Kuulumiset kuluneelta viikolta

22.11.2019

Hassua, että nyt on meneillään jo marraskuun toisiksi viimeinen viikko ja sekin lähestyy loppuaan. Se mitä alkukuusta kirjoitinkin, että marraskuu on mulle vain joulun jatke, on osoittautunut erittäin tehokkaaksi taktiikaksi torjua kaamosväsymystä. Se ja ulkoilu ja Gossip Girl.

Siis en tiedä miten, mutta mulla ei ole ollut yhtään lisääntyvää väsymystä havaittavissa pimeyden vuoksi, oikeastaan päin vastoin. Siis yleensähän mä olen se, joka aina illalla nukahtaa sarjan ääreen viimeistään klo 23. Mutta nyt kun ollaan Oton kanssa alettu katsomaan Gossip Girliä alusta, mä en vaan nukahda. En tiedä johtuuko se just Gossip Girlistä, johtuuko se lenkkeilyn myötä lisääntyneestä energiasta vai onko mulla vaan joku muu pirteyshäiriö, mutta mä en enää nukahtele iltaisin. Ja se on vähän ongelma, koska sitten me mennään liian myöhään nukkumaan. Mä voisin katsoa vaan jakson jakson perään ja vaikka välillä mennään koukuttavien jaksojen takia nukkumaan vasta 00.30 (joo, ihan liian myöhään) niin mulla ei ole mitään ongelmia nousta aamulla 7.30.

Enkä nukahda seuraavanakaan iltana kesken jakson. Ihan todella outoa ja vielä kaikista kuukausista juuri marraskuussa. No, en valita. Tämä lisäenergia on tähän aikaan vuodesta oikein tervetullutta. Ja toki sitten kun alkaa väsyttää liikaa valvominen, niin nukahdan varmasti taas sarjan äärelle ja päästään aiemmin nukkumaan. Ja kyllä mä saan nytkin hyvin unta aina kun mennään nukkumaan, että ei ole nukahtamisvaikeuksiakaan onneksi.

Käytiin viime viikonloppuna Turussa katsomassa Emilian ja Topiaksen vauvelia ja tietty moikkaamassa koko perhettä. Vietettiin rennon letkeä päivä, ulkoiltiin ja puhuttiin ja herkuteltiin omena-kaurapaistoksella. Ihanan rentoa hengailua yhdessä, kuten meillä aina. Otto ja Emmanuel kävivät lattialla pitkiä keskusteluita ja mä katselin pönttö hymy kasvoillani. Otto yhdessä vauvan kanssa on todella huono yhdistelmä mun kroonisen vauvakuumeen kannalta.

Alkuviikosta kävin haastattelemassa seuraavaa ihanaa erilaista perhettä ja heidän tarinansa ilmestyy tämän viikon sunnuntaina klo 21.00. Ihan mielettömän ihana perhe jälleen kerran, joka antoi niin paljon ajattelemisen aihetta ja positiivista energiaa. En malta odottaa, että saan kertoa heidän tarinansa.

Tiistai meillä meni aika lailla kotona tietokoneita naputellen, mutta keskiviikkona päästiin Oton kanssa nauhoittamaan Marja Kihlströmin Puhu Muru -podcastia. Marja pyysi meitä vieraaksi omaan podiinsa syksyllä meidän podissa vieraillessaan. En vielä tiedä tarkalleen milloin jakso ilmestyy, mutta lupaan kertoa heti sitten. Tuli kyllä ihan älytön ikävä podien nauhoittamista, se on niiiiiiiiin kivaa! Onneksi päästään kohta taas sorvin ääreen. Ja Marja on sitten kyllä ihana tyyppi. Niin lämmin ja inspiroiva ja ihana, sellainen ihminen jonka kanssa jokaisen pitäisi saada jutella edes kerran elämässään. Siitä saa niin paljon irti! Me lähdettiin podistudiolta niin hyvällä fiiliksellä, ihan mahtava aamupäivä.

Keskiviikkona me käytiin ostamassa meille uusi joulukuusi ja pystytettiin se jo olohuoneeseen. Kerron myöhemmin joulukuusi-postauksessa, että miksi me päädyttiin tällaiseen ratkaisuun. Lapset olivat aivan innoissaan tullessaan kotiin, kun olohuoneessa odotti ihana valoilla koristeltu joulukuusi. Muita koristeita ei olla vielä laitettu, mutta viikonloppuna on varmasti sekin edessä.

Torstaina tein aamusta asti töitä reippaalla tahdilla ja sainkin paljon aikaiseksi. Mulla on blogijoulukalenterin valmistelu täysillä käynnissä ja sen lisäksi on paljon muutakin hommaa. Mutta hyvin alkaa kaikki valmistua, olen innoissani joulukalenterin tekemisestä. Ihanaa jouluista puuhaa.

Tänään ollaan vietetty eskarilaisen kanssa ota lapsi mukaan töihin -päivää ja aloitettiinkin aamu askartelemalla yhdessä yksi DIY-juttu mun tulevaan joulukalenteriin. Siitä tuli tosi kiva ja meillä oli niin hauskaa yhdessä. Iltapäivällä mulla oli pari palaveria, joihin en kyllä nyt lasta ottanut mukaan vaan hän jäi kotiin leikkimään Oton ja sisarustensa kanssa. Iltapäivällä käytiin lasten kanssa ostamassa heidän vuosittaiset joulukoristeet (joka vuosi saavat valita yhden uuden ja saavat sitten kokoelman mukaan kun muuttavat isona pois kotoa). Käytiin myös syömässä ja nyt illalla katsottiin Lemmikkien salainen elämä 2, joka oli tullut vuokraamoon.

Huomenna mä olen menossa yhden kuntosalin avajaisiin ja lounaalle mun ystävän kanssa ja muuten suunnitelmissa on ottaa viikonloppuna rennosti ja hengailla yhdessä lasten kanssa. Jatkan viikonloppunakin joulukalenterin valmistelua varmasti ainakin DIY-juttujen tekemisellä, mutta se ei todellakaan tunnu työltä vaan on ihanaa puuhastelua lasten kanssa. Mulla on niin ihana joulufiilis!

Aivan ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille ja kiitos ihanista kommenteista ja viesteistä, joita olette tällä viikolla laittaneet <3


52 Responses to “Kuulumiset kuluneelta viikolta”

  1. Emminkemmi sanoo:

    Etkö ole alipainoinen pituutesi nähden jos painat alle 60kg

  2. Anna sanoo:

    Todella hyvänmielen postaus, ihanan kuuloinen arki teillä! Pakko vielä kysyä, että mistäköhän olet ostanut postauksessa näkyvät farkut? Todella hyvän näköiset!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos hurjasti <3 Ihanaa, että tykkäsit! 🙂 Ne on Gina Tricotista, mut ovat kyllä jo ainakin vuoden vanhat. Mutta siellä on kyllä mun mielestä saman tyylisiä vieläkin! 🙂

  3. O sanoo:

    Olipa kiva postaus! 🙂 tuli hyvä mieli tätä lukiessa.

  4. Aada sanoo:

    Ihania kuvia! <3 Muutenkin kiva postaus!

  5. L sanoo:

    Nyt on pakko kysyä, että miten teillä ota lapsi töihin -päivän viettäminen erosi normaalista päivästä? Lapsethan kaiketi osallistuvat lähes päivittäin työhösi esim. Instassa. Tai niin olen ymmärtänyt että instastorytkin lasketaan työksi, koska muistaakseni olet laskenut ne työtunneiksi aiheesta kertovissa postauksissa. Missä kulkee raja, mikä on lasten osallistumista työhösi ja mikä ns. huvin vuoksi kuvattua materiaalia?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Vastasin juuri silloin tätä aihetta koskevaan kommenttiin, että perus jotain lasten touhuja insta storyssa näyttämistä en todellakaan laske työaikaan, vaan sellaiset oikeasti työhön liittyvät storyt joissa esimerkiksi osallistan seuraajia jollain tavalla, jotka liittyvät kampanjoihin tai joissa herätän keskustelua. 🙂 Erosi kyllä paljonkin ihan normi päivästä siis.

      • Z sanoo:

        Minulle ainakin jäi yhä epäselväksi tämä, että miten päivä erosi normista? Tekstissä mainitset ainoastaan että askartelitte, mutta etteköhän te sitä tee muutenkin. Miten muuten hän osallistui töihisi? Kuitenkin teet viikonloppuisinkin ja iltaisin töitä kun lapset on kotona, niin haluaisitko avata tätä asiaa, että osallistuvatko lapsesi mielestäsi töihisi.

        • Iina Hyttinen sanoo:

          Joskus osallistuvat, joskus eivät. Osallistuvat silloin kun haluavat itse. Silloin maksan heille siitä myös palkkion, kun esimerkiksi ovat esillä kampanjaan liittyvissä kuvissa. Silloin kun otetaan jotain kuvia muuten vaan perheestä/kuvaan storyyn niin eivät osallistu töihin. Kysyn silti aina luvan kuvaamiseen ja julkaisuun erikseen joka kerta heiltä. Ja jos teen iltaisin ja viikonloppuisin töitä (olen tietokoneella) kun lapset on kotona niin yleensä he kyllä silloin tekevät Oton kanssa jotain, eivät mun. Joten eivät osallistu. Tää on varmasti hankala ymmärtää kun ei näe sitä arkea meidän näkökulmasta. Päivä erosi normista jo ihan siinä, että lapsi sai jäädä eskarista luvalla kotiin (kuten moni muukin ryhmästä) ja omasta halustaan osallistui tähän askartelujuttuun, jonka muuten olisin tehnyt yksin sillä aikaa kun hän on eskarissa. Hän auttoi toteutuksessa ja kuvien ottamisessa 🙂

          • Niina sanoo:

            Niin, no eiköhän tuon ”ota lapsi mukaan töihin”-päivän tarkoituskin oo että lapsi jää sen päivän osalta eskarista 😀 aika hatarasti selitetty, mutta mikäs siinä kerta kumpikaan vanhempi ei tee oikeita töitä ja toinen pitää omaa harrastustansa jotenkin ammattimaisena 😀 vai mitä oot mieltä, jos tulisin tet-harjoitteluun sulle? Tutustumaan töihin? Ei, sillon tulisin seuraamaan sivusta sun harrastusta.

          • Iina Hyttinen sanoo:

            Nyt on hieman jo provosoinnin makua. 😀 Tervetuloa vaan tet-harjoitteluun, olis oikeasti mahtava ottaa sut, niin näkisit mitä kaikkea tähän kuuluu. Voisi avartaa käsitystä. 🙂

          • Lisbet sanoo:

            Onko teillä aluehallintoviraston lupa, joka vaaditaan, jotta alle 13-vuotiaat voivat työskennellä?

          • Iina Hyttinen sanoo:

            Sellaista ei vaadita jos pieni lapsi on esim. mainosmallina, koska aikuinen on työn todellinen suorittaja. Meidän lapset eivät tee säännöllistä työtä, vaan heidän ”työnsä” käsittää satunnaisia pieniä kuvaushetkiä (esim. 1-10min). Heille lasken työksi sen, jos ovat mukana kaupallisessa yhteistyössä mallina, jolloin maksan mallipalkkion (ja näitä on vaihtelevasti esim. 1-2 kertaa kuussa). Mallipalkkiota en laskuta erikseen, vaan maksan sen omasta palkkiostani, josta olen jo maksanut verot. Jos lapsilla olisi esim. oma verokortti, jolla muut yritykset maksaisivat palkkiot suoraan heille, niin lasten palkkioista valtio ei saisi ollenkaan veroa talteen, koska ne jäävät vuositasolla niin pieniksi. Mun kautta niistäkin euroista menee verot.

          • Lisbet sanoo:

            Kiitos vastauksestasi, tämä selvensi asiaa 🙂

  6. Lukija sanoo:

    Kaikesta ihmiset jaksaa vääntää! Iinan työ ei ehkä ole mikään tyypillisin työ, mutta silti kovaa työtä kuten varmasti muutkin työviikkopostauksista voi nähdä. Ja Iinan työhön kyseisenä päivänä sattui kuulumaan askartelua. Ei huvikseen vaan työhön kuuluvaa, joten miksi hän ei näyttäisi sitä myös lapsille, koska eihän mitään työtä voi tehdä ilman valmisteluja. Tässä tapauksessa askartelu oli valmistelu ja es Hassua, miten sisällöntuottamisen oletetaan olevan niin helppoa vaikka se oikeasti vaatii yhtä kovaa työtä kuin muissakin töissä 😀

  7. Nimetön sanoo:

    Miten sä maksat sun lapsille palkkaa, kun toiminimimuotoinen yrittäjä muutenkin voi ”nostaa palkan yksityisottona”. Onko lapsilla verokortit, ilmoitatko tulorekisteriin? Ihan mielenkiinnosta vain kyselen miten tämä käytännössä tapahtui, kun tosi vieras ala mulle.

  8. Äiti sanoo:

    Joo ehkä nykyään somettaminen voi olla media alan työtä tms mutta samaa mieltä olen että ei oo sun työ oikea työ!

  9. hohhoijjaa sanoo:

    Kerro Niina mitä ne OIKEAT työt on? Kerro myös ihmeessä mitä itse olet tehnyt työksesi ja teet tällä hetkellä?

  10. Emminkemmi sanoo:

    Painatko alle 55kg?

  11. Riina sanoo:

    Täällähän on taas varsin kypsän oloisia keskustelijoita.
    En tiedä miltä vuosituhannelta nämä käsitykset ”oikeasta työstä” on. Luulisi että vuonna 2019 valtaosa ihmisistä jo ymmärtäisi, miten monenkirjavaa ihmisten työ voi olla.
    Tavallaan oon kyllä samalla linjalla, kenenkään työtä ei ainakaan pitäisi olla vastata jatkuvasti ilkeisiin uteluihin painosta ja ulkonäöstä tai työn sisällöstä.

  12. Kaisa sanoo:

    Olipa ihana hyvän mielen postaus! Näytät kaikissa kuvissa niin onnelliselta, että se ihan tarttuu!! 🙂 Ihan käsittämätöntä, millainen keskustelu täällä kommenttiosiossa on meneillään. Onneksi sä ja sun lapset (ja me monet muut…) tiedätte itse mitä sun työtehtäviin kuuluu. Esikoisella oli varmasti huippupäivä, kun pääsi auttamaan sua työjutuissa! Yhtä energistä joulunodotuksen jatkoa sulle 🙂

  13. Liinu sanoo:

    Ihan kauheeta luettavaa nää kommentit. Miten toisen paino ja sen alipainoisuus/normaalipainoisuus kuuluu kenellekkään kuin Iinalle?! Tai sitten mikä oikeuttaa kyseenalaistamaan toisen työn ”oikeellisuutta”? Veikkaan että Iinan työ voi olla raskaampa kuin monen muun ja toisekseen bloggaajat/somevaikuttajat tekee käsitykseni mukaan jopa ympärivuorokautista työtä. Voi tsiisus ihmisiä. Miksi edes seurata toista netissä, jos ei kiinnosta muu kun toisen viat? Mutta onneks sulla Iina on varmasti paaaljon enemmän susta pitäviä seuraajia, mitä näitä toisia! Jaksamisia ♥️

  14. Iiris sanoo:

    Siis ihan käsittämättömiä kommentteja täällä! Joku jo sanoki että miksi ees seurata jos kiinnostaa vaan toisen viat. Toivottavasti osaat jättää nuo ikävät kommentit ja jankkaajat omaan arvoonsa.

    Mun on jo pitkään pitäny sanoa, että tykkään tosi paljon sun blogista! Sun tekstit on huolellisesti kirjoitettuja ja mielenkiintoisia. Niitä on ilo lukea. Sulla on ihanan positiivinen asenne. 🙂

    Ihanaa, että saat tehdä sellaista työtä mistä selvästi tykkäät. Se ei tee siitä yhtään vähemmän ”oikeaa työtä”, toisin ku jotku tuntuu ajattelevan. Kaiken lisäksi hoidat sun työsi varmasti paljon paremmin ja huolellisemmin kuin moni muu omansa. Ainakin mulle välittyy sun teksteistä se, että arvostat sun työtäsi ja haluat hoitaa sen mahdollisimman hyvin.

    Kaikkea hyvää sulle ja sun ihanalle perheelle! ❤

    • Kyllästynyt sanoo:

      Huolellisemmin?? Laskepa vaikka uusimman postauksen kirjoitusvirheet…

      Hienosti Iina kyllä valitset vain itseäsi ylistävät kommentit julkaistavaksi! Onneksi on muitakin kanavia, joissa voi antaa työstäsi asiakaspalautetta.

      • Iina Hyttinen sanoo:

        Hei anna toki omalla nimellä ja kasvoillasi asiakaspalautetta toisessa kanavassa, arvostaisin sitä kovasti. En valitse ylistäviä kommentteja, vaan ainoastaan ne, jotka ovat edes etäisesti asiallisia. Mikäli oma kommenttisi ei ole päätynyt julkaistavaksi, kyse on joko epäasiallisuudesta, tai siitä, että roskapostifiltteri on esim. jonkun tietyn sanan vuoksi jättänyt kommentin niin, etten edes näe sitä.

        • Erika Juhola sanoo:

          Hei, kyllä palautetta yleensä voi ja saa antaa nimettömänäkin.

          Enemmän ihmetyttää todella tuo, miten monet, ihan täysin asialliset kommentit jäävät julkistamatta jos kerran etäisesti asiallisetkin julkaistaan. Roskapostifiltteriin ei kannata vedota, julkaisematta jääneet eivät ole sisältäneet mitään roskaa.

          Ennemmin taitaa olla kyse siitä, ettet halua julkaista mitään, missä on arvostelua, vaikka olisi ihan aiheesta. Esim kirjoitusvirheitä on todella paljon, tuplakuvia samassa postauksessa jne. Kun kerran moneeen kertaan tarkastat tekstisi, miksi nämä pääsevät aina läpi?

          Mutta kiva kuulla, että kaikki asialliset kommentit kuten myös tämä julkaistaan jatkossa, paljon lisää kommentteja siis odotettavissa postauksiin ja sen myötä tervettä kommunikaatiota lukijoiden kanssa.

          • Iina Hyttinen sanoo:

            Helppoahan tuohon on kirjoittaa mikä hyvänsä nimi, jonka keksii omasta päästään. Rohkeaa on laittaa tämä sama viesti omalla nimellä ja naamalla jossain, missä se on oikeasti yhdistettävissä todelliseen sinuun. Roskapostifiltteriin voi asettaa tiettyjä sanoja itsekin ja mulla on siinä joitakin sanoja, jotka filtteröin suoraan pois, eli on hyvin mahdollista, että sinun mielestäsi asiallinen kommentti sinne jää.

            Miten en halua julkaista mitään missä on arvostelua, kun tämäkin kommenttiosio on sitä täynnä? Sinä hoet nyt itse näitä samoja asioita tässä jatkuvasti. Mulla ei ole aina aikaa tarkastaa moneen kertaan mun tekstejä (varsinkaan jotain kuulumispostauksia), enkä niin kyllä usko väittäneenikään, varsinkaan juuri vuoden kiireisimpään vuodenaikaan. Toki oikoluen aina kun ehdin, mutta esimerkiksi 3000 sanan erilaiset perheet-kirjoituksiin voi helposti jäädä virheitä vaikka tarkistaakin moneen kertaan, koska ovat niin pitkiä. Omalle tekstille tulee herkästi sokeaksi kun sitä lukee kerta toisensa jälkeen, ainakin minä tulen.
            Olen kuitenkin kirjoittajana kehittynyt huomattavasti vaikkapa blogin alkuajoista, tai ihan jo muutaman vuoden takaisista teksteistä, joten laatu ei ole kyllä mennyt huonompaan suuntaan omasta mielestäni. En ole opiskellut kirjoittamista missään, eikä äidinkieli koskaan ole ollut mun vahvimpia aineita. Silti yritän parhaani. Myös tässäkin parin päivän sisään saamani (näitä negatiivisia kommentteja miljoona kertaa suurempi) älyttömän positiivinen palauteryöppy kertoo siitä, että suurin osa seuraajista on tyytyväisiä. Kävijämäärät kertovat ihan samaa.

            Inhmillisiä virheitä sattuu mulle. Jos ne häiritsevät sinua liikaa, suosittelen lukemaan muita blogeja. Jos toivot, että kirjoitan paremmin, voit antaa esimerkiksi asiallisia neuvoja tai korjausehdotuksia (niiden avulla olen oppinut mm. monta pilkkusääntöä, joita en ennen osannut ja olen niistä monesti seuraajia kiittänytkin). Virheiden sormella osoittelu ja syyttely ei hyödytä ketään, siitä tulee vain paha mieli.

  15. Kyllästynyt sanoo:

    Kirjoitin sinulle eilen pitkän, rakentavan ja asiallisen palautteen ja vastauksen ihmettelyysi siitä, miksi negatiiviset kommentit ovat mielestäni lisääntyneet blogissasi. Tarkistutin viestin muilla ihmisillä ja heidän mielestään se oli täysin asiallinen, normaali (joskin kriittinen) ja aiheellinen asiakaspalaute, jonka tarkoitus oli auttaa sinua tunnistamaan blogin/somekanaviesi ongelmia lukijan näkökulmasta. Kertoisitko, mikä siinä mielestäsi oli epäasiallista?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      En ihmetellyt miksi ne ovat lisääntyneet, niitä on ollut aina paljon, aivan alusta asti. Joinakin hetkinä niitä tulee enemmän kuin toisina (yksittäisenä päivänä siis) ja sunnuntai oli sellainen päivä. Yleisesti ottaen ne eivät ole lisääntyneet, vaan tämä on todella kausittaista. En ole nähnyt sinun kommenttiasi, joten joku sana siinä voi olla, jonka takia se ei päässyt läpi. Se voi olla myös esimerkiksi ip-osoite tai nimimerkki, en tiedä mitä käytit.

      • Kyllästynyt sanoo:

        Kumma juttu kerrassaan, kun käytän aina samaa ip-osoitetta ja näissä viesteissä samaa nimimerkkiäkin.

        Laitan sitten tähän yhden kysymyksistäni: Miksi et reagoinut millään lailla yhteistyösi herättämiin (täysin aiheellisiin) lukijoiden kysymyksiin? Onko sinusta oikein kohdella tuolla tavalla asiakkaitasi, jotka tuovat sinulle rahaa?

        Sitten toinen kysymys: Miksi positiivinen palaute on ok anonyyminä, mutta negatiivinen ei?

        Enpä yhtään ihmettele, jos et tätäkään kommenttia ”näe”…

        • Iina Hyttinen sanoo:

          Itse asiassa tässä kommentissasi on sama nimimerkki kyllä, mutta eri ip-osoite kuin tuossa aiemmassa kommentissasi, jossa kysyit sen toisen kommentin perään. Ip-osoitteet vaihtelevat mobiililiittymillä jatkuvasti tukiasemasta riippuen.

          Ja vastauksena kysymykseesi, ehkä minulla ei ole mahdollisuutta puhua tästä asiasta. Oletko koskaan miettinyt, että mulla voisi vaikka olla joku inhimillinen järkevä syy, jota en vain voi sanoa? Oletko miettinyt, että ehkä minäkin olen ihminen täällä ruudun takana, joka miettii ja tuntee, eikä vaan tee kaikkea rahan kiilto silmissä? Negatiivinen palaute on ok anonyyminä, kunhan kyseessä ei ole vittuileva ajojahti.

          • Kyllästynyt sanoo:

            Olen miettinyt kyllä, että kyse voisi olla jostain vaitiolovelvollisuudesta. Mutta siinä tapauksessa hyvä vaikuttaja voisi kuitata asian mainitsemalla, että tästä asiasta ei valitettavasti voi puhua syystä x. Pelkkä ignooraminen antaa hyvin kylmän ja vähät välittävän kuvan, asiassa kuin asiassa.

            Ensimmäinen pitkä kommenttini ei todellakaan ollut vittuileva ajojahti, ei minun eikä monenkaan mun mielestä. Kyseessä oli kritiikki. Harmi, että et osaa erottaa näitä toisistaan.

          • Iina Hyttinen sanoo:

            Se, että muodostaa kuvan ihmisestä yhden asian perusteella, kertoo mun mielestä enemmän niistä ihmisistä jotka sen kuvan muodostavat, kuin siitä ihmisestä, josta kuva muodostetaan. Se, miten somessa nykyisin tuomitaan koko ihminen jo yhdestä kuvasta tai joskus jopa yhdestä sanasta, on aivan käsittämättömän pelottavaa. Se antaa todella julman ja mustavalkoisen kuvan näistä ihmisistä, jotka niin tekevät. Että kaikki muu hyvä menettää merkityksensä jos tekee yhdenkin virheen. Niitä hyviä asioita ei koskaan muisteta silloin kun ryhdytään osoittamaan sormella.

            Moni muukin on kanssani samaa mieltä siitä, että ”kritiikki” täällä ei ole ollut täysin asiallista. Kirjoitetut sanat ovat usein tulkinnanvaraisia. Sinun kanssasi samaa mieltä olevat ovat varmasti samaa mieltä myös kommenttisi sävystä. Minun kanssani samaa mieltä olevat taas kokevat kommenttien sävyn samoin kuin minä.

  16. L sanoo:

    https://butimahumannotasandwich.indiedays.com/2017/11/01/bloggaaminen-tapetilla-millaista-on-bloggaaminen-vuonna-2017/

    Ainakin vielä kaksi vuotta sitten kerroit käyväsi tekstin läpi kymmeniä kertoja ennen julkaisua.
    ”Käyn tekstin läpi kymmeniä kertoja ennen julkaisua.” Toki tuo teksti on kaksi vuotta vanha ja tekstin tarkastaminen on kenties heikentynyt siitä, eikä tuo enää päde. Mutta ei silti kannata väittää, ettei ole tuollaista koskaan sanonut.

  17. Kyllästynyt sanoo:

    Vuonna 2017 kerroit lukevasi postaukset läpi kymmeniä kertoja:

    https://butimahumannotasandwich.indiedays.com/2017/11/01/bloggaaminen-tapetilla-millaista-on-bloggaaminen-vuonna-2017/

    Ehkä tässä on syy laadun huononemiseen, jos ennen luit kymmeniä kertoja ja nykyään et välttämättä ollenkaan?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Wautsi, hienoa että pystyt muistamaan jokaisen asian, jonka olen joskus sanonut! Se on parempaa kuin mihin itse pystyn. Tekstin tarkastaminen on ehkä heikentynyt noista ajoista, mutta sitten taas moni muu asia vie nykyisin paljon enemmän aikaa kuin silloin (esimerkiksi instagramin DM-viestit). Mulle ei maagisesti ole tullut vuorokauteen lisää tunteja, vaikka hommat ovat kaikissa suhteissa lisääntyneet. Olen myös oppinut paremmin kuuntelemaan itseäni ja antamaan myös itselleni aikaa levätä, jota tarvitsen, kuten meistä jokainen. Koen silti kehittyneeni huimasti kirjoittajana myös vuodesta 2017, jolloin edelleen tein todella alkeellisia pilkkuvirheitä esimerkiksi. Edelleen teen varmasti paljon virheitä, mutta vähemmän kuin silloin. En tiedä mitä yrität tällä keskustelulla saavuttaa, mutta minulta tämä vänkääminen vie vain aikaa, jonka olisin voinut käyttää vaikka tekstin oikolukemiseen. Sen sijaan käytin sen nyt tähän, joten pahoittelut jo valmiiksi myös seuraavan postauksen virheistä. Mukavaa päivän jatkoa sinne! 🙂

      • Kyllästynyt sanoo:

        Tämäkö piilov******* on sitten sinun käsitys asiallisuudesta? Täytyy kyllä sanoa, että elät täysin omassa maailmassasi, jossa pätee eri säännöt milloin mitenkin. Kaikkea hyvää sinne kuplaan vaan! 🙂

        • Iina Hyttinen sanoo:

          Mikä piilovittuilu? Mielestäni vastasin ihan samaan sävyyn kuin miten sinäkin kirjoitit :O Vai tuntuuko sinusta asialliselta kaivella jotain kaksi vuotta vanhoja lauseita, jotta voi ristiinnaulita toisen sanomisistaan? Mutta kiitos, kaikkea hyvää sinne myös! 🙂

          • Kyllästynyt sanoo:

            No tämä ei varmaankaan ollut varsinaisesti kehuksikaan tarkoitettu: ”Wautsi, hienoa että pystyt muistamaan jokaisen asian, jonka olen joskus sanonut!”

            Tuo kertomasi oli nyt vain jäänyt minulle mieleen ja kaivoin siihen liittyvän postauksesi (niin kuin näköjään oli joku muukin tehnyt). Minusta oli vain outoa, miksi aiemmin olet sanonut jotain aivan päinvastaista kuin nyt. Tuntuu myös itsestäni hassulta, että omassa työssäni olisin ollut pari vuotta sitten tarkka ja huolellinen ja nyt yhtäkkiä heittäisinkin sen romukoppaan ja tuottaisin huonolaatuista työtä. Tämä aidosti ihmetytti. Selkeästi moni on huomannut lisääntyneet kirjoitusvirheet ja sekoilut tekstien sisällössä ja se herättää ihmetystä.

            Ja ihan vain vinkiksi, koskaan ei tulisi ”alentua” asiakkaan tasolle vaan valita aina kunniallisempi tie. Vaikka asiakas vittuilisikin (mitä en tehnyt), ei ammattimainen asiakaspalvelija ikinä lähde samalle linjalle ja pyri ”vastaamaan sävyyn”, vaan säilyttää kaikesta huolimatta asiallisen ja ystävällisen sävyn. Asiakaspalveluasenne vaikuttaa uskomattoman paljon yrityksen imagoon, usko pois. Ja kyllä, puhun kokemuksesta.

          • Iina Hyttinen sanoo:

            Niin, jokainen tulkitsee asiat omalla tavallaan. Mä en ole myöskään mikään Mäkki tai muu kasvoton yritys vaan yksi ihminen, jonka elämää ja persoonaa täällä myös kritisoidaan, silloin mä en myöskään palvele ”asiakkaita” kasvottomana yrityksenä, vaan yksittäisenä ihmisenä, jolla todellakin saa olla tunteita. Et ihan tosissaan voi rinnastaa bloggaajaa ja jotain suuryrityksen asiakaspalvelijaa keskenään?

            Se mitä en ymmärrä on se, että tätä ”sekoilua” ja kirjoitusvirheitä on mun sisällössä ollut aina, elämäntilanteesta riippuen enemmän tai vähemmän, mutta sisältö ja kirjoitustyyli on joka vuosi kuitenkin kehittynyt valtavasti. Tätä olen sanonut sinulle jo moneen kertaan. Sellaista palautetta minulle on antanut myös suurin osa seuraajista. Itse koen, että tällä hetkellä meininki on huomattavasti ammattimaisempaa kuin kaksi vuotta sitten.

            Sinun tulkintasi voi olla toinen ja sinulla on siihen täysi oikeus. Sen toisteleminen ei kuitenkaan muuta mitään, toisin kuin esimerkiksi ne konkreettiset korjausehdotukset ovat minua auttaneet, jotka myös aiemmin jo mainitsin. Nyt tämä keskustelu riittää minulle, enkä enää jaksa enempää jauhaa tästä samasta asiasta kanssasi, koska selkeästi ei päästä asiassa yhteisymmärrykseen, eikä mun puolesta tarvitsekaan. Kehotan sinua lämpimästi joko lukemaan jotain omasta mielestäsi laadukkaampaa ja ammattimaisempaa, tai sitten hyväksymään mun inhimilliset virheet, joita tulee aina olemaan ihan varmasti, vaikka parhaani yritän. Mukavaa joulun odotusta! 🙂

  18. Elina sanoo:

    En oo ikinä kommentoinut mitään, mut nyt teki mieli kertoa, et tykkään sun blogista. Ja vastasit tosi hyvin tuossa viimeisessä kommentissasi. Jatka samaan malliin! 🙂

  19. Nimetön sanoo:

    Ihan asialliseen kritiikkiin ja parannusehdotuksiin voisi myös vastata naljailematta ja aikuismaisesti.Me kriittiset lukijat kun ollaan ihan fiksuja aikuisia myös.Mut ehkä on sit vain parempi siirtyä suosiolla lukemaan aikuisempia laadukkaampia blogeja.Eli moikkamoi.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Pyrin yleensä vastaamaan kommentteihin vähintään sillä sävyllä, millä mullekin on kirjoitettu, niin myös tässä tapauksessa tein. Mutta tosiaan, ehdottomasti parempi että siirryt sellaiseen paikkaan lukemaan, mikä vastaa juuri sinun mieltymyksiä! 🙂

      • MillyVanilly sanoo:

        Moi, pakko puuttua sen verran tähän keskusteluun täällä, että pisti silmään tuo vähän ylempänä oleva vertaus Mäkkiin ja muihin isoihin ja kasvottomiin yrityksiin.

        Kyllä ne Mäkin ja muiden vastaavien työntekijätkin saa ihan henkilökohtaistakin kritiikkiä paljon asiakkailta. Mulla on muutama kaveri Hesessä töissä, ja muutama viikko takaperin keskusteltiin heidän kanssaan tästä aiheesta. Toinen heistä oli saanut asiakaspalautetta, jossa esimerkiksi hänen ääntään ja puhetyyliään sanottiin ”v*ttumaiseksi ja asiakaspalveluun sopimattomaksi” jne. Hyvinkin henkilökohtainen ja suoraan yksittäiseen työntekijään kohdistuva kommentti, vaikka työskenteleekin massayrityksen leivissä.

        • Iina Hyttinen sanoo:

          Joo ihan varmasti, Ottokin on ollut Mäkissä töissä, joten ihan tuttua on tuo. Täysin asiatonta meininkiä ja varmasti älyttömän rankkaa ottaa vastaan tuollaista. Ero on kuitenkin siinä, että suuryrityksen työntekijät kuitenkin edustavat töissä ollessaan sitä yritystä, eivät itseään ja omaa elämäänsä. Tällöin myöskin kritiikki kohdistuu nimenomaan siihen asiakaspalveluun tai yritykseen (tai jos on oikein kauhea asiakas niin toki ulkonäköön tmv), ei kuitenkaan työntekijän henkilökohtaiseen elämään, perheenjäseniin tms. Työntekijöillä on myös yrityksen tuki ja ohjeet tällaisten asiakkaiden ja tilanteiden kohtaamiseen, eivätkä he jää tilanteessa yksin (tai ainakaan ei pitäisi).

  20. Sanniska sanoo:

    Uskomatonta miten törkeästi ihmiset kommentoivat blogiisi. Mitähän he haluavat saavuttaa tällä?

    Erilaiset perheet-postaus sarja on tosi ihana ❤️
    Muutenkin pidän blogistasi. Mukavaa viikon jatkoa!

  21. sanni sanoo:

    Siis aivan uskomattomia kommentteja! Miksi lukea blogiasi jos haluaa tahallaan kaivella negatiivisia asioita, tai ei tykkää sisällöstä. Täytyy olla omassa elämässä jotain pielessä jos jaksaa etsiä vuosien takaisia postauksia saadakseen näpäyttää sua jostain mitä olet joskus sanonut. Siis kuka voi väittää tekevänsä kaiken tänä päivänä tismalleen samalla lailla kuin kaksi vuotta sitten? Oikesti järkyttävää että tahallaan etsitään virheitä ja halutaan tehdä paha mieli. Koska palautteen anto rakentavasti on ihan eri asia kuin piikittelevä, ironinen viesti jolla on tarkoitus satuttaa.
    Koittakaa ihmiset ymmärtää että tämä on Iinan työ, jolla hän tienaa elantonsa. Jos se sinua syystä tai toisesta ärsyttää, etkä arvosta hänen työtään niin ole hyvä lopeta lukeminen.
    Millä perusteella bloggaaminen ei ole oikeaa työtä, mutta vaikkapa radiojuontajana oleminen on?
    Älä Iina välitä tuollaisista ihmisistä, sinulla on ihana perhe ja ihana työ, joka on ihan yhtä arvokas kuin muutkin työt. Nyt kun syntyvyys on laskussa ja negatiivinen ajatusmaailma lapsiperhearkea kohtaan kasvaa, tarvitaan tällaisia sun kaltaisia vaikuttajia kumoamaan niitä ennakkoluuloja.
    Olet ihana ja arvokas, äläkä anna kenenkään lannistaa sinua! <3

  22. Maria sanoo:

    Kauheeta, miten ikäviä kommentteja 😮 toki asiallista palautetta voi antaa ja niihin oot mielestäni vastannut aina hyvin. Ihmisiltä tuppaa unohtumaan, että ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”…

    Mutta halusin vain sanoa, että tykkään jutuistasi ja tuot hyvää mieltä. Ihanaa joulun odotusta <3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.