Haastoin itseni marraskuun ajaksi jumppahaasteeseen, sillä kaipasin lisää motivaatiota treenaamiseen. Jumppahaasteeni menee yksinkertaisuudessaan niin, että mun tulee jumpata (ts. liikkua) joka päivä marraskuussa vähintään 15 minuutin ajan. Sillä ei ole mitään väliä mitä se liikunta on, se voi olla lenkki, tanssia, venyttelyä, joogaa, kehonpainotreeniä tai vaikka intensiivistä haravoimista. Kunhan liikun joka päivä vähintään 15 min extraa normaalin arjen hyötyliikunnan lisäksi, olen onnistunut haasteessani.

Lokakuussa huomasin, että lenkkeilymotivaationi laski. Koskaan ei tuntunut olevan sopivaa hetkeä lähteä lenkille. Ja en kertakaikkiaan aio nyt suostua tähän, että lopetan liikunnan talven myötä motivaation puutteen vuoksi, kuten minulle kävi monena vuonna. Selvisin viime talvestakin lenkkeillen läpi talven ja tulen onnistumaan siinä tänäkin vuonna, se on vissi. Mutta jotain piti keksiä, jotta saan itseni sohvalta ylös. Ihana kollegani Mona Visuri keksi marraskuun lenkkihaasteen Instassa ja siitä inspiroituneena päätin itse vaihtaa sen omalla kohdallani jumppahaasteeksi. Koska tällä hetkellä mulla ne on juuri ne lenkit, jotka eniten takkuaa, päätin että voin jumpata ihan miten haluan, koska tärkeintä on se, että LIIKKUU, ei se miten liikkuu.

Minulla edelleenkin välillä stressaa se kesällä kesken lenkin iskenyt migreeni takaraivossa, vaikka hetkellisesti tuntui, että pääsin siitä jo yli. Yritän aina miettiä milloin on hyvä aika lähteä lenkille, jotta migreenin riski olisi mahdollisimman pieni. Esimerkiksi hormonaaliset vaihtelut lisäävät itselläni migreeniriskiä. Se tekee joskus lenkille pääsemisestä hankalaa, koska sekä aikataulut että olosuhteet voivat rajoittaa mun lenkkimahiksia.

En uskalla lähteä lenkille jos on PMS, menkat tai ovulaatio (heh, aika monta päivää kuukaudesta menee siis jo tässä). En myöskään lähde lenkille jos aurinko paistaa liian kirkkaasti tai jos mulla on yhtään pää kipeä. Mulle tulee harvoin migreeni, mutta silloin kun se tulee, on yleensä joku näistä tekijöistä ainakin osaksi taustalla. Ja antakaas kun selitän. Ymmärrän, että se migreeni voi hyvin iskeä noina päivinä myös kotona tai kaupassa tai missä tahansa, en välttele kaikkea. Mutta jostain syystä vaan se, että olen yksin kaukana kotoa jalkaisin migreenin iskiessä ja menetän näkökyvyn, on ajatuksena se kaikkein pelottavin. Olen kokenut sen kahdesti, enkä haluaisi kokea enää kertaakaan.

En voi olla kokonaan liikkumatta kuitenkaan noin monena päivänä kuukaudesta, mikäli haluan voida hyvin. Siksi olen keksinyt niille päiville muuta, kuten tämän jumppahaasteen. Voin aivan hyvin tanssia itseni hikiseksi olkkarissa, se on yhtä hyvää liikuntaa kuin lenkki. Tai tehdä YouTubesta kunnon kehonpainotreenin. Ja niitä kaikkia olenkin tässä viime aikoina tehnyt innoissani. Ja lopputuloksena se, että olen liikkunut vähintään saman verran tai jopa enemmän kuin ennen, koska liikun nyt joka päivä. Usein vartti venyy puoleksi tunniksi, ja jos joka päivä liikkuu vähintään sen vartin, ne pelkät vartit on jo viikossa 2h15min. Vertauksena kolme puolen tunnin juoksulenkkiä on ”vain” 1,5h.

Mun täytyy käsitellä näitä migreeniin liittyviä pelkoja ja ajatuksia rauhassa ja päästä niistä myös yli. Tiedän sen. Migreeni on kulkenut mun kanssa vuosikaudet ja vaikuttanut monella tavalla mun elämään. Se ei ole aina helppoa. Vaikka migreeni on yleinen sairaus, eikä se ole vaarallinen, se on silti ollut monella tapaa mulle pelottava asia läpi elämän. Välillä se vaikuttaa enemmän ja välillä vähemmän. Joku lenkkimotiin vaikuttaminen on loppupeleissä aika pientä.  Olen tosi onnekas, kun olen päässyt migreenin kanssa tosi helpolla verrattuna moneen muuhun, joilla se vaikuttaa vielä enemmän arkeen.

Olen ylpeä siitä, että en jämähtänyt sohvalle kuten niin monta kertaa ennen motivaatipulan iskiessä, vaan keksin ratkaisun. Aion jatkaa jumppahaastetta ainakin tämän kuun loppuun asti, mutta miksei ei siitä eteenpäinkin? Siitä tulee niin hyvä fiilis kun liikkuu ja se antaa paljon lisää energiaa pimeän talven keskellä!

Lasten pitäisi liikkua arjessa _paljon_. Alle kouluikäisten lasten liikuntasuositus on kolme tuntia päivässä, 7-18-vuotiailla suositus on 1,5-2 tuntia päivässä liikuntaa (lähde: THL). Se on sellainen määrä liikuntaa, että aikuinen saisi tehdä kovasti töitä sen saavuttamiseksi, etenkin jos on esim istumatyössä, kuten minä. Onneksi aikuisten ei tarvitse suositusten mukaan liikkua ihan niin paljoa. Mutta miten lapset saa liikkumaan suositusten verran joka päivä? Tätä multa on kysytty moneen kertaan, että miten meidän perheessä on saatu lapset liikkumaan riittävästi. Aloin ihan pohtimaan tätä kysymystä ja kysyinkin lapsilta, että mitkä asiat saavat heidät arjessa liikkumaan. Sieltä tuli mm. tällaisia vastauksia (sen kummemmin erittelemättä kuka sanoi mitäkin):

– Välitunnit

– Voimistelurenkaat & leuanvetotanko

– Trampoliini kesällä

– Jumppapatja

– Harrastukset

– Tanssien opettelu (lapsilla ei ole TikTokia tai YouTubea omissa puhelimissa, mutta katsotaan joskus yhdessä mun puhelimesta/telkkarista kivoja tansseja ja opetellaan yhdessä)

– Pyörälenkit

– Lähellä oleva leikkipuisto

En haluaisi ajatella, että arkiliikunta on välineurheilua, koska kyllähän liikkua voi ihan ilmaiseksi. Meillä kuitenkin nämä muutamat pienet hankinnat ovat olleet merkittävässä osassa lisäämässä lasten liikuntaa: voimistelurenkaat, leuanvetotanko ja trampoliini. Kesällä tramppa riittää jo yksin huolehtimaan, että tulee ainakin tuo koululaisten liikuntasuositus täyteen. Ja nyt syksyllä ostettiin koululaisille yhteissynttärilahjaksi leuanvetotanko ja jumpparenkaat, ja täytyy sanoa, että olen aivan äimistynyt siitä, kuinka kovassa käytössä ne ovat olleet.

Rahallinen panostus tähän oli n. 100€, mutta renkaille on ollut käyttöä ihan joka päivä. Edelleen kuukautta myöhemmin niistä suorastaan kilpaillaan päivittäin, että kuka saa olla niissä eniten. Ja miten nopeasti taidot karttuvat lapsilla, kun he harjoittelevat päivittäin! Meillä yksi lapsista sai kolmen viikon harjoittelun jälkeen vedettyä jo kolme leukaa, vaikka alussa ei lähtenyt yksikään. Olen jopa harkinnut, että ostaisi vielä toisen setin renkaita toiseen oviaukkoon. Tai ehkä sittenkin puolapuut toiseen lastenhuoneeseen?

Lisäksi meillä on paljon tyhjää lattiatilaa, jumppapatja ja bObleseita, joilla voi tehdä temppuratoja. Kun liikunnalle on sisällä mahdollisuuksia, lapset kyllä käyttävät ne. Ainakin meillä kaikki lapset ovat ihan erilaisia (vaikka samaakin löytyy), mutta kaikki myös oma-aloitteisesti liikkuvat sisällä paljon ja käyttävät kaikkia liikuntavälineitä, joita meillä on. Lapsilla on luontainen tarve ja halu liikkua ja siksi he helposti alkavat liikkumaan, jos esillä on jotain liikkumiseen kannustavia juttuja.

Ulkoliikunta on mahtava juttu ja pyritään käymään yhdessä pyörälenkeillä, leikkipuistossa, metsässä kävelemässä ja muutenkin nauttimaan raikkaasta ilmasta. Talvella (jos lunta tulee) tehdään lumiukkoja ja lumilinnoja, käydään pulkkamäessä, luistellaan ja käydään pakkaskävelyillä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että kun talven pimeys iskee ja koululaisten tullessa kotiin valoisat tunnit ovat jo menneet, sitä liikuntaa harrastatetaan enemmän sisätiloissa arkipäivisin. Siksi onkin tärkeää, että kotoa löytyy sisältäkin mielekästä liikuttavaa puuhaa.

Lapset käyvät myös ohjatuissa harrastuksissa, mutta niiden määrää vähennettiin ainakin nyt tämän syksyn ajaksi, koska koronarajoituksista ei ollut tietoa, enkä halunnut ottaa sitä riskiä jonka otin keväällä, että maksoin esim. 600€ yhden lapsen yhden harrastuksen kevätkauden tunneista, mutta alle puolet niistä pidettiin, eikä rahaa saatu (ihan ymmärrettävästi) takaisin. Siksi pudotettiin syksyksi viikottaisten harrastuskertojen määrää. Toistaiseksi harrastukset ovat saaneet jatkua, mutta katsotaan miten tilanne etenee vielä tästä. Olen ihan tyytyväinen, että tehtiin tämä ratkaisu ja varmaan jatketaan vielä kevätkin samalla linjalla, mikäli koronatilanne pysyy samantyyppisenä.

Erilaisten jumppavälineiden ja ohjattujen harrastusten lisäksi liikutaan kyllä paljon yhdessä ihan ilmaiseksi. Opetellaan tansseja peilin edessä (olen vieläkin niin kiitollinen eteisen peilikaapeista, jollaisista haaveilin monta vuotta), kokeillaan tehdä pyramideja, pidetään diskoja olkkarissa ja katsotaan jooga- ja jumppavideoita YouTubesta. Meidän lasten innostus liikuntaa kohtaan saa mutkin liikkumaan, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia. Ja siis kyllähän noilla 15 sekunnin tansseilla saa hien pintaan hyvinkin nopeasti, kun tekee liikkeet täysillä ja harjoittelee sarjaa kymmeniä kertoja.

Olin itse sellainen lapsi, joka tykkäsi arkipäivisin koulun jälkeen lähinnä makoilla lattialla piirtämässä tai makoilla sohvalla lukemassa. Kävin kyllä kerran viikossa tanssitunnilla ja leikin kavereiden kanssa puistossa, mutta siinä se. Edelleenkin olen sellainen aikuinen, joka tykkäisi ennemmin vaan piirrellä ja lukea kirjoja, ja käydä kerran viikossa harrastamassa liikuntaa. Lapsille haluan kuitenkin antaa toisenlaisen esimerkin, sellaisen, jossa liikunta on yhtä tärkeä osa arkea kuin hengittäminen, syöminen ja nukkuminen. Lukeminen ja piirtäminen on ihanaa, niitäkin me tehdään yhdessä. Mutta vaikka päivästä raivaa liikunnalle osan, ehtii ihan hyvin vielä tehdä muutakin.

Mun mielestä tärkeimmät keinot saada lapset liikkumaan ovat esimerkin voima, sekä se, että liikunnalle on mahdollisuuksia sekä kotona että kodin lähistöllä. En tarkoita tällä, että kaikilla pitäisi olla voimistelurenkaat tai tramppa, ei meilläkään aina ole ollut. Mutta se, että näyttää lapselle miten voi helposti liikkua kotona (esim. kuuntelee musiikkia ja tanssii, tekee ilmaisia treenejä YouTubesta, tai harjoittelee vaikka kyykkyhaastetta yhdessä) ja ulkona (itsekin liikkuu siellä leikkipuistossa, ottaa lapsen mukaan lenkille tai metsään) on tärkeää.

Olen ylpeä siitä, että meidän lapset liikkuvat paljon, vaikka itse en ennen lapsia kovin säännöllinen liikkuja ole ollut. Toivon, että nämä lapsuudessa saadut eväät liikuntaan kantavat koko elämän, eikä heidän tarvitse opetella aikuisena ottamaan liikuntaa osaksi arkea, kun se on jo sitä. Toki nyt kun lapset ovat vielä alakouluikäisiä, on meillä vanhemmilla enemmän sananvaltaa.  Kiinnostavaa nähdä miten liikunta toteutuu tulevaisuudessa lasten teini-iässä, ovatko voimistelurenkaat ja tramppa silloinkin hittejä vai ihan mjääh.

Olisi kiinnostavaa kuulla teidän kokemuksia lasten liikkumisesta, joko omia kokemuksia tai lastenne kokemuksia! Tuleeko teillä helposti lasten liikuntasuositukset täyteen? Keskustelu jatkuu Instassa ja Facebookin puolella! 

*Postauksessa näkyvä älykello saatu aiemman kaupallisen yhteistyökampanjan yhteydessä Samsungilta.

Nyt mä uskallan sanoa näin. Nyt on kulunut neljä kuukautta siitä, kun me lähdettiin syksyllä Mallorcalle, missä mä koin herätyksen liikunnan suhteen. Kuten aiemmin kerroin, siellä mä huomasin esimerkin voimasta, että liikunta voi olla yhtä luonnollinen ja säännöllinen osa arkea, kuin aamupala, kauppareissu tai pyykinpesu. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta huomasin sen vasta silloin. Mulle ei ole vaikuttanut naistenlehtien kuntovinkit, Facebookin kyykkyhaasteet tai fitnessäitien upeat muutokset Instagramissa. Mun treenimotivaatiolle ei ollut mitään merkitystä sillä, että joku kirjoitti, kuinka hyvä olo liikunnasta tulee.

Palaset loksahtivat paikoilleen kun seurasin viikon ajan läheisen ihmisen (loma-)arkea ja näin, miten säännöllinen liikunta toteutui siinä ja jätti koko päivän tilaa vielä kaikelle muulle. Olin aina ajatellut, että etenkin lomalla ollaan lomalla, eikä stressailla turhia, ei todellakaan ainakaan mietitä mitään treenejä. Mutta siellä mä näin, että se päivittäinen lenkki oli ihan perus juttu ja osa arkea, ethän sä jätä lomalla hampaitakaan pesemättä, niin miksi jättäisit lenkin juoksematta, jos sekin on yhtä normaali osa elämää? Sitä ei tarvinnut edes miettiä sen enempää, se oli vain yksi arjen rutiini muiden joukossa. Mun asenne on aina ollut se, että ”jes nyt olen lomalla, eli ei tarvitse tehdä mitään ikävää = liikkua”. En voi riittävästi korostaa sitä, miten tärkeää mulle oli nähdä ja tajuta, että liikunta voi olla ihan neutraali osa arkea. Ei ikävää, ei mitään mindblowing.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun mä ihan aidosti koen onnistuneeni, kun mä en odota lenkin puolivälissä, että loppuisipa se jo tai kun mä en keksi tekosyitä laistaakseni säännöllisestä liikunnasta. Mulla oli tällä kerralla täysin erilainen asenne liikuntaa kohtaan. Mun tavoitteet eivät olleet liikunnan suhteen ulkonäössä tai edes fiiliksessä, vaan se itse tavoite oli saada liikunnasta säännöllinen osa arkea. Millään muulla ei ollut mitään väliä, kuin sillä, että saisin siitä rutiinin, että liikun vähintään kolme kertaa viikossa vähintään puoli tuntia, joka viikko.

Pidin siitä kiinni joulomalla ja pidän siitä kiinni nyt. Eikä musta enää tunnu siltä, että pitäisin kiinni jostain, nyt musta vaan tuntuu, että elän mun arkea ja liikunta on osa sitä. Ei tarvitse enää edes yrittää. Ja mä olen tästä niin ylpeä! Tämä lopulta niin yksinkertainen oivallus on ollut mulle todella pitkän tien takana. Ennen tätä olen yrittänyt niin monella eri tavalla saada liikunnan osaksi arkea, mutta aina epäonnistunut. Ehkä mun tavoitteet on olleet vääriä, kun olen tavoitellut aiemmin painon pudotusta tai timmimpää vatsaa (tai sitä hyvää oloa). Nyt tavoittelin vain sitä, että liikkuisin ylipäätään. Se kannatti.

Aloitin lenkkeilyllä, koska se oli mulle helpoin ja mieluisin tapa liikkua. Otin mukaan salitreenin ja kehonpainotreenin kotona. Pääosin edelleen juoksen, mutta välillä mun viikon treenit koostuvat salitreenistä, lihaskunnosta kotona tai esim. kiipeilystä, joka on muuten älyttömän hyvää treeniä koko keholle. Otto on kannustanut mua ja nykyään hän lähtee ainakin kerran viikossa mun mukaan lenkille. Otolle hyvä kannustin oli aktiivisuusranneke, jonka hän osti joululomalla itselleen. Se on kannustanut häntä lähtemään liikkeelle mun kanssa, että tulee askelia. Itsellänikin syksyllä yhteistyökampanjan yhteydessä saatu älykello on päivittäisessä aktiivisessa käytössä.

Liikunnan lisäksi olen saanut ruokavalion kuntoon myös. Alkusyksystä tuntui, että olin jälleen kerran sokerikoukussa, mutta sain kierteen katkaistua, kun vaan lopetin hetkeksi seinään kaikki herkut. Parin viikon herkku-detoxin jälkeen palasin takaisin siihen hyväksi havaittuun, että herkkuja voi syödä kohtuudella jos tekee mieli tai jos vaikka on kylässä ja siellä tarjotaan. Arjessa ei ole enää tehnyt mieli hirveästi, mutta joskus saatan perjantaina ostaa esim. 100g irttaripussin ja se maistuu kyllä, mutta en jää kaipaamaan enempää. Muuten olen karsinutkin jo vuosien ajan kaikki turhat sokerit pois meidän perheen ruokailuista, joten sikäli sokerista ei ollut vaikeaa luopua.

Aiempina vuosina mulle joulun aika on ollut se kaikkein ”petollisin”, kun olen aloittanut joululimpun ja konvehtien puputtamisen jo marraskuussa ja lopettanut aikaisintaan Nuutin päivänä, koska ”jouluna” saa herkutella. Tänä vuonna mulla ei oikeastaan tehnyt joululimppua mieli edes aattona, kun tein itselleni pari jouluvoileipää ja kokeilin. Joululahjaksi saadun Lindtin lempparikonvehtirasian avasin, mutta jaoin sen koko perheen kanssa. Söin sieltä itse muutaman lempparin koko joululoman aikana ja muut annoin lapsille.

Olen ottanut tavaksi, että aamupalalla syön yhden hedelmän (siis leipien kaverina) ja iltapalalla mulla on leipien päällä paljon vihanneksia. Ne oli aiemmin just ne 2/5 ateriaa päivässä, jolloin en syönyt värikkäästi vaan laiskasti. Aamuisin kun en jaksa nähdä vaivaa pilkkomiseen, on helppoa vaan syödä ne pari klementiiniä tai veriappelsiini. Illalla jaksan pilkkoa (tai pyytää Ottoa pilkkomaan) ja syönkin esim. avokadoleipiä punasipulilla tai paprika-tomaatti-kurkku-voikkareita. Sokerin lisäksi en siis ole jättänyt mitään pois ruokavaliosta tai pienentänyt annoksia, syön vaan enemmän hedelmiä ja vihanneksia kuin ennen.

Mulla on hyvä fiilis niin monella tavalla. Koen vihdoinkin onnistuneeni ja olen siitä ylpeä. Lisäksi voin fyysisesti hyvin ja mulla on energiaa. Kroppakin tuntuu hyvältä, omalta. Vaatteet mahtuu päälle. Näin on hyvä. Tässä haluan pysyä. En aio asettaa itselleni mitään liikunnallisia tavoitteita. Haluan vaan, että säännöllinen liikunta pysyy osana mun elämää, tavalla tai toisella. Sillä ei ole mitään väliä miten liikun tai missä liikun, kunhan liikun. 20 minuutin hikinen disko olkkarissa lasten kanssa on muuten aktiivisuusmittarin mukaan ihan yhtä tehokas keino polttaa energiaa kuin se puolen tunnin lenkki ja välillä se on paljon hauskempi ja paljon päivään sopivampi tapa liikkua.

Mallorcan reissulla kokeilin oikein kunnon juoksulenkkiä pitkästä aikaa Oton siskon kanssa ja yllätyin, kun ei se tuntunutkaan niin pahalta. Luulin, että olisin paljon huonommassa kunnossa. Kun tultiin reissusta kotiin, lähdin lenkille yksin ja juoksin. Olen toki lenkkeillyt reippaasti kävellen tässä pitkin vuotta ja välillä hölkännytkin, mutta suoraan sanottuna aika harvoin. Ei ole ollut säännölliseen juoksuun motivaatiota samalla tavalla kuin oli silloin ennen, kun juoksin aina. Olen juossut viime vuosina joskus ja jouluna, niinkuin sanotaan. Siellä Mallorcalla mun päässä jotain kuitenkin naksahti ja sen reissun jälkeen olen juossut joka viikko ihan vähintään kaksi lenkkiä, mutta useimpina viikkoina 3-4.

Näin siellä Mallorcalla joka päivä, miten Oton sisko lähti aina aamulla lenkille ja sitten hänellä oli koko päivä vielä edessä. Ei se lenkki ollut mitään sen kummempaa, ei mikään valtava suoritus joka haukkaa ison osan päivästä. Samanlainen rutiini kuin vaikka hammaspesu tai aamupala. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle tästä mallista. Vaikka se kuulostaa tosi yksinkertaiselta jutulta, niin mulle se ei ollut mikään itsestäänselvyys. Mulle liikunta on lähes aina ollut sellainen pakollinen paha, eikä luonnollinen osa jokapäiväistä arkea.

En ole uskaltanut kirjoittaa tästä mitään ennen tätä, koska mulle on oikeasti käynyt tosi monta kertaa huono tuuri. Siis huono tuuri sillä tavalla, että kirjoitan blogiin, että jee nyt olen lenkkeillyt/treenannut/muuten kuntoillut tosi hyvin ja säännöllisesti ja wohoo ja sitten menee kaksi päivää ja sairastunkin johonkin keuhkotauti-rokko-tulehdus-kuumeeseen ja hyvä putki katkeaa siinä. Voin kertoa, että jännittää nyt, että jinxaan tämänkin kertomalla tästä. Mutta otan sen riskin. Ja tässä lupaan julkisesti nyt, että vaikka tulisinkin kipeäksi, niin sitten etsin sen motivaation uudelleen parantumisen jälkeen ja lähden. Niin hyvä olo lenkkeilystä on viime aikoina tullut.

Olen juossut sellaisia 4-6km lenkkejä ja ne sopivat loistavasti mun arkeen, koska ne eivät vie liikaa aikaa. Usein lähden lenkille heti aamulla kun lapset ovat lähteneet hoitoon ja kouluun. Puolen tunnin lenkki saa hyvin aivot liikkeelle ja sitten on ihana tehdä töitä energisellä fiiliksellä. Aamulenkkeily tuntuu sopivan mulle paljon paremmin kuin sellainen ”katson sitten illalla lasten mentyä nukkumaan päivän jälkeen, että jaksanko lähteä” -lenkkeily, jota ennen hyvin satunnaisesti harrastin. Aamulla ei ole mitään tekosyitä, tiedän jo valmiiksi, että mulla sujuu työtkin paljon paremmin kun käyn juoksemassa puoli tuntia. Välillä tosin, jos on oikein kiire päivä, on kiva tehdä super tehokkaasti töitä iltapäivään asti ja sitten lopuksi palkita itsensä lenkillä ja suihkulla. Siinä saa sitten ajatukset nollattua hyvin päivän jälkeen. Just niin mä tein tänään.

Olen juossut monet lenkit vesisateessa ja olen juossut pakkasellakin ja hyvältä on tuntunut joka ikinen kerta. Parasta on mun mielestä juosta sateessa, koska se virkistää samalla kun mulle tulee loppulenkistä hiki. Kuuntelen aina samalla podcasteja ja hihittelen niiden jutuille. Aiemmin mulla oli vaikea löytää aikaa kuunnella podeja, mutta nyt ehdin kuunnella useamman jakson viikossa kun käyn samalla juoksemassa. Ihan parasta rentouttavaa omaa aikaa. Ja siinä saa paljon uusia näkökulmiakin, kun kuuntelee fiksujen ja inspiroivien ihmisten ajatuksia. Välillä on kiva kuunnella ihan hömppääkin ja päästellä naurunpyrskähdyksiä samalla kun juoksee täyden bussipysäkin ohi.

En ole käynyt vaa’alla lokakuisen verenluovutuksen jälkeen, joten ei ole mitään tietoa onko tämä vaikuttanut mun painoon vai ei. Silloin ei ainakaan ollut, vaan paino oli ihan sama kuin kesälläkin. Olo sen sijaan on ihan älyttömän paljon energisempi ja housujen vyötärö ei enää kiristä. Kolmannen raskauden jälkeen mun vartalo on jojoillut varmaan viisi kertaa. Samat housut, jotka puoli vuotta synnytyksen jälkeen olivat jo ihan hyvät, on välillä olleet aivan liian pienet. Nyt ne taas mahtuu ja jää vielä tilaakin.

Muuten en ole harrastanut liikuntaa, muuta kuin hyötyliikuntaa. Lasten kanssa tanssia ja puistossa riehumista. Joogakin on jäänyt, enkä ole tehnyt lihaskuntoakaan vaikka pitäisi. Mutta olen lenkkeillyt ja olen siitä ylpeä. Olen menossa viikonloppuna yhden kuntosalin avajaisiin ja tapaan personal trainerin siellä, joten katsotaan saisinko siitä motivaatiota ja inspiraatiota senkin puolen kehittämiseen. Tuntuu hyvältä pitää itsestä huolta, mutta liikaa en halua ahnehtia itselleni liikuntaakaan. Pikkuhiljaa tulee hyvä, niinkuin kaikessa muussakin.

Mitä podcasteja te tykkäätte kuunnella lenkillä? Mihin aikaan päivästä tykkäätte käydä lenkillä?

Multa toivottiin Instagramin puolella postausta siitä, miten pidän huolta itsestäni ja mun kropasta lapsiperhearjen keskellä. Tämä oli itselleni aika iso positiivinen huomio. Kolmannen raskauden jälkeen en nimittäin paljoa tällaisia postaustoiveita ole saanut, sillä meni kauan aikaa niin, etten oikeasti ollut hyvässä kunnossa. Ja se myös näkyi. En mä vieläkään koe olevani mitenkään huippukunnossa, mutta jaksan hyvin arjessa ja kroppa tuntuu omalta. Ja nyt ajattelin kertoa miten se on onnistunut. Spoiler alert! En ole himoliikkuja, en käy salilla enkä noudata minkäänlaisia ruokavalioita tai dieettejä. Jos siis haluat lukea keinoja pitää itsestään arkisesti huolta ilman sen suurempia kommervenkkejä, jatka lukemista.

1. Pienensin annoskokoja ähkystä riittävään.

Raskaus- ja imetysaikana olin tosi nälkäinen. Söin oikeasti paljon ja usein ja se jäi päälle. Oli vaikea lopettaa syömistä, vaikka maha tuntui jo kylläiseltä. Tänä keväänä tein tietoisen päätöksen pienentää annoskokoja, syödä vähän hitaammin ja lopettaa sitten, kun lautanen on tyhjä, eikä vasta sitten kun tuntuu siltä, että maha on ääriään myöten täynnä. Otan siis tietoisesti aavistuksen vähemmän ruokaa kuin ennen, mutta kuitenkin täysin riittävästi. Mitään ruoka-aineita tai aterioita en ole jättänyt pois, enkä mieti hiilareita tai protskuja tai kaloreita. Lakkasin vaan syömästä liikaa. Toimii!

2. Teen töitä seisten.

Mun työasento ei vieläkään ole optimaalinen ja tarvitsisin ihan oikean seisomatyöpisteen. Mutta noin niinkuin muuten kropan kannalta on ainakin tuhat kertaa parempi seisoa koko työpäivä tietokoneen ääressä, kuin istua tai olla puoli-istuvassa asennossa koko työpäivä koneen ääressä. Samalla kun seison, venyttelen välillä, liikuttelen jalkoja ja pyörittelen olkapäitä. Välillä seison esim. yhdellä jalalla ihan huomaamattani vaikka vartin ja Otto naureskelee mun asennoille ja ottaa musta salakuvia. Hän edelleen istuu oman työpisteensä ääressä silloin kun tekee töitä, ja arvatkaa kumpi meistä valittaa edelleen niska- ja hartiasärkyä ja kumpi ei? Niinpä. Ainakin mun kokemuksella seisominen on paljon parempi vaihtoehto kuin istuminen.

3. Käyn 1-2 kertaa viikossa 6-8km lenkillä kaverin kanssa.

Me ei juosta, mutta kävellään niin reipasta tahtia kuin jaloista lähtee. Ihan mieletön fiilis aina lenkin jälkeen, kun on saanut höpötellä kaikesta maan ja taivaan välillä rauhassa ja sitten on tullut vielä liikuntaakin samalla. Aiemmin tuntui, ettei mun arjessa ole aikaa liikunnalle tarpeeksi. Nykyisin sitä on vaan löytynyt, kun aloitti pikkuhiljaa. Ensin käytiin lenkillä vain kerran viikossa, joka viikko. Kun siitä onnistui pitää kiinni, on helppo lisätä arkeen myös toka lenkki. Eikä se reilu tunti ole niin pitkä aika, päivään jää silti 23 muuta tuntia.

Varsinkin näin kesällä lenkille on tosi helppo lähteä vielä myöhäänkin illalla, kun on valoisaa pitkään. Mielellään lisäisin viikkoon vaikka kolmannenkin lenkin, mutta en halua ahnehtia heti liikaa. Lisätään lenkki kerrallaan ja pidetään niistä kiinni. Mulla on ainakin tapana kyllästyä, jos yritän liian kovaa ja usein. Suuri kiitos kaverille, joka alkuun muisti aina pyytää lenkille, vaikka multa meinasi unohtua. Mä todella odotan innolla meidän lenkkejä aina! Kävelyä tulee myös muuten vaan paikasta toiseen liikkuessa, kun hoitaa kävellen esim. kaikki alle 2km etäisyydet.

4. Venyttelen tai joogaan tai teen lihaskuntoa 1-3 kertaa viikossa YouTuben videoiden avulla.

Tämä on täysin viikon aikatauluista kiinni, mutta silloin kun tuntuu olevan sopiva hetki, teen 10-30min jooga-, kehonpaino-treeni- tai venyttelyvideon. Se voi olla aikaisin aamulla, myöhään illalla tai vaikka keskellä päivää. Usein lapset tulevat mukaan ja meillä on hauskaa yhdessä. Videot sopii hyvin mulle, koska mä olen tosi laiska lähtemään mihinkään tunneille kodin ulkopuolelle. Liikunta sopii mulle silloin, kun sen harrastaminen vaatii multa mahdollisimman vähän muuta säätöä. Siksi joogavideot ja siksi lenkit. Aloitin 5-10min lyhyillä videoilla ja huomasin, että usein tuli tehtyä vielä toinenkin video siihen perään, kun se olikin niin kivaa. Sitä 5min pikavenyttelyä oli paljon helpompi lähestyä kuin jotain 30-45min videota ja siksi aloitin niillä. Sitten tuli ihan huomaamatta tehtyä kuitenkin 20-30min treeni, vaikka aloitti sillä ”mä nyt venyttelen nopeesti vaan 5 minuuttia” -asenteella.

5. En kiellä itseltäni mitään enkä pakota itseäni mihinkään.

Silloin kun tekee mieli herkkuja, syön herkkuja. Herkut on hyviä! Varsinkin kesällä mä tarvitsen jäätelöä ja se on ihan fine. En pakota itseäni lenkille silloin kun ei huvita, enkä pakota itseäni tekemään treeniä, jos ei huvita. Silloin yleensä huvittaa. Vältän sellaista ”turhaa” napostelua, että kävisi aina vähän väliä hakemassa kaapista keksin tms. Jos syön herkkuja, niin sitten syön niitä kunnolla, hetkestä nauttien. En myöskään juo mitään limuja tms. kokoajan, vaan jos haluan juoda limua, niin sitten nautiskelen siitä. Muuten janojuomana toimii vesi.

+ Lähden mukaan lasten juttuihin ja leikkeihin.

Puistossa en seisoskele paikallaan puhelinta selaten vaan kiipeilen ja hypin trampoliinilla. Pihalla en makaa (pelkästään) aurinkotuolissa, vaan pelaan lasten kanssa jalkapalloa tai hypin hyppynarua. Kun lähdetään lasten kanssa puistoon, he usein pyöräilevät ja me kävellään Oton kanssa reipasta tahtia. Näin tulee huomaamattakin liikuttua ja se on paljon hauskempaa kuin seisoskelu, lapsetkin tykkäävät. Sitten kun pääsee rannalle, aion mennä sinne veteen uimaan ja leikkimään, enkä vaan makoile pyyhkeen päällä.

Siinäpä ne, mun keinot pysyä (omasta mielestäni) riittävän hyvässä kunnossa. Mä olen kaukana atleettisesta, eikä näillä neuvoilla mitään huippukuntoa saavutakaan. Mutta näin mä jaksan arjessa, saan liikuntaa, saan nautiskella, saan olla just sellainen kuin olen. Voi hyvin olla, että jossain vaiheessa liikun enemmän ja nautin siitä. Voi olla, että joskus alan nauttimaan salilla käynnistä ja ryhmäliikunnasta tai aloitan vaikka uinnin. Mutta just nyt on hyvä näin.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Miten te pidätte itsestänne huolta arjessa? Mikä liikunta tuo teille eniten iloa tai hyvää fiilistä? Mikä on teidän lemppariruoka just nyt?