Lapset ovat olleet ruotsinkielisessä päiväkodissa pian vuoden päivät, ensi viikolla tulee vuosi täyteen. Sitä ennen ruotsin kielen puhuminen oli kotona ollut satunnaista, ei jokapäiväistä tai ei aina edes jokaviikkoistakaan. Kolme päivää viikossa päiväkodissa teki kuitenkin kielelle hyvää. Jo ensimmäisten viikkojen aikana esikoinen innostui kielestä niin että innosti isinsäkin puhumaan sitä useammin, hän halusi oppia ihan hurjan kovasti. Kuopus oli päivähoidon aloittaessaan vuoden ja kymmenen kuukautta vanha, ja hänellä kestikin huomattavasti kauemmin ennenkuin niitä ruotsinkielisiä sanoja alkoi tulla, mikä on ihan ymmärrettävää.
Nyt, lähes 12 kuukautta myöhemmin, molemmat puhuvat ruotsia. Esikoinen käyttää kieltä melko sujuvasti, ja hän puhuu sitä usein oma-aloitteisesti myös silloin kun on kotona vain mun kanssa. Hän puhuu myös siskolleen usein ruotsia. Nuorempi neiti käyttää joitakin tiettyjä sanoja/lauseita useammin ruotsiksi, kuten nej tai nääää, tack för maten, jag vill, vill du leka med mig ja kisibrott, mutta puhuu pääosin enemmän suomea. Hän kuitenkin vastaa aina ruotsiksi jos hänelle puhutaan ruotsia, eli huomattavasti edistystä on kuitenkin tapahtunut. Molemmat puhuvat kieltä rohkeasti, eivätkä pelkää virheitä tai sanojen unohtelua. Jos he eivät muista jotain sanaa ruotsiksi, niin se tulee välissä suomeksi, taivutettuna ruotsin kieliopin mukaan. Varsinkin esikoinen muodostaa jo tosi luontevasti ruotsinkielisiä lauseita ja osaa kysellä ja selittää Aliaksessakin ruotsiksi hirmu hyvin.
Me ollaan luettu tosi tosi paljon ruotsinkielisiä kirjoja, oikeastaan melkein kaikki sadut ollaan luettu ruotsiksi viime aikoina. Toki joitain kirjoja suomeksikin, mutta sanotaanko vaikka niin että viitenä iltana seitsemästä iltasatu on ruotsiksi. Tässä on kovasti auttanut myös päiväkodin tuki, ollaan saatu lainata päiväkodista ruotsinkielisiä kirjoja aina kotiin niin pitkäksi aikaa kun ollaan haluttu. Yleensä tytöt ovat valinneet kolme kirjaa, ollaan pidetty niitä pari viikkoa ja palautettu ja sitten taas valittu uudet. Ollaan myös ostettu itse ruotsinkielisiä kirjoja, ja saatu niitä paljon myös lahjaksi kummeilta ja sukulaisilta.
Tytöt ovat katsoneet usein telkkarista Buu-Klubbenia, ja Netflixissä laitan usein kieleksi ruotsin kun he katsovat jotain elokuvaa tai lastenohjelmaa. Netflixissä on tosin se että kieli on Ruotsin ruotsia, eikä suomen ruotsia, niin siellä on välillä sellaisia sanoja joita tytöt eivät ole kuulleetkaan, ja ääntäminen on erilaista. Mutta hyvin he ovat jaksaneet katsoa ohjelmia silti. Kuunnellaan myös paljon suomenruotsalaista lastenmusiikkia kuten Arne Alligatoria, Djungeldrummania, Sos o Koppia ja muita. Etenkin päiväkodissa joulun alla livekeikan vetänyt Arne Alligator on ihan lemppari, sekä tietenkin Buu Klubbenista ja päiväkodin jumppatunneilta tuttu Hoppa på-biisi jota he luukuttavat aina ihan täysillä.
Enää ei ollenkaan jännitä että kykenisivätkö tytöt ruotsinkieliseen kouluun, aivan varmasti kykenevät. Esikoisella on vielä kaksi vuotta aikaa oppia ennen koulua, ja kuopuksella neljä. Ei ole epäilystäkään etteivätkö he voisi myös opiskella ruotsiksi sitten kun sen aika on.
Me ollaan oltu tosi tyytyväisiä ruotsinkieliseen kunnalliseen varhaiskasvatukseen muutenkin. Mä en koskaan, en kertaakaan lapsia viedessä tai hakiessa ole tuntenut että hoitajilla olisi liian kiire tai etteivät meidän lapset tai kukaan muukaan lapsi saisi tarpeeksi syliä tai huomiota. Ryhmät eivät ole kasvaneet, ja lapset ovat saaneet olla tutussa porukassa ja ympäristössä. Lapsilla on viikottain jumppaa, metsäretkiä, tunnekasvatusta ja ruotsinkielentunteja. Lapset ovat päässeet teatteriin, kirjastoon ja saaneet Arne Alligatorin esiintymään päiväkotiin. Silti päähuomio on vapaassa leikissä, laulussa ja arkipäivän asioissa. Niinkuin noin pienillä vielä kuuluukin. Tunnelma on tarpeeksi kodinomainen, eikä pätkääkään sellainen ”laitosmainen” kuten monet päiväkodeista kuvittelevat.
Meidän esikoinen sekoittaa språksoppaa vielä englanninkielellä, hän kun yleensä valitsee katsoa kaikki youtubevideot englanniksi. Hän kyselee kysymyksiä meiltä vanhemmilta englanniksi, ja osaa monia englanninkielisiä lauluja ja loruja. Numerot ja aakkoset hän on osannut englanniksi jo pitkään, mutta nyt hän kyselee sellaisia asioita kuin ”Where is my pony? There it is” tai ”What is this?”. Myös kuopus tuntee monet satuhahmot englanniksi, esimerkiksi Tyyris Tyllerö on heille ihan vieras käsite mutta Humpty Dumpty on tuttu munamies. Mä en koe että se haittaa mitään että opettelee itsenäisesti englantiakin, jossain vaiheessahan sen kuitenkin oppii. En tiedä auttaako ruotsin kieli siinä, mutta myös englannin ääntäminen sujuu tosi luontevasti.
Löytyykö mun lukijoista kaksikielisiä tyyppejä / perheitä? Miten teillä sujuu kielen oppiminen? Onko suomen kieli vahvempi vai heikompi kuin toinen kieli? Miten tuette toisen kielen opettelua?