Meidän hääpäiväbileet on nyt juhlittu, ja ne ylittivät kaikki meidän odotukset. Juhlat olivat vaan niin täynnä tunnetta, että mä en kestä! Eilen itkettiin paljon, ja ne olivat kaikki onnen ja liikutuksen kyyneliä. Itse juhlista saatte postauksen hieman myöhemmin kun ollaan ehditty vähän käydä kuvia ja näitä tunteita läpi, mutta tänään mä esittelen mun hääpäiväbileiden asun!

Mä tiesin jo heti kun aloin asua etsimään, että haluan päälleni jotain vaaleanpunaista. Etsin jokaisen tietämäni nettikaupan valikoimat ja kiertelin kaikki kivijalkamyymälät muutaman viikon aikana, mutta mekkoa ei vaan tuntunut löytyvän millään. Mulla ei oikeastaan edes ollut mitään sen tarkempia kriteereitä mekolle, ajattelin vaan, että ”tiedän kun löydän sen”. Mutta mitään ei tuntunut löytyvän, tämä kun ei ole sitä ihan parasta mekkosesonkia muille kuin vanhojen tanssien tanssijoille. Tai no, heidänkin mekot taitavat olla pääosin ostettu jo paljon aiemmin.

Ajattelin jo, että luovun toivosta ja ostan vaan ihan tavallisen mustan mekon, koska mustalle mekolle on aina käyttöä, eikä mulla ole sellaista varsinaista ”pikkumustaa” koska en mahdu mun vanhaan pikkumustaan enää. Viikkoa ennen juhlia me oltiin kuitenkin käymässä Jumbossa, ja mä menin piipahtamaan vielä Jumbon BikBokissa. Siellä ihana myyjä tuli kysymään, että mitä etsin ja tarvitsenko apua, ja kerroin toiveeni. Ajattelin, että mitään ei varmasti löydy, mutta myyjä löysi vaikka kuinka monta vaihtoehtoa. Ihan viimeinen vaihtoehto, jonka hän toi esille, oli 70% -aletangosta ilmeisesti viime kesän vaaleanpunainen pitkähihainen mekko oransseilla kukkakuvioilla.

Heti kun näin mekon, mulle tuli se tunne että TÄSSÄ SE ON! En edes jaksanutkaan sovittaa mitään muita mekkoja kuin vain sitä yhtä, koska se näytti niin ihanalta ja kokeilin sitä heti ekana. Se oli juuri sopiva, ihanan värinen, sopivasti kesäinen mutta pitkien hihojen ansiosta kuitenkin talveen sopiva myös. Se oli loistava löytö. Ja arvatkaa paljonko sille jäi hintaa 60% alennuksen jälkeen? 18 euroa. Ei kovin iso sijoitus siis, vaikka olin varannut mekolle paljon enemmän budjettia. Mutta ei haitannut ollenkaan tehdä näin hyvää löytöä.

Mulle tuli heti mekosta niin hyvä fiilis, kun se oli jotenkin juuri sitä mitä mä hain, vaikka en edes etukäteen tiennyt mitä hain.

Me käytiin kuvaamassa mekko tällä viikolla Talvipuutarhassa Oton ja mun ystävän Emmiksen kanssa. Suurin osa näistä kuvista on siis mun ystävän ottamia, ja mä tykkään niistä ihan super paljon! Usein kun joku ”uusi” kuvaaja ottaa kuvia, niin mua jännittää eikä välttämättä osaa rentoutua samalla tavalla kun Oton kanssa. Mutta toisaalta, me ollaan kuvattu Emmiksen kanssa jo huomattavasti ennen Ottoa, 16-vuotiaina Oulussa! Ei ihmekään, että Emmiksen kanssa pystyi rentoutumaan siis.

Talvipuutarha oli aivan ihana kuvauspaikka, miten ihmeessä ei olla ennen tajuttu mennä sinne kuvaamaan asukuvia talvella?? Ja meidän hääkuviakin olisi voinut ottaa siellä silloin helmikuun pakkasilla! Mutta pitää käydä siellä uudelleen ottamassa jotain pariskuntakuvia vaikka tänä talvena. Siellä on ihanan lämmintä ja kaunista ja trooppista. Tulee ”hieman” erilaista tunnelmaa asukuviin, kuin tuolla lumen ja loskan täyteisessä ulkoilmassa tällä hetkellä.

Asun kengät ovat Even & Oddin ja ne tilasin Zalandolta. Mulla ei ollut yksiäkään sopivia avokkaita, joissa olisi ollut tarpeeksi korkea korko JA suljettu kärki. Nyt on sen verran kylmä, että mekon kanssa on aivan pakko olla sukkahousut, enkä voinut käyttää luottokorkkareitani, jotka ovat täysin avoimet sandaletit. Ostin siis monen vuoden tauon jälkeen itselleni uudet korkokengät neutraalissa beigen sävyssä, jotta ne sopivat mahdollisimman monen asun kanssa myös tulevaisuudessa.

Mulle tämä asu oli ihan täysi kymppi ja luulen, että tämä mekko tulee olemaan kovassa käytössä myös ensi kesänä ihan ilman niitä sukkahousuja! Näissä kuvissa en vielä ollut käynyt kampaajalla, ja hiuksetkin olivat vähän sen näköiset, mutta onneksi sain ne sentään laitettua vielä ennen juhlia. Myös juhlapäivän meikki oli hieman näyttävämpi kuin näissä kuvissa, mutta mun mielestä tämä mekko toimii loistavasti vaikka ilmankin meikkiä kesällä.

Oi vitsi, pelkästään näiden mekkokuvien katselusta tulee niin lämmin fiilis, koska eilinen oli vaan niin ihana. En malta odottaa, että pääsen kertomaan lisää!

Kaupallinen yhteistyö: Kampaamopalvelut saatu Salon Pepe Åhmanilta & osa No Nothing -tuotesarjan tuotteista saatu KC Professionalilta.

Kävin viimeksi kampaajalla marraskuun alussa, eli aika tovi tässä kerkesi vierähtää, ja juurikasvuakin oli ehtinyt tulla jo monen sentin verran. Onneksi tämä raidoitettu vaalea väri on sellainen, että melko kauan pystyy antaa kasvamaan ennen kuin alkaa näyttää epäsiistiltä, ainakin mun mielestä. Syy siihen, miksi lykkäsin seuraavaa kampaamokäyntiä, oli ahdistus tuoksuista. Joulun migreeniputken aikaan mielessä kävi jo sellainen ajatus, että olikohan tämä nyt tässä? Että voinko enää koskaan käydä kampaajalla ilman, että saan sieltä migreenin mukaani.

Halusin kuitenkin laittaa hiukset kuntoon ennen meidän hääpäiväbileitä, ja siksi aloin varovaisesti kyselemään luottokampaajaltani Raisalta Salon Pepe Åhmanilta, että onnistuisiko mun toiveiden toteuttaminen täysin tuoksuttomasti. Ja onnistuihan se, onneksi!

Raisa on siirtynyt vasta Salon Pepe Åhmanin ihanaan Lauttiksen liikkeeseen töihin, joten sinne siis tieni vei. Toki kampaamossa oli lisäkseni muitakin asiakkaita, ja heidän hiuksiinsa käytettiin yhtäaikaisesti tuoksullisia tuotteita, joiden tuoksu leijaili vähän myös omaan nenääni. Mulla se raja onneksi kuitenkin toistaiseksi kulkee siinä, että mitään ei laiteta mun hiuksiin tai iholle, tai mun kampaaja ei tuoksu voimakkaasti. Eli se, että parin metrin päässä suihkuteltiin tuoksullista lakkaa ei vaikuttanut mun migreeniin.

Me raidoitettiin mun hiukset, ja vaalennusaineessa ei mitään lisättyä tuoksua onneksi ollut. Lauttiksen Salon Pepe Åhmanilla on käytössä koko KC Professionalin No Nothing -tuotesarja, jossa ei siis nimensä mukaisesti ole mitään ylimääräistä, ei myöskään tuoksua. Kaikilla sarjan tuotteilla on Allergia- ja astmaliiton allergiatunnus ja siksi ne sopivat kaikkein herkimmillekin. Hoidettiin siis mun hiuksia No Nothing -tuotesarjan tuotteilla, joista sinisellä etiketillä varustetut kosteuttavat tuotteet sopivat turvallisesti myös pidennysten kanssa käytettäväksi.

Olin itse ostanut aiemmin jo kotiin No Nothing -sarjan kuivashampoota kaksi purkkia, sekä vaaleanpunaetikettiset värjättyjen hiusten shampoon ja hoitoaineen. Olen ollut todella tyytyväinen niihin, ja ne ovat olleet mulla käytössä omissa hiuksissa joulusta asti. Sen lisäksi sain nyt kampaamokäynnin yhteydessä testiin No Nothingilta kosteuttavan Moisture -sarjan No nothing Very Sensitive Moisture Shampoon, -hoitoaineen ja hiuksiin jätettävän hoitoaineen, sekä vaaleanpunaisen lämpösuojasuihkeen. Mä koen muuten, että sarjasta löytyy kaikki mahdolliset tuotteet joita kaipaan, mutta yksi toive olisi vielä: tuoksuton seerumi, jota voisi levittää hiusten latvoihin. Seerumit ovat niin helppo ja ihana tapa vähentää pörröisyyttä, että sellainen olisi ihan loistava lisä tähän sarjaan! Pliis KC Professional: tehkää myös tuoksuton hiusseerumi! Ja tietty myös hopeashampoo tuoksuttomana olisi oiva lisä.

Me ei tällä kertaa taitettu mun hiusten vaalennettua sävyä millään, ei edes hopeashampoolla, koska täysin tuoksutonta vaihtoehtoa ei ollut. Onneksi Raisa on niin piinkova ammattilainen, että pelkällä ajalla ja vaalennusseoksen ainesosilla pelaamalla hän sai sävystä juuri tarpeeksi vaalean ja viileän, eikä taittoa edes tarvittu. Olen tosi tyytyväinen tähän lopputulokseen, ja olo raikastui kertaheitolla, kun pitkä juurikasvu vaihtui pirteään vaaleaan.

Onnistuuko käynti tavallisessa kampaamossa tuoksuttomasti?

En voi tietenkään puhua kaikkien kampaamojen puolesta, mutta ainakin Lauttiksen Salon Pepe Åhmanilla onnistuu, mikäli muiden asiakkaiden tuoksulliset tuotteet eivät haittaa. Toki varmasti on myös sellaisia aikoja, että saa olla ainoana asiakkaana kampaamossa (jos valitsee jonkun yleisesti ei niin suositun ajan). Kannattaa ehdottomasti kysyä omalta kampaajalta rohkeasti eri vaihtoehdoista!

Mä iloitsen niin paljon siitä, että tuoksuttomia vaihtoehtoja tulee tuotteisiin koko ajan paljon lisää! Vaikka on toisaalta harmillista luopua monista vanhoista suosikeista, on toisaalta myös jännittävää tutustua uuteen maailmaan. Vaikka ihan kaikkea ei vielä ole saatavilla tuoksuttomana, niin ne kaikkein tärkeimmät jutut löytyy kuitenkin.

ALEKOODI SALON PEPE ÅHMANILLE LAUTTASAAREEN & MIKONKADULLE:

Nyt saatte väri- ja leikkauspaketit 10% alennuksella arkisin klo 10-16 Salon Pepe Åhmanin Lauttiksen ja Mikonkadun liikkeissä koodilla IINA. Alekoodi on voimassa maaliskuun loppuun asti. 

Kiitos jälleen kerran Raisalle ihan super ammattitaidosta, näillä hiuksilla on ihan parasta juhlia viidettä hääpäivää!

Tänään on viisi vuotta siitä kun me mentiin naimisiin ja huomenna on meidän kahdeksas vuosipäivä. Ensimmäisen hääpäivän lähestyessä vuonna 2015 kirjoitin siitä, kuinka rakkaus on tahtomisesta kiinni. Mikään ei ole muuttunut näiden vuosien välillä, sillä tuota postausta lukiessani olisin voinut allekirjoittaa jokaisen sanan myös tänään, neljä vuotta myöhemmin. Tärkeintä parisuhteessa on puhuminen, molemminpuolinen kunnioittaminen ja se, että tahtoo rakastaa toista, tahtoo olla yhdessä ja tahtoo tehdä toiselle hyvää. Jos mahdollista edes, uskon olevani tällä hetkellä vieläkin rakastuneempi kuin sinä päivänä kun sanoimme toisillemme tahdon. Rakkaus kasvaa joka ikinen päivä.

Meidän suhteen tai avioliiton aikana en koskaan ole joutunut arvailemaan Oton tarkoitusperiä. En koskaan ole miettinyt pyytääkö hän jotain minulta vain omaa etuaan ajatellen, tai välittääkö hän oikeasti meistä. En koskaan ole joutunut miettimään valehteleeko hän, tai manipuloiko minua ajattelemaan tai tekemään jotenkin toisin kuin haluaisin. Ei ikinä. Ja tiedän varmuudella, että hänkään ei ole joutunut miettimään näitä asioita minun kohdallani. Näitä kaikkia asioita olen kokenut ennen Ottoa parisuhteessa.

Meille on helppoa miettiä mikä on perheenä ja parina meille parasta. En varmaan edes osaisi miettiä enää, mikä on parasta yksin juuri minulle, koska ajattelen aina ensin, mikä on parasta meille. Enkä haluaisikaan. Punnitsen jokaista ratkaisua meidän koko perheen kannalta, oli se ratkaisu sitten minua varten tai meitä kaikkia varten. Sama toteutuu myös Otolla. Kun molemmat ajattelevat samalla tavalla, ei vahingossakaan käy niin, että vain toisen etu toteutuisi.  Molemmille on yhtä tärkeää, että kummatkin saavat toteuttaa itseään ja tehdä töitä unelmiensa eteen. Molemmille on myös yhtä tärkeää, että perhe ei kärsi unelmien tai itsensä toteuttamisen vuoksi. Perhe on aina ykkönen. Kokemus on opettanut, että tämä toimii meillä parhaiten, ja näin molemmat pääsevät tekemään juuri niitä asioita, joita haluamme tehdä.

Rakkaus asuu niissä pienissä arkisissa hetkissä ja huomion osoituksissa. Halauksissa silloin kun väsyttää. Oton illalla valmiiksi lataamassa kahvinkeittimessä, kun aamulla saan vain painaa nappulaa. Nopeasti huikatussa rakkaudentunnustuksessa tapaamiseen lähtiessä. Toisen valmiiksi tekemässä ruuassa silloin kun ei itse jaksa. Siinä katseessa, joka vaihdetaan, kun ollaan molemmat katsottu 2-vuotiasta luistelemassa ensimmäistä kertaa yksin. Yhteisissä automatkoissa, kun jutellaan arkisista asioista. Pitkissä keskusteluissa saunan lauteilla. Toisen tuomassa rätissä ja ymmärtävässä vilkaisussa, kun jollakin on taas kerran kaatunut maidot. Lämpimässä turvallisessa sylissä, johon voi käpertyä silloin kun pelottaa tai itkettää.

Rakkaus asuu siinä toivossa ja luottamuksessa, joita molemmilta löytyy silloin, kun arjessa ei ole tarpeeksi yhteistä aikaa. Molemmat ovat aina tienneet, että ne ovat vain pieniä hetkiä, vaiheita, jotka menevät ohi, ja sitten saadaan taas olla yhdessä enemmän. Vauvan ensimmäisiä kuukausia tai työmatkaputkia. Kiireisiä viikkoja, flunssia vuoron perään tai täysiä kalenterin ruudukoita. Molemmat ovat aina voineet luottaa siihen, että ne hetket eivät ole ikuisuus, meidän aika tulee vielä. Ja aina se on tullut. Ei koskaan olla päästetty toisiamme karkaamaan liian kauas, vaan ne pienet asiat ovat liimanneet meitä tiiviimmin yhteen silloinkin, kun olemme ehtineet olla ”kahdestaan” vain silloin kun vauva on nukkunut 20min pätkiä rinnalla.

Kahdeksan vuotta ei ole ikuisuus, mutta se on koko meidän aikuisikä. Siinä oppii tuntemaan toisen paremmin kuin omat taskunsa, kun elää elämän suurimmat onnet ja kipeimmät surut yhdessä. Eniten rakkaudesta meille on kuitenkin opettanut arki. Se aivan tavallinen arki, jota eletään yhdessä päivästä toiseen. Me ollaan rakennettu yhdessä sellainen arki, joka tekee meidät onnelliseksi. Sellainen arki, josta ei kaipaa taukoja tai irtiottoja, vaan joka itsessään tuntuu ihanalta ja rakkauden täyteiseltä. Sellainen arki, jossa nauretaan yhdessä niin, että poskiin sattuu. Sellainen arki, jossa käydään yhdessä kaupassa ja jossa molemmat huolehtivat tasapuolisesti siitä ah-niin-ihanasta metatyöstä. Sellainen arki, jossa tunnetaan valtavaa, pakahduttavaa onnea päivästä toiseen, vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtuisi. Tavallinen, turvallinen, rakas arki.

Kiitos Otto, että olet mun aviomies, puoliso, kumppani. Kiitos, että jaat sun elämän, arjen ja rakkauden mun kanssa, joka päivä. Hyvää hääpäivää meille ja rakastan sua Otto!

Ajattelin, että olisi hauskaa pitkästä aikaa ottaa pieni tsekkaus tyylissä vuosien varrelle, ja tehdä ”8x minä helmikuussa” -postaus. Mun tyyli on eri vuosina ja eri vuodenaikoina vaihdellut paljonkin, ja helmikuu on sellainen kuukausi, josta en koko blogihistoriani aikana ole vielä tällaista kollaasia tehnyt. Nyt on siis oikein hyvä hetki kurkata miltä sitä on vuosien varrella aina helmikuussa tullut näytettyä. Aloitetaan ensimmäisestä helmikuusta, joka täällä blogissa on näkynyt!

HELMIKUU 2012

Helmikuu 2012, kuva on otettu meidän ensimmäisen yhteisen kodin keittiössä. Näitä kaappeja vasten kuvattiin aika monet tämän blogin ensimmäiset asukuvat. Jalassa mulla on yhdet  mun ensimmäisistä farkkuleggingseistä, jotka ostin Oulusta joskus aikoinaan. Paidaksi olen valinnut luultavasti sen hetkisen lempparini: Uuno Turhapuro -tyylisen reikäneuleen, jotka silloin olivat tosi cooleja. Hiukset olivat pikimustat ja kulmakarvat terävät.

HELMIKUU 2013

Helmikuu 2013, odotin meidän keskimmäistä, tätä kuvaa otettaessa viikkoja taisi olla ainakin 30. Olin ollut viikkoja vuodelevossa, ja viikkoja oli vielä edessä. En juuri seisonut muuten kuin mahakuvia otettaessa. Mua supisteli jatkuvasti, mutta olin siihen jo ihan tottunut. Hiukset olivat jo huomattavasti vaaleammat kuin edellisenä keväänä, sillä lakkasin värjäämästä niitä, kun tulin raskaaksi, ja olin vaalentanut niitä edellisenä kesänä raidoittamalla. Raskauden loppuvaiheilla mun vakkarivaatteet taisivat olla musta toppi ja mustat leggingssit.

HELMIKUU 2014

Helmikuussa 2014 me oltiin juuri menossa naimisiin parin päivän kuluttua tämän kuvan ottamisesta. Kuvanottohetkellä oltiin menossa yhteen pressiin, ja mun kaaso oli tehnyt tämän ihanan kalanruotoletin mulle sitä varten. Olin niin innoissani, enkä olisi enää millään malttanut odottaa meidän häitä. Muistan sen kuplivan ilon ja jännityksen niin elävästi edelleen! Mulla oli yllättävän kivat vaatteet, voisin varmaan pukea nuo kaikki päälleni vaikka heti, mutta mulla ei enää ole niitä.

HELMIKUU 2015

Helmikuussa 2015 mä olin aloittamassa työt startupissa markkinointiassistenttina, ja meidän lapset olivat aloittamassa päivähoidon ensimmäistä kertaa. Se oli niin jännittävää aikaa meille kaikille, paljon uusia asioita. Muistan tuon päivän niin hyvin, kun tämä kuva on otettu! Rakennettiin isoin lumiukko ikinä meidän vanhan kodin läheisen kanavan rannalle. Lumiukko näkyi myös meidän kodin ikkunasta, ja nähtiin, kun monet ihmiset pysähtyivät ottamaan sen kanssa kuvia. Meillä oli niin hauskaa kun rakennettiin se, pakko tehdä yhtä iso tänä talvena! Ainakaan lumesta ei ole pulaa, heh.

HELMIKUU 2016

Kun mä katson tätä kuvaa, en voi uskoa että on helmikuu 2016! Siis miten olen voinut kekkaloida noin vähissä vaatteissa HELMIKUUSSA? No, kai se on ollut sitten joku tosi lämmin ja tuuleton päivä. Ei ainakaan näytä yhtä lumiselta kuin edellisessä kuvassa. Mulla oli elämäni ensimmäistä kertaa pastellivioletti tukka, jota rakastin niin paljon. Se antoi mulle niin paljon itsevarmuutta ja mulla oli jotenkin niin hyvä fiilis siinä tukassa. Nuo ”sivuhalkio”-paidat olivat silloin trendien aallonharjalla, mutta näin jälkeenpäin en kyllä syty tälle trendille yhtään enää. Mutta silloin olin aivan ihastunut tuohon paitaan.

HELMIKUU 2017

Tämä kuva on otettu n. viikkoa meidän kuopuksen syntymän jälkeen, helmikuussa 2017. Ensimmäiset asukuvat ilman raskausmahaa! Taisin olla hullaantunut siitä, että pääsin taas käyttämään tavallisia vaatteita pelkkien raskausvaatteiden sijaan. Muistan, että sää ei todellakaan ollut vielä otollinen nahkatakille, mutta halusin kuitenkin ottaa kuvat kotipihalla juuri nahkatakin kanssa. Olin käyttänyt koko talven samaa raskausmahan kanssa menevää villakangastakkia, ja kevyt nahkatakki tuntui niin ihanalta ja raikkaalta sen painavan takin jälkeen.

HELMIKUU 2018

Tässä kuvassa olen juuri tehnyt paluun pastelliviolettiin tukkaan. Olin siitä ihan megafiiliksissä, ja olihan se piru vie kyllä upea! Uskon, että joskus vielä tulee pastellivioletin aika, mikäli joskus löydän jostain täydellisen hajusteettoman pastellivioletin sävytteen. Toistaiseksi tämä vaalea on kuitenkin helpompi ylläpidettävä mun herkän nenän kanssa. Pastellivioletti on niin ihana väri, tykkään siitä ihan super paljon.

HELMIKUU 2019

Tämän vuoden helmikuu. Mulla on niin hyvä fiilis tästä keväästä ja tästä kuukaudesta. Tykkään mun tämänhetkisestä tyylistä itse, ja tunnen sen omakseni. Rakastan mun vaaleaa tukkaa, ja sitä on niin helppo ylläpitää. Mä toivon, että tästä kuukaudesta tulee yhtä ihana kuin edeltäjistään, ja vaikea on olla tulematta, kun tähän kuukauteen sisältyy niin paljon kaikkea ihanaa.

Näistä kaikista tyyleistä mun lempparit on varmaankin kaksi viimeistä, sekä tuo vuoden 2013 raskaustyyli. Vähiten koen omakseni tuon ihan ensimmäisen mustatukkaisen tyylin. En vaan osaisi kuvitella tuota tukkaa, noita kulmakarvoja tai tuota paitaa enää itseni päälle. Silloin kuitenkin tykkäsin niistä, ja ne oli silloin ihan yhtä mua, kuin vaalea tukka on nyt.

Mikä on teidän lempparivuosi näistä? 

Tänään sinä täytät kaksi. On kulunut kaksi vuotta siitä päivästä, kun itkin raskaushormoneissani keittiössä isillesi, että ei se meidän vauva ikinä tule ulos, ja puolta tuntia myöhemmin mahasta kuului poks ja kipitin äkkiä olkkarin uuden maton yli vessaan, etteivät lapsivedet valuisi sen päälle. Sinä tulit ulos tyylillä, napanuora kaksi kertaa kaulan ympäri kiertyneenä. Tyylillä otit myös oman paikkasi perheessä, ja kaksi vuotta myöhemmin tuntuu todella kummalliselta ajatella, että et muka ole ollut siinä aina.

Siinä missä vauvavuoden vietimme tiiviisti toisissamme kiinni, tämän taaperovuoden sinä olet pyristellyt irti symbioosista ja minä olen vielä haikaillut sen perään. Sinä olet jo juossut kauemmas niin itsevarmana, ja minä olen vielä halunnut tarttua kädestäsi kiinni ja sulkea sinut syliini. Onneksi välillä sinäkin haluat edelleen tarrata tiukasti kiinni äidistä tai isistä, ja viihdyt sylissä edes pienen hetken.

Olet niin rohkea, että heikkohermoisempia hirvittää. Vaikka aiheutat meille pieniä sydänkohtauksia vähät väliä, on rohkeutesi ihailtavaa, ja vie sinut varmasti vielä pitkälle elämässä.

Sinun (ja teidän kaikkien kolmen) ansiosta mekin olemme rohkeampia isin kanssa.

Sinä olet meille niin tärkeä, etteivät sanat riitä kuvailemaan. Jokainen aamu jona heräät, ja huutelet ”äitii nyt on aaamuuu!” on parempi, koska saamme herätä siihen sinun kanssasi. Jokainen ilta kun tepsuttelet portaita ylös nukkumaan, ja sanot ”hyvää yötä minä lakastan sinua” on ihanampi, koska saamme sanoa hyvää yötä sinulle ja kertoa, että sinäkin olet rakas. Rakastan sitä, miten puristat silmät tiukasti kiinni ja hymyilet maailman leveintä hymyä aina kun sinulle antaa halin.

Kaksivuotiaana sinulla on vahva tahto, niin kuin on ollut siitä asti kun ensimmäisen kerran sinut näimme. Pidät isosiskosi (ja vanhempasi) kiireisenä, ja opetat heillekin niin paljon, aivan kuin he sinulle. Te olette maailman ihanin kolmikko, joka on hitsautunut niin tiiviisti yhteen.

Tämä vuosi vauvavuoden jälkeen on mennyt vähintään yhtä nopeasti kuin ensimmäinenkin. Aina sanotaan, että vauvavuonna lapsi kehittyy kaikkein eniten, mutta on tämä sen jälkeinenkin vuosi aivan hurjaa oppimisvauhtia täynnä. Kävely on vaihtunut juoksuksi ja hypyiksi, 1-vuotiaan hytkymistanssi on vaihtunut Skibidin koreografian opetteluksi ja vauvan hyräily on vaihtunut kokonaisiksi lauluiksi. Olet luistellut, tehnyt kuperkeikkoja ja uinut kellukkeilla ihan itse. Puhuit jo 1-vuotiaana kuin nuori Runeberg. Nyt 2-vuotiaana sinun kanssasi voi keskustella juurta jaksain ja olet  jo pitkään esittänyt vanhemmillesi paljon visaisia kysymyksiä ja teräviä huomioita. Minne ikinä sinun kanssasi meneekin, sinä houkuttelet aina juttuseuraa.

On suuri onni, että saimme sinut. Ketään ei koskaan saa ottaa itsestäänselvyytenä, etkä sinä ole koskaan ollut sitä meille. Meillä kävi valtavan hyvä tuuri, että saimme vielä yhden rakkaan täydentämään omaa perhettämme. Sinä olet mullistanut meidän maailman, niinkuin jokainen lapsi mullistaa vanhempiensa maailman. Olet avartanut meidän ajatuksia, ja näyttänyt, että vaikka kuinka olisi jo useamman lapsen vanhempi, jokainen lapsi on erilainen ja tarvitsee ja haluaa erilaisia asioita. Olet opettanut meille ymmärrystä, kärsivällisyyttä, rentoutta ja hetkessä elämistä.

Meistä on ihan mieletöntä saada tutkia ja näyttää maailmaa sinulle. En malta odottaa niitä kaikkia seikkaluja, joihin meidät vielä viet ja joihin me viedään sinut ja teidät kaikki. Kiitos siitä, että me saadaan olla sinun äiti ja isi. Te kolme olette parasta, mitä meidän maailmassa on. Ihanaa syntymäpäivää äidin ja isin maailman rakkaimmalle 2-vuotiaalle. <3