Tänään kuvat saavat olla pääosassa pitkästä aikaa, sillä meillä ei ole mitään uutta auringon alla. Ihana ihana lauantaipäivä, täydet yöunet ja lasten herääminen vasta puoli yhdeksältä tekivät terää ja meillä on ollut niin hauska päivä. Aamulla käytiin rauhassa kaupassa Oton kanssa kun tytöt olivat mummun kanssa, sitten vietiin Tipa kerhokaverin synttäreille, ja sen jälkeen tultiin kotiin syömään. Otto lähti työpaikan gaalailtaan, ja me suunnattiin lasten kanssa lumeen leikkimään!

Muuten, pakko hehkuttaa Olympus OM-D E M10 -kameraa, mulla on sellainen testilainassa nyt, ja mä en halua enää ikinä kokeilla mitään muuta kameraa. Ilta oli jo täysin pimennyt siinä vaiheessa kun lähdettiin ulos, mutta sain silti tarkkoja ja hyvän värisiä kuvia otettua, ei ikinä onnistuisi mun Canonilla, ainakaan mun taidoilla, eikä ilman lisäsalamaaa. Musta tuntuu että mun joululahjatoive taitaa nyt olla selvillä, sillä tällä kameralla pärjää talvenkin yli ilman mitään ongelmia, eikä luonnonvalosta tai sen puutteesta tarvitse stressata. Katsokaa vaikka!

Maailman ihanimmat pienet lumienkelit! Lumienkeleiden tekeminen on ollut Tiaran haaveena ties kuinka pitkään, ja hienosti hän osasi tehdä niitä heti kun pääsi lumeen pyörimään. Nuorempi neiti oli ilmeisen hämillään lumesta ja kupsahti kerran naamalleen lumeenkin, mutta se onneksi kirvoitti vain hurjan kikatuksen kun lumi kutitti naamaa. Ihania tyttöjä<3

Me aletaan nyt lasten kanssa iltapuuhiin, ja lasten nukahdettua mä lähden käymään kaverilla pitkästä aikaa ihan yksin, ja ehkä vähän tanssahtelemaankin. Suon itselleni hetken omaa aikaa, kun mummu on valvomassa lasten unta ja yötkin ovat sujuneet hyvin nyt. Pieni rentoutushetki tekee oikein hyvää tämän sairastelurumban jälkeen!

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3

En ole saanut tehtyä koontipostausta Tukholman ostoksista, kun on ollut niin hurja kiire ja aina puolet on ollut pesussa juuri silloin kun olisi ollut aikaa kuvata. Tässä asussa kuitenkin vilahtaa yksi uusi lemppari, nimittäin River Islandin vaalea, feikki-krokotiilinnahkainen hame. Ihastuin siihen heti, tosin olisi pitänyt sovittaa sitä etukäteen, sillä se on kieltämättä vähän väljä. Toisaalta, ainakin talvella mahtuu hyvin paksummatkin kalsarit sinne alle, mikä on hyvä!

Takki Sheinside* / Huivi Monki* / Hame River Island / Paita H&M / Sukkahousut Lindex / Kengät H&M / Laukku Coach / *saatu blogin kautta.

Musta on tullut pukeutujana sellainen yksinkertaisuuden arvostaja. Pelkistetyt, selkeät linjat, yhteensopivat värit satunnaisilla piristyssävyillä, helpot kuosit kuten raidat ja ruudut miellyttävät kaikkein eniten. Vaatteen ei tarvitsekaan olla täynnä glitteriä ja paljetteja ollakseen mielenkiintoinen. Erilainen leikkaus voi jo tehdä vaatteesta huomiota herättävän. Printtivaatteiden käyttöä olen vähentänyt reippaasti, jotenkin ne eivät vaan tunnu enää niin omalta kuin teini-iässä. Toinen Tukholman tuliainen nimenomaan River Islandilta oli kuitenkin valkoinen t-paita mustalla kirjainprintillä. Simppeli mutta siinä on jokin juju.

Tuo asu taisi olla hetkeen viimeinen vähän syksyisempi asu, tänään satanut ensilumi on viimeistään merkki siitä että nyt kaivetaan villapaidat, paksut sukkahousut, villasukat ja muut kaverit koloistaan ja puetaan monta kerrosta päälle. Lapset ovat innoissaan lumesta, ja viikonlopun aikana on kyllä pakko päästä tekemään ekat lumienkelit ja ehkä lumiukkokin jos lumi on sillä tuulella että se onnistuu. Taidetaan myös kaikki olla innoissaan sunnuntain joulukadun avajaisista, ja joulupukin tapaamisesta!

Eilen mä kävin Emilian kanssa testaamassa crossfitia bunkkerissa Jätkäsaaressa, ja oli muuten aivan mieletön kokemus! Tästä lisää kunhan saan treenikuvat itselleni, ja pystyn kertomaan enemmän. Voin kertoa että on tänään tuntunut jokaikisessä lihaksessa, vaikka itse treeni ei tehdessä niin rankalta tuntunutkaan. Siinä on ehkä laji jota voisin jopa kuvitella harrastavani, ja oikein mielelläni.

Tänään ollaankin sitten otettu rennommin, rakenneltu legoilla ja nukuttu lasten kanssa pitkään. Viime yö oli ensimmäinen yö varmaan kolmeen viikkoon ilman että heräsin kertaakaan antamaan vettä tai yskänlääkettä, ja oh boy että se tuntui hyvältä. Aamulla olin ihan häkeltynyt, että ollaanko me todella nukuttu koko yö! Tästä on suunta vain ylöspäin, kop kop! Huomenna meillä on Tiaran ensimmäiset kerhokaverin synttärijuhlat päivällä, ja illemmalla Otto menee työpaikan hienoon gaalatilaisuuteen.

Lopuksi vielä Monster High -arvonnan voittajat, eli Tarja S. ja Marika! Paljon onnea voitosta! Laittaisitteko mulle sähköpostilla yhteystietoja osoitteeseen couturecouture(at)windowslive.com niin saan paketit lähetettyä teille oikeaan osoitteeseen! Kiitos!

Lohdutuksena muistutan käynnissä olevista Oral-B sähköhammasharja-, Honor 6 -puhelin & Lego joulukalenteriarvonnoista, joihin kaikkiin ehtii vielä osallistua!

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille! <3

”31. Lapsella on oikeus levätä, leikkiä ja viettää vapaa-aikaa. Lapsella on oikeus tutustua taiteeseen ja kulttuuriin.”

Tänään vietetään lapsen oikeuksien päivää, ja juhlitaan 25-vuotista YK:n lapsen oikeuksien sopimusta. Tämän päivän teemana on lapsen oikeus leikkiin, joka on myös itse sopimuksessa mainittu. Jo aiemmin kirjoittamassani päiväkotipostauksessa mulle eniten mieleen jääneitä asioita olivat juuri omat leikit. Ei sitä muista niin hyvin tavallisia matikantunteja, tai päiväkodin aamunavauksia, mutta ne parhaat ja höpsöimmät leikit muistaa aina, ja niistä leikeistä myös oppii eniten.

Leikki on lapsen luontainen tapa oppia. Leikin kautta opetellaan vuorovaikutustaitoja, ongelmanratkaisua ja itseluottamusta. Viikko sitten Legon pikkujouluissa Legon edustaja Helene Teichert Tanskasta puhui todella hyvin erilaisista leikeistä ja leikin vaiheista, ja lapsen kannustamisesta leikkiin. Oli mielenkiintoista kuulla ammattilaiselta erilaisista leikkimistavoista, ja siitä mitä kaikkea lapset niistä erilaisista leikeistä voivat oppia.

Leikeissä lapsi toteuttaa itseään, ja opettelee uusia, kiinnostavia asioita vanhojen tuttujen lomassa. Leikissä lapsi pystyy mihin vaan, vain mielikuvitus on rajana, ja mielikuvituksen kehittymistä mä haluan tukea. Mä haluan antaa lapsille mahdollisuuksia leikkiä ilman rajoja, pyöriä ympäri asuntoa, tutkia ulkona ja juosta minne vain, tehdä barbeille talon legoista, tai littlest petshopeille pesän sukkalaatikkoon. Tässä vaiheessa täytyy jo huomauttaa, kuinka rajoittunut oma, aikuinen mielikuvitukseni on, kun nuo ovat hurjimpia juonenkäänteitä jotka ensimmäisenä tulevat mieleen. Voin kertoa, että meidän kolmevuotiaan jutut ovat vähintäänkin absurdeja jos näihin mun kuvioihin vertaa, ja hyvä niin!

Meillä kotona saa leikkiä nyt, ja aina. Mä en ikinä halua, että lapset palavat loppuun jatkuvissa tarkoissa aikatauluissa, opiskeluissa ja harrastuksissa. Haluan, että he saavat harrastaa juuri sen verran kuin haluavat, varhaiskasvatuksen ja koulun puolesta luotan siihen että viranomaiset osaavat jatkossakin määritellä sopivan oppimäärän ikään nähden. Jos lapsille itselleen harrastuskin on leikkiä, ei mikään estä harrastamasta niin paljon kuin haluaa, mutta aion pitää avoinna myös sen mahdollisuuden, että on ihan okei tulla koulusta suoraan kotiin tiistai-iltapäivänä, kaivaa lautapeli tai pikkulegot esiin, ja vain olla ja nauttia. Joka päivälle ei tarvitse olla harrastusta, eikä edes joka toiselle, ellei itse niin halua.

Meidän elämä on ajoittain ihan uskomattoman hektistä, niinkuin varmaan suurimman osan ruuhkavuosia elävistä lapsiperheistä, elämä on. Silti lapset onnistuvat pakenemaan tätä kiirettä leikin maailmaan, ja usein myös ainakin meidän perheen aikuiset heidän mukanaan. Tekee niin hyvää unohtaa omat kiireet ja lukemattomat sähköpostit, ja vain uppoutua hetkeksi kasaamaan palikoita päällekkäin. Se on rentouttavaa, ja kyllä mä edelleen ilahdun tekemistäni hienoista rakennelmista, melkein yhtä paljon kuin lapsena.

Lapsella on oikeus tutustua kulttuuriin ja taiteeseen. Miten tämä toimii meillä 1,5- ja 3-vuotiaiden kanssa? Me käydään, jos ei viikottain, niin ainakin pari kertaa kuukaudessa kirjastossa. Istutaan, leikitään kirjaston leluilla, ihmetellään ja selaillaan. Lainataan hullut kasat kirjoja, tietokirjoja, satukirjoja, askartelukirjoja, kuvakirjoja. Kotona katsotaan elokuvia, luetaan kirjoja, maalataan ja piirretään, askarrellaan ja annetaan lasten olla luovia. Käydään ravintolassa syömässä, kaupungilla ihmettelemässä patsaita tai hassuja rakennuksia ja bongaamassa jouluvaloja parvekkeilta. Taidetta ja kulttuuria on siellä missä lapsi itse sitä näkee, ja mistä nauttii.

Pienten kanssa taide- ja kulttuurikokemuksia voi toteuttaa hyvin yksinkertaisestikin. Sunnuntaina on Aleksanterinkadulla perinteiset joulukadun avajaiset, niissä ollaan käyty joka vuosi, ja tänä vuonna tarkoitus olisi mennä taas. Kesällä on kierretty eläintarhat ja huvipuistot, ehkä tänä talvena on vuorossa luonnontieteellinen museo tai Sealife, tai mikseivät molemmat. Kulttuurikokemukset piristävät arkea, niin lapsen kuin aikuisenkin.

Lapsella on oikeus leikkiin, ja sitä oikeutta pitää tukea kaikin mahdollisin keinoin. Lapsella on oikeus myös lepoon, ja lapsen riittävän unensaannin turvaaminen on yksi meidän vanhempien tärkeimmistä tehtävistä. Joskus se tarkoittaa myös sitä, että vanhemman pitää olla se kakkapää joka toteaa, että nyt ei enää yhtään legotornia, iltapalalle, -pesulle, -sadulle ja sänkyyn. Tässä itse rättiväsyneenä kolmen tunnin yöunien jälkeen voin vain unelmoida, että saisin joskus nukkua vielä yhtä hyvin kuin lapsena, ja toivon, että tämä viikkokausia piinannut flunssakierre vihdoin menisi ohi, ja meidänkin mukulat saisivat taas katkeamattomat yöunet. Olisi ihanaa, jos joku tulisi sanomaan mulle yhdeksältä, että mene nyt nukkumaan, huomenna on uusi päivä!

Lapsen oikeuksien sopimus löytyy lyhennettynä versiona täältä, ja mielestäni jokaisen vanhemman, tai lasten kanssa muuten tekemisissä olevan, olisi hyvä lukea se. Se käsittää niin paljon muutakin kuin nämä minun luettelemani, yhden kohdan käsittelemät aiheet. Lasten itsensä on myös hyvä tietää, mitkä heidän oikeutensa ovat.

Hyvää lasten oikeuksien päivää kaikille <3

Mitä te tykkäätte leikkiä yhdessä lasten kanssa, tai tykkäättekö leikkiä? Muistatteko omasta lapsuudesta hauskoja leikkejä? Mitä lasten oikeuksien päivä merkitsee teille?

Sain pari viikkoa sitten yhteistyötarjouksen uuden puhelimen tiimoilta. Puhelin oli nimeltään Honor 6, malli josta en ollut koskaan aiemmin kuullut. Ensin epäröin vähän, olenhan käyttänyt Galaxy-malleja siitä asti kun ne ensimmäistä kertaa tulivat markkinoille vuonna 2010. Tutustuin kuitenkin tarkemmin puhelimeen, hyväksytin speksit meidän perheen tietotekniikkagurulla, ja tykästyin heti Honorin ulkomuotoon.

Se on virtaviivainen, yksinkertainen ja tyylikäs. Suurimmalla osalla on käytössään joko iPhone tai jokin Samsungin Galaxy-malleista, niin mullakin tähän asti. Honor tuo kuitenkin markkinoille jotain uutta ja erilaista, mutta silti täysin kilpailukykyistä näiden suurten valmistajien mallien kanssa, ja vielä puolet edullisempaan hintaan.

Meidän perheen älypuhelimissa on tähän asti ärsyttänyt surkea akkukesto, olipa kyseessä sitten Galaxy tai iPhone, puhelin on saanut olla piuhan nokassa jatkuvasti. Viikon käytössä ollut Honor kestää mun tehokäyttöä melkein kaksi vuorokautta, siis netin selausta, kuvausta, sähköposteja, facebookia ja spotifyn luukutusta. Se on huima parannus siihen, että akku tyhjeni ennen parissa tunnissa samanlaisella käytöllä. Honor muistuttaa jos taustalla on käynnissä paljon akkua käyttäviä sovelluksia, ja jos akku meinaa loppua kriittisellä hetkellä, voi laittaa päälle ultra-akunsäästön, jolloin käytössä ovat vain puhelut ja tekstiviestit.

Mulle puhelin on tärkeä, se  on mun kalenteri, reissukamera ja yhteys tärkeimpiin tyyppeihin. Hoidan puhelimella sekä työasioita, että henkilökohtaisia asioita, ja se ei voi olla huono. Honor toimii nopeasti ja sulavasti, eikä töki ollenkaan. Mua ilahduttaa myös sen laadukas 13megapikselin takakamera, sekä 5megapikselin etukamera jolla selfiet ovat huomattavasti vähemmän mössöisiä kuin vanhalla luurillani. Honorissa on muuten instagramin tehokäyttäjiä ilahduttava panoraamaselfien mahdollisuus, jota en tosin vielä ole uskaltautunut testaamaan.

Honorin ideologian mukaan se on puhelin kaikille, jotka uskaltavat poiketa valtavirrasta ja olla uniikkeja. Ihmisille, joille tärkeintä ei ole kuulua joukkoon, vaan olla sellaisia kuin he itse haluavat, ja jotka haluavat puhelimen kuvastavan omaa persoonaansa, toimivan sen jatkeena. Musta on ihanaa saada olla ensimmäisten joukossa, jotka lokakuun lopussa Euroopan markkinoille tullutta Honoria pääsevät kokeilemaan, ja tekemään sitä tunnetuksi. Käykää ihmeessä kurkkimassa Honorin nettisivuilta lisäinfoa, sieltä löytyy nekin tiedot jotka tarvitsin että sain Oton suosittelemaan tätä puhelinta mulle, haha!

Yhteistyössä Honor 6.

Nyt myös yhdellä teistä on mahdollisuus saada Honor 6 itselleen, sillä mä sain kunnian järjestää kilpailun jossa voi voittaa puhelimen! Kilpailun säännöt ovat yksinkertaiset:

1.  Kerro miksi juuri sinä haluaisit voittaa Honor 6 -puhelimen.
2.  Keksi itsellesi nimimerkki, ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään
3.  Kilpailuaikaa on 30.11.2014 klo 23.59 asti.

Onnea kilpailuun kaikille!

Keväällä meidän suunnitelmissa siintää tyttöjen päivähoidon aloitus. Tarkoituksena on että he käyvät hoidossa parina päivänä viikossa, jotta mä ehdin niinä päivinä keskittyä työntekoon, ja jotta mulla jäisi joskus tunti tai kaksi iltaisin omaa aikaakin, eikä vain äitiaikaa tai työaikaa. Hoidon aloitukseen on vielä muutama kuukausi aikaa, ja kirjoitan sen aiheuttamista mietteistä, kysymyksistä ja valmisteluista sitten enemmän, kun se on ajankohtaista. Tänään ajattelin keskittyä nimittäin siihen, millaista mulla itselläni oli päivähoidossa!

Mä aloitin päivähoidon reilu 1-vuotiaana. Ihan vauva olin vielä, vaikkakin kova puhumaan. Ensimmäisestä päiväkodistani en muista mitään, mutta äiti on kertonut paljon. Mulla oli kaveripoika, joka oli mua vähän vanhempi, ja joka hoiti mua kokoajan päiväkodissa. Harmittaa kun en muista tätä poikaa ollenkaan, hän oli varmaan ihana! Seuraavasta hoitopaikasta jonne siirryin kun muutettiin, mulla on jo muistoja, paljonkin.

Muistan kuinka mulla oli vuotta vanhempi paras ystävä nimeltä Iina, ja mun mielestä oli maailman hienointa että meillä oli sama nimi, koska en pienenä tuntenut ketään muuta Iinaa. Muistan myös kun yhdellä pojalla oli synttärit, olin itse ehkä kolmen tai neljän vanha, ja hän sai päättää mitä koko ryhmä syö jälkkäriksi. Synttärit taisivat olla pääsiäisen korvalla, sillä poika päätti että mämmiähän sitä, ja mämmiä sitten minäkin jouduin lapioimaan naamariin. Ikuiset traumat, en ole mämmiä syönyt sitten kevään 1995!

Meidän päiväkodissa oli iso piha, tai ainakin kolmevuotiaana se tuntui isolta. Ehkä jos nyt kävisin sitä katsomassa, se olisi paljon pienempi. Niinhän siinä aina käy, että lapsuuden isot jutut ovat aikuisena niin paljon pienempiä. Mä viihdyin tosi hyvin hoidossa ainakin omien muistikuvieni mukaan ja mulla oli kavereitakin. Yksi hoitaja tarhassa oli josta en niin kovin tykännyt, hän oli sellainen aika tiukka ja vähän iäkkäämpi täti jo, pelkäsin häntä vähän. Pelko on sellainen tunne jota en halua omien lasteni joutuvan ikinä kokemaan hoitoon mennessä, toivon että he voivat luottaa jokaiseen aikuiseen. Toisaalta sitten taas näin aikuisena en osaa enää suhteuttaa, että kuinka realistista mun pelkoni on silloin ollut. Olenko pelännyt huutamista vai jotain muuta pelottavaa?

Viimeinen päiväkoti jossa olin, oli Ruoholahdessa, missä me asuttiin kuusi vuotta. Siellä päiväkodissa kävin sitten myös eskarin. Vikasta päiväkodista mulla on parhaat muistot, koska tietenkin muistan sieltä eniten kun olen ollut vanhempi. Vikasta päiväkodista mulla on edelleen kolme ystävää joiden kanssa pidetään yhtä, ja joiden äitien kanssa mun äitini ystävystyi mun tarha-aikoina, ja he ovat myös edelleen ystäviä.

Vikassa päiväkodissa meillä oli aina smurffidiscoja isossa salissa. Valot sammutettiin ja smurffit pauhasivat, se oli ihan parasta! Joskus myös sulkeuduttiin neljästään kavereideni kanssa johonkin pikkuhuoneeseen, hoitajien luvalla, kuuntelemaan Smurffeja ja tanssimaan. Päiväkodissa oli sellaista vihreää muovailuvahaa, josta rakennettiin aina Mato Matalan kaupunki, ja paljon matoja. Ei jaksettu muovailla mielikuvituksellisia hahmoja, madot olivat paljon kivempia. Mutta kaupungit, ne olivat näyttäviä!

Oli tarhassa muitakin hauskoja leluja, ja joskus sai ottaa omiakin leluja mukaan. Kotileikkiä leikittiin paljon, ja barbieleikkejä, ja parasta oli kiipeillä puolapuilla ja riehua isossa salissa. Meidän tarhassa oli myös mörrikoulu, lähdettiin aina joskus metsäretkille Lauttasaareen koko päiväkodin kanssa, ja niillä retkillä oli aina huisin hauskaa! Kerran meillä taisi olla myös yötarhaa, silloinkin mentiin metsään, ja paistettiin makkaraa ja ”mörri” tuli jakamaan meille herkkuja, eli rusinoita ja pähkinöitä. Tarhassa oli hauskaa olla yötä, nukuttiin makuupusseissa ja kikateltiin.

Muistan kuinka eskarihuoneen kaapissa oli hoitajien sokeripalakuppi kahvia varten. Käytiin aina sieltä syömässä sokeripaloja sellaisenaan, kun hoitajien silmä vältti. Kauheita ipanoita kyllä oltiin! Mulla on jäänyt niin hassuja juttuja mieleen päiväkodista, muistan aina kuinka yhdellä, mun lempparihoitajalla, oli teetä, ja se oli aina joko viisasten teetä tai keisarin morsianta, ja me aina kysyttiin että kumpaa teetä hän sillä kertaa joi. Miten hupsuihin juttuihin sitä onkaan silloin kiinnittänyt huomiota!

Mulla on aina ollut päällimmäisenä hyvät muistot päiväkodista. Viihdyin siellä todella hyvin, eikä mulla ole mielessä mitään sen suurempia ikäviä fiiliksiä sieltä. Monesti ollaan käyty päiväkotikavereiden kanssa isompanakin siellä moikkaamassa hoitajia, ja vaihtamassa kuulumisia. Nyt ei varmaan enää kovin montaa samaa hoitajaa olisi töissä jos menisi käymään, mutta tosiaan ihanaa että silloin päiväkodissa oli turvallinen ja hyvä olo, ja sinne halusi mennä takaisin verestämään muistoja. Mulla olisi tarhasta vaikka ja mitä  kerrottavaa mielessä, mutta nyt mä ajattelin antaa puheenvuoron teille! Millaisia muistoja teille on jäänyt mieleen päiväkodista, kerhosta tai eskarista? Viihdyittekö? Missä kaupungissa olitte päiväkodissa? Minkä ikäisenä aloititte päivähoidon?