Viime viikon salaatin jälkeen on näin sateisen päivän kunniaksi vähän tuhdimman pastan vuoro. Parsakausi on parhaimmillaan, ja parsapiirakkaan rakastuneena päätin kokeilla tehdä myös herkullista parsapinaattipastaa. Tuore babypinaatti on parsan lisäksi yksi maukkaimpia vihreitä vihanneksia tai salaatteja tai mikä-se-nyt-onkaan, ja etenkin pastan joukossa se  toi uskomattoman ihanasti makua. Ruoka on supernopea ja helppo valmistaa, ja parsan nuput näyttävät niin kauniilta lautasella että se antaa ehdottomasti pientä luksusta arkeen.

Parsa ja pekoni ovat lyömätön pari, ja pekoni on myös ihanan nopea ja helppo liha arkeen vaikka ei ehkä se maailman superterveellisin vaihtoehto olekaan. Miksei Suomesta saa jenkkityyliin Turkey Baconia? Mä olisin ainakin ihan vakkarikuluttaja kun tykkään pekonista niin kovasti. Tai jos jostain saa niin hihkaiskaa ihmeessä kommenttiboksiin, mä ryntään samantien ostoksille!

Herkullinen parsa-pinaattipasta

1 puntti parsaa

170g pekonia

100g tuoretta babypinaattia

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 prk ruokakermaa

1tl mustapippuria

suolaa

1/2 sitruunan mehu

50g grana padano juustolastuja

250g nauhapastaa

Laita pastan ja parsan keitinvesi kiehumaan. Huuhdo parsat ja pilko n. parin sentin pituisiksi pätkiksi. Keitä pastaa ohjeen mukaan, ja keitä parsaa n. 5 minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Pilko sillä aikaa sipulit ja valkosipulit, ja huuhdo pinaatinlehdet. Paista pekonit pannulla, nosta talouspaperin päälle lautaselle ja puristele ylimääräinen rasva pois paperilla. Paista pannulla sipulit ja pinaatit yhdessä, ja lisää joukkoon keitetty parsa ja pilkottu ja paistettu pekoni. Lisää sekaan ruokakerma ja purista vielä mukaan puolikkaan sitruunan mehu. Mausta mustapippurilla, ja suolalla mikäli tarvetta. Tarjoile pasta ja kastike yhdessä Grana padano -juustolastujen kanssa. Nauti, ja ota vielä ainakin kahdesti lisää!

Ensi viikon arkiruokana luvassa bataatti-päärynäsalaatti jota on toivottu!

Ihanaa keskiviikkopäivää kaikille <3

Hetkeen täällä ei olekaan ollut meidän 3,5-vuotiaan valitsemaa asua esillä, vaikka aika ahkerasti hän kuitenkin itse osallistuu päättämään mitä päällensä pukee. Esikoisemme taitaa olla tyyliltään samanlainen ”kokeillaan-nyt-vähän-kaikkea” -tyyppi kuin äitinsä. Aina valmiina uusimpiin trendeihin, eikä pelkää hassujakaan yhdistelmiä. Välillä kova juttu ovat piirroshahmot, toisena röyhelöt ja kolmantena villit kuviot. Joskus hän haluaa päälleen niitä kaikkia yhtäaikaa. Toisinaan, kuten eilen, hän kuitenkin haluaa jotain pelkistetympää, vaikkakin silti villillä twistillä.

Äidin silmää miellyttää rauhallisen sinivalkoinen värimaailma, ja kuviot ainoastaan hatussa. Tyttären silmää miellyttää kaikki kimalteleva, ja isot ja näyttävät korut. Taitaa olla aikamoinen koruharakka tuo meidän neiti, äitiinsä tullut siinäkin, vaikka mä ”pahimmista” ajoista olen jo rauhoittunutkin. Iso kaulakoru, kiiltävän valkoiset kengät ja snapback tuovat kyllä asuun vähän hiphopvibojakin.

Snapback Kappahl / T-paita Next UK / Farkut H&M / Kengät Zara / Kaulakoru Gina Tricot / Kello Guess* (mun oma) / Sormus Cailap* / *saatu blogin kautta

Meillä ei vaatteita oteta vakavasti, kaikkea saa ja voi kokeilla oman maun mukaan, kunhan vaatteet ovat mukavat ja tarkoituksenmukaiset. Mun mielestä tää asu on ihan täysi kymppi. Eilen illalla lapset innostuivat leikkimään stailausleikkiä toistensa kanssa. Samalla esikoinen oppi hyödyllisiä taitoja, ja harjoitteli vanhoja. Nappi menee hienosti napinläpeen, kauluspaidan helman saa solmittua pikkusiskolta, kuten kengännauhatkin solmulle, ja pinninkin hän osaa jo painaa siskonsa kutreille.

Hieman kuulosti tutulta Tiaran nätisti (vielä kymmenennelläkin kerralla) pyytämä ”Zelda voisitko pysyä paikoillaan että minä saisin tämän pinnin laitettua sun päähän?”. Niin, siinäpä sitä oppii kärsivällisyyttäkin, ja muistaa ehkä pysyä itse enemmän paikoillaan silloin kun tehdään kampauksia, kun huomaa miten hankalaa niitä on itse laittaa pikkusiskolle silloin kun tämä heiluu kuin heinämies. Stailauksen jälkeen kuuluu, ”vaaaaaau nyt minä owen hieno!” ”Ole hyvä Zelda, nyt sinulla on hienot vaatteet. Oli kivaa stailata sinua!”

Stailia tiistaita kaikille!

Moikka! Mä sain kuin sainkin tehtyä äitienpäivävideon. Puheäänetkin kuuluu jopa, ja ihan oikealla nopeudella, eikä huku musiikin alle. Kuten varmaan videolta näkyy, niin meillä oli aika todella kotipäivä eilen, mutta ei se mitään. Toivottavasti tykkäätte, vaikka tämä tälläistä ihan perus höpöhöpöä onkin.

Parasta videolla on kyllä Zeldan ”Mihki mä katon tätä?”, se tuli niin suoraan sydämestä ja oli kyllä aivan loistava kysymys, en kestä! Ihana äitienpäivä, ja toivottavasti teille mieleinen video. Viime vuosista poiketen äitienpäivänä en julkaise miljoonaa eri videota, vaan tämän yhden reilun neljän minuutin pätkän johon tiivistin päivän tärkeimmät. Ainakin oli toivottavasti helpompi katsoa! Mua aina jännittää kauheasti laittaa videoita, koska teen sitä niin harvoin, ja siksi mä tässäkin nyt höpöttelen ja selittelen, vaikka ei ole mitään fiksua sanottavaa. Sen verran sanon että tässä oli kyllä nyt tämän vuoden viimeinen äitienpäivä-sanan sisältävä otsikko, apua niitä on jo ihan liikaa! Huomenna uudet kujeet.

Ihanaa maanantai-iltaa ja hyvää yötä kaikille<3

Eilen jo paljastin vähän äitienpäivälaukkuani instagramissa, kun vilautin sen suojapussukkaa. Laukku on siis Marc by Marc Jacobsin, ja mä olen siihen aivan ihastunut. Tajuttiin muuten eilen että kaikki lahjat viimeisen puolen vuoden aikana, mitä olen Otolta saanut ovat olleet Marc by Marc Jacobsia. Jouluna korvakorut, hääpäivänä kaulakoru ja nyt äitienpäivänä siis tämä laukku. Kieltämättä se taitaa olla mun lempparimerkkejä tällä hetkellä, ja ainakin toistaiseksi olen ollut laatuun todella tyytyväinen. Ihanaa että Otto tietää mistä mä tykkään.

Mulla ei ole ollut moneen vuoteen vaaleaa laukkua, ja sellaiselle on näin kesän lähestyessä tarvetta, kun ei tule käytettyä vain mustia talvisaappaita vaan myös valkoisia AF1:ja ja eri värisiä ballerinoja ja korkkareita. Mun laukussa pitää olla tarpeeksi tilaa, mutta toisaalta se ei saa olla liian iso. Ensin mä haaveilin oikeasti isosta laukusta, mutta nyt kun olen raahannut työpäivinä aina keskikokoista laukkua sekä isoa laukkua, olen todennut että pärjään sittenkin pienemmällä käsilaukulla ja isolla kassilla jossa mulla kulkee läppärit, padit ja muut mukana.

Tämä siksi, että kun lähden esimerkiksi tapaamiseen tai lounaalle, on kivempi kun on ne kaksi laukkua, joista toisen voi jättää toimistolle ja sen pienemmän ottaa mukaan pienine tärkeine tavaroineen. Tuntuisi ärsyttävältä raahata megaisoa läppärille ja päivän omaisuudelle tarkoitettua laukkua kokoajan mukana, jos olisi kerran mahdollisuus jättää ne kamppeet pois kyydistä ja laukku olisi siis melkein tyhjä. Pienissä kuppiloissa lounastaessa sellainen on oikeasti tiellä, tai ainakin hankala vahdittava.

Laukku jonka Otolta sain on Marc by Marc Jacobs Ligero Double Percy, Dark Buff Multi -vär(e)issä. Siinä on kaksi erillistä vetoketjulla suljettavaa yhtä suurta osiota, pikkutasku avaimille ja muille toisessa niistä osioista, sekä säädettävä kantohihna. Se on beigen ja kerman sävyinen, hopein yksityiskohdin ja valmistettu aidosta italiaisesta lehmän nahasta.

Mä uskon että musta ja Ligero Double Percysta tulee aika hyvät kaverit, se on nimittäin niin ihanan yksinkertainen ja monikäyttöinen, että tulee varmasti olemaan osana mun aika monia asuja. Mulla on ollut erittäin läheinen suhde viime kesänä ostettuun Coachin Bleeker Prestoniin, mutta tässä on nyt aika kova haastaja. Nyt on kiva, kun on kaksi täysin erilaista, kaksi hyvin mun tarpeita vastaavaa laukkua.  Ja hei, ainakin vaihtelua asukuviin joissa sama musta laukku on vilissyt melkein joka kerta viime kesästä asti!

Laukkujen on  varmasti hyvä antaa välillä ”levätä” niin ne kestävät parempana käytössä pidempään, se on toinen syy siihen että olen nyt iloinen että arkisia käyttölaukkuja on nyt kaksi. En ole muutamaan vuoteen ostanut yhtään heräteostoslaukkua, vaan ainoastaan muutaman pidempään harkitun mallin, ja niistä jokainen on säilynyt hyvänä.  Ne tulevat varmasti olemaan käytössä vuosikaudet, ehkä joskus meidän tyttärilläkin jos äidin ja tytärten maut käyvät yksi yhteen vielä kymmenen vuoden kuluttua.

Äitienpäivälaukku hot or not?

Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3

Tänään on mun neljäs oikea äitienpäivä, viides jos raskausajan äitienpäivä lasketaan mukaan. Jokainen äitienpäivä tähän mennessä on ollut täydellinen, omalla tavallaan. Raskausajan äitienpäivältä muistan vieläkin Oton vatkaamassa käsin ärräpäiden saattelemana kermavaahtoa kakkuun jonka raskaushimoissani halusin tehdä. Siinä kesti kauan, se oli ehkä hölmöin juttu ikinä, mutta Otto teki sen silti, koska Otto on Otto.

Toisena äitienpäivänäni mä sain herätä siihen, että äiti ja Otto olivat yhdessä ostaneet mulle mun ensimmäisen äitienpäivälaukun täysin mun siitä mitään tietämättä, tästä syntyi siis tämä meidän äitienpäivälaukkuperinne. Muistan kuinka Otto nosti meidän rakkaan esikoisen sänkyyn ja yhdessä ihmeteltiin mun pinkkiä laukkua, Tiara taisi sitä maistellakin. Muistan siltä äitienpäivältä myös meidän ravintolareissun, vauva-Tiaran joka hauskuutti puolta ravintolaa iloisella hölpötyksellään, ja mun ja Oton pehmolelusodan illalla kotona. Pehmolelusodan jonka seurauksena meidän telkkariin tuli naarmu, mutta joka sai meidät nauramaan vedet silmissä varmaan puoli tuntia.

Mun kolmantena äitienpäivänä Zelda oli vain muutaman viikon ikäinen vastasyntynyt pieni. Me vietettiin sitä äitienpäivää vauvantuoksuisissa tunnelmissa, rakkaudesta pakahtuen. Meillä oli kaksi pientä yhteistä täydellistä tytärtä, Otolla isyysloma ja maailman paras fiilis. Taisin saada aamupalan sänkyyn, ja Otto kokkasi mulle herkkuja. Silloin taidettiin olla niin vauva-arjen lumoissa, että mulla ei siksi oikeasti ole siltä päivältä juuri muita muistikuvia kuin se miten järjettömän onnellisia me oltiin juuri silloin, ja taidettiinpa olla myös vähän väsyneitäkin.

Neljäs äitienpäivä viime vuonna sujui kotona ja ulkoillen. Muistan kuinka Zelda oli juuri oppinut nukkumaan täysiä öitä Tiaran kanssa yhteisessä lastenhuoneessa, ja aloin vihdoin herätä horroksesta jonka 20 minuutin pätkissä nukuttu vuosi oli aiheuttanut. Aurinko paistoi, kirsikkapuut kukkivat ja meillä oli ihana, rento päivä jona sain nukkua pitkään ja ottaa rennosti yhdessä.

Tänä vuonna meidän ei ollut tarkoitus olla koko päivää kotona. Meidän piti lähteä keskustaan äitienpäivälounaalle, kävellä Kaivopuistossa ja näyttää lapsille mun vanhoja huudeja, se olisi ollut ihanaa. Mutta nyt kävi toisin. Mä jouduin lepäämään, koska tällä viikolla tehdystä lääkärintutkimuksesta aiheutui yllättäen jonkinverran jälkioireita, ja sain ohjeeksi levätä ja liikkua mahdollisimman vähän. Mä olen voinut kuitenkin ihan hyvin, ja siksi lepääminen auringon paistaessa täysillä ulkona on tuntunut sanoinkuvailemattoman turhauttavalta.

Silti tämäkin äitienpäivä on ollut täydellinen. Iso kiitos siitä kuuluu Otolle, joka on kertaakaan valittamatta ottanut vetovastuun koko viikonlopuksi, ja vaikka takana on ollut rankka työviikko, hän jaksoi vielä tänäänkin järjestää mulle yllätyksiä ja teki tästä äitienpäivästä yhdessä lasten kanssa niin täydellisen ihanan kuin näissä olosuhteissa oli mahdollista.

Iso kiitos kuuluu myös meidän lapsille. Heidän kanssa ei voi vaan pysähtyä harmittelemaan, eikä edes halua. Parasta äitiydessä on se, että saa olla joka päivä noiden kahden rakkaan tytön kanssa. ”Äiti, rakastan sua aina vaikka joskus temppuilenkin. Rakastan sua ainakin 25!” ”Äiti on tentan akah! Tänään on Iina-päivä” (äiti on Zeldan rakas).

Mä vaadin äitinä itseltäni paljon, ja joskus on kova paikka joutua myöntämään että en ehkä aina kykenekään tekemään ihan sitä kaikkea mitä haluaisin. Mutta äitinä pitää olla myös armollinen itselleen, sen mä olen näiden vuosien aikana oppinut. Onneksi ei tarvitse kuin katsoa ulkoa posket punaisina isin kanssa tulevia lapsia jotka kiljuvat yhteen ääneen mitä kaikkea ovat tehneet, ja tajuan että ne kyllä pärjää ihan hyvin. Se riittää, että tekee sen mihin itse pystyy.

Äitiys on ihanaa, rakkaudentäyteistä, kiireistä, hauskaa ja joskus myös hermoja raastavaa. En vaihtaisi päivääkään pois, koska näiden pienten tyyppien kanssa jokainen päivä on seikkailu, tapahtui mitä tapahtui. Jokainen päivä, jonka saan viettää lasten ja Oton kanssa on täydellinen päivä, koska me ollaan yhdessä. Yhdessä me ollaan vahvoja ja selvitään mistä tahansa.

Me kuvattiin tämäkin äitienpäivä videolle perinteen mukaisesti, ja kunhan saan videot järjestykseen on luvassa äitienpäivä videoina -postaus, jossa lisää siitä mitä me tänään oikein tehtiin. Kommelluksia on ainakin riittänyt, me kun saadaan kotonakin aikaiseksi hömpötystä jos jonkinlaista. Toinen perinne, eli äitienpäivälaukku luvassa huomenna blogin puolella, musta tuntuisi nimittäin jotenkin väärältä kirjoittaa pohdiskeleva postaus ja koristella se laukun kuvilla. Laukun lisäksi sain lapsilta maailman hienoimmat päiväkodissa itsetehdyt lahjat.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille, erityisesti omalle äidilleni Annelle <3