Luukku 21: Aineettomat viime hetken lahjavinkit x15

21.12.2021

Kolme yötä jouluun! Sen kunniaksi nyt otetaan pieni katsaus aineettomiin viime hetken lahjavinkkeihin, joista osa on ilmaisia, osa on ostettavia ja osa on DIY, eivätkä maksa tässä hetkessä mitään, mutta sitten myöhemmin lahjakortin lunastushetkellä saattavat maksaa jotain. Kaikissa kategorioissa on viisi vinkkiä. Nämä vinkit perustuvat meidän omiin kokemuksiin erilaisista puuhista, meidän antamiin aineettomiin lahjoihin sekä meidän saamiin aineettomiin lahjoihin (joten kiitos myös meidän ihanille läheisille kekseliäistä ja huipuista aineettomista lahjoista, joita olette vuosien varrella antaneet).

Olen kirjoittanutkin aiemmin siitä, miten me suositaan paljon aineettomia lahjoja puolin ja toisin. Monet niistä kaikkein lemppareista joululahjoista vuosien varrella ovat tulleet juuri itse tehtyinä lahjakortteina. Viime joulunakin saimme monta aineetonta lahjaa ja esimerkiksi Oton veljen ja hänen avovaimonsa antama sushi-ilta-lahjakortti oli aivan paras. Lunastimme sen syksyllä vauvan synnyttyä, kun ennen sitä en olisi itse voinut nauttia sushista. Meillä oli ihan huippu ilta yhdessä!

Täysin ilmaiset aineettomat lahjat:

1. Lastenhoitolahjakortti. Monen vanhemman toivelahja, niin myös minun. Silloin kun on tämä lahjakortti olemassa, ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa tai ajatella, että olisi vaivaksi pyytäessään läheiseltä apua lastenhoitoon (ja tiedän, että meidän läheiset ei esim. ikinä ajattele, että vaivaisimme pyytäessämme vaikka lastenhoitoapua, mutta olen itse sellainen kursailija, että lahjakortti helpottaa avun pyytämistä huomattavasti :D).

2. Siivouslahjakortti. Ottaisin ainakin itse erittäin mielellään vastaan siivouslahjakortin, jossa joku tulisi vaikka pesemään ikkunoita (apua meidän 5m ikkunat olkkarissa), imuroimaan tai auttamaan pyykkikorin tyhjennyksessä.

3. Oma pitkä ja rakkaudella koottu Spotify-soittolista ystävälle, sisarukselle tai jollekin muulle tärkeälle henkilölle, johon on koottu kaikki teidän tärkeät yhteiset biisit! 

4. Ajatuksella kirjotiettu joulukirje rakkaalle ihmiselle, jossa kerrot mitä hän merkitsee sinulle. Kuulostaa ehkä lamelta näin kirjoitettuna, mutta kerran tämän lahjan antaneena aion todellakin antaa sen myös useammin. Niin ihanaa oli katsoa kun lahjan saaja lukee kirjettä, ja nähdä ja kuulla mitä se hänelle merkitsi.

5. Hemmottelulahjakortti. Tämä voi sisältää mitä vaan, mutta esim. lahjan antaja voi antaa hieronnan tai kynsien lakkauksen tai mikä vaan tuntuu itselle sopivalta).

Antaessa ilmaiset aineettomat lahjat (maksavat vasta sitten, kun lahjakortin lunastaa):

1. Leffailtalahjakortti sis. leffaherkut. Tämän voi toteuttaa joko antajan tai saajan kotona ja katsoa suoratoistopalvelusta leffaa ja ostatte tai valmistatte herkkuja, tai sitten ihan leffateatterissa toki myös. Silloin voi myös ostaa valmiin leffalahjakortin. Mutta tää toimii hyvin myös niin, että vaikka menisikin leffateatteriin, niin jouluksi askartelee sen lahjakortin itse ja ostaa ne liput vasta sitten sinä päivänä kun menee, niin ei tarvitse välittää esim. lippujen voimassaoloajasta.

2. Sushi-ilta -lahjakortti tai muu illallislahjakortti. Tämä me siis saatiin viime jouluna ja se oli ihan paras! Lahjan antaja ostaa tarvikkeet ja tuo ne mukanaan lahjan saajan kotiin, tai sitten lahjan saaja tulee lahjan antajan kotiin. Voi toteuttaa yhteisenä hauskana kokkailuna ja tehdä jotain vähän spesiaalimpaa, tai sitten voi kutsua lahjan saajan vaikka kolmen ruokalajin illalliselle, jonka on itse tehnyt valmiiksi.

3. Luistelu-lahjakortti. Yhteinen tekeminen on aina kivaa! Tämän voi toteuttaa esim. niin, että lahjan antaja vie luistelemaan (joko ilmaiselle kentälle tai tekojäälle) ja tuo mukana vaikka termarikaakaot tai vie luistelun jälkeen lämmittelemään kaakaolle ja pullalle vaikka kahvilaan.

4. Ravintola-lahjakortti. Tämänkin voi toteuttaa itse askarreltuna niin, että lahjakortti sisältää ravintolaillan yhdessä lahjakortin antajan kanssa joko jossain tietyssä ravintolassa, tai myöhemmin yhdessä tai lahjan saajan päättämässä ravintolassa.

5. Lautapeli-ilta-lahjakortti sis. herkut. Yhteinen peli-ilta ja herkut lahjan antajan tai saajan kotona, mikäs sen hauskempaa! Tämänkin voi toteuttaa tosi edullisesti, peli-illan herkuiksi voi vaikka leipoa jotain ja tehdä popcorneja, tai sitten voi mennä all in ja tarjota ihan älyttömän herkkupöydän, ihan miten itse haluaa.

Ostettavat aineettomat lahjat:

1. Museokortti. Klassikko, jota moni kulttuurin ja taiteen ystävä varmasti arvostaa.

2. Hieronta/kasvohoito/kampaamo yms. lahjakortti on varmasti aina mieluisa. Aina parempi jos on tiedossa lahjan saajan toive paikasta, jossa hän tykkää käydä.

3. Suoratoistopalvelun lahjakortti, esim. Netflix, Cmore, Disney+, HBOMax, Spotify, BookBeat yms.

4. Pelaamiseen liittyvät lahjakortit, esim Roblox-lahjakortti

5. Lahjakortti johonkin aktiviteettiin tai elämykseen: kylpylään, sisäleikkipuistoon, sisähuvipuistoon, kelluntaan, Heurekaan, eläinpuistoon, puuhapuistoon, vesipuistoon tai vaikka Sea Lifeen.

Tässä listalla on monta sellaista, jotka tulen itse antamaan myös tänä jouluna, mutta en paljasta vielä, että kenelle!


Luukku 20: Voita 2h vauvahoivaa!

20.12.2021

Kaupallinen yhteistyö: Vauvahoiva

Tavattiin pari kuukautta sitten Vauvahoivan perustajan Erika Broderin kanssa, koska haluttiin keksiä teille jotain ihanaa tähän tämän vuoden joulukalenteriin! Mun blogijoulukalenterissa ei yleensä ole hirveästi kaupallisuutta, mutta aina on ollut yksi tai kaksi pientä arvontaa. Tämän vuoden ainoaan kaupalliseen luukkuun halusin keksiä jotain erityisen ihanaa. Erikan kanssa mietittiin, että tämä vuosi on ehkä ollut monelle perheelle rankka koronan vuoksi. Ja vaikka se ei olisi aiheuttanut erityisiä haasteita, niin varmasti kuitenkin moni vauvan vanhempi kaipaisi omaa aikaa. Aikaa yksin, aikaa ystävän kanssa tai aikaa oman puolison kanssa. Ja me haluttiin tarjota teille juuri sitä!

Kuvat: instagram.com/annikaliinankiphotography (c)

Vauvahoiva tarjoaa konkreettista, ammattitaitoista ja hellää hoiva-apua Uudellamaalla, Pirkanmaalla sekä Kajaanissa. Vauvahoivan palvelut taipuvat juuri siihen, mihin vanhempi tarvitsee aikaa. Esimerkiksi uran ja vauva-ajan yhdistämiseen, lepoon tai urheiluun. Vauvahoivan tekijöillä on vahva vauva-alan koulutus ja kokemus yhdistettynä tahtotilaan antaa vauvalle vain ja ainoastaan parasta. Vauvahoiva tarjoaa hoivan yhteydessä myös imetysohjausta sekä vyöhyketerapeuttista vauvahierontaa. Lisätietoja Vauvahoivan palveluista voi lukea Vauvahoivan sivuilta.

Monella ei ole tukiverkkoa lähellä juuri lainkaan, eikä oikein tiedä miten sitä omaa aikaa saisi järjestettyä. Mekin ollaan oltu siinä tilanteessa nuorina vanhempina kahden pienen lapsen kanssa. Silloin olisin ollut maailman onnellisin tällaisen palvelun olemassaolosta. Palvelu, johon voi luottaa 100%, joka on kehitetty nimenomaan vauvoja varten ja vanhempia varten. Ihmiset, joille uskaltaa luottaa hoitoon sen oman pienen rakkaan, jota ei todellakaan uskalla jättää kenelle tahansa.

Kuvat: (c) Instagram.com/outimarjaana

Lisäksi Vauvahoivan apu taipuu hyvin myös säännöllisempiin tarpeisiin. Jos Otto ei olisi vanhempainvapaalla, Vauvahoiva voisi olla mulle juuri se vaihtoehto, miten mä yhdistäisin yrittäjyyttä ja vauva-arkea säännöllisesti. Luotettava hoitaja, joka tulisi hoitamaan vauvaa meille kotiin vaikkapa parina päivänä viikossa, samalla kun itse olen kotona ja teen töitä. Tällöin imetys onnistuisi hyvin, mutta Vauvahoivan hoitaja antaisi mulle kädet vapaaksi ja voisi viedä vauvaa esimerkiksi ulkoilemaan vaunulenkille ja vähän isompana vaikka puistoon keinumaan.

Mun mielestä parasta Vauvahoivassa on ihanan, sydämellisen Erikan ja muiden ammattilaisten lisäksi juuri se, että vauvan ja perheen tarpeet ovat keskiössä. Ei ole sellaista perinteistä kaavaa, miten hoito toimii, vaan kaikessa huomioidaan perheiden ja vauvojen yksilöllisiä tarpeita ja aikatauluja. Ja se, miten Erika kohtaa vauvat! Hän antoi meidän vauvalle lempeän vyöhyketerapeuttisen vauvahieronnan kun me tavattiin ja voi miten vauva nautti siitä. Vauvahoivalla vauvoja hoidetaan lempeydellä ja rakkaudella ja rautaisella ammattitaidolla.

ARVONTA: Tänään klo 11.00 julkaisen Instagram-feedissä (@iinalaura) julkaisun, jossa on tämä ylläoleva kuva ensimmäisenä. Siinä on mukana arvonta, jossa voi voittaa kaksi tuntia vauvahoivaa Uudellamaalla alle 1-vuotiaalle lapselle. Upotan arvonnan mukaan tähän blogin luukkuun kunhan olen sen julkaissut. Valitettavasti Instassa ei kannata mitään julkaista aamulla viideltä, kun se ei näy silloin kenellekään (ja jos ei tavoittavuutta saada heti, julkaisua ei näytetä myöhemminkään paljoa), joten siksi tämä luukku ilmestyy normaaliin aikaan, mutta se varsinainen porkkana vasta vähän myöhemmin! Kiitos ymmärryksestä! <3

Ihanaa päivää kaikille! <3 


Luukku 19: Meidän joulumenu 2021

19.12.2021

En mä kestä! Enää muutama päivä niin saadaan alkaa Oton kanssa kokkailemaan joulun ruokia. Me aloitetaan kokkailut yleensä 22. tai 23. päivä, joten ei ole enää kauaa siihen, että päästään laittamaan laatikot uuniin ja lohi suolautumaan. Iso osa joulun ruuista on jo ostettukin (ainakin kaikki sellainen, joka säilyy pitkään).

Tänä vuonna meidän joulumenussa yhdistellään taas uutta ja vanhaa, kuten aina. Ollaan jätetty tällä kertaa taas ainakin yksi joululaatikko pois, sillä vuosi vuodelta niiden menekki on pienempää ja ollaan todettu, että ne kaksi laatikkoa joita aina kuluu eniten, ovat imelletty perunalaatikko sekä bataatti-vuohenjuustolaatikko, joten niillä mennään. Pitkään halusin kynsin hampain pitää kiinni kaikista perinneruuista, mutta turhaahan niitä on tehdä, jos niitä ei kukaan sitten kuitenkaan syö.

Mummon perinneruuista on kuitenkin mukana edelleen imelletty perunalaatikko ja hernetuuvinki, sekä myös kinkku kastikkeineen ja tietty mäti ja graavilohi. Luulen, että kinkku on sitten seuraava, josta me joskus luovutaan, mutta ei vielä tänä jouluna. Itselleni kinkku ei enää ole niin tärkeä, mutta meidän joulunviettoporukalle muuten on. Toisaalta ajattelen niin, että liha onkin sellainen ruoka, että sitä voisi nauttia nimenomaan juhlahetkillä, eikä niinkään arjessa. Ja mikäs sen suurempi juhla kuin joulu.

Me syödään jouluruokia aina ainakin Tapaninpäivään asti ja jos silloin on vielä jotain jäljellä, niin niistä yritetään sitten jalostaa vielä jotain uutta ruokaa, kuten vaikka pyttipannua, lettuja tai pannaria ja muuta. Se on kyllä ihan parasta kun tekee kaikki ruuat etukäteen ja sitten voi muutaman päivän vaan nautiskella valmiista ruuasta yökkärit päällä, eikä tarvitse huhkia keittiössä ollenkaan.

Mutta sen pidemmittä puheitta, tässä tulee meidän joulun menu tälle vuodelle:

Meidän joulumenu 2021

Lounaaksi:

Joulun riisipuuro kanelilla ja sokerilla

Alkuruuat

Graavilohi 

Graavisiika

Mädit + smetana + punasipuli 

Valikoima erilaisia herkkusillejä 

Saaristolaisleipää

Päärynä-granaattiomena-sinihomejuustosalaatti (ohje edellisessä luukussa)

Sienisalaatti

Savuporoterriini

Pääruuat

Joulukinkku & kinkun kastike mummon reseptillä

Bataatti-vuohenjuustolaatikko (ohje täällä) 

Imelletty perunalaatikko

Hernetuutinki

Jälkiruoka

Puolukkajäädyke 

Iltaherkku

Juustotarjotin & tapakset 

Itsetehty munatoti

Ai että, ihan herahti vesi kielelle tätä lukiessa. Kyllä jouluruoka vaan on parasta! Onneksi ei ole enää montaa päivää niin päästään herkuttelemaan. Mulle rakkaimpia osia tässä menussa on kyllä varmaankin tuo hernetuutinki tai tuuvinki, eli oululainen vanha perinneruoka. Se on sellainen mitä ei kaikkien joulupöydästä löydy, mutta meillä siitä tykkää koko perhe, jopa kaikki lapset pitävät siitä. Otolta jos kysytään niin hänen lemppari on savuporoterriini, vuodesta toiseen! Niin ihanaa kun tänä jouluna minäkin saan taas nauttia kaikista jouluruuista, kun viime vuonna jätin heti graavikalat ja mädit pois kun raskaustesti näytti positiivista.

Iiik! Enää viisi luukkua jäljellä <3 Ihanaa neljättä adventtia kaikille!


Parhaat vaipat vauvalle | Bambo Nature kokemuksia

18.12.2021

Kaupallinen yhteistyö: Bambo Nature

Jo neljä kuukautta vaippalyfeä takana ja alusta asti ollaan käytetty vauvalla mun vuosikumppanin Bambo Naturen vaippoja. Bambo Nature on meille suomalaisille uusi merkki, vaikka maailmalla kyseessä onkin jo vaippojen konkari. Tanskalainen perheyritys Abena A/S Bambo Naturen takana on tehnyt vaippoja Tanskassa jo yli 40 vuotta ja valloittanut monien vanhempien sydämet ympäri maailmaa. Nyt vihdoin näitä monet palkinnot voittaneita, monella eri sertifikaatilla varustettuja, super ohuita ja joustavia vaippoja saa myös Suomesta!

Vaippoja kuluu vauva-arjessa parin vuoden aikana todella paljon. Siksi mulle on tärkeää, että vaipat olisivat mahdollisimman fiksu valinta. Bambo Nature -vaipat ovat yksi markkinoiden ympäristöfiksuimmista kertakäyttövaipoista, sillä 95% niiden valmistuksessa syntyvästä jätteestä kierrätetään ja niillä on kaikki mahdolliset tiukasti valvotut kolmannen osapuolen ympäristösertifikaatit, kuten Joutsenmerkki, FSC™-merkki ja EU Ecolabel. Bambo Nature -vaippojen pakkaukset valmistetaan sokeriruo’osta ja kierrätysmuovista ja vaippoihin käytetään vain välttämätön määrä raaka-aineita, eikä yhtään enempää. Bambo Nature muuten oli maailman ensimmäinen vaippamerkki, jolle myönnettiin Joutsenmerkki. He ovat siis olleet edelläkävijöitä kertakäyttövaippa-alalla ympäristöasioissa jo pitkän aikaa.

Sen lisäksi, että vaippoja kuluu paljon, ne viettävät myös paljon aikaa vauvan ihoa vasten. Siksi mulle on myös erityisen tärkeää, että ne ovat mahdollisimman hellävaraisia vauvan iholle. Bambo Nature vaipat on suunniteltu allergian ja vaippaihottuman riskin minimoimiseen ja niillä on Asthma Allergy Nordic -merkki, jonka saamiseen on tiukat kriteerit. Vaipat (ja kaikki muutkin Bambo Nature -tuotteet) on dermatologisesti testattu, eikä niissä ole käytetty hajusteita tai mitään tunnettuja allergeenejä.

Bambo Nature -vaipoissa on:

– Erittäin pehmeä pintakerros ja ulkopinta, jotka tekevät vaipasta erityisen pehmeän vauvan ihoa vasten.

– 100-prosenttinen hengittävyys, joka takaa että iho pysyy terveenä ja vaippa tuntuu mukavalta.

– Hyvä istuvuus, joka mahdollistaa lapsen liikkumisvapauden ja minimoi ohivuotoriskin.

– Joustava vyötärö ja joustavat sivupaneelit, jotka takaavat hyvän istuvuuden myös sivuilta.

– Lateksittomat lahkeensuut.

– Erittäin imukykyinen ydin, jonka uusimman teknologian mukainen kanavarakenne vie kosteuden pois vauvan iholta ja kestää useammankin kastelun. Eli ei tarvitse pelätä vaipan falskaavan, vaikka vauva nukkuu läpi yön.

– Top-Dry -järjestelmä, jonka ansiosta vaipan pinta pysyy kuivana ja suojaa samalla herkkää ihoa.

– Kosteusindikaattori, joka kertoo milloin on vaipanvaihdon aika ja täten auttaa ehkäisemään vaippaihottumaa.

Näiden yllämainittujen huippuominaisuuksien lisäksi tykkään itse erityisesti siitä, että vaipat ovat tosi ohuita, jolloin ne eivät tunnu hankalalta vauvasta. Lisäksi musta on tosi kiva, että vaipat ovat valkoisia, eikä niissä ole räikeitä kuvioita. Puen vauvalle paljon vaaleita vaatteita ja on kiva, että vaipan kuviot eivät näy niistä läpi. Hajuherkkänä mulle on myös super tärkeää, että vaipoilla ei ole ominaistuoksua/-hajua. Bambo Nature vaipat ovat hajuttomia, joten sopivat mun herkälle nenälle, eivätkä aiheuta mulle migreeniä.

Bambo Naturen vaippojen kaikki käytetyt ainesosat löytyvät heidän verkkosivuilta ja kaikki materiaalit ovat siis joutsenmerkittyjä. Mun mielestä on hienoa, että Bambo Nature kertoo näin avoimesti kaikesta, jolloin voin vanhempana olla varma siitä, että tuote on turvallinen vauvalle, eikä sisällä mitään turhaa tai haitallista. Vaippojen valmistusprosessia myös testataan ja kehitetään jatkuvasti, jotta päästään vieläkin parempiin ja turvallisempiin vaippoihin.

Me aloitettiin vaippojen käyttö 0-koosta, kun meidän vauva syntyi kuukauden etuajassa. Nyt ollaan käyty läpi sen lisäksi jo 1- ja 2-koko ja tällä hetkellä käytössä on teippivaipoista jo koko 3. En tiedä olenko väärässä, mutta ainakin musta tuntuu, että Bambolla on tosi hyvä ja pienissä portaissa etenevä kokovalikoima, eikä ole tullut sellaista tilannetta, että edellinen vaippakoko tuntuisi jo liian pieneltä ja seuraava vielä liian isolta. Aina on löytynyt täydellinen koko, joka istuu hyvin.

Bambo Nature -verkkokauppa on nyt auki ja sitä kautta vaipat saa tilattua suoraan kotiin, jes! Bambo Naturella on vaippojen lisäksi myös monia ihonhoitotuotteita (esim. monet palkinnot voittaneita biohajoavia 100% viskoosista valmistettuja Baby Wipeseja, jotka ovat meidänkin lemppareita) ja ihanaa kylpyöljyä. Niihin kannattaa tutustua samalla. Bambo Nature kosmetiikkatuotteet ovat kaikki vegaanisia kuten vaipatkin, ja niillä on Ecocert Cosmos -sertifiointi.

Suomalaiset testiryhmäläiset saivat testata Bambo Nature -vaippoja ennakkoon ja mitä itse luin ihmisten kommentteja Instagramissa, niin ylivoimaisesti suurin osa oli todella tyytyväisiä vaippoihin ja ihastunut juuri niihin samoihin ominaisuuksiin kuin minäkin.

Me tullaan käyttämään Bambo Nature -vaippoja koko vauvavuoden ajan, joten lisää vaippa-aiheesta on luvassa myöhemmin!


Luukku 18: Päärynä-granaattiomena-sinihomejuustosalaatti joulupöytään

18.12.2021

Joulupöydässä on ihanaa olla jotain raikasta salaattia tuhdimpien ruokien lisäksi ja salaatti-osasto on yleensä se, missä meillä on tapana vähän irrotella ja kokeilla uutta. Tänä vuonna kehittelin meidän aiemmin testaamien reseptien, sekä pari viikkoa tehdyn pizzan (kyllä, luit ihan oikein!) pohjalta tällaisen salaattireseptin. Testattiin sitä jo, ja se oli kyllä niin hyvää, että tätä tulee taatusti meidän joulupöytään. Resepti on helppo ja nopea  ja se sopii myös kaltaiselleni raa’alle päärynälle allergiselle, sillä päärynät paahdetaan nopeasti uunissa yhdessä pähkinöiden kanssa.

Olen vasta nyt aikuisiällä löytänyt päärynän! Rakastan päärynää, se on kertakaikkisen herkullista ja sopii niin moneen ruokaan, niin alkuruokiin, pääruokiin kuin jälkkäriksikin. Toinen ihana päärynäohje, jota ollaan testattu jouluksi, on tämä keikautettava päärynäpiirakka (kaupallisesta yhteistyöstä vuodelta 2018).

Päärynä-granaattiomena-sinihomejuustosalaatti

1 Ruukku tammenlehtisalaattia

3 keskikokoista päärynää

80g pekaanipähkinöitä

300g St. Agur sinihomejuustoa

1 granaattiomenan siemenet

Pilko päärynät ohuiksi siivuiksi. Paahda päärynäviipaleita ja pähkinöitä uunissa 250 asteessa halutessasi n. 4-5 minuutin ajan. Voit myös jättää tämän vaiheen pois, mikäli haluat päästä helpommalla etkä ole raa’alle päärynälle allerginen, kuten minä. Halkaise granaattiomenat ja irrota niistä siemenet. Pilko sinihomejuusto sopivan kokoisiksi paloiksi. Huuhdo tammenlehtisalaatti. Laita salaattia pohjalle ja asettele päälle kerroksittain päärynää, granaattiomenan siemeniä, pähkinöitä ja juustoviipaleita. Tarjoile yhdessä balsamicon kanssa. Kaverksi voisi hyvin sopia myös sinappinen vinegretti esimerkiksi oliiviöljystä, omenaviinietikasta ja dijon-sinapista.

Pähkinä ja sinihomejuusto ovat ihanan täyteläisiä makuja, jotka sopivat yhteen raikkaan päärynän ja makean granaattiomenan kanssa. Tämä on ihanan helppo toteutettava, jonka ehtii pyöräyttää käden käänteessä vielä jouluaattona, eikä ole vaaraa epäonnistumisesta, kun ohje on niin yksinkertainen.

Me rakastetaan Oton kanssa molemmat St. Agur -sinihomejuustoa, mutta tähän sopii hyvin myös joku muu sinihomejuusto, jos joku toinen on teidän suosikki. Itse en tykännyt ennen ollenkaan sinihomejuustosta, tai niin luulin, koska olin maistanut vain aurajuustoa. Sitten joskus uskaltauduin maistamaan St. Aguria Oton isän luona ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Se on jotenkin paljon pehmeämpi ja helposti lähestyttävämpi kuin Aurajuusto. Jos siis et pidä Aurajuustosta, kannattaa kokeilla St. Aguria!