Kuusi vuotta naimisissa, yhdeksän vuotta yhdessä

09.02.2020

Eilen oli meidän kuudes hääpäivä ja tänään on meidän yhdeksäs vuosipäivä. Tänään on yhdeksän vuotta siitä, kun oltiin Oton opiskelijasolussa Kannelmäessä pienellä porukalla viettämässä pikkulauantaita ja päätettiin, että nyt kerrotaan kaikille ihan Facebookissa, että meistä on tullut Iina ja Otto. Aika paljon olen kirjoittanut siitä hetkestä, kun me saatiin tietää, että meille tulee  vauva, mutta seurustelemaan alkamisen olen kuitannut lähinnä sanoilla ”ilmoitettiin siitä Facebookissa”.

Haluatteko tietää mitä muuta sinä iltana tapahtui? No ainakin puhuin paljon kaverin kanssa vessassa. Perus illanvietot teinivuosina, mulla ainakin oli tapana käydä kavereiden kanssa vessassa kikattamassa ja höpöttämässä. Siellä vessassa mä muun muassa mietin, että uskallanko oikeasti heittäytyä tähän täysillä, uskallanko jakaa itsestäni Otolle kaiken ja tykkäisiköhän se Otto silti vielä musta, jos kertoisin sille millainen ”oikeasti olen”. Näin vuosia myöhemmin ymmärrän, että ei mussa ollut mitään vikaa, enkä oikeasti ollut yhtään minkäänlainen, olin ihan tavallinen teini. Mutta omassa päässä kaikki omat teinivuosien kokemukset tuntuivat tosi dramaattisilta silloin. Ajattelin, että jos Otto tietäisi musta ”ihan kaiken”, hän ei enää haluaisi olla mun kanssa. Päätin kuitenkin ottaa riskin, koska mulla oli sellainen tunne, että tämän ihmisen kanssa haluan olla joko kokonaan tai en ollenkaan.

Sinä iltana mä kerroin Otolle kaiken, mitä mun elämässä oli siihen mennessä tapahtunut (kaiken mitä muistin tai pidin tärkeänä), mun tyhmimmät teot, noloimmat mokat ja kaiken, mitä musta oli puhuttu. En halunnut, että meidän välillä on mitään salaisuuksia. Odotin, että Otto juoksisi karkuun, mutta vielä mitä. Hän kuittasi mun ”synkimmät salaisuudet” naurahtaen ja kertomalla reteästi olevansa itse ”paljon pahempi”. Ja mä kun odotin jotain suurta reaktiota. En saanut sellaista. Sen sijaan sain yhden meidän suhteen merkittävimmistä keskusteluista, jonka pohjalta oli oikeasti aika hyvä aloittaa suhde. Kun oli kertonut toiselle heti kättelyssä kaikki ne asiat, joita häpesi tai jotka tuntuivat kivuliaalta omassa menneisyydessä, oli aika helppo lähteä rakentamaan suhdetta puhtaalta pöydältä. Olen aika hiton ylpeä 19-vuotiaasta Iinasta ja 20-vuotiaasta Otosta.

Siitä lähti meidän suhde etenemään, viikon kuluttua saatiin raskausuutiset ja hyvin pian sen jälkeen asuttiinkin jo yhdessä.

”Onhan tää kaikki tapahtunu hullun nopeesti mut mitä sitten? Jos meidän suhde toimii ja kaikki on hyvin niin sillä ei mun mielestä oo mitään väliä kauanko ollaan tunnettu, me ollaan kumminkin niin samalla aaltopituudella siinä et mitä halutaan elämältä.” Iina <3 Otto 9.7.2011 

Näin kirjoitin heinäkuussa 2011 mun silloin vain pari kuukautta pystyssä olleeseen blogiini. En ollut väärässä, vaan harvinaisen oikeassa. Se sama tunne on edelleen hyvin vahvana. Me ollaan niin täysin samalla aaltopituudella siinä, mitä halutaan elämältä, että sillä ei ole mitään väliä kuinka nopeasti kaikki alkoi. Se on vaan bonus, hauska tarina. Meidän suhde alkoi vauhdikkaasti ja vauhdikkaasti se on myös jatkunut.

Me ei ikinä olla uskottu kuherruskuukauden olemassaoloon tai sen loppumiseen meidän kohdalla, siinä on meidän salaisuus. Elämässä tulee erilaisia tapahtumia ja vaiheita, jotka vaikuttaa toki välillä myös parisuhteeseen, kuten kaikkeen muuhunkin. Mutta se meidän parisuhteen pohja on aina sama. Palava rakkaus toista kohtaan, täysi luottamus, halu tehdä toinen onnelliseksi ja halu kuherrella, miksi kuherrella saisi vain kuukauden kun sehän on ihan parasta parisuhteessa? Ei kai ole mitään ihanampaa kuin pussailla ja kikatella ja halailla ja sanoa toiselle ihania asioita ja pitää toista hyvänä. Ei ainakaan meidän mielestä ole. Silloin kun elämässä tulee eteen vaikeampia hetkiä, parasta lääkettä on puhua ja käpertyä toisen kainaloon ja antaa kaikkien tunteiden tulla. Silloin kun olen onneni kukkuloilla, ihaninta on jakaa se toisen kanssa ja hypätä syliin pussailemaan. En keksi tilannetta, jossa haluaisin kauemmas Otosta. Kaikki tapahtumat meidän elämässä ovat sitoneet meitä tiiviimmin yhteen.

 

Me ollaan ihan pirun onnekkaita, kun meillä on toisemme. Jotkut maailmankaikkeuden kappaleet olivat oikeilla paikoilla silloin kun me ollaan tavattu, puhuttu ja rakastuttu. Siitä huolimatta, että oltiin aivan kokemattomia teinejä, epävarmoja ja molemmat ihan pihalla siitä mitä halutaan elämältä, me tiedettiin mitä haluttiin toisiltamme. Ja me haluttiin samoja asioita. Turvaa, tasaisuutta, luottamusta, lämpöä, huolenpitoa ja elämää suurempaa rakkautta. Olen varma, että niitä tullaan antamaan toisillemme joka päivä niin kauan kuin meissä henki pihisee, tapahtui mitä tapahtui.

Kiitos Otto, kun sä saat mut joka ikinen päivä tuntemaan itseni tärkeäksi, rakastetuksi ja kuulluksi. Enempää en voisi toivoa, enkä malta odottaa mitä seuraavat yhdeksän vuotta tuo meille tullessaan. Olen varma, että paljon ihania ja hienoja seikkailuja, odottamattomia tilanteita, rakkautta ja voimaa. On maailman siisteintä saada jakaa elämä just sun kanssa. Hyvää hääpäivää ja vuosipäivää meille rakas!

PS: Kirjoitin muuten eilen hääpäivän kunniaksi Otolle rakkauskirjeen. Just sellaisen vähän kiusallisen, liian pitkän ja imelän, jota lukiessaan Otto kuitenkin hymyili ja sen jälkeen kiitteli vuolaasti. Aion tallettaa sen samaan muistolaatikkoon, jossa säilytän mm. kiusallisen imeliä kuukausipäiväkirjeitä (nrot 1-12), ultrakuvia, lasten sairaalarannekkeita synnytysosastolta, Otolle tekemiäni lahjakortteja ja muita rakkaita juttuja.

PPS: Meidän Yhdessä-podcast jatkuu tänä yönä klo 00.00! Muistakaa ottaa uudet jaksot kuunteluun Spotifyssa, Soundcloudissa tai Apple Podcasteissa! 


11 Responses to “Kuusi vuotta naimisissa, yhdeksän vuotta yhdessä”

  1. Avatar Minnis sanoo:

    Paljon onnea teille! Ihan huikea matka joka vaan jatkuu ❤️ en voi käsittää, että teidän hääpäivästä on jo kuusi vuotta! Siis vastahan odotin innolla sun hääpuvusta kuvaa 😍 ja mitä vielä!!! 9, siis 9 vuotta oon ollut matkassa täällä blogissa….ja vieläkään en oo päässy sun juttusille XD! Enkä voi ymmärtää, että Tiara muka 9 vuotta tänä vuonna!? Siis mihin… Siis mihin tää aika menee. Mä niin uskon teihin ja te jos ketkä ootte luodut toisillenne❤️ Ihanaa vuosipäivää 💎😍

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos niin paljon kauniista sanoista <3 Ja sanopa muuta, ei sitä itsekään meinaa käsittää miten aika vaan kuluu! Ihana kuulla että uskot ja iso halaus sinne <3 :) Kiva kun oot pysynyt matkassa jo niin kauan, oon siitä tosi iloinen ja kiitollinen!

  2. Avatar Pampula sanoo:

    Teidän rakkaustarina on niin kaunis! Paljon onnea teille nyt ja tulevaisuudessa! <3

  3. Avatar Tiki sanoo:

    Oletko ajatellut kirjoittaa blogiin läheisriippuvaisuudestasi? Voisi olla hyvä aihe, varmasti koskettaa monia muitakin.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Olipas nokkela kommentti, wau!

      • Avatar Nimetön sanoo:

        Pakko kysyä, kirjoitiko ton kommentin tosissasi vai sarkasmilla? Ei siis millään pahalla, jäin vain miettimään :D

  4. Avatar Tiki sanoo:

    Minä olin kysymykseni kanssa ainakin täysin vakavissani. Oletin, että aihe (Iinan läheisriippuvuus) on jo kaikille entuudestaan tuttu, olenhan siitä kuullut itsekin muualtakin, liekö blogissakin pohdittu? Mutta Iinan kommentti hämmensi, ehkä et ole vielä itse sisäistänyt asiaa? Tässä muutamia huomioitani:

    – Lapset, jotka ovat joutuneet ottamaan liian aikaisin aikuisen roolin ja ovat jääneet vaille vanhemman hoivaa, kehittävät helposti riippuvuussuhteita aikuisena -> puolisolta kaipaa sitä mitä olisi omalta vanhemmalta tarvinnut
    – Läheisriippuvainen ei halua olla hankala eikä vaatia -> tämä ilmenee tarpeena olla aina samaa mieltä puolison kanssa ja välttää riitelyä viimeiseen asti
    – Läheisriippuvainen ei osaa olla yksin -> tämä nyt on aivan selvä. Mieleenpainuvin esimerkki on se, kun jätit upean työmatkank väliin kun et voinut ottaa perhettäsi mukaan (!)
    – Läheisriippuvuuden taustalla on aina heikko ja hauras itsetunto sekä olematon itsearvostus. Läheisriippuvainen ei voi kuvitellakaan, että häntä pidettäisiin viehättävänä ja rakastettavan ihmisenä sellaisena kuin hän on -> tämä ilmeni esim tässäkin blogitekstissä
    – Läheisriippuvaisen parisuhde muistuttaa enemmän terapiasuhdetta kuin rakkaussuhdetta -> loputon puhuminen ja avautuminen rasittaa toista osapuolta
    – Toinen ihminen määrittää koko elämän -> tämä on enemmän totta kuin mikään aiemmista, puoliso tuntuu olevan kuin osa sinua, et osaa olla Iina, vaan olet Iina & Otto
    – Terveessä parisuhteessa kummallakin puolisolla on tilaa itselleen -> teillä selvästikään ei ole, kun yhdessä on oltava 24/7: töissä, kotona, lenkillä, matkoilla, kauppareissuilla, ihan mitä tahansa asiaa hoitamassa. Tilaa ei yksinkertaisesti voi jäädä tällä menolla
    – Elämää ei voi nähdä ilman kumppania -> tästäkin olet tainnut mainita, miten et pysty edes ajattelemaan elämää ilman puolisoasi
    – Elämää eletään muiden kautta -> kaikki elämässäsi tuntuu pyörivän lastesi ja perheen ympärillä. Jopa työsi perustuu perhe-elämästä kirjoittamiseen. En näe, että sinulla olisi mitään omaa.

    Et varmaan halua julkaista näin henkilökohtaista kommenttia, mutta toivottavasti saat tästä ajateltavaa. Läheisriippuvuus ei tietenkään ole pahimmasta päässä riippuvuussuhteista, mutta kertoo parisuhteen epätasapainosta ja voi lopulta johtaa eroon, kun puoliso kokee tukahtuvansa. En toivoisi, että teille käy näin.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voin mä toki tän julkaista kun ei tässä ole mitään henkilökohtaista :D En koe henkilökohtaisena sitä, että joku tuntematon spekuloi ja kuvittelee tietävänsä jotain mun elämästä, vaikka ei selkeästikään tiedä yhtään mitään. Taito kai se on tuokin, että jossain ihanassa, rakastavassa ja normaalissa pystyy näkemään noin paljon vikaa. :D Suurin osa sun ”esimerkeistä” ei sisältänyt edes totuuden hiventä (olen esim. ollut n. miljoona kertaa työreissulla ilman mun perhettä). Mut hei, ei muuta kuin tsemppiä, tästä en saanut mitään muuta ajateltavaa valitettavasti kuin sen, että tuntuu pahalta sinun puolesta, että sulla ei selvästikään ole mitään käsitystä siitä, miten ihanaa parisuhde ja rakkaus voi olla (ihan ilman minkäänlaista riippuvuutta mihinkään suuntaan). Ja ei, läheisriippuvaisuudesta ei ole juttua mun blogissa, koska en sellaisesta ”kärsi”. Jos olet siitä jotain jostain lukenut niin lähteesi on varmasti jokin oikein luotettava keskustelupalsta. Mukavaa kevättä!

  5. Avatar Seija sanoo:

    Voi luoja, olipas älytön kommentti. Siis tarkoitan kommentoijaa, en Iinaa. Mielestäni et ole Iina yhtään lähesriippuvainen! Pidät vain hyvin huolta lähimmäisistäsi, mikä todellakin on eri asia kuin läheisriippuvuus! Pakko kysyä sinulta, joka kirjoitit tuon kommentin, että miten Iina ei muka voi kuvitella, että häntä pidettäisiin viehättävänä ja rakastettavan ihmisenä sellaisena kuin hän on? Itse olen aina ajatellut, että Iina todellakin pitää itsestään juuri sellaisenaan.
    Mielestäni jokainen tietää itse parhaiten, kuinka paljon tilaa ja yksinoloa tarvitsee. Veikkaan, että sinulla ei ole perhettä. Itse ainakin teen mieluummin lähes kaiken perheen kanssa kuin yksin. Enkä itsekään osaa ajatella elämää ilman perhettä ja puolisoani, sillä ilman häntä en asuisi edes nykyisessä kotimaassani. Iina ja Otto vaikuttavat parilta, joka tulee olemaan koko elämänsä yhdessä.
    Sori Iina, oli pakko avautua. Joillain on näköjään aina pakko päästä sanomaan jotain negatiivista.
    Ps. Ihan mielenkiinnosta, minkä työmatkan jätit väliin perheen takia, kun itsellä on tainnut mennä se ihan ohi?

    • Avatar Eri sanoo:

      En ole alkuperäinen kommentoija, mutta luulen että viittasi tähän juuri tässä blogitekstissä:

      ” Ajattelin, että jos Otto tietäisi musta ”ihan kaiken”, hän ei enää haluaisi olla mun kanssa.”

      Ja se työmatka taisi olla Pariisin reissu.

Kommentoi