Kuusi vuotta naimisissa, yhdeksän vuotta yhdessä

09.02.2020

Eilen oli meidän kuudes hääpäivä ja tänään on meidän yhdeksäs vuosipäivä. Tänään on yhdeksän vuotta siitä, kun oltiin Oton opiskelijasolussa Kannelmäessä pienellä porukalla viettämässä pikkulauantaita ja päätettiin, että nyt kerrotaan kaikille ihan Facebookissa, että meistä on tullut Iina ja Otto. Aika paljon olen kirjoittanut siitä hetkestä, kun me saatiin tietää, että meille tulee  vauva, mutta seurustelemaan alkamisen olen kuitannut lähinnä sanoilla ”ilmoitettiin siitä Facebookissa”.

Haluatteko tietää mitä muuta sinä iltana tapahtui? No ainakin puhuin paljon kaverin kanssa vessassa. Perus illanvietot teinivuosina, mulla ainakin oli tapana käydä kavereiden kanssa vessassa kikattamassa ja höpöttämässä. Siellä vessassa mä muun muassa mietin, että uskallanko oikeasti heittäytyä tähän täysillä, uskallanko jakaa itsestäni Otolle kaiken ja tykkäisiköhän se Otto silti vielä musta, jos kertoisin sille millainen ”oikeasti olen”. Näin vuosia myöhemmin ymmärrän, että ei mussa ollut mitään vikaa, enkä oikeasti ollut yhtään minkäänlainen, olin ihan tavallinen teini. Mutta omassa päässä kaikki omat teinivuosien kokemukset tuntuivat tosi dramaattisilta silloin. Ajattelin, että jos Otto tietäisi musta ”ihan kaiken”, hän ei enää haluaisi olla mun kanssa. Päätin kuitenkin ottaa riskin, koska mulla oli sellainen tunne, että tämän ihmisen kanssa haluan olla joko kokonaan tai en ollenkaan.

Sinä iltana mä kerroin Otolle kaiken, mitä mun elämässä oli siihen mennessä tapahtunut (kaiken mitä muistin tai pidin tärkeänä), mun tyhmimmät teot, noloimmat mokat ja kaiken, mitä musta oli puhuttu. En halunnut, että meidän välillä on mitään salaisuuksia. Odotin, että Otto juoksisi karkuun, mutta vielä mitä. Hän kuittasi mun ”synkimmät salaisuudet” naurahtaen ja kertomalla reteästi olevansa itse ”paljon pahempi”. Ja mä kun odotin jotain suurta reaktiota. En saanut sellaista. Sen sijaan sain yhden meidän suhteen merkittävimmistä keskusteluista, jonka pohjalta oli oikeasti aika hyvä aloittaa suhde. Kun oli kertonut toiselle heti kättelyssä kaikki ne asiat, joita häpesi tai jotka tuntuivat kivuliaalta omassa menneisyydessä, oli aika helppo lähteä rakentamaan suhdetta puhtaalta pöydältä. Olen aika hiton ylpeä 19-vuotiaasta Iinasta ja 20-vuotiaasta Otosta.

Siitä lähti meidän suhde etenemään, viikon kuluttua saatiin raskausuutiset ja hyvin pian sen jälkeen asuttiinkin jo yhdessä.

”Onhan tää kaikki tapahtunu hullun nopeesti mut mitä sitten? Jos meidän suhde toimii ja kaikki on hyvin niin sillä ei mun mielestä oo mitään väliä kauanko ollaan tunnettu, me ollaan kumminkin niin samalla aaltopituudella siinä et mitä halutaan elämältä.” Iina <3 Otto 9.7.2011 

Näin kirjoitin heinäkuussa 2011 mun silloin vain pari kuukautta pystyssä olleeseen blogiini. En ollut väärässä, vaan harvinaisen oikeassa. Se sama tunne on edelleen hyvin vahvana. Me ollaan niin täysin samalla aaltopituudella siinä, mitä halutaan elämältä, että sillä ei ole mitään väliä kuinka nopeasti kaikki alkoi. Se on vaan bonus, hauska tarina. Meidän suhde alkoi vauhdikkaasti ja vauhdikkaasti se on myös jatkunut.

Me ei ikinä olla uskottu kuherruskuukauden olemassaoloon tai sen loppumiseen meidän kohdalla, siinä on meidän salaisuus. Elämässä tulee erilaisia tapahtumia ja vaiheita, jotka vaikuttaa toki välillä myös parisuhteeseen, kuten kaikkeen muuhunkin. Mutta se meidän parisuhteen pohja on aina sama. Palava rakkaus toista kohtaan, täysi luottamus, halu tehdä toinen onnelliseksi ja halu kuherrella, miksi kuherrella saisi vain kuukauden kun sehän on ihan parasta parisuhteessa? Ei kai ole mitään ihanampaa kuin pussailla ja kikatella ja halailla ja sanoa toiselle ihania asioita ja pitää toista hyvänä. Ei ainakaan meidän mielestä ole. Silloin kun elämässä tulee eteen vaikeampia hetkiä, parasta lääkettä on puhua ja käpertyä toisen kainaloon ja antaa kaikkien tunteiden tulla. Silloin kun olen onneni kukkuloilla, ihaninta on jakaa se toisen kanssa ja hypätä syliin pussailemaan. En keksi tilannetta, jossa haluaisin kauemmas Otosta. Kaikki tapahtumat meidän elämässä ovat sitoneet meitä tiiviimmin yhteen.

 

Me ollaan ihan pirun onnekkaita, kun meillä on toisemme. Jotkut maailmankaikkeuden kappaleet olivat oikeilla paikoilla silloin kun me ollaan tavattu, puhuttu ja rakastuttu. Siitä huolimatta, että oltiin aivan kokemattomia teinejä, epävarmoja ja molemmat ihan pihalla siitä mitä halutaan elämältä, me tiedettiin mitä haluttiin toisiltamme. Ja me haluttiin samoja asioita. Turvaa, tasaisuutta, luottamusta, lämpöä, huolenpitoa ja elämää suurempaa rakkautta. Olen varma, että niitä tullaan antamaan toisillemme joka päivä niin kauan kuin meissä henki pihisee, tapahtui mitä tapahtui.

Kiitos Otto, kun sä saat mut joka ikinen päivä tuntemaan itseni tärkeäksi, rakastetuksi ja kuulluksi. Enempää en voisi toivoa, enkä malta odottaa mitä seuraavat yhdeksän vuotta tuo meille tullessaan. Olen varma, että paljon ihania ja hienoja seikkailuja, odottamattomia tilanteita, rakkautta ja voimaa. On maailman siisteintä saada jakaa elämä just sun kanssa. Hyvää hääpäivää ja vuosipäivää meille rakas!

PS: Kirjoitin muuten eilen hääpäivän kunniaksi Otolle rakkauskirjeen. Just sellaisen vähän kiusallisen, liian pitkän ja imelän, jota lukiessaan Otto kuitenkin hymyili ja sen jälkeen kiitteli vuolaasti. Aion tallettaa sen samaan muistolaatikkoon, jossa säilytän mm. kiusallisen imeliä kuukausipäiväkirjeitä (nrot 1-12), ultrakuvia, lasten sairaalarannekkeita synnytysosastolta, Otolle tekemiäni lahjakortteja ja muita rakkaita juttuja.

PPS: Meidän Yhdessä-podcast jatkuu tänä yönä klo 00.00! Muistakaa ottaa uudet jaksot kuunteluun Spotifyssa, Soundcloudissa tai Apple Podcasteissa! 


Helmikuu on vuoden ihanin kuukausi

02.02.2018

Kiva perjantai, ja oikeastaan kiva koko viikko takana. Hello helmikuu, lumi, valo ja hyvä fiilis! Tammikuu hujahti hirveää vauhtia ohitse, ja niin vaan helmikuu koitti. Mä vannon että tämä vuoden 2018 tammikuu meni ainakin 87438 kertaa nopeammin ohi, kuin vuoden 2017 tammikuu, jolloin jokailtaiset supistukset saivat toivon syttymään, että vauva olisi syntymässä. Mutta aina ne lakkasivat parin tunnin kellottelun jälkeen. Se oli semisti turhauttavaa, mutta onneksi palkinto oli mitä ihanin. Mutta nyt ei ollut tarkoitus puhua pitkästä, eikä lyhyestäkään tammikuusta, vaan siitä, miten ihana fiilis mulla on just tänään, koska h e l m i k u u.

Helmikuu 2012

Helmikuu oli ennen mulle kuukausi muiden joukossa, mutta nykyään siihen liittyy niin monta hurjan tärkeää ja rakasta muistoa, hetkeä ja vuosipäivää, että siitä on tullut yksi vuoden merkityksellisimmistä kuukausista mulle. Se on ihanaa, koska ennen näitä kaikkia ihania tapahtumia helmikuu oli varmaankin vuoden inhokkikuukauteni. Ennen se oli vuoden kylmin kuukausi (ainakin Oulussa), ihan jäätävän pimeä, silloin ei ollut hiihtolomaa (koska Oulussa se oli aina vasta maaliskuun eka viikko tai ihan helmikuun loppu), ja silloin ei yleensä tapahtunutkaan mitään jännittävää, koska kaikki vaan kyhjöttivät sisällä kotona.

Helmikuu 2013

Viimeisen seitsemän vuoden aikana mun helmikuu on täyttynyt merkityksellisistä päivämääristä, ja viimeisimpänä täydentyi kuopuksen syntymällä. Otto aina sanoo, että mä olen sellainen muistelija – niin mä olenkin. Mun aamu alkaa aina ihanasti sillä, kun tsekkaan Facebookista vanhat muistot joita se mulle joka aamu esittelee, ja sitten fiilistelen vähän aikaa niitä kaikkia ihania ja hassuja tapahtumia jotka tulevat kuvien ja kirjoitusten myötä mieleen. Mä rakastan muistella vanhoja, mutta en elä muistoissa. Mulle vaan usein tulee vanhat, pääosin ihanat, muistot mieleen, kun joku paikka, tuoksu, kuva tai ajatus muistuttaa mua jostain tärkeästä hetkestä.

Helmikuu 2014

Helmikuussa tulee muisteltua usein näitä kaikkia ihania hetkiä, koska niin monta asiaa on tapahtunut juuri helmikuussa. Kuun alkupuolella on ensin kuopuksen ensimmäinen syntymäpäivä, sitten meidän hääpäivä, sitten seurustelun vuosipäivä ja 17. päivä helmikuuta tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun sain tietää että musta tulee äiti. Aika tärkeitä juttuja kaikki, eikö?

Helmikuu 2015

Voitte siis uskoa että tämä kuukausi on yksi suurten tunteiden jatkumo, ja olen tavallista herkempi jotenkin. Tänään kun ajettiin sen bensa-aseman ohi, jolle Otto pysähtyi tankkaamaan matkalla synnytykseen, oli niin haikean ihana fiilis. On tehnyt koko viikon mieli mennä lukemaan kuopuksen synnytyskertomus uudelleen eka kertaa sen kirjoittamisen jälkeen, mutta päätin että luen sen vasta tiistaina, kun on oikea synttäripäivä. Mutta ehkä voisin fuskata lukemalla Oton synnytyskertomuksen vaikka tänään, ja sen oman sitten ensi viikolla. Hmm….

Helmikuu 2016

No, joka tapauksessa olen fiiliksissä tästä tulevasta kuukaudesta myös, enkä vaan niistä menneistä päivistä. Tärkeät päivämäärät tarkoittavat sitä, että myös tämä vuoden 2018 helmikuu täyttyy merkityksellisistä päivistä. Päästään juhlimaan kuopuksen synttärijuhlia, päästään viettämään kahden kesken meidän neljättä hääpäivää treffien muodossa, ja ihan kohta on ystävänpäiväkin. Kuukauden ajaksi on tiedossa paljon kaikkea kivaa muutenkin, ja olen ihan innoissani. Mahtava fiilis!

Helmikuu 2017

Ihanaa helmikuuta ja alkavaa viikonloppua kaikille <3