*Postauksessa näkyvä älykello saatu aiemman kaupallisen yhteistyökampanjan yhteydessä Samsungilta.
Nyt mä uskallan sanoa näin. Nyt on kulunut neljä kuukautta siitä, kun me lähdettiin syksyllä Mallorcalle, missä mä koin herätyksen liikunnan suhteen. Kuten aiemmin kerroin, siellä mä huomasin esimerkin voimasta, että liikunta voi olla yhtä luonnollinen ja säännöllinen osa arkea, kuin aamupala, kauppareissu tai pyykinpesu. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta huomasin sen vasta silloin. Mulle ei ole vaikuttanut naistenlehtien kuntovinkit, Facebookin kyykkyhaasteet tai fitnessäitien upeat muutokset Instagramissa. Mun treenimotivaatiolle ei ollut mitään merkitystä sillä, että joku kirjoitti, kuinka hyvä olo liikunnasta tulee.
Palaset loksahtivat paikoilleen kun seurasin viikon ajan läheisen ihmisen (loma-)arkea ja näin, miten säännöllinen liikunta toteutui siinä ja jätti koko päivän tilaa vielä kaikelle muulle. Olin aina ajatellut, että etenkin lomalla ollaan lomalla, eikä stressailla turhia, ei todellakaan ainakaan mietitä mitään treenejä. Mutta siellä mä näin, että se päivittäinen lenkki oli ihan perus juttu ja osa arkea, ethän sä jätä lomalla hampaitakaan pesemättä, niin miksi jättäisit lenkin juoksematta, jos sekin on yhtä normaali osa elämää? Sitä ei tarvinnut edes miettiä sen enempää, se oli vain yksi arjen rutiini muiden joukossa. Mun asenne on aina ollut se, että ”jes nyt olen lomalla, eli ei tarvitse tehdä mitään ikävää = liikkua”. En voi riittävästi korostaa sitä, miten tärkeää mulle oli nähdä ja tajuta, että liikunta voi olla ihan neutraali osa arkea. Ei ikävää, ei mitään mindblowing.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun mä ihan aidosti koen onnistuneeni, kun mä en odota lenkin puolivälissä, että loppuisipa se jo tai kun mä en keksi tekosyitä laistaakseni säännöllisestä liikunnasta. Mulla oli tällä kerralla täysin erilainen asenne liikuntaa kohtaan. Mun tavoitteet eivät olleet liikunnan suhteen ulkonäössä tai edes fiiliksessä, vaan se itse tavoite oli saada liikunnasta säännöllinen osa arkea. Millään muulla ei ollut mitään väliä, kuin sillä, että saisin siitä rutiinin, että liikun vähintään kolme kertaa viikossa vähintään puoli tuntia, joka viikko.
Pidin siitä kiinni joulomalla ja pidän siitä kiinni nyt. Eikä musta enää tunnu siltä, että pitäisin kiinni jostain, nyt musta vaan tuntuu, että elän mun arkea ja liikunta on osa sitä. Ei tarvitse enää edes yrittää. Ja mä olen tästä niin ylpeä! Tämä lopulta niin yksinkertainen oivallus on ollut mulle todella pitkän tien takana. Ennen tätä olen yrittänyt niin monella eri tavalla saada liikunnan osaksi arkea, mutta aina epäonnistunut. Ehkä mun tavoitteet on olleet vääriä, kun olen tavoitellut aiemmin painon pudotusta tai timmimpää vatsaa (tai sitä hyvää oloa). Nyt tavoittelin vain sitä, että liikkuisin ylipäätään. Se kannatti.
Aloitin lenkkeilyllä, koska se oli mulle helpoin ja mieluisin tapa liikkua. Otin mukaan salitreenin ja kehonpainotreenin kotona. Pääosin edelleen juoksen, mutta välillä mun viikon treenit koostuvat salitreenistä, lihaskunnosta kotona tai esim. kiipeilystä, joka on muuten älyttömän hyvää treeniä koko keholle. Otto on kannustanut mua ja nykyään hän lähtee ainakin kerran viikossa mun mukaan lenkille. Otolle hyvä kannustin oli aktiivisuusranneke, jonka hän osti joululomalla itselleen. Se on kannustanut häntä lähtemään liikkeelle mun kanssa, että tulee askelia. Itsellänikin syksyllä yhteistyökampanjan yhteydessä saatu älykello on päivittäisessä aktiivisessa käytössä.
Liikunnan lisäksi olen saanut ruokavalion kuntoon myös. Alkusyksystä tuntui, että olin jälleen kerran sokerikoukussa, mutta sain kierteen katkaistua, kun vaan lopetin hetkeksi seinään kaikki herkut. Parin viikon herkku-detoxin jälkeen palasin takaisin siihen hyväksi havaittuun, että herkkuja voi syödä kohtuudella jos tekee mieli tai jos vaikka on kylässä ja siellä tarjotaan. Arjessa ei ole enää tehnyt mieli hirveästi, mutta joskus saatan perjantaina ostaa esim. 100g irttaripussin ja se maistuu kyllä, mutta en jää kaipaamaan enempää. Muuten olen karsinutkin jo vuosien ajan kaikki turhat sokerit pois meidän perheen ruokailuista, joten sikäli sokerista ei ollut vaikeaa luopua.
Aiempina vuosina mulle joulun aika on ollut se kaikkein ”petollisin”, kun olen aloittanut joululimpun ja konvehtien puputtamisen jo marraskuussa ja lopettanut aikaisintaan Nuutin päivänä, koska ”jouluna” saa herkutella. Tänä vuonna mulla ei oikeastaan tehnyt joululimppua mieli edes aattona, kun tein itselleni pari jouluvoileipää ja kokeilin. Joululahjaksi saadun Lindtin lempparikonvehtirasian avasin, mutta jaoin sen koko perheen kanssa. Söin sieltä itse muutaman lempparin koko joululoman aikana ja muut annoin lapsille.
Olen ottanut tavaksi, että aamupalalla syön yhden hedelmän (siis leipien kaverina) ja iltapalalla mulla on leipien päällä paljon vihanneksia. Ne oli aiemmin just ne 2/5 ateriaa päivässä, jolloin en syönyt värikkäästi vaan laiskasti. Aamuisin kun en jaksa nähdä vaivaa pilkkomiseen, on helppoa vaan syödä ne pari klementiiniä tai veriappelsiini. Illalla jaksan pilkkoa (tai pyytää Ottoa pilkkomaan) ja syönkin esim. avokadoleipiä punasipulilla tai paprika-tomaatti-kurkku-voikkareita. Sokerin lisäksi en siis ole jättänyt mitään pois ruokavaliosta tai pienentänyt annoksia, syön vaan enemmän hedelmiä ja vihanneksia kuin ennen.
Mulla on hyvä fiilis niin monella tavalla. Koen vihdoinkin onnistuneeni ja olen siitä ylpeä. Lisäksi voin fyysisesti hyvin ja mulla on energiaa. Kroppakin tuntuu hyvältä, omalta. Vaatteet mahtuu päälle. Näin on hyvä. Tässä haluan pysyä. En aio asettaa itselleni mitään liikunnallisia tavoitteita. Haluan vaan, että säännöllinen liikunta pysyy osana mun elämää, tavalla tai toisella. Sillä ei ole mitään väliä miten liikun tai missä liikun, kunhan liikun. 20 minuutin hikinen disko olkkarissa lasten kanssa on muuten aktiivisuusmittarin mukaan ihan yhtä tehokas keino polttaa energiaa kuin se puolen tunnin lenkki ja välillä se on paljon hauskempi ja paljon päivään sopivampi tapa liikkua.
Täytyy sanoa että olin ennen asemassa, jossa liikunta oli ihan normaali osa arkea, mutta tän hetken työt ei valitettavasti jätä arkipäivänä aikaa. Kotoa lähtö puoli seiskalta kasiksi töihin, töistä lähtö ilta kuudelta niin että pääsen kotiin joskus seiskan jälkeen. Sitten ruokaa naamaan ja yleensä vielä vähän lisää töitä seuraavaa päivää varten. 8-9 jälkeen on yksi tunti aikaa, jonka käytän joko tv.n katseluun ja kotitöihin, vaikka siihen että seuraavan päivän lounaan saa pakattua,niin että 9 maissa pääsee sänkyyn että pääsee aamulla ylös aikaisin. Tiedän että tuon yhden tunnin voisi hyvin käyttää urheiluun, mutta fyysisten töiden älkeen on yleensä niin poikki, ja heti iltaruuan jälkeen ei juoksulenkkikään maistu Vaikka työni nykyään on sen verran parempaa kuin entinen istumatyö, että olen jaloillani suuren osan päivästä, niin energiaa ei tosiaan riitä urheiluun enää iltaisin. Toivon että joskus tulevaisuudessa työajat vähän järjellistyy, siihen asti yritän vetää yhden juoksulenkin viikonloppuna ja kävellä niin paljon kun mahdollista.
Huh, mä niin ymmärrän sua, olen itse ollut ihan samassa tilanteessa joskus. Silloin on vaikea löytää energiaa urheiluun. Yksi juoksulenkki viikonloppuna ja arjen kävely on myös hyviä asioita, se yksi juoksulenkki on paljon enemmän kuin mihin mä pystyin ennen! 🙂 Tsemppiä pitkiin työpäiviin, toivottavasti joskus hellittää!
Jos ei ole ennen harrastanut lainkaan liikuntaa, on yksi kerta viikossa 100% enemmän kuin ennen.
Samoin on syömisen laita: pienikin parannus on nähtävä onnistumisena sen sijaan, että ajattelisi onnistumisen olevan jotain kaikilla mittareilla täydellistä ja tiedostavaa. Että porkkana lisää päivässä on just jees, jos se lisää sen yhden juureksen sinne, missä sitä ei ennen ole syönyt.
Hyvä sinä!
Kiitos hurjasti <3 Ja just niin, niistä pienistä asioista ne uudet rutiinit muodostuu! 🙂
Hienoa Iina! Tosi upeaa että elämäntavat on muuttuneet pysyvästi 🙂 itsellä ois työn alla tuo ruokavalio.. mun arki on haastava reissutyön ja pikkulapsiarjen yhdistelmä. Suuri oivallus itselle on ollut se, että varttikin riittää ja puolessa tunnissa ehtii vain mitä! Tässä elämänvaiheessa salikäynti vaatteiden vaihtoineen (väh 2h siirtymisineen) ei toimi, on liian iso kynnys lähteä. ONNEKSI olen löytänyt uusia tapoja saada liikuntaa arkeen, kun tosiaan omassa olohuoneessa voi tehdä treenin sillä aikaa ku lapset kattoo piirettyjä, joskus saan puolisonkin mukaan niin että kaikki hyötyy:) ja jos sanon sille että kamoon, ei mee ku vartti niin kuka voi kieltäytyä?!
Voi kiitos hurjasti ihanasta kommentista <3 Ja siis ymmärrän hyvin, mullekin ruokavalio on ollut haaste. Ja just toi on jo mullistavaa kun ymmärtää sen, että vartti ja puoli tuntia on aivan loistavia aikoja urheilulle, eikä tartte mennä just kahden tunnin salireissulle! Kuulostaa siltä, että teillä on liikkuva arki jo hyvin hallussa ;)!
Ihan mahtavaa et oot onnistunu saamaan liikunnan osaksi arkea. 😀 Ja toi on oikeesti ihan hyvä että ei tee siitä liian vaikeeta vaan just että ajattelee että edes liikkuu vähän niin on hyvä 🙂
Voi vitsi, kiitos hurjan paljon <3 🙂 ja niinpä, munkin mielestä yksinkertainen on best!
Kuulostaa hyvältä. Itse vielä odottelen tuon motivaation löytymistä. Nyt on tullut jämähdettyä sohvan nurkkaan, milloin milläkin varukkeella ”ulkona sataa, on pimeää, kohta jompikumpi lapsi menee nukkumaan, jompikumpi lapsi nukkuu parhaillaan, ei ole kiva mennä yksin”. Toki olen autoton ja jos mielitään perhekahvilaan tai vaikka todetaan maidon olevan loppu, on mentävä kävellen (n. 2km/suunta).
Pienin askelin ehkä kohti parempaa elämää: nyt pari päivää olen panostanut veden juontiin (juomapullo koko ajan käden ulottuvilla) ja tykästyin satokauden napa-appelsiineihin 😍
Mä ymmärrän niiiiin hyvin, siis niin hyvin. Noi ajatukset on ollut munkin omia. 😀 Olen sanonut noi kaikki syyt varmasti joskus ääneen! Mut siis toihan on jo loistavaa, et kuljet paljon kävellen ja juot paljon vettä ja syöt appelsiineja, arkiaktiivisuus on tärkeintä <3
Ihan mahtavaa Iina. ❤️ Mulla on se tilanne, että mun on pakko lähteä pudottamaan painoa, sillä oon huomannut omassa terveydessä negatiivisia muutoksia, jotka johtuu puhtaasti painosta.
Voi kiitos ihana <3 Tsemppiä terveyden kohentamiseen, muista olla itsellesi armollinen kuitenkin <3 Ja jos kaipaat lenkkiseuraa niin huikkaa!
Siis itse tarvisi tämän ihan saman. Oon nauttinut liikunnasta lastenkin aikana, mutta nyt on ollut jo parin kolmen vuoden ajan tosi vähällä liikunta ja se ei ole tuntunut yhtään kivalta. Nyt tauln jälkeen hankin itselle salikortin ja ajattelin sovittaa liikunnan taas osaksi arkea.
No mut hei oot ottanut jo ison askeleen kun hommasit salikortin, mahtavaa! 🙂 Siitä se lähtee! <3
Mä rakastan liikuntaa ja se on aina ollut osa mun arkea, mutta huomaa miten vaikeaa se on normaalin kokopäivätyön ohella. Lähden himasta 7-8 välissä ja oon takas kotona kuudelta. Sitten perus kaupassakäynnit, siivoamiset, ystävät, parisuhde, ruuanlaitto ym. niin huomaa, että päivän jälkeen on niin loppu, ettei jaksa mennä kuin max kävelylle. Sen lisäksi nyt tammikuussa salit on iltaisin ihan täynnä, eikä sinne halua mennä. Pyrin tulevaisuudessa tekemään töitä enemmän etänä, koska silloin lounasaikaan urheilu on tosi helppoa. Siinä suhteessa oot tosi onnekas työsi kanssa, käytä se hyväksi!
Joo siis mä todellakin käytän, parasta on just käydä lenkillä päiväsaikaan ja vielä kun saa Oton mukaan! 🙂 Se on suuri etuoikeus. Mut toivottavasti etätyöt onnistuu ja säkin saat hyödynnettyä lounastaukoa urheiluun, se on oikeesti tosi kätevää! 🙂