Tänään sinä täytät kaksi. On kulunut kaksi vuotta siitä päivästä, kun itkin raskaushormoneissani keittiössä isillesi, että ei se meidän vauva ikinä tule ulos, ja puolta tuntia myöhemmin mahasta kuului poks ja kipitin äkkiä olkkarin uuden maton yli vessaan, etteivät lapsivedet valuisi sen päälle. Sinä tulit ulos tyylillä, napanuora kaksi kertaa kaulan ympäri kiertyneenä. Tyylillä otit myös oman paikkasi perheessä, ja kaksi vuotta myöhemmin tuntuu todella kummalliselta ajatella, että et muka ole ollut siinä aina.

Siinä missä vauvavuoden vietimme tiiviisti toisissamme kiinni, tämän taaperovuoden sinä olet pyristellyt irti symbioosista ja minä olen vielä haikaillut sen perään. Sinä olet jo juossut kauemmas niin itsevarmana, ja minä olen vielä halunnut tarttua kädestäsi kiinni ja sulkea sinut syliini. Onneksi välillä sinäkin haluat edelleen tarrata tiukasti kiinni äidistä tai isistä, ja viihdyt sylissä edes pienen hetken.

Olet niin rohkea, että heikkohermoisempia hirvittää. Vaikka aiheutat meille pieniä sydänkohtauksia vähät väliä, on rohkeutesi ihailtavaa, ja vie sinut varmasti vielä pitkälle elämässä.

Sinun (ja teidän kaikkien kolmen) ansiosta mekin olemme rohkeampia isin kanssa.

Sinä olet meille niin tärkeä, etteivät sanat riitä kuvailemaan. Jokainen aamu jona heräät, ja huutelet ”äitii nyt on aaamuuu!” on parempi, koska saamme herätä siihen sinun kanssasi. Jokainen ilta kun tepsuttelet portaita ylös nukkumaan, ja sanot ”hyvää yötä minä lakastan sinua” on ihanampi, koska saamme sanoa hyvää yötä sinulle ja kertoa, että sinäkin olet rakas. Rakastan sitä, miten puristat silmät tiukasti kiinni ja hymyilet maailman leveintä hymyä aina kun sinulle antaa halin.

Kaksivuotiaana sinulla on vahva tahto, niin kuin on ollut siitä asti kun ensimmäisen kerran sinut näimme. Pidät isosiskosi (ja vanhempasi) kiireisenä, ja opetat heillekin niin paljon, aivan kuin he sinulle. Te olette maailman ihanin kolmikko, joka on hitsautunut niin tiiviisti yhteen.

Tämä vuosi vauvavuoden jälkeen on mennyt vähintään yhtä nopeasti kuin ensimmäinenkin. Aina sanotaan, että vauvavuonna lapsi kehittyy kaikkein eniten, mutta on tämä sen jälkeinenkin vuosi aivan hurjaa oppimisvauhtia täynnä. Kävely on vaihtunut juoksuksi ja hypyiksi, 1-vuotiaan hytkymistanssi on vaihtunut Skibidin koreografian opetteluksi ja vauvan hyräily on vaihtunut kokonaisiksi lauluiksi. Olet luistellut, tehnyt kuperkeikkoja ja uinut kellukkeilla ihan itse. Puhuit jo 1-vuotiaana kuin nuori Runeberg. Nyt 2-vuotiaana sinun kanssasi voi keskustella juurta jaksain ja olet  jo pitkään esittänyt vanhemmillesi paljon visaisia kysymyksiä ja teräviä huomioita. Minne ikinä sinun kanssasi meneekin, sinä houkuttelet aina juttuseuraa.

On suuri onni, että saimme sinut. Ketään ei koskaan saa ottaa itsestäänselvyytenä, etkä sinä ole koskaan ollut sitä meille. Meillä kävi valtavan hyvä tuuri, että saimme vielä yhden rakkaan täydentämään omaa perhettämme. Sinä olet mullistanut meidän maailman, niinkuin jokainen lapsi mullistaa vanhempiensa maailman. Olet avartanut meidän ajatuksia, ja näyttänyt, että vaikka kuinka olisi jo useamman lapsen vanhempi, jokainen lapsi on erilainen ja tarvitsee ja haluaa erilaisia asioita. Olet opettanut meille ymmärrystä, kärsivällisyyttä, rentoutta ja hetkessä elämistä.

Meistä on ihan mieletöntä saada tutkia ja näyttää maailmaa sinulle. En malta odottaa niitä kaikkia seikkaluja, joihin meidät vielä viet ja joihin me viedään sinut ja teidät kaikki. Kiitos siitä, että me saadaan olla sinun äiti ja isi. Te kolme olette parasta, mitä meidän maailmassa on. Ihanaa syntymäpäivää äidin ja isin maailman rakkaimmalle 2-vuotiaalle. <3

Kiva perjantai, ja oikeastaan kiva koko viikko takana. Hello helmikuu, lumi, valo ja hyvä fiilis! Tammikuu hujahti hirveää vauhtia ohitse, ja niin vaan helmikuu koitti. Mä vannon että tämä vuoden 2018 tammikuu meni ainakin 87438 kertaa nopeammin ohi, kuin vuoden 2017 tammikuu, jolloin jokailtaiset supistukset saivat toivon syttymään, että vauva olisi syntymässä. Mutta aina ne lakkasivat parin tunnin kellottelun jälkeen. Se oli semisti turhauttavaa, mutta onneksi palkinto oli mitä ihanin. Mutta nyt ei ollut tarkoitus puhua pitkästä, eikä lyhyestäkään tammikuusta, vaan siitä, miten ihana fiilis mulla on just tänään, koska h e l m i k u u.

Helmikuu 2012

Helmikuu oli ennen mulle kuukausi muiden joukossa, mutta nykyään siihen liittyy niin monta hurjan tärkeää ja rakasta muistoa, hetkeä ja vuosipäivää, että siitä on tullut yksi vuoden merkityksellisimmistä kuukausista mulle. Se on ihanaa, koska ennen näitä kaikkia ihania tapahtumia helmikuu oli varmaankin vuoden inhokkikuukauteni. Ennen se oli vuoden kylmin kuukausi (ainakin Oulussa), ihan jäätävän pimeä, silloin ei ollut hiihtolomaa (koska Oulussa se oli aina vasta maaliskuun eka viikko tai ihan helmikuun loppu), ja silloin ei yleensä tapahtunutkaan mitään jännittävää, koska kaikki vaan kyhjöttivät sisällä kotona.

Helmikuu 2013

Viimeisen seitsemän vuoden aikana mun helmikuu on täyttynyt merkityksellisistä päivämääristä, ja viimeisimpänä täydentyi kuopuksen syntymällä. Otto aina sanoo, että mä olen sellainen muistelija – niin mä olenkin. Mun aamu alkaa aina ihanasti sillä, kun tsekkaan Facebookista vanhat muistot joita se mulle joka aamu esittelee, ja sitten fiilistelen vähän aikaa niitä kaikkia ihania ja hassuja tapahtumia jotka tulevat kuvien ja kirjoitusten myötä mieleen. Mä rakastan muistella vanhoja, mutta en elä muistoissa. Mulle vaan usein tulee vanhat, pääosin ihanat, muistot mieleen, kun joku paikka, tuoksu, kuva tai ajatus muistuttaa mua jostain tärkeästä hetkestä.

Helmikuu 2014

Helmikuussa tulee muisteltua usein näitä kaikkia ihania hetkiä, koska niin monta asiaa on tapahtunut juuri helmikuussa. Kuun alkupuolella on ensin kuopuksen ensimmäinen syntymäpäivä, sitten meidän hääpäivä, sitten seurustelun vuosipäivä ja 17. päivä helmikuuta tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun sain tietää että musta tulee äiti. Aika tärkeitä juttuja kaikki, eikö?

Helmikuu 2015

Voitte siis uskoa että tämä kuukausi on yksi suurten tunteiden jatkumo, ja olen tavallista herkempi jotenkin. Tänään kun ajettiin sen bensa-aseman ohi, jolle Otto pysähtyi tankkaamaan matkalla synnytykseen, oli niin haikean ihana fiilis. On tehnyt koko viikon mieli mennä lukemaan kuopuksen synnytyskertomus uudelleen eka kertaa sen kirjoittamisen jälkeen, mutta päätin että luen sen vasta tiistaina, kun on oikea synttäripäivä. Mutta ehkä voisin fuskata lukemalla Oton synnytyskertomuksen vaikka tänään, ja sen oman sitten ensi viikolla. Hmm….

Helmikuu 2016

No, joka tapauksessa olen fiiliksissä tästä tulevasta kuukaudesta myös, enkä vaan niistä menneistä päivistä. Tärkeät päivämäärät tarkoittavat sitä, että myös tämä vuoden 2018 helmikuu täyttyy merkityksellisistä päivistä. Päästään juhlimaan kuopuksen synttärijuhlia, päästään viettämään kahden kesken meidän neljättä hääpäivää treffien muodossa, ja ihan kohta on ystävänpäiväkin. Kuukauden ajaksi on tiedossa paljon kaikkea kivaa muutenkin, ja olen ihan innoissani. Mahtava fiilis!

Helmikuu 2017

Ihanaa helmikuuta ja alkavaa viikonloppua kaikille <3