Tämän vuoden aikana esittelen täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan yhdeksäs perhe.
Ihanat erilaiset perheet: Mikaela, 29, Jari, 50, Lara, 13, & Meri, 2,
Mikaela tuli äidiksi ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana. Hän opiskeli silloin lukion ensimmäistä vuotta ja ihmetteli outoa väsymystä. Hän oli niin käsittämättömän väsynyt, että ei jaksanut edes käydä koulua. Mikaela lopetti jopa lukion kesken väsymyksen vuoksi, mutta se ei vaan hellittänyt. Lopulta hän meni lääkäriin selvittämään väsymyksen syytä.
– Lääkärissä todettiin, että olin raskaana viikolla 16. Raskaus oli niin pitkällä, että abortti ei ollut enää edes mahdollinen ilman erityisen painavaa syytä, eikä se ollut mulle edes vaihtoehto.
Mikaela oli tehnyt raskaustestin, joka oli ollut negatiivinen. Myös kuukautiset olivat tulleet aivan normaalisti koko raskauden ajan.
– Se oli shokki, mutta olin ajatellut ja pelännyt sitä jo etukäteen. Mun äiti oli silloin mukana lääkärissä ja odotti ulkopuolella. Lääkäri pyysi mutsin sisään ja kertoi uutiset, johon mutsi sanoi vaan et kyl me täst selvitään. Faijan kommentti kotona oli “WAU”.
Perhe oli Mikaelan tukena alusta asti, eikä hänen tarvinnut pelätä, että kukaan omasta lähipiiristä suuttuisi hänelle tai arvostelisi. Muut ihmiset kuitenkin epäilivät Mikaelan kykyä selviytyä äitiydestä niin nuorena.
Esikoinen syntyy
Lara syntyi kiireellisellä sektiolla sydänäänten tasaisuuden vuoksi, mutta kaikki oli onneksi kunnossa. Vauva-arki lähti alusta asti hyvin käyntiin, eikä Mikaelalla ollut nuorena yksinhuoltajana mitään ongelmia suoriutua siitä.
– Mä tykkäsin olla Laran kans kotona ja luin tosi paljon kirjoja hänelle. Meidän arki oli mukavaa ja tasaista. Tosi monissa nuorten kirjoissa yksinhuoltajaäiti aina raahasi miehen kotiin. Mä en halunnut Laralle sellaista, että hän joutuisi katsomaan kun äidillä vaihtuu poikaystävät ja sitä rataa.
Mikaela muutti Laran kanssa Matinkylään uuteen kotiin. Siellä Lara tutustui naapurin muutaman vuoden vanhempaan lapseen, jonka kanssa alkoi leikkiä yhä useammin.
– En ees aluksi tykännyt, kun 3v vanhempi lapsi kiusasi meidän Laraa ja pompotteli. Silti Lara halusi olla sen kanssa ja se oli kuulemma hauska tyyppi. Myöhemmin sitten kävi ilmi kun pidempään asuttiin siinä, ettei lapsen kotona ollut kaikki hyvin. Vuosien mittaan lapsi vietti enemmän ja enemmän aikaa meidän kanssa.
Naapurin lapsi alkoi viettää aikaa Mikaelan ja Laran luona. Aluksi hän oli heillä päivisin, mutta pian hän alkoi viettää öitäkin heidän luonaan.
– Mä päällystin hänen koulukirjat ja annoin aamupalaa. Meininki lapsen kotona meni niin pahaksi, että hän vietti meillä arkisinkin öitä, vaikka alkuun oli ollut vain viikonloppuisin. Lopulta lapsi otettiin huostaan ja se oli se pääsyy miksi me muutettiin myöhemmin Kotkaan.
Mikaelaa ei hyväksytty sosiaalitoimessa lapsen sijaisvanhemmaksi, vaan lapsi muutti kauemmas sukulaisen luokse. Lapsi ei saanut enää käydä Mikaelan ja Laran luona, koska hänen vanhempansa asui samassa talossa, jolloin lapsi olisi saattanut nähdä häntä heidän luona käydessään.
Ei skumppalaseja vaan pölyä ja rujoa kauneutta
Vuonna 2015 Mikaela päätti, että hän ja Lara muuttavat Kotkaan, kauas Helsingin hälinästä ja lähemmäs huostaanotettua naapurin lasta, jota he halusivat edelleen tavata. Naapurin lapsesta oli tullut vuosien saatossa heilel älyttömän rakas, kuin oma lapsi Mikaelalle ja kuin sisko Laralle. Kotkassa he voisivat taas tavata säännöllisesti.
– Olin just laittanut Laralle koulupaikkahakemuksen Kotkaan ja valmistelin muuttoa, kun Jari alkoi jutella mulle Instagramissa.
Jari ja Mikaela olivat molemmat Hernesaaren telakoilla töissä ja päätyivät sitä kautta tykkäilemään ja kommentoimaan toistensa kuvia. Mikaelaa viehätti Jarin rehellinen meininki, joka oli samanlaista kuin hänellä itselläänkin.
– Hernesaaren ranta oli just rakennettu ja se oli tosi suosittu ja hieno. Mulle Hernesaari on aina ollut sellanen rujo ja pölyinen ja paskainen duunaripaikka, niin musta oli kiva kattoa Jarin kuvia. Silläkin oli sellaisia ei mitään skumppalaseja, vaan kuvia laivatelakalta ja Hernesaaren rujoudesta.
Mikaela ei silloin tiennyt, että Jarilla oli ollut pienimuotoinen ihastus häneen jo pidemmän aikaa.
– Olin paloesimiehenä töissä ja työkaverit aina ajeli välillä Hernesaaressa. Kerran ne kysyi multa, että kun siellä on se yks venetelakka nii siellä on semmonen tosi hyvännäkönen tatuoitu muija, ooksä käyny koskaan kattoo? Sanoin, että en oo käynyt kattomassa, niin ne ajelutti mua sinne paloautolla katsomaan. Me käytiin aina välillä vähän kurkkimassa salaa kun oli aikaa, ja jossain vaiheessa yhdistin, että tuo on se sama kenen kanssa juttelin instan kautta, Jari kertoo.
Mikaela tykkäsi siitä, että Jari ei ollut niinkuin muut miehet. Hän ei kommentoinut Mikaela ulkonäköä tai ehdotellut sopimattomia.
– Jari kommentoi mun kuviin, että “aa otsalamppu on parasta”, se ei ollut sellaista mitä olin tottunut kuulemaan miehiltä.
Jari ei ollutkaan naimisissa
Alkuun Mikaela ei tiennyt edes, että Jari oli sinkku, vaan luuli hänen olevan naimisissa ja harmitteli sitä, koska Jarin kanssa juttu luisti niin hyvin.
– Jarin äiti sairasti silloin syöpää ja Jari puhui siihen liittyen siitä, että hänellä ei ole sisaruksia eikä perhettä, eli kävi ilmi ettei Jari ollutkaan naimisisssa. Siitä meni viikko, niin pyysin Jarin puhelinnumeroa ja Jari antoi numeron ja sähköpostin.
Mikaela ja Jari sopivat treffit kirjamessuviikonlopulle. Mikaelan piti tavata Jari pikaisesti ennen messuja, mutta suunnitelmat muuttuivat lennosta.
– Ajattelin, että näen nopeasti Jaria ennen kuin menen messuille, mutta sitten me hengattiinkin koko ilta yhdessä, enkä ikinä päässyt sinne messuille asti. Rakastan kirjoja yli kaiken, että se oli tosi iso juttu etten mennyt sinne. Siihen asti olin aina käynyt joka vuosi.
Pariskunta alkoi tapailemaan, vaikka Mikaelalla olikin edessä muutto Kotkaan Laran kanssa. Suhde eteni nopeasti ja pian Kotkaan oli muuttamassa myös Jari.
– Kysyin, että minkä takia Jari päätti, että hänkin muuttaa Kotkaan, niin hän vaan sanoi, että se tuntui oikealta. Jari päätti muuttaa mun kanssa vaikka oltiin tapailtu vasta muutama kuukausi. Jari asui silloin äitinsä luona, kun äiti sairasti syöpää, eikä pärjännyt yksin. Jarilla ei ollut omaa taloa, mitä olisi pitänyt myydä ennen muuttoa.
Vaikka Jarilla ja Mikaelalla on iso ikäero, ennakkoluuloja he eivät kohdanneet ainakaan lähipiiristä.
– Olin aina ajatellut, että vanhempi mies olisi mulle hyvä, koska tykkään siitä, että on elämänkokemusta ja elämänviisautta. Jarilla oli etukäteen meidän ikäerosta ennakkoluuloja, hän mietti, että onko hänellä näin nuoren kanssa mitään yhteistä. Onneksi oli, Mikaela naurahtaa.
Muutto yhteen & kohdunulkoinen raskaus
Jari, Mikaela ja Lara muuttivat Kotkaan uutena vuotena 2016. Kotkan hidastempoisempi elämän tahti viehätti.
– Me molemmat oltiin aika kyllästytty pääkaupunkiseudun ruuhkiin ja kiireeseen. Siellä ei ollut luontoa ympärillä oikein. Vaikka asuin Matinkylässä ja siellä oli luontoa ja metsää, niin ei se ollut sama asia kuin täällä.
Perhe oli asunut Kotkassa muutaman kuukauden, kun Mikaela alkoi ihmetellä miksi hänen kuukautisensa eivät millään loppuneet ja vuoto oli todella runsasta.
– Tein raskaustestin ja päättelin että kyseessä on varmaan kohdunulkoinen raskaus, kun oli paljon vuotoa ja kesti niin kauan. Kerroin Jarille siitä ja mentiin lääkäriin. Ne otti mut samantien leikattavaksi ja poisti mun toisen munatorven ja samalla totesi, että mulla on endometrioosi.
Leikkauksen aikana paljastui myös, että Mikaelalle tehdyn sektion yhteydessä toisen puolen munatorvi oli vioittunut ja arpeutunut, kun tikit oli ilmeisesti ommeltu liian kireälle. Lääkäri oli sitä mieltä, että raskautuminen tulee olemaan hankalaa, ku toista puolta ei ole ja toisen puolen kulkuväylä on arpeutunut lähes umpeen.
Kohdunulkoisen raskauden jälkeen Mikaela ja Jari keskustelivat lapsista ja kävi ilmi, että Jari toivoisi tulevansa isäksi. Mikaela taas ajatteli, ettei välttämättä haluaisi enää enempää lapsia, kun Larakin oli jo niin iso ja omatoiminen.
Uudelleen raskaana
Puolen vuoden kuluttua kuitenkin Mikaelan kuukautiset olivat päivän myöhässä ja Jari sanoi heti, että “Sä olet raskaana.”
Mikaela muisti, että hänen läheisellä ystävällään joka oli joskus asunut heillä, oli jäänyt ylimääräinen raskaustesti heille.
– Muistin että mulla on se (testi) ku oltiin Jarin kanssa saunassa ja Jari sanoi, että tee se. Pissasin tikkuun ja sitten menin takaisin sinne saunaan. Me kinasteltiin siitä, että kumpi katsoo sitä tikkua ja Jari sitten katsoi ja sanoi, että “joo moi”. Olin raskaana.
Raskausaika meni hyvin ja toukokuussa 2017 Mikaelan synnytys käynnistyi perheen ollessa saaressa mökkeilemässä.
– Mulla meni lapsivedet kun olin yksin korjaamassa laituria ja huusin Jarille, että tuu katsomaan, Mikaela muistelee.
– Olin Mikaelan siskon kanssa mökissä kahvilla ja kun Mikaela huusi, niin aattelin, että ei sillä ole mitään sen kummempaa. Jatkoin kahvin juontia kaikessa rauhassa. Varmaan 10 minuutin päästä kävelin veneelle katsomaan ja sillä olikin lapsivedet mennyt. Kaikki tavarat jä siihen ja sieltä toista tuntia ajettiin veneellä sinne missä auto on, Jari kertoo nauraen.
Pariskunta ehti kuitenkin hyvin sairaalaan veneellä ja autolla ja Meri syntyi seuraavana aamuna. Jarille oman lapsen syntymä oli hieno kokemus.
– Olihan se makeeta ja mahtavaa kun syntyi vauva, ihan oikeasti, Jari kertoo.
Sairaalassa Mikaelan oletettiin tietävän jo kaikki, kun hänellä kuitenkin oli entuudestaan jo yksi lapsi.
– Meille ei kerrottu mitään siellä osastolla. Sanoinkin kun lähdettiin osastolta, että kun siitä oli kuitenkin jo 10-11 vuotta kun edellisen lapsen sain, niin ei mulla ollut mitään tietoa mistään ihokontakteista tai mistään. Meille ei tuotu missään vaiheessa esimerkiksi vaatteita vauvalle. Olisin kaivannut enemmän tukea, enkä sitä että oletetaan, että tiedän kaiken jo etukäteen.
Raskas alku vauvaperhe-elämälle
Vauva-arki lähti hyvin nukkuvan Merin kanssa heti sujumaan, vaikka Jari kulkikin edelleen Helsingissä töissä Kotkasta arkipäivisin. Merin ollessa kahden kuukauden ikäinen, Jarin äidin syöpähoidot lopetettiin ja hän siirtyi saattohoitoon.
– Oltiin sillon aika paljon Kontulassa Jarin äidin kämpällä. Me aika usein tehtiin silleen et lähdettiin aamupäivällä Merin kanssa bussilla Helsinkiin ja tultiin sitten Jarin kyydillä takaisin.
Jarin työpäivät venyivät matkoineen ja äidin luona käymisineen jopa 12-13 tunnin mittaisiksi.
– Silloin ku Jari teki pitkää päivää Helsingissä ja Jarin äiti oli saattohoidossa, niin ei se arki ollut niin helppoa. Jarille tietysti kaikista raskainta. Molemmat otettiin se niin, että tilanne nyt on tämä, että on turha raivota tai itkeä kun ei se siitä miksikään muuttunut sillä. Niinkuin Jari sanoi, niin meillä oli kuitenkin toisemme ja se helpotti tosi paljon.
Tukea toisesta vanhemmasta
Vaikka työmatkat ja Jarin äidin sairaus kuormittivat vauva-aikana, vanhemmuuden jakaminen toisen aikuisen kanssa oli yksinhuoltajaäitinä vuosia Laraa kasvattaneelle Mikaelalle helpottavaa ja ihanaa.
– Oli ihan uutta, kun rinnalla oli toinen, jota oikeasti kiinnosti ihan tasan yhtä paljon ne kaikki pikkujutut. Vaikka oltiin silloin tosi paljon tekemisissä vanhempien ja ystävien kanssa kun Lara oli vauva, niin en usko, että ketään heistä oikeasti kiinnosti ihan täydestä sydämestä tismalleen yhtä paljon, kun toista vanhempaa kiinnostaa oman vauvan uudet taidot.
Vaikka Mikaela sai yksinhuoltajanakin aina apua jos tarvitsi hoitajaa, hänelle henkinen vanhemmuuden jakaminen yhdessä Jarin kanssa on iso asia.
– Pikkulapsen vanhempana oleminen on sellaista ultimate hippeilyä: kaikki elämän pienet ilot tulee eri tavalla esille. Lapsen kanssa voi ihmetellä, miten hienon värinen on kananmuna. En usko että kaikki he, jotka eivät kauheasti tykkää lapsista tajuavat, että omat lapset on tavallaan kopioita vanhemmista ja huumorintaju on aika samanlaista ja arki on sellaista mitä ne vanhemmat siitä arjesta tekee. Esimerkiksi meillä Meri tykkää sekoilla ihan niinkuin me vanhemmatkin.
Kiireetöntä arkea maaseudulla
Kun Jarin äiti kuoli, Jari myi äidiltään perityn kaksion Kontulasta ja pari osti siitä saaduilla rahoilla ison talon Kotkan maaseudulta. Rahaa jäi vielä ylikin. Kotkan Helsinkiä huomattavasti edullisemmat asunnot mahdollistavat sen, että pari tulee hyvin toimeen ja voi asua omassa velattomassa talossa luonnon ympäröiminä.
Jari lopetti työt Helsingissä jokin aika sitten, ja tällä hetkellä Mikaela ja Jari tulevat toimeen yrittäjinä. Jari valokuvaa häitä sekä luontokuvia, joita he myyvät sisustustauluina.
– Kun meillä on niin pienet menot niin pärjätään hyvin. Mieluummin mä valitsen sen, että on vähän vähemmän rahaa ja enemmän yhteistä aikaa.
Jari toimii sopimuspalokunnan varapäällikkönä ja nuoriso-osaston kouluttajana ja lisäksi perheellä on liuta eläimiä, kuten kanoja, koira ja kissa. Palokunta ja veneily ovat koko perheen yhteisiä harrastuksia.
– Meidän arki on ihanan kiireetöntä, eikä erityisen kuormittavaa kun saadaan elää oman näköistä elämää. Saadaan voimavaroja toisistamme ja luonnosta, Jari kertoo.
– Me otetaan asiat sellaisena kun ne tulee, eikä murehdita etukäteen kumpikaan mitään. Sen mukaan mennään mitä on ja mitä tulee. Yksi syy miksi ihastuin Jariin oli se, että hän on niin positiivinen. Mustakin on aina sanottu, että olen tosi positiivinen ja optimistinen, mutta välillä musta tuntuu, että Jarin rinnalla mäkin olen tylsä mörökölli. Jari ei tosiaan murehdi turhista, Mikaela lisää.
Perheenlisäystä
Pian Mikaela ja Jari saavat perheeseen yhden jäsenen lisää, sillä Mikaelan laskettu aika on marraskuun viimeisenä päivänä.
– Olin just päättänyt, että aloitan ehkäisyn seuraavien kuukautisten jälkeen, että en jaksa enää odottaa ja toivoa. Halusin Merille kaverin, ku Lara on kasvanut yksin. Se on jotenkin harmi, miten yksin hän välillä oli. Mulla itsellä on viisi sisarusta ja on ihan erilaista, kun on aina joku, jonka kanssa jakaa kaikki. Meillä on mökki Haminan ulkosaaristossa, niin piti saada Merille sinne saareen seuraa.
Tulevaisuudelta pari toivoo samanlaista kiireetöntä elämää ja aikaa kaikelle tärkeälle kuin nytkin.
– Jari sanoi joskus ihan alkuaikoina, että lapset on vaan lainassa, että me kaksi on se mitä jää jäljelle lopulta. Sen mukaan se arki ja elämä pitää rakentaa ja huomioida toista ja pitää ottaa kans sitä parisuhdeaikaa. Tottakai lapset on tärkein asia, mutta ne ei ole siinä ikuisesti.
13-vuotiaan esikoisen kanssa Mikaela on jo saanut huomata, että koko ajan kavereista tulee tärkeämpiä, eikä vanhemman kanssa enää ehdi viettää niin paljon aikaa. Heillä on kuitenkin läheiset ja lämpimät välit.
– Kun Lara on jo 13v, niin mä voisin melkein sanoa, et hän on mun paras kaveri. 13-vuotiaan kanssa pystyy oikeasti heittää läppää ja voi keskustella ihan mistä vaan. 2-vuotiaan Merin kanssa taas on tilannekomiikkaa.
Mikaelan ja Jarin terveiset muille lapsiperheille:
Pitäisi osata ottaa ihan rauhassa, eikä stressata kaikesta. Ja nauttia hetkestä, eikä miettiä mitään turhia murheita, tai ottaa paineita ulkopuolelta tai miettiä mitä muut sanoo. Me ei kumpikaan olla sellaisia, että mietittäis että mitäköhän noikin sanoo. Somesta ei kannata myöskään ottaa paineita vaan elää rauhassa oman näköistä elämää.
Mikaela ja Jari inspiroivat mua ihan älyttömän paljon! Heidän mutkaton elämänasenne ja rento elämän tyyli landella oli jotain niin ihailtavaa. Se kiireettömyys, yhteinen aika ja keskittyminen olennaiseen oli jotain sellaista, mitä ihailen todella paljon. Inspiroivaa on myös se, miten kiitollisia molemmat olivat siitä mitä heillä on, huolimatta siitä millaisia mutkia matkaan on mahtunut. Kiitos ihan mielettömän paljon teidän ihanalle perheelle, että sain kertoa teidän tarinan ja tavata teidät. Olette aivan ihania! <3
Tutustu muihin Ihanat erilaiset perheet -sarjan perheisiin:
1. perhe: Emma, Timo & Torsti
2. perhe: Emilia & Minea
3. perhe: Siiri, Hannele & kaksi lasta
5. perhe: Sanna, Pyry, Jimi & Venla
6. perhe: Marjut, Janne & Minea
7. perhe: Linda, Luca & Sisu
8. perhe: Tiia, Patrik, Noa ja Mio
Hienoja kuvia, etenkin nuo joissa on kanoja! 🙂 Ilmestyvätkö muuten kaikki 12 osaa tästä sarjasta loppuvuoden aikana vai jatkuuko tämä vielä ensi vuoden puolella?
Voi kiitos <3 Mustakin kanat toi mielettömän lisän näihin kuviin, vaikka toki perhe itsessään jo oli aivan hurmaava! <3 Jatkuu vielä ensi vuoden puolella, ei kerkeä kaikki perheet tän vuoden loppuun mennessä. Vuoden aikana aikataulut on osoittautunut haasteeksi, varsinkin kun olen halunnut mukaan mahdollisimman erilaisia perheitä ja mahdollisimman ympäri Suomen, eikä pelkästään pk-seudulta. Mutta luulisin, että 10 perhettä saan esiteltyä tämän vuoden puolella ja loput kaksi sitten ensi vuonna :). Mahdollisesti kuitenkin vuoden sisällä sarjan aloituksesta, kun ekan perheen esittelin silloin tammikuun 27.pvä 😀 Mut katotaan!
Hei! Tämä on kyllä mielenkiintoinen postaussarja, tykkään! 🙂 Perhe taisi olla 9. eikä 8. kuten alun kappalessa luki?
Hyvä kirjoitus, mutta ompas tekstissä ärsyttävän häiritseviä virheitä! Alussa kerrot perheen olevan kahdeksas esittelemäsi perhe, vaikka eikös tämä ole jo yhdeksäs? Lisäksi miten sydänäänten tasaisuus voi johtaa kiireelliseen sektioon?
Kiitos paljon! 🙂 Tuo sama teksti on postaussarjan jokaisen postauksen alussa, koska se on sarjan esittelyteksti. Nyt kävi niin, että unohdin korjata sieltä viimeisestä lauseesta postauksen numeron, pahoittelut siitä. Ja mun käsittääkseni sydänäänten kuuluu sikiöllä vaihdella jonkin verran, eikä pysyä koko ajan samassa, koska se tasaisuus voi olla merkki ahdingosta (mutta korjatkaa toki jos olen väärässä, en ole mikään kätilö tai muuten asiantuntija). Mutta tämä ei siis ollut virhe, vaan juuri näin minulle on kerrottu.
Pitää paikkansa, sikiön sydänäänten kuuluu vaihdella melko reilustikin 130-160 välillä ja siitä ylikin liikkuessa, kuten aikuisella ihmiselläkin ja sikiöllä vielä enemmän. Liian tasainen syke on ehdottomasti syy toimenpiteisiin.
Jäin miettimään pitivätkö he enää yheyttä siihen naapurin lapseen. 😀 Varmaan on syy miksei sitä mainittu…
Kyllä pitävät, juuri siksihän he sinne muuttivat. 🙂
Musta tämä naapurin lapsen osuus oli vähän vaikeasti kerrottu. Hän jäi sitten lopussa vähän kuin unholaan koko jutusta.
Jos Mikaela on Kotkassa synnyttänyt, siellä ei tosiaan tuoda vauvalle vaatteita koska tarkoitus on olla ihokontaktissa. Ihme ettei sitä hänelle kerrottu.
Sitä me ihmeteltiinkin, että miksi tästä ihokontaktista ei kerrottu mitään, kun eihän kukaan voi olettaa, että yhdellä 11v sitten tapahtuneella synnytyskokemuksella tietää kaikesta kaiken vuonna 2017. 😀
Ihana perhe! Samanlaisia ajatuksia meilläkin miehen kanssa arjesta, vaikkei maalla asuta.
Kun saimme kolmannen lapsen 9 vuoden tauon jälkeen (sain itsekin muistutella koko raskausajan neuvolassa ja synnärillä, etten mä muista enää mitään vauva juttuja 😀 ), päätimme rakentaa arjen ja työn (yrittäjiä), siten että kiire ei meitä jatkuvasti vaivaa. Harrastukset muokattiin kiireettömäksi ja työaikoja vuorotellaan. Rakastan esim sitä, että arkisin meillä on aikaa maata yhdessä illalla sohvalla koko perhe (no 10v ja 12v harvoin enää kerkeää meidän seuraa) ja seurata 1v touhuja ja pohditaan mitä tekisi – mennään vaikka yhdessä ulos? 🙂 Rakastan myös sitä, ettei minun tarvi herätä herätyskelloon, vaan kerkeän töihin hyvin kun herään sitten kun 1-vuotias herää tai herään isompien kouluun lähtöön.
Olemme yrittäjiä mieheni kanssa yhdessä. Tyttö harrastaa ratsastusta ja käy kerran viikossa telinevoimistelussa, poika harrastaa jalkapalloa 2-3krt/viikossa, äiti harrastaa ratsastusta (lenkkeilyä en laske harrastuksesi), isä harrastaa sulkapalloa. Vaikka arkemme sisältää kaiken tämä, meillä harvoin on kiirettä. Plussaa on esim se, että tyttö pääsee harrastuksiin itse pyörällä. Poika pitää talvella viedä treeneihin, mutta kimppakyydit toimii. Isä pelaa sulkapalloa yleensä iltaisin 20-22 välillä, minä äiti käyn ratsastamassa aamulla ennen töihin menoa tai sitten iltapäivällä, ennen kuin haen lapsen töistä. Yrittäjyys tosin mahdollistaa tämän, että voin harrastaa ns silloin ku lapsi on hoidossa.
Tein arkeeni jopa niin isoja muutoksia, että myin rakkaan hevoseni, vaikka ratkaisu oli raskas ja kipeä, en silti kadu. Voin erittäin hyvin kun arkeni kuorma on minulle juuri sopiva.
Mikset muuta alkutekstiä jos ei ole tarkoitus esitellä tänä vuonna 12 perhettä?
Tarkoituksena on edelleen esitellä perheet vuoden sisällä siitä, kun postaussarja alkoi. Enpä ole ajatellut tuon tekstin muuttamista sen enempää, katsotaan miten aikataulut menevät lopulta. Alkuteksti on siinä lähinnä heitä varten, jotka törmäävät sarjaan ensimmäistä kertaa, eivätkä tiedä mistä sarjassa on kyse.:)
Tämä on mun lemppari postaussarja! Mukana on ollut oikeasti erilaisia ja kiinnostavia perheitä. Kiitos Iina, kun jaksat tehdä tätä!
Ihana juttu!
Minusta tämän postaussarjan idea on niin mahtava! Hyvä muistutus kaikille siitä, millaisia erilaisia perheitä ja tapoja onkaan elää <3 oma tapa ja näkemys perheestä tai sen perustamisesta ei ole aina oikea; se perhe jota joku katsoo kummaksuen saattaa loppepeleissä olla jopa onnelisempi kuin kummaksuen katsova ihminen itse. Toivottavasti sarjaan saadaan joskus jatkokausi. Kiinnostavaa olisi saada kuulla esimerkiksi lestadiolaisperheen, maahanmuuttajaperheen tai vaikkapa rokotevastaisen perheen elämästä ja ajatuksista. Nämä esimerkit tulivat mieleen siksi, että niistä tuntuu ihmisillä olevan paljon ennakkoluuloja.
Sulla on ihana, hyvällä tapaa massasta poikkeava blogi muutenkin! Jatka samaan malliin ❤️
Muistaakseni Iina pyysi ennen tämän postaussarjan aloittamista lukijoita ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi haastateltavaksi. Tai ilmiantaa perheen josta olisi ainesta juttuun 🙂 Niiden pohjalta varmaan valintaa erilaisista perheistä tehnyt? Oon samaa mieltä siitä, että tää postaussarja on huippu ja ihanan erilaisia perheitä onkin jo esitelty!
Ihana perhe ja mahtava postaussarja! Tämä blogisi positiivisuus on niin ihailtavaa ja arvokasta nykyajan negatiivisuuden myllerryksessä.
Tosi hyvä juttusarja, ihanaa kun on oikeasti keskenään erilaisia perheitä eikä mitään siloteltua kiiltokuvaelämää.
Kerronta vähän poukkoili (esim. naapurin lapsen osalta) mutta pääosin mielenkiintoista ja kivaa lukea!
Hei!
Onko tulossa postausta itsellisistä äideistä? Eli äideistä jotka ovat raskautuneet klinikan avulla. Nämä lapsethan ovat todella suunniteltuja ja toivottuja ja ja yhä tavallisempi perhemuoto.