Viikko sitten alkoi eskari ja päiväkoti, ja meidän päivät täyttyivät uusista ja vanhoista rutiineista, kuljetuksista ja harrastuksista. on ollut mahtavaa palata tavalliseen arkeen, tehdä asioita organisoidusti ja ennen kaikkea uppoutua taas kunnolla bloggaamiseen. Musta tuntuu että pää pursuaa ideoita ja tulevien postausten lista on megapitkä. Miten voikin olla että vuodesta toiseen into vain kasvaa? No juu, mutta siitä ei nyt pitänyt puhua, vaan ottaa niitä arkikuulumisia tähän väliin.

Harrastukset on tosiaan startanneet, ja eskari- ja päiväkotiarkikin on alkanut sujumaan. Eskarilaisella on välillä ollut väsymystä ilmassa, niinkuin eskarin opettaja varoittelikin että voi aluksi tulla lapsille. Onhan se eskari aivan eri tavalla intensiivistä kuin päiväkodissa oleminen, kun sitä lepohetkeä ei ole, ja koko ajan tehdään jotain. Mutta hirmuisesti Tipa tuntuu tykkäävän silti eskarista ja kaikesta mitä siellä tehdään, ja eiköhän siihen uuteen arkeen ja rytmiin siellä myös totu pikkuhiljaa. Eskariryhmästä on löytynyt paljon uusia sekä vanhoja kavereita, ja rinnakkaisesta ryhmästä myös. Eskariryhmä on mukavan kokoinen, kun siellä on 14 lasta ja yksi opettaja sekä yksi hoitaja. Ei ole liian suurta ryhmää, ja kaikki tulivat nopeasti tutuksi.

Tänä syksynä Tiara halusi vaihtaa sirkuskoulun balettiin, kun vihdoin pääsi aloittamaan kunnon esibaletti -ryhmässä pienempien satubaletin sijaan. Hän oli ekoista treeneistä niin innoissaan, että sitä oli ilo seurata. Uskon että useamman vuoden tanssi- ja sirkus/akrobatia -taustasta on hyötyä baletissa. Hän on onneksi myös harjoitellut jo monta vuotta sitä miten kuunnellaan ohjeita ja tehdään liikkeitä perässä, ja harjoittelee tunnollisesti myös kotona. Saa nähdä kuinka pitkälle innostus kantaa tämän lajin parissa.

Zelda on haaveillut niin sirkuskoulusta, baletista kuin karatestakin, mutta luulen että hän tykkäisi eniten jostain perheharrastuksesta, missä saisi touhuta yhdessä aikuisen kanssa. Ajateltiin mennä ensi viikonloppuna testaamaan taitoliikuntakeskuksen Peuhu-tuntia, missä lapsi saa liikkua temppuradalla yhdessä vanhemman kanssa. Siitä tulee varmasti hauskaa!

Mä olen tehnyt omaa kunto-ohjelmaani personal trainerin kanssa nyt kuukauden verran, ja siitä on tulossa lisää juttua loppuviikosta. Energiatasot on ainakin nousseet kohisten, ja askel tuntuu huomattavasti kevyemmältä kun ei ole enää ihan niin rapakunnossa. Mutta tästä tosiaan lisää myöhemmin ihan oman postauksensa verran!

Olen nauttinut suunnattomasti siitä, että olen kyennyt erottamaan päivästä oman ajan töille ja oman ajan perheelle. Se on helpottanut päivien suunnittelua niin paljon, ja koen myös että olen pystynyt itse rentoutumaan paremmin. Erilaiset vaiheet tuovat kyllä mukavaa vaihtelua tähän yrittämiseen, ja nautin kyllä paljon myös siitä että meillä oli vapaa ja mahtavan aikatauluton kesä. Mutta nyt on hyvä näin, rutiinit on tervetullutta vaihtelua.

Arki on lähtenyt kivasti rullaamaan, ja odotan jo kovasti sitä mitä syksy tuo tullessaan. Tällä viikolla on luvassa pari kivaa pressiä joita odotan innolla, ja mulla on vaikka mitä mahtavia suunnitelmia syksyn varalle, joten pysykää matkassa mukana!

AINIIN, ja pakko kyllä mainita tässä, että meidän neiti puolivuotias nousi tänään ensimmäisen kerran seisomaan ekaksi polvilleen tukea vasten ja sitten seisomaan tukea vasten, tukena toimi bObles. En kestä. Tätä se tämä viikko siis toi tullessaan, kun sunnuntaina sitä pohdiskelin. On vissiin ihan himpun verran kiire isosiskojen perään. 

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3

Syksy on jo vähän täällä, vaikka tänään kauniissa aamuauringossa lapset olivatkin innoissaan takaisin tulleesta kesästä. Sukat ovat hiipineet takaisin jalkaan, baltsut vaihtuneet lenkkareihin ja nilkkureihin sadepäivinä, ja harrastukset ovat toisen mukulamme osalta jo alkaneet. Toinen odottelee vielä viikon ennen kuin hänen uusi sirkuskouluharrastuksensa alkaa ja siihen asti kannustaa aina pikkusiskoaan ennen jokaviikkoista balettituntia.

Kuopus valitsi baletin, hän ihasteli ja tarkkaili silmä kovana joka kerta tanssinäytöksissä ainoastaan perinteisiä samanlaisiin mekkoihin pukeutuneita ballerinoja, eikä kiinnittänyt mitään huomiota discoon, hiphopiin tai streetiin. Hänestäkin tulee kuulemma isona ballerina. Tyylistään hän ei tosin tingi balettitunneillakaan, vaan valitsi dramaattisen mustan balettipuvun itselleen klassisen vaaleanpunaisen sijaan, glitterillä höystettynä tietenkin. Hän harjoittelee liikkeitä kotonakin, eikä hymystä ole tuntien jälkeen tulla loppua. Hän suorastaan rakastaa klassista musiikkia, ja haluaa että laitan sitä spotifysta soimaan aina kun hän harjoittelee.

Esikoiselle ehdotin minä sirkuskoulua, hän kun on ollut kiinnostunut akrobatiasta jo pidemmän aikaa. Ensi viikolla alkavat tunnit pitävät sisällään akrobatian ja ilma-akrobatian alkeita, ja hän on aivan uskomattoman innoissaan tuntikuvauksesta ja omasta akrobatiapuvustaan. Toivottavasti hän tykkää sitten itse tunnistakin, ainakin näin mä voisin kuvitella kun siellä harjoitellaan kaikkia niitä asioita joita hän muuten harrastelee puistossa ja kotona ja päiväkodissa ihan yksin.

Mä olen iloinen että molemmat ovat löytäneet omia kiinnostuksenkohteita ja haluavat kokeilla uusia asioita. Pienenä on hyvin aikaa etsiä itseään ja kokeilla erilaisista harrastuksista, että mikä tuntuisi kaikkein omimmalta. Jos sitten haluaa alkaa jotain harrastaa tavoitteellisesti, on pohja kunnossa. Mun mielestä tärkeintä kuitenkin on että on joku ihan oma juttu josta tykkää ja josta voi olla ylpeä ja iloinen. Ei sillä väliä aikooko tosissaan harrastaa vai ei.

Kun tätä omaa vain yhden työn arkea on takana kuukausi, täytyy sanoa etten ole vuosiin ollut näin rentoutunut. Mäkin olen löytänyt uuden harrastuksen: olen aivan koukussa Master Chefiin jota en aiemmin ole katsonut. Se sopii hyvin iltaharrastukseksi kun on ollut päivän liikkeellä ja yrittää vältellä turhia harjoitussupistuksia. Oton kanssa sitä on hyvä katsoa ja suunnitella seuraavan viikon ruokalistaa. Ei me ihan mitään molekyyligastronomisia nestemäisiä gnoccheja täällä saada aikaiseksi, mutta inspiroidutaan kuitenkin kokeilemaan uudenlaisiakin juttuja kuten risottoa, jota meillä ei ennen ole usein ollut ruuaksi.

Juuri nyt on aika hyvä olla ja onnellinen mieli. Syksyksi on tiedossa paljon kivoja asioita mitä odottaa. Kaikkein eniten tässä odotellaan rakenneultraa tietenkin, joka on vasta kuukauden kuluttua. Mutta nopeasti sekin aika menee. Tästä on hyvä jatkaa iloisella mielellä syyskuuhun ja kohti mun ja esikoisen synttäreitä. Uskomatonta että takana on kohta neljäsosavuosisata elämää, ja äitiyttäkin puoli vuosikymmentä.

Mahtia alkavaa syyskuuta kaikille ja kiitos teille jokaiselle mielettömästä tsempistä ja palautteesta jota annatte <3