Vuoden luetuimmat postaukset 2018

30.12.2018

Huomenna on perinteisen vuosikatsauksen vuoro, mutta halusin laittaa vuotta pakettiin myös vähän toisella tapaa tänä vuonna. Nyt otetaan nimittäin katsaus siihen, mistä TE olette tykänneet eniten tänä vuonna, ja mitä täällä ja muissa kanavissa on tapahtunut tänä vuonna. Mä olen ihan häkeltynyt siitä, miten monia uusia ihania tyyppejä meidän seuraan on liittynyt ja miten monia tuhansia kommentteja ja viestejä te olette jättäneet.  Onneksi myös te vanhat tutut olette pysyneet mukana. On ollut ihan mielettömän hienoa jakaa tämä vuosi juuri teidän kaikkien kanssa.

Katsoin Google Analyticsista suosituimmat postaukset tänä vuonna julkaistujen postausten joukosta, ja jopa vähän yllätyinkin joistakin listalla mukana olevista! Osa postauksista oli itselleni niitä kaikkein tärkeimpiä ja henkilökohtaisimpia myös, ja osa taas oli sellaisia, että en niitä kirjoittaessani todellakaan arvannut, että ne päätyisivät vuoden lopussa tälle listalle. Yhtä kaikki olen iloinen siitä, että olen onnistunut tuottamaan sisältöä, joka herättää tunteita ja ajatuksia ja reaktioita teissä.

Vuoden luetuimmat postaukset 2018

1. Tuleeko meille neljäs lapsi 

#Maharauha. Mulle kaikkein suurin ja tärkein postaus tänä vuonna, sillä tämä herätti niin monia tuntemuksia itsessänikin. Sain teiltä satoja viestejä koskien tätä aihetta, ja niin moni jakoi omiakin kokemuksia, että olin ihan ällistynyt. Tämä aihe on super tärkeä, eikä siitä puhumista saa lopettaa, ennen kuin jokaiselle meistä on taattu maharauha.

2. Kuka teille kirjoittaa vuodesta toiseen

Kirjoitin oman elämäntarinani ylös tiivistettynä yhteen postaukseen vuoden alussa. Siitä voi lukea kaiken olennaisen, mitä mun elämässäni oli viime tammikuuhun mennessä tapahtunut. Sen kirjoittaminen oli itselleni sellainen puhdistava ja voimaannuttava prosessi. Oli jotenkin tosi hyvä käydä läpi, mitä kaikkea elämässä onkaan tapahtunut näiden kaikkien ohikiitävien vuosien aikana.

3. Mitä ekaluokkalainen tarvitsee mukaan reppuun (kaupallinen yhteistyö)

Tämä yllätti totaalisesti nousemalla listan kolmanneksi! Postauksessa esiteltiin ekaluokkalaisen tarvikkeita ja jaoin muistilistaa siitä, mitä ekaluokkalainen tarvitsee. Oli huikeaa, miten monet opettajat ja kokeneemmat vanhemmat intoutuivat jakamaan omia vinkkejään. Toivottavasti tämä voi toimia vinkkipankkina myös ensi vuonna ekaluokkalaisten vanhemmille.

4. Pakkaspäivän asu Kalliossa & mistä parhaat mustat farkut 

Myös tämä oli aivan todellinen yllätys! Postaus ei ollut mikään maailman tunteikkain kirjoitusprojekti itselleni, mutta luulen, että tässä merkitsee se, että aika moni muukin mun lisäksi etsii niitä parhaita mustia farkkuja. Onneksi postauksen kommenttiboksi onkin täynnä vinkkejä ja kokemuksia parhaista mustista farkuista, joten toivottavasti moni on löytänyt itselleen täydellisen mustan farkkumallin tämän avulla. Mä ainakin olen, joten kiitos teille siitä!

5. Perhekasa

Yksi tuoreimmista listalla mukanaolijoista on postaukseni Perhekasa marraskuulta. Siinä kerron mikä ihme se sellainen perhekasa on, ja miksi se on meille niin tärkeä ja ihana juttu. Tämä on myös se postaus, jonka pohjalta päädyin tekemään #Maharauha -postauksen. Tämän postauksen kuva kun innoitti monia spekuloimaan onko meille tulossa neljäs lapsi. Se varmasti omalta osaltaan nosti tätä listasijoitusta.

6. Me etsitään omaa kotia

Mä kyselin teiltä vinkkejä ja paljastin, että me etsitään omaa kotia. Aloitettiin katselu lokakuussa, ja edelleenkin katsellaan. Ollaan käyty katsomassa joitakin asuntoja, ja meidän piti mennä myös erään talopakettifirman taloesittelyyn, mutta ei päästy juuri silloin paikalle, ja nyt esittelyt ovat olleet joulutauolla. Ei olla vieläkään ihan varmoja siitä mitä halutaan, ja monet erilaiset vaihtoehdot tuntuvat edelleen yhtä kiinnostavilta, mutta täysin eri tavalla. Ollaan kumpikin aivan yhtä pihalla siitä, mitä halutaan, ja siksi ei varsinkaan aiota kiirehtiä. Pidetään silmät auki ja seurataan, koska halutaan uskoa, että kun se meille oikea ratkaisu osuu kohdalle, me osataan tarttua siihen.

7. Tätä kukaan ei kerro äitiydestä 

Listasin asioita, jotka itselleni tulivat yllätyksenä äitiydessä, kuten sen, että tiukat housut saattavat aiheuttaa menkkakipumaista jomottelua vielä pitkään synnytyksen jälkeen. Näitä listojahan on netti pullollaan, mutta halusin itse yrittää koostaa sellaisen listan, jossa olisi kaikista muista täysin poikkeavia juttuja, eli juuri niitä, joilta ei yleensä näiltä listoiltakaan löydä. Teidän kommenteista päätellen onnistuin tässä, ja kommenttiboksiin tuli hurjasti vertaistukea ja lisää näitä vaiettuja aiheita.

8. Mikä on meidän positiivisen arjen salaisuus

Multa kysyttiin, että ”Mikä on positiivisen arkenne salaisuus? Eikö teillä koskaan herätä 8:n yösyötön jälkeen pukluun korvassa, vedetä itkupotkuraivareita kun vauva ei saa korvaansa irti päästään, levitetä mustikkapuuroa merkkivaatteille ja käytetä päivässä sanaa ”ei” kolmesti minuutissa?” ja mä vastasin kysymykseen kokonaisella postauksella. Tämä on ehdottomasti itselleni tärkeä postaus, jonka kirjoittaminen oli suorastaan terapeuttista. Purin siihen ne kaikki ajatukset, joita jo vuosien ajan oli herännyt joka kerta kun luin spekulointia kulisseista ja siloitellusta somearjesta (omastani ja muiden).

9. Näin lopetin yöimetyksen

Yöimetys loppui melkein vuosi sitten keväällä, ja halusin kirjoittaa ylös, mitkä keinot auttoivat meitä onnistumaan siinä. Toivottavasti tämä postaus on auttanut muitakin yöimetystä lopettelevia tekemään siitä edes karvan verran helpompaa. Postauksen kirjoittaminen oli tosi tunteikasta, koska yöimetyksen myötä meidän vauvasta tuli yhä enemmän taapero, omatoiminen pikkutyyppi, joka alkoi nukkumaan omassa sängyssä perhepedin sijaan. En voi uskoa, että se pikkutyyppi täyttää pian kaksi vuotta! Mutta nyyh, nyt ei mennä vielä siihen.

10. Kaksikielisyys – kuinka se sujuu nyt 

Kautta vuosien on kaksikielisyys ollut yksi suosituimmista aiheista täällä blogissa, ja niin myös tänä kesänä, kun tein pitkästä aikaa tilannekatsausta siihen. Ensi vuonna taapero aloittaa päiväkodin ja keskimmäinen eskarin, joten kaksikielisyyskuulumisia on ihan varmasti luvassa etenkin heidän osaltaan.

Tekoturkis Bubbleroom | Neule Gina Tricot | Musta haalari Zara | Sukkahousut Lindex | Kengät Zara | Hiusdonitsi Gina Tricot | Laukku Gucci |

Olen julkaissut blogissa tänä vuonna tämä postaus mukaanlukien 338 postausta, ja nämä ovat niistä kymmenen kaikkein luetuinta. Huomenna on tosiaankin perinteisen vuosikatsauksen vuoro, ja perinteisen koko vuoden läpikäymisen lisäksi olen listannut joka kuukaudelle oman yhden suosikkipostaukseni. Ne poikkeavat jonkin verran näistä, eli kannattaa ihmeessä tsekata nekin jos siltä tuntuu.

Kiitos vielä ihan mielettömän paljon tästä vuodesta teille kaikille! Ja jos teillä on jäänyt mieleen joku oma suosikkipostaus tältä vuodelta, tai jotain muita ajatuksia kuluneeseen vuoteen liittyen: sana on vapaa! Ihanaa vuoden toisiksi viimeistä iltaa kaikille <3

PS: Jos vuoden tilastot kiinnostavat, niitä on tänään mun IG Storiesissa mm. vuoden suosituimpien kuvien osalta, sekä esim. kuinka monta kertaa mun blogia on tänä vuonna luettu. 


2 Responses to “Vuoden luetuimmat postaukset 2018”

  1. anna sanoo:

    Luin uudelleen tuon positiivisuuspostauksen ja se oli todella hyvä! Joskus tuntuu ehkä ihan vähän, että jotkut pitävät oikein kiinni niistä asioista joista valittavat usein.. Eivätkä harkitse uusia vaihtoehtoja lähestyä asioita. Toisaalta koen, että koitan suhtautua myötätuntoisesti siltikin mut joskus eu halua suhtautua niin. Mutta positiivisuus on mielen valoa. Ei voi olettaa elävänsä positiivista elämää jos koko ajan puhuu negatiivisesti.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Oot niin oikeassa! <3 Kiitos hurjasti kauniista sanoista ja kiitos, että kommentoit! Merkitsee paljon saada vielä palautetta 🙂 Ihanaa uutta vuotta sinne<3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.