Lasten suusta tulee yleensä ne kaikkein fiksuimmat jutut, eikä tämä ole edes sarkasmia. Lapset eivät suodata sanojaan, mieti ketä voisivat niillä miellyttää tai suunnittele minkä asioiden sanominen edistäisi heidän asemaansa parhaiten. He vain sanovat, mitä ikinä mieleen juolahtaa. ”On kivaa kun voi olla prinsessa” totesi tyttäreni, ja laittoi mut ajattelemaan.

Lasten rehellisyys on ihailtavaa, ja heidän asenteensa on mun mielestä vaan ihan loistava, sellainen josta meidän kaikkien pitäisi ottaaa mallia. Kuinka usein voi sanoa omasta puolestaan, että ei miettisi ollenkaan ennenkuin avaa suunsa? Aikuisena se on kuitenkin hyvä asia että miettii ennenkuin puhuu, koska aikuisena suusta voi tulla ulos myös sammakoita jotka eivät naurata ketään. Siinä missä lapset ovat viattomia ja vilpittömiä sanomisineen, aikuiset saattavat loukata toisiaan, ja aikuisilta myös odotetaan korrektia käytöstä. Aikuisten sanomisten ei myöskään odoteta olevan viattomia, mikäli ne ovat loukkaavia, koska aikuisten oletetaan osaavan ajatella ennenkuin he puhuvat.

Sammakoiden ja yltiörehellisyyden sijaan meidän kannattaisi kuitenkin ottaa mallia lasten rohkeudesta olla omia itsejään. He eivät osaa tai halua olla ketään muita, ja se on ihan mielettömän hienoa. He ovat tasan sellaisia kuin ovat, eivätkä häpeä ominaisuuksiaan. He eivät pelkää tekevänsä itseään naurunalaiseksi, jännitä sitä tykkääkö joku muu heidän asustaan tai stressaa sitä että sopivatko joukkoon mennessään uuteen paikkaan. He keskittyvät paljon jännittävämpiin asioihin, sellaisin joihin me aikuisetkin voisimme kiinnittää enemmän huomiota turhan jännityksen ja epävarmuuden sijaan.

He keskittyvät siihen kuinka kivaa on olla prinsessa ihan tavallisena keskiviikkopäivänä, juhlamekko päällä päiväkodissa, eivät siihen näyttävätkö hölmöltä jos pukeutuvat niinkuin haluavat. He keskittyvät siihen miten ihania ilmapalloja juhlissa on, eivät siihen kuka saa minkäkin värisen ja mikä on kaikista hienoin. He keskittyvät siihen miten ihanaa on laulaa bussissa aamulla hyvällä fiiliksellä, eivät siihen miten noloa olisi jos joku tekisi niin. Ja jos joku sattuu nauramaan heidän tekemisilleen, he nauravat mukana. Eivät panikoi siitä että joku nauroi heille, vaan ilahtuvat toisten ilosta ja vetävät showta entistä ehommin.

Lapset ovat ennakkoluulottomia. He näkevät jokaisen ihmisen saman arvoisena, yhtä kiinnostavana, yhtä tavallisena, mukaan lukien itsensä. En halua koskaan pilata sitä heiltä, enkä halua että kukaan koskaan onnistuu saamaan heidät tuntemaan itsensä eriarvoiseksi. Kaikelta ei voi suojella, mutta aina voi olla se joka muistuttaa toisen tärkeydestä ja ihanuudesta.

”Minusta voi tulla ihan mitä vaan” on ajatus, tunne, jota ei saisi koskaan kadottaa. Lapsena sen tuntee, joka päivä. Voi haaveilla ihan mistä tahansa ja uskoa unelmiinsa. Niin pitäisi tuntea vielä aikuisenakin, koska se on totta. Mä kadotin sen tunteen nuorempana, lakkasin uskomasta itseeni. Kun pikkuhiljaa ymmärsin että kaikki on vielä edessä, ja mä voin saavuttaa mitä mä haluan, mä aloin tehdä töitä mun unelmien eteen ja saavuttaa pikkuhiljaa niitä asioita joista haaveilin. Mua on kutsuttu naiiviksi, lapselliseksi unelmoijaksi. Ja silti mä elän mun unelmaa tällä hetkellä, lapsellisen intoni ja itseeni uskomisen ansiosta, enkä aio lopettaa haaveilua edes 100-vuotiaana. Mä en tule koskaan seisomaan meidän lasten unelmien tiellä, vaan mä aion tukea niiden saavuttamista kaikin keinoin.

Innostus, rehellisyys, avoimuus ja rohkeus ovat hyveitä, eivät paheita. Niitä ei saisi paheksua, iästä riippumatta. Niitä ei saisi väheksyä tai mollata, vaan niitä pitäisi vaalia ja arvostaa. Ja vaikka korkealentoisin unelma ei toteutuisikaan kovasta työstä huolimatta, on sen jahtaaminen antanut arvokasta kokemusta.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille, ja muistakaa että on kivaa kun voi olla ihan mitä vaan.

Aivan ihanaa vappupäivää kaikille! Meidän tämänvuotinen vappu noudatti aika samaa kaavaa kuin edellinenkin, himona ruokaa kätevästi oman olkkarin lattialla. Haluttiin ehdottomasti pitää vappupiknik, mutta kun sää nyt oli mitä oli, me pidettiin piknik omassa kodissa Tähtitorninmäen sijaan, juuri niinkuin viime vuonnakin. Ruuan jälkeen oli hyvä lähteä ulkoilemaan sitten, mutta tuolla kauheassa tuulessa piknik kahden taaperon kanssa olisi ainakin mun mielestä voinut olla.. no ei ainakaan niin mukava ja helppo kuin tämä sisäversio.

Lapset olivat aivan innoissaan, en usko että heitä hirveästi haittasi se että sisäpiknikkeiltiin, onhan se pienillekin helpompi syödä kun ei ole kaikki ulkovaatteet ja muut päällä. Lähdetään sitten taas ulos viltin ja herkkujen kanssa kun lämpömittarissa on enemmän asteita ja tuuli ei ole sitä luokkaa että vappupallot pyörivät hurrikaanina toistensa ympäri. Ruuaksi me syötiin viime vuoden tapaan kana-halloumi-mansikkasalaattia, joka on ihanan raikas ja kesäinen lemppari. Salaatin resepti tulossa viikon arkiruokareseptinä myöhemmin, jos joku sitä kaipaa!

Lisäksi tarjolla oli patonkia, Lidlistä ostettuja kuivattuja espanjalaistyyppisiä maustettuja leipiä, marinoituja oliiveja, tuorejuustoa ja pikkupullo skumppaa puoliksi meille. Lapset nauttivat Raikastamon Luomu-pillimehuja, joista on tullut ihan meidän lemppareita. Ostin niitä itse jo parisen viikkoa sitten ja esittelin tyytyväisenä instagramissa, ja eilen saatiin vielä pari kappaletta lapsille maisteltavaksi. Jälkkäriksi sitten munkkeja, tippaleipää ja karpalo-valkosuklaacookieita, joita en kyllä valitettavasti ollut itse leiponut. Mutta herkullisia olivat!

Meidän lattiapiknikillä oli rento meininki, kuopus pötkötteli masullaan ja maisteli mansikkaa, ja molemmat jäivät vielä viltille istumaan ja ottivat lisääkin siinä vaiheessa kun meillä Oton kanssa tuli ähky ja mentiin sohvalle makaamaan, hahaa paljastuksia! Pienen ruokalevon jälkeen käytiin ulkona vappukävelyllä, ja sitten tultiin kotiin katsomaan MM-kisojen ekaa Suomipeliä. Vaikka tytöt niin hienosti askartelivat ihan itse liput ja vielä jaksoivat kolme erää täällä selostaa pelejä ja kiljua ”Hyvä Suomi! Hyvä Suomi!” niin tappiohan sieltä tuli. Mutta ei anneta sen lannistaa, tänään on ollut aivan ihana ilta silti!

Tytöt saivat itse valita vappuvaatteensa Lindexin pre-vappupiknikiltä saadulla lahjakortilla maanantaina, ja ovat odottaneet koko viikon että saavat pukeutua niihin. Zeldan mekko on uutta Lindexin Holly & Whyte lastenmallistoa, ja Tiaran tyllihame Lindex kidsin. Paita on Nextiltä viime joulun aikaan tehty löytö, joka on neidin suosikki ”prinsessapaita”.

Lapset menivät jo koisimaan ja nyt me aletaan Oton kanssa viettämään kahdenkeskistä leffailtaa. Taidetaan hakea tuolta vielä viimeiset vappuherkut iltapalaksi ja öllötellään loppuilta sohvalla viltin alla. Ihanaa Vappupäivän iltaa kaikille, ja mahtavaa viikonloppua myös! Toivottavasti teidän vappu on sujunut mukavissa tunnelmissa.

Aamulla mä onnistuin nukkumaan kolmen herätyskellon yli, ja heräsin vasta kun naperot heräsivät omatoimisesti tuntia myöhemmin. Yleensä olen aina se joka herättää Otonkin ja keittelee pirteänä kahvia jo ennen ensimmäistäkään torkkua. Verhojen välistä ei pilkistänyt aurinkoa vaan vesisade piiskasi ikkunoita, ja pitkästä aikaa piti sytyttää kaikki valot päälle kun koko kämppä oli niin pimeä. Meidän olisi pitänyt tänään herätä aiemmin kuin yleensä, koska isomman neidin ryhmällä oli kirjastoretki ja meidän piti mennä vähän aiemmin päiväkodille.

Jotenkin kummasti me kuitenkin ehdittiin ajoissa, vaikka aikaa koko porukan aamutoimille ja kahden bussin päiväkotimatkalle ei jäänyt kuin reilu puoli tuntia. Aamupalaksi sai kelvata karjalanpiirakka ja hedelmät, puuron keittämisen sijaan. Suihkuun oli turha mennä, kun ulkona oli niin kammottava sää että siitä, tai laittautumisesta ylipäätään, ei olisi ollut mitään hyötyä. Niinpä iskin lenkkikamppeet niskaan, ja päätin juosta päiväkodilta lenkin kotiin. Esimakua lenkistä sain tosin jo menomatkalla, kun meinattiin myöhästyä bussista joka oli jo meidän pysäkillä kun me vasta astuttiin ovesta ulos. Pingoin tuhatta ja sataa seuraavalle pysäkille rattaiden kanssa ja me ehdittiin kuin ehdittiinkin.

Lapset pääsivät ajoissa päiväkotiin, ja mä tein ihanan, piristävän lenkin heti aamutuimaan, siinä kauheassa vesisateessa. Lenkkeillessä se ei tuntunut ollenkaan kauhealta, pitkästä aikaa pystyin keskittymään vain juoksuun ja korvissa pauhaavaan musiikkiin, ja sade tuntui raikkaalta ja virkistävältä. Mä niin nautin, ja sen jälkeen oli hyvä fiilis alkaa tekemään töitä. Harvemmin tälläiset vesisadelenkit tai lenkit ylipäätään onnistuvat päiväkoti- ja työaamuina, tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta. Mutta jatkossakin jos pidän etäpäiviä aion käyttää tällaiset mahdollisuudet hyväksi.

Iltapäivä huipentui Zalandon Topshop pressitilaisuuteen Klaus K:n kattoterassilla. Siellä lasitetulla terassilla Helsingin ytimessä, keskustan kattojen yllä, oli ihana katsella sitä samaista sadetta, ja nauttia Sannin herkästä musiikista intiimillä yksityiskeikalla. Ihan huikea tilaisuus! Kotiin tullessa mua odottivat iloiset mukulat isin kanssa, ylpeinä hienoista naamareista joita olivat ihan itse päiväkodissa askarrelleet. Ruokaa laittaessa mut yllätti esikoinen joka osasi ihan itse ilman apua kirjoittaa sanan ruokalista, kun hänelle oli jäänyt mieleen kun sitä joku viikko sitten yhdessä kirjain kirjaimelta harjoiteltiin. Miten tuo neiti voikin olla niin iso että kirjoittaa oman ja perheenjäsentensä nimien lisäksi ulkomuistista jo pitkiä sanoja? En ehkä kestä!

Ei se pommiin nukkuminen aina ole maailmanloppu, eikä ole sadekaan. Joskus yllättävät tilanteet voi kääntää mahdollisuudeksi, ja tehdä jotain arjesta poikkeavaa mikä ei muuten tulisi edes mieleen. Aamulenkki toimii joskus paremmin kuin iltalenkki, ja karjalanpiirakkakin on hyvää. Ja vaikka jokaisena onnistuneena tavallisena aamuna on hyvä fiilis, tuntee pommiin nukkumis -aamuna itsensä ihan supertyypiksi jos onnistuu järkyttävän tiukasta aikataulusta huolimatta selviytymään sittenkin ajoissa. Hyvä me!

Mikä on teidän pahin tai paras pommiaamukokemus?

Joskus ne parhaat jutut tulee lapsilta silloin kun on jo puoli tuntia odottanut että lastenhuoneesta kuuluisi vain vaimea tuhina.

”Hawuan vettä.”

No saat vettä vielä (miljoonannen kerran), mutta sitten nukutaan eikö?

”Äiti. Hawuan tiwittää Ammahta.”

No se on siellä Oulussa, mummun kanssa muistatko?

”Mutta minä tain Ahmawta puwun.”

Joo hienosti pussasit Armasta aamulla kun ne lähti junalle mummun kanssa. Voit sitten taas pussata Armasta kun ne mummun kanssa tulee käymään.

”Entäh iwoiwä?”

No se isoisä on siellä omassa kodissa. Täällä on äiti, isi, Tiara ja sinä, ja muut on omissa kodeissa. Nyt pitäisi kuule rakas nukkua, aamulla on päiväkotipäivä ja aikainen herätys.

”mutta entäh jouwupukki?”

Joulupukki on siellä Korvatunturilla, muistatko? Se tulee sitten taas jouluna. Nyt pitäisi ihan oikeasti nukkua eikös joo, kello on paljon ja ulkonakin on jo pimeää. Hyvää yötä, nuku hyvin rakas!

”Hawuan vettä.”

Joskus unensaanti on tiukassa päiväkotipäivinä, kun päiväunet venähtävät siellä vähän pidemmiksi. Niinä iltoina halutaan kaikkea, kysytään kaikkea, ihmetellään kaikkea, eikä ainakaan edes yritetä nukkua kun ei yhtään nukuta. Joskus se on turhauttavaa, itselläkin on ollut pitkä päivä töissä ja illan askareet takana, ja haluaisi edes hetkeksi rojahtaa sohvalle, jotta ehtisi vielä käydä sähköpostit läpi, kirjoittaa postauksen ja vastata kommentit. Joiden jälkeen voisi rojahtaa vielä vähän enemmän sohvalle ja nukahtaa kesken sarjan.

Toisinaan se on kuitenkin kaikessa turhauttavuudessaankin ihanaa. Kun sieltä tulee maailman suloisimpia pieniä höpsöjä kysymyksiä, tyyppien naamasta näkee että nyt raksuttaa päässä ja lujaa ja itselle tulvahtaa sellainen äidinrakkauden aalto rintaan että meinaa pakahtua. Onneksi se viimeinen ”Haluan vettä” palauttaa maan pinnalle. Huomenna on taas uusi aamu ja aamun rutiinit, ja pikkuisten pitäisi päästä unten maille, eikä olla halittavana ja pusittavana koko yötä koska joulupukki oli niin hellyyttävä. Onneksi pian on vapaata, ja sitten jutellaan joulupukista vaikka siihen asti että silmät menee kiinni väkisin, onhan se kovin ajankohtainen aihe näin huhtikuussa.

Nyt sieltä kuuluu vain se pieni tuhina, ja mä mietin tässä sohvalla, tätä kirjoittaessani, miten hyvältä äitiys tuntuu. Hyvää yötä ihanat <3

Viime syksyn Indiedays blog awardseista viisastuneena mä päätin tällä kertaa jo aivan aluksi, että puen päälleni sellaiset vaatteet jossa mun ei tarvitse sekuntiakaan miettiä sitä miten mekko pysyy päällä, tai miten istuminen tai kävely tai kuvissa poseeraaminen onnistuu. En halunnut stressata, enkä myöskään ylipukeutua. Mä löysin mun tämänkertaisen gaalamekon oikeastaan ihan vahingossa, kun en sitä oikeastaan vielä edes etsinyt.

Oltiin shoppailemassa ihan casuaalisti, etsittiin lähinnä Otolle kenkiä ja paitoja, ja päätin tsekata nopeasti H&M:n naisten osaston. Törmäsin ihanan rentoon Coachella-mallistoon josta en ollut kuullut edes mitään, ja ihastuin mustaan kuvioituun hapsumekkoon aivan täysin. Kävin heti sovittamassa sitä, ja se istui hyvin. Ensimmäinen kerta kun gaala-asun löytyminen ei tuottanut järjetöntä stressiä eikä vienyt juurikaan aikaa. Toki hävettää vähän että olin missannut näin ihanan malliston kokonaan, olen tosi ajantasalla ja silleen.

Mulle gaala-asuissa on tärkeää se, että ne eivät ole kertakäyttöisiä. Pari kertaa olen lainannut asun PR-toimistoilta kun olen halunnut pukea ylleni jotain ekstrajuhlavaa jota olen tiennyt käyttäväni vain kerran. Ne jotka olen ostanut (ihan ekaa mekkoa lukuunottamatta) ovat kaikki päässeet myöhemmin käyttöön muissa tilaisuuksissa. Tämä festarimalliston mekko on sellainen jossa tulen varmasti viilettämään ensi kesänä useammankin hellepäivän, tosin korkkareiden sijaan yhdistettynä tennareihin ja tukka hulmuten. Hapsuja pitää kuitenkin ehkä vähän lyhentää, sillä lenkkarit jalassa mulla ei riitä kyllä pituus niihin ilman että kompastun, korkkaritkin riittivät vain nippanappa.

Rennon mekon yhdistin Zaran mustiin lempparikorkkareihin, pikaiseen ponnari-lettiviritelmään ja yhteen ensimmäisistä kaulakoruista joita suunnittelin meidän sovelluksella. Mun mielestä perhoset ja festarimekko sopivat aika kivasti yhteen, mitä te olette mieltä? Lisäksi ostin vielä glitteristä metallivärisiä ”tatuointeja” ja laitoin isoimman niistä olkapäähän. Mä oon nähnyt noita aika paljon nyt Pinterestissä selatessa ja innostuin kun löysin paketillisen. Oikeaa tatuointia mulla ei ole, enkä tiedä tuleeko koskaan olemaan, vaikka niistä tykkäänkin. Mutta mun mielestä tuollainen yhden illan koriste oli hauska ja sopi myös mun tyyliin.

Mekko H&M loves Coachella / Kengät Zara / Koru EYE jewelry / Laukku Michael Michael Kors

Mä tykkäsin tästä asusta ihan superisti, se on ehkä mun lemppari tähän mennessä! Mä suuntaan tänään toistamiseen viikon sisään Porvooseen, tällä kertaa mulla on siellä työjuttuja. Hauskaa että en ole käynyt siellä kuin kerran ihan pienenä, ja nyt sattumalta tulee käytyä näin usein. Mutta joo, aivan ihanaa päivää kaikille, toivottavasti se aurinkokin sieltä jossain vaiheessa pilkistäisi!

Mitä te olette mieltä, gaala-asu hot or not?