Lapset ovat olleet ruotsinkielisessä päiväkodissa pian vuoden päivät, ensi viikolla tulee vuosi täyteen. Sitä ennen ruotsin kielen puhuminen oli kotona ollut satunnaista, ei jokapäiväistä tai ei aina edes jokaviikkoistakaan. Kolme päivää viikossa päiväkodissa teki kuitenkin kielelle hyvää. Jo ensimmäisten viikkojen aikana esikoinen innostui kielestä niin että innosti isinsäkin puhumaan sitä useammin, hän halusi oppia ihan hurjan kovasti. Kuopus oli päivähoidon aloittaessaan vuoden ja kymmenen kuukautta vanha, ja hänellä kestikin huomattavasti kauemmin ennenkuin niitä ruotsinkielisiä sanoja alkoi tulla, mikä on ihan ymmärrettävää.

Nyt, lähes 12 kuukautta myöhemmin, molemmat puhuvat ruotsia. Esikoinen käyttää kieltä melko sujuvasti, ja hän puhuu sitä usein oma-aloitteisesti myös silloin kun on kotona vain mun kanssa. Hän puhuu myös siskolleen usein ruotsia. Nuorempi neiti käyttää joitakin tiettyjä sanoja/lauseita useammin ruotsiksi, kuten nej tai nääää, tack för maten, jag vill, vill du leka med mig ja kisibrott, mutta puhuu pääosin enemmän suomea. Hän kuitenkin vastaa  aina ruotsiksi jos hänelle puhutaan ruotsia, eli huomattavasti edistystä on kuitenkin tapahtunut. Molemmat puhuvat kieltä rohkeasti, eivätkä pelkää virheitä tai sanojen unohtelua. Jos he eivät muista jotain sanaa ruotsiksi, niin se tulee välissä suomeksi, taivutettuna ruotsin kieliopin mukaan. Varsinkin esikoinen muodostaa jo tosi luontevasti ruotsinkielisiä lauseita ja osaa kysellä ja selittää Aliaksessakin ruotsiksi hirmu hyvin.

Me ollaan luettu tosi tosi paljon ruotsinkielisiä kirjoja, oikeastaan melkein kaikki sadut ollaan luettu ruotsiksi viime aikoina. Toki joitain kirjoja suomeksikin, mutta sanotaanko vaikka niin että viitenä iltana seitsemästä iltasatu on ruotsiksi. Tässä on kovasti auttanut myös päiväkodin tuki, ollaan saatu lainata päiväkodista ruotsinkielisiä kirjoja aina kotiin niin pitkäksi aikaa kun ollaan haluttu. Yleensä tytöt ovat valinneet kolme kirjaa, ollaan pidetty niitä pari viikkoa ja palautettu ja sitten taas valittu uudet. Ollaan myös ostettu itse ruotsinkielisiä kirjoja, ja saatu niitä paljon myös lahjaksi kummeilta ja sukulaisilta.

Tytöt ovat katsoneet usein telkkarista Buu-Klubbenia, ja Netflixissä laitan usein kieleksi ruotsin kun he katsovat jotain elokuvaa tai lastenohjelmaa. Netflixissä on tosin se että kieli on Ruotsin ruotsia, eikä suomen ruotsia, niin siellä on välillä sellaisia sanoja joita tytöt eivät ole kuulleetkaan, ja ääntäminen on erilaista. Mutta hyvin he ovat jaksaneet katsoa ohjelmia silti. Kuunnellaan myös paljon suomenruotsalaista lastenmusiikkia kuten Arne Alligatoria, Djungeldrummania, Sos o Koppia ja muita. Etenkin päiväkodissa joulun alla livekeikan vetänyt Arne Alligator on ihan lemppari, sekä tietenkin Buu Klubbenista ja päiväkodin jumppatunneilta tuttu Hoppa på-biisi jota he luukuttavat aina ihan täysillä.

Enää ei ollenkaan jännitä että kykenisivätkö tytöt ruotsinkieliseen kouluun, aivan varmasti kykenevät. Esikoisella on vielä kaksi vuotta aikaa oppia ennen koulua, ja kuopuksella neljä. Ei ole epäilystäkään etteivätkö he voisi myös opiskella ruotsiksi sitten kun sen aika on.

Me ollaan oltu tosi tyytyväisiä ruotsinkieliseen kunnalliseen varhaiskasvatukseen muutenkin. Mä en koskaan, en kertaakaan lapsia viedessä tai hakiessa ole tuntenut että hoitajilla olisi liian kiire tai etteivät meidän lapset tai kukaan muukaan lapsi saisi tarpeeksi syliä tai huomiota. Ryhmät eivät ole kasvaneet, ja lapset ovat saaneet olla tutussa porukassa ja ympäristössä. Lapsilla on viikottain jumppaa, metsäretkiä, tunnekasvatusta ja ruotsinkielentunteja. Lapset ovat päässeet teatteriin, kirjastoon ja saaneet Arne Alligatorin esiintymään päiväkotiin. Silti päähuomio on vapaassa leikissä, laulussa ja arkipäivän asioissa. Niinkuin noin pienillä vielä kuuluukin. Tunnelma on tarpeeksi kodinomainen, eikä pätkääkään sellainen ”laitosmainen” kuten monet päiväkodeista kuvittelevat.

Meidän esikoinen sekoittaa språksoppaa vielä englanninkielellä, hän kun yleensä valitsee katsoa kaikki youtubevideot englanniksi. Hän kyselee kysymyksiä meiltä vanhemmilta englanniksi, ja osaa monia englanninkielisiä lauluja ja loruja. Numerot ja aakkoset hän on osannut englanniksi jo pitkään, mutta nyt hän kyselee sellaisia asioita kuin ”Where is my pony? There it is” tai ”What is this?”. Myös kuopus tuntee monet satuhahmot englanniksi, esimerkiksi Tyyris Tyllerö on heille ihan vieras käsite mutta Humpty Dumpty on tuttu munamies. Mä en koe että se haittaa mitään että opettelee itsenäisesti englantiakin, jossain vaiheessahan sen kuitenkin oppii. En tiedä auttaako ruotsin kieli siinä, mutta myös englannin ääntäminen sujuu tosi luontevasti.

Löytyykö mun lukijoista kaksikielisiä tyyppejä / perheitä? Miten teillä sujuu kielen oppiminen? Onko suomen kieli vahvempi vai heikompi kuin toinen kieli? Miten tuette toisen kielen opettelua?

Meillä on aika rento pukukoodi töissä, jokainen pukeutuu niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Koska mä olen meidän firman toistaiseksi ainoa naispuolinen henkilö, mulla on etenkin aika vapaat kädet, eivät jätkät tule mua neuvomaan pukeutumisasioissa. Viime viikolla valitsin kuitenkin vähän asiallisempaa päälle töihin, kun meidän toimisto muutti uusiin tiloihin keskustan MOWiin, ja en tiennyt minkälaista pukeutumistyyliä tilojen muilta käyttäjiltä löytyisi. Kuluneen viikon aikana on selvinnyt että mä voin edelleen jatkaa tutulla, hyväksi havaitulla linjalla: laittaa päälle ihan sitä mitä haluan.

Silloin kun aloitin työt mä oikein intoilin työvaatteista, haikailin bleisereiden, kynähameiden ja kauluspaitojen perään. Vuoden aikana on kuitenkin tullut huomattua että rennot vaatteet on vaan niin paljon mukavammat. Rakastan kyllä laittautua ja välillä on kiva lähteä vähän fiinimmässä työasussa liikenteeseen, mutta parasta on kun voi ottaa kengät pois ja olla villasukissa ja pehmeässä collarissa ja joustavissa superstretch-housuissa, ja istua miten sattuu.

Mulla tulee myös työpäivinä yleensä aika paljon käveltyä, yleensä n. 3-4km per päivä ja sen takia hyvät kengät on tosi tärkeät. Usein jalasta löytyy tennarit, mutta H&M:ltä reilu vuosi sitten ostetut tolppakorkoiset nilkkurit ovat myös olleet sen verran hyvät jalassa että myös niillä jaksaa kävellä.

Päivän asu / Takki H&M / Jakku Gina Tricot / Kauluspaita ZARA / Housut Gina Tricot / Kengät H&M / Lasit Ray Ban / Laukku  Rebecca Minkoff

Mun vähän siistimpi työasu sisälsi ohuen trenssityylisen mustan jakun, valkoisen epäsymmetrisellä helmalla varustetun kauluspaidan, mustat farkut ja korkeakorkoiset nilkkurit. Hiukset vääntelin lennokkaalle nutturalle minuutissa (kerrankin omasta mielestäni onnistui tämä vahingossa sutaistu kampaus). Päähän Ray Banit ja päälle musta klassinen villakangastakki, siinäpä se. Mun mielestä oikein simppeli ja toimiva perusasu töihin, ja ei nyt niin epämukavakaan kun en sentään farkkuja vaihtanut kynähameeseen.

Tsekatkaas muuten Oton uusi tukka samalla, se on aika päheä vaikka itse sanonkin! Herra luopui kasvatusprojektistaan ja vaihtoi sen hot violet -sävyyn ja tuttuun ja turvalliseen sivu- ja takasiiliin. Mä tykkään ja tyttöjen mielestä isi on myös tosi coolin näköinen. Saattaa ehkä olla että lähitulevaisuudessa mun ja Oton hiukset sopivat yhteen, mutta siitä lisää myöhemmin.

 

Työasu hot or not? Millaisia työasuja teillä yleensä on?

Pyörähdettiin eilen reissu Tampereen lähellä Oton isoisän luona. Ajokeli oli ihan mahdottoman hirveä sekä mennessä, että varsinkin tullessa, mutta onneksi Otto on varma kuski eikä tarvinnut hänen kyydissään pelätä. Ehjinä selvittiin. Oli tosi mukava käydä siellä suunnalla pitkästä aikaa, ja lapsetkin tykkäsivät kovasti. Siellä oli myös kissa ja lapset olivat tietysti ihan intona kissasta. Itse kissa-allergisena pysyttelin kohteliaan etäisyyden päässä, vaikka allergialääke onneksi auttoikin eikä mulle tullut mitään oireita.

Oton isoisän luota ajeltiin vielä läheiseen Lempäälän Ideaparkkiin, joka olikin vähän isompi kuin Oulun vastaava! Mä en ollut koskaan ennen Ideaparkissa käynyt ja olihan siellä lääniä missä pyöriä. Me ei haluttu ajaa koko paluumatkaa pimeällä joten ei hirveän kauaa siellä oltu mutta kerkesin mä ostaa lapsille pari uutta kivaa vaatetta Kappahlista, Zeldalle kaktuspöksyt ja Tiaralle tiipiipaidan. Tänä keväänä edellämainitut tuntuvat olevan kovia hittejä kaikissa lastenjutuissa niin sisustuksessa kuin vaatteissakin, ja ennustan että kaktusfanina meiltä tulee erilaisia kaktusjuttuja löytymään kyllä jonkin verran.

Tänään ollaan vietetty ihan rauhallista kotipäivää sitten vaan, aika lailla siivoillen ja leikkien. Mä keräsin lasten kaapeista kaikki pieneksi jääneet vaatteet ja pesin niitä oikein urakalla, sillä parin viikon päästä on luvassa yksi aika siisti tapahtuma jossa mulla on oma kirppispöytä! Siitä lisää myöhemmin, mutta sanon jo etukäteen että jos on ajatuksissa lähteä kaupungille tai tulla Helsinkiin niin 5.3. löytyy Kampista kaikkea kivaa. Lapset auttoivat mua lajittelemaan vaatteita ja yhdessä valkattiin myös parit pieneksi jääneet jutut jotka kuitenkin säästettiin, kun ne olivat niin lemppareita.

Ollaan tehty ihan niitä perusjuttuja, syöty itsetehtyjä hamppareita, käyty esikoisen kanssa viemässä roskia räntäsateessa, kasteltu yhdessä kukkia ja vähän on lapset saaneet pomppia sängylläkin. Roskienvientireissulla esikoinen sanoi ihanasti, että hän voi aina olla mulle se kaveri joka tulee räntäsateeseenkin viemään roskia mun kanssa. Meinasi tulla tippa linssiin. Ne on ne pienet ihanat arkiset jutut, jotka elämästä tekee oikeasti elämisen arvoista. Ja lasten kanssa niitä juttuja riittää, ei mulla ainakaan ennen lapsia ollut ketään joka olisi hihkunut onnesta kun ilmoitan että roskapussit ovat täynnä.

Mä olen maailman kiitollisin siitä, että mulla on näin ihana perhe jonka kanssa jokainen minuutti tuntuu lahjalta. Ihan sama sisältääkö se minuutti huutavan lapsen, räkää valuvan nenän tai vessapaperirullan joka on tyhjä juuri silloin kun toinen lapsista on pöntöllä ja toinen potalla ja olisi kiire lähteä jonnekin. Mitään ei saa ottaa itsestäänselvyytenä, sen jos jonkin mä olen oppinut tässä elämässä.

Menipä diipiksi yhtäkkiä, mä olen jotenkin ollut ihan ajatuksissani koko viikonlopun ja miettinyt vaikka ja mitä. Oikeasti mun piti vaan kirjoittaa meidän kivasta viikonlopusta. Mutta joskus näinkin!

Aivan ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja toivottavasti huomenna paistaisi aurinko!

 

Pitkästä aikaa mä jaan teille meidän lasten parhaita juttuja viime viikoilta ja kuukausilta! Näitä on niin hauska aina kirjoitella ylös ja lukea myöhemmin, ja sitten aina ihmetellä jälkeenpäin että onko ne oikeesti tosiaan sanoneet noin. Meillä molemmat lapset ovat aikamoisia persoonia, ja heiltä tulee sellaista settiä välillä että ei meinaa naurusta tulla loppua. Ainakin on asenteet kohdillaan, ja selkeästi äidiltä ja isiltä ja muilta tärkeiltä aikuisilta kopioitu sanoja, puhetyyliä ja vitsejä.

1. T: ”Kato äiti, mä syön tätä banaania niinkuin apinat!”

Z: ”Onks hyvää, apina?”

 

2. Z: ”Mun vauvapäivä on kohta.”

T: ”Mitä silloin tapahtuu?”

Z: ”No mä synnyn varmaan.”

3. T: ”Äiti, voidaanks me mennä Antti Tuiskulle kylään?”

 

4. Z: ”Äiti sillon kun te olitte isin kans pieniä, niin te olitte ihan sikapieniä.”

 

5. T: ”Mua vähän vaivaa tääl päässä se että mun ilmapallo poksahti. Ei mua sureta, mut ihan pikku tippa vaivaa.”

 

6. T: ”Mä oon niin hurja et haluun aamul syödä chilijugurtin.”

7. Ä: ”Mitä äiti tekee työksi?”

Z: ”Vetää mua rattaissa ja pyöräilee.”

 

8. Z: ”Äiti, miten eskimot suutelee?”

Ä: ”Ne tekee sen nenällä.”

Z: ”EI! Ne tekee sen pyllyllä!”

 

9. Z: ”Mulla on jo neljä makaronia mahalaukussa!”

T: ”Ja aika monta lattialla.”

 

10: T: ”Musta tuntuu että mä oon jo aikuinen kun mulla on nii pitkä tukka.”

Z: ”Musta tuntuu et mä olen isi.”

Joo, että sellaisia ipanoita tässä huushollissa! Nämä ovat vaan jäävuoren huippu, ne jutut jotka olen muistanut/voinut kirjoittaa ylös. Usein ne parhaat jutut tulevatkin just silloin kun ei ole kynää eikä paperia missään lähimaillakaan. Tosin aika monet hyvät keskustelut me käydään nimenomaan ruokapöydässä yhteisten aterioiden aikana. Mulle lasten kanssa yhdessä syöminen aina kun mahdollista on tosi tärkeää, ja toivon että se on tapa joka säilyy niin pitkään kuin mahdollista. Vielä sittenkin kun lapset ovat isoja ja muuttavat pois kotoa, olisi ihanaa kerääntyä edes kerran viikossa yhteisen pöydän ääreen syömään, elleivät lapset sitten lennä kauemmas maailmalle.

Kertokaa ihmeessä teidän lasten/kummilasten/sisarusten/muiden lasten viime aikojen parhaita juttuja, mä haluan hihitellä!

Helou! Ihan ekaksi täytyy kiittää teitä kaikkia ihan hurjan paljon kaikista upeista kommenteista joita jätitte mun työpäiväkirjapostaukseen! Oli ihanaa vaihtaa teidän kanssa ajatuksia, ja tuli itsellekin tosi hyvä mieli, sellainen fiilis pitkästä aikaa että olin ihan ytimessä: vuorovaikutuksessa teidän tyyppien kanssa. Tein sitä, mikä on aina ollut mulle se blogin suurin suola ja sokeri.

Sen verran täytyy vielä sanoa tässä postauksessa, mitä kommenteissani jo täsmensinkin, että vaikka noin kirjoitettuna määrä näyttää hurjalta, niin ei kuitenkaan käytännössä sitä aina ole. Esimerkiksi Sea Lifessa vierailu perheen kanssa tai instakuvan lisääminen lounaalla, vaikka ne kuuluvat mun työhön, niin toisaalta ne ovat myös huvia. Instakuvan lisääminen vie lounaasta murto-osan, ja Sea Lifessa taas oli todella mielenkiintoista ja oli ihanaa tutkia kaloja lasten kanssa, vaikka paljon valokuvia otinkin ja imin itseeni tietoa. Ja vaikka siis työhön käytetty aika näyttää suurelta, niin suurimmaksi osaksi se ei kuitenkaan työltä tunnu.

On paha lähteä vertaamaan uuvuttavuudessa eri ammatteja keskenään, koska ne ovat niin erilaisia. Esimerkiksi työtä josta ei ollenkaan nauti ja johon ei itse voi juurikaan vaikuttaa ei mielestäni voi verrata sellaiseen työhön joka lähtee omasta itsestä 100%  ja jonka tahtia pystyy itse määräämään. Kaikessa on puolensa, toiset haluavat sulkea työt oven taakse päivän päätteeksi joka päivä samaan aikaan, toiset vähän niinkuin elävät työn keskellä kokoajan mutta rakastavat sitä ja kokevat sen palkitsevana. Tärkeintähän on se että työ on sellaista jonka kanssa itsellä on hyvä olla ja joka sopii omaan elämään. Mun töissä parasta on kaiken muun lisäksi se miten paljon  saan olla lasten kanssa, ja se että meillä on joka viikko yhteinen ekstrapäivä viikonlopun lisäksi. Omasta vapaa-ajasta voin hyvin joustaa kunhan saan olla tyttöjen kanssa rauhassa.

Mutta se siitä! Mä en mitenkään erityisesti halua täällä blogissa valittaa että ”voivoi kun tämä elämä on nyt niin rankkaa ja vie hirveästi aikaa”, koska se ei sitä yleensä ole, vaan ennemminkin keskittyä olennaiseen: kertomaan meidän elämästä ja niistä asioista joita pidän mielekkäänä. Tämä nyt oli vaan mun mielestä hauska kurkistus mun työviikkoon, ja saa sellaiseksi jäädä. Katsotaan vaikka parin vuoden päästä uudelleen, miltä sitten näyttää. Ja älkää huoliko mun yöunista, tänäänkin heräsin ihan itse, pirteänä kahdeksan tunnin unien jälkeen kello 8 tasan.

Meillä on tänään ollut tyttöjen kanssa kiva vapaapäivä, ja ollaan rakennettu teltta olkkariin, pelattu muistipeliä ja käyty ulkona vaikka ilma vähän kökkö olikin. Esikoinen on iloinnut opittuaan vihdoin tekemään ihan itse rusetin, ja kuopus on hihkunut onnesta voittaessaan muistipelin, kahdesti. Hän on ollut kuulemma myös ankka koko päivän, sillä jalkaan on puettu isin isot sormikkaat räpyläjaloiksi. Mun äiti lähti kotiin eilen ja häntä sekä kuvissa söpöilevää Armasta on tietysti tytöillä kova ikävä, mutta onneksi on puhelin! Ja lopuksi vielä kuva jonka Otto otti musta ja Tiarasta erään tarha- ja työpäivän jälkeen tällä viikolla. Se on vähän heilahtanut enkä ole kovinkaan edustava siinä, mutta musta se oli vaan niin söpö kun Tipa on niin iloisen näköinen. Minun iso tyttö.

Huomenna me ajellaan Oton isoisän luokse päiväksi Tampereen lähelle, ja ajateltiin samalla käydä kurkkaamassa Lempäälän Ideapark ekaa kertaa ever. Se on varmaan iso paikka, siistiä mennä sinne. Ja kiva muutenkin lähteä parin tunnin ajelulle, me tykätään koko perhe automatkoista. Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3