Haluammeko lisää lapsia

30.09.2020

Multa kysyttiin tätä tänään Instagramissa kun laitoin pitkästä aikaa storyjen puolelle kysymysboxin. Kysymys oli ihana ja tietenkin vastasin siihen. Mun vastaus kuului näin:

Sain sen jälkeen toiveen, että voisinko tehdä tästä aiheesta postauksen ja kertoa tarkemmin, mikä lapsen saamisessa mietityttää ja pelottaa. Ja hetken asiaa harkittuani vastaukseni oli, että tietenkin voin, koska ihana ja ajatuksia herättävä aihe! Silti on kyllä hieman kuumottavaa kirjoittaa tästä, onhan tämä myös todella henkilökohtainen aihe. Mutta uskon, että tämä aihe on mietityttänyt joskus muitakin useamman lapsen äitejä ja olisi ihan kuulla teidän ajatuksia ja vertaistukea.

Jos meille tulisi vielä yksi lapsi, hän olisi meidän neljäs. Neljäs lapsi, neljäs raskaus, neljäs synnytys. Neljästä lapsesta haaveilin silloin kun odotettiin esikoista (ja jo kauan ennen sitä). Jos ei tarvitsisi miettiä ollenkaan järjellä tai pelätä mitään, vaan voisi mennä pelkällä tunteella, kiljuisin samantien JOOOOOOOO ja olisin jo ostamassa vauvanvaatteita. Mutta en ole enää yhtä rohkea kuin 19-vuotiaana. Ja olen kokenut vähän enemmän, osaan myös pelätä enemmän.

Mikä siinä sitten pelottaa?

Terveys, sekä oma että lapsen. Olisimmeko niin onnekkaita, että jopa neljännen kerran voisimme saada terveen ja hyvinvoivan lapsen syliin asti? Entä jos meille kävisi juuri tässä raskaudessa niin huono tuuri, että saisinkin kohtukuoleman tai vauva vammautuisi synnytyksessä tai syntyisi aivan liian aikaisin, eikä selviäisi? Miten selviäisimme siitä ja miten uskaltaisimme ottaa sen riskin? Miksi emme vain nauttisi siitä, kun nyt on kaikki kolmen lapsen kanssa hyvin, eikä tarvitse pelätä. Miten voisimme tehdä sen jo olemassa oleville lapsillemme, että ottaisimme sen riskin? Se tuntuu ajatuksena hirveältä. 

Tämä on ollut suurin pelkoni joka raskaudessa, että jotain menee pieleen. Ja se riski on aina olemassa, vaikka etenkin Suomessa pieni onkin. Mulle se henkinen kuorma on ollut aina ihan valtava raskausaikana. 

Kun omassa lapsuudessa on taustalla vanhemman vakava sairaus, peilaan kaikkea aina siihen. Tunnen lähes aina itseni liian onnekkaaksi ja pelkään, että jokin tulee ja ottaa sen onnen pois. Vaikka olen tehnyt paljon ajatustyötä asioiden eteen, pelkään silti edelleen paljon. Vaikka sama pelko on ollut joka kerta kun olen ollut raskaana, se on kasvanut kerta kerralta. Miksi me olisimme niin onnekkaita, että saisimme neljännenkin terveen lapsen turvallisesti ilman komplikaatioita syliin, kun jotkut eivät saa edes yhtä? Mutta toisaalta, joillakin on kymmenenkin tervettä lasta ja hyvin sujunutta raskautta ja synnytystä. Miksi me emme saisi neljää? 

Myös ikä pelottaa. Meidän molempien äidit sairastuivat 46-vuotiaana ja mä täytän ensi vuonna 30. Mun pelkona on, että omakin deadlineni on 46-vuotiaana. Jos siis odotamme tämän vauva-asian kanssa kovin pitkään, en enää uskalla ollenkaan. Koska pelkään, että kuolen tai sairastun 46-vuotiaana. Joka kerta kun olen ollut raskaana, olen laskenut minkä ikäinen tuleva lapsi on sitten kun olen 46-vuotias. Meidän kolme lasta ehtivät kaikki kasvaa täysi-ikäisiksi ja jopa aikuisiksi ennen sitä. Mahdollinen uusi tulokas ei enää ehtisi. Tiedän tavallaan, että pelko on täysin irrationaalinen. Ei historia toista itseään tällä tavalla. Mutta pelkään silti. Mulla on koko aikuisiän ollut vahvana se tunne, että kovin paljoa yli 30-vuotiaana en enää lapsia halua. 

Viimeksi kun olin raskaana, palautuminen oli sen jälkeen hitaampaa kuin kahdesta aiemmasta raskaudesta. Synnytyksestä palauduin nopeasti, en saanut mitään kipeitä repeämiä tai edes yhtään tikkiä, mutta hormonaalisesti palautuminen oli rankkaa ja kesti pitkään. Mulla oli pitkään alavatsa- ja selkäkipuja, kuukautiskierron käynnistyttyä 6kk synnytyksen jälkeen myös paljon vuotohäiriöitä, migreeniä, turvotusta ja muuta, jotka hankaloittivat arkea. Vannoin silloin, että en hitto vie ikinä enää vie itseäni tähän kärsimykseen, vaikka vauvoja rakastankin. Mutta tietysti jokainen raskaus, synnytys ja imetysaika on erilainen. Voisinhan palautua nopeamminkin, kun takana kuitenkin kaksi ihan normaalivauhtia sujunutta palautumista. 

Sitten on tietty vielä se, että mitä muut ihmiset sanoisivat jos meille tulisi neljäs lapsi? Neljä lasta on jo suurperhe siinä missä kolme lasta on vielä melko normimäärä monelle. Tälle annan kaikkein vähiten painoarvoa, päätöshän on kuitenkin meidän oma ja jos se tekisi meidät itse onnelliseksi, niin miksi ei! Sillä ei ole mitään väliä, mitä joku muu olisi siitä mieltä. Mutta kyllä se silti satuttaisi, jos meidänkin kohdalla kävisi se, mistä monet isojen perheiden äidit ovat kertoneet: että neljännestä ei enää onnitella samalla tavalla tai kauhistellaan lapsilukua. 

Käytännön asiat kyllä järjestyvät aina. Meidän ei itse asiassa tarvitsisi edes muuttaa mitään jos meille juuri nyt tulisi vauva. Meidän kotiin mahtuisi ihan hyvin vielä yksi tulokas ja autokin on jo valmiiksi seitsemänpaikkainen. Käytännön asiat olisivat ne kaikkein helpoimmat tässä hetkessä. Ja kokemus tosiaankin on opettanut, että vanhemmaksi voi kasvaa lähes missä elämäntilanteessa tahansa jos haluaa, siksi ne käytännön jutut eivät koskaan ole mua pelottaneet.

Mutta kuten tuossa vastauksessani kirjoitinkin, kaikki kulminoituu siihen, että olisimmeko edes niin onnekkaita, että raskaus edes onnistuisi enää? En pidä sitä lainkaan itsestäänselvyytenä. Meidän edellistä raskautta yritettiin lähes vuosi, vaikka aiemmat taas onnistuivat saman tien. On siis ihan mahdollista, että neljättä raskautta saisi yrittää niin kauan, että emme enää jaksaisi ja hautaisimme koko ajatuksen, enkä enää koskaan kirjoittaisi tästä mitään.

Vastaus kysymykseen haluammeko lisää lapsia on siis erittäin vahva ehkä. Tavallaan mikään ei ole muuttunut, edelleen ajattelemme, että eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Uskon, että jos kaipuu lasta kohtaan sopivassa hetkessä ylittää ne pelot, en näe mitään syytä miksi meille ei voisi tulla neljättä, jos hyvä tuuri käy.

Olisi ihana kuulla teidän kokemuksia tästä aiheesta? Muita, joilla on samanlaisia pelkoja? Ikuisia vauvakuumeilijoita?


34 Responses to “Haluammeko lisää lapsia”

  1. siiri sanoo:

    oletteko miettineet/voisitteko koskaan harkita sijaistamista tai lapsen adoptointia? 🙂

    maailma on kotia kaipaavia lapsia pullollaan, ja sillä tavalla ei tarvitsisi pelätä raskauden ja synnytyksen tuomia riskejä 🙂

  2. Sara sanoo:

    Meillä on yksi lapsi, joka täyttää jo pian 4v. Sisarus olisi ihana ajatuksena, mutta mulla on myös tuo pelko, että olisiko mahdollista saada vielä toinen terve lapsi jne.
    Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, mikä tulee, kun ihmiset kysyy haluatteko lisää lapsia tai ootteko ajatellut lapselle sisarusta. Kun tuntuu että eikö tämä yksi riitä muille, vaikka meille hän riittää <3

    • Heidisusanna sanoo:

      Ymmärrän pelkosi ja tuon peilaamisen. Menetin isäni 9 -vuotiaana ja vahvana elää ajatus, että mitä sitten neljän vuoden päästä kun olen 34 ja samanikäinen, kuin äitini jäädessä leskeksi. Entä kun tyttäreni on kolmen vuoden päästä 9. Entä kun itse täytän 38v, kuten isäni kuollessaan. Pelkoa lisää varmasti työni saattohoitajana, meillä kuolee lähes kaikki paikkakuntamme ja lähi paikkakuntien nuoret parantumatonta sairautta sairastavat pienten lasten vanhemmat.

      Mutta toivottavasti pelko ei estä, jos joskus oikesti halu vielä yhteen lapseen tulee. Myös tukiperhetoimintaa olen miettinyt. <3

  3. :) sanoo:

    Hei.
    Ymmärrän hyvin pelkosi, että ”Voiko vieläkin kaikki mennä hyvin?”. Itellä jokaisessa raskaudessa ollu kamala pelko, että voiko tämäkin mennä loppuun asti hyvin ja etenkin viimeisimmässä. Esikoinen on ekalla ja neljäs lapsi eli kuopus on 2kk. Kaikki sujunu loistavasti. Täytän itse helmikuussa 30vuotta. Älä anna pelolle liikaa valtaa. 🖤

  4. Maria sanoo:

    Itse olen ollut mielestäni, vaikka en niinkään tilastollisesti, melko vanha ensisynnyttäjä, ja sain esikoisen 28-vuotiaana. Paljon aiemmin en olisi ollut valmis äidiksi, ja nyt kun parhaillaan odotan toista lastamme, tunnen itseni jo todella vanhaksi 32-vuotiaana 😄 Olen molempina kertoina raskautunut helposti, mutta raskausaikana on esiintynyt erilaisia stressitekijöitä ja ongelmia. Ja nyt toisella kierroksella pelko ja huoli vauvan terveydestä ja omasta jaksamisesta on paljon suurempi mitä esikoisen raskausaikana. Uusi arki pienen vauvan kanssa ei niinkään huoleta, mutta tämä raskausaika ja synnytys kyllä. Lapsilukumme lienee täysi, vaikka krooninen vauvakuume tuntuu vaivaavan täälläkin 🤭

  5. Tiina sanoo:

    Hyviä mietteitä. Meillä on 2 lasta. 4v ja 6v. Lapset saatiin jo kypsemmällä iällä ja ollaan kohta molemmat 40v . Jonkin aikaa ajattelin että ehkä kolmas, mutta eka saatiin hoidoilla vauva vuosi oli tosi raskas ja heti toinen perään. Lopullisesti luovuin vauva haaveista juuri hetki sitten kun esikoisella todettiin harvinainen vakava sairaus. ( Ei kuitenkaan hengen vaarallinen.) Meidän voimavarat riittävät vain näihin lapsiin.

  6. Laura sanoo:

    Täällä yksi samanlainen pelkääjä,Meillä tosin on jo kuudes lapsi. Viimeisimmässä raskaudessa pelko oli pahinta, alkoi heti plussatestistä ja jatkui synnytykseen saakka. Raskausaikana epäilin kaikkien ultrien tuloksia, entä jos kätilö olisikin mitannut väärin jne. Mietin, miksi olisimme ansainneet näin monta hyvin sujunutta raskautta tai tervettä lasta, jotain on mentävä pieleen.. Muistan edelleen sen hetken, kun vauva putkahti pihalle ja sekunnin kerkesin miettiä että uskallanko katsoa edes, entä jos jotain on vialla. Mutta kun vauva nostettiin syliini ja huomasin hänen olevan täydellinen, purskahdin itkuun. Sen jälkeen minut valtasi levollinen olo, kaikki hyvin. Nyt en enää uskaltaisi, ja en kestäisi sitä stressiä ja pelkoa. Oli kommentoitava, koska ajatuksisamme paljon samaa.

  7. Tuumailija sanoo:

    Kirjoitat aina hyvin huolellisesti ja perustellen, mutta nyt koin, että tuo ”mitä muut ajattelevat”-näkökulma on tarpeeton. Ei kenenkään tulisi antaa yhtään painoarvoa sille, mitä muut lapsiluvusta ajattelevat. Omassa ystäväpiirissä on perheitä, joissa on yksi lapsi ja perheitä, joissa on seitsemän lasta enkä voisi ikinä kuvitella, että lapsimäärä kuuluisi muille kuin näille perheiden vanhemmille. Olisikin hyvin outoa, että joku mielipiteineen voisi vaikuttaa elämän tärkeimpään asiaan. On myös ihan yhtä ok jos joku ei halua yhtään lasta eikä näin ollen kenenkään taatusti pidä saada lapsia sen takia, että joku ajattelematon random lapsettomuutta ihmettelisi.

    • Äiti sanoo:

      Niin ensin itekki ajattelin, mutta toisaalta ajattelen, että tällä herätellään muita ihmisiä. Ettö pitäskö meidän kaikkien ehkä kiinnittää enemmän huomiota omaan käyttäytymiseen ja lähestyä raskaana olevaa ihmistä tällaisissa tilanteissa vähän eri tavalla, mieluiten aina positiivisesti ja ensitilassa onnitellen. Onko tarpeen kommentoida kenenkään lapsilukua riittäväksi tai riittämättömäksi (puhun perheistä, joissa lapsista huolehditaan ja heille tarjotaan hyvät, normaalit eväät elämään. Eri asia on perheet, joissa lapset otetaan yksitellen huostaan. Joissa esimerkiksi päihteet tai muut ongelmat ovat niin vahvat, ettei perheessä ole mahdollista hoitaa lapsia. Tällöinkin ensisijaisesti esim sosiaali- tai hoitohenkilökunta puuttuisi tilanteeseen)? Miksi lapsilukumäärä on asia, joka kuuluu kenellekään muulle, kuin vanhemmille. Miksi pitää kyseenalaistaa tai epäillä esimerkiksi sen neljännen lapsen ”tarkoitusperiä” tai että onko perhe todella valmis tälle lapselle. Välillä tuntuu, että ympärillä olevissa ihmisissä on aivan liikaa niitä, jotka suhtautuvat lapsiin niin negatiivisesti.

    • Soff sanoo:

      Hyvä kommentti! Olen samaa mieltä.
      Muutoin ihana kuulla, että suhtautuminen vauvaan voi olla ”ehkä”, ehdottomuudet kuten ”ei koskaan ikinä” on minusta huonoja. .. Avoin mieli ja sen hyväksyminen, ettei mikään ole itsestään selvää, antavat kiitollista ja toivorikasta mieltä!

  8. Ikuinen vauvakuumeilija kyllä. Joskus oon sanonut haluavani viisi lasta, mutta en pidä sitä enää kovin todennäköisenä. Kolmas vauva olisi kyllä ihana, jos löydän kumppanin, joka haluaa sitä myös.

  9. Kahdenpienenäiti sanoo:

    Mulla kans vähän sama syy et mietin et mulla kaksi sektioo takana et kolmas ois sit varmasti sektio myös ja iso leikkaus et mitä jos siinä sit sattuisi jotain mulle tai vauvalle. Ja toki myös raha on myös yksi iso tekijä, jotenkin itse köyhästä perheestä tulleena ajattelen että pystytään antamaan enemmän meidän lapsille mahdollisuuksia kun heitä on kaksi eikä kolmea ja nyt tuntuu kyllä hyvältä mutta vauvat on vaan niin ihania että ois ihanaa jos meillä ois aina vauva 😂 mut vauvakin kasvaa ja eihän niitä siksi vaan hankita että olis se vauva 🙈 pitää osata tavallaan vaan nauttia joka hetkestä ja jokaisesta ikävaiheesta❣️

  10. Uni sanoo:

    Pystyn samaistumaan, vaikka itselläni on vasta yksi 6kk ikäinen lapsi. Jotenkin ensimmäiseen raskauteen, synnytykseen ja vauvavuoteen lähti rennosti.. Soitellen sotaan menetelmällä. Nyt on alkanut stressata enemmän kaikkea. Haluamme lisää lapsia aikanaan, mutta päähän putkahtelee ”mitä jos” ajatuksia paljon enemmän kuin ennen. Mitäs jos jotain menee pieleen synnytyksessä? Mitä jos lapsella ei ole kaikki hyvin? Mitä jos raskaus menee kesken? Mitä jos mitä jos.. Toisaalta välillä mietin myös, että mitä jos jostain syystä emme voisikaan saada enempää lapsia.
    Kai tämä on vaan joku tieto lisää tuskaa juttu. Ensimmäisellä kerralla ei edes vielä tiennyt mikä kaikki voisi mennä pieleen, eikä osannut siksi samalla tavoin pelätä. Nyt kun tietää enemmän ja on jo yksi terve pienokainen niin onkin alkanut pelottaa erilaiset riskit enemmän.

  11. Satu sanoo:

    Itse olen isosta perheestä ja halusin jopa jossain vaiheesa 5 lasta. 3 lasta meillä on ja luulin että vauvakuumeilen aina. 3 jälkeen ei tullut vauvakuumetta. Ajatus oli iltatähdestä n40 kymppisenä. (äitini sai 38v siskoni ikä ero 15v meillä). Mutta ei ole vauvakuumetta ja kaikki muukin järkeily lapset jo isoja ja tää maailma(koulukiusaamiset, korona ym..) ja oma terveys ovat ne miks ei meille tullut/tule neljättä lasta.

  12. Laura sanoo:

    Tutun kuuloisia pelkoja. Olen pohtinut lapsen hankkimista yksin, sillä tapailen naista, joka ei halua lapsia. En haluaisi luopua omasta unelmasta lapsen hankkimisen suhteen, mutta en myöskään suoralta kädeltä saa sille lapselle isää tuosta noin vaan. Pelottaa että jos minulle käy jotain raskauden tai synnytyksen aikana ja lapsi jää ilman sitä yhtäkin vanhempaa. Vanhempani ja siskoni kyllä huolehtisivat hänestä, mutta mietin sitä onko se lähtökohtaisesti reilua. Mietin olenko valmis uhraamaan parisuhteeni lapsen takia. Mietin jaksanko yksin vaikka tukiverkko löytyykin. Mitä jos saan kaksoset, mitä jos lapsi ei ole terve ja vaatii minulta vielä enemmän voimavaroja. Arvostin todella paljon pohdintaasi, kiitos näistä.

    • Johanna sanoo:

      Suosittelen ehdottomasti pelkopolia kaikille joilla noita pelkoja on raskaana, itse olen saanut sieltä paljon tukea juurikin tuohon pelkoon kun odotin 6:tta ja en millään uskonut, että enää kaikki voi mennä hyvin❤️

  13. Mmma sanoo:

    Meillä on 2 lasta, eikä oikeastaan edes haluttaisi enempää. Mutta ikuisena vauvakuumeilijana olen itse myös pohtinut olisko 3 mahdollinen.
    Mutta…

    Allekirjoitan noi sun pelot! Ennen esikoista en kovinkaan hyvin perehtynyt synnytyksiin ja olin ystäväpiirini ensimmäinen äiti. Seuraavan kohdalla tiesin vähän enemmän, mutta vauvakuume vei voiton. Nyt olen lukenut paljon kaikkea liittyen synnytyksiin ja sillä valitettavasti vahvistanut pelkojani. Tuttavapiirissäni on tapahtunut vaikka ja mitä, liittyen synnytyksiin ja monet sellaisia etten edes tiennyt olevan mahdollisia (kaikki kumminkin onneksi päättyneet lopulta onnellisesti ❤️)

    Myöhemmin olen myös ymmärtänyt, että omissa synnytyksissäni olisi voinut käydä myös huonosti, jos paikalla ei olisi ollut osaavaa henkilökuntaa ja nopeaa reagointia.

    Vaikkei haavetta kolmannesta ole, silti joskus mietin näitä pelkojani ja pelkään esimerkiksi yllätysraskautta, koska silloin joutuisin kohtaamaan nämä pelkoni.

    Onneksi ystäväpiiriini on alkanut syntymään vauvoja, saa itsekin vähän nauttia pienistä ❤️

  14. annu sanoo:

    Olet vielä nuori! Se että molempien äidit sairastuivat 46 vuotiaina, ei tarkoita välttämättä mitään! Sinun elämäsi voi olla täysin erilainen. Eihän meistä kukaan tiedä huomisesta.
    Meillä on 3 lasta ja 9 raskautta, nyt on takana 3 peräkkäistä keskenmenoa, mutta edelleen jaksan uskoa, että saamme vauvan elävänä syliin saakka. Kaikista vastoinkäymisistä selviää, surusta ja pettymyksestä jne. Muisti on ihana asia, se on armollinen. Kannattaa opetella elämään tässä hetkessä, eikä jossitella ja pelätä..kun koskaan ei todella tiedä. Ei muuta kuin unelmia kohti<3

  15. AnnaMaria sanoo:

    Me käytiin tää sama ajatustyö läpi ennen kolmatta lasta (jonka olisi määrä syntyä vuodenvaihteen tienoilla). Elämä oli jo niin mukavan vakiintunutta silloin 6,5 ja 3v kanssa, mutta lopulta positiivia asioita löytyi monta enemmän.

    Joka raskaudessa on kyllä jotenkin epäröivämpi olo, että voiko kaikki tosiaan sujua hyvin. Toisaalta odotusajasta haluaa nauttia, kun tämä kaikella todennäköisyydellä on meidän perheen viimeinen lapsi.

    Ihanaa että jaoit ajatuksianne, tämä varmasti on niitä vaiettuja aiheita, joita kuitenkin moni pohtii.

  16. Annimok sanoo:

    Kiitos tästä postauksesta! Tosi tärkeä aihe, joka varmasti mietityttää monia (myös itseäni), mutta on vaikea puhua. Varsinkin julkista ja rehellistä puhetta on tosi vähän ja nytkin heti ärsyttää kirjoittajan puolesta, että kommenttiboksiin alkaa kilahdella tarpeettomia tökkijöitä sen sijaan, että aikuiset ihmiset voisivat yhteisöllisesti keskustella kipeästä aiheesta. Yritä jaksaa ja jatka tätä!

    Ajattelet fiksusti ja perustelet hyvin. Samaistun moniin mietteisiisi <3

  17. Hanna sanoo:

    Todellakin pystyn samaistumaan. Meillä uusperhe jossa mulla 3 lasta ja miehellä 1 ja nyt saatiin yhteinen 5 viikkoa sitten ja vieläkään ei tunnu siltä, että lapsiluku olisi täynnä, mutta. Oon miettinyt paljon sitä, että onko mahdollista saada aina vaan terveitä lapsia ja sit monesti mun ystävät muistuttelee, että mun esikoinen sairastui 4 vuotiaana syöpään, niin eiköhän siinä ole jo yhdelle äidille/perheelle tarpeeksi ja toista kertaa salama ei samaan puuhun iske. Se on totta, että ihmiset eivät onnittele, vaan oikeastaan kehtaavat kysyä oliko vahinko ja miten jaksatte kun on niin monta lasta jo ja vastaus on että yhtä hyvin kun jaksettais yhden lapsen kanssa. Uusin pelko on se, että miten näistä kaikista lapsista saa kasvatettua kelpo kansalaisia ja pidettyä erossa huumeista tai muista kauheuksista, ja että voiko tosiaan kaikki nämä 5 lasta pärjätä elämässä ilman suurempia ongelmia. Tuokin ajatus varmaan siitä, että mun mummilla on 6 lasta joista 1 on vähän mustalammas ja Alko-ongelmaa. Mennessä näkee 🙂

  18. Pihvi sanoo:

    Pelkään niin kovasti että jäädään ilman sitä ensimmäistäkään, yritystä takana nyt pian 4 vuotta 😔

  19. Iis sanoo:

    Tulin vähän surulliseksi, mutta toiveikkaaksi teidän puolesta. En oikein osaa sanoa mitään,muutakun että vielä lapsia tai ei, teillä menee kaikki varmasti hyvin. 🙂 mielestäni tällainen ”elämä kantaa” asenne tekee elämisestä täydempää.

    Itsellä noista kolmesta ehkä tuo ensimmäinen on käynyt mielessä uutta raskautta ajatellessa. Omat kolme syytäni olisivat 1) oma jaksaminen (sitä kautta lapsien paras) 2) yhteiskunnallinen vastuu – olen jo saanut 3 biologista lasta, jos hoivaa ja voimavaroja riittää avaisin kotini ja sydämeni sijais- tai tukiperhelapselle (+tähän plus populaationkasvu) 3) omat intressit, valintoja..

  20. Mafr sanoo:

    Täällä kolmen lapsen äiti, jonka pienin täytti kesällä vuoden. Pikkutytöstä lähtien olen ajatellut aina saavani kolme lasta ja nyt ne siis löytyy. Olemme olleet todella onnekkaita, kun kaikkien kolmen kohdalla raskautumiset, raskausaika, synnytys, imetys, vauva-aika yms.ovat sujuneet mutkattomasti. Tämä lukumäärä tuntuu juuri oikealta ja perhe valmiilta. Olen 38-vuotias, joten ajattelen jo ikäni puolesta, että lapsiluku on nyt tässä. Itseäni mietityttää myös voisiko neljännenkin kohdalla kaikki sujua näin hyvin. Toisaalta ajattelen juurikin noin, että mikään asia ei ole tuonut niin paljon iloa ja onnea kuin lapsen saaminen. Siinä mielessä täytyy siis tehdä luopumistyötä ja ikuinen vauvakuume kai jää. Mutta samaan aikaan olen rajattoman kiitollinen ja onnellinen näistä kolmesta.

  21. Laura sanoo:

    Mä oon ihan täsmälleen samoin miettinyt että voitaisiinko olla niin onnekkaita että saataisiin neljäs terve lapsi, tai samaa ajattelin kyllä jo kolmannen kohdalla. En ole myöskään ikinä kokenut keskenmenoa, niin sekin pelottaa jos sen joutuisi seuraavalla kerralla kokea ja kenties monestikkin. Ikinä ei tiedä. Ja se juuri kans kun nyt on niin hyvä 3 lapsen kanssa. Mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo. Mä oon nyt 28v että onhan tässä sinänsä vaikka miten pitkään aikaa sit tehdä vielä Iltatähti, vaikkakin oon kyllä aina sanonut et haluun lapset ennenkuin täytän 30v.

  22. a sanoo:

    Meille just syntyi neljäs. Nyt kyllä tuntuu että lapsiluki täynnä ja ikäkin tulee. Synnytin ekan vasta 30v ja nyt melkein 38v. En ihan samastu näihin pelkoihin, on ollut vain kaksi ajatusta. Yksi see että ekat kuukaudet mietin että onko vauva siellä mahassa ja kaikki hyvin, koska esikoisen jälkeen oli keskenmeno ja nyt aina jännitän toisen ultran saakka. toinen mitä ajattelin tässä raskaudessa oli myös lapsen terveys ja ajatus että tuleeko neljäskin ihan terve, ilman vammoja jne. Onneksi tuli ja on kyllä ihana tunne pitää pikkuista sylissä. Olen opetellut itseäni ja lapsiani että jos on pelottava ajatus niin pitää ajatella jotain hyvää. Joskus niitä pelkoja tulee mutta yritän ne syrjäyttää muilla asioilla tai ihanilla muistoilla, lopulta ne enää tulee harvakselta takaisin.

  23. Neiti Kuu sanoo:

    Kiitos, kun kirjoitit tämän postauksen ja annoit näkyvyyttä lapsen saamiseen, raskauteen ja synnytykseen liittyville peloille ja mietinnöille, jotka eivät aina ole pelkästään vaaleanpunaisia kaikkien kohdalla.

    Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta lasta toivovana omia pelkoja on tullut käytyä läpi paljon. Lapsen saamiseen liittyvät pelot voivat olla myös erilaisia ja eritasoisia, kuin omalla kumppanilla. Puolisoni on kertonut avoimesti pelkäävänsä monia lapsen saamiseen liittyviä riskejä (sekä fyysisiä että henkisiä haasteita) ja ajatus lapsesta ahdistaa. Olemme siksi käyneet vaikeita aikoja läpi tätä asiaa käsitellessämme, kun toisella pelot ovat niin paljon suuremmat kuin toisella.

    planeetatjaenkelitjakuu.blogspot.com

  24. Anni sanoo:

    Meillä kaksi lasta. Aina olen toivonut kolmea, mutta nyt en enää tiedä uskallanko. Toisen kohdalla oli jo raskaana paljon enemmän pelkoja, kuin esikoisen kohdalla. Ultrissa lupailtiin kaiken olevan hyvin ja syntymän jälkeen huokasin helpotuksesta. Kotiinlähtö lupakin saatiin, mutta kaikki kuitenkin muuttui ja vauvalla todettiin synnynnäinen rakennepoikkeama parin päivän ikäisenä. Ilman hoitoa vauva olisi kuollut muutamassa vuorokaudessa, joten diagnosointi meni todella viimetippaan. Leikkauksen sekä viikkojen sairaala-ajan jälkeen vaikutukset vauva-aikaan ja koko elämään ovat mukana meidän arjessa.

  25. Mama sanoo:

    Meillä on seitsemän lasta ja jokaisen uuden raskauden myötä myös minulla on ollut sama pelko, vieläkö me saamme terveen lapsen, voiko kaikki oikeasti mennä hyvin. Kaikki on tähän mennessä mennyt hyvin, toki synnytykset on ollu erilaisia ja on ollut kohtutulehdus ja keltasuutta mutta pääpiirteittäin hyvin, 5 ekasta palauduinki nopeaa, 2 viimeisestä hitaammin myös hormonit ollu sekasin, toki olen imettänyt kaikkia 6kk-15kk välillä joten eipä kummakaan. Olen siis nyt 31v nuorimmaisen synnytin niin et olin juuri täyttänyt 30v. Olen ikuinen vauvakuumeilija ja voisin ja haluaisin vielä kokea raskauden, synnytyksen ja vauva arjen. 💓 Sanoisin et luottaa siihen et tulee jos on tullakseen. 💓

  26. leealeea sanoo:

    Olipa hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen postaus! Tämä avasi hienosti ajatuksiasi ja tunteitasi äitiyteen liittyen, osaan pystyin hyvin samaistumaan. Äitiys on parasta maailmassa, mutta samaan aikaan kamalan pelottavaakin, kun on niin paljon menetettävää. Toivon, että teille löytyy sopiva ratkaisu neljännen suhteen ja mitä tahansa päätättekin, teillä on joka tapauksessa jo kolme suurta aarretta <3

    Yhtä asiaa jäin miettimään: kerroit yrittäneenne kuopustanne lähes vuoden. Aiemmin olet kuitenkin kertonut, että yritystä oli vain muutama kuukausi eikä kuopuksen saaminen ollut hankalaa, esim täällä: https://butimahumannotasandwich.indiedays.com/2016/08/24/kun-raskaustesti-naytti-positiivista/#comments

    Voisitko selventää, vai ymmärsinkö vain väärin?

  27. Sanna sanoo:

    Moikka! Ei liity varsinaisesti tähän aiheeseen, mutta tätä postausta lukiessa aloin miettimään sitä, onko sun suhtautuminen blogiin muuttunut, kun lapset ovat kasvaneet? Tai mietitkö koskaan sitä, että entäs jos teidän lapset/heidän kaverit jossain kohtaa lukevat näitä? En nyt osaa pukea tätä mietintää kovin järkevästi sanoiksi, mutta toivottavasti saat ajatuksesta kiinni. Voi olla, että olet tästä jossain kohtaa puhunutkin 😊 Ja siis haluan vielä korostaa, ettei tää oo mikään ”apua, miten jaat tällaista kaikille” -kommentti vaan mua ihan aidosti kiinnostaa se, miten olet/olette Oton kanssa tästä ajatelleet 😊 Todella rohkea ja ihanan aito kirjoitus!

  28. Mari sanoo:

    Tää ei liity itse aiheeseen, ja tiedän ettet oo mikään terapeutti, mutta oot mun esikuva äitinä ja vanhempana ja haluaisin kuulla mitä tekisit Tilanteessa jossa yksi lapsista ajautuisi huonoon seuraan/tietäisit että lapsi viettää aikaa toisen lapsen kanssa jota ei kasvateta kotona, olisi ns ongelmalapsi… Ymmärrän jos et ehdi tai halua vastata, mutta arvostaisin äärettömästi jos ehtisit vaikka muutamalla sanalla kertoa, mitä itse tekisit vastaavassa tilanteessa

  29. Malla sanoo:

    Täällä kans kolme lasta ja välillä pyörii mielessä, et liekö joskus vielä yks. Mut mä kans pelkään tosi paljon ja eniten sitä, että itelle kävis jotain raskaudessa tai synnytyksessä ja nämä nykyiset jäis ilman äitiä. Pelkään myös paljo kaikki sairauksia ja samallai oon miettiny monet kerrat, et minkä ikäsiä nykyiset lapset ois, jos kuolisin x vuotiaana. Toki pelkään myös lasten sairastuvan vakavasti, ja esim perinnöllisten sairauksien ilmenemistä oon vasta viime vuosina alkanu pelkään, kun semmosia on melkein ilmennyt ja sitä kautta omien lasten terveyden puolesta alkanu pelkään entistä enemmän..

    Mutta toki aina silti miettii, et eipä tässä elämässä mistään tiiä mitään, että ei siinä mielessä pelkojen kanttis antaa estää haaveita. Mut sit taas, tää kolme on kyllä aika huippu luku. 🧡

  30. […] kirjoitin meidän fiiliksistä lapsiluvun suhteen. Että silloin vielä pelko oli kaipuuta suurempi, mutta jos kaipuu vauvaa kohtaan kasvaisi joskus […]

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.