Kuinka päädyimme yrittämään neljättä

25.02.2021

Olen saanut tosi paljon sellaisia ”tätä jo vähän odotinkin”- ja ”arvasin!” -viestejä, koska kyllähän se rivien välistä on ollut luettavissa pitkään jo, että haaveiltiin perheenlisäyksestä. Ja olen jopa sen sanonut suoraankin videolla. Jonkin verran olen saanut myös viestejä, että nämä uutiset yllättivät täysin, ja kuinka joku muistaa, että joskus jossain postauksessa sanoin, että meille ei varmaan enää tule lapsia kolmannen jälkeen. Sitä tosin on jo vuosia.

Ihan alunperin, silloin vuosia sitten, haaveilin neljästä lapsesta. Kaksi lasta 1,5v ikäerolla kuitenkin jarrutti sitä haavetta, kun arki oli aika kuormittavaa monen tekijän myötä, eniten ehkä huonojen yöunien. Jonkin aikaa oltiin jopa varmoja, että kaksi riittää meille. Mutta silloin kun sillä tavalla mietittiin, oltiin 22- ja 23-vuotiaita. Siitä on aika kauan. Tiedostettiin kyllä (ja sanottiin myös ääneen), että siinä iässä ei meidän kannata vielä tehdä mitään lopullisia päätöksiä lapsiluvun suhteen, kun ei sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Pikkuhiljaa aika kultasi muistot ja vauvakuume alkoi nostaa päätään. Ajattelin, että kolmas lapsi lievittäisi sen vauvakuumeen sitten, mutta ei se oikeastaan koskaan helpottanut, paheni vaan. Vauva-aika oli niin ihanaa meidän kuopuksen kanssa ja Oton vanhempainvapaa on sellainen ajanjakso meidän elämässä, jota muistelen valtavan suurella lämmöllä. Toki moni muukin, mutta tuo aika on jäänyt mieleen vauva-arjen osalta sellaisena ihan käsittämättömänä onnellisuuskuplana, vaikka silloin muuten elämässä koettiin suuria menetyksiä.

Oltiin puhuttu vauva-aiheesta jo pitkään Oton kanssa ja vaikka Otto oli alunperin sitä mieltä, että kolme on hyvä luku, niin ei hän ollut sanonut ehdotonta eitä missään vaiheessa, ja jossain vaiheessa ”ehkä ei” vaihtui ”ehkäksi” ja sitten ”kylläksi”. Punnittiin tätä asiaa paljon eri kannoilta. Meitä molempia pelotti erityisesti se, että mitä jos kaikki ei menisikään tällä kertaa hyvin. Olisiko meistä siihen, selvittäisiinkö me siitä?

Syyskuussa kirjoitin meidän fiiliksistä lapsiluvun suhteen. Että silloin vielä pelko oli kaipuuta suurempi, mutta jos kaipuu vauvaa kohtaan kasvaisi joskus pelkoa suuremmaksi, niin en näe mitään syytä miksi meille ei voisi tulla neljättäkin. Ehkä se postauksen kirjoittaminen ja teidän kommentit toimivat mulle hyvänä terapiana. Ymmärsin, että ei se pelko odottamalla lähde pois ja mitä pidempään me odotellaan (jos puhutaan siis vuosista) niin kohta on oikeasti jo enemmän syytäkin pelkoon, kun riskit kasvavat koko ajan. Että jos me kerran vielä yksi halutaan, niin sitten pitää olla rohkea ja mennä niitä pelkoja kohti.

Lokakuussa varmistui, että Otto tosiaan valmistuu ennen vuoden vaihdetta ja se oli ehkä meille sellainen viimeinen sysäys, että NYT. Ajateltiin, että siinä varmaan kestäisi ihan hyvä tovi, että tulen raskaaksi, kun viimeksikään ei tärpännyt nopeasti, joten oli parempi aloittaa yrittämään.

Marraskuu oli ensimmäinen kierto kun yrittämällä yritettiin, mutta se päättyi kuukautisiin. Ja olihan se pettymys, koska vaikka tiesin järjellä, että siinä saattaa kestää kuten viimeksi, tiesin myös, että kahdella ekalla kerralla meillä nappasi heti, vaikka ei juurikaan edes yritetty. Joten oli sellainen pieni toivon kipinä, että jos nyt! Mutta samalla se oli sellainen hyvä palautus maan pinnalle, että ei nyt kannata vielä haaveilla mistään #vauva2021 kun se saattaa hyvin mennä seuraavankin vuoden puolelle. Ostin elämäni ensimmäistä kertaa myös ovulaatiotestejä seuraavaa kiertoa varten ja aloin syömään foolihappoa.

Parin viikon kuluttua mulla oli selkeät ovulaation oireet ja onnistuin tikuttamaan ovulaatiotestiin toisen viivan. Se oli hieman haaleampi kuin kontrolliviiva, mutta kuitenkin. Sillä mentiin. Ja siitä se sitten lähti. Tämä tärppäsikin niin nopeasti, että oltiin aivan pöllämystyneitä. Oltiin varauduttu siihen, että kenties meillä onnistuu vasta ensi kesänä tai jopa myöhemmin, mutta sitten se yhtäkkiä onnistuikin tokasta kierrosta. Täytyy olla kiitollinen siitä, että päästiin näin helpolla tällä kertaa, sillä muistan vielä hyvin miltä tuntui kun yritystä oli takana pidempään ja aina uudelleen ne menkat alkoivat.

Tällainen matka meillä kohti sitä, että meistä tulee kuuden hengen perhe. Aika hauskaa, että ollaan palattu siihen, mitä joskus villeimmissä unelmissani teininä haaveilin. <3


Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.