9x arkiset päivän asut puhelimen kätköistä

23.04.2020

Jos ei työn puolesta tarvitsisi ottaa mitään kuvia tai videoita, olisin varmaan ollut kuluneet viikot aika tiiviisti pelkissä verkkareissa ja pyjamahousuissa. Olen nauttinut suuresti siitä, että ei tarvitse niin usein laittautua, kun ei käy juuri missään. Tai no “tarvitse”, eihän sitä muutenkaan tarvitse laittautua kun menee jonnekin, ellei itse halua. Mä yleensä tykkään laittautua, mutta toisaalta tykkään kyllä hirveästi olla ihan naturellinakin. 

Usein laittautuminen menee mulla tosi huomaamatta, koska jos menen esim. autolla Oton kyydillä jonnekin, niin pystyn meikkaamaan siinä matkalla. Näin mulla ei kulu ylimääräistä aikaa laittautumiseen.  Nyt kun en käy edes kaupassa, niin ei ole juuri automatkoja, joilla laittautua. Mulla on paljon isompi kynnys jaksaa laittautua, jos se aika on pois jostain muusta.  

Toisaalta paradoksaalisesti olen kuitenkin huomannut, että kotonakin mulla on paljon tehokkaampi olo niinä päivinä, kun laitan hiukset edes jotenkin kivasti, puen jotain muuta kuin pingviinipyjamahousut ja laitan vaikka kulmakarvageeliä ja aurinkopuuteria. Saatan jopa saada vähän enemmän aikaiseksi niinä päivinä, vaikka “tuhlaisinkin” viisi tai kymmenen minuuttia laittautumiseen. Mutta joka tapauksessa laittaudun tosi fiilispohjalta. Jos normaaliarjessa meikkaan ehkä 6/7 päivänä viikossa, nyt olen meikannut ehkä 2-3/7 päivänä. 

 

Toinen juttu, mitä olen huomannut on se, että mulla tulee otettua paljon enemmän spontaanisti “asukuvia” kun meillä on taas kunnon peili! Vanhassa kodissa meillä oli vain yksi tosi pieni peili alle metrin päässä sohvan käsinojasta, joten sellaisia peili-asukuvia oli tosi haastavaa saada otettua. Täällä meillä on eteisessä kunnon isot peilikaapit, joiden edessä mulla tulee ihan muuten vaan nappailtua asukuvia muistoksi itselleni. Ei nyt joka päivä, mutta aika usein. 

En ollut ajatellut niitä ottaessani julkaista niitä mihinkään, mutta tajusin tällä viikolla, että en ole tehnyt mun arkiasukollaaseja sitten koronavirusrajoitusten alkamisen. Sitten muistin nämä mun puhelinkuvat ja ajattelin, että tämän autenttisempaa arkiasupostausta en kyllä edes pysty tarjoamaan! Päätin siis kokeilla vähän uudenlaista, entistäkin rennomman otteen arkiasukollaasia tällä kertaa. Kertokaa ihmeessä, mitä pidätte tästä ideasta.

1. Pingviinipyjamahousut ja vihreä paita

Aloitetaan niistä pingviinipyjamahousuista tietenkin. Tässähän on sentään jo yritystä, olen laittanut pyjamahousujen kaveriksi kuitenkin ei-pyjama-paidan. Nämä on mukavimmat housut, jotka multa löytyy, koska niissä on löysä ja leveä kuminauhavyötärö ja ne ovat ihanaa vohvelikangasta. Ja siis nämähän on vielä joulu-yökkäreistä, tosi ajankohtaiset näin huhtikuussa.

2. Musta neule ja mustat pillifarkut

Tämä on tosi kiva perus-asu! Musta paljon käyttämäni ribbineule Zarasta ja kolmisen vuotta vanhat mustat Dr. Denimin Lexyt. All black everything toimii aina.

3. Pallokuvioinen toppi ja mustat pillifarkut

Ostin tämän pallokuvioisen topin Zarasta viime kesänä ja se on aivan ihanan hempeä! Siitä kuitenkin katkesi toinen super ohut olkain kun riisuin sitä viime vuonna ja mulla kesti näin kauan korjata se. Tai siis Otto korjasi sen samalla kun hän ompeli itselleen kankaisia kasvomaskeja viime viikolla. Samat mustat Dr. Denimit kuin edellisessäkin asussa.

4. Nahkatakki, musta toppi ja vaaleat mom jeansit

Tämä asu piti ikuistaa, kun vihdoinkin tuli nahkatakkikelit! Vitsi miten ihanalta tuntui vetää nahkatakki viimeinkin päälle kaikkien talvitakkien jälkeen. Pari vuotta vanha Lindexin biker-nahkatakki on kyllä ihan mun luottovaate ja käytän sitä taas sinne asti, että lämpömittari näyttää alle viisi astetta. Toivottavasti niin käy vasta syksyn jälkeen! Farkut ovat vanhat Gina Tricotin kivipestyt farkut, jotka ovat jääneet mulle vähän isoiksi, mutta ovat niin mukavat edelleen. T-paita on H&M:ltä ja kaulakoru on Gina Tricotista myös. 

5. Jumppatrikoot & musta toppi

Nämä Cubuksen pari vuotta vanhat jumppapökät on yhdet mun lemppareista. Cubuksen jumppahousut on maailman mukavimpia, kun niissä on myös juuri täydellinen leveä vyötärökaistale, jonka ansiosta pöksyt on ihanat jalassa. Niitä ei edes tunne päällä, kun on niin mukavat ja siksi mulla on niitä kolmet erilaiset. Näiden lahkeissa myös riittää hyvin pituus mun jaloille. Jumppatrikoot ja toppi on ehkä mun toisiksi käytetyin asu atm heti pingviini-yöhousujen jälkeen.

6. Beige toppi & mustat pillifarkut

Ne samat rennot mustat pillit, kuin kahdessa aiemmassakin kuvassa ja lisäksi Gina Tricotin beige ribbitoppi. Rento ja mukava päivän asu, joka menisi hyvin myös nahkatakin ja tennareiden kanssa. Okei, nyt kun katson näitä samoja farkkuja jo kolmannessa kuvassa, niin kyllähän noi polvet alkaa olla melko kuluneet näin kolmen vuoden jälkeen (vissiin muutaman kerran tullut leikittyä ja kontattua lasten kanssa lattialla). Auttaisikohan jos nämä värjäisi vielä pesukoneessa mustalla värinapilla? 

7. Farkut ja musta toppi

Nämä Leviksen 501 Skinnyt on myös jo kolmisen vuotta vanhat. Ne olivat pitkään pois käytöstä, kun ne olivat vähän tiukat jo valmiiksi ja sitten ne vielä jäivät mulle pieneksi. Nyt ne on kuitenkin mulle vihdoinkin mukavat ja olen super onnellinen, etten esim. myynyt niitä eteenpäin silloin, kun ne olivat pienet. Nyt ne on ihan täydelliset ja yhdet mun lempparifarkuista!

8. Nahkatakki, Kenzon college, minihame ja tennarit

Tämä oli yksi mun viime vuoden käytetyimmistä asuista ja toimii mun mielestä edelleenkin. Lindexin nahkatakki, Kenzon college (synttärilahja Otolta v. 2017), käärmekuvioinen minihame viime keväältä sekä Vansin Old Skoolit. Ja tietty sukat ja arskat Monkista! Tämä asu oli mulla päällä tällä viikolla, kun yhtenä päivänä oli jo 18 astetta lämmintä muutaman tunnin ajan. Tuli kuuma!

9. Vaaleankeltainen college ja farkut

Tämä on myös yksi viime kevään lemppariasuista! Rakastan tämän Gina Tricotin collegen kaunista keltaista sävyä ja se tulee varmasti olemaan myös yksi tämän kevään ja kesän lempivaatteista. Siinä on niin ihanaa kesäfiilistä! 

Mä en ole itse asiassa ostanut yhtäkään vaatetta tai meikkiä tai asustetta itselleni helmikuun jälkeen. On kyllä osunut silmään hyvin kohdennetuissa Fb- ja instamainoksissa kaikenlaisia ihania kesävaatteita, mutta toistaiseksi ei ole tullut ostettua kuitenkaan yhtään mitään. Olen kyllä miettinyt, että haluaisin tilata joltain kotimaiselta yritykseltä jonkun yhden ihanan kesävaatteen tai asusteen itselleni, mutta en ole vielä onnistunut päättämään, että minkä. Katselen rauhassa. 

Mikä oli teidän lemppariasu? Kumpi mieluummin, pingviinihousut vai nahkatakki?


Kuulumiset kuluneelta viikolta

22.11.2019

Hassua, että nyt on meneillään jo marraskuun toisiksi viimeinen viikko ja sekin lähestyy loppuaan. Se mitä alkukuusta kirjoitinkin, että marraskuu on mulle vain joulun jatke, on osoittautunut erittäin tehokkaaksi taktiikaksi torjua kaamosväsymystä. Se ja ulkoilu ja Gossip Girl.

Siis en tiedä miten, mutta mulla ei ole ollut yhtään lisääntyvää väsymystä havaittavissa pimeyden vuoksi, oikeastaan päin vastoin. Siis yleensähän mä olen se, joka aina illalla nukahtaa sarjan ääreen viimeistään klo 23. Mutta nyt kun ollaan Oton kanssa alettu katsomaan Gossip Girliä alusta, mä en vaan nukahda. En tiedä johtuuko se just Gossip Girlistä, johtuuko se lenkkeilyn myötä lisääntyneestä energiasta vai onko mulla vaan joku muu pirteyshäiriö, mutta mä en enää nukahtele iltaisin. Ja se on vähän ongelma, koska sitten me mennään liian myöhään nukkumaan. Mä voisin katsoa vaan jakson jakson perään ja vaikka välillä mennään koukuttavien jaksojen takia nukkumaan vasta 00.30 (joo, ihan liian myöhään) niin mulla ei ole mitään ongelmia nousta aamulla 7.30.

Enkä nukahda seuraavanakaan iltana kesken jakson. Ihan todella outoa ja vielä kaikista kuukausista juuri marraskuussa. No, en valita. Tämä lisäenergia on tähän aikaan vuodesta oikein tervetullutta. Ja toki sitten kun alkaa väsyttää liikaa valvominen, niin nukahdan varmasti taas sarjan äärelle ja päästään aiemmin nukkumaan. Ja kyllä mä saan nytkin hyvin unta aina kun mennään nukkumaan, että ei ole nukahtamisvaikeuksiakaan onneksi.

Käytiin viime viikonloppuna Turussa katsomassa Emilian ja Topiaksen vauvelia ja tietty moikkaamassa koko perhettä. Vietettiin rennon letkeä päivä, ulkoiltiin ja puhuttiin ja herkuteltiin omena-kaurapaistoksella. Ihanan rentoa hengailua yhdessä, kuten meillä aina. Otto ja Emmanuel kävivät lattialla pitkiä keskusteluita ja mä katselin pönttö hymy kasvoillani. Otto yhdessä vauvan kanssa on todella huono yhdistelmä mun kroonisen vauvakuumeen kannalta.

Alkuviikosta kävin haastattelemassa seuraavaa ihanaa erilaista perhettä ja heidän tarinansa ilmestyy tämän viikon sunnuntaina klo 21.00. Ihan mielettömän ihana perhe jälleen kerran, joka antoi niin paljon ajattelemisen aihetta ja positiivista energiaa. En malta odottaa, että saan kertoa heidän tarinansa.

Tiistai meillä meni aika lailla kotona tietokoneita naputellen, mutta keskiviikkona päästiin Oton kanssa nauhoittamaan Marja Kihlströmin Puhu Muru -podcastia. Marja pyysi meitä vieraaksi omaan podiinsa syksyllä meidän podissa vieraillessaan. En vielä tiedä tarkalleen milloin jakso ilmestyy, mutta lupaan kertoa heti sitten. Tuli kyllä ihan älytön ikävä podien nauhoittamista, se on niiiiiiiiin kivaa! Onneksi päästään kohta taas sorvin ääreen. Ja Marja on sitten kyllä ihana tyyppi. Niin lämmin ja inspiroiva ja ihana, sellainen ihminen jonka kanssa jokaisen pitäisi saada jutella edes kerran elämässään. Siitä saa niin paljon irti! Me lähdettiin podistudiolta niin hyvällä fiiliksellä, ihan mahtava aamupäivä.

Keskiviikkona me käytiin ostamassa meille uusi joulukuusi ja pystytettiin se jo olohuoneeseen. Kerron myöhemmin joulukuusi-postauksessa, että miksi me päädyttiin tällaiseen ratkaisuun. Lapset olivat aivan innoissaan tullessaan kotiin, kun olohuoneessa odotti ihana valoilla koristeltu joulukuusi. Muita koristeita ei olla vielä laitettu, mutta viikonloppuna on varmasti sekin edessä.

Torstaina tein aamusta asti töitä reippaalla tahdilla ja sainkin paljon aikaiseksi. Mulla on blogijoulukalenterin valmistelu täysillä käynnissä ja sen lisäksi on paljon muutakin hommaa. Mutta hyvin alkaa kaikki valmistua, olen innoissani joulukalenterin tekemisestä. Ihanaa jouluista puuhaa.

Tänään ollaan vietetty eskarilaisen kanssa ota lapsi mukaan töihin -päivää ja aloitettiinkin aamu askartelemalla yhdessä yksi DIY-juttu mun tulevaan joulukalenteriin. Siitä tuli tosi kiva ja meillä oli niin hauskaa yhdessä. Iltapäivällä mulla oli pari palaveria, joihin en kyllä nyt lasta ottanut mukaan vaan hän jäi kotiin leikkimään Oton ja sisarustensa kanssa. Iltapäivällä käytiin lasten kanssa ostamassa heidän vuosittaiset joulukoristeet (joka vuosi saavat valita yhden uuden ja saavat sitten kokoelman mukaan kun muuttavat isona pois kotoa). Käytiin myös syömässä ja nyt illalla katsottiin Lemmikkien salainen elämä 2, joka oli tullut vuokraamoon.

Huomenna mä olen menossa yhden kuntosalin avajaisiin ja lounaalle mun ystävän kanssa ja muuten suunnitelmissa on ottaa viikonloppuna rennosti ja hengailla yhdessä lasten kanssa. Jatkan viikonloppunakin joulukalenterin valmistelua varmasti ainakin DIY-juttujen tekemisellä, mutta se ei todellakaan tunnu työltä vaan on ihanaa puuhastelua lasten kanssa. Mulla on niin ihana joulufiilis!

Aivan ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille ja kiitos ihanista kommenteista ja viesteistä, joita olette tällä viikolla laittaneet <3


14 Arkikuvaa tältä kesältä

10.07.2019

Mä tykkään jakaa aina välillä puhelimen kätköihin kertyneitä arkikuvia, joita on vaan räpsitty siinä arjen keskellä ilman sen kummempaa tarkoitusta. Tältäkin kesältä on kertynyt jo vaikka kuinka paljon hauskoja kuvia. Suurin osa niistä pysyy vain siellä puhelimessa ja katsellaan niitä vain keskenään, mutta nämä 14 kuvaa ja hetkeä halusin jakaa täällä. Ne kertovat omaa tarinaansa meidän kesälomasta tähän asti.

 

1. Tän kuvan nappasin kun oltiin nelostiellä ajamassa kohti Oulua juhannusviikolla. Toi kohta on näköalaltaan yksi kauneimpia, kun näkee niin pitkälle eteenpäin. Musta on hauskaa, miten eri näköistä on ajella esim. just nelostiellä, kuin vaikka sitten kohti Turkua. Turun ympärillä on hirveästi peltoa ja pieniä kukkuloita, nelostietä taas reunustavat metsä ja järvet.

2. Nappasin tämän kuvan Armaksesta kun oltiin just tultu Ouluun ja äiti ja Armas tulivat moikkaamaan meitä mun tädin luokse. Armas pelasi jalkapalloa meidän taaperon kanssa.

3. Selfie Oton kanssa kun oltiin syömässä. Mulla oli kauhea nuha ja aivastutti ihan koko ajan.

4. Lapset Max Hamburgaressa Haaparannalla. Hassuttelivat jotain siinä kun odottelivat ruokia, tässä Otto oli juuri hakenut meidän tarjottimet pöytään.

5. Taapero oli just herännyt päikkäreiltä, eikä ollut yhtään hyvällä tuulella. Piristettiin häntä pillillä, jolla hän sai juoda vettä ravintolassa. Pienet on ihania kun pillikin riittää piristämään!

6. Tässä me oltiin just lähdössä käymään mun papalla kylässä Oulussa, kuva on mun tädin tuulikaapista. Tytöt olivat innoissaan lähdössä kyläilemään.

7. Taapero kastelee Oton kanssa kukkia mun mummun haudalla. Musta on niin ihanaa, kun taaperokin tietää kenen haudalla me aina käydään ja tunnistaa mun mummun kuvista. Haluan, että hänkin oppii tuntemaan mun mummun muiston, vaikka olikin vasta pieni vauva silloin, kun me menetettiin mun mummu.

8. Tää kuva on otettu sinä aamuna, kun me lähdettiin Oulusta kohti Helsinkiä. Käytiin vielä sanomassa mun äidille heipat aamulla ja tytöt halivat äitiä ja Armasta.

9. Otin kuvan meidän ruuista, kun käytiin mun äidin kanssa kahdestaan lounaalla. Se päivä oli mun äidille tärkeä, jota haluttiin juhlistaa yhteisellä lounaalla. Oli ihanaa istua rauhassa äidin kanssa ja vaan jutella.

10. Napattiin tää kuva kauppareissulla viime viikolla, kun oltiin just tultu kotiin. Kukaan muu ei ollut peiliselfiestä yhtä innoissaan kuin minä, mut hei sehän ei haittaa mitään.

11. 6-vuotiaalla lähti viides hammas, vihdoinkin. Sitä oli odotettu jo viikkoja!

12. Yritin ottaa söpöä selfietä meistä sohvalla, mutta taaperoa ei huvittanut tulla kainaloon ja Otto peitti mun naaman sen kädellä. Kertakaikkinen success-selfie.

13. Käytiin koko perhe leikkipuistossa kiipeilemässä ja leikkimässä. Oton ja 2v:n lempipaikka on toi hämähäkkikeinu, jossa he aina pötköttelevät kahdestaan ja Otto ottaa kovat vauhdit.

14. Käytiin Oton iskällä syömässä ja nähtiin samalla ensimmäistä kertaa uusi upea koti. Lapset rakastuivat heti leveään ikkunalautaan, jonka päällä pystyi istumaan ja katselemaan ulos tai vaikka pötköttämään ja lukemaan kirjoja ja lehtiä.

 

Sellaisia arkikuvia tällä kertaa. Musta on ihanaa, että nykyisin arkea on niin helppo tallentaa kun kamera on koko ajan ulottuvilla. Olisi ihan mieletöntä, jos omastakin lapsuudesta olisi näin paljon kuvia.


15x arkikuvat puhelimen kätköistä

15.02.2019

Monilla bloggaajilla on tapana tehdä viikon arkikuva-postauksia esim. vuoden ajan, ja mä tykkään kovasti lukea niitä! Olen joskus miettinyt itsekin, että olisi hauska osallistua, mutta monena vuonna on käynyt niin, että vuotta on kulunut jo kolme viikkoa, kun tajuan, että ”tää olis voinut olla SE vuosi kun kuvaan 52 arkikuvaa vuoden aikana blogiin”. Niin kävi tänäkin vuonna. Mutta jo monen vuoden ajan mä olen tehnyt aina satunnaisesti näitä arkikuvakollaaseja. Näissä olen valinnut isomman kasan ihan vaan randomisti räpsäistyjä kuvia puhelimen muistista. Kuvia, joita en ole koskaan julkaissut missään, enkä ottanut sillä fiiliksellä, että niitä olisin mihinkään laittamassa.

Tänään siis luvassa 15 arkikuvaa puhelimen kätköistä viimeisten viikkojen ajalta!

1. Taapero löysi isosiskon L.O.L-lemmikin aurinkolasit, ja halusi ottaa kaikista meistä yhteiskuvan jossa meillä on ”silmälasit” päässä. Familjen rillipäät tässä hei!

2. Eräänä päivänä hän nukkui maailman suloisimmassa asennossa lattiatyynyllä päiväunia. Oli pakko ihan vaan tuijottaa, miten suloinen voi toinen olla.

3. Prismassa, tää oli ennen kuin Otto leikkasi tukan muutama viikko sitten. Mistä se fiilis tuleekin, että aina kun ollaan keskenään hississä, niin pitää ottaa kuva? Multa löytyy google kuvista varmaan 500 eri hissi-perheselfietä viimeisten 8 vuoden ajalta.

4. Selfie jota en koskaan julkaissut, koska näytin siinä niin väsyneeltä. Ja väsynyt mä olinkin, otin tämän silloin muutama viikko sitten, kun lapset olivat olleet vuorotellen flunssassa ja nukkuneet huonosti, ja itse taisin juuri tämän kuvan ottamisen jälkeen saada sen saman flunssan.

5. Tässä ne samat flunssatyypit sohvalla katsomassa piirrettyjä kainalokkain. Olivat nii hellyyttäviä, että oli pakko ikuistaa.

6. Ulkoilua mielettömän kauniissa talvisäässä. Tämä talvi on ollut kerrassaan upea, ei todellakaan voi valittaa. Uskaltaako edes toivoa, että seuraavatkin vuodenajat jatkuisivat yhtä upeina?

7. Esikoinen lukemassa kirjaa koulun jälkeen. Mäkin luin samoja Lasse-kirjoja pienenä, ja on ollut jotenkin niin hauskaa keskustella samoista hahmoista ja muistella itsekin omia lapsuuden lukutuokioita.

8. Otettiin tää selfie mun ystävän Emmiksen kanssa, kun oltiin kuvaamassa mun hääpäiväbileiden asua Talvipuutarhassa. Emmis keksi, että mennään sinne kuvaamaan, ja se oli kyllä ihan loistava idea!

9. Ja tässä pakollinen hiukset kiinni -selfie ihanan aurinkoisena päivänä. Mä näytän jotenkin ihan eriltä tukka kiinni, mutta se ei ole yhtään huono asia. Olen alkanut oikeastaan tykkäämään siitä, miltä näytän, kun tukka on vaan huolettomasti sutaistu nutturalle niskaan.

10. Tässä oltiin hääpäivän illallisella Oton kanssa kauppakeskus Lauttiksen Pizzeria Lucassa. Oli kyllä hyvät pizzat! Ja ennen kaikkea oli ihanaa viettää hetki aikaa kahdestaan ja keskittyä vain toisiimme.

11. Tässä me oltiin just tultu kotiin Oton kanssa hääpäiväbileiden jälkeisenä päivänä, ja taapero aikoi viettää koko päivän kuulemma mun sylissä. Ja siinä hän aika tiiviisti viettikin aikaa sunnuntaina, mikä oli ihanaa. Kyllä mulle vaan kerkesi tulla yhden yön erossaolon aikana kauhea ikävä vauvelia!

12. Kokeiltiin alkuviikosta somehitiksi noussutta Liemessä-ruokablogin uunifetapastaa, ja olihan se nyt aivan jumalaisen hyvää ja niin helppo valmistaa! Lapsille maistui hyvin myös, kun tein heille aavistuksen vähemmän chilisen version kuin meille.

13. Tässä kuvassa oltiin matkalla Oton pikkusiskon penkkareihin mielettömän aurinkoisessa säässä. Lapset saivat aivan hillittömän karkkisaaliin, kun juuri Oton pikkusiskon rekan edessä ei ollut muita lapsia. Ne karkit riittävätkin sitten loppukevään ja vitsillä sanoinkin lapsille, että ”Jee meidän ei tarvitse ostaa enää ikinä karkkia!”.

14. Oli niin harvinaislaatuinen tilanne, että taapero itse halusi sekä hiuspannan että käsikorun. Oli ihan pakko ikuistaa tämä tilanne, kun hän oli niin suloinen asusteissaan. Yleensä hänelle ei saa laittaa mitään pompuloita tai pinnejä tai pantoja, joten olin vähän hämmentynyt tästä ihanasta toiveesta.

15. Sugarin PR-toimisto lähetti mulle aivan ihania ja suloisia ystävänpäiväkukkia, joiden kanssa oli myös pakko ottaa selfie!

Tästä arkisesta kollaasipostauksesta opin ainakin sen, että mä otan tosi paljon selfieitä, mutta hyvin harvoin laitan niitä mihinkään. Aika harvoin tulee myös katsottua niitä selfieitä puhelimesta, vaikka niitä siellä onkin. Mutta ei kai siitä haittaakaan ole, niitähän voi aina välillä poistella, jos näkyy liikaa omaa naamaa!

Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua kaikille! Nautitaan ennätyslämpimistä säistä! <3 


10 Arkikuvaa syyskuulta

29.09.2018

Pitkästä aikaa luvassa arkikuvapostausta, eli ihan random-räpsyjä mun puhelimen kätköistä, joita en ole ottanut Instagram mielessä, tai kuvitukseksi minnekään. Kuvia arkisista tilanteista ja muistoja asioista, joita ollaan viime aikoina puuhattu. Mä kuvaan tosi paljon arkikuvia puhelimella, ja 95% mun kuvaamasta materiaalista on sellaista, jota en koskaan julkaise missään. Rakastan vaan dokumentoida meidän arkea, ja on ihanaa katsoa lasten kanssa kuvia ja videoita myöhemmin. Tässä kuitenkin pieni kurkistus meidän arkikuviin, eli kymmenen kuvaa viimeisen kuukauden ajalta. Katsoin juuri, että olen ottanut kuukauden vanhalla puhelimellani jo 1500 kuvaa ja 35 videota, voi apua. Onneksi siinä on iso muisti.

1. Taapero eteisessä Armaksen kanssa. Armas ja mun äiti olivat meillä kylässä mun ja esikoisen synttäreiden aikaan, ja taapero oli tietysti aivan innoissaan koirakaverista. Hän talutti monta kertaa Armasta ulkona, ja osasi niin hienosti olla koiran kanssa. Paijasi vain kevyesti ja nätisti selästä, eikä kertaakaan yrittänyt koskea mihinkään silmiin tai suuhun tai repiä hännästä. Armas tuli ihan itse vapaaehtoisesti aina hänen luokseen, mikä varmaan kertoo, että taaperon paijailut eivät häntä ahdistaneet. Mun mielestä on tosi tärkeää opettaa lapsille, miten eläinten kanssa ollaan ja miten niitä kohdellaan. Onneksi meillä on tällainen kiva koira-eno (Armas on mun pikkuveli), jonka kanssa harjoitella.

2. Kanttarelliaika, ja kanttarellit on mun ja mun äidin lemppariruokaa. Kokkasin mun bravuuri-kanttarellikastiketta, kun äiti oli meillä kylässä, ja ai että oli herkullista!

3. Taapero valtasi itselleen 5v:n rakentaman minisohvan. Tällä hetkellä juuri harjoitellaan näitä taitoja, että ei voi omia toisten juttuja itselleen, vaan täytyy pyytää lupa toiselta. Onneksi isosiskoilla riittää ymmärrystä ja kärsivällisyyttä tähän harjoitteluvaiheeseen, kyllä se taito sieltä vielä tulee kun ikä karttuu ja harjoitellaan tarpeeksi.

4. Vesisadelenkillä lasten kanssa pysähdyttiin lätäköihin pomppimaan koko porukka. Mäkin pompin siellä keltaisissa kumppareissani ja sadetakissani. Miten hauskaa voi olla joku näin simppeli juttu vielä näin aikuisenakin. Me pompittiin lätäköissä varmaan vartin verran, kun löydettiin kohta jossa niitä oli paljon ja syviä.

5. Taapero rakastaa piirtää, ja hyvin usein hän makoilee lattialla piirtelemässä. Hän selittää aina pitkät pätkät kuvista, että mitä kaikkea ne esittävät, ja mä yritän sitten aina kirjoittaa kaiken muistiin. Hänellä on aivan uskomattoman ihania juttuja ja loistava mielikuvitus.

6. Tässä kuvassa ollaan Redin Gymissä Pr-tilaisuudessa, jossa lapset pääsivät riehumaan ja temppuilemaan Gymin temppuradalla. He tykkäsivät siitä ihan valtavan paljon. Monia samantyylisiä juttuja kuin sirkuskoulussa, mutta myös paljon kaikkea muuta.

7. Rauhallinen aamu taaperon kanssa kotona. Näin monet meidän aamut sujuvat: käydään yhdessä suihkussa, missä leikitään laivoilla ja kylpyankoilla, ja sitten tullaan hetkeksi meidän makkariin höpöttämään. Taapero rakastaa möyriä peittojen ja tyynyjen seassa ja leikkiä kukkuu-leikkiä.

8. Kahdestaan syömässä Oton kanssa ravintola Rosterissa. Mentiin sinne extempore synttäri-illalliselle, ja ruoka oli aivan älyttömän hyvää. Mä otin paahdettua kuhaa, ja Otto otti karitsan karetta. Vieläkin herahtaa vesi kielelle kun ajattelen niitä ruokia, vaikka illallisesta on jo pian kaksi viikkoa.

9. Kylmä ja hämärtyvä syysilta, mutta lähdettiin silti puistoon. Oli ihana purkaa vähän energiaa lasten kanssa vielä ennen iltapalahommia, tehdä hiekkakakkuja ja katsoa kun taapero laski riemuissaan liukumäestä. Nyt alkaa oikeasti olla SYKSY!

10. Bongaa kuvasta taapero! Tässä me katsottiin isojen tyttöjen kanssa Vain Elämää -jaksoa, ja taapero meni pallomereen piiloon. ”Pallomere paras.” hän sanoi onnellisena sieltä pallojen seasta ja tyynyn alta, jonka alle hän itse oli mennyt piiloon niin että vain naama näkyi.

Sellaisia arkikuvia! Aika ihana syyskuu takana, vaikka siihen mahtui myös yksi sarveiskalvon haava ja yksi flunssakin. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla lokakuun puolelle! Ihanaa viikonloppua kaikille <3