai käyttäytyvän kuin aikuinen vielä parikymppisenä eikä parikymppisenä vanhemmaksi tuleminen enää ole normi kuten ennen, vaan paljon poikkeuksellisempaa. Se ei silti ole totta että nykyajan nuoret vanhemmat olisivat jotenkin huonompia kuin ikätoverinsa vuosikymmenten takaa, maailma vain on erilainen ja nuorilta odotetaan erilaisia asioita.

Mun mielestä olisi aika jättää vanhemmuuden ikärasismi jo pikkuhiljaa taka-alalle ja siirtyä arvioimaan ja arvostamaan ihmisiä mieluummin yksilöinä. Mä en ole loistava äiti siitä huolimatta että olen nuori äiti (kuten mulle usein toitotetaan), mutta en myöskään siksi että olen nuori äiti. Mä olen loistava äiti siksi että toimin aina niinkuin on parhaaksi mun lapsille ja tulen toimimaan tästä päivästä ikuisuuteen asti, olin sitten 21 -vuotias tai 71-vuotias.

Tämä on mun näkökulma nuoreen vanhemmuuteen, mikä on teidän?

Sain muutama viikko sitten mamamia.fi -verkkokaupasta ruotsalaisen Cesilija S. -merkin patentoidut äitiyshousut testattavaksi. Mä oon kahden raskauden aikana ehtinyt testailemaan useamman merkin äitiyshousuja kaikenlaisissa malleissa ja kuoseissa, ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa että nämä on hyvät! Housut näyttävät aivan tavallisilta tummilta farkkuleggingseiltä, mutta ovat pehmeää, napakkaa trikookangasta. Housuissa on takataskut, mikä ainakin mun mielestä on iso plussa, koska useinkaan trikooleggingseissä ei noita taskuja ole jolloin pylly näyttää ihan olemattomalta. Se mikä housut myös erottaa normileggingseistä, on lahkeen leveys: vaikka ne ovatkin kapeat niin ainakaan mulla lahje ei mene aivan ihonmyötäisesti kuten tavallisissa leggingseissä mikä lisää vielä entisestään housumaista vaikutelmaa mukavasti. Cesilija S. -äitiyshousuista löytyy myös masutuubi, joka tukee vatsaa tosi hyvin ja on sopivan napakka, mutta ei liian tiukka. Tuubi on myös säädettävä, pituuden voi itse valita kääntämällä tuubin oikean mittaiseksi. Tuubia voi käyttää niin hameena, kuin vauvan jo synnyttyä tuubitoppina jonka sisälle vauva hyvin mahtuu ihokontaktiin ja suojaan katseilta syömään maitoa. Mä näin raskaanaollessa oon käyttänyt tuota tuubia niin että kuminauhan olen sijoittanut juuri rintojen alle jolloin tuubia riittää kaksinkertaisesti tukemaan koko isoa vatsaa (ainakin vielä näillä viikoilla) ja tuubin helma ei kuitenkaan näy tavallisten paitojen alta ollenkaan.
Ainoa miinuspuoli joka mulla tulee mieleen, on se että tuubin helma levenee alaspäin, jolloin esimerkiksi ihonmyötäisten toppien alta se kyllä erottuu, ellei sitä sitten vedä hieman alemmas jolloin se taas näkyy topin helman alta. Mutta löysempien tunikoiden yms. kanssa tätä ongelmaa ei luonnollisestikaan ole. Hameominaisuus ei ole mulle itselleni tarpeellinen, mutta luulen että pitkä tuubi on oikeasti imettäessä todella hyödyllinen koska silloin voi todella huomaamattomasti imettää tuubin suojissa vaikka julkisella paikalla. Itse kun en kuulu niihin ihmisiin joille on luontevaa paljastaa vaikka koko tissi (vaikken siinä siis mitään väärää näekään, mulla ei vain riitä pokka).

Housuja voi siis tilata *täältä* ja 10. helmikuuta asti kaikista mamamia.fi -tilauksista saa -15% alennuksen koodilla ”KIDE”. Käykää ihmeessä tutustumassa Cesilija S. -housuihin ja muihinkin ihaniin mamamian äitiysvaatteisiin!

Mä esittelinkin jo blogin Facebook -sivujen puolella aiemmin tänään Tiaran Mini Rodini Jaguar -haalaria, sekä neidin uutukaisia tennareita, mutta ajattelin nyt esitellä loputkin Nextiltä tilatut jutut, esittelen sitten loput ostokset myöhemmin tällä viikolla kunhan ne ovat saapuneet perille. Eli Jaguar -haalari tilattiin viime viikolla heti Mini Rodinin kevätmalliston ilmestyttyä ja toimitus Lilla Companysta oli supernopea! Haalari(t) tuli suoraan kotiovelle alle 48 tuntia tilauksesta. Mä tilasin siis haalarin sekä koossa 80/86 että 92/98 koska en ollut varma kumpi koko Tiaralle olisi parempi, mutta isompaan sitten päädyttiin vaikka se vielä vähän reiluhko onkin.

80/86 -kokoinen oli sen verran nafti ettei olisi kovinkaan kauaa Tiaralle edes mahtunut kun nytkin oli jo vähän tiukka, tuo isompi on kyllä hieman liian pitkä hihoista, mutta onhan tässä muutama kuukausi Suomen sääolosuhteilla aikaa kasvaa haalariin sopivaksi. Ja luulenpa että haalari menee takuuvarmasti vielä syksylläkin, ellei jopa myös ensi keväänä. Se jää nähtäväksi! Pienemmän haalarin palautin kauppaan, mutta olen tyytyväinen etten ottanut riskillä vain toista koska olisi harmittanut jännittää sitten jos haalari olisi ollut vääränkokoinen että löytyykö niitä enää sopivassa koossa sitten!

Kultaiset glitter-tennarit on tilattu Nextiltä Briteistä ja täytyy kyllä todeta että taitaa meidän H&M-tilausten aika olla ohi ainakin lasten juttujen osalta. Nextin valikoima on miljoona kertaa parempi, tuotteita ei ole ainakaan vielä Suomessa joka muksulla ja toimitus kesti kolme päivää ja oli (on aina) maksuton! Paketti saapui tänään päivällä suoraan meille kotiin ja kaikki tilatut tuotteet oli juuri sellaisia kuin pitikin. Nextillä on myös hinnoittelu kohdillaan, tuotteet eivät ole juuri perus Lindex-Kappahl -valikoimaa kalliimpia, osa jopa halvempia esim. monet vauvojen yöhaalarit ovat 3kpl/21€ mikä on mun mielestä ainakin todella edullista! Ja voi miten hurmaavan söpöjä juttuja Nextin valikoimista löytyykään, mä luulen että tilaan tästä lähtien suuren osan muksujen vaatteista sieltä.

Koska en ollut ennen tilannut Nextiltä, en osannut sanoa laadusta tai vaatteiden todellisesta koosta vielä mitään ja siksi tilasin vain pari juttua ettei sitten tarvitse palauttaa väärän kokoisia tmv. Kaikki vastasivat kuitenkin juuri kokoaan ja mä oon todella tyytyväinen sekä noihin kenkiin, Tiaran uusiin camo-leggingseihin että vauvan maailman suloisimpaan lammaskuosiseen mekko+sukkahousut -settiin! Katsokaa miten suloisia:

Vauvan mekko on Nextin My first wardrobe -mallistoa ja ihan syötävän suloinen! Sukkahousutkin olivat unelmanpehmeää puuvillaa ja mekko on myös ihana. En malta odottaa että saan pukea pikkutyypin tuohon asuun, niin söpöltä se tulee näyttämään. Luulen tosiaan että nää ei jää meidän viimeisiksi Next -ostoksiksi, sen verran tyytyväinen olen! Luulin että olisi vaikeaa tilata ulkomailta kun en ole koskaan ennen uskaltautunut tilaamaan, mutta se olikin tosi helppoa ja nopeaa. Verkkokaupan sivuille pääsee *täältä*!

Nyt mulla on Tiaran välikausivaatteista mietinnässä enää pipo ja hanskat, sekä kumisaappaat. Puistokengiksi mahtuvat edelleen viime syksyn Kangaroos -lenkkarit ja kaupungille sitten nuo uudet tennarit tai jotkin söpöt ballerinat joita meiltä kyllä löytyy. Mini Rodini -haalari ei tosiaan ole mikään kovin vedenpitävä, mutta jos Kappahlin Kaxs -haalari viime syksyltä ehtii jäädä pieneksi ennen kevättä, niin käyn varmaan kotiuttamassa samanlaisen isommassa koossa. Ja en myöskään usko että leo-haalari jää käyttämättä, me vaan käytetään sitä enemmän kauniin sään päivien pukeutumiseen ja kaupunkireissuille!

Mitäs tykkäätte ostoksista? Eikö olekin lammaskuosi aivan ihana?! Lisää lampaita meille! Mukavaa maanantaipäivän jatkoa kaikille<3

Nahkatakki: Saints & Mortals, Carlings / Tunika: Cubus / Sukkahousut: Lindex mama / Metallipompula: H&M / Tuubihuivi: Seppälä / Nahkasaappaat: Steve Madden / Laukku: Guess

Tänään olisi taas pitkästä aikaa tarjolla sillisalaattia, eli muutama asu- ja masukuva niin eiliseltä kuin tältäkin päivältä ja ruokakuvia ja Tipan kuvia ja ja ja…! Eilen siis käytiin Oton kanssa siellä Amarillossa syömässä ja musta oli niin ihana pukeutua nätisti ja meikata. Valitsin takiksi nahkatakin koska ulkona oli niin lämmintä ja koska tää mun rantapallo toimii näillä viikoilla jo aika mukavana lämmittimenä ja olisin tukehtunut mun toppatakissa.

Mä tykkään tuon tunikan muodosta tosi paljon, se sopii niin kivasti raskausmasun kanssa ja korostaa sitä, vaikkei se ole edes äitiysvaate. Ja vaikka se on ehkä helmamitaltaan lyhyt niin pitkät hihat ja super pieni kaula-aukko kuitenkin pitävät huolen siitä ettei mennä mauttomuuden puolelle. Noihin mun saappaisiin oon myöskin edelleen ihan rakastunut, ne on mun parhaat kengät ikinä! Niillä on hyvä kävellä ja ne sopivat asuun kuin asuun. Kokomustaa asua piristämään nappasin pitkästä aikaa Guessin pinkin laukkuni, jota en ole koko talvena voinut käyttää kun se ei ole sopinut beigen jättitoppatakin kanssa yhteen.

Asu oli juuri passeli Amarillon jälkeistä ruoka-ähkyä ajatellen, mekko oli mukavan löysä ja koristenauhaakin sai löysättyä ruuan jälkeen (toivottavasti en järkyttänyt teitä liioilla yksityiskohdilla)! Mutta eikai ähkyä voinut välttää kun tarjolla oli tälläisiä herkkuja:

Alkupalaksi karamellisoitua possun kassleria tomaatti-sipulipaistoksen, kevätsipulin ja jääsalaatin kera sekä juustolla kuorrutettu tortilla jonka sisällä kermaista broileri-ananastäytettä, avocado-cremeä ja jääsalaattia. Näiden lisäksi tietty korillinen nachoja, nam! Pääruuaksi otin Chicken pocketin jossa oli tomaattitortillan täytteenä pariloitua broilerin rintafileetä ja vuohenjuustoa, paholaisenkastiketta, tomaattisalsaa ja salaattia. Niiden lisäksi jalapeño-valkosipulimajoneesia ja ranskalaisia perunoita. Voin kertoa että oli hyvää, superhyvää! Vaikka eiköhän se välity kuvistakin.

Tänään mulla alkoi siis viimeinen kolmannes (ihan hullua!) ja sen kunniaksi napsittiin Oton kanssa muutama masukuvakin. Masu on ottanut tässä taas viikon sisällä ihan hurjan kasvuspurtin ja tuntuu sekä näyttää jo tosi isolta! Neuvolakäynnillä kuitenkin kun sf-mitta otettiin niin se oli aivan keskikäyrällä. Viime raskaudessa mulla meni mitta kokoajan yläkäyrällä, vaikka masu oli pienemmän näköinen kuin nyt! En sitten tiedä mistä se johtuu että masu näyttää nyt niin isolta, kai se on tuo muoto vain kun se on aika sellainen terävä viimekertaiseen verrattuna.

Meidän Tipaliisa on oppinut tällä viikolla pussaamaan masuvauvaa ja nyt masu on jatkuvien ihanien kuolaisten pusuhyökkäysten kohteena! Tiara tulee kokoajan sanomaan ”pusuuuu! pieeeeni vauvvva!” ja pussaa masua niin hellästi, välillä taputellen ja silitellen samalla.  Mun on pakko saada Tiaran ja masun hellät hetket vielä ikuistettua kuviin ja videolle ennen kuin vauva syntyy, ei voi olla mitään suloisempaa! Masun lisäksi Tiaran on hurjan innostunut koruista ja korkokengistä (ei ilmeisesti yhtään äitiinsä tullut ;D) ja tänäänkin meidän nappaillessa asukuvia tämän päivän asusta oli neiti heti kuvausten päättymisen jälkeen pukemassa korkkareita jalkaansa ja sormusta sormeen. Ihana!

Mun tämänpäiväinen kotiasu oli maailman mukavin, mutta mun mielestä silti tyylikäs ja olisin voinut lähteä siinä minne vain (tosin kengät olisi pitänyt vaihtaa), kuvasin korkkarit jalassa vain koska ne tuovat aina vartalon parhaat puolet esille ja ryhdin myös raskausmasun painosta väsyneeseen selkään. Housut ovat uudet ja farkkumaisesta ulkonäöstään huolimatta pehmeää, joustavaa trikoota.

Topit ja mustat korkkarit : H&M / Housut: Cesilija S. (Mamamia.fi -verkkokaupasta saadut)

Mä teen Cesilija S. -äitiyshousuista ihan oman postauksensa ensi viikolla, sen verran kovasti oon niihin tykästynyt että haluan tuoda ne teidänkin tietoisuuteenne! Jos ette jaksa mun housutietoutta odotella niin kipittäkää mamamian sivuille jo nyt *klik!* ja lukekaa sieltä lisää, tällä hetkellä saatte koko Mamamian valikoimasta 15%:n alennuksen koodilla ”KIDE”! Mutta mitäs piditte päivänasuista, kumpi oli kivempi?

Mulla on ensiviikoksi valmisteltuna jo muutama muukin kiva postaus, mm. meikkijuttuja (toivepostaus), mielipidekirjoitusta (toivepostaus) ja ostosten esittelyä, mutta tässä oli kaikki tänään! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Me juhlittiin tänään etukäteen meidän ensi viikon lauantaina koittavaa seurustelun 2-vuotispäivää. Otolla on kuinka ollakaan töitä juuri oikeana juhlapäivänä niin piti sitten vähän etukäteen juhlistaa, vaan eipä se haitannut! Mä liikuin ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon muualle kun lääkäriin ja kyllä teki välillä hieman tiukkaa jaksamisen kanssa. Nauratti vähän kun mummot komeasti ohittelivat mua metrosta poistuttaessa ja ravintolapöydän jonotus paikallaan seisten kymmenen minuutin ajan tuntui suurelta haasteelta, mutta selvisin sentään. Me suunnattiin tänään Amarilloon kun ajateltiin sen olevan sopivan lähellä metroasemaa ja Zaraa että jaksan kävellä molemmat matkat. Matkaahan siis kertyy käveltäväksi yhteensä ehkä 400m metris-Amarillo-Zara-metris mutta mä voin kertoa että oikeasti oli rankkaa!

Oli ihanaa istua rauhassa alas ihan kahdenkesken pitkästä aikaa, syödä todella pitkän kaavan mukaan ja jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Ei ollut kiire mihinkään eikä tarvinnut kiinnittää huomiota mihinkään muualle kuin toisiimme. Vaikka Tiara ei ole mitenkään erityisen huomionkipeä tapaus niin viimeaikoina mun ollessa pakkolevossa ja äidin siksi majaillessa meillä ei sitä kahdenkeskistä aikaa ole ollut tarpeeksi todellakaan! Iltaisin on saatettu kahdestaan katsoa leffaa, mutta yleensä siihen aikaan kun me ollaan viimein kahdestaan on kumpikin jo sen verran väsyksissä että ei kovinkaan syvällisiä keskusteluja enää kyetä käymään. Enkä tällä mitenkään tarkoita sitä etten olisi kiitollinen äidin avusta tai siitä että hän on täällä, päinvastoin! Mä oon maailman onnellisin että äiti auttaa koska en tosiaan pärjäisi ilman äitiä tällä hetkellä, mutta tokihan se ajankäytöllisesti aiheuttaa omat haasteensa parisuhteelle.

Mutta me ollaan totuttu Oton kanssa siihen että se parisuhteen onnellisuus syntyy niistä arjen pienistä jutuista ja toisen huomioimisesta, ei siitä miten paljon ehtii kyhjätä kahdenkesken kyljessä kiinni. Mun mielestä me ollaan onnekkaita siinä miten nopeasti meillä on kaikki tapahtunut; me ei missään vaiheessa keretty tottua kahdestaan elämiseen kun melkein seurustelun alusta asti me ollaan valmistauduttu olemaan ja oltu perhe. Vaikka me ollaan edetty todella nopeasti, me ollaan kokoajan oltu samalla aaltopituudella kaikista asioista ja pidetty yhtä.

Kovinkaan moni ei ainakaan aluksi uskonut meidän suhteen kestävyyteen, oltiinhan me tunnettu todella vähän aikaa siinä vaiheessa kun Tiara ilmoitti tulostaan. Mutta toisaalta me ei missään vaiheessa olla ajateltu että pysyttäisi yhdessä koska meillä on yhteinen lapsi vaan koska me ollaan haluttu olla toistemme kanssa, ihan alusta asti. Onhan se yhteinen lapsi (ja kohta toinenkin) tietysti kiva lisä siihen parisuhteeseen, mutta kyllä mä Oton kanssa olisin vaikkei noita muksuja vielä olisikaan.

Sen vain tietää kun se kolahtaa ja kyllä mä edelleen voin sanoa kahden vuoden jälkeenkin että Otto on mulle se ainoa oikea. Mä oon ihan varmasti vähintäänkin yhtä rakastunut tuohon mieheen nyt kuin mitä olin kaksi vuotta sitten. Kahdessa vuodessa mä oon oppinut tuntemaan Oton läpikotaisin, ja Otto mut. Ei kukaan voi tuntea mua Ottoa paremmin eikä ole sellaista asiaa jota en Otolle voisi kertoa. Toiset sanovat parisuhteen olevan tylsä jos ei ole mitään salaisuuksia, mutta ainakin meillä tää avoimuus on ollut aika toimiva juttu. Kun muistaa jutella asioista niin kummatkin tietää missä mennään eikä tarvitse tapella turhista.

Hassu juttu meidän parisuhteessa on se, että mä olen suurimman osan meidän seurusteluajasta ollut raskaana. Tänään juuri Oton kanssa juteltiin siitä, että Tiaran ollessa muutaman kuukauden ikäinen mä muistelin mun ensimmäisen raskauden itkukohtauksia ruokakaupassa kun en löytänyt hyvää mehua ja panikointia raskausarvista jenkkakahvoissa ja lupasin että jos joskus tulen vielä raskaaksi niin olen paljon seesteisempi. No se lupaus hormonien pyörteissä kyllä unohtui äkkiä, mutta silti tuo herra on jaksanut tukea mua tässäkin raskaudessa ihan loistavasti. En mä olisi mitenkään pärjännyt ilman  Ottoa, onneksi ei ole tarvinnutkaan!

Musta on ihanaa että ollaan oltu jo kaksi vuotta yhdessä ja ehditty kokea ihan mielettömiä asioita, mutta aika kuluu ihan liian äkkiä! Mä muistan helmikuun 9. päivän vuonna 2011 kuin eilisen ja tuntuu kuin se olisi ollut ihan vasta. Silti sen jälkeen me ollaan ehditty muuttaa yhteen, menty kihloihin, saatu  Tiara, kasvettu vanhemmiksi yhdessä, alettu odottaa toista vauvaa ja muutettu meidän unelmakotiin. Ja miljoona muuta asiaa joiden erittelyssä kestäisi vuosia, mutta pointti oli se että kunhan masutyyppi on syntynyt, voisi ajan mun puolesta pysäyttää tai ainakin hidastaa kulkemaan puoliteholla. Jos aika jatkaa kulkuaan tällä samalla nopeudella niin kohtahan me istutaan Oton kanssa jo kiikkustuolissa ja lapsenlapsenlapset keittää meille kahvia!

Mulla on maailman paras olla, juuri tässä ja nyt (ellei selkäkipua, virtsarakkoa pahoinpitelevää pikkukaveria ja suklaanhimoa lasketa) enkä vaihtaisi kyllä päivääkään pois. Oon onnekkain nainen maan päällä kun oon tuollaisen kultakimpaleen itselleni napannut!

Nyt kipittelen viimeinkin nukkumaan, mutta kunhan herään niin masupäivitystä 27+0 merkkipaalun kunniaksi, sekä uusia masukuvia että asukuvia Amarillo-reissulta. Zara-ostokset esittelen ensi viikon aikana kunhan saan muutamat muutkin viimeaikojen ostokset kuvausvalmiiksi niin saan kaiken koottua yhden otsikon alle kerralla. Hyvää yötä ihanat<3