Moikka! Nyt olisi pitkästä aikaa taas kuulumisten vuoro! Me ollaan oltu menossa koko viikko ja sama meno jatkuu viikonloppuna mutta ajattelin tulla päivittämään pikamoikat kuitenkin. Takana on niin kaveritapaamisia kuin hääjärjestelyitäkin ja viikonloppuna tiedossa vielä vähän töitä ja vähän hupiakin. Ajattelin lisäksi toteuttaa sen kirjapostauksen nyt viikonlopun aikana ja esitellä viimein vähän meidän välikausivarustusta kun ilmakin on ainakin vähän syksyisempi kuin alkuviikosta. Olenkohan mä ihan hullu kun vähän jo kaipailen syksyä viileine aamuineen ja ihanaa lehtien ja sateen tuoksua?

Mä oon aina tykännyt syksystä, lapsena siksi että silloin on mun synttärit mutta nykyään myös siksi että syksyllä ilmassa on niin paljon kaiken uuden tuntua. Syksy inspiroi pohtimaan tulevaisuuden haaveita ja antaa energiaa aloittaa uusia harrastuksia. Kesällä mä en kertakaikkiaan saa niin paljon aikaiseksi kuin syksyisin, mutta ei onneksi tarvitsekaan. Mutta nyt on kesä otettu rennosti bloginkin kannalta kuten valitettavan alhaisiksi jääneistä postausmääristä huomaa ja nyt alkaa syksy ja arki, ihana, ihana arki. Pienen loman mä vielä varastan itselleni kun mennään elokuun lopussa piipahtamaan päiväksi Tukholmaan perheen kesken, mutta muuten on aika palata kunnolla sorvin ääreen.

Syksyn kunniaksi mua on myös vihdoin puraissut jokin pieni mutta pippurinen liikuntakärpänen ja mä oon pitkästä aikaa liikkunut säännöllisesti 5-6 kertaa viikossa jo muutaman viikon. Mä kirjoittelen varmaankin tästä elämäntaparemontista lisää sitten kun ihan oikeasti voin sanoa että mä oon saanut jotain aikaiseksikin, mutta nyt toistaiseksi keskityn ylläpitämään tätä saavutettua treenitahtia ja huolehtimaan imetyksen kannalta riittävästä ravinnonsaannista. Pakko kuitenkin sen verran sanoa että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mä oon taas tuntenut sen mahtavan fiiliksen joka on aina liikunnan jälkeen!

Mitäs muuta? Jotenkin tuntuu että mä oikeen pursuilen ideoita niin paljon että en pysy edes itse perässä. Mulla on hirveän kova halu kehittää sekä itseäni että blogia taas eteenpäin, en halua jämähtää paikoilleen. Ihan mahtavia juttuja on tulossa teillekin, varsinkin hääblogin puolelle on syksyn ja talven varalle tiedossa sen verran kivoja juttuja että kannattaa pysyä kuulolla! Ja ensimmäisenä pienenä kehitysaskeleena eteenpäin mä oon koittanut taas aktivoitua Instagramissa ja blogin Facebook-sivuilla, kuvia ja videoita olen postannut useamman kerran päivässä ja kuulumisia yritän nyt ahkerammin päivitellä siis myös Facebookiin jotta siitä on blogin seuraamisen helppouden lisäksi myös muutenkin iloa teille mahtaville seuraajille! Sain viimeinkin myös tuonne sivupalkkiin tuon seuraus-kuvakkeen joten sieltä pääset fb-tykkääjäksi ellet vielä ole.

Syksyn ja uudistumisen kunniaksi mulla on myös kova tarve päästä kaikesta vanhasta eroon jotta saan uudelle tilaa. Alunperinhän ajattelin jonkinlaista IRL -kirppistä, mutta pitkällisen pohtimisen ja teidän mielipiteidenne kyselyn (FB-sivuilla) jälkeen olen päättänyt sitten kuitenkin jaksaa nähdä sen hullun vaivan ja avata blogikirppiksen. Tavaraahan meiltä löytyy siis jätesäkeittäin, lastenvaatteita, kenkiä ja asusteita niin perusliikkeiden (mm. Zara, H&M, Kappahl newbie, Lindex) jutuista Popiin, Mini Rodiniin ja muihin merkkeihin sekä mun vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Mä tulen tässä lähiviikkojen aikana avaamaan blogikirppikselle erillisen blogger -blogin josta ilmoittelen täällä.

Nojoo, eiköhän tässä ollut jo aikamoinen infopläjäys tulevasta syksystä, kuvituksena random -otoksia kuluneen viikon ajalta. Jos teillä on jotain toiveita liittyen blogin tulevaisuuteen niin kertokaa ihmeessä! Kiitos teille kaikille että seuraatte meidän juttuja päivästä toiseen osallistuen jo kolmatta vuotta♥

En ole pitkään aikaan kirjoitellutkaan siitä missä vaiheessa meillä on hääjärjestelyt! Mutta nyt ajattelin kertoa vähän hääkuulumisia kuitenkin. Meillä on muutaman viikon sisällä vahvistunut viimeinkin monta asiaa joista ensimmäisenä hääjuhliemme valokuvaaja, tai oikeastaan valokuvaajat.Teiltä kaikilta tuli aivan loistavia ehdotuksia ja me ihasteltiin monen suosittelemanne valokuvaajan kädenjälkeä, mutta lopulta voiton vei upea firma nimeltä Täydenkuun kuva, joka oli yksi heistä jotka ottivat itse yhteyttä minuun ja tekivät tarjouksen. Täydenkuun kuvan mielettömän kauniita ja tunnelmallisia valokuvia voi käydä ihastelemassa heidän nettisivuillaan, mutta tulen kertomaan kuvaajistamme yhtä sun toista lisää kunhan olemme pitäneet suunnittelupalaverin ensi viikolla.

Hääpaikka on myös varattu ja hääpaikan kanssa meillä on suunnittelupalaveri myös tässä aivan lähiaikoina, ja kerron sen jälkeen myös paikasta lisää! Nyt voin jo paljastaa sen verran että paikka on aika moderni, vastapainoa Vanhalle Kirkolle siinä mielessä. Paikka on myös tarpeeksi lähellä kirkkoamme ja sopii meidän tyyliin kuin nenä päähän. Mä oon todella innoissani siitä! En malta odottaa että pääsen keskustelemaan tarjoiluista, jotka ovat mun mielestä ainakin häävieraan kannalta ajatellen melkeinpä se tärkein osa hääparin lisäksi häissä.

Meidän häät tullaan myös kuvaamaan videolle ja videokuvaajatkin ovat nyt varmistuneet (haha, heitäkin on kaksi mikä on mun mielestä ihan loistavaa!). Mä kerron heistäkin lisää kunhan saan kirjoitettua vähän infoa ja suunniteltua videojuttuja kuvaajien kanssa! Mutta tarkoituksena on kuvata häät samalla tavalla videolle kuin ihan valokuviinkin eli 12:n tunnin dokumentaarinen kuvaus aina valmisteluista pikkutunneille asti. Me halutaan ehdottomasti häät videolle jotta meidän pikkuiset neiditkin saavat katsella äidin ja isin häitä sitten kun ovat isompia ja ymmärtävät enemmän, ja onhan se tietysti itsekin kiva fiilistellä sitä toivottavasti elämän onnellisinta päivää aina joskus. Luultavasti tulen tänne hääblogiinkin laittamaan jonkinlaisen videonpätkän jotta tekin pääsette näkemään pienen osan meidän hääonnesta!

Kuvat: 1 2 3 4

Hääpuku on vielä täysin valitsematta, sittenkin. Loppujenlopuksi mä tulinkin toisiin ajatuksiin vaikka olin muka niin varma siitä että oikea puku on löytynyt. Mahdollisimman pian onkin siis tarkoitus varailla uutta sovitusaikaa johonkin liikkeeseen ja etsiä se unelmieni puku! Edelleen etsin pitsiä ja olkaimetonta merenneitomallia, mutta vielä en tiedä mistä löydän sen haaveideni yksilön. Tämähän menikin vaikeammaksi kuin luulin! Mutta en jaksa stressata, niin monta ruksia olen kuitenkin jo saanut vetää tehtävälistaan että eiköhän se hääpukukin jostain putkahda esille!

Mulla on niin paljon kaikkea muutakin ihanaa kerrottavaa mutta täytyy jättää vähän toisiinkin postauksiin kirjoiteltavaa. Mutta hyvällä mallilla on asiat ainakin mun mielestäni, stressi on vähentynyt hurjasti viime viikkoina jokaisen varmistuksen myötä. Mun ei siis tarvitse muuttua Bridezillaksi! Hei ainiin, moni kyseli millä nimellä mua voi seurata Pinterestissä! Olen siellä samalla nimellä kuin Instagramissakin eli iinalaura.  Mulla tosin on siellä vasta yksi board koska olen vasta hääjärjestelyiden myötä oppinut Pinterestin käyttäjäksi! Mutta pinnailen kokoajan lisää.

Nyt mä siirryn takaisin Pinterestin ihmemaahan etsimään hääkuva- ja pukuinspiraatiota, ihanaa iltaa kaikille♥

Tässä nyt pari vuotta bloganneena olen tutustunut äärimmäisen surulliseen ilmiöön aina kirjoittaessani meidän rakkaudestamme ja onnestamme; onnettomiin suomalaisiin. Onnettomiin suomalaisiin, jotka eivät kykene ymmärtämään sellaista asiaa kuin onnellinen ja tyydyttävä elämä. Mukava, arki ilman ylenmääräistä riitelyä, toimiva parisuhde ja helpot lapset. Milloin onnesta tuli urbaanilegendaa ja mukavasta elämästä ilman sen suurempia draamoja valhetta?

Mun mielestä on todella surullista, että monien mielestä onnettomuus on nykyään perusoletus elämälle ja onnellisuus on jotakin jota ei edes uskalleta tavoitella. Ihmiset vellovat omassa kurjuudessaan samalla ajatellen että kaikki onnelliset ihmiset ovat joko a)valhetta ja harhakuvitelmaa b)sairaita mieleltään tai c)jotain mitä itse ei voi saavuttaa mitenkään. Miksi näin on? Onko suomalaisista oikeasti tullut tuollaisia luovuttajia jotka piipittävät tietokoneen näytön takana bloggaajille kuinka heidän elämänsä ei oikeasti voi olla kivaa ”koska mun kaveripariskuntakin erosi kun ne ei koskaan riidelleet”?

Mä en ole siinä mielessä perinteinen suomalainen että en usko sanontaan kell’ onni on, se onnen kätkeköön. Mun mielestä onnellisuuttaan saa tuoda esille, ja samalla toivottavasti levittää hyvää mieltä muillekin. Ehkä onnen kätkemisen taustalla on joskus ennenmuinoin ainakin ollut pelko siitä että jos oman onnensa tuo esille, joku yrittää ottaa sen pois. Mä en usko tuohonkaan, mä uskon että kun oikeasti löytää elämässään onnen, sitä ei kukaan tarkoituksella voi ottaa pois tai muuten onni ei ole ollut aitoa. Tästä syystä mä myös kerron avoimesti meidän parisuhteesta, perhearjesta ja hääsuunnitelmista. Mä olen onnellinen ja ylpeä.

Se että elämä on mukavaa, antoisaa ja rakkaudentäyteistä ei tarkoita että mä paskoisin sateenkaaria ja olisin päästäni sekaisin, se tarkoittaa vain sitä että mä olen tehnyt elämässäni oikeita valintoja jotka tekevät mut onnelliseksi. Valinnoistahan kaikessa on loppujenlopuksi kysymys. Teetkö itsesi ja läheisten kannalta oikeita valintoja ja päädyt elämään tavoittelemaasi elämää, vai valitsetko väärin. Se että joskus tekee virheitä eli valitsee väärin, ei haittaa, kukapa meistä ei niin joskus tekisi. Mutta jos hukkaa kunnianhimonsa ja lakkaa tavoittelemasta haaveitaan virheen takia on vain typerä luovuttaja. Aina on mahdollisuuksia ja aina voi saavuttaa haluamansa.

Onni ei ole ”sitten kun”, onni on tässä ja nyt. Mä en ole saavuttanut vielä puoliakaan haaveistani, mutta elän silti onnellisempaa ja ihanampaa elämää kuin koskaan olisin voinut odottaa. Onnesta pitää osata nauttia, pitää elää hetkessä eikä sitkutella. Jos ikuisesti ajattelee olevansa onnellinen ”sitten kun”, voi menettää jotain todella arvokasta ja hukata mahdollisuuden onneen. Mä olen myös sitä mieltä, että onni ei ole koskaan valmis. Jos mulla olisi kaikki mitä mä haluan, mä en olisi onnellinen. Mä tarvitsen haaveita, joiden eteen tehdä töitä ja joiden avulla voin kehittyä paremmaksi ihmiseksi, ystäväksi, äidiksi ja puolisoksi.

Mä olen positiivinen realisti, en haahuile pilvilinnoissa enkä tavoittele järjettömiä asioita mutta uskallan uskoa unelmiini ja yritän nähdä hyvää kaikissa ja kaikessa. Kun suunnitelmat muuttuvat, on osattava löytää asioiden hyvät puolet sen sijaan että menisi sekaisin ja peruisi koko homman. Kaikkia mun positiivisuuteni ei miellytä, monia se saattaa ärsyttääkin mutta suosittelen kaikkia kokeilemaan. Sen sijaan että valitat ja mässäilet kurjuudellasi, ajattele mitä voit hyötyä ja oppia kokemuksistasi. Mä olen 14-17 -vuotiaana hoitanut yli kolme vuotta koulun ohessa yksin mun äitiä joka makasi sängyssä sairauden pakottamana, liikuntakyvyttömänä ja masentuneena.

Mä en silti lannistunut vaan opettelin laittamaan ruokaa, käymään kaupassa ja huolehtimaan arjesta. Mä oon nykyään perheenäitinä enemmän kuin onnellinen siitä että opin nuo taidot jo silloin. Vaikka silloin oli rankkaa ja olen kipuillut omat teini-iän sekoiluni tuon jälkeen, en silti missään vaiheessa lannistunut ja lakannut tavoittelemasta unelmiani. Mä valmistuin ylioppilaaksi, vieläpä ajallaan, hain haluamaani kouluun ja muutin takaisin juurilleni Helsinkiin kuten olin haaveillutkin. Kun mä sitten tapasin Oton meni kaikki vielä paremmin kuin olisin ikinä osannut kuvitellakaan.

Mitä mun blogin kirjoittamiseeni tulee, mä kerron meidän lapsiperhearjesta sellaisena kuin se on. Koskaan en valehtele, väritä tai keksi tarinoita, mutta paljon jätän myös kertomatta. Usein jätän kertomatta ne kaatuneet maitomukilliset, vessanmatolle väärinpäin tippuneen käytetyn vaipan ja aamupäivällä lipaston kulmaan kolahtaneen varpaan, koska ne eivät ole asioita joita koen tarpeelliseksi kertoa tai haluan muistaa meidän elämästä. Mun blogi on jo pian kaksi ja puoli vuotta ollut positiivinen hyvänmielen blogi johon ainakin suurin osa lukijoista kertomansa mukaan tulee hakemaan piristystä, hyvää fiilistä ja inspiraatiota. Ne jotka hakevat inhorealismia kakkavaipoista ja valitusta paskasta seksielämästä voivat suunnata johonkin toiseen osoitteeseen, koska ne eivät ole mua eivätkä ne tule koskaan kuulumaan blogini aiherepertuaariin.

Yhteenvetona, olkaa onnellisia, tai jos ette ole niin antakaa ainakin meidän olla, eiks vaan!

PS: Kuvissa onnellinen tyttäreni Tiara joka on oppinut laskemaan liukumäestä aivan itse.

Te valitsitte parisuhdepostauksen ensimmäisenä toteutettavaksi teemapostaukseksi ja mä olin oikeastaan siitä iloinen vaikka kirjoistakin haluan toki kirjoittaa. Mulla on kuitenkin pyörinyt viime aikoina tää aihe mielessä jonkinverran kun tuntuu että joka perhelehdessä ja -nettisivulla toitotetaan ”toisen lapsen kriisistä” ja siitä miten parisuhde menee viimeistään toisen lapsen myötä pilalle tai vähintäänkin muuttuu järkyttäväksi ongelmavyyhdiksi. Mä en yhtään ihmettele sitä miksi näin kirjoitetaan, sillä toinen lapsi on iso muutos elämään vaikkei välttämättä uskoisi.

Usein ajatellaan että se on vain se ensimmäinen lapsi joka muuttaa kaiken, mutta loppujenlopuksi yhden lapsen vanhemmilla on kuitenkin rutkasti aikaa toisilleen – ainakin meillä oli. Yhden lapsen kanssa kaiken lapsen nukkuma-ajan voi viettää haluamallaan tavalla kun taas vauvan ja taaperon vanhempana ainakin näin ensimmäisinä kuukausina lähestulkoon aina on jompikumpi hereillä (tai sitten kello on niin paljon että pitäisi itsekin nukkua) ja mukuloiden yhteiset päiväunet ovat harvinaista luksusta.

Aluksihan toki vastasyntynyt nukkuu 24/7 ja se luo ehkä hieman petollisen illuusion siitä että kaikki on kuin ennen. ”Vauvahan vain nukkuu!” Silloin alussa me saatiinkin kunnon läheisyystankkausta kun Otto piti heti useamman viikon isyyslomaa ja vietettiin ne viikot tosi perheen kesken. Zelda nukkui ruokataukoja lukuunottamatta kokoajan joten meille jäi runsaasti kahdenkeskistä aikaa. Se oli ihanaa aikaa ja varmasti yksi suurimpia tekijöitä sille että ollaan vältytty suuremmilta parisuhdekriiseiltä. Kumpikaan ei väsähtänyt uudenlaisessa arjessa kun saatiin heti aluksi opetella rauhassa kuukauden verran yhteiseloa neljästään ja Zelda kotiutui osaksi meidän perhettä vaikka paljon nukkuikin.

Sittemmin yhteisen ajan puute on vaivannut meitäkin, Zeldan syntymän kanssa samaan syssyyn sattuivat vielä hääjärjestelyiden alkaminen ja mun blogiharrastuksen muutos harrastuksesta osa-aika duuniksi ja ne ovat todella syöneet niitä yhteisiä tunteja. Kuitenkin, koen että kaikki on mennyt paremmin kuin odotin ja olemme saaneet sitä yhteistäkin aikaa enemmän kuin uskalsin toivoa. Me saadaan olla onnellisia siitä että meille on siunaantunut perustyytyväiset, terveet tyttäret jotka tykkäävät nukkua öisin. Vaikka päivisin tytöt eivät useinkaan nuku yhtäaikaa, iltaisin ja öisin me ollaan saatu aina niitä rauhallisia kahdenkeskisiä hetkiä kun ollaan vähän nipistetty omista yöunista, mikä näkyy pienten silmäpussien radikaalina eskaloitumisena koko naaman roikkumiseksi.

Sen lisäksi että yöllä ollaan nautittu toistemme seurasta, me ollaan opeteltu iloitsemaan niistä pienistäkin kahdenkeskisistä hetkistä. Muistan kun oltiin alkukesästä kaupassa ja molemmat neidit sattuivat nukahtamaan alun jälkeen ensimmäistä kertaa yhtäaikaa rattaisiin. Se tunne kun sai käydä kaupassa ja liihotella kahdestaan valitsemassa herkkuja oli jotain sanoinkuvailemattoman ihanaa! Sittemmin ne kerrat ovat jo lisääntyneet ja usein tulee lähdettyä yhdessä kävelylle juuri Tiaran päiväuniaikaan kun tietää että Zeldakin nukahtaa takuuvarmasti kun vaunut ovat liikkeellä ja saadan näinollen pari tuntia kahdenkeskistä jutteluaikaa ja vielä ulkoilut kaupanpäällisiksi.

Pienten yhteisten hetkien lisäksi me ollaan yritetty ajatella toisiamme ja välillä muistaa pienillä ylläreillä, tuomalla kaupasta toisen lempiherkkua yllätykseksi, viemällä lapsia ulos että toinen saa hetken ihan omaa aikaa tai hieromalla illalla hartioita. Lisäksi meillä on myös sallittua sanoa jos väsyttää ja ei jaksa, silloin toinen voi leikkiä lasten kanssa ja toinen saa nukkua tai tehdä mitä ikinä haluaakaan. Tästä ehkä johtuukin että meillä ei usein kuule noita sanoja ettei jaksa, kun tietää että jos sellainen tilanne oikeasti tulee niin sitten saa ihan rauhassa hetken itselleen.

Kahden lapsen kanssa se on entistä tärkeämpää että molemmat vanhemmat osallistuvat niin lasten- kuin kodinhoitoonkin yhtälailla. Kun kumpikin hoitaa oman osansa on suurempi mahdollisuus ehtiä joskus tekemään jotain myös yhdessä ja kaikki sujuu sutjakammin. Meidän ei onneksi koskaan ole tarvinnut tästä asiasta edes käydä keskustelua, molemmille kun on alusta asti ollut selvää että perhe on perustettu yhdessä ja yhdessä kaikki myös tehdään. Vessanpesu ja imurointi kuuluvat mun suosikkeihin, Otto taas tykkää siivota keittiötä. Molemmat tykkäävät laittaa ruokaa, mutta arkisin ruoka odottaa valmiina kun Otto tulee töistä. Se on mun mielestä mukava tapa toivottaa tervetulleeksi puoliso töistä kotiin ja jutella yhteisellä aterialla päivän jutuista.

En voi myöskään tarpeeksi korostaa sitä miten ihana isä Otto on! Otto jaksaa aina leikkiä lasten kanssa, jutella ja hassutella, lohduttaa, vaihtaa vaippaa, käyttää potalla ja antaa iltapalaa. En olisi kyllä koskaan voinut kuvitella että joku voi olla noin ihana, huolehtiva ja rakastava isä! Tiara on ihan isin tyttö ja Zeldakin varmaan kunhan kasvaaa vähän isommaksi ja on vähemmän ihastunut tisseihin. Imetys asettaa tietysti omat rajoitteensa sille mitä isä voi vauvan kanssa ensi kuukausina tehdä, mikä on vähän harmillista. Mutta  mitä isommaksi Zeldakin kasvaa sitä suuremmaksi Oton rooli tulee ja kunhan kiinteät parin kuukauden päästä astuvat kuvioihin saa Otto tarttua lusikan varteen ja syöttää Zeldaa.

Meillä on käytössä edelleen sama juttu kuin Tiaran pikkuvauva-aikana, eli molemmat saavat nukkua viikonloppuisin pitkään, toinen lauantaiaamuna ja toinen sunnuntaiaamuna. Kun molemmat tietävät että saavat sen oman ihanan rauhallisen aamun niin viikotkin jaksaa heräillä paremmin. Vaikka lasten myötä kyllä se taito nukkua pitkään on vähentynyt, ennen sitä saattoi nukkua 12-14 asti ilman mitään ongelmia ja nykyisin herätään molemmat yleensä viimeistään kymmeneltä vaikka kukaan ei herättäisi.

Vaikka meillä on ihanat, helpot ja tyytyväiset lapset niin kyllä meitä silti joskus väsyttää. Silloin saattaa olla hermo kireällä, varsinkin jos väsymyksen yhdistää stressiin tekemättömistä asioista. Mutta väsymyksen aiheuttamat pikku kinastelut on syytä jättää ihan omaan arvoonsa, kun tietää että ne tosiaan johtuvat vain väsymyksestä.Toisen lapsen myötä nämä väsymyskinastelut ovat tulleet ehkä yleisemmiksi, mutta en kyllä voi sanoa että me edelleenkään riideltäisiin tai edes kinasteltaisiin usein. Ja vaikka yhteistä aikaa on tällä hetkellä vähemmän ja stressiä enemmän, en silti hetkeäkään ole ajatellut että pieni ikäero muksuilla olisi huono juttu. Tiarasta ja Zeldasta on jo nyt niin paljon iloa toisilleen että voin vain kuvitella miten mahtavat leikkikaverit tytöistä tulee. Ja sitten me otetaan Oton kanssa kaikki irti siitä ilosta, hah!

Musta tuntuu että meillä menee paremmin kuin koskaan ennen, vaikka aina on hyvin mennytkin. Meillä on toisemme ja kaksi ihanaa pientä tyttöä jotka kasvavat ja kehittyvät kokoajan ja joista me ollaan maailman ylpeimpiä. Alussa totesin että en ihmettele miksi toisen lapsen kriisistä usein puhutaan, sillä näin suuressa muutoksessa varmasti piilee ainekset pahemmankin luokan taisteluihin vanhempien välillä. Mutta kun muistaa arvostaa toista siitä mitä hän tekee perheen hyväksi, osoittaa rakkautta ja miettiä vähän miten asiat ilmaisee niin sillä pääsee jo pitkälle.

Ällösöpöilmoituksena tähän loppuun vielä että enää 186 päivää siihen että me sanomme toisillemme tahdon ja mä en millään malta odottaa♥

Miten teillä on vaikuttanut toinen lapsi parisuhteeseen vai onko mitenkään? Kuinka paljon vietätte yhteistä aikaa ilman lapsia?

Postaus toteutettu yhteistyössä MiniMintin kanssa. Perjantaina saapui viimein MiniMintin paketti ja mä pompin suunnilleen tasajalkaa innosta! Tässä postauksessa esittelen vasta sisävaatteet kun en eilen viitsinyt hullussa hellesäässä kiusata muksuja kuvaamalla kevyttoppaa ja välikausihaalaria, mutta nekin esittelen sitten ajallaan. Meille tuli siis sisävaatteista ihanaa pingviinikuosia jota ihastelin jo viikko sitten Mini Rodinin uutuuksista kirjoittaessani. Zelda sai pingviinibodyn ja Tiara ihastuttavan pingviinimekon! Luonnossa pinkut olivat kyllä vähintään yhtä ihania kuin ajattelinkin ja vielä jäivät kutkuttamaan ne pingviinileggingsit ainakin, pingviinikuosia kun ei voi olla liikaa.

Me käytiin helteisellä takapihalla kuvausretkellä joka ei aivan sujunut suunnitelmien mukaan kun tytöt olivat sitä mieltä että viltin päällä on aivan tylsää ja yhteiskuvia ei saa ottaa. Päädyin sitten nappailemaan kuvia innokkaasti kukkia ja nurmikkoa tutkivasta Tiarasta ja jätin suosiolla Zeldan muutaman räpsäisyn jälkeen sisällä kuvattavaksi ettei pienellä mennyt hermo. Aikamoisia ikiliikkujia molemmat meidän neidit kun viltillä oleskelu on ihan tylsää, Zeldakin nykyään pyörii jo niin vimmatusti napansa ympäri että hyvin nopeasti hän on jo liikuskellut viltiltä poissa. Mutta eipä ajauduta sivuraiteille vaan nyt on vuoro ihanien pingujen!

Innokas tutkija-Tiara päällään Mini Rodinin pingviinimekko, Mini Rodinin käännettävä pandapipo ja Knittexin mustat sukkahousut jotka saimme MiniMintistä. Kengät ovat omat vanhat mutta ne sopivat täydellisesti mekon vaaleaan sävyyn! Nuo Knittexin Agatka -sukkahousut olivat mulle aivan uusi, mutta sitäkin mieluisampi tuttavuus. Normaalisti lasten sukkahousut ovat joko tosi paksuja tai sitten aivan liian ohkaisia ja ällöttävästä materiaalista tehtyjä.

Nämä istuvat täydellisesti, ovat mukavan ohutta mutta kuitenkin lämmintä materiaalia ja mikä tärkeintä: niitä saa mustassa värissä. En ole kovin monella merkillä törmännyt mustiin sukkiksiin pienille lapsille, vaikka mun mielestä ne ainakin ovat tuhat kertaa tyylikkäämpi valinta kuin valkoiset. Mä taidan klikkailla meille vielä MiniMintistä muutamat Knittexin sukkikset syksyksi, näitä ei ole hinnallakaan pilattu kun maksavat 4,90. Ja sen mustan lisäksi värivaihtoehtoja löytyy jopa 14 erilaista!

Tässä muutama kuva meidän pikku pingviinistä pandapipossaan ulkoilemassa, nämä jäivätkin ainoiksi edes etäisesti onnistuneiksi ulko-otoksiksi ennen kuin päätettiin luovuttaa. Zeldalla myöskin Rodinin pandapipo ja pingviinibody sekä Duns Swedenin mustat leggingsit joihin ihastuttiin kovasti. Kaikki saatu MiniMintiltä. Aurinkolasit ovat neidin omat vanhat. Täytyy sanoa että on kyllä pienempikin neiti aivan vastustamattoman suloinen pingviinikuosissa (on toki muutenkin), mä vaan niin tykkään noista letkeistä rusettikaulaisista pinkuista. Mun lempparikuosi ikinä!

Nuo pandapipot ovat siis käännettävät, toisella puolella tummansininen pandaprintti ja toisella puolella vaaleanvihreä joka mätsää sitten täydellisesti tyttöjen välikausivaatteisiin, eli joku ehkä arvaakin mitkä takki ja haalari meille tulivat! Mä kirjoittelen Camokuosista ja muistakin ihanista uusista jutuista vielä tämän viikon aikana kunhan sattuu sellainen päivä että tytöt eivät läkähdy ulkotamineissa mutta kuitenkaan ei sada kaatamalla vettäkään. En malta odottaa että saan esitellä kaikkien jo perjantaina Instagramissa vilahtaneiden pakettien sisällöt teille!

Jos omat syksyn Mini Rodinit on vielä hankkimatta, MiniMintissä kaikki kyseisen merkin uutuudet nyt postikuluitta, joten kipinkapin ostoksille!

Ihanaa maanantaipäivää kaikille♥ Illalla tulossa parisuhdepostausta sisältäen urpoja kuvia musta ja Otosta, pysykää kuulolla!